Te joiden lapsilla tehostetun tuen päätös : oletteko kokeneet tukitoimet riittäviksi?

Miten itse toivoisit tuohon asiaan puututtavan? Ongelmaa taitaa olla paikkoihin ehtimisessä ja kotiläksyjen telemisessä.

Kuulostaa minusta tehostetun tuen oppilaalta, kuten onkin. Haastetta on oman toiminnan ohjauksessa.

Miten tuette lastanne kotona kehittämään itsensä ohjaamista? Käytättekö kuvaohjeita tai ajastimia? Onko teillä kotona palkitsemissyateemi, jos lapsi onnistuu koulussa?

Sossutädit odottaa jo vesikielellä sijoitusta johonkin hyvin tuottavaan perhekotiin. Apua on turha odottaa tässä maassa.

Vanhempien tehtävä on huolehtia, että lapsi tekee läksyt. Vanhempien tehtävä on viedä lapsi terapiaan, jos tarvitsee toimintaterapiaa arjenhallinnan pulmiinsa.

Suomessa tehostetun tuen oppilaita on todella paljon. Tehostetun tuen oppilas ei ole mikään yksittäinen erikoistapaus luokassa. Oppilas tarvitsee enemmän tukea kuin yleisen tuen piiriin kuuluva oppilas, mutta ei mitään jatkuvaa henkilökohtaista ohjausta.

Opetus kouluissa on ryhmäopetusta. Ei yksinkertaisesti ole mahdollista, että yhtä oppilasta on joku jatkuvasti henkilökohtaisesti kaitsemassa. Koulu ei ole pullollaan ylimääräistä henkilökuntaa. Minimillä mennään lähes jatkuvasti

Kodin tuki on erityisen tärkeä tukimuoto tehostetun tuen oppilaalle. Kun lapsella on jokin pulma esim. AP:n mainitsemassa oman toiminnan ohjaamisessa (todella yleinen ongelma nykyajan lapsella), lasta täytyy säännöllisesti kotona opettaa ja kasvattaa, miten asian kanssa tullaan toimeen. Jos pulma on oikein vaikea, sitä aktiivisemmin siihen täytyy kotona kiinnittää huomiota ja opettaa pärjäämään. Pulma nimittäin saattaa seurata ihan aikuisuuteen asti eli sen kanssa täytyy oppia elämään.

Mistä tiedät, ettei koulusta puututa? Niinkö sieltä on asia ilmaistu? Kyllä yleensä toiminnanohjauksen pulmiin puututaan koulussa. Ohjeet voidaan antaa pienemmissä pätkissä, opettaja katsoo, että oppilas pääsee töiden alkuun ja pyrkii ylläpitämään opiskelua jne. Koulu ei ole kuitenkaan kuntoutuslaitos, sellainen tuki pitää tarvittaessa hankkia muualta. 

Tuossa on monta asiaa, jotka on ihan kasvattajan vastuulla.

Erityisen tuen piiriin siirtäminen ei ole mikään yksinkertainen juttu. Toivoisiko AP, että lapsi siirrettäisiin erityisen tuen piiriin? Mitä AP ajattelee siitä seuraavan, että lapsi siirrettäisiin erityisen tuen piiriin? Henkilökohtaisia ohjaajia nykyinen koulumaailma normaaliluokilla ei juurikaan tunne.

Koulussa ei ole mahdollisuutta toimintaterapiaan eikä muuhunkaan terapiaan. Koulu on koulu. Tukea tarvitsevia on aivan liikaa, jotta koulu pystyisi vastaamaan. Opettajat yrittävät, venyvät, väsyvät eriyttävää materiaalia ja keinoja tehdessään mutta liika on liikaa. Tilanne on päästetty mahdottomaksi hallita.

Mitä on kirjattu tukitoimiksi oppimissuunnitelmaan? Sieltähän ne löytyy, mitä apua saa. Voivat olla esim. sellaisia kuin istumajärjestys, kuvatuki, ajastin, sermit yms. Ei yleisopetuksen luokassa tukipäätöksellä mitään ihmeitä tehdä. Lääkkeet ja terapiat tulee sitten hoitotahon kautta, jos on saatavilla. Jos haluat keskustella asioista, pyydä palaveria.

Vierailija kirjoitti:

Mistä tiedät, ettei koulusta puututa? Niinkö sieltä on asia ilmaistu? Kyllä yleensä toiminnanohjauksen pulmiin puututaan koulussa. Ohjeet voidaan antaa pienemmissä pätkissä, opettaja katsoo, että oppilas pääsee töiden alkuun ja pyrkii ylläpitämään opiskelua jne. Koulu ei ole kuitenkaan kuntoutuslaitos, sellainen tuki pitää tarvittaessa hankkia muualta. 

Koululta odotetaan nykyään liikoja sen suhteen, mitä siellä voidaan lapsen toiminnanohjaukaen ongelmien eteen tehdä.

Koulussa opiskellaan. Yhä useammin luullaan, että koulu on jokin kuntoutuslaitos, jossa hoidetaan kaikki lapsen arjen pienet ongelmat kotiläksyjen tekemisestä aamun ja illan kiukutteluihin.

Vierailija kirjoitti:

Sossutädit odottaa jo vesikielellä sijoitusta johonkin hyvin tuottavaan perhekotiin. Apua on turha odottaa tässä maassa.

Joo meillä kävi puolitoista vuotta kiusaamassa ja vihjailemassa pitäisikö sijoittaa. Tehtiin koulun kanssa iso työ että pidettiin ne haaskat hel-ve tin kaukana pilaamasta lapsen  psyykettä. Ja onnistuttiin.

En tiedä koulun systeemeistä niin hyvin, mutta omassa kunnassa varhaiskasvatuksen puolella on ainakin ihan sama oletko yleisessä vai tehostetussa tuessa, vai et missään niistä. Sama henkilökunta samoilla resursseilla tukee lapsia. Tuen taso vaihtelee siis valtavan paljon ryhmän aikuisten osaamisen ja kiinnostuksen mukaan. Erityisope käy ryhmässä 1-2h kerran tai pari kuukaudessa. Jos ehtii.

Todella haastava erityisen tuen lapsi voi mahdollisesti saada avustajan. Tai jos tehostettuja on samassa ryhmässä 3-5, niin ryhmään voi hyvällä tuurilla saada avustajan.

Tuen tasot on valitettavasti lähinnä sanahelinää ja lisäävät paperityötä ja palaverien määrää, mikä taas on poissa siitä oikeasta lasten tukemisesta.

Valitettava totuus on, että kolmiportainen tuki on enimmäkseen sitä yhtä ja samaa tukea eikä tarkoita, että oppilasta kyettäisiin tukemaan niin, että hän kuntoutuisi ns. yleiselle tasolle. Käytännössä koulun ainoa järeä tukitoimi on erityisopettajan tuki tunneilla ja kokeissa ja tämä saattaa sitten toteutua kerran viikossa, kun näitä erityistä tukea tarvitsevia on myös runsaasti. Käytännössä moni tehostetun tuen oppilas saa erityistä tukea siinä määrin, mitä se nyt on kyseisessä koulussa mahdollista, kun se erityisopettaja tai avustaja on siellä tunnilla läsnä auttamassa kaikkia, joita ehtii.

ADD/ADHD on sairaus, johon täytyy saada hoitotukea, jos arjen tukitoimet eivät riitä. Siihen koulu ei pysty vaikuttamaan. Koulu voi opastaa ja ohjata, muistuttaa ja olla yhteydessä huoltajiin mutta siihen se sitten jääkin. Koulussa ei ole koulutettua hoitotahoa, joka pystyisi vastaamaan juuri kyseisen oppilaan haasteisiin vaan se tuki on sitä ryhmässä annettavaa tukea, mitä yksi aikuinen nyt pystyy antamaan, kun vastaavalla diagnoosilla on varustettu useita muitakin samassa luokassa.

Tehostettu tuki oli alakoulussa loistavaa loistavan luokanopettajan vuoksi mutta yläkoulussa aineenopettajajärjestelmässä sitä ei käytännössä ole ollenkaan. Se on ihan vitsi. Mä teen lapseni kanssa toisen työpäivän aina kotona kun yritän opettaa hänelle niin paljon kuin mahdollista (olen itsekin aineenopettaja). Valtavalla työnteolla lapseni saa kutosia. Mitään joustoa tai vaihtoehtoja esim. osaamisen käyttämisessä ei ole. Huolestuttaa lapseni tulevaisuus. Kutosen papereilla ei pääse mihinkään.

Mua kiinnostaisi aineenopettajien näkemykset. Otatteko te tuen oppilaita mitenkään huomioon missään? Pitäisikö minun huoltajana vaatia teiltä enemmän?

Käytäntö meidän koulussamme:

1) yleinen tuki: tukiopetusta

2) tehostettu tuki: kokeet avustajan kanssa, joillakin satunnaisilla tunneilla voi olla avustaja tai erityisopettaja mukana luokassa mutta silloin tehostetun tuen saajia pitää olla luokassa monta

3) erityinen tuki: erityisopettaja mukana luokassa 2-3 tunnilla viikossa, kokeet pienryhmässä, mahdollisuus kokeessa tukisanalistaan, suulliseen täydentämiseen tms. mutta tämä harvinaista.

Vierailija kirjoitti:

Tuossa on monta asiaa, jotka on ihan kasvattajan vastuulla.

Totta. Kukaan ei pidä lapsen puolia ja huomehdi siitä, että lapsi saa hänelle kuuluvan opetuksen, elleivät vanhemmat sitä tee. Meillä lapsen opetus oli laiminlyöty. Onneksi saimme siirrettyä lapsen opetusta antavaan kouluun. Hyvänä tukena oli asiaa tukeva neuropsykologi, jolta saimme tarvittavat lausunnot, ja lapsen oma motivaatio oppimiseen. Nyt lapsella on ammattikorkeakoulututkinto ja työpaikka. Jos me vanhemmat olisimme tyytyneet koulun toimintaan, niin lapsellamme ei olisi mitään mahdollisuuksia työllistyä, sillä fyysisen vamman vuoksi moni vähemmän koulutusta vaativa työ ei ole mahdollinen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuossa on monta asiaa, jotka on ihan kasvattajan vastuulla.

Totta. Kukaan ei pidä lapsen puolia ja huomehdi siitä, että lapsi saa hänelle kuuluvan opetuksen, elleivät vanhemmat sitä tee. Meillä lapsen opetus oli laiminlyöty. Onneksi saimme siirrettyä lapsen opetusta antavaan kouluun. Hyvänä tukena oli asiaa tukeva neuropsykologi, jolta saimme tarvittavat lausunnot, ja lapsen oma motivaatio oppimiseen. Nyt lapsella on ammattikorkeakoulututkinto ja työpaikka. Jos me vanhemmat olisimme tyytyneet koulun toimintaan, niin lapsellamme ei olisi mitään mahdollisuuksia työllistyä, sillä fyysisen vamman vuoksi moni vähemmän koulutusta vaativa työ ei ole mahdollinen.

Miten opetus oli laiminlyöty? Ja miten se parani uudessa koulussa? Mitä tarkoitat opetusta antavalla koululla?

Vierailija kirjoitti:

Tehostettu tuki oli alakoulussa loistavaa loistavan luokanopettajan vuoksi mutta yläkoulussa aineenopettajajärjestelmässä sitä ei käytännössä ole ollenkaan. Se on ihan vitsi. Mä teen lapseni kanssa toisen työpäivän aina kotona kun yritän opettaa hänelle niin paljon kuin mahdollista (olen itsekin aineenopettaja). Valtavalla työnteolla lapseni saa kutosia. Mitään joustoa tai vaihtoehtoja esim. osaamisen käyttämisessä ei ole. Huolestuttaa lapseni tulevaisuus. Kutosen papereilla ei pääse mihinkään.

Mua kiinnostaisi aineenopettajien näkemykset. Otatteko te tuen oppilaita mitenkään huomioon missään? Pitäisikö minun huoltajana vaatia teiltä enemmän?

Kokemuksesi tuen heikkenemisestä johtuu ehkä siitä, että nuoresi opiskelutaidot eivät ole tuetustikaan kehittyneet ikätasoisesti, eli vielä alakoulussa hän pärjäsi, mutta opiskeltavien asioiden vaikeudettua hän ei enää pärjääkään. Toki yläkoulussa myös odotetaan enemmän itseohjautuvuutta kuin alakoulussa, niin kuin luonnollista onkin. Ei sekään, että yläkouluikäisten nuorta ohjataan ja opetetaan samoin kuin alakouluikäistä lasta, vahvista hänen taitojaan. Toki jos kokemus on, että tehostettu tuki ei riitä, on syytä miettiä erityistä tukea. Mainitset, että kutosen papereilla ei pääse mihinkään. Ehkä on hyvä asettaa tavoitteet jatko-opintojen suhteen nuoren kykyjen mukaan. Kyllä hänelle varmasti sopiva ala löytyy. Kertomasi perusteella nuori vaikuttaa sinnikkäältä.

Työskentelen itse opettajana lukiossa ja olen huomannut lukioihin päätyvän koko ajan lisääntyvässä määrin opiskelijoita, jotka ovat olleet perusopetuksessa tehostetun tai erityisen tuen piirissä. Tunnen suurta voimattomuutta, sillä selvästi nämä opiskelijat ja heidän huoltajansa odottavat tuen jatkuvan ennallaan, mutta lukiossa ei ole edes niitä resursseja, joita peruskoulussa on. Ryhmissä on tyypillisesti 30 opiskelijaa ja tunneilla on pakko opetussuunnitelman mukaisesti edetä nopeasti.

Sellaisten tukimuotojen tarjoaminen, jotka eivät ole käytössä ylioppilaskokeessa, olisi mielestäni myös karhunpalvelus opiskelijalle. Esimerkiksi tehtävien eriyttäminen niin, että opiskelija tekee vain helppoja perustason tehtäviä, ei auta tätä suoriutumaan ylioppilaskokeissa. Sama ongelma tulee eteen tehtävänantojen palastelemisessa. Ylioppilaskokeessa ei ole eriytettyjä tehtäviä tai palasteltuja tehtävänantoja erilaisille oppijoille. Myöskään se, että kokeita tehdään avustajan tai erityisopettajan ohjauksessa, ei tule kyseeseen, sillä ylioppilaskokeeseen ei kuitenkaan voi ottaa avustajaa mukaan. Jopa viittomakielen tulkin tulee poistua salista ohjeiden antamisen jälkeen, ennen kokeen aloitusta.

Avustajia ei itse asiassa ole ainakaan koulussa, jossa minä opetan, ollenkaan, eikä erityisopettaja ehdi avuksi tunneille, sillä hänen aikansa menee lukivaikeusseulontojen tekemiseen ja lausuntojen sekä seurantaraporttien kirjoittamiseen. Käytännössä voimme tukitoimina tarjota eri oppiaineiden tukikursseja, lisäaikaa kokeissa sekä erillistilan tai sermin koetilanteissa.

Kun erityisen ja tehostetun tuen päätöksiä tehdään koko ajan enemmän peruskoulussa, olisi ehkä hyvä miettiä sitäkin, mitkä ovat tukeen tottuneen nuoren pärjäämisen mahdollisuudet jatko-opinnoissa ja työelämässä ja ohjata nuorta asettamaan omat tavoitteensa sen mukaan. Jos lukion halutaan valmentavan nuoria korkeakouluopintoihin, ei lukioissa oikein voida pudottaa rimaa ja eriyttää opetusta yksilöllisten oppimistavoitteiden mukaisesti.

9 v.:n kouluun ehtiminen ja läksyistä huolehtiminen on kyllä ihan sinun omalla vastuullasi, turha sinun sitä on siirtää koulun vastuulle. Hitaus muissa asioissa, kuten syömisessä tai vessassa käymisessä taas on ihan yksilöllinenkin ominaisuus.

Niin olin minäkin (ja myös lapseni) hidas syöjä, mutta jäin sitten syömään, kun muut jo lähtivät välkälle. Ketään ei haitannut. Ja minusta tämä on ympäröivän yhteiskunnan vika muutenkin, että ruoka pitäisi hotkaista vartissa, mikä on aivan liian lyhyt aika.