Kuinka yleistä on että keski-ikäiselle kaverit ovat todella tärkeitä?
Puoliso etsi uudet tuttavuudet/kaverit harrastuksen kautta ja alkoi liikkua heidän kanssaan mm. matkoilla, tapailee heitä joka viikko muutamia kertoja 2-4 tuntia kerrallaan. Käytännössä viettää "omaa" aikaa poissa kotoa niin paljon että se alkaa jo häiritä perheen muuta toimintaa.
Ymmärrän että omiakin juttuja pitää suhteessa olla, ei kotiin pidä linnottautua. Mutta kun nyt alkaa näyttää ja tuntua siltä nämä uudet ihmiset ovat jo menneet perheen ohi tärkeysjärjestyksessä?! Sen ovat jo lapsetkin huomanneet. Ihmettelevät isänsä jatkuvaa kulkemista. Kun asian ottaa puheeksi niin suuttuu ja alkaa väittää että hän ei saa tehdä yhtään mitään. Että minähän en häntä ala komentelemaan. Hän saa tehdä mitä haluaa. Ei hän siihen lupaa tarvitse. En tajua? Ihan kuin olisi joku kiukutteleva teini!
Kommentit (108)
Ei kyllä kuulosta yleiselle, yleensä perheenä touhutaan ja matkustetaan ja joku oma harrastus on missä käy pari kertaa viikoon.
Ottamatta ap:n asiaan kantaa, vastaan otsikkoon: Minulle ystävät ovat todella tärkeitä. Todella, todella tärkeitä. Soittelemme ja viestittelemme usein, näemme todella harvoin.
Lapset ovat teinejä jotka eivät tällä hetkellä tee ilman jatkuvaa "valitusta" yhtään mitään. Minä olen se joka huolehtii kaikista esim. kouluun liittyvistä asioista ja katson että milloin tulevat kotiin ja että myös kouluun lähtevät. Mies tekee 12 tuntisia päiviä töissä, työmatkat päälle ja saattaa työpäivän jälkeen vielä lähteä harrastelemaan. Tulee kotiin näinä päivinä vasta kun kello on yli kymmenen illalla. Itselläni ei vain ole tämmöiseen mahdollisuutta, että olisi joka viikko illat pois. Tai siis 2-5 kertaa viikossa. Enkä niin haluaisi edes tehdä! Vaikka miehellä on vapaapäivä niin kaverit ovat ekana mielessä. Silloinkin tulee todella myöhään kotiin. ap
Vierailija kirjoitti:

Eli sulla on yksinhuoltajana siellä teinejä talo täysi. Ei kiva.

Miehen kanssa sovit vuorotellen päivät milloin toinen on läsnä ja toinen voi olla muualla.
Jos perheellinen ihminen haluaa pari kertaa viikossa viettää aikaa ystäviensä kanssa, niin kyllä se mun mielestä vielä on ihan normaalia, ja jopa suotavaakin.
Mä kyllä vaan sanoisin miehelle että jotta elo on tasapuolista niin kotona oloa lasten kanssa ym toimia vuorotellaan. EI niin että toinen aina pois ja toinen hoitaa kaiken lapsien kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Jos perheellinen ihminen haluaa pari kertaa viikossa viettää aikaa ystäviensä kanssa, niin kyllä se mun mielestä vielä on ihan normaalia, ja jopa suotavaakin.
Tässähän ei tuosta ole kyse.
Ei ole minusta normaalia. Minulla ei ole parisuhdetta, eikä lapsia, ja silti semmoinen jatkuva kaveripiirissä roikkuminen ei jaksa innostaa. Nähdään kun nähdään, kaikilla on omat aikataulunsa, lapsia, vuorotöitä jne. Ei todellakaan ole mahdollista nähdä joka viikko, ei edes joka vuosi.
Lapsivapaanakin ymmärrän, että lapsiperheissä jääkaappi ei täyty itsestään, pyykit ei hyppää koneeseen jne. Ja sen kotielämän pitäisi olla muutakin kuin työlistan suorittamista ja sitä että heitetään ovella läpyt seuraavalle "kotityövuorossa" olijalle. Kyllä perheen pitäisi olla etusijalla, muuten se perheen orja muuttaa pois heti kun lapset pärjäävät. Nähty on, ja moneen kertaan. Ja jäljelle jäävä puoliso ihmettelee, että mikäs sille tuli, ihan onnellisena se on nalkuttanut monta vuotta kun itse elin miten halusin.

No tämä.
Vierailija kirjoitti:
Mies ei ole ennen toiminut näin. Vuoden, kaksi tehnyt tätä. Sanoo että tarvitsee ihmisiä joiden kanssa jakaa asioita ja jutella. Että pitää olla laaja piiri ympärillä. Perhe ei enää jostain syystä riitä? Mielialat ovat myös olleet mitä sattuu. Todella usein vihoittelee koko perheelle täysin ilman syytä. ap
On sillä ihme kaverit kun alkaa mielialatkin ihan seuran vaikutuksesta heitellä ja silti pitää tapailla? Kuulostaa että sillä on toisessa suhteessa ongelmia silloin. Kaverit ei laita kenenkään mielialoja sekaisin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No juurikin teini-ikään jämähtäneille kaverit on edelleen nelikymppisenäkin tärkeämpiä kuin edes omat lapset. Mun miehen kavereissa on monia, jotka ei näe lapsiaan koskaan koska on niin kiire kiertää festarit, kavereiden synttärit, bändiharkat ja muut. Osa jopa asuu lastensa kanssa samoissa osoitteissa mutta kotona ei käydä kuin ehkä kerran kahdessa viikossa.
Sitä en osaa sanoa miksi osa ihmisistä siihen teini-ikäänsä jämähtää. Tuntemani eivät tosin ole ikinä siitä eteenpäin päässeetkään, eli onko omallasi vain joku keski-iän kriisi sitten.
On se jännä miksi aikuinen ihminen haluaa viettää aikaa ikätovereidensa eikä lasten kanssa. Paitsi nythän oli juuri uutinen siitä aikuisesta naisesta, joka halusi viettää kunnolla aikaa lasten kanssa, mutta sekin oli palstan mielestä väärin.
On se jännä, jos aikuista ihmistä ei juuri hereillä oloaikana näy kotona. Siltä tuo ap:n tilanne kuulostaa. Jos on lapsia, pitää heistäkin huolehtia. Puoliso olisi hyvä valita niin, että myös hänen kanssaan viihtyy.
Vierailija kirjoitti:
Jos perheellinen ihminen haluaa pari kertaa viikossa viettää aikaa ystäviensä kanssa, niin kyllä se mun mielestä vielä on ihan normaalia, ja jopa suotavaakin.
Joo, mutta koskee sitten varmasti sitä perheen toistakin aikuista. Eli sitten pitää olla myös niitä iltoja, kun on kotona ja läsnä lapsilleen (ja silloin puoliso voi lähteä omille menoilleen). Ap:n miehellä ei taida sellaisia iltoja olla juuri koskaan, että ottaisi vastuun lapsistaan.
Minä en katselisi tuollaista, enkä tekisi tuollaisella miehellä mitään. Jos lapsetkin nyt jo elää sellaista elämää, ettei isää käytännössä ole (ainakaan läsnä), ei se eron myötä ainakaan huonompaan muuttuisi. Päin vastoin, eron jälkeen isä saattaisi joka toisen viikonlopun oikeasti viettääkin lastensa kanssa. Tuollaiset miehet pakotetaan olemaan läsnä lapsilleen nimen omaan avioeron kautta. Silloin on pakko ottaa vastuuta lapsista, jos meinaa ollenkaan nähdä lapsiaan.
Tässä yksi esimerkki miehen ajatusmaailmasta ja suunnitelmista esim. ensi kesäksi! Olemme joka kesä lähteneet yhteen mieluisaan paikkaan muutamaksi viikoksi koko perhe. Nyt mies ehdotti ihan pokkana että minä ja lapset voisimme lähteä lomalta pois pari päivää aikaisemmin että hän voisi olla loppuajan siellä rauhassa kavereidensa kanssa?! Että eihän nyt perheen kanssa vietetty aika ole hänelle varsinaisesti lomaa. Tämän kuultua teinit hyppivät lähes seinillä. Suuttuivat isälleen ihan totaalisesti. Itse olin ihan monttu auki että mitä sinä ehdotit?! Tästäkin syttyi sitten riita jonka minä kuulema aloitin? Rajoitan hänen elämäänsä jatkuvasti. On täysin normaalia että kaverit pyydetään reissuun mukaan. ap
Mistä ihmeestä tulee se ihanne, että ihmisen kuuluisi sysätä kaikki aikansa ja huomionsa yhdelle ihmiselle? Ja jos tämä ei toimi ja tulee ero, niin kyseinen ihminen oli "väärä". Ihan älytöntä.

Ottaisin eron. Ei tuollaisella moukalla tee mitään.
Vierailija kirjoitti:
Mistä ihmeestä tulee se ihanne, että ihmisen kuuluisi sysätä kaikki aikansa ja huomionsa yhdelle ihmiselle? Ja jos tämä ei toimi ja tulee ero, niin kyseinen ihminen oli "väärä". Ihan älytöntä.
Tässä mies sysää perheen hoidon vaimolla ja on itse poissa.
Vierailija kirjoitti:
Mies ei ole ennen toiminut näin. Vuoden, kaksi tehnyt tätä. Sanoo että tarvitsee ihmisiä joiden kanssa jakaa asioita ja jutella. Että pitää olla laaja piiri ympärillä. Perhe ei enää jostain syystä riitä? Mielialat ovat myös olleet mitä sattuu. Todella usein vihoittelee koko perheelle täysin ilman syytä. ap
Onko miehesi mt ihan kunnossa? Käyttääkö alkoholia tai muita päihteitä?
Miehellä on toinen nainen tai ainakin etsii sellaista.