Ankara lasvatus?

Ei alunperinkään ollut puhetta lasten erilaisista luonteista vaan kasvatuksesta. Eli siis, oli toinen lapseni luonteeltaan kiltimpi tai ei, niin miksi hänestä ei ole tullut samanlaista " riiviötä" kun toisesta, kun ovat kerran molemmat saaneet hieman vapaampaa kasvatusta.



Enkä siis tarkoittanut että meillä annetaan kaikki periksi. Kyllä lapsellakin täytyy olla oikeuksia tehdä välillä niin kuin hän itse haluaa eikä aina vain niin kuin äiti tai isä käskee!!



17

Eli kuten otsikosta käy ilmi kasvatus vastuu on vanhempien. Tuntuu että nykyään vanhemmat mielummin ovat lastensa kanssa kavereita kun että asettaisit lapsille rajat ja myös velvollisuuksia. Meillä on neljä pientä ja vilkasta poikaa (vanhin 5v.) ja ei tulisi kysymykseenkään mukailla lasten toiveita asiassa kuin asiassa. Tietyt rajat ja säännöt pitää olla että selviää muksujen kanssa. Vaikka kyllä täytyy sanoa, että ei kasvatus tee lapsista " enkeleitä" . Hyvä käytös ja " kiltteys" on myös paljolti luonne kysymys. Meidän pojat on siis tosi vilkkaita ja kyllä usein bussissa saa vihaisia mulkaisuja kun lasten kanssa menee pakollisille asioille, kun ei saa pidettyä niitä kiltisti ja hiljaa paikallaan. Mutta en mä tollasista ota enää mitään stressiä. Eipä sitä yksi äiti tai isä kaikkeen pysty, tärkeintä että yrittää parhaansa.

Eilenkin nuorempi potkaisi veljeään selkään kun se istui lattialla. Pyysin monta kertaa menemään huoneeseensa arestiin ja pyytämään anteeksi. Lopulta otin niskavilloista ja paidankauluksesta kiinni ja paiskasin portaisiin ja karjuin että lähtee vaan ylös niin kuin olisi jo. Ei mennyt vaan jäi siihen maleksimaan. Mä luovutin ennen kuin olisin lopullisesti pimahtanut.

28

kun on ollut vasta apri vuotta äitinä.



Kun vuosia tulee lisää ja löytää oman tapansa olla äiti huomaa myös että lapset tosiaankin on yksilöitä ja kasvastumetodit ei kaikkien kohdalla tehoa samalla tavalla. Lapsen luonnetta kun ei voi eikä saa yrittää muuttaa.



Elämää tämä vain on eikä niin turhan vakavaa. Liiallinen rajojen palvominen tekee lapsista vain pingottajia jotka ei koskaan osaa revitellä. Kultainen keskitie on paras vaihtoehto tässäkin asiassa. Jos lapsi oppii elämänsä aikana suvaitsevaiseksi, ystävälliseksi, toisia ihmisiä kunnioittavaksi ja itseään arvostavaksi niin ei ole varmaan niin vaarallista jos joskus on lapsena saanut ravintolassa syödä suklaata...

Melkoisen lepsulta vaikuttaa av:laisten kasvatusmetodit.

Ja mä olen itse miettinyt että johtuuko se iästäni että lapseni ei tottele kunnolla ja yrittää toden teolla ottaa minusta yliotteen. On todella pahassa uhmaiässä 2,5v. Hurjasti kiukuttelee ja yrittää pistää mut seinää vasten, saa oikein keinojen kanssa taistella että saa tehtyä lapselle selväksi ettei hän määrää asioista tässä talossa.

Olen kakskymppinen ja esikoiseni siis 2,5v.



Välillä tuntuu ettei lapseen saa millään kuria. Ja välillä käyttäytyy kuin mikäkin kuriton lapsi. Ja seuraavassa hetkessä on taas niin ihana ja herttainen tytteli.



Mutta kertokaaas nyt te, vanhemmat, " hyvässä" iässä olevat vanhemmat, niitä keinoja minulle millä saan lapseni

tottelemaan M I N U A.



Mielestäni olen tähän mennessä ollut yhtä hyvä äiti kuin kuka tahansa muukin ja olen mielestäni oikeaan aikaan lapseni saanut, koska luultavasti joku tulee sanomaan siitä jotain.

Olen onnistunut äitinä olemisessa, mutta nyt on tullut pieniä vastoinkäymisiä lapsen tultua uhmaikään.



Teillä kuitenkin varmaan on jotain neuvoja minulle?? Olisin niistä asiallisista neuvoista oikeasti kiitollinen, jos joku tosiaan tietää paremmat keinot kuin 20vuotias äiti.



Itse selitän lapselle aina syyt miksi jotain ei saa tehdä ja miksi se pitää tehdä niin kuin äiti sanoo. Kerron mahdollisista huonoista seurauksista, samoin hyvistä.

Olen torunut lasta tuhmia tehdessään, kieltänyt tekemästä.



Pahoina kiukuttelu-hetkinä vien varoituksen jälkeen omaan huoneeseensa huutamaan kiukkunsa ja miettimään tekosiaan. Kun on valmis pyytämään anteeksi ja tekemään sovinnon äidin kanssa, voi tulla ulos huoneesta.



Mitä muutakaan sitä voi tehdä kuin viedä omaan huoneeseen miettimään kun minun puhe tai komennot eivät tehoa.

Tuntuu ettei huoneessa " häpeäminen" hetkauta lasta mitenkään. Olen joutunut korottamaan ääntäni huomattavasti, eikä lasta hetkauta se mitenkään.



Niitä neuvoja??

Loppuu siis aikanaan. Sinun vain pitää jaksaa tuon ajan yli ja jatkaa samaan malliin kuin tähänkin mennessä. ;)



Joskus voisit kokeilla jos lapsi kyseenalaistaa käskyjäsi sanoa hänelle että näin tehdään siksi kun SINÄ, äiti niin käsket. Toteat että sen pitäisi lapselle riittää. Aina ei tarvitse selitellä asioita liikaa.

Vierailija:

Ja joo olen yrittänyt komentaa mutaa tämä kaverin muksu ei yksinkertaisesti tottele! Että äidissä ei sitten yhtään vikaa ole vai?

ap

Yleensähänlapset tottelevat vieraita herkemmin kuin omia vanhempia, koska vierailta ei ole totuttu kuulemaan tiukkaa sävyä. Mutta etpä vain saanut lasta tottelemaan, vaikka pitäisi sulta käydä helpommin.

Sanot ap ymmärtäväsi, että lapset ovat erilaisia. Vaan et taida kuitenkaan ymmärtää likimainkaan, kuinka erilaisia lapset voivatkaan olla.

retuperällä ja vanhemmat pulassa teiniensä kanssa. Eihän ne niille pärjää kun jo pari vuotiaat näköjään saavat pompottaa vanhempia miten lystää.



Lapsia on eriluonteisia ja toiset on luonnostaan kilttejä ja tottelevia (meillä esikoinen) ja toiset taas rajoja koettelevia jukuripäitä (meillä keskimmäinen) ja silti molemmat lapset meilläkin osaavat käyttäytyä. Esikoisen kanssa ei juuri ole tarvinnut asian suhteen tehdä töitä koska ei ole kyseenalaistanut koskaan vanhemman sanaa kun taas nuori herra keskimmäinen koettelee rajojaan aina ja jatkuvasti joka paikassa (mm. nyt makaa keskellä olkkarin lattiaa, huutaa ja ilmoitti ettei lähde hakemaan esikoista eskarista ja kohta tämän äiti nousee tuolista ja laittaa pojan pukemaan ja matkaan eikä siinä sen kummempaa). Kivahan se olisi kun tuonkin kanssa voisi vaan mennä helposti sieltä mistä aita on matalin eli antaa periksi niin ei tarttisi kuunnella sitä huutoa mutta koska olen vanhempi tehdään niin kuin minä sanon huudosta huolimatta. Ja kas. seuravalla kerralla samassa tilanteessa ei tarvitsekkaan taistella yhtä paljon ja lopulta poika aina huomaa että äidin sana pitää eikä edes vaivaudu asiasta kiukkuamaan vaan valitsee rajojen koetteluun uuden kohteen. Sellaista se on elämä vanhempana ja lapsena.

linjoilla...en usko että kasvatuksesi on mitenkään liian ankaraa vaan juuri sellaista, jota sen pitääkin olla.



Toki myös luonteella on eroja ja myönnän että meidän neiti on aika kiltti luonteeltaan, mutta uskon että hyvät tavat ja hyvä käyttäytyminen on myös kasvatuksen ansiota. Kotona saa kiukutella jos kiukuttaa, mutta muualla käyttäydytään kauniisti.



Ja mitä ikään tulee...itse oli vähän vajaa 17 saadessani tyttäreni eikä mulla ainakaan ole ollut ongelmaa auktoriteetin kanssa, ei kotona eikä työskennellessäni lasten kanssa päiväkodissa ja urheiluseuratoiminnassa. Myös auktoriteetti on pitkälti luonteesta kiinni, sitä joko on tai ei ole. (toki joskus tulee sellainen olo, että nyt ei kyllä kukaan kuuntelee ja mulla ei oo pätkän vertaa auktoriteettia...mut eiköhän jokaiselle kasvattajalle tule sellainen olo joskus)

kerralla äiti olisikin ollut noteeraamatta lapsen kiukuttelua vaikka juuri ulos lähtiessä, ja pukenut lapsen kiukuttelusta huolimatta ja tehty juuri täsmälleen niinkuin äidin on tarkoitus tehdä (kyllä se aina näin menee vaikka lapsi kiukutteleekin, en minä voi jättää asioita tekemättä lapsen kiukun takia, enkä edes halua)



Mutta vaikka käyttäisi täysin jyrkkiä keinoja esim. raahaa lapsen eteiseen ja pukee väkisin päälle, vastoin lapsen tahtoa...Silti minun lapseni tekee nämä kiukuttelut samaan aikaan kymmenillä seuravilla kerroilla.



Joten ei ihan yleistä ole, että ensi kerralla lapsi ei tappelekaan niin paljoa. Ei sellaisesta ole vielä kokemusta meillä.



-se kakskymppinen, uhmaikäisen äiti-

eikö se jotain kerro jos lapsi ei tottele EDES vierasta?

Vierailija:

Kuulin muualta että tämä kyseinen nainen oli haukkunut kasvatustamme ja sanonut että aivan liian ankaraa.

Mielipiteitä?

Toinen äiti oli haukkunut sinua, ja nyt sinun täytyy haukkua sitä toista äitiä. Kumpi teistä nyt sitten on parempi äiti... Vaikea sanoa, aika tasoihin menee!

...uhmaiän kanssa ei mun mielestä ole vielä varsinaisesti tekemistä kasvatuksen kanssa. Kaksivuotiaalta ei vielä voi vaatia aina hyviä käytöstapoja ja sitä ettei kiukutella muualla kuin kotona. Kyllä meilläkin samat kiukuttelut toistui useaan kertaan. Mutta kyllä se siitä helpottaa! Jaksamista! =)

a, koittaa, koittaa ja koittaa. Ja voi että, miten turvallinen olo hänelle tulee, kun hän huomaa, että asia on näin ja. Silti pitää koittaa vielä kerran tai kaksikymmentä.

Vierailija:

retuperällä ja vanhemmat pulassa teiniensä kanssa.

paikassa (mm. nyt makaa keskellä olkkarin lattiaa, huutaa ja ilmoitti ettei lähde hakemaan esikoista eskarista ja kohta tämän äiti nousee tuolista ja laittaa pojan pukemaan ja matkaan eikä siinä sen kummempaa).

Että sinä olet hyvä äiti, kun et anna lapsen päättää, haetaanko isompi eskarista vai ei. Ei kai nyt kukaan äiti ihan niin tohelo ole, että antaa tuollaiset asiat lapsen päätettäväksi. Mutta jos antaa lapselle joskus suklaata, niin ei se tarkoita sitä, että lapsi päättää myös tuollaiset eskarihakemiset.

Mutta joo, sinä olet ihan loistoäiti, joka on muita niin paljon ylempänä, että voi mollata vanhempien olevan retuperällä. Tekis hyvää vähän monien lukea hieman kasvatuksesta ihan jotain oikeaa tutkittua tietoakin. Tiukat vanhemmat kun eivät ole sama asia kuin hyvät vanhemmat. Samoin toisin päin, jos ei ole kuria, niin ei ole hyvä. Äärimmäisyydet ovat aina pahasta. Kuten joku viisas ja kokenut edellä jo sanoi, niin se kultainen keskitie on paras vanhemmuudessakin.

Vierailija:

eikö se jotain kerro jos lapsi ei tottele EDES vierasta?

Mitä se sitten sun mielestäsi kertoo?

(Vinkki: oikean vastauksen on joku muu jo tässäkin ketjussa ehtinyt kertomaan)

Vierailija:

Mutta vaikka käyttäisi täysin jyrkkiä keinoja esim. raahaa lapsen eteiseen ja pukee väkisin päälle, vastoin lapsen tahtoa...Silti minun lapseni tekee nämä kiukuttelut samaan aikaan kymmenillä seuravilla kerroilla.

Teki ihan hyvää kuulla, että kukaan ei maininnut minun tehneen jotain väärin, vaan että uhmaikäinen kokeilee vain kokeilemistaan ja kyllä minun kannattaa pysyä samoilla linjoilla..! Tämä auttoi jo paljon, jaksamaan =) Kiitos.



- se 2kymppinen uhmiksen äiti-

jos ei ole, niin miten ne poikkeavat toisistaan? Eletäänkö sääntöjen mukaan sääntöjen vuoksi vai tilanteen mukaan?



Se, että kasvattaa lapsiaan ei vielä takaa, että kasvattaa lapsiaan niin, että se tukee heidän psyykkistä kasvuaan. Se, että saa lapset tekemään niin kuin käskee, ei tarkoita sitä, että itse kasvatustapahtuma on ollut onnistunut.



Jos täällä ihmiset paneutuisivat samalla innolla omiin kasvatusideologioihinsa samalla vimmalla kuin mitä toisten kasvatusideologioihin, voisi kasvua tapahtua ihan omassa itsessäkin.