Koulussa yritetään opettaa massaa vaikka lapset ovat yksilöitä

Vierailija kirjoitti:

Väittäisinpä että liiallisuuksiin vedetty yksilöllinen huomioiminen ja epärealistisuuteen taipuvainen ylipositiivinen pedagogiikka ovat johtaneet osaamisen polarisaatioon. Nykyperuskoulussa nääs jokaisella on paitsi lupa onnistua ja menestyä, myös lupa suoriutua huonosti ettei kenellekään tulisi paha mieli siitä että ope jotain tasoa vaatisi. Aiemmin ns heikotkin oppilaat suoriutuivat paremmin kuin nykyäänkoska heiltäkin vaadittiin tiettyä osaamistasoa. Nyt ratkaisu on se yksilöllistäminen ie vaatimustason laskeminen. Ne nopeasti kehittyvät ja hyvät toiminnanohjaustaidot omaavat lapset pärjäävät aina, opettajasta huolimatta. Nyt on käynyt niin että on tosi hyviä oppilaita ja tosi huonoja. Keskikasti on ohentunut, koska sieltä porukka on valunut sinne alusuoriutujien joukkoon.

Asia on just näin. Äänestän sinua. Olet jatkossa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillähän on jo luokkayhteiskunta olemassa eikä jokaisesta tule kuitenkaan professoria. Eli siis kuusi ensimmäistä vuotta samassa ryhmässä ja viimeistään silloin tasokoe ja jako eri ryhmiin. Voi sitä valituksen määrää mutta ehkä se motivoi koteja kannustamaan lapsiaan jo varhaisessa vaiheessa sikäli kun kyvyt riittävät.

jokaisesta tulee professori jos tahtoa löytyy ja opetus on oppilaan omia vahvuuksien mukaista oppimista.

Tuo tarkoittaisi käytännössä sitä, että professoreiden osaamisvaatimuksia tulisi muokata opiskelijan osaamisen mukaan koska fakta on, että läheskään kaikkien äly ja taidot eivät riitä sille tasolle mitä professoreilta nykyään vaaditaan.

Älykkyyden mittana pidetään lukemisen muistamista mikä taas ei kerro mitään älykkyydestä. On vain päätetty että sillä määritellään älykkyys. Kannattaa katsoa asiaa muuten kuin kulttuuri sidonnaisesti.

Opettajiksi saadaan enemmän miehiä, kun nostetaan opettajien palkkoja. Niin yksinkertaista se on.

Mitä jos vaihdettaisiin kokonaan näkökulmaa.

Koulun ja opettajien tehtävä on opettaa lapsia.

Pitäisikö alalle hakea ihan erityyppisiä ihmisiä kuin nykyiset.

He ovat varmasti menestyneet hyvin opinnoissaan, mutta ajat ovat muuttuneet.Opettajilta vaaditaan ihan uusia taitoja. Tämän pitäisi näkyä opettajakoulutuksen valintaprosessissa ja koulutuksessa.

Myös opettajat voivat olla osa koulujen ongelmaa. Kaikissa ammateissa on sekä taitavia että vähemmän taitavia.

Vierailija kirjoitti:

Luokat ovat liian isoja, tuossa olisi yksinkertainen konsti helpottaa koulujen ongelmia ja mahdollistaa yksilölllisempi opetus.

Suomessa tuskin on ikinä mahdollista tehdä koulujen sisäistä jakoa lahjakkaiden luokkiin, keskivertoihin ja apukoululaisluokkiin, en halua ajatellakaan mikä meteli siitä nousisi jos myönnettäisiin että toiset on fiksumpia kuin toiset. Vaan voisihan tehtäviä edes eriyttää niin ettei matikkanerot istuisi päivästä toiseen kuuntelemassa prosentti on sadasosa jankkausta, he osaisivat hyvin tehdä vaativampia tehtäviä itsekseen. Nykyiset mestaritehtävät ovat vieläkin aivan liian helppoja lahjakkaimmille ja he tekevät ne parissa päivässä.

Asiassa ei sinänsä ole mitään mahdotonta, tasokurssit toimivat vuonna 1985 ja ne toimivat nyt, kunhan lopetetaan teeskenteleminen. Voihan niitä vähän virittää nykyaikaan, jos niissä viritettävää on. Iltakoulujärjestelmän kautta sitten ne, jotka lapsena ovat syystä tai toisesta jääneet kelkasta mutta kasvaessaan haluavat takaisin. Meteliä maailmaan mahtuu, kyllä se laantuu. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kerropa käytännön ohjeita meille opettajille, miten opetat jokaista eri lailla yhtä aikaa? Jokaiselle oma opettaja?

Yksilöllinen opetus tekniikka eli kartoitetaan miten oppilas oppii. Lukemisen muistaminen on vain yksi miljoonasta oppimis tavoista ja se sopii harvoille kuten ollaan huomattu.

Tämä kartoitetaan kyllä mutta eihän se mitenkään ole opettajan tehtävä kuin enintään vinkata hyviä käytänteitä esim. kokeisiin kertaamiseen. Itse oppilaanhan siinä täytyy miettiä, kuunteleeko koealueen, lukeeko sen ja tekeekö samalla ajatuskarttoja, muistilappuja tms. Aika paljon opiskelu vaatii siltä oppijalta aktiivisuutta, ei sitä tietoa edelleenkään voi mistään saavista kaataa oppilaiden kurkusta alas.

Tosi moni kuvittelee, että esimerkiksi muistiinpanojen teko tunnilla auttaa vain niitä, jotka muistavat lukemansa, mutta totuus on, että se auttaa nimenomaan niitä, jotka oppivat kinesteettisesti eli tekemällä ajatuskarttoja, muistilappuja jne. Opettajan kuuntelu auttaa tietenkin niitä, jotka oppivat kuulemalla mutta se toimii myös hyvänä apukeinona muille. Harva oppii vain yhdellä tavalla, useimmat oppivat yhdistelemällä lukemista, kuuntelua ja toimintaa. Sen takia oppitunneilla tehdään monenlaisia asioita. Välillä opettaja puhuu, välillä katsotaan opetusvideo, välillä tehdään tehtäviä tai väännetään ajatuskarttaa, sitten voikin olla tietokilpailua, parityöskentelyä, esitelmän väsäämistä jne.

Viime kädessä se oppilas itse on vastuussa siitä, miten näitä tietoja kertaa, sillä oppitunnilla ei ehdi huomioimaan oppilaita yksilöinä. 45 minuutin aikana jokaiselle oppilaalle on varattu se kaksi minuuttia, ja fakta on, että tunti ei voi sujua eteenpäin, jos todella käyttää jokaiseen oppilaaseen sen kaksi minuuttia. Käytännössä edettäisiin siis vain sen kahden minuutin verran.

Luulin että puhuttiin opetustekniikasta peruskoulussa eikä korkeakoulun itse opiskelusta.

Opetustekniikasta tässä puhutaankin - tosin yläkoulussa. Alakoulussa harjoitellaan erilaisia opiskelutekniikoita ja yläkoulussa kartoitetaan, millä tavoin itse parhaiten oppisi. Sen jälkeen oppilasta kannustetaan ottamaan itselleen sopivia tekniikoita käyttöön. Opetusta kun ei opettaja pysty parhaalla tahdollakaan kaatamaan kenenkään kurkusta alas. Jos siis olet sitä mieltä, että opettajan pitää tulla kotiin auttamaan oppilasta lukemaan kokeisiin, olet aika hukassa aikuisuutesi kanssa. Jo kolmasluokkalaiset harjoittelevat, miten kokeisiin kerrataan, mutta tuon ikäiset eivät vielä tiedä erilaisista tavoista, joten he harjoittelevat niitä kaikkia. Yläkoulussa on aika sitten tajuta, mikä sopii itselle parhaiten (ja monet ovat tämän jo tajunneet alakoulun aikana).

Kuvaavaa kuitenkin on, että tein valvontaluokkani kanssa oppimistyylin kartoituksen viime syksynä ja kertasimme erilaisia tekniikoita oppia, mutta juuri viime viikolla kysyin, minkälaisia oppijoita ovat ja todella moni ei muistanut. Oppi siis ei jää päähän, kun ei ole kiinnostusta eikä mielenkiintoa näitä asioita kohtaan. Tällaiselle oppilaalle on erittäin hankala opettaa oikeastaan yhtään mitään, kun ei viitsi eikä jaksa itse nähdä yhtään vaivaa.

Minusta tässä järjestelmässä tehdään aivan tarpeettomasti lapsista tyhmempiä kuin he ovat. Nuo oppimismallien tuomiset oppisisällöiksi saattavat vain lisätä taakkaa, ne esitetään lapsille, joille ne eivät vielä kuulu, eikä asiassa huomioida sitä, että kuitenkin jo kolmasluokkalaisissa on paljon opittua avuttomuutta, kun asiat eivät mene perille ja kotona pusketaan ja koulussa lapioidaan uutta materiaalia luukusta sisään sulamattoman materiaalin päälle. Vaikka tämä tehtäisiin miten epäperinteisesti, perusongelma pysyy jos lapsen ei anneta opiskella asioita oikeasti omassa tahdissaan, ilman väärien oppimäärien tuomaa haittakuormaa. Opitun avuttomuuden vallassa oleva lapsi ei ole laiska, vaan hätääntynyt, ja teeskentelee piittaamatonta kun ei muutakaan voi. Kukaan ei kuitenkaan nauti tiedosta, että on muita reilusti tyhmempi. 

Silloin pitäisi kertakaikkiaan olla kiellettyä, että lapselle yritetään opettaa jakolaskua, kun kertolaskun ymmärryskin on vielä kesken. Sen pitäisi olla ihmisoikeuksien vastaista touhua, kidutukseen verrattavissa. Jos kertolasku ei mene perille nyt, sitten laitetaan lapsi tekemään jotain ihan muuta, ja kokeillaan kertolaskua muutaman viikon tai kuukauden kuluttua uudelleen. 

Tämä nykyinen hullutus, että kaikista voi tulla professoreita kun vain kiinnostuu, tuollaisesta paskapuheesta pitäisi joutua edesvastuuseen. Silmät säteillen satuillaan lapsille, että kaikki ovat hyviä jossain ja pitää vain löytää oma oppimistyylinsä - jolloin avuttomuuteen hukkuva lapsi kokee olevansa jotenkin syvemminkin huono, koska hän ei selvästikään ole missään parasta päinkään, eikä hänen anneta myöskään lähteä koulusta kotiin etsimään sitä omaa alaansa, jos sellainen häntä kerran jossain odottaa. 

Jotain on mennyt opetuksessa pahasti pieleen.

ettei koulussa huomioida tarpeeksi lasten ja nuorten keskinäistä erilaisuutta.

😄

Mites huomioit, jos kaikki entiset esyt ja emut on yleisopetuksessa? 45 minuutin aikana 30 oppilaan ryhmässä, jossa vanhat esyt ja emut mukana, ei huomioida ketään

Vierailija kirjoitti:

Jotain on mennyt opetuksessa pahasti pieleen.

Jotain on mennyt pieleen, kun kouluja on uudistettu uudistamisen ilosta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Luokat ovat liian isoja, tuossa olisi yksinkertainen konsti helpottaa koulujen ongelmia ja mahdollistaa yksilölllisempi opetus.

Suomessa tuskin on ikinä mahdollista tehdä koulujen sisäistä jakoa lahjakkaiden luokkiin, keskivertoihin ja apukoululaisluokkiin, en halua ajatellakaan mikä meteli siitä nousisi jos myönnettäisiin että toiset on fiksumpia kuin toiset. Vaan voisihan tehtäviä edes eriyttää niin ettei matikkanerot istuisi päivästä toiseen kuuntelemassa prosentti on sadasosa jankkausta, he osaisivat hyvin tehdä vaativampia tehtäviä itsekseen. Nykyiset mestaritehtävät ovat vieläkin aivan liian helppoja lahjakkaimmille ja he tekevät ne parissa päivässä.

Asiassa ei sinänsä ole mitään mahdotonta, tasokurssit toimivat vuonna 1985 ja ne toimivat nyt, kunhan lopetetaan teeskenteleminen. Voihan niitä vähän virittää nykyaikaan, jos niissä viritettävää on. Iltakoulujärjestelmän kautta sitten ne, jotka lapsena ovat syystä tai toisesta jääneet kelkasta mutta kasvaessaan haluavat takaisin. Meteliä maailmaan mahtuu, kyllä se laantuu. 

Tasokurssit lopetettiin, koska ne eivät toimineet. Ne saivat etenkin pojat alisuorittamaan ja sulkemaan itseltään lukiotien. Sitäkö nyt halutaan?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Luokat ovat liian isoja, tuossa olisi yksinkertainen konsti helpottaa koulujen ongelmia ja mahdollistaa yksilölllisempi opetus.

Suomessa tuskin on ikinä mahdollista tehdä koulujen sisäistä jakoa lahjakkaiden luokkiin, keskivertoihin ja apukoululaisluokkiin, en halua ajatellakaan mikä meteli siitä nousisi jos myönnettäisiin että toiset on fiksumpia kuin toiset. Vaan voisihan tehtäviä edes eriyttää niin ettei matikkanerot istuisi päivästä toiseen kuuntelemassa prosentti on sadasosa jankkausta, he osaisivat hyvin tehdä vaativampia tehtäviä itsekseen. Nykyiset mestaritehtävät ovat vieläkin aivan liian helppoja lahjakkaimmille ja he tekevät ne parissa päivässä.

Asiassa ei sinänsä ole mitään mahdotonta, tasokurssit toimivat vuonna 1985 ja ne toimivat nyt, kunhan lopetetaan teeskenteleminen. Voihan niitä vähän virittää nykyaikaan, jos niissä viritettävää on. Iltakoulujärjestelmän kautta sitten ne, jotka lapsena ovat syystä tai toisesta jääneet kelkasta mutta kasvaessaan haluavat takaisin. Meteliä maailmaan mahtuu, kyllä se laantuu. 

Tasokurssit lopetettiin, koska ne eivät toimineet. Ne saivat etenkin pojat alisuorittamaan ja sulkemaan itseltään lukiotien. Sitäkö nyt halutaan?

Mistä minä tiedän? En ole koskaan kuullut perusteluja aiemmin noin suoraan, kiitos siitä. 

Kouluissa asiat on keskimäärin ihan hyvin. Osa oppii nopeasti ja helposti, osa ei opi millään. Sitähän se älykkyys on. On harhaista ajatella, että kaikki oppisivat, jos löytyy hänelle sopiva tyyli. Jos näin olisi, keinot olisi keksitty kyllä kun joka päivä opettajat opettavat satoja miljoonia lapsia. Osa ei opi edes yläkoulun matikkaa vaikka käyttäisivät siihen koko elämänsä. Ongelma on se, että heikkolahjaisemmat saavat koulusta stigman, joka seuraa mukana koko loppuelämän. Paljon suurempi tekijä kuin koulumenestys ihmisen elämässä on se, kuinka osaa olla muiden ihmisten kanssa. Sitä on kuitenkin hankala opettaa, ja vielä vaikeampaa nykypäivänä, kun iso osa lapsista sulkeutuu omaan puhelinkuplaansa eikä opi kommunikoimaan.

No sehän koulun tehtävä onkin, kasvattaa kuuliaisia yhteiskunnan orjia, ei siellä nyt mitään yksilöajattelua sallita.

Poikia tosiaan on yritetty kannatella näissä uudistuksissa. Tasokurssit pois koska pojat alisuoriutuvat, pulpetit pois koska pojat eivät viihdy koulussa, pitkällä matikalla pääsee kaikkiin jatkokoulutuspaikkoihin jotta pojatkin pääsisivät korkeakouluihin. Ja ihan ilman poikavihaa tämän faktana totean. Ei vaan ole olleet oikeita ratkaisuja nämäkään.

Vierailija kirjoitti:

Kouluissa asiat on keskimäärin ihan hyvin. Osa oppii nopeasti ja helposti, osa ei opi millään. Sitähän se älykkyys on. On harhaista ajatella, että kaikki oppisivat, jos löytyy hänelle sopiva tyyli. Jos näin olisi, keinot olisi keksitty kyllä kun joka päivä opettajat opettavat satoja miljoonia lapsia. Osa ei opi edes yläkoulun matikkaa vaikka käyttäisivät siihen koko elämänsä. Ongelma on se, että heikkolahjaisemmat saavat koulusta stigman, joka seuraa mukana koko loppuelämän. Paljon suurempi tekijä kuin koulumenestys ihmisen elämässä on se, kuinka osaa olla muiden ihmisten kanssa. Sitä on kuitenkin hankala opettaa, ja vielä vaikeampaa nykypäivänä, kun iso osa lapsista sulkeutuu omaan puhelinkuplaansa eikä opi kommunikoimaan.

Heikkolahjaisille ei ole töitä. Kaupan hyllytys ja tavaroiden purkaminen vaatii ripeyttä ja oma-aöpitteisuutta. Nykyään on totuttu, että opettaja on hovimestari ja palvelija, joka hyysää koko ajan ympäriölä ja tasoittaa kaikki vähääkään vaativampaa aivotoimintaa olevat tehtävät pois. Ei nykymenolla saada työntekijöitä vaan sossun luukulle loppuelämäksi juuttuvia. Kännykkä kuplauttaa ja passivoi valtavasti. Ei osata keskustella normaalisti livenä. Eihän noilla eväillä pärjätä työelämässä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kerropa käytännön ohjeita meille opettajille, miten opetat jokaista eri lailla yhtä aikaa? Jokaiselle oma opettaja?

Yksilöllinen opetus tekniikka eli kartoitetaan miten oppilas oppii. Lukemisen muistaminen on vain yksi miljoonasta oppimis tavoista ja se sopii harvoille kuten ollaan huomattu.

Tämä kartoitetaan kyllä mutta eihän se mitenkään ole opettajan tehtävä kuin enintään vinkata hyviä käytänteitä esim. kokeisiin kertaamiseen. Itse oppilaanhan siinä täytyy miettiä, kuunteleeko koealueen, lukeeko sen ja tekeekö samalla ajatuskarttoja, muistilappuja tms. Aika paljon opiskelu vaatii siltä oppijalta aktiivisuutta, ei sitä tietoa edelleenkään voi mistään saavista kaataa oppilaiden kurkusta alas.

Tosi moni kuvittelee, että esimerkiksi muistiinpanojen teko tunnilla auttaa vain niitä, jotka muistavat lukemansa, mutta totuus on, että se auttaa nimenomaan niitä, jotka oppivat kinesteettisesti eli tekemällä ajatuskarttoja, muistilappuja jne. Opettajan kuuntelu auttaa tietenkin niitä, jotka oppivat kuulemalla mutta se toimii myös hyvänä apukeinona muille. Harva oppii vain yhdellä tavalla, useimmat oppivat yhdistelemällä lukemista, kuuntelua ja toimintaa. Sen takia oppitunneilla tehdään monenlaisia asioita. Välillä opettaja puhuu, välillä katsotaan opetusvideo, välillä tehdään tehtäviä tai väännetään ajatuskarttaa, sitten voikin olla tietokilpailua, parityöskentelyä, esitelmän väsäämistä jne.

Viime kädessä se oppilas itse on vastuussa siitä, miten näitä tietoja kertaa, sillä oppitunnilla ei ehdi huomioimaan oppilaita yksilöinä. 45 minuutin aikana jokaiselle oppilaalle on varattu se kaksi minuuttia, ja fakta on, että tunti ei voi sujua eteenpäin, jos todella käyttää jokaiseen oppilaaseen sen kaksi minuuttia. Käytännössä edettäisiin siis vain sen kahden minuutin verran.

Luulin että puhuttiin opetustekniikasta peruskoulussa eikä korkeakoulun itse opiskelusta.

Opetustekniikasta tässä puhutaankin - tosin yläkoulussa. Alakoulussa harjoitellaan erilaisia opiskelutekniikoita ja yläkoulussa kartoitetaan, millä tavoin itse parhaiten oppisi. Sen jälkeen oppilasta kannustetaan ottamaan itselleen sopivia tekniikoita käyttöön. Opetusta kun ei opettaja pysty parhaalla tahdollakaan kaatamaan kenenkään kurkusta alas. Jos siis olet sitä mieltä, että opettajan pitää tulla kotiin auttamaan oppilasta lukemaan kokeisiin, olet aika hukassa aikuisuutesi kanssa. Jo kolmasluokkalaiset harjoittelevat, miten kokeisiin kerrataan, mutta tuon ikäiset eivät vielä tiedä erilaisista tavoista, joten he harjoittelevat niitä kaikkia. Yläkoulussa on aika sitten tajuta, mikä sopii itselle parhaiten (ja monet ovat tämän jo tajunneet alakoulun aikana).

Kuvaavaa kuitenkin on, että tein valvontaluokkani kanssa oppimistyylin kartoituksen viime syksynä ja kertasimme erilaisia tekniikoita oppia, mutta juuri viime viikolla kysyin, minkälaisia oppijoita ovat ja todella moni ei muistanut. Oppi siis ei jää päähän, kun ei ole kiinnostusta eikä mielenkiintoa näitä asioita kohtaan. Tällaiselle oppilaalle on erittäin hankala opettaa oikeastaan yhtään mitään, kun ei viitsi eikä jaksa itse nähdä yhtään vaivaa.

Minusta tässä järjestelmässä tehdään aivan tarpeettomasti lapsista tyhmempiä kuin he ovat. Nuo oppimismallien tuomiset oppisisällöiksi saattavat vain lisätä taakkaa, ne esitetään lapsille, joille ne eivät vielä kuulu, eikä asiassa huomioida sitä, että kuitenkin jo kolmasluokkalaisissa on paljon opittua avuttomuutta, kun asiat eivät mene perille ja kotona pusketaan ja koulussa lapioidaan uutta materiaalia luukusta sisään sulamattoman materiaalin päälle. Vaikka tämä tehtäisiin miten epäperinteisesti, perusongelma pysyy jos lapsen ei anneta opiskella asioita oikeasti omassa tahdissaan, ilman väärien oppimäärien tuomaa haittakuormaa. Opitun avuttomuuden vallassa oleva lapsi ei ole laiska, vaan hätääntynyt, ja teeskentelee piittaamatonta kun ei muutakaan voi. Kukaan ei kuitenkaan nauti tiedosta, että on muita reilusti tyhmempi. 

Silloin pitäisi kertakaikkiaan olla kiellettyä, että lapselle yritetään opettaa jakolaskua, kun kertolaskun ymmärryskin on vielä kesken. Sen pitäisi olla ihmisoikeuksien vastaista touhua, kidutukseen verrattavissa. Jos kertolasku ei mene perille nyt, sitten laitetaan lapsi tekemään jotain ihan muuta, ja kokeillaan kertolaskua muutaman viikon tai kuukauden kuluttua uudelleen. 

Tämä nykyinen hullutus, että kaikista voi tulla professoreita kun vain kiinnostuu, tuollaisesta paskapuheesta pitäisi joutua edesvastuuseen. Silmät säteillen satuillaan lapsille, että kaikki ovat hyviä jossain ja pitää vain löytää oma oppimistyylinsä - jolloin avuttomuuteen hukkuva lapsi kokee olevansa jotenkin syvemminkin huono, koska hän ei selvästikään ole missään parasta päinkään, eikä hänen anneta myöskään lähteä koulusta kotiin etsimään sitä omaa alaansa, jos sellainen häntä kerran jossain odottaa. 

Ei koulussa kertakaikkiaan voida mennä 28 oppilaan luokassa täydelliseen yksilölliseen oppimiseen ainakaan nykymallissa, kun opettaja puurtaa yksin. Jos joku ei vuosiin opi kertotaulya tai yhteenlaskua, kyse on muusta kuin opetuksen huonoudesta. Silloin tarvitaan tukitoimia muuten koulussa. Yläkoulussa on nykyään oppilaita, jotka tekevät alakoulun kirjoista tehtäviä. Esim. kasiluokkalainrn tekee kolmos tai nelosluokan matematiikkaa.

Vierailija kirjoitti:

Kerropa käytännön ohjeita meille opettajille, miten opetat jokaista eri lailla yhtä aikaa? Jokaiselle oma opettaja?

Tasoryhmät. Paljon lisää opetusresursseja.

Monipuoliset työskentelytavat voisi ainakin auttaa siitä että jokaiselle löytyisi joku sopiva tapa opiskella ja oppia. Kaikki eivät opi samalla tavalla mutta jokainen oppii jotenkin. Oma kokemus on kuitenkin se että opettajat todella herkästi menevät vuodesta toiseen samalla kaavalla, riippumatta siitä, oppiiko siellä tai ei. Lahjakkaimmille sillä ei tietenkään ole mitään merkitystä, he oppivat miten vaan. Mutta niille muille sillä on väliä.

Vierailija kirjoitti:

Monipuoliset työskentelytavat voisi ainakin auttaa siitä että jokaiselle löytyisi joku sopiva tapa opiskella ja oppia. Kaikki eivät opi samalla tavalla mutta jokainen oppii jotenkin. Oma kokemus on kuitenkin se että opettajat todella herkästi menevät vuodesta toiseen samalla kaavalla, riippumatta siitä, oppiiko siellä tai ei. Lahjakkaimmille sillä ei tietenkään ole mitään merkitystä, he oppivat miten vaan. Mutta niille muille sillä on väliä.

Samalla kaavalla? Tähän olisi hyvä saada vähän perusteluja. Olen ollut yli 20 vuotta yläkoulun opettajana, ja ihan reaaliteetit ovat pakottaneet muuttamaan opetusta, vaikka kuinka olisin halunnut mennä samalla kaavalla. Liitutaulu on vaihtunut ensin piirtoheittimiin ja sitten dataprojektoreihin. Nyt mennään jo älytaululla. Opetussuunnitelma vaihtuu joka vuosikymmen, kirjasarjat vaihdetaan viiden vuoden välein.

Nämä kaikki muuttavat opetusta, kokeita ja arviointia. Eikä tässä vielä mietitä oppilasainesta. Omana aikanani on otettu käyttöön kolmiportainen tuki, on tullut seiskakokeita, kirjat auki -kokeita, tukisanalistakokeita, opetuksen painoalueiden opiskelua, selkokielisiä kirjoja, suullisia kokeita jne. Ei se opettaja pysty opettamaan samalla tavalla kuin 10 vuotta sitten, vaikka oikeasti yrittäisi väkisinkin.

Itse näen ongelmaksi nimenomaan sen, että sitä opetusta on vaihdettu ja helpotettu koko ajan. Ei vaadita enää samoja asioita, kun oppilasaines on keskimäärin heikompaa kuin aiemmin. On keskitytty yksilöön ja päästetty yksilöitä läpi hyvin vajavaisin tiedoin luokalta toiselle ja lopulta peruskoulusta läpi. Ei haluta pahoittaa oppilaan eikä vanhemman mieltä ja siksi on rimaa alennettu loputtomiin. On naurettavaa, että oppilas, joka ei pysty lukemaan kokeisiin kolmea kirjan kappaletta, pyrkii sitten lukioon, kun on peruskoulussa saanut koko ajan helpotusta ja tukea, jotta selviäisi hyvillä arvosanoilla eteenpäin. Ei työelämässä voi saada loputtomiin helpotusta ja tukea. Tässä tehdään karhunpalvelusta niille, jotka kuvittelevat, että riittää, kun voin ajan kanssa omaksua tarvittavat tiedot. Ei riitä. Työelämä on hektistä eikä hitaat oppijat sovi kaikille aloille. On itsensä huijaamista kuvitella, että kaikki maailman työpaikat ovat myös minulle mahdollisia, vaikka olen tarvinnut koko peruskoulun mittavaa tukea verrattuna muihin.

Tälläkin hetkellä jokaisessa opettamassani luokassa on 2-8 oppilasta, jotka tekevät lyhyempiä koealueita, käyttävät erilaisia apuvälineitä (kirjaa, muistilistaa yms) kokeissa ja joita silti arvioidaan aivan samoilla mittareilla kuin niitä, jotka eivät näitä apuvälineitä tarvitse. Kuka haluaa lääkärin, jonka pitää kesken leikkauksen tarkistaa muistilistasta, miten tämä suoritettiinkaan, kun muisti ei riitä oppimaan sitä kerralla?

Vika on aina lapsissa ja kodeissa. Lasten ja kotien pitäisi tehdä asiat toisin, paremmin. Olla toisenlaisia, parempia. Opettajat ja koulut eivät voi tehdä mitään toisin, eivätkä olla parempia. Ne ovat täydellisiä.

Tämä viesti on tullut selväksi.