Mikä vanhan kansan taito sinulla on?
Osaatko kutoa maton tai tehdä karjalanpaistia? Kerro!
Kommentit (794)
Osaan myöntää virheeni , pyytää anteeksi ja sanoa kiitos. Pidän ovea auki perässäni tulevalle ja omaan muutenkin kohtuuliset käytöstavat.
Se, että hyväksyy sen, että elämään kuuluu vastoinkäymiset ja tavallisessa arjessa ja töissä on myös sellaisia asioita, jotka eivät ole itselle mieuluisia. Välillä pitää purra hammasta ja sietää ärsytystä, joka risauksesta ei olla hakemassa saikkua, kun ahdistaa ja masentaa.
Selviän hyvin luonnossa vähillä resursseilla, (en kuitenkaan alasti). Osaan käyttää yrttejä ja kasveja monipuolisesti.
Asun ja elän torpassani ilman ns. "mukavuuksia". Välillä käyn kirkonkylän kirjastossa tätä läppäriä rassaamassa ja haen puodista suolaa ynnä kahvia.
Osaan kaataa isojakin puita ja tehdä halkoja :)
Osaan taivaanmerkkien, auringon ja kuun perusteella ennustaa tulevaa säätä päivän parin päähän. Isäni ja isoisäni oppien mukaan.
Mikä nyt sitten on vanhan kansan taito ja mikä ei?
Osaan ainakin
- keittää hilloa
- sytyttää takan tai nuotion
- pilkkoa puita kirveellä
- pinota polttopuut vajaan
- tehdä joitakin vanhanaikaisia ruokia tai tuttuja ruokia vanhalla tyylillä
- kirjoittaa kaunokirjoitusta ja lukea erittäin vanhaa kaunokirjoitusta
- ylipäätään kirjoittaa käsin, nopeasti ja luettavalla käsialalla
- lukea vanhaa kirjasintyyppiä
- lukea ja ymmärtää ylipäätään vanhan tyylistä tekstiä muutamalla kielellä
- pystyttää teltan
- jokseenkin pärjätä luonnossa
- onkia
- arvioida ruuan syömäkelpoisuutta
- käyttää monia vanhoja kikkoja sairauksiin ja haavereihin (esim. kasvilääkintää)
- tyrehdyttää verenvuodon, nenästä myös, en kumminkaan verenseisautusta osaa
- ennustaa jonkin verran tulevaa säätä perinteisistä merkeistä
- löytää kateissa olevia tavaroita
- korjata joitakin vanhoja laitteita
- soittaa lankapuhelimella
- käyttää Dos-käyttöjärjestelmää
- kirjoittaa kymmensormijärjestelmällä
- pystyisin pitämään pientä kotitarvemaatilaa eläimineen
- käyttää jakokulmaa ja osasin joskus sen sitä edellisenkin tyylin
- laskea vastarahat (kymppiin, kahteen kymppiin... ei varmaan aukea nuoremmille, mitä tarkoitan)
- ylipäätään laskea päässä ja paperilla, ja miettiä miten jokin asia lasketaan
- käyttää pankkikorttimankelia (en kumminkaan lakanamankelia)
- tehdä kierrätyspaperia
- kiillottaa hopeaa
- tehdä varpuvispilän ja saunavastan
- lasketella vanhoja loruja ja leikkiä vanhoja leikkejä
- tanssia jenkkaa
- käyttää tietosanakirjoja, sanakirjoja ja etsiä tietoa kirjoista
- joskus tuntuu, että netistä tiedon löytäminenkin on jo katoavaa kansanperinnettä
Puhun nopeasti ja kuuntelen nopeasti kontinkieltä 😁
Osaan tehdä pieruääniä kämmenillä, kainalosta ja polvitaipeista.
Osaan käytösetiketin, eli en koe oloani orvoksi missään tilanteessa.
Ehkä juuri tämän takia tulen loistavasti juttuun vähän vanhempien ihmisten kanssa, vuorovaikuttaminen on silloin luontevaa kun molemmat ovat samalla taajuudella.
Ja ei, tämä ei tarkoita pokkurointia, vaan pelisilmää esim. tietyille fraaseille, eleille ja järjestykselle. Tapakulttuuri säilyy ja kulkee mukanani, välittyen omille lapsilleni.
Opin tämän luonnostaan toiselta vanhemmaltani, joka oli hyvin perinteinen näissä asioissa.
Osaan ajaa polkupyörällä ilman kypärää.
perinneryijyt ompelen ihan noin vain
Vierailija kirjoitti:
Osaan tehdä pieruääniä kämmenillä, kainalosta ja polvitaipeista.
Varsinainen talentti olette
Osaan katsoa kaivoa, kuuta ja paistaa särkeä.
Osaan keskeyttää yhdynnän vetämällä sivuun ja roiskimalla lastin häpykarvoitukselle. Onnistuu myös nykymallin karvattomalle mättäälle. Näin tehtiin ennen vanhaan, kun skordareita ei ollut niin hyvin saatavilla.
Osaan olla vesillä ilman pelastusliivejä.
Maalaisjärki.
Myös maton kutominen onnistuu tarpeen vaatiessa (mutsi omisti kangaspuut) ja karjalanpaistista tulee mitä mureinta.
Mutta maalaisjärjellä selviytyy pitkälle ja osaa ajatella miten asiat saa hoidettua helpommin ja järkevimmin.
Lapsilisät otettiin käyttöön 1948, koulua käytiin jo ennen sitä. Neuvolajärjestelmän aloitusvuotta en tiedä, mutta kätilöitä ja lääkäreitä on ollut jo iät ja ajat. Sanoisin, että 1920 luvulla syntyneet luetaan jo vanhan kansan ihmisiin, joiden taitojen hallitsemisesta aloittaja kysyi. He ovat onneksi jo hyötyneet mainitsemistasi asioista. Jos joku sanoo hoitaneensa itse perheen ilman tukia, niin mielestäni ei tarvitse nostaa esiin koulua tai lapsilisää.
Tässä kommentissa perheen elättämisestä ilman yhteiskunnan tukia tarkoitettiin varmasti toimeentulotukia, asumislisää, työttömyyskorvausta jne. Itse en osaa luetella mitä kaikkia tukia sossun luukulta saa.
Ei mitään taitoja.
N.ssiminen.