Kahden vaiheilla luokkakokoukseen menon suhteen. Olin kiusattu koko peruskoulun ajan.

Vierailija kirjoitti:

Kävikö sullekin niin, että rumasta ankanpoikasesta tuli joutsen ja muut pysyivät minä pysyivät. Olivat sulle kateellisia silloin ja ovat varsinkin nyt. Silloin ennen kiusaaminen johtui kateudesta, joten nyt varmasti käy samoin. 

Näin käy vain jenkkien teinileffoissa ja kiusattujen päiväunissa. Kyllä ne kiusaajat yleensä on niitä hyvännäköisiä ja myös aikuisena menestyneitä.

Paras "kosto" minulle oli kun 10 v lukiosta tapasin ja sekstailin yhden suosittujen porukkaan kuuluneen hepun kanssa, joka totesi että niistä silloisista suosituista tytöistä on tullut läskejä kotiäitejä.

En menisi, olen kouluaikojen jälkeen sattunut kohtaamaan joitakin silloisia ihan asiallisiakin samalla luokalla olleita, mutta on kuitenkin ikävät muistot tulvineet mieleen enkä ole pystynyt olemaan ihan samalla lailla rento kuin ennestään tuntemattomien seurassa.

Älä mene. Aikuisetkin kyllä jauhaa selän takana ja voin kuvitella että jos on silloin ollut joku sisäpiirin porukka luokassa niin voi olla, että tämä sisäpiiri siellä sitten muistelee ja nostalgisoi ah niin ihania kouluaikoja ja sua alkaa vaan ketuttamaan kuunnella kun itse olet kokenut jotain aivan muuta. Unohda ne ihmiset ja keskity kaikkeen hyvään mitä sulla nyt elämässä on.

Menisin vain sellaisiin tilaisuuksiin, joihin kokisin oloni turvalliseksi mennä ja jossa olisi ihmisiä, joiden kanssa minulla olisi jotakin yhteistä ja hyvä suhde. En menisi luokkakokoukseen, enkä varsinkaan yksin.

Älä todellakaan mene! Mitä siellä sulle on? Ymmärrän uteliaisuutesi, mutta saatat vain nähdä nämä pahoinpitelijäsi elämänsä kunnossa, monet heistä ovat varmaan "päässeet pitkälle" elämässään, painaen muut lokaan. Ihmiset ei kauheasti muutu.

Ei hemmetti. Milloin ja miksi tuollainen jenkkileffaluokkakokoushapatus on rantautunut tänne?

Vierailija kirjoitti:

En menisi, olen kouluaikojen jälkeen sattunut kohtaamaan joitakin silloisia ihan asiallisiakin samalla luokalla olleita, mutta on kuitenkin ikävät muistot tulvineet mieleen enkä ole pystynyt olemaan ihan samalla lailla rento kuin ennestään tuntemattomien seurassa.

Sama kokemus! Muutuin sen kohtaamisen ajaksi jälleen "kaikkien" halveksimaksi luuseriksi vaikka ei ne kaikki edes niin jälkikäteen ajateltuna kokeneet, mutta riittävän moni jotta minusta tuli sosiaalisesti täysin vainoharhainen etenkin kun samaa sai kuulla kotona eikä omia kavereita ollut kuin 1.

En menisi. Menin itse koulun 25.juhliin, mutta siellä oli koulun vanhimmat oppilaat, eli kolme luokkaa ja kaikki opettajat. 

Oli kiva kierrellä koulurakennusta läpi ja katsoa vanhoja valokuvia ja jutella opettajien kanssa. Luulin, että olisi ollut kiva jutella vanhojen koulukavereiden kanssa, mutta aika pian huomasin, että heillä oli ihan oma sisäpiirijengi. Eli osa luokasta oli pitänyt yhteyttä toisiinsa ja tavannut säännöllisesti vähintään kerran vuodessa. Eli täysin samanlaista touhua, jota oli teiniaikaan. Ulkopuolisia ei siihen sisäpiirijengiin haluttu - tuohan olisi ollut erinomainen tilaisuus saada kaikkien osoitteet ja/tai puhelinumerot. 

Tämän jälkeen tilaisuuksia ei ole ollut, tai ainakaan tullut kutsua.

Luokkakokous kuulostaa yhtä ihQulta kuin tärskyt Wagner-ryhmän kanssa jossain hämyisessä ukrainalaisessa kellarissa.

Jätän väliin.

En mennyt. Taisin olla ainoa, jota ei kutsuttu. Tosin en ollut Facessa siihen aikaan.

No eikö sinne mennä pääasiassa kehumaan itteään että jos sellaista haluaa niin miksei. Oikaiskaa jos olen väärässä.

Mä en mennyt, vaikka mua ei ehkä varsinaisesti kiusattu, mutta jäin yläasteen luokalla vähän ulkopuoliseksi. En mennyt siitäkään huolimatta, että olin silloin hoikka, kaunis ja urheilullinen seurusteleva yliopisto-opiskelija, jolla oli viimeinkin myös ihana ystäväporukka. En nähnyt mitään syytä mennä, enkä kokenut menestyksen näyttämisen halua, koska mulla ei yksinkertaisesti ollut mitään kiinnostusta tavata niitä ihmisiä, joiden kans en koskaan ollut samalla aaltopituudella. Elämänvaihe oli myös sellainen, että oli paljon kaikkea parempaakin tekemistä. Enkä ole katunut vaikka tuskin enää kukaan tulee järjestämään luokkakokousta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kävikö sullekin niin, että rumasta ankanpoikasesta tuli joutsen ja muut pysyivät minä pysyivät. Olivat sulle kateellisia silloin ja ovat varsinkin nyt. Silloin ennen kiusaaminen johtui kateudesta, joten nyt varmasti käy samoin. 

Näin käy vain jenkkien teinileffoissa ja kiusattujen päiväunissa. Kyllä ne kiusaajat yleensä on niitä hyvännäköisiä ja myös aikuisena menestyneitä.

No ei kyllä ole. Moni kiusaaja jämähtää kotipaikkakunnalle siinä kun muut lähtevät opiskelemaan. Ei siinä, kyllä siivoojia, myyjiä ja autonasentajia tarvitaan. Monesti heillä oli elämänsä parhaat vuotensa silloin ja ovat rumia pubiruusuja tai kaljamahoja aikuisena. Monikin kiusattu on ihan oikeassakin elämässä puhjennut kukkaan ja menestynyt.

Ajatelkaa, mun vanhemmat ja isovanhempieni ikäiset jotkut tutut ovat käyneet vuosikymmeniä luokkakokouksissa. Heillä on yhteisiä muistoja ja matkoja ym. Ennen vanhaan ei varmaan kiusattu ihmisiä ihan rikki koulussa. Koulukiusaaminen on erittäin surullinen ja yhteisöllisyyttä hajottava ilmiö, jonka seuraukset kantavat usein loppuelämän.

Ensimmäiseen luokkakokoukseen vuonna 2005 en saanut edes kutsua. Sen olisi saanut helposti toimitettua vanhempieni välityksellä. Sain myös muutama vuosi sitten toisen kutsun kiertoteitse, sinne en påässyt kun oli muuta.

Nyt on uusi tapaaminen tulossa eri järjestäjän toimesta kaikille. Sinne aion mennä. Saa nähdä kuin käy, olin se hyljeksitty outo tyyppi. En ollut sosiaalisesti taitava teininä. Perheeni uskonto myös karsi tutustumismahdollisuuksia muihin oman ikäisiin.

Nyt olen se versio itsestäni joka halusin olla jo teininä mutta siihen ei ollut majdollisuutta. Toivon että muutkin näkevät minut itsenäni eikä enää "outona"

Olisiko sinulle jonkinlainen korjaava kokemus se, että laittaisit paperille mitä heille tässä tilanteessa haluat sanoa ja lähettäisit sen kutsun hyväksymisen sijaan "Terveiseni X koulun 20xx 9X:n luokkatovereille"?

Itsellä sen verran kauan noista ajoista että tuo ei enää toimisi. Silti koulukiusaaminen on takuulla vaikuttanut massiivisesti koko elämään, eikä positiivisesti. Toisaalta kun oli muitakin traumoja, useat muutot ja äidin kuolema, sairaalakäynnit niin vaikea erottaa mikä johti mihinkin. 

Vierailija kirjoitti:

Älä todellakaan mene! Mitä siellä sulle on? Ymmärrän uteliaisuutesi, mutta saatat vain nähdä nämä pahoinpitelijäsi elämänsä kunnossa, monet heistä ovat varmaan "päässeet pitkälle" elämässään, painaen muut lokaan. Ihmiset ei kauheasti muutu.

Voin sanoa samaa omasta puolestani. Pahimmasta kiusaajastani on tullut toimitusjohtaja, minä itse olen työkyvyttömyyseläkkeellä.

Vierailija kirjoitti:

Paras "kosto" minulle oli kun 10 v lukiosta tapasin ja sekstailin yhden suosittujen porukkaan kuuluneen hepun kanssa, joka totesi että niistä silloisista suosituista tytöistä on tullut läskejä kotiäitejä.

No eipä tämä heppukaan tainnut kovin kaksinen ollut kun muita aikuisena arvosteli. Kosto kuitenkin saattaisi jossain muodossa olisi kiehtova ajatus.

On hyvä oppia tiedostamaan omia rajojaan ja olla menemättä vaikeisiin sosiaalisiin tilanteisiin, jotka todennäköisesti vain pahentavat vanhoja traumoja.