Voisiko homomies kiinnostua heteronaisesta?
Olemme molemmat varattuja tahoillamne, mutta olen aivan rakastunut tuohon mieheen. Hän on minulle ystävällinen ja joskus naurammw yhdessä. Näen häntä harvoin töiden puitteissa, ehkä noin kerran viikossa, mutta olen aivan kuin tulisilla hiilillä etukäteen ja unelmoin hänestä monta päivää jälkikäteen. Miten on, voiko homomies kiinnostua heteronaisesta ja mistä voisin erottaa jos hän kiinnostuu, vai onko hän vain kohtelias ammattinsa puolesta. Perjantaina hän kuitenkin ilahtui näkemisestäni, olin hieman myöhässä, joten hän ei tiennyt, että tulen paikalle. Mitään teinejä emme enää ole, mutta minä olen menettänyt yöuneni. Hän ei ole naismainen, mutta stalkkasin sen verran instaa, että on 90% varmuudella miehen kanssa parisuhteessa. Yhden kerran jouduin töissä kiipeämään korkealle, enkä meinannut päästä alas, niin hän nosti minut alas/ otti minut vastaan ja katseemme pysähtyivät toistemme silmiin hetkeksi. Hän oli niin voimakas ja suloinen yhtä aikaa. Tuosta päivästä alkaen hän on pyörinyt lakkaamatta ajatuksissani.
Kommentit (145)
Enpä tiedä yhtään heteromiestä, joka olisi ihastunut lesboon tietäen tämän lesboudesta. Lesbopornoa ei lasketa, on pelleilyä.
Sen sijaan olen törmännyt muutamaankiin kertaan heteronaiseen, joka ap.n tavoin haluaa homomiestä.
Ehkä naiset on vähän hassuja.
Onko koskaan sitten käynyt niin että nainen ja homomies olisivat vaikka huppelissa illan päätteeksi ruvenneet yhtymään toisiinsa?
Queer-yhteisössä on vuosikymmeniä tunnettu homoemo (muualla maailmassa nimellä faghag ) -ilmiö.
Heteronaiset ihastuvat homomiehiin, koska tietynlaiset homot ovat perinteistä heteromiestä avoimempia ja heidän kanssaan voi keskustella asioista, jotka naisia kiinnostavat kuten vaikkapa muoti ja sisustaminen. Tämä on siis perinteisen kanahomon stereotypia. Homomiehiä on myös paljon muunkinlaisia, myös sellaisia, joita naiset eivät kiinnosta edes ystävyysmielessä.
Jos olet ap varma, että ihastuksesi kohde on homo, en lähtisi rakentamaan romanttisia kuvitelmia hänen varaansa. Kyllä ihmisten seksuaalista suuntautumista pitää kunnioittaa. Et sinäkään varmaan tykkäisi, että joku lesbo alkaa sinua lähennellä.
Entisaikaan vielä aivan ilmeiset homot vielä perusti perheitä kun julkihomous oli vielä suuri häpeä suvulle.
Riippuisi varmaan naisesta. En ole koskaan ollut naiseen ihastunut, saati koskenut tms. Olen kuitenkin pitänyt esim. erästä jumppaohjaajaa (heyeronainen) erittäin seksikkäänä ja silloin mietin, että miltä tuntuisi olla naisen kanssa sängyssä. Muutaman lesbon tiedän ja ovat jotenkin luotaantyöntäviä olemksellaan. Jäin kuitenkin miettimään, että olisiko maailmassa kuitenkin kyse vain yksilöistä ja heidän välisestä kemiasta sukupuolesta riippumatta. Siksi tämä aloituksenikin, että jos kuitenkin saisin jollain konstilla tuon ihanan homomiehen ihastumaan itseeni. Vinkkejä mikä toimisi?
Perhosia vatsassa kirjoitti:

Mjoo naisissa täydellisesti 100% heteroita on noin 10%. Muuten enemmän tai vähemmän bi/bicurious. Miehissä luvut on toisinpäin. Eli 90% täyshetero ja 10% homo/bi
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tiedä mistä syystä homomiehet hakeutuvat naisen seuraan, mutta kaikki tuntemani ovat olleet sellaisia. Se on tajuttu, ettei kyse ole seksistä mutta jokin kiehtova asia on vetäny hakeutumaan ja eräs asui kauan naisen luona, kun tämä oli eronnut. He olivat tosiystäviä ja nainen oli n 25v vanhempi miestä.
Homomies työkaverina on ollut aivan parasta työkaveriseuraa. En löydä yhtään negatiivista tai moitetta. Ja nämä sairaalayhteisöissä. Myös lesboja on ollut työkaverina, mutta he eivät erottuneet parhaina työkavereina toisin kuin homomiehet.Olen kuullut selityksen, etteivät koe naista uhaksi. Naiset myös suvaitsevat heitä.
Jostain syystä heteromies koetaan uhkaavaksi monella taholla.
Heteromiehen seurassa täytyy pitää maskia ja olla varuillaan sekä muuttaa itsensä jurommaksi.
Jännä kysymys, kiinnostaisi itseänikin tietää, onkos paikalla homomiehiä?
Jos et ole ihan varma hänen homoudestaan, niin mitäpä jos kysyisit sitä ihan suoraan?
Njaa. Tunsin aikoinaan homomiehen, jolla oli parisuhteita vain miesten kanssa eikä koskaan ollut rakastunut tai edes ihastunut naiseen, mutta etenkin kännissä saattoi mennä myös naisen kanssa sänkyyn. Juota ukko humalaan ja katso mitä tapahtuu?
Todennäköisesti on kuitenkin kiinnostunut vain ystävänä.
Vierailija kirjoitti:
Perhosia vatsassa kirjoitti:
Riippuisi varmaan naisesta. En ole koskaan ollut naiseen ihastunut, saati koskenut tms. Olen kuitenkin pitänyt esim. erästä jumppaohjaajaa (heyeronainen) erittäin seksikkäänä ja silloin mietin, että miltä tuntuisi olla naisen kanssa sängyssä. Muutaman lesbon tiedän ja ovat jotenkin luotaantyöntäviä olemksellaan. Jäin kuitenkin miettimään, että olisiko maailmassa kuitenkin kyse vain yksilöistä ja heidän välisestä kemiasta sukupuolesta riippumatta. Siksi tämä aloituksenikin, että jos kuitenkin saisin jollain konstilla tuon ihanan homomiehen ihastumaan itseeni. Vinkkejä mikä toimisi?
Mjoo naisissa täydellisesti 100% heteroita on noin 10%. Muuten enemmän tai vähemmän bi/bicurious. Miehissä luvut on toisinpäin. Eli 90% täyshetero ja 10% homo/bi
In your dreams.
Jos olet pienirintainen poikavartaloinen nainen niin kyllä homomies peppuun lykkii 🤔
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tiedä mistä syystä homomiehet hakeutuvat naisen seuraan, mutta kaikki tuntemani ovat olleet sellaisia. Se on tajuttu, ettei kyse ole seksistä mutta jokin kiehtova asia on vetäny hakeutumaan ja eräs asui kauan naisen luona, kun tämä oli eronnut. He olivat tosiystäviä ja nainen oli n 25v vanhempi miestä.
Homomies työkaverina on ollut aivan parasta työkaveriseuraa. En löydä yhtään negatiivista tai moitetta. Ja nämä sairaalayhteisöissä. Myös lesboja on ollut työkaverina, mutta he eivät erottuneet parhaina työkavereina toisin kuin homomiehet.Olen kuullut selityksen, etteivät koe naista uhaksi. Naiset myös suvaitsevat heitä.
Jostain syystä heteromies koetaan uhkaavaksi monella taholla.
Jos seisoo niin mikäs siinä
En kyllä naiseen koskisi ikinä. Reikiin työntyminen on muutenkin vastenmielinen ajatus. En kyllä miestäkään välttämättä haluaisi panna perseeseen. Haluan että minua pannaan.
T. Homo
Vierailija kirjoitti:
Enpä tiedä yhtään heteromiestä, joka olisi ihastunut lesboon tietäen tämän lesboudesta. Lesbopornoa ei lasketa, on pelleilyä.
Sen sijaan olen törmännyt muutamaankiin kertaan heteronaiseen, joka ap.n tavoin haluaa homomiestä.
Ehkä naiset on vähän hassuja.
Minä tiedän miehiä, jotka ovat lähestyneet lesboa ystävääni ja oikeasti halunneet "käännyttää" hänet. Nämä siis hänen työkavereitaan. Ystäväni on naimisissa ja ylläri ei kiinnostunut miehistä.

Aika ennakkoluuloista tänä päivänä.
Unohda. Sinulla on hyvät syyt uskoa, että hän on kiinnostunut sinusta "vain" ystävänä. Korjaa sen sijaan omaa parisuhdettasi tai eroa ja etsi naisista kiinnostunut ja vapaa mies.
Opiskeluaikoina yliopistossa tiesin yhden naisen, joka kiinnostui aina ja vain homomiehistä. Oli näille sitten ystävänä, kun ei parisuhdetta saanut, ja satutti itseään. Ei ollut minusta ihan reilua näille miehillekää, joista osa oli vielä parisuhteessa.
Vierailija kirjoitti:
Entisaikaan vielä aivan ilmeiset homot vielä perusti perheitä kun julkihomous oli vielä suuri häpeä suvulle.
Eikä pelkästään suvulle, vaan siitä saattoi joutua jopa vankilaan tai mielisairaalaan!
Aivan. Homomies on hyvää seuraa tanssilattialla naiselle ja myös hyvää ja mukavaa seuraa matkoilla. Noin on. Enkä epäile, että ei olis hyvä työkaveri naisille.