Lue keskustelun säännöt.
Mistä tässä pitäisi nauttia??
22.11.2006 |
Olen sosiaalisen velvollisuuden takia hoitovapaalla ja odotan töihin paluuta kuin kuuta nousevaa. Anoppi puhuu aina kuin olisin maailman onnekkain ihminen kun saan olla lasten kanssa kotona ja kun mainitsenkin työt, niin hän vaan käskee nauttia tästä ajasta. Okei, lapset ovat ihania ja heidän kanssaan on periaatteessa ihan nautinnollista, mutta he ovat 1 ja 2-vuotiaat, eli heidän kanssaan ei vielä voi tehdä mitään ihmeellistä, päivät kuluvat rutiineja pyöritellen.
Aamulla syödään aamupala, isompi sotkee ja pelaa koko ajan, kokeilee rajojaan, sitten siivotaan puuroa yltympäriinsä, sitten puetaan ja se, kumpi puetaan ensin, huutaa sen jälkeen, kunnes päästään ulos. Siellä sitten hengaillaan naapurien lasten ja äitien kanssa, juoruillaan muista naapureista ja ihmisistä ja sitten tullaan sisälle, riisutaan kuravaatteet, siivotaan jäljet, syödään, sutataan ja siivotaan, yritetään mennä nukkumaan, mutta isompi ei tahtoisi enää, pienempi sen sijaan nukkui jo pihalla unet, joten eivät mene samaan aikaan joka tapauksessa, kun yritän isompaa rauhoittaa, pienempi huutaa. Sitten jos saan isomman nukkumaan, siivoan, teen päivällistä, pesen kuraisia vaatteita, pesen pyykkiä, tyhjennän, täytän ja tyhjennän tiskikonetta, sitten herätään, usein huudetaan sen päälle puolisen tuntia, sitten mies tulee, syödään, mies menee lasten kanssa leikkimään, minä siivoan jäljet ja ehdin ehkä hiukan huokaista, kunnes pitää lähteä kauppaan tai pitää korjata vaatteita, siivota, pestä pyykkiä, tai mitä vaan, muttei vahingossakaan mitään lepoon/omaan aikaan liittyvää.
En voi sille yhtään mitään, mutta alan olla aika väsynyt ja pahoilla mielin koko ajan, kaipaan töihin, odotan sitä niin kovin, että voin viedä lapset aamulla hoitoon ja tehdä päivän omia mielekkäitä töitäni, syödä ja juoda rauhassa ja sitten työpäivän jälkeen hakea lapset, mennä kotiin syömään ja viettämään aikaa yhdessä, sitten varmasti jaksaa paljon paremmalla mielellä siivota ne vähät sotkut, mitä iltapäivällä saadaan aikaiseksi. Olisi niin ihanaa ehtiä lasten kanssa vähän olemaankin, leikkimään ja laulamaan, mutta kotiäitinä sitä aikaa kyllä on tosi vähän. En enää ollenkaan ymmärrä, miten tämä kotiäitiys voisi olla lapselle parempaa kuin päivähoito, kertokaapa se, josko siitä saisin vähän tsemppiä ja intoa tähän touhuun.
Kommentit (24)
Erittäin osuva vastaus. Itsekin poden usein riittämättömyyttä ja tylsistyneisyyttä kotona hoitovapaalla ollessani ja marisen siitä läheisilleni ym. jotka jaksavat kuunnella. Sitten kun muistelen työelämää ja lastenhoitokuvioita niin johan rupee kotiäitiys tyydyttämään...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Työhöni ei liity mitään mainitsemiasi huonoja puolia, työaikani on joustava, kiireellä ei tarvitse mennä koskaan, kaupassa voin käydä ennen lasten hakemista koska työpaikkani on kaupan vieressä, joskus voin jopa tehdä niin, että menen kotiin siivoamaan tai tekemään ruokaa ennenkuin haen lapset tai mies hakee. Pystyn helpottamaan arkeamme todella paljon kun olen töissä.
aamupalalle, joten aamuisin vain puetaan ja mennään autoon ja lähdetään. Ei siis ihmeempiä aamukuvioita ja mies on silloin myös auttamassa.
toivottavasti kotikunnastasi/kaupungistasi sellainen löytyy. Kotiäitiys on välillä tosi puuduttavaa mutta kyllä tästäkin oppii nauttimaan:)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
tee sekin aika lastesi kanssa jotain kivaa yhdessä. ehkäpä sitä kiukutteluakin olisi silloin vähemmän!
Enkä tarkoita mitään " kehittävää" yhdessäoloa, mutta vaikka vain löhöilyä ja videoiden katselua (sitäkin voi joskus tehdä ilman, että lapset menee pilalle)
Kun menet töihin, niin illat on TOSI lyhyet!
välillä räjähtää kämppä niin, että olis av-mameilla kauhistelemista. välillä kerääntyy tiskit tiskipöydälle, pyykkiä on järjetön läjä mut mitä sitten. niitä ehtii pestä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eli jatkuvasti valvot öitä, ramppaat lääkärissä ja yrität selitellä työkavereille ja pomolle kuinka ne lapset on TAAS kipeänä...hyvällä tsägällä tätä kestää vain puoli vuotta, jonka jälkeen lapset eivät ole kipeänä kuin joka toinen kuukausi...
niin nautit enemmän! Toisethan ei voi sun arjesta tietää varsinkaan jos omien lasten vauva- tai taaperoajoista on aikaa. Aika kultaa muistot. Työhön paluu ei varmaan hassumpi vaihtoehto, jos on joustava työaika tms. Siitä vaan kokeilemaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mutta meillä on tosi epäkäytännöllinen koti ja paikat sotkeentuu helposti, ei ole tavaroille paikkoja, on ahtaita paikkoja ym. tuskallista. Minulla ei ole rahaa pistää asioita kuntoon, miestä ei kiinnosta, mutta jaksaa marista kun on sekaista ja tekee selväksi sen, että se on minun hommaani siis siivoaminen.
Olen palaamassa töihin puolen vuoden päästä, en vain tiedä, miten jaksan tämän loppuajan. Nyt vielä kun on niin kuraistakin.
Itse pidän kiinni siitä, että ulkoillaan joka aamupäivä, kelillä kuin kelillä, nukketeatterit jätän teatterin harrastajille.
mielestäni olen äitinä ihan kelvollinen, lapsista pidän hyvää huolta ja rakastan heitä valtavasti. Kotiäitiys sen sijaan ei sovi minulle, sen olen nyt kokemuksesta oppinut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Valitat, ettei sulla ole aikaa vain olla lasten kanssa. Se on kuule ihan sun oma valintasi, onko sitä aikaa vai ei.
Vierailija:
he ovat 1 ja 2-vuotiaat, eli heidän kanssaan ei vielä voi tehdä mitään ihmeellistä
Niinpä. Itselläni tuossa vaiheessa se " nauttiminen" oli sitä, että istuin sohvalla ja katsoin kuin lapset leikkivät. Otin valokuviakin, ihan hyvä, koska en muuten muistaisi mitään. Siksi erityisesti piti nauttia, kun tiesi, että kolmas on kohta tossa.Aamulla syödään aamupala, isompi sotkee ja pelaa koko ajan, kokeilee
Miksi siedät moista? Pöydässä syödään ja jos sotkee, niin puuro pois!sitten puetaan ja se, kumpi puetaan ensin, huutaa sen jälkeen, kunnes päästään ulos.
Pukeutuminen, voi että se on tuskaa! Onneksi on välillä kesä. Kaksivuotias jo voi treenata pukemista itse. Ja voi kun on hauskaa kun itse osaa ja pystyy! Aivan näin leikin avulla. (Usko tai älä, neuvolatäti opetti esikoisen kaksivuotisneuvolassa)Siellä sitten hengaillaan naapurien lasten ja äitien kanssa, juoruillaan
Vaikea on mitää syvempää yhteyttä kyllä löytää, kun päätyö on kahden penskan vahtiminen. Mutta onneksi niitä ystäviä löytyy omista harrastuksista. Kai sulla on sellainen?yritetään mennä nukkumaan, mutta isompi ei tahtoisi enää, pienempi sen sijaan nukkui jo pihalla unet, joten eivät mene samaan aikaan joka tapauksessa, kun yritän isompaa rauhoittaa, pienempi huutaa.
Nukuttaminen on kyllä vaikea rasti aina välillä. Itselle oli hyvä konsti tämä, että parisängyssä, penska molemmin puolin. Radion laitoin soimaan, että tunnin yritän nukuttaa, en pitempään. Nykyisin meillä nukkuu vain pienin, kuuntelee hetken musiikkisatua ja nukkuu sitten.Sitten jos saan isomman nukkumaan, siivoan, teen päivällistä, pesen kuraisia vaatteita, pesen pyykkiä, tyhjennän, täytän ja tyhjennän tiskikonetta,
Miksi ihmeessä? Bileet alkaa kun lapset nukkuvat :-) Onko mieluisin oma aikasi siivousta?En voi sille yhtään mitään, mutta alan olla aika väsynyt ja pahoilla mielin koko ajan, kaipaan töihin, odotan sitä niin kovin, että voin viedä lapset aamulla hoitoon ja tehdä päivän omia mielekkäitä töitäni, syödä
Onko elämässäsi mitään muuta mielekästä kuin työ?Olisi niin ihanaa ehtiä lasten kanssa vähän olemaankin, leikkimään ja laulamaan
Sisarusmuskari oli taivaanlahja. Lapset oppivat olemaan ja leikkimään sovussa. Kotisi on työleiri, rationalisoi, hyvä ihminen.miten tämä kotiäitiys voisi olla lapselle parempaa kuin päivähoito, kertokaapa se, josko siitä saisin vähän tsemppiä ja intoa tähän touhuun.
Kotona ei ehkä ole niin pakkotahtista, äidin/aikuisen huomiota saa toisella tavalla, äitikin on vapaa. Itse olen reissannut penskojen kanssa, tosin systerille tuli jo aikaa sitten porttikielto :-) tsemppiä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
koska ehkäisy petti... :-) Halusimme toisen lapsen parin vuoden sisällä, mutta luonto päätti nopeuttaa asiaa, eikä abortti ollut minulle vaihtoehto. Pieni ikäero on ollut minusta ihan hyvä asia, kuvittelin sen olevan rankempaa, mutta kaikki on mennyt ihan hyvin, nyt jo leikkivätkin vähän keskenään. Uskoisin, että tämä on kuitenkin helpompaa kuin jos isompi olisi vaikka 3-vuotias, koska nyt ovat molemmat niin pieniä, että samantyyppinen päivärytmi sujuu. Kun pienempi vain jättäisi aampupäiväunet väliin, voisi päiväunetkin mennä samaan aikaan iltapäivälle.
Tuotahan se on, kun lapset ovat pienellä ikäerolla. Nyt on toisin, lapset ovat päiväkodissa ja minä opiskelen opintojani loppuun. Minullakin oli sellainen mielikuva, että kaikki on ainoastaan helpompaa, kun lapset on päiväkodissa. Mutta en tullut ajatelleeksi sitä, että toinen lapsista ei sopeutunutkaan päiväkotiin kovin helposti. Podin syyllisyyttä aamuitkuista ja olisin perunut kaiken, jos olisin kuunnellut vain sydäntäni. Ja tämän lisäksi lapset on olleet tosi paljon sairaana. Kahden kuumetaudin välissä saattaa olla kaksi tervettä viikkoa ja sitten taas ollaan kotona päivätolkulla.
Nyt alkaa helpottaa, lapset on sopeutuneet päiväkotiin, pahin tautirumba takana (paitsi itse olen ilmeisesti stressistä johtuen sairaana koko ajan).
Minäkin näin jälkiviisaana annan vinkin: siivoa vähemmän. Älä yritä olla täydellinen äiti, vaan ole riittävän hyvä, omanlaisesi äiti. Tee jotakin arjesta poikkeavaa useammin. Kutsu ystäviä kylään iltaisin ja viikonloppuisin. Yritä järjestää vapaa-aikaa itsellesi. Se on tärkeää!!! Kotiäidin työ on todella raskasta tuon ikäisten lasten kanssa.
Mutta... helpotusta on luvassa, menit töihin tai et. Mielestäni 2-vuotiaan ja 3-vuotiaan kanssa on paljon helpompaa! Joka tilanteessa on tietty omat huonot ja hyvät puolensa.
Mun mielestä juuri tuommoinen rasituksen uloskirjoittaminen auttaa. Senkun myöntää ja vielä vähän liioittelee päälle, että elämä on yksinomaan raskasta ja lastenhoito kamalaa. Kun sitä aikansa jauhaa, siihen alkaa kyllästyä. Sitten voikin huomata asian olevan oikeasti paljon monisyisempi ja valoisampi. Esim, kun tekee lasten kanssa jotain mistä oikeasti itsekin nauttii, alkaa yhdessä leikkiminen olla kivaa ja rentouttavaa. (minä rakentelin vimmatusti legoista, muovailin, piirsin, askartelin... vaikka sotkua tulikin. Se auttoi tuohon arjen puuduttavuuteen)
ja kunnianhimoinen, senkin takia varmaan siivoan niin paljon, kun en kestä ajatusta, että joku tulisi meille ja näkisi sen sotkun ja vihjaisi jotenkin ikäänkuin en hallitsisi tätä kaikkea. Varsinkin kun tästä yllätyskakkosesta niin moni oli niin järkyttynyt ja povasi kauheaa elämää ja ne, jotka eivät vahingosta tienneet, saattoivat kommentoida, että miksi ihmeessä ihmiset hankkivat lapsia näin pienellä ikäerolla ja kun kerran lapsia hankkii, ne on itse hoidettava ja näillä syyllisyyksillä sitten olen tähän jamaan itseni laittanutkin.... yritän olla niin täydellinen kuin olla ja voi, enkä kuitenkaan luonnostani ole mikään kotiäiti, vaikka esim. mikään kotitöistä ei sinänsä ole vastenmielistä, siivoan ja teen ruokaa tosi mielelläni, tai tein niitä ennen tosi mielelläni, nyt ovat kyllä aikamoista pakkopullaa.
Jo pari ystävällisessä hengessä kirjoitettua viestiä tuntuu piristävän tunnelmaa, kiitos niistä.
Lisäyksenä, lapset ovat menossa perhepäivähoitoon, missä ei meidän lasten lisäksi ole muita kuin hoitajan omat lapset. Toivon, että se vähän hillitsee myös mahdollista sairastelua.
Vähän ahdisti kyllä ajatus siitä, että jos se tulee olemaan vielä raskaampaa, juuri tällä hetkellä on vaikea käsittää, että jaksaisi mitään tätä raskaampaa...
että ensimmäiset sanotaan 10 kk menivät tosi hienosti kahden kanssa, kesäkin varmaan vaikutti asiaan. mutta siis tämä turhautuminen on nyt viime aikojen tunnetila.
Eräs ystäväni sanoi samaa: viimeiset puoli vuotta, kun tiesi palaavansa töihin, oli kaikkein tuskaisinta aikaa. Ja hänellä oli sentään vain yksi lapsi tuossa vaiheessa.
Kyllä se elämä siitä helpottuu päivähoidon alettua. Siinä alussa kannattaa varautua vaikeimpaan ekan kuukauden, mutta kyllä se siitä sitten varmasti alkaa sujua!
Hyvää jatkoa, koeta jaksaa ponnistella vielä vähän :-)
T.19
toista vaihtoehtoa. Eli lähdet töihin ja aloitat sen rumban. Aamuisin hirveä kiire, kuitenkaan kukaan ei halua syödä eikä pukea eikä tehdä mittään muitakaan aamuhommia. Tappelet siis ankarasti koko aamun ja pelkäät TAAS myöhästyväsi.
Töissä teet töitä, joista varmaan myös nautit. Kuitenkin, kun olet tehnyt niitä taas jonkun aikaan alkaa sinua nyppimään kaikki pikkuasiat siellä. Kuten työkavereiden laiskuus/vittuilu/liian pienestä suuttumine, lomalistat (jotka ovat aina epäreilut), esimiehen käytös, potilaiden/asiakkaiden käytös jne.
Kotiin tullessa raahaudut hakemaan lapsia ja pelkäät TAAS myöhästyväsi. Saavutte kotiin. Kaikki on väsyneitä ja kiukuttelee. Taas kauppaan, laittamaan rukaa jne.