Suuri Kuningas Charles III Kruunajaisketju 6.5 -23 OFFICIAL!
Pyhä öljy, jolla Charles (s 14.11 -48) ja Camilla voidellaan on satoja vuosia vanhaa koostumusta, joka kerätään Mount of Olives from the 2 Groves. Se on Jerusalemin patriarkan ja Anglikaanisen paikallisen piispan konsentroima öljy, ja Mary Magdalinen Monastrystä ja Monastry of Ascencistä. Alice on haudattu Mary Magdalineen myös.
Öljyä valettiin Elizabeth II päähän ja nyt sen voitelun tulee samaan Charles ja Camillakin.
Koska se on Puhä toimitus se peitetään: seremonian aikana kangasta heidän yllään kannattelevatkin nyt Camillan sukulaislapset.
Laittakaas kaikki muu tieto tänne mitä kruunajaisiin tulee.
Charles III on siis Yhdistyneen kuningaskunnan kuningas ja 14 muun Kansainyhteisömaan valtionpäämies, muun muassa Australian, Kanadan ja Uuden-Seelannin kuningas.
Kruunajaiset toimitetaan Westmister Abbeyssä.
Charles syntyi Buckinghamin Palatsissa Canterbyryn arkkihiippa kastoi ja hänestä tuli samointein ensimmäinen kruuninperimylsessä ja Cornwallin ja Rothesayn herttua, Skotlannin kruununperijälle tarkoitetty.Hänet nimitettiin yhdeksänvuotiaana Walesin prinssiksi ja vuonna 1958 Chesterin jaarliksi. Walesin prinssiksi hänet kruunattiin 11 vuotta myöhemmin, 1. heinäkuuta 1969 Caernarfonin linnassa järjestetyssä seremoniassa.
Kommentit (4369)
Vierailija kirjoitti:
Louis pyörii jo penkissä lupaavasti. Enää pari tuntia jäljellä. Onkohan niillä joku varasuunnitelma jos ei pylly pysy penkissä. Äitinä tuollainen olisi painajaista. Miljardi tai pari seuraa.
Rauhoittavia on laukussa siltä varalta
Elisabet on kertonut, että kruunu päässä ei voi katsoa alas, koska silloin kruunun paino nykäisee pään alas. On oltava pää pystyssä koko ajan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi nää kruunajaiset on pelkkää jeesusta?
On kuulemma jumalanpalvelus ja samalla sitten kruunataan.
MIten silloin toimittaisiin jos Charles olisi päättänyt vaikka kääntyä muslimiksi ennen kruunajaisia?
En tiedä. Mutta ainakaan toisinpäinhän se prosessi ei kuulemma voisi mennä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuka on herra aurinkolaseissa ja mursuviiksissä? :DD
En nähnyt mutta kuulostaa ihan Keke Ruusperilta kuvauksen perusteella.
:,-) Päivän paras
Vierailija kirjoitti:
Kuka tuo tylsistyneen näköinen kaunotar on? Ruskeat kauniit hiukset, hattu.
Eikö kukaan tiedä? Pitää varmaan siirtyä Hello-lehden sivuille.
Mitäs jos tuolla tulee pissahätä kesken seremonian? Vaikka Charlesilla itsellään.
Näkö on kuin Luoja luopi, tavat niinkuin itse tahtoo.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi brittitytöt on nuorena todella kauniita mutta sitten aika ajoissa rupsahtavat camilloiksi?
Kaikki ihmiset vanhenee, kansallisuudesta ja sukupuolesta riippumatta. Minusta Camilla on kaunis.
Camillalla on leukaperät joita ei nykykäsityksen mukaan voi sanoa kauniiksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen jo jonkun aikaa epäillyt että Camillalla on sama sairaus kun äidillään. On aina kuin hidastetusta filmistä. Charlesin elintoiminnotkaan tuskin vahvimmillaan kun katsoo hänen sormiaan. Pahan näköiset. Ihan kun makkarat uunissa jotka ovat juuri räjäyttämänsä kuorensa.
Mikä sairaus Camillan äidillä on?
Oli osteoporoosi. Mutta Camillalla huhutaan olevan Parkinsonin tauti. Sellaisia oireita näkynyt ja näkyy.
Louisilla on lupa poistua seremoniasta kesken sen, jos se alkaa väsyttää. Kauniisti hän on perheensä kanssa istunut.
Vierailija kirjoitti:
Ei tässä nyt seurustella yhtään, kumpikin keskittyy omaan suoritukseensa. Tosin Camilla pääsee aika vähällä, en tiedä koska nuo kruunut lasketaan päähän, sitten voi tapahtua jotain jos tapahtuisi. Mutta onhan nuo kruunut tosin muokattu molempien pään mukaisiksi ettei vaan putoile tai muuta. Kaikki on sujunut ihan hyvin tähän astikin.
Kruunaushetki tasan klo 14 Suomen aikaa, samaan aikaan kunnianlaukaukset.
Harry ei pääse valittamaan, että olisi kohdeltu kaltoin. Siellä istuu serkkujensa kanssa muun lähisuvun seassa. Mutta missä on Andrew?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen jo jonkun aikaa epäillyt että Camillalla on sama sairaus kun äidillään. On aina kuin hidastetusta filmistä. Charlesin elintoiminnotkaan tuskin vahvimmillaan kun katsoo hänen sormiaan. Pahan näköiset. Ihan kun makkarat uunissa jotka ovat juuri räjäyttämänsä kuorensa.
Mikä hänen äidillään oli?
Äitinsä kuoli osteoporoosiin.
Kyllä c ja c ovat jännityneitä.
Siinä näkee ihmisen todellisuudessa.
C jännittää kamalasti ja pelkää koko ajan että mokaa jotain tai sydän ei kestä.
Vierailija kirjoitti:
Tietääkö kukaan miltä aikakaudelta nämä juhlallisuudet ja asut periytyvät?
Tulevalta liskoaikakaudelta joka on suunniteltu alkavaksi 2030.
Hyvää vauhtia onkin jo saatu kanssallisuuksia hämärrettyä ja kansoille hajaannusta feikki pandemioineen ja sotineen.
Tuleva kaikkien kansojen julkinen johtaja esittäytyi juuri liskokruunussaan, katso tarkkaan ketä sinun tulee palvella. Tai sitten trumppi piipahtaa valokuva albumin kanssa jutulla, ja yksi maailman johto pikkasen viivästyy.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kivenmöhkäle tuolin alla on joku muinainen kruunajaiskivi jonka päällä kunkkuja on ennenkin voideltu. Tai kenties väärennös, mutta taikauskoiset ennen ja nykyään luulivat sillä olevan jotain ihmevoimia.
Skotlannista lainattu.
Normaalisti näytillä Edinburghin linnassa.
Tuo on kiehtova tuo kivi, muistaakseni Braveheartista tuttu kuningas Edward III "longshanks" otti sen sotasaaliikseen Skotlannista ja sen jälkeen sen päällä on kruunattu jokainen Englannin hallitsija. Joskus 50-luvulla se varastettiin tuolta Westminster Abbysta ja vietiin Skotlantiin, mutta varas saatiin kiinni ja kivi palautettiin takaisin, kunnes vuonna 1996 kuningatar Elisabet II antoi sen Skotlantiin lainaan säilytettäväksi Edinburghin linnassa, mutta se tuodaan silti aina kruunajaisten aikaan takaisin. Tuolla kivellä on todella pitkä historia.
Kiihottavaa. Nuori mies riisuu kuninkaan.
Nyt sitten voiteluhetki sermien takana.
Vierailija kirjoitti:
Mitäs jos tuolla tulee pissahätä kesken seremonian? Vaikka Charlesilla itsellään.
No nyt sinne tulikin sermit, jotta kuningas pääsi kuselle. :)
Jennillä taas sama tylsä mummomekko, joka on nähty ties kuinka monissa juhlissa ennenkin. On joo egologista kyllä. Ja kengät ovat varmasti supermukavat jalassa...