Miten jotkut aikuiset ihmiset ei osaa jutustella mitään?

No mistä sitä voisi jutella? Onpa kiva sää. joo niin on. Mitä kuuluu ihan hyvää mitä sulle kuuluu ihan hyvää. Joulukin tulossa joo. Blah.

Itse en keksi edes tutuille juteltavaa kun törmään kaupungilla. Kun ei ole lapsiakaan niin en osaa heistäkään jutella. Mitä voi sanoa? Neuvokaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse huomaan, että olen vasta vanhemmiten alkanut avautua ja juttelen nykyisin mielelläni vieraidenkin ihmisten kanssa. Eihän sen tarvitse olla vakavaa, eikä tarkoituksena ole tutustua lähemmin, vaan muutaman sanan vaihto jostain asiasta.

Mikä siinä on kivaa? Kaikki normaalit osaa tuon, mutta mitä siitä saa?

Ehkä sinä et saa mitään. Minä saan hyvän mielen mukavasta jutustelusta vieraan kanssa.

Ja siksi muidenkin pitäisi pajattaa, kiinnosti heitä tai ei? Sinä olet se vaivaannuttava täti jolle kukaan ei kohteliaisuudesta sano "olisit edes joskus hiljaa", mutta poistuttuasi paikalta todetaan, että olipa omituinen höpöttäjä.

Vierailija kirjoitti:

Itse jännitän niin paljon sosiaalisia tilanteita, että pää lyö ihan tyhjää jopa silloin, kun olisi tuollainen äärihelppo puheenaihe.

💛

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla oli taannoin ystävän pikkuinen koira hoidossa viikon päivät. Tuli juteltua niitä näitä vastaantulijoiden kanssa enemmän kuin koskaan. Panin merkille että se koiran rapsutus ja muutaman sanan vaihto toi useimmille ihmisille iloa, samoin kuin itsellenikin. Ehkä siinä oli tuon tuntemattoman ihmisen ainoa tilaisuus puhua jollekin koko päivän aikana. Yksinäisiä on paljon. 

Älä nyt aliarvioi koiria, monet ihmiset rakastaa koiria, samalla voi vaihtaa muutaman sanan sen taluttajan kanssa.

Täh ...?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse huomaan, että olen vasta vanhemmiten alkanut avautua ja juttelen nykyisin mielelläni vieraidenkin ihmisten kanssa. Eihän sen tarvitse olla vakavaa, eikä tarkoituksena ole tutustua lähemmin, vaan muutaman sanan vaihto jostain asiasta.

Mikä siinä on kivaa? Kaikki normaalit osaa tuon, mutta mitä siitä saa?

Ehkä sinä et saa mitään. Minä saan hyvän mielen mukavasta jutustelusta vieraan kanssa.

Ja siksi muidenkin pitäisi pajattaa, kiinnosti heitä tai ei? Sinä olet se vaivaannuttava täti jolle kukaan ei kohteliaisuudesta sano "olisit edes joskus hiljaa", mutta poistuttuasi paikalta todetaan, että olipa omituinen höpöttäjä.

Harvemmin itse aloitan jutustelun. Kyllä sen verran täytyy olla ihmistuntemusta, että ei kaikkien kanssa yritä jutella.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse huomaan, että olen vasta vanhemmiten alkanut avautua ja juttelen nykyisin mielelläni vieraidenkin ihmisten kanssa. Eihän sen tarvitse olla vakavaa, eikä tarkoituksena ole tutustua lähemmin, vaan muutaman sanan vaihto jostain asiasta.

Mikä siinä on kivaa? Kaikki normaalit osaa tuon, mutta mitä siitä saa?

On vähän ilkeää pitää itseään normaalina ja joitakin muita epänormaaleina. Meissä kaikissa on normaaleja ja epänormaalia ominaisuuksia. Sinun epänormaalius voisi näkyä kylmyytenä toisia kohtaan, jos lähdettäisiin sille linjalle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla oli taannoin ystävän pikkuinen koira hoidossa viikon päivät. Tuli juteltua niitä näitä vastaantulijoiden kanssa enemmän kuin koskaan. Panin merkille että se koiran rapsutus ja muutaman sanan vaihto toi useimmille ihmisille iloa, samoin kuin itsellenikin. Ehkä siinä oli tuon tuntemattoman ihmisen ainoa tilaisuus puhua jollekin koko päivän aikana. Yksinäisiä on paljon. 

Älä nyt aliarvioi koiria, monet ihmiset rakastaa koiria, samalla voi vaihtaa muutaman sanan sen taluttajan kanssa.

Täh ...?

No kun hän ajatteli että koiraa tullaan rapsuttelemaan siksi että se on yksinäisen ihmisen ainoa mahdollisuus päästä juttelemaan sen taluttajan kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Mä kyllä osaan, vaan en halua. Mulla ei ole mitään kiinnostusta pitää yhteyttä ihmisiin. muuten vaan. Puhun vain silloin, kun siihen on oikeasti tarvetta ja asiaa, en ns. lämpimikseni. Joten jos joku yrittää tuota small talk paskaa, sanon jotain vaan lyhyesti mistä toinen toivottavasti ymmärtää, etten halua jutella vaan olla rauhassa.

Outoa on se, että jos alapeukutan niin samalla tulee yläpeukutuskin, vaikka en halua sitä. Jos taas toisinpäin eli yläpeukutan niin ei tule alapeukutusta?????

Eikä ole ekax

Olen sosiaalisesti kömpelö, ja pikkuasioista jutustelu tuntuu kiusalliselta. En osaa jatkaa keskustelua luontevasti, vaan mietin, että tuskin tuota toistakaan kiinnostaa kovin pitkästi keskustella siitä, miten on ilmoja pidellyt. Samoin tuntuu nololta itse aloittaa keskustelu jotain itsestäänselvyyksistä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi sitä turhaa ääntä pitäisi olla ilman asiallista asiaa? Ekstrovertit tyhjän pälättäjät ovat rasittavia, eikö ne osaa olla hetkeäkään hiljaa?! Aikuiset ihmiset!

Miksi sitä ei voisi jutella niitänäitä jo ihan mielentetveyden kannalta kun jopa naama voi vetäytyä hymyyn, mikä taas kehittää niitä hyviä hormooneja!

Tämä nyt taas on vaan tutkijoiden mielipide, vaikka voisihan se olla..........!

Etkö ymmärrä, että ihmisiä on erilaisia? Minulla ei todellakaan aina vetäydy turhasta puhumisesta suu hymyyn, päinvastoin. Puhuminen tuntuu usein fyysisesti pahalta. Monesti olen helpottunut, kun pääsen vain tilanteesta pois.

Jännä että täällä ollaan valmiita jutustelemaan näinkin paljon. Te puhumattomat 🙃 joita ei kiinnosta vaihtaa ajatuksia.

Leikittekö nyt tahallanne tyhmää? En pidä PUHUMISESTA. Kirjoittaminen ei liity asiaan mitenkään. PUHUMINEN tuntuu pahalta. Ei kirjoittaminen.

Juuri näin, kaksi täysin eri asiaa. Itse olen varsinkin tuntemattomille vähäpuheinen ja olen ollut aina, mutta kirjoittaminen on intohimoni. Ei varmaan moni minut pintapuolisesti tietävä ihan heti arvaisi, että tällä hetkellä kirjoitan kirjaa. Kuten tästäkin ketjusta voi huomata, moni tuntuu kuvittelevan, ettei hiljaisten ihmisten päässä liiku mitään, mutta kuinka väärässä ovatkaan.

Vierailija kirjoitti:

Itse en keksi edes tutuille juteltavaa kun törmään kaupungilla. Kun ei ole lapsiakaan niin en osaa heistäkään jutella. Mitä voi sanoa? Neuvokaa.

Kuinka ihmeessä niitä tuttuja on sitten tullut elämääsi? Kun et ole pätkän vertaa kiinnostunut heistä?  edes sen vertaa että kysyisit jotain, vaikka että miten menee.

Vierailija kirjoitti:

Älyttömintä mitä näkee työhuoneen kahvihuoneessa on se, että porukka istuu samassa pöydässä kahvikuppiensa kanssa ja on vaan hiljaa pitkiä aikoja. Voi olla isokin lauma ja kaikki ovat hiljaa paikallaan. Toiset katselevat seiniä, toiset puhelimiaan. Todella vaivaannuttavan näköistä touhua. Luulisi, että sen vartin verran keksisi jotain puhuttavaa edes.

Ihmiset ovat selkeästi korona-ajan jälkeen vetäytyneet kuoriinsa paljon enemmän ja tavallinen sosiaalinen kanssakäyminen on monille tosi haastavaa. Muutenkin monet ovat unohtaneet, että keskustelu vaikka sitten siitä säästä kuuluu myös hyviin käytöstapoihin vaikkei aihe nyt niin miellyttäisikään. Ainahan keskustelun voi viedä itselleen mielenkiintoisemmille urille. Itselleni tuppisuut seurassa ovat lähinnä moukkia.

Mikä onni olla miesvaltaisella alalla. Silloin kun vielä toimistolla oltiin, paljon oltiin vaan hiljakseen, eikä se ollut epämukavaa. Eikä kukaan luultavasti ajatellut toisten hiljaisuudesta yhtään mitään, ei ainakaan mitään negatiivista. Nykyään meillä tehdäänkin 100% etää, joten ei tarvitse moisia miettiä edes. Teamsissa keskustellaan se mitä työn hoitamiseksi tarvii, ei muuta. Ei me kyllä toimistollakaan koskaan juteltu muuta kuin työasiaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse huomaan, että olen vasta vanhemmiten alkanut avautua ja juttelen nykyisin mielelläni vieraidenkin ihmisten kanssa. Eihän sen tarvitse olla vakavaa, eikä tarkoituksena ole tutustua lähemmin, vaan muutaman sanan vaihto jostain asiasta.

Mikä siinä on kivaa? Kaikki normaalit osaa tuon, mutta mitä siitä saa?

On vähän ilkeää pitää itseään normaalina ja joitakin muita epänormaaleina. Meissä kaikissa on normaaleja ja epänormaalia ominaisuuksia. Sinun epänormaalius voisi näkyä kylmyytenä toisia kohtaan, jos lähdettäisiin sille linjalle.

Kylmyyttä ellei kiinnosta kuunnella jonkun tylsimyksen monologia? Small-talkia (mikä anglismi) oppii jokainen jolla ei ole oppimisvaikeuksia.

Miksi sitä muiden pajatusta pitäisi vapaaehtoisesti kuunnella tai rohkaista, se jää epäselväksi. Sinä ainakin olet valmis heti leimaamaan negatiivisesti jonkun ihan tuntemattoman, joka ei vaan ole sinusta ja pajatuksestasi kiinnostunut. Ja tuollaisista pitäisi kiinnostua?

Onpa ärsyttävää nähdä, että small talk -hölötyskulttuuri on tänne Suomeenkin näköjään kovin vahvasti rantautunut, ainakin tänne kirjoittajien joukkoon. Ei sellainen ole Suomessa ollut mitään perinnettä, eikä täällä ole koettu jaettua hiljaisuutta vaivautuneeksi tai huonokäytöksiseksi. Nyt ollaan taas tuomassa jotain amerikkalaista hömppää ja syyllistämässä niitä, jotka tykkää perinteisesti "Puhuminen on hopeaa, vaikeneminen kultaa" -kulttuurista enemmän.

Vierailija kirjoitti:

Kaikki eivät halua jutella aiheista, jotka ovat uutisista, iltapäivälehtien lööpeistä tai säästä. 

Ei tietenkään mutta sitten on näitä ihmisiä, joilta vain puuttuu käytöstavat eivätkä välitä millainen lannistamisen aura heidän ympärillään leijuu. Ammattikoulussa aikuisopiskelijana oikeasti huomannut että tämä on ihan oikea juttu. Jos et halua puhua säästä tai opinnoista tai päivän uutisista tai alan rekrymessuista... niin sano nyt hitto sentään jotakin siihen muuta kuin asenne "evvk". Nämä taukit itse pyytävät samaan pöytään istumaan (tutustumaan) mut sitten pitää esittää ettei mikään kiinnosta kun oikeasti osa ihmisistä on vaan aika pihalla eikä vaan tiedä mistään mitään niin eivät pysty mistään keskustelemaan. Eikä siinä sitten mitään mut ystävällinen voi sen lisäksi olla edes joskus. Näitä on.

Vierailija kirjoitti:

Ehkä ei vaan kiinnosta?

Ei muakaan aina kiinnosta jutella kaikille ihmisille, mutta kyllä nyt ihan kohteliaisuudestakin juttelen jonkin verran toiselle jos hän minulle ihan asiallisesti tulee jostain juttelemaan.

Vierailija kirjoitti:

Onpa ärsyttävää nähdä, että small talk -hölötyskulttuuri on tänne Suomeenkin näköjään kovin vahvasti rantautunut, ainakin tänne kirjoittajien joukkoon. Ei sellainen ole Suomessa ollut mitään perinnettä, eikä täällä ole koettu jaettua hiljaisuutta vaivautuneeksi tai huonokäytöksiseksi. Nyt ollaan taas tuomassa jotain amerikkalaista hömppää ja syyllistämässä niitä, jotka tykkää perinteisesti "Puhuminen on hopeaa, vaikeneminen kultaa" -kulttuurista enemmän.

Et ole varmaan koskaan käynyt Itä-Suomessa vanhojen talojen tuvissa missä kaikki satunnaiset pihassakävijät postinkantajista keinosiementäjiin kutsutaan pöydän äärelle kahvittelemaan ja keskustelemaan. 

Vierailija kirjoitti:

Kaikki eivät halua jutella aiheista, jotka ovat uutisista, iltapäivälehtien lööpeistä tai säästä. 

No voihan se toinen muuttaa sitä keskustelun suuntaa aiheeseen, josta itsekin on kiinnostunut.

"Tänään olikin kirpakka pakkanen"

"Juu, kyllä nipisti oikein kunnolla korvia, mutta vielä kylmempää oli kun matkustimme halki Islannin jäätikön viime vuonna. Kuumissa lähteissä oli tosin ihana lämmitellä kylmän päivän päätteeksi. Oletko sä matkustellut viimeaikoina kivoissa paikoissa?" 

Ja kas vain simsalabim aihe on vaihtunut matkusteluun.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse en keksi edes tutuille juteltavaa kun törmään kaupungilla. Kun ei ole lapsiakaan niin en osaa heistäkään jutella. Mitä voi sanoa? Neuvokaa.

Kuinka ihmeessä niitä tuttuja on sitten tullut elämääsi? Kun et ole pätkän vertaa kiinnostunut heistä?  edes sen vertaa että kysyisit jotain, vaikka että miten menee.

Kaupungilla tavatessa on järjetöntä kysyä mitä kuuluu kun kaikki vastaa siihen että hyvä vaikka mies hakkaisi ja lapsi olisi kuollut ja töistäkin tuli potkut. Kaikki vaan toteaa hyvää kuuluu meni miten vaan. Turhaa. Työpaikalla ja illanistujaisissa toki tulee oikeasti ja aidosti juteltua kun toisen tuntee.