Mitä te teette, jos teillä on kova ikävä jotain ihmistä, jota ette syystä tai toisesta enää näe?

Enkä halua vajota ikävääni vaan päästä siitä yli. Mikä teitä muita auttaa? :( Ap

Kai se nyt vähän riippuu.

Se voi toki olla julma tunne, mutta sekin kuluttaa aikaa myöten itsensä loppuun, jos sitä ei torju ja välttele. Ikävöi kun ikävöidyttää. Musiikki on monille hyvä tapa purkaa tunteita. Puhuminen ystävälle auttaa myös.

Valvon yöt ja ajattelen häntä. Päivisin pysyy kuuppa kasassa, kun on tekemistä. Mutta kun yö saa, kaipaus valtaa mielen.

Tuttu tunne. Ihan kun en eläisi nykyhetkessä vaan kaipauksessa.

Ei minulla ole ketään elävää ihmistä kohtaan ollut kova ikävä. Äitiäni, joka kuoli viime vuonna, ikävöin ja joskus saatan tirauttaa muutaman kyyneleen ja muistella häntä. Mutta tosiaan elävien kanssa ei tällaista tilannetta ole tullut vielä eteen, että voisi sanoa olevan varsinaisesti ikävä.

Joskus tekisi mieli palata ajassa taaksepäin.

Etten olisi tavannut koko ihmistä.

Tällä hetkellä muistot satuttavat, kaipaan vain niin hirveästi häntä että en pysty elämään normaalisti. Mutta toisaalta ymmärrän että tilanne olisi vielä pahempi, jos asiat olisivat menneet toisin.

Ikävöisin sitten eri ihmisiä. Hänet olin valmis "menettämään" kuitenkin. :(

Ap

Ota yhteyttä häneen, elämä on liian lyhyt tehä asioita mitkä ei oo tarkotettu

En voi ottaa. Päätös on jo tehty. Mielenterveys oli jo pahasti koetuksella asian kanssa, kun en pystynyt päättämään mitä teen.

Nyt pitäisi vain kestää tämä ikävä. Toivottavasti se menee ohi ajan kanssa. :( Ap

Minulla on joskus ikävä nuoruudenystävääni, jonka kanssa välit menivät poikki. Hän on sitä mieltä, että minä katkaisin meidän välit. Itse olen sitä mieltä, että pidetään vain taukoa, koska hänellä ei juuri silloin tuntunut olevan aikaa ystävyydellemme.

Sittemmin olen kuullut hänestä asioita, joiden perusteella päättelen, että oli hyvä, että ystävyytemme päättyi.

Kun minulle tulee ikävä häntä, ajattelen, että hän ei ole enää sama kuin silloin nuorena. Enkä minäkään. Olemme kumpikin muuttuneet niin paljon, että ystävyytemme ei enää toimisi.

Vierailija kirjoitti:

Minulla on joskus ikävä nuoruudenystävääni, jonka kanssa välit menivät poikki. Hän on sitä mieltä, että minä katkaisin meidän välit. Itse olen sitä mieltä, että pidetään vain taukoa, koska hänellä ei juuri silloin tuntunut olevan aikaa ystävyydellemme.

Sittemmin olen kuullut hänestä asioita, joiden perusteella päättelen, että oli hyvä, että ystävyytemme päättyi.

Kun minulle tulee ikävä häntä, ajattelen, että hän ei ole enää sama kuin silloin nuorena. Enkä minäkään. Olemme kumpikin muuttuneet niin paljon, että ystävyytemme ei enää toimisi.

Kiitos! Kaikki konkreettiset vinkit otan mielelläni vastaan. Omassa tapauksessani voisin ajatella, että jokainen hetki tämän oman ihmiseni kanssa ei kuitenkaan ollut onnellinen. Oli myös aika synkkiä hetkiä kun tilanne alkoi mennä hankalaan suuntaan. Ap

Vierailija kirjoitti:

Joskus tekisi mieli palata ajassa taaksepäin.

Etten olisi tavannut koko ihmistä.

Tällä hetkellä muistot satuttavat, kaipaan vain niin hirveästi häntä että en pysty elämään normaalisti. Mutta toisaalta ymmärrän että tilanne olisi vielä pahempi, jos asiat olisivat menneet toisin.

Ikävöisin sitten eri ihmisiä. Hänet olin valmis "menettämään" kuitenkin. :(

Ap

Minä ajattelen välillä samoin, että olisi ollut helpompaa, jos en vain olisi tavannut häntä tai olisin sivuuttanut, niinkuin melkein tein.

Mutta sitten taas mietin, mitä kaikkea olisi jäänyt kokematta, jos olisin sivuuttanut hänet. Ikävä, kaipaus ja tuska on hinta, jonka joudun maksamaan niistä hyvistä hetkistä. Ja jos saisin uudelleen valita, tietäen mitä tuleman pitää, valitsisin samoin kuin silloin valitsisin.

Voimia sulle, ap! Kyllä se ajan myötä helpottaa.

Minulla on muutama tällainen ihminen. Meditoin ja rukoilen paljon, he ovat silloin paljon mukana ajatuksissani. Muuta en voi tehdä. Tilanne ei tule korjaantumaan.

Nussin fleshlightiä

Sama juttu, mitä jos tää ikävä ei vaan lopu?!

Se on kauheaa menettää elämästään ihminen, joka on kaikkein eniten koskettanut. En tiedä mikä hänestä teki niin ainutlaatuisen. Koskaan en unohda. Talven pimeydessä mietin vähemmän, mutta nyt kun aurinko on tullut esiin, muistaa taas hänetkin paremmin :(

Kuten joku ylempänä, en ikävöi pahemmin eläviä, mutta nuorena aikuisena kuollutta veljeäni ikävöin.

Minua on auttanut ottaa ikävä vastaan. Annan itselleni luvan ikävöidä; katselen vaikka kuvia ja joskus metsäkävelyllä juttelen hänelle ihan ääneenkin elämäni kuulumisista ja ikävästäni, mutta kävelyn tai valokuvien katselun jälkeen siirryn takaisin omaan elämääni. Kannan muistoa yhteisestä matkastamme aina mukanani, mutta en voi asian nykytilalle mitään, joten olen vain hyväksynyt ikävän kulkevan vierelläni.

Vierailija kirjoitti:

Sama juttu, mitä jos tää ikävä ei vaan lopu?!

Ei se välttämättä täysin mene ohi, mutta se voi haalentua. En kadu hänen tapaamistaan koskaan. Hän toi elämääni paljon kauneutta ja ainakin tiedän, että osaan oikean ihmisen eteen tullessa rakastaa hullun lailla. 

Palautan mieleeni ne syyt miksi ei olla enää tekemisissä.

Vierailija kirjoitti:

Kuten joku ylempänä, en ikävöi pahemmin eläviä, mutta nuorena aikuisena kuollutta veljeäni ikävöin.

Minua on auttanut ottaa ikävä vastaan. Annan itselleni luvan ikävöidä; katselen vaikka kuvia ja joskus metsäkävelyllä juttelen hänelle ihan ääneenkin elämäni kuulumisista ja ikävästäni, mutta kävelyn tai valokuvien katselun jälkeen siirryn takaisin omaan elämääni. Kannan muistoa yhteisestä matkastamme aina mukanani, mutta en voi asian nykytilalle mitään, joten olen vain hyväksynyt ikävän kulkevan vierelläni.

Paljon voimia Sinulle, kirjoitat kauniisti, minä kannan muistoja kuolleesta tyttärestä, ehkä ikävä joskus helpottaa