Ankara lasvatus?

...ole hyvä vain! :) Mukavia päiviä!! =)

äiti

väitetään silmät kirkkaina, että meidän lapset ei vaan tottele, vaikka itse kasvatetaan aivan päin persettä....

Vierailija:

Eilenkin nuorempi potkaisi veljeään selkään kun se istui lattialla. Pyysin monta kertaa menemään huoneeseensa arestiin ja pyytämään anteeksi. Lopulta otin niskavilloista ja paidankauluksesta kiinni ja paiskasin portaisiin ja karjuin että lähtee vaan ylös niin kuin olisi jo. Ei mennyt vaan jäi siihen maleksimaan. Mä luovutin ennen kuin olisin lopullisesti pimahtanut.

28

kertaakaan ei noustu, täysin sammuttamaton huuto kesti kerrallaan kolme tuntia, joka yö, melkein vuoden



siinä teille pikkusen käsitystä siitä, millainen on vahva temperamentti : )



nyt ei enää huudeta sitä asiaa, mutta montaa muuta kyllä



huuto voi kestää 15 minuutin otteen herpaantumisilla 8 tuntia, ilman mitään ongelmaa. Kasvatusneuvolan konsultaatio oli, että lapsi on täysin terve ja normaali mukava herranterttu, pikkuisen vahvemmalla temperamentilla.



meillä ei tosiaan mikään asia mene perille sanomalla, vaan siitä taistellaan ja kauan, hartaasti ja täysillä

Et tietenkään, kyse on vain siitä, kuinka käsittelet sitä uhmaa. ANnatko lapsen kävellä ylitsesi, vai pidätkö kurin. Keinosi ovat ihan hyviä, pidä niistä kiinni, äläkä anna koskaan lapsen huudolle periksi.

luksen on vanhemmat lapselleen tehneet.

Vierailija:

eikö se jotain kerro jos lapsi ei tottele EDES vierasta?

Näitä asioita täytyy toden totta jokaisen miettiä aika lailla... Omasta mielestäni tietyissä asioissa on ihan ehdottomat säännöt, joista ei poiketa (esim. toista ihmistä kohdellaan kunnioittavasti), mutta sitten kaikessa muussa on sitä joustamisen varaa.

Omassa kasvatuksessani vastuu ja vapaudet kulkevat käsi kädessä: kun lapsi toimii ikätasonsa tavalla , hän saa myös siihen sopivia oikeuksia. JOs käytös on ala-arvoista, oikeudet poistuvat.

Meillä ei myöskään tarvitse kiukun hetkellä tehdä just niinkuin äiti käskee, ensin saa rauhoittua. Mutta joka tapauksessa tehdään niin kuin äiti käskee, ellei kauniisti pyytäen ja perustellen lapsi ehdota jotain toista toimintatapaa, ja ellei siihen toiseen tapaan ole mitään estettä.

Vierailija:

jos ei ole, niin miten ne poikkeavat toisistaan? Eletäänkö sääntöjen mukaan sääntöjen vuoksi vai tilanteen mukaan?

Se, että kasvattaa lapsiaan ei vielä takaa, että kasvattaa lapsiaan niin, että se tukee heidän psyykkistä kasvuaan. Se, että saa lapset tekemään niin kuin käskee, ei tarkoita sitä, että itse kasvatustapahtuma on ollut onnistunut.

Jos täällä ihmiset paneutuisivat samalla innolla omiin kasvatusideologioihinsa samalla vimmalla kuin mitä toisten kasvatusideologioihin, voisi kasvua tapahtua ihan omassa itsessäkin.

Vierailija:

kertaakaan ei noustu, täysin sammuttamaton huuto kesti kerrallaan kolme tuntia, joka yö, melkein vuoden

siinä teille pikkusen käsitystä siitä, millainen on vahva temperamentti : )

nyt ei enää huudeta sitä asiaa, mutta montaa muuta kyllä

huuto voi kestää 15 minuutin otteen herpaantumisilla 8 tuntia, ilman mitään ongelmaa. Kasvatusneuvolan konsultaatio oli, että lapsi on täysin terve ja normaali mukava herranterttu, pikkuisen vahvemmalla temperamentilla.

meillä ei tosiaan mikään asia mene perille sanomalla, vaan siitä taistellaan ja kauan, hartaasti ja täysillä

- Huomioidaan onnistumiset, kehutaan ja kiitetään.

- Annetaan huomiota silloin, kun kaikki on ok, ei vain silloin, kun menee väärin

- Jätetään negatiivinen huomiotta, jos vain voi

- Jos ei voi, kielletään selvästi ja vahvasti

- Ei anneta periksi jos jotain on aloitettu tekemään tai kieltämään. Jokainen periksi antaminen on monta askelta taakse päin.



Kun lapsi kasvaa, noista voi lähteä tinkimään, voi esimerkiksi tehdä poikkeuksia, kun ne voi selittää. tai antaa periksi.



Lapselta pitää vaatia sen mukaan, mitä lapsi voi toteuttaa. Pientä vauvaa ei voi opettaa olemaan hiljaa tai odottamaan ruokaansa.

Ei taida sisälukutaito olla oikeen kohdallaan. Minä en korostanut olevani sen parempi äiti kuin muutkaan tai sen osaavampi. En myöskään missään kohden väittänyt että meillä on todella tiukka kuri eikä joustoa löydy missään. Meillä tehdään myös virheitä lasten kasvatuksessa ja niistä otetaan oppia. Meillä yritetään pitää rajat ja olla johdonmukaisia silti lapsia ja heidän tarpeitaan kunnioitetaan.



Tuo eskari esimerkki siksi että kovin moni lapseni eskarikaverin äiti on sanonut jättävänsä toisen lapsen kotiin kun ei jaksa sitä taistelua pukemisten kanssa edes takaisin. Kyse ei siis ollut siitä ettei esikoista haeta eskarista (totta kai haetaan) vaan siitä saako 3½v. päättää että ei lähde mukaan vaan jää kotiin koska itse niin tahtoo. Eli saako lapsi tehdä halunsa mukaan vai ei. Jos lapsi saa kotona aina periksi ja tehdä oman mielensä mukaan ei voi olettaa että lapsi muuallakaan tottelee napisematta. Joustoa kasvatuksessa saa ja pitääkin olla esim. reilu 3v. on oikein sopivassa iässä päättämään laittaako punaiset vai siniset kengät kun lähdetään ulos tai kulkeeko oikeella vai vasemmalla puolella rattaita. Lapsen siis pitääkin saada päättää pienissä asioissa mikä kasvattaa lapsen vastuunotto kykyä mutta lapselle ei saa antaa periksi tärkeissä asioissa ja jos aikuinen on sanonut jotain on sen myös pidettävä ja kaikessa on toimittava johdonmukaisesti jotta pieni lapsi tuntee olonsa turvalliseksi ja voi luottaa siihen että vanhempi kyllä tietää ja osaa tiukan paikan tullen. ja näin lapsi (uhmaikäiset) voi turvallisesti koetella rajojaan. Uhmaikäinenhän kokeilee ja kokeilee ja kokeilee ja sitten kun ikää tulee asia onkin jo lapselle selkeä.



Ja tosiaan se ajatus tässä heräsi että kun ei pieniä lapsia kasvateta niin teinien kanssa on sitten mahdollisesti vaikeuksia jotka ovat tuplana sen mitä lasten kanssa. Itse olen viimeiset vuodet työskennellyt lastensuojelun avotyössä jossa tulee näitä nuori jotka eivät kunnioita mitään auktoriteettejä ja jotka ovat kuin maailman omistajia ja eivät kestä mitään pettymyksiä tai rajoituksia. Siinä on sitten kova työ tehtävänä jotta nuorten elämä saadaan uomiinsa. Ei toki kaikki vanhemmat ole hukassa kasvatus työssään ja suurin osa lapsista toki kasvaa ihan kelpo aikuisiksi mutta huolestuttavaa on että kuitenkin ihan liian moni lapsi kasvaa ilman rajoja, ilman rakkautta ja ilman vanhempien aikaa ja huolenpitoa.

niin, kyllähän se on raskasta, mutta jos teillä tämmöinen otus oisi, niin rakastaisit sitä kumminkin



kurjinta on se, kun joku käskee minuakin lyömään lastani, jota en kyllä suostu tekemään ja näsäviisaat sanoo, että kuinka mä annan sen huutaa tuolla tavoin, että tossa sen näkee, kun ei kasvateta lasta, niin tommoisia niistä tulee, ihmiset on niin vietävän tietäväisiä, ei huonosti käyttäytyvä lapsi ole välttämättä mitenkään vaille kasvatusta jäänyt

tyttö(6) ja poika(5). Tyttö on aina ymmärtänyt säännöt ja toimintatavat, mutta poika on koetellut joka päivä rakkautta ja rajoja. Kotona on selvät rutiinit sekä säännöt, samoin pienestä asti olemme painottaneet toisten huomioimista (oven auki pitämistä jollekin, oman vuoron odottamista, toisen kuuntelemista, oma-aloitteisuutta ja sekä ihmisten että eläinten kunnioitusta (ei mennä eläimeen kiinni, jos se nukkuu tai jahdata), kysytään lupa tai vastavuoroisesti käyttäydytään, jos aiotaan mennä ei niin tutun aikuisen syliin tai häneen roikkumaan jne. Omat huoneet ja ulkoilma ovat paikkoja, joissa voi tehdä lähes mitä tahansa. Sen sijaan olohuone on oleskelua/puhumista/lepäilyä/lautapelailua varten eikä sohvilla todella pompita ja vanhempien makuuhuoneeseen ei mennä. Jokaisen huoneeseen mennään sisälle vasta kun on saatu lupa koputtamisen jälkeen.



Minä pidän tästä systeemistä. Säilyy kontrolli ja järkevä siisteys kiireisessä kodissa. Paljon saa tehdä, mutta rajat on myös asetettu.



Tuntui vain todella kurjalta, kun sukulaiseni tuli kolmevuotiaan poikansa kanssa vuoden alussa käymään, niin olipa aikamoista katsottavaa:



- koko puoli viikkoa hakattiin/läpsittiin kissoja, vaikka aikuiset lasta kielsi

- ravautettiin ruokapöydälle tuosta vaan pomppimaan ihan niin kuin kotona

- kiivettiin toisen lapsen huoneessa olevan tason päälle puoleksi tunniksi räpsyttämään valoja päälle ja pois (cd-mankka oli samalla tasolla)

- jossain " minäminäminä" -hetkessä kaadettiin puoli lasia maitoa syödylle lautaselle

- läppäiltiin ja sovitettiin hampaita aikuisiin

- huudettiin kuin p*erkele, kun näistä em. asioista jatkuvasti kiellettiin

jnejnejne



Mulla meinasi tukka lähteä ja toivon koko ajan, että lähtisivät jo hemmettiin " raiskaamasta" mun kotia. Sukulaiseni ihmetteli, että miksi lapset eivät saa meillä tehdä em. asioita, jotka ovat lapselle niin luonnollisia... Ja että en kuulemma olisi kauan lastentarhanopettaja, kun en asioita ymmärrä ja hyväksy.



Olisi itse kunnioittanut meidän kotiamme (joka ei siis ole lastentarha ja lastentarhan pakkohyväksymiset joihinkin asioihin, koska porukkaa eri ympäristöistä on paljon) ja kulkenut vaikka lapsensa rinnalla, jos tietää, että nuo ovat lapsen normaaleja tapoja toimia missä tahansa.



Sukulaiseni on itse lastentarhanopettaja... Mutta pidän itseäni johdonmukaisena ja paneutuvana kasvattajana hänen rinnallaan.

Luulisi sen jo tuohon ikään oppineen, että isä lähtee joka aamu navettaan - 7 päivänä viikossa. Ja aina vaan se jaksaa parkua sängyssä, kun isä herää lähteäkseen.

Ja samoin aina jaksaa poika huutaa, kun minä menen vessaan, että en muka saisi mennä. Ja jokainen voi hyvin kuvitella, että aina olen vessaan mennyt, kun vielä ei oo ruuansulatukseni mukautunut pojan tahtoon niin, ettei vessassa tarvitsisi käydä.

Jotkut lapset huutavat siis seuraavalla kerralla vähemmän ja jotkut jaksavat huutaa kaksi vuotta, eikä loppua näy.

Ja kieltämättä minustakin on kohtalaisen turhauttavaa, kun muka-fiksut väittävät, että itse ollaan tuollaiseksi opetettu. Ja nyt täällä joku sanoo, että lyömällä pitäisi kasvattaa! Ei voi kuin ajatella, että on todella onni, ettei lyömisestä sanoneelle ole moista lasta annettu.

Kieltämättä kuitenkin itsellänikin on joskus avuton olo, kun kaikki keinot on käytetty. Niinpä mekin käydään perheneuvolassa, missä meidänkään pojasta ei ole löytynyt mitään poikkeavaa. Harvinaisen sinnikkääksi vain sanovat.

Mutta yritetään me jaksaa, vaikka ulkopuolelta ei paljon ymmärrystä heru.

Vierailija:

kurjinta on se, kun joku käskee minuakin lyömään lastani, jota en kyllä suostu tekemään ja näsäviisaat sanoo, että kuinka mä annan sen huutaa tuolla tavoin, että tossa sen näkee, kun ei kasvateta lasta, niin tommoisia niistä tulee, ihmiset on niin vietävän tietäväisiä, ei huonosti käyttäytyvä lapsi ole välttämättä mitenkään vaille kasvatusta jäänyt

Lapset määrää heillä kaapinpaikan. Sitten tää äiti valittaa miten on väsynyt lapsiinsa, kun ne aina känyää vastaan ja eivät usko mitään. Ei kai ne nyt usko, kun tietää että kun tarpeeksi jankkaa jostain asiasta, niin lopulta saavat periksi.



Kerran tää äiti soitti mulle puol yhdeksän aikaa illalla. Mä sanoi että, " soitan sulle myöhemmin jos sopii?, koska nyt en voi puhua kun oon laittamassa " Villeä" nukkumaan. Kaveri kysy että, " näin aikaisin" ?. No, mun mielestä se ei ole aikaisin 4-vuotiaalle joka joutuu nousemaan aamulla puol kahdeksan ylös. Ja tän äidin lapset käyvät itsekin päiväkotia, nousevat meitä aikaisemmin ylös mutta valvovat kuitenkin myöhään. Varmasti ovat väsyneitä ja kiukkuisia päivällä.

Niille lapsille pitäis saada kuria, rytmiä ja selviä sääntöjä joista ei lipsuta.

Eli siis: tempperamenttisen lapsen kanssa ei saa koskaan, missään tilanteessa antaa periksi. Muuten lapsi ei ikinä tottele ja usko mitä sanotaan, koska on jo valmiiksi " rämäpää" .



Sitten kun on kyseessä " kiltti" lapsi, niin siltikään ei koskaan anneta periksi, koska muuten lapsi ei pysy kilttinä, vaan hänestä tulee samanlainen raivostuttava kakara kuin ensimmäisessä vaihtoehdossa esitetetystä lapsesta.



Eli lopputulos on se, että lapsen luonteella ei ole mitään merkitystä, vaan kaikki lapset täytyy kasvattaa kurissa ja herran nuhteessa että he oppisivat että aikuisen sana on laki ja sitä tulee aina ja kaikissa tilanteissa noudattaa. Lapselle ei siis saa missään vaiheessa kehittyä minkäänlaista omaa tahtoa, sehän nyt olisi ihan kamalaa että meidän oma kullanmuru voisi jonakin päivänä sanoa jostain asiasta oman mielipiteensä ja olla asioista eri mieltä kuin vanhemmat. Tämähän oli siis koko jutun pointti.



Jos lapsellesi jotenkin kummasti kasvaa kuitenkin omaa tahtoa, olet siis äitinä epäonnistunut suurenmoisesti kasvatustehtävässäsi ja sinun tulee hävetä ja kärsiä loppuelämäsi siitä että et ole pystynyt pitämään lapsellesi jämäkkää kuria aina ja joka hetki vuorokauden ympäri.



Kaikki äidit, muistakaa siis: jos lapsenne haluaa tänään punaiset sukat, mutta olet hänelle jo kaapista siniset sukat ottanut, älkää missään nimessä antako lapsellenne ikinä periksi, vaan pakottakaa se pieni kullanmuru laittamaan ne siniset sukat jalkaan vain sen takia että jos periksi annatte, lapsi saattaa oppia että äideilläkin on heikot hetkensä jolloin hänen tahtonsa yli voi kävellä. Ja jos näin pääsee käymään, koko peli on jo menetetty!!

Vierailija:

Eli siis: tempperamenttisen lapsen kanssa ei saa koskaan, missään tilanteessa antaa periksi. Muuten lapsi ei ikinä tottele ja usko mitä sanotaan, koska on jo valmiiksi " rämäpää" ....

onkin siis vain siitä johtuvaa että vanhemmat antavat lapselle periksi? Vain onko rämäpää rämäpää joka tapauksessa? Vai tuleeko rämäpäästä kiltti lapsi kun hänelle ei koskaan anna periksi?



Mä uskon kyllä vakaasti että rämäpäänä on ja pysyy, antaa sitten periksi tai ei!!