Miksi ihmiset luulevat että deittailu naisena on helppoa
Miehet eivät edes katso minuun päin, eivätkä keskustele. Sanovat että parempi kun ei enään tavata.
Kommentit (1410)
Ihmiset valehtelevat itselleen ja muille jatkuvasti mitä ihmeellisimmistä syistä, ilmeisesti itse sitä tiedostamatta.
Itse olen sellaisessa vaiheessa etten halua kuin kevyttä tapailua ja suoraan sanottuna sitä seksiä miehiltä. Olen persoonana oikein mukava ja palautteesta päätellen hyvännäköinen ja laadukas, mitä se sitten tarkoittaakin kenellekin.
Pääsen treffeille helposti ja saan hyvää seksiä yllin kyllin. Ongelma on vain se ettei näistä miehistä meinaa päästä eroon. Poikkeuksetta on sovittu alusta alkaen ettei mikään vakava tule edes kysymykseen mutta ajan kuluessa miehillä onkin tunteet heränneet ja haluavat enemmän. Todella turhauttavaa monella tavalla.
Minulla ei kokemusta deittailusta jossa etsitään oikeasti parisuhdetta, luultavasti hyvin paljon ongelmallisempaa. Siksi reiluuden nimissä kerronkin heti ettei sellainen ole ajatuksissa niin eivät tuhlaa minuun aikaansa.
Marttyyrien mielestä kaikki on aina helpompaa kaikille muille. Milloin naisille, milloin nuoremmille, milloin ekstroverteille, milloin (tähän mikä tahansa ryhmä mihin ei itse tunne kuuluvansa).
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On vaikeaa, voin todeta itseni ja muutaman ystäväni kautta asian. Olen itse johtamassa asemassa työelämässä, huolehdin itsestäni, treenaan ja liikun, matkustelen, ulkonäkökin on kohdallaan. No mitä tässä on viiden vuoden aikana jäänyt käteen eron jälkeen? Yksi pidempi suhde, jossa mies petti . Muuten viestiä pukkaa varatuilta tai niiltä, jotka haluavat vain tapailusuhteen. En minä ala kenenkään pussientyhjennys-alustaksi vaikka kuinka kehuisivat. Missä on fiksut, omillaan toimeen tulevat ja kivat miehet, jotka haluaa sitoutua yhteen ihmiseen?
1) Se, että olet johtavassa asemassa työelämässä, ei merkitse miehelle yhtään mitään, toisin kuin sinulle naisena.
Minun miehelleni merkitsi (ja merkitsee) se, että olen akateemisesti koulutettu, työelämässä, haluan kehittyä urallani ja yhdessä asuminen on mahdollista, koska haluamme samanlaista elämäntapaa ja elintasoa.
Enkä olisi sellaista miestä edes huolinut, jolle minun työni olisi ollut yhdentekevää. Tämä palsta on ainoa paikka, missä annetaan ymmärtää, ettei noilla asioilla olisi miehille merkitystä. Elävässä elämässä en tiedä yhtäkään sellaista pariskuntaa, jossa niin olisi.
eri
Jos tositarkoituksella ollaan puolisoa etsimässä, niin nämä asiat ovat tärkeitä. Jokainen tuntemani akateeminen mies on naimisissa akateemisen naisen kanssa. Ei ole poikkeuksia.
Kyllä. Johtuu täysin siitä, että akateeminen nainen ei pariudu ammattikoulun käyneen miehen kanssa.
Johtuu siitä, että ammattikoululaiset eivät arvosta sitä naisen koulutusta vaan suhtautuvat siihen halveksivasti. Haluaisitko itse olla ihmisen kanssa, joka halveksuu viiden vuoden työpanostasi?
Jep. Sehän on aivan kauheaa. Vieläkin traumat edellisistä sinkkuajoistani kymmenen vuoden takaa. Nyt olen taas sinkku, enkä jaksaisi mitään tindereitä tai muita sokkotreffailujuttuja. Livenä ei kukaan normaali lähesty.
Vierailija kirjoitti:
Itse olen sellaisessa vaiheessa etten halua kuin kevyttä tapailua ja suoraan sanottuna sitä seksiä miehiltä. Olen persoonana oikein mukava ja palautteesta päätellen hyvännäköinen ja laadukas, mitä se sitten tarkoittaakin kenellekin.
Pääsen treffeille helposti ja saan hyvää seksiä yllin kyllin. Ongelma on vain se ettei näistä miehistä meinaa päästä eroon. Poikkeuksetta on sovittu alusta alkaen ettei mikään vakava tule edes kysymykseen mutta ajan kuluessa miehillä onkin tunteet heränneet ja haluavat enemmän. Todella turhauttavaa monella tavalla.
Minulla ei kokemusta deittailusta jossa etsitään oikeasti parisuhdetta, luultavasti hyvin paljon ongelmallisempaa. Siksi reiluuden nimissä kerronkin heti ettei sellainen ole ajatuksissa niin eivät tuhlaa minuun aikaansa.
Sinä pelaat peliä juuri, kuten naisen kuuluisi tehdäkin. Viestistäsi veikkaan, että olet myös melko hyvännäköinen, minkä vuoksi miehet ihastuvat sinuun.
Vierailija kirjoitti:
Jep. Sehän on aivan kauheaa. Vieläkin traumat edellisistä sinkkuajoistani kymmenen vuoden takaa. Nyt olen taas sinkku, enkä jaksaisi mitään tindereitä tai muita sokkotreffailujuttuja. Livenä ei kukaan normaali lähesty.
Naisena saat ehdottomasti lähestyä. Et loukkaa sillä ketään, päinvastoin.
Vierailija kirjoitti:
Koska se on helppoa.
Kun teet tilit tinder+bumble+okcupid+facebook dating+badoo niin pääset heti tutustumaan satoihin miehiin ja sopimaan treffejä.
Ja jos treffailu ei suju niin sitten laihdutat, näin yksinkertaista se on naisena.
Kuka jaksaa jauhaa tällaista paskaa viikosta toiseen?? Ai että ihan satoihin miehiin pääsee tutustumaan. Jotkut uskoo oikeasti tällaisia satuja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On vaikeaa, voin todeta itseni ja muutaman ystäväni kautta asian. Olen itse johtamassa asemassa työelämässä, huolehdin itsestäni, treenaan ja liikun, matkustelen, ulkonäkökin on kohdallaan. No mitä tässä on viiden vuoden aikana jäänyt käteen eron jälkeen? Yksi pidempi suhde, jossa mies petti . Muuten viestiä pukkaa varatuilta tai niiltä, jotka haluavat vain tapailusuhteen. En minä ala kenenkään pussientyhjennys-alustaksi vaikka kuinka kehuisivat. Missä on fiksut, omillaan toimeen tulevat ja kivat miehet, jotka haluaa sitoutua yhteen ihmiseen?
1) Se, että olet johtavassa asemassa työelämässä, ei merkitse miehelle yhtään mitään, toisin kuin sinulle naisena.
Minun miehelleni merkitsi (ja merkitsee) se, että olen akateemisesti koulutettu, työelämässä, haluan kehittyä urallani ja yhdessä asuminen on mahdollista, koska haluamme samanlaista elämäntapaa ja elintasoa.
Enkä olisi sellaista miestä edes huolinut, jolle minun työni olisi ollut yhdentekevää. Tämä palsta on ainoa paikka, missä annetaan ymmärtää, ettei noilla asioilla olisi miehille merkitystä. Elävässä elämässä en tiedä yhtäkään sellaista pariskuntaa, jossa niin olisi.
eri
Jos tositarkoituksella ollaan puolisoa etsimässä, niin nämä asiat ovat tärkeitä. Jokainen tuntemani akateeminen mies on naimisissa akateemisen naisen kanssa. Ei ole poikkeuksia.
Kyllä. Johtuu täysin siitä, että akateeminen nainen ei pariudu ammattikoulun käyneen miehen kanssa.
Johtuu siitä, että ammattikoululaiset eivät arvosta sitä naisen koulutusta vaan suhtautuvat siihen halveksivasti. Haluaisitko itse olla ihmisen kanssa, joka halveksuu viiden vuoden työpanostasi?
Tämä oli tarina sinun omasta päästäsi, ei varmasti koske laajamittaisesti ammattikoulun käyneitä miehiä.
Vierailija kirjoitti:
Itse olen sellaisessa vaiheessa etten halua kuin kevyttä tapailua ja suoraan sanottuna sitä seksiä miehiltä. Olen persoonana oikein mukava ja palautteesta päätellen hyvännäköinen ja laadukas, mitä se sitten tarkoittaakin kenellekin.
Pääsen treffeille helposti ja saan hyvää seksiä yllin kyllin. Ongelma on vain se ettei näistä miehistä meinaa päästä eroon. Poikkeuksetta on sovittu alusta alkaen ettei mikään vakava tule edes kysymykseen mutta ajan kuluessa miehillä onkin tunteet heränneet ja haluavat enemmän. Todella turhauttavaa monella tavalla.
Minulla ei kokemusta deittailusta jossa etsitään oikeasti parisuhdetta, luultavasti hyvin paljon ongelmallisempaa. Siksi reiluuden nimissä kerronkin heti ettei sellainen ole ajatuksissa niin eivät tuhlaa minuun aikaansa.
Ei voi kuin ihmetellä... sinun täytyy olla todella kaunis. T. Tavis, kukaan ei ole koskaan ihastunut minuun, eikä halunnut jatkaa tutustumista, saati sitten "ei pääse eroon". Olen aina ollut se osapuoli joka torjutaan, ihan sama millainen mies on ollut kysessä. Ihaillen kuuntelen näitä tarinoita ja mietin millaista olisi jos edes yksi kiinnostuisi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pääset sentään treffeille.
Onko se jotenkin iloinen asia, että olisi mahdollisuus lähteä treffeille miesten kanssa, joiden seura ei kiinnosta ja joiden kanssa ei halua tehdä mitään?
Tuo "seura ei kiinnosta" korreloi naisen ulkonäön ja kokemuksen kanssa.
Kun nainen lihoo tai vanhenee, rima laskee nopeasti.
Kun saa huomiota tuhannelta eri mieheltä tosi helposti, siinä myös ego pullistuu ja koska joku miesmalli on joskus suostunut silmäpeliin, jäädään helposti odottamaan sitä.
Kun jotain saa helposti, sitä ei osaa niin arvostaa.
Eräs sukulaisnaiseni oli nuorena hyvin kaunis, sitten mielenterveysongelmien myötä lihoi valtavasti ja seurusteli vähän aikaa sellaisen miehen kanssa, jota keskitason naiset välttelisivät oman turvallisuutensa takia.
Lisäksi niillä ei-haluttavilla miehillä on se kriittinen funktio, että he nostavat naisen itseluottamusta sille tasolle, että naisen on helpompi ottaa kontaktia tai kehuja vastaan itseään paljon tasokkaammalta mieheltä. Miehillä ei ole mitään ilmaista itseluottamus- ja kehuautomaattia, vaan tavallinen mies saa kannustusta lähinnä kehitysvammaisilta ja jättilihavilta naisilta.
Kun ei kaikki naiset saa tuollaista huomiota. Ne on ne muutamat superkauniit, joita tuo koskee ei todellakaan kaikkia naisia kollektiivisesti. Tämä on jo se virhe mitä miehet luulevat. Ei treffeille myöskään ole helppo päästä. Hyvin usein ne jäävät vain puheen tasolle.
99,2 prosenttia työkavereistani on naisia sosiaalialalla. Lähes kaikki ovat olleet varattuja, mutta nämä +40-vuotiaat ok-näköiset naiset saavat varattunakin koko ajan ehdotuksia miehiltä ollessaan ulkona. Eivätkä tasan ole mitään superkauniita. Seksiä sataa ovista ja ikkunoista, eikä parisuhteistakaan ole ollut mitään puutetta.
En ole koskaan kokeillut deittailua naisena, joten vaikea ottaa kantaa.

Harmi, jos näin on. Viestistäsi päätellen kuulostat ihan hyvälle naiselle, näin miesnäkökulmasta. Toivottavasti löydät sen kohdan, missä kehittyä ja sitä kautta löydät kumppanin.
Vaikka AP on nainen, deittailun vaikeus hänelle ei johdu siitä, vaan hänen persoonastaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pääset sentään treffeille.
Onko se jotenkin iloinen asia, että olisi mahdollisuus lähteä treffeille miesten kanssa, joiden seura ei kiinnosta ja joiden kanssa ei halua tehdä mitään?
Tuo "seura ei kiinnosta" korreloi naisen ulkonäön ja kokemuksen kanssa.
Kun nainen lihoo tai vanhenee, rima laskee nopeasti.
Kun saa huomiota tuhannelta eri mieheltä tosi helposti, siinä myös ego pullistuu ja koska joku miesmalli on joskus suostunut silmäpeliin, jäädään helposti odottamaan sitä.
Kun jotain saa helposti, sitä ei osaa niin arvostaa.
Eräs sukulaisnaiseni oli nuorena hyvin kaunis, sitten mielenterveysongelmien myötä lihoi valtavasti ja seurusteli vähän aikaa sellaisen miehen kanssa, jota keskitason naiset välttelisivät oman turvallisuutensa takia.
Lisäksi niillä ei-haluttavilla miehillä on se kriittinen funktio, että he nostavat naisen itseluottamusta sille tasolle, että naisen on helpompi ottaa kontaktia tai kehuja vastaan itseään paljon tasokkaammalta mieheltä. Miehillä ei ole mitään ilmaista itseluottamus- ja kehuautomaattia, vaan tavallinen mies saa kannustusta lähinnä kehitysvammaisilta ja jättilihavilta naisilta.
Kun ei kaikki naiset saa tuollaista huomiota. Ne on ne muutamat superkauniit, joita tuo koskee ei todellakaan kaikkia naisia kollektiivisesti. Tämä on jo se virhe mitä miehet luulevat. Ei treffeille myöskään ole helppo päästä. Hyvin usein ne jäävät vain puheen tasolle.
99,2 prosenttia työkavereistani on naisia sosiaalialalla. Lähes kaikki ovat olleet varattuja, mutta nämä +40-vuotiaat ok-näköiset naiset saavat varattunakin koko ajan ehdotuksia miehiltä ollessaan ulkona. Eivätkä tasan ole mitään superkauniita. Seksiä sataa ovista ja ikkunoista, eikä parisuhteistakaan ole ollut mitään puutetta.
Voi hyvänen aika sentään. Ei takuulla tavallinen 40+ nainen saa seksiä ovista ja ikkunoista. Haloo nyt, uskotte vielä omia satujanne 😅.
T. Tavallinen ok näköinen 40v. Viimeksi joku mies kiinnostui viideksi minuutiksi v. 2017. Käyn aktiivisesti ulkona, yksin ja kavereiden kanssa, on monipuolista sosiaalista elämää ja nettideittailuakin olen kokeillut. Ehdotuksia ja parisuhteita tarjolla tasan 0. Ja tätä on ystävienikin elämä, vain yksi huippukaunis ja alipainoisen laiha saa jatkuvasti huomiota. Mutta hän onkin mallin näköinen.

Todennäköisesti tämä teidän naisten mielestä huippukaunis alipainoisen laiha on aivan normaalipainoinen ja normaalin näköinen 40-vuotias kaunis nainen. Olisiko niin, että sinä ja sinkkuystäväsi olette pyöreitä? Koska pyöreys on kaikkein keskeisin syy, mikä naisia estää pariutumasta. Se on ikävä totuus. Kyllä minäkin miehenä hyväksyn, että kaljuna olen paljon epäviehättävämpi, kuin jos minulla olisi hiukset päässä.

Miten verrataan asteikolla helpompi - vaikeampi tilannetta jossa nainen voi mennä treffeille, vaikka treffejä ehdottavat miehet eivät ole erityisesti mieleen, tilanteeseen missä miehelle ei ole tarjolla yhtään treffejä? Onko monta melko heikkoa parempi kuin ei yhtään?
En ikinä tule testaamaan mitään sovellusta, sillä tiedän olevani luokkaa 6 - 7,5. Ulkonäkö nostaa ja varallisuus laskee. Jos oma arvioni pitää paikkansa ja käsitykseni miten deittailusovellukset toimivat, saisin miehenä hyvin vähän "osumia". Vastaavan tasoisena naisena saisin suuren määrän, vaikka ehkä lähinnä seksistä kiinnostuneilta, osumia. En siis ole kiinnostunut huonon panos - tuotto suhteen vuoksi suomalaisen naisen hankkimisesta, ainakaan minkään sovelluksen kautta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse olen sellaisessa vaiheessa etten halua kuin kevyttä tapailua ja suoraan sanottuna sitä seksiä miehiltä. Olen persoonana oikein mukava ja palautteesta päätellen hyvännäköinen ja laadukas, mitä se sitten tarkoittaakin kenellekin.
Pääsen treffeille helposti ja saan hyvää seksiä yllin kyllin. Ongelma on vain se ettei näistä miehistä meinaa päästä eroon. Poikkeuksetta on sovittu alusta alkaen ettei mikään vakava tule edes kysymykseen mutta ajan kuluessa miehillä onkin tunteet heränneet ja haluavat enemmän. Todella turhauttavaa monella tavalla.
Minulla ei kokemusta deittailusta jossa etsitään oikeasti parisuhdetta, luultavasti hyvin paljon ongelmallisempaa. Siksi reiluuden nimissä kerronkin heti ettei sellainen ole ajatuksissa niin eivät tuhlaa minuun aikaansa.
Ei voi kuin ihmetellä... sinun täytyy olla todella kaunis. T. Tavis, kukaan ei ole koskaan ihastunut minuun, eikä halunnut jatkaa tutustumista, saati sitten "ei pääse eroon". Olen aina ollut se osapuoli joka torjutaan, ihan sama millainen mies on ollut kysessä. Ihaillen kuuntelen näitä tarinoita ja mietin millaista olisi jos edes yksi kiinnostuisi.
Minä myös. Joksikin aikaa joskus joku saattaa ihastua, tai hullaantua mutta siinä vaiheessa kun pitäisi alkaa kunnolla seurustelemaan tuleekin hylkäys lähes puun takaa. Minulle ei ole miehen koulutuksella, pituudella, tai rahoilla merkitystä. Ihan normaaleita tavismiehiä joilla ei ole jatkuvasti oven takana jonoa, ovat olleet. En kaipaa mitään lahjontaa tai treffien kustantamista. Arkista välittämistä ja huomioimista vain. Ja kyllä, lähes joka päivä tulee ajatus mieleen että todellakin minussa varmasti on oltava se vika.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pääset sentään treffeille.
Onko se jotenkin iloinen asia, että olisi mahdollisuus lähteä treffeille miesten kanssa, joiden seura ei kiinnosta ja joiden kanssa ei halua tehdä mitään?
Tuo "seura ei kiinnosta" korreloi naisen ulkonäön ja kokemuksen kanssa.
Kun nainen lihoo tai vanhenee, rima laskee nopeasti.
Kun saa huomiota tuhannelta eri mieheltä tosi helposti, siinä myös ego pullistuu ja koska joku miesmalli on joskus suostunut silmäpeliin, jäädään helposti odottamaan sitä.
Kun jotain saa helposti, sitä ei osaa niin arvostaa.
Eräs sukulaisnaiseni oli nuorena hyvin kaunis, sitten mielenterveysongelmien myötä lihoi valtavasti ja seurusteli vähän aikaa sellaisen miehen kanssa, jota keskitason naiset välttelisivät oman turvallisuutensa takia.
Lisäksi niillä ei-haluttavilla miehillä on se kriittinen funktio, että he nostavat naisen itseluottamusta sille tasolle, että naisen on helpompi ottaa kontaktia tai kehuja vastaan itseään paljon tasokkaammalta mieheltä. Miehillä ei ole mitään ilmaista itseluottamus- ja kehuautomaattia, vaan tavallinen mies saa kannustusta lähinnä kehitysvammaisilta ja jättilihavilta naisilta.
Kun ei kaikki naiset saa tuollaista huomiota. Ne on ne muutamat superkauniit, joita tuo koskee ei todellakaan kaikkia naisia kollektiivisesti. Tämä on jo se virhe mitä miehet luulevat. Ei treffeille myöskään ole helppo päästä. Hyvin usein ne jäävät vain puheen tasolle.
99,2 prosenttia työkavereistani on naisia sosiaalialalla. Lähes kaikki ovat olleet varattuja, mutta nämä +40-vuotiaat ok-näköiset naiset saavat varattunakin koko ajan ehdotuksia miehiltä ollessaan ulkona. Eivätkä tasan ole mitään superkauniita. Seksiä sataa ovista ja ikkunoista, eikä parisuhteistakaan ole ollut mitään puutetta.
Voi hyvänen aika sentään. Ei takuulla tavallinen 40+ nainen saa seksiä ovista ja ikkunoista. Haloo nyt, uskotte vielä omia satujanne 😅.
T. Tavallinen ok näköinen 40v. Viimeksi joku mies kiinnostui viideksi minuutiksi v. 2017. Käyn aktiivisesti ulkona, yksin ja kavereiden kanssa, on monipuolista sosiaalista elämää ja nettideittailuakin olen kokeillut. Ehdotuksia ja parisuhteita tarjolla tasan 0. Ja tätä on ystävienikin elämä, vain yksi huippukaunis ja alipainoisen laiha saa jatkuvasti huomiota. Mutta hän onkin mallin näköinen.
Todennäköisesti tämä teidän naisten mielestä huippukaunis alipainoisen laiha on aivan normaalipainoinen ja normaalin näköinen 40-vuotias kaunis nainen. Olisiko niin, että sinä ja sinkkuystäväsi olette pyöreitä? Koska pyöreys on kaikkein keskeisin syy, mikä naisia estää pariutumasta. Se on ikävä totuus. Kyllä minäkin miehenä hyväksyn, että kaljuna olen paljon epäviehättävämpi, kuin jos minulla olisi hiukset päässä.
Emme ole pyöreitä, vain yksi laajemmassa kaveripiirissäni on selkeästi ylipainoinen. Itse olen aivan normaalipainoinen 166/60. Tuo supersuosittu on pitkä, laiha, pitkäraajainen, kapeakasvoinen, klassinen mallityyppi. Ja mikäs siinä, en minä kateellinen ole kun ei siitä ole mitään hyötyä ja hän on oikeasti uskomattoman kaunis. Mutta hän in ainut jolle sitä seksiä sataisi ovista ja ikkunoista.