Miten jotkut aikuiset ihmiset ei osaa jutustella mitään?

Vierailija kirjoitti:

Ehkä ei vaan kiinnosta?

Tai yksinkertaisesti huonoa käytöstä.

Usein tulee tuollaisia ylimielisen tuntuisia aloituksia tyyliin että jos jotkut eivät tee jotain niin se on aina että eivät osaa. Vaikka todellisuudesa eivät tahdo, kuka mistäkin syystä.  Miksi ap ei osaa/tahdo ymmärtää asioita laajemmin?

Ei minua ainakaan usein kiinnosta puhua säästä tai edes tietää, miten paljon asteita ihastukseni mittari näytti. Mieluummin juttelisin työasioista, vaikka se saattaakin tehdä minusta "tylsimyksen".

Mä puhun erään "kaverini" kanssa noin. En oikeasti haluaisi pitää mitään yhteyttä, koska toinen on niin hiton itsekeskeinen. Höpöttää tuntikausia omista asioistaan, miesseikkailuistaan ja ongelmistaan, mutta jos minä kerron mitä tahansa asioitani, hän vastaa "noniin" ja taas alkaa puhua omista jutuistaan. Jos mulla on joku ongelma, se kuitataan sanomalla "kyl se siitä" ja taas selittämään esim uusista lakanoista jotka on ah, niin ihanat ja kalliit.

Osoitan mieltäni sillä etten enää kommentoi hänen sanomisiaan muulla mumisemalla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse jännitän niin paljon sosiaalisia tilanteita, että pää lyö ihan tyhjää jopa silloin, kun olisi tuollainen äärihelppo puheenaihe.

Energiasi menee hukkaan, sääli. Voisitko yrittää sitä smalltalkia eli jutustelua, se on tuiki tärkeää oman (muiden) ilon ja viihtyvyyden kannalta, sekä hyvien ihmissuhteiden luomisessa. Sitä voi harjoitella kotonansa ihan yksinäänkin ja oppia samalla nauramaan itselleen.

Jotkut eivät ymmärrä jutustelun tärkeyttä ihmissuhteissa ja yleensä kaikenlaisessa kanssakäymisessä, vaikka se voi olla ja onkin kuin avain pois tylsyydestä! Tunnen henkilön, joka kasvatettiin tyyliin pidä suusi kiinni.

Hän teki kuitenkin töitä ja on nykyään kuin toinen persoona eli kiva.

= "voisitko muuttua eri ihmiseksi, koska minä haluan"

Kaikki eivät halua turhia ihmissuhteita.

Missäköhän iässä eniten kehitytään keskimäärin jutustelussa? Minulla on ollut 14-16v tettiläisiä töissä mukana varmaan joku 5kpl. Kaikkein raskainta on se, etteivät he kysy kysymyksiä tai puhu mitään vaikka ammattini on klassinen "unelma-ammatti" josta voisi kysyä satoja kysymyksiä. Tosi puuduttavaa olla radiojuontajana koko päivä ja yrittää kaivertaa nuoresta esiin mikä on hänen motivaationsa edes tulla tutustumaan (vai onko sitä motia ollenkaan).

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jep, saman olen huomannut esimerkiksi kokousten tai muiden yhteisten tilaisuuksien alussa. Itse koen sellaisen tympeän hiljaisuuden hieman vaivaannuttavaksi, mutta ymmärrän kyllä myös niitä keillä ei yhteinen sosiaalinen tilannekaan saa mitään tulemaan ulos suusta. Voi olla ujoutta, hitaasti lämpeämistä tai ihan vaan sisäinen pohdinta aiheesta x enempi mielessä. Mä tykkään jutustella, siis silleen sopivan rennosti, mutta en jaksa myöskään jatkuvaa pölötystä tuntemattomien kanssa. Small talkin avulla tutustuu uusiin ihmisiin ja se luo myös yhteenkuuluvuutta :)

Ja elämästä tulee paljon rikkaampaa ja suorastaan kivempaa kun osaa jutustelun taidon!

Miksi? Mitä rikkautta se tuo? Joo töissä on kohteliasta kysyä kuulumisia, mutta kaikki tietää ettei se tarkoita mitään. Eikä tasan rikasta elämää mitenkään.

Vierailija kirjoitti:

Itse puhun oikeastaan vain kumppanille koska en ole työelämässä. Kun ei ole ystäviä jne. niin kyllä se puhumisentaitokin vaan katoaa ajan myötä jotenkin. Sitä on vaikea selittää mutta tämän olen havainnut vuosien varrella. Olen tottunut olemaan hiljaa.

Olen tuollaisen ihmisen kumppani (paitsi hän tekee töitä, mutta nekin yksin) ja alkaa tulla mitta täyteen. En jaksa olla ainoa ystävä ja juttukaveri. Tästä olen sanonut nätisti, että niitä ystävyyssuhteita olisi hyvä vaalia, koska saisi eri näkökulmia ja olisi elämän varrella enemmän tukijoita. Kavereita hänellä on ollut, hyviä kavereita. Puoliso ei kuulemma heitä kaipaa, kun hänellä on minut. Minä vaan en jaksaisi tätä hiljaista istumista.

Minusta monikaan ei tässä keskustelussa ymmärtänyt pointtia vaan jäivät junnaamaan siihen, että miten vastataan kun toinen puhuu säästä. Kyse ei ole siitä, vaan siitä, että osaa keksiä juteltavaa. Vaikka paikallisuutisista, sellaisista suht kevyistä. Olen itse introvertti, mutta se ei ole sama asia kuin mykkä tai ihmiskammoinen.

Eiköhän se ole ihan henkisestä älykkyydestä/kypsyydestä ja tapakasvatuksesta kiinni? Jo lapselle voi neuvoa, ettei ole kohteliasta olla koko ajan äänessä ja kummisedältäkin voi kysyä mitä hänelle kuuluu. Joku lapsi sen tajuaa joku ei, mutta jos keneltäkään ei edellytetä muiden huomiomista ei osata selvitä edes small talkista.

 

Small talkia aliarvioidaan sosiaalisena taitona tosi paljon, mutta olen varma ettei moni edes osaa selvitä sellaisesta keskustelusta ja junailla aiheita mielenkiintoisemmiksi. Sitten ollaan tuppisuuna syvän ennakkoluulon vallassa ja murjotetaan, kun joku ystävällisesti huomioi ja koettaa edes jotakin sanoa.

Minä osaan jutustella vaikka mistä, smal talkia en osaa.

Jos joku toteaa minulle vaikka että "onpas kivan aurinkoinen päivä tänään" vastaan "joo niin on" ja keskustelu loppuu sitten siihen jollei toinen osapuoli jotenkin jatka koska en keksi mitä siihen lisäisi

Vierailija kirjoitti:

Uskon että siihen vaikuttaa myös se kun lapsena aina hätisteltiin pois jaloista kun aikuiset keskusteli vaikkapa kahvipöydässä. Lasten ja aikuisten kahvipöytävuorot olivat erikseen. Ei opittu keskustelu taitoa. Nykyisin tutuilla ja sukulaisilla synttäreillä käydessä lapset ja aikuiset ovat kahvipöydässä yhtäaikaa ja keskustelevat kaikki, lapset kuuntelevat, kysyvät ja sanovat myös asiaan jotain mieleen tulevaa. Se on hienoa se.

Varmasti vaikuttaa. Meilläkin oli niin että sanoin mitä vaan niin melkein aina jonkun mielestä tyhmästi, kuopuksena, myös sisarusten kesken. Ei sitten lopulta kehdannut oikein mitään sanoa koskaan. Kotoa sen oppii että onko jutustelu muiden kanssa mukavaa vai ahdistavaa. Aikuisena voi muuttaa itseään jos haluaa mutta aikaa se vie.

Vierailija kirjoitti:

Miksi sitä turhaa ääntä pitäisi olla ilman asiallista asiaa? Ekstrovertit tyhjän pälättäjät ovat rasittavia, eikö ne osaa olla hetkeäkään hiljaa?! Aikuiset ihmiset!

Miksi sitä ei voisi jutella niitänäitä jo ihan mielentetveyden kannalta kun jopa naama voi vetäytyä hymyyn, mikä taas kehittää niitä hyviä hormooneja!

Tämä nyt taas on vaan tutkijoiden mielipide, vaikka voisihan se olla..........!

Vierailija kirjoitti:

ei pskanjauhanta ole mikään taito. Itse en piittaa teennäisestä small talkista vaikka tosiaankin osaisin. Kai sitä jo pikkulapsikin osaa jauhaa joutavia-eri asia haluaako.

Uskallan väittää, että huomattava osa maailman menestyneimmistä ihmisistä ovat mestareita kaikenlaisessa liirumlaarum-jutustelussa. Se on se taito, millä ne verkostot luodaan. En sano, että se on oikein, mutta näin se vaan menee.

Vierailija kirjoitti:

Uskon että siihen vaikuttaa myös se kun lapsena aina hätisteltiin pois jaloista kun aikuiset keskusteli vaikkapa kahvipöydässä. Lasten ja aikuisten kahvipöytävuorot olivat erikseen. Ei opittu keskustelu taitoa. Nykyisin tutuilla ja sukulaisilla synttäreillä käydessä lapset ja aikuiset ovat kahvipöydässä yhtäaikaa ja keskustelevat kaikki, lapset kuuntelevat, kysyvät ja sanovat myös asiaan jotain mieleen tulevaa. Se on hienoa se.

Ennen jos lapsi kommentoi ja jollain lailla otti osaa keskusteluun, aikuiset nauroivat. Siinä oppii hiljaiseksi vähitellen, jos toinen vaihtoehto on tulla nolatuksi.

Tämähän on ihan paikasta kiinni. Jossain bussipysäkillä tai uimahallin saunassa en tosiaankaan ala small talkia harrastaa, koska jos kerran small talkin tarkoitus on tutustua ihmisiin, niin mä en ole bussipysäkillä tai uimahallissa tutustumassa ihmisiin. Puhe ihan vaan puheen takia on turhaa. Jos taas olen jossain harrastusryhmässä tai yhdistyksessä tai muussa paikassa jossa on tarkoitus pyöriä pidempään ja oppia tuntemaan ihmiset, niin silloin mä ymmärrän small talkin.

Small talkin ideahan on, että se on vaivaannuttavaa. Sen kun tajuaa, niin on paljon helpompi itsekin osallistua siihen. Sen olen tässä kerrostalolähiössä oppinut, että supliikitkin ihmiset vääntää vaivaantunutta small talkia naapureille/huoltomiehille ym.

Ei mua ainakaan henk. koht. kiinnosta höpötellä mitään turhanpäiväistä kenenkään random -tuntemattoman kanssa enkä pahemmin pode pienintäkään kiinnostusta edes tutustua heihin mitenkään.

Tiedän jo valmiiksi, etteivät tule rikastuttamaan elämääni millään lailla, pikemminkin päinvastoin, hitonmoinen riesa ja rasite,

Voivat siellä omassa tyhjässä päässään sekä ilmeisen tyhjässä elämässään sitten väännellä ja käännellä asian vaikka mun kyvyttömyyksistä tai mielenterveysongelmista.

Ei kiinnosta.

Somessa kirjoitellaan älyttömyyksiä ja jaetaan kuvia ja ollaan niin sosiaalisia. Sitten, kun oikeasti kohtaa puhuvan ihmisen, mennään lukkoon ja tuijotetaan puhelinta kykenemättömänä minkäänlaiseen keskusteluun.

Kätevä juttelija kääntää tylsän säästä puhumisen nopeasti johonkin kiinnostavampaan. Sehän on usein tarkoituskin, että aletaan siitä etenemään kohti jotain muuta kivaa... mitä mieleen juolahtaa. Sääjutuilla vaan kokeillaan että keksitäänkö lisää. Tai sitten se vaan kiinnostaa se sää, Suomessa siitä riittääkin mietittävää kun on ne neljä vuodenaikaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

ei pskanjauhanta ole mikään taito. Itse en piittaa teennäisestä small talkista vaikka tosiaankin osaisin. Kai sitä jo pikkulapsikin osaa jauhaa joutavia-eri asia haluaako.

Uskallan väittää, että huomattava osa maailman menestyneimmistä ihmisistä ovat mestareita kaikenlaisessa liirumlaarum-jutustelussa. Se on se taito, millä ne verkostot luodaan. En sano, että se on oikein, mutta näin se vaan menee.

Toki, on tilanteita joissa se on paikallaan. Mutta kaikki ei suinkaan ole sellaisia, joiden kanssa haluaa verkostoitua. Ei ole tullut mieleen, ettei ne muut vaan halua tutustua juuri sinuun?