Miten jotkut aikuiset ihmiset ei osaa jutustella mitään?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Uskon että siihen vaikuttaa myös se kun lapsena aina hätisteltiin pois jaloista kun aikuiset keskusteli vaikkapa kahvipöydässä. Lasten ja aikuisten kahvipöytävuorot olivat erikseen. Ei opittu keskustelu taitoa. Nykyisin tutuilla ja sukulaisilla synttäreillä käydessä lapset ja aikuiset ovat kahvipöydässä yhtäaikaa ja keskustelevat kaikki, lapset kuuntelevat, kysyvät ja sanovat myös asiaan jotain mieleen tulevaa. Se on hienoa se.

Tämä on ainakin itselläni syynä. Vanhemmat tekivät selväksi, ettei meidän lasten jutut kiinnosta, eikä aikuisten keskusteluun saa lapset osallistua. Minulla on jäänyt aikuisenakin selkärankaan sellainen asenne, etten saa osallistua keskusteluun, eikä ketään kiinnosta mun jutut.

....eikä ketään kiinnosta mun jutut......eli Minä!

On siis tunne ettei ole minkään arvoinen ja se saattaa näkyä esim ettei näe tarpeelliseksi mennä ajoissa lääkäriin kun ei ole mitään eikä mikään.

Vierailija kirjoitti:

Suomalaisten sosiaaliset taidot ovat olemattomat.

On perussivistystä ja älykkyyden korkea muoto kyetä juttelemaan kenen kanssa tahansa melkein mistä tahansa. Ihailen brittien kykyä tähän.

Entä jos osaa, mutta ei vaan halua?

Vierailija kirjoitti:

Kaikki eivät halua jutella aiheista, jotka ovat uutisista, iltapäivälehtien lööpeistä tai säästä. 

Niin, sinua kiinnostavat vain julkkikset.

Vierailija kirjoitti:

Turhauttaa, kun joka paikassa pitäisi aina rupatella sellaisten ihmisten kanssa, joihin ei ole kiinnostusta tutustua ja joita tapaa todella harvoin. En ole koskaan ymmärtänyt mitä siitä saa irti että jauhaa kaikkien kanssa ne samat "joo siellä on pakkasta" ja "mitäs töissä" -jutut. Jos kehtaisin, olisin vain hiljaa, mutta kohteliaisuudesta vastaan konemaisesti ne samat kaavamaiset vastaukset kerta toisensa jälkeen.

Kiva!

Minä olen usein hiljaa, etenkin jos puheenaihe on sellainen ettei vain kiinnosta. Joskus myös ihan vain siksi, että joku on niin jyräävä keskustelija, ettei hän anna muiden mielipiteille mitään painoarvoa. Keskustelkoon sitten yksinään.

Kerran jossain illanistujaisessa ruodittiin homoja ja homoutta. (Minua ei kiinnosta, jos joku on homo, saa vapaasti olla, joten en "keskustellut" mukana). Sitten yksi joka oli suunapäänä toki sanoi tämän klassisen, "sano nyt säkin jotain". 

Mieleni tekisi tuollaisissa sanoa ettei tää aihe kiinnosta mua, mutta mut on kasvatettu liiankin hienotunteiseksi, enkä sano niin. En halua vaikuttaa ylimieliseltä tai siltä että yritän nolata muut. Tai jotain. 

Itse olen varmaan outo mutta nimenomaan tuo smal-talkki on ainoa mitä tykkään puolituttujen kanssa jutella. Heti jos pitää alkaa tutustumaan syvällisemmin ja avaamaan omaa elämää (työ,koulutus,parisuhde yms.) vetäydyn enkä enää jatka jutustelua. En osaa olla avoin, omista asioista kertominen tuntuu ahdistavalta ja rupean aina miettimään mitä se toinen osapuoli itsestäni tai asioistani ajattelee.  Tästä syystä en ole onnistunut luomaan yhtäkään uutta ystävyyttä aikuisena, ja se tietysti tuntuu kurjalta. En tosin oleta, että kukaan haluaisikaan tutustua koska olen niin sulkeutunut. En myöskään uskalla jutella edes niitä näitä jos porukassa keskustelua, seuraan aina sivummalta tai selaan vaan puhelinta enkä kommentoi mitään. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaikki eivät halua jutella aiheista, jotka ovat uutisista, iltapäivälehtien lööpeistä tai säästä. 

Niin, sinua kiinnostavat vain julkkikset.

No sehän on edellämainittujen lisäksi ainoa aihe maailmassa vai? Oikeastiko? 

Omia lempparikeskusteluaiheita ovat lemmikit (kenen vain, ei pelkästään omani), lapset (kenen vain, ei pelkästään omani) ja harrastukset.

Jossain määrin uutisistakin voi keskustella, mutta ei ole lempiaiheeni. Pääsääntöisesti uutiset ovat ahdistavia.  Tämän päivän julkimoita en edes tiedä. 

Vierailija kirjoitti:

Olessani kesälomalla kotipaikkakunnallani aloitin mummelin kanssa jutun juuri säästä puhumalla, mummeli, joka oli minua vuosikymmeniä vanhempi, ilahtui silminnähden. Vähän puhuttiin niitä näitä, paikkakunnan muuttumisesta, uudisrakentamisesta, bussiliikenteestä, aika kului ihan mukavasti siinä odotellessa, jurottamatta perussuomalaiseen tyypilliseen tapaan. Suomessa siihen ei kyetä, jos ei oteta huikkaa pullosta ensin.

Mulle se jutunaloitus ja jatkaminen ei ollut vaikeaa, olin siihen ulkomailla asuessani oppinut ja tottunut.

Itseäni nuoremman kanssa olisin voinut jutella vaika Suomen koulutusjärjestelmästä, harrastuksista, ruuasta Suomessa ja muualla.

Suomessa puhuminen vieraiden kanssa on niin harvinaista, että kun siihen pikkupakosta joskus ajaudutaan, joka ikinen sana puntaroidaan tarkkaan vielä seuraavana päivänäkin; kaikesta vedetään aivan liikakauaskantoisia johtopäätöksiä. ...eikös se juttukavari merkitsevästi kohottanut vasemmanpuolen kulmakarvojaan kolme millimetriä...halusiko se vihjailla jotakin...

Ymmärrän tietenkin, että osa ihmisistä nauttii jutustelusta. Sinusta se on mukavaa ja hyvä niin. Minulle se taas aiheuttaa vain stressiä, jos joku alkaa vaikkapa bussipysäkillä rupatella. Tuntuu että on pakko vaihtaa sosiaalisuusvaihde päälle ja se on hirveän kuluttavaa. En saa siitä mitään yhtään irti ja hämmästyn aina kun nämä tuntemattomille rupattelijat vain jatkavat rupattelua, vaikka vastaan kaikkeen yhdella sanalla.

Vierailija kirjoitti:

minulle jos joku tulee edes aloittamaan jotain turhaa löpinää, niin heti sanon, etten kysynyt aiheesta. miksi puhut minulle? riittää, kun ukko joskus saattaa äityä jutulle. muiden ei tarvitse puhua minulle mitään. joskus olin itsekin tuollainen sosiaalinen maanvaiva. ukko opetti käyttäytymään, niin kuin suomalaisen kuuluu: olen hyvin epäluuloinen tuntemattomia kohtaan. tietysti kuuntelen hyvin tarkkaan, mitä puhutaan, ja jos ei ole lisättävää, olen hiljaa, sillä vaikeneminen on kultaa. turha melusaaste pois ja kaikki on tyytyväisiä.

Vaikeneminen on katinkultaa normielämässä!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olessani kesälomalla kotipaikkakunnallani aloitin mummelin kanssa jutun juuri säästä puhumalla, mummeli, joka oli minua vuosikymmeniä vanhempi, ilahtui silminnähden. Vähän puhuttiin niitä näitä, paikkakunnan muuttumisesta, uudisrakentamisesta, bussiliikenteestä, aika kului ihan mukavasti siinä odotellessa, jurottamatta perussuomalaiseen tyypilliseen tapaan. Suomessa siihen ei kyetä, jos ei oteta huikkaa pullosta ensin.

Mulle se jutunaloitus ja jatkaminen ei ollut vaikeaa, olin siihen ulkomailla asuessani oppinut ja tottunut.

Itseäni nuoremman kanssa olisin voinut jutella vaika Suomen koulutusjärjestelmästä, harrastuksista, ruuasta Suomessa ja muualla.

Suomessa puhuminen vieraiden kanssa on niin harvinaista, että kun siihen pikkupakosta joskus ajaudutaan, joka ikinen sana puntaroidaan tarkkaan vielä seuraavana päivänäkin; kaikesta vedetään aivan liikakauaskantoisia johtopäätöksiä. ...eikös se juttukavari merkitsevästi kohottanut vasemmanpuolen kulmakarvojaan kolme millimetriä...halusiko se vihjailla jotakin...

Itsekin oon monesti alkanut pitkillä junamatkoilla puhumaan itseäni vanhempien naisten kanssa, jotka ovat istuneet vierustovereina. Keskustelu on ollut luonnollista ja soljuvaa, ihan yleismaailmallisesti kaikesta ollaan voitu jutella. Mukavia kohtaamisia. Kyllä sen kai aistii toisesta, jos se toinen on sellainen jonka kanssa voi jutella enemmänkin.

Ja minä olen matkustanut kaltaisesi "keskustelijan" kanssa, ei ole auttanut vihjaukset (kuten yritys lukea kirjaa) vaan piti siirtyä kauemmas. Ja sittenkin se papatus jatkui, nyt lisättynä uhriutumisena. Muista maista on turha puhua, maassa toimitaan maan tavalla.

Vierailija kirjoitti:

Minä olen usein hiljaa, etenkin jos puheenaihe on sellainen ettei vain kiinnosta. Joskus myös ihan vain siksi, että joku on niin jyräävä keskustelija, ettei hän anna muiden mielipiteille mitään painoarvoa. Keskustelkoon sitten yksinään.

Kerran jossain illanistujaisessa ruodittiin homoja ja homoutta. (Minua ei kiinnosta, jos joku on homo, saa vapaasti olla, joten en "keskustellut" mukana). Sitten yksi joka oli suunapäänä toki sanoi tämän klassisen, "sano nyt säkin jotain". 

Mieleni tekisi tuollaisissa sanoa ettei tää aihe kiinnosta mua, mutta mut on kasvatettu liiankin hienotunteiseksi, enkä sano niin. En halua vaikuttaa ylimieliseltä tai siltä että yritän nolata muut. Tai jotain. 

Yleensä noille riittää kun nyökkäilee mukana, he haluvat olla äänessä, eivät aidosti vuorovaikuttaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suomalaisten sosiaaliset taidot ovat olemattomat.

On perussivistystä ja älykkyyden korkea muoto kyetä juttelemaan kenen kanssa tahansa melkein mistä tahansa. Ihailen brittien kykyä tähän.

Entä jos osaa, mutta ei vaan halua?

Ainahan sitä voi olla vastarannan kiiski, mutta yleensä normaali ihminen tekee joskus niitäkin asioita, joita ei välttämättä halua tehdä, jotta yleinen ilmapiiri säilyy hyvänä. Eräänlaista älykkyyttä sekin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olessani kesälomalla kotipaikkakunnallani aloitin mummelin kanssa jutun juuri säästä puhumalla, mummeli, joka oli minua vuosikymmeniä vanhempi, ilahtui silminnähden. Vähän puhuttiin niitä näitä, paikkakunnan muuttumisesta, uudisrakentamisesta, bussiliikenteestä, aika kului ihan mukavasti siinä odotellessa, jurottamatta perussuomalaiseen tyypilliseen tapaan. Suomessa siihen ei kyetä, jos ei oteta huikkaa pullosta ensin.

Mulle se jutunaloitus ja jatkaminen ei ollut vaikeaa, olin siihen ulkomailla asuessani oppinut ja tottunut.

Itseäni nuoremman kanssa olisin voinut jutella vaika Suomen koulutusjärjestelmästä, harrastuksista, ruuasta Suomessa ja muualla.

Suomessa puhuminen vieraiden kanssa on niin harvinaista, että kun siihen pikkupakosta joskus ajaudutaan, joka ikinen sana puntaroidaan tarkkaan vielä seuraavana päivänäkin; kaikesta vedetään aivan liikakauaskantoisia johtopäätöksiä. ...eikös se juttukavari merkitsevästi kohottanut vasemmanpuolen kulmakarvojaan kolme millimetriä...halusiko se vihjailla jotakin...

Itsekin oon monesti alkanut pitkillä junamatkoilla puhumaan itseäni vanhempien naisten kanssa, jotka ovat istuneet vierustovereina. Keskustelu on ollut luonnollista ja soljuvaa, ihan yleismaailmallisesti kaikesta ollaan voitu jutella. Mukavia kohtaamisia. Kyllä sen kai aistii toisesta, jos se toinen on sellainen jonka kanssa voi jutella enemmänkin.

Ja minä olen matkustanut kaltaisesi "keskustelijan" kanssa, ei ole auttanut vihjaukset (kuten yritys lukea kirjaa) vaan piti siirtyä kauemmas. Ja sittenkin se papatus jatkui, nyt lisättynä uhriutumisena. Muista maista on turha puhua, maassa toimitaan maan tavalla.

Mullakin on sama kokemus näistä keskustelijoista. Kehtaisipa vain täräyttää että "pidä nyt se suus kii", kun vihjailut eivät mene perille... huoh. Luulisi että sosiaaliset ihmiset olisivat hyviä lukemaan toisia, mutta asia tuntuu olevan melkein päinvastoin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niin, kuinka toteamukseen vastataan muutoin, kuin aivan, siltä vaikuttaa tai joo? Tai no: "Aivan, minäkin tänä aamuna mietin, että onpa kirpeä sää ja kyllä huomattavasti napakampi pakkanen, kuin eilen aamulla." Ja keskustelu jatkuu, kuinka? Samoin tilanteet joissa esimerkiksi perehdytetään töissä: "Täältä kaapista löytyy nämä ja muista sitten kysyä, jos tulee, jotakin kysyttävää." Aivan.

Toteavat ja tiedottavat lausahdukset harvoin pitävät keskustelua yllä.

Yleensä jos keskustellaan toisen kanssa niin silloin sitä tosiaan lisätään jotain muutakin kuin se pelkkä joo. Muuten keskustelu ei ole vastavuoroista ja muuttuu lähinnä haastatteluksi, jossa se toinen kysyy ja kommentoi ja toinen vaan myöntelee. Tuo on todella ikävää sille toiselle osapuolelle, joka yrittää olla sinulle ystävällinen ja ottaa sinuun yhteyttä aloittamalla keskustelun. 

On se tosi ikävää sillekin, jolta tentataan vastauksia jopa henkilökohtaisiin asioihin, eikä ole kohteliasta olla hiljaa tai vastata, että mitä se sinulle kuuluu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suomalaisten sosiaaliset taidot ovat olemattomat.

On perussivistystä ja älykkyyden korkea muoto kyetä juttelemaan kenen kanssa tahansa melkein mistä tahansa. Ihailen brittien kykyä tähän.

Entä jos osaa, mutta ei vaan halua?

Ainahan sitä voi olla vastarannan kiiski, mutta yleensä normaali ihminen tekee joskus niitäkin asioita, joita ei välttämättä halua tehdä, jotta yleinen ilmapiiri säilyy hyvänä. Eräänlaista älykkyyttä sekin.

Miksi juuri kälättäjä saa määritella, mikä on hyvä yleinen ilmapiiri? Jonkun muun mielestä se hyvä ilmapiiri on että keskustellaan työasioita mukavasti ja rakentavasti, ja annetaan ihmisten muuten olla rauhassa.

Mulla oli työkaverina yksi tällainen, joka ei koskaan tervehtinyt kollegoita, oikein mainosti sitä, että hän ei tervehdi. Pomoja kuitenkin tervehti mielinkielin, pieni ristiriita.

Minun mielestä työkavereiden kanssa ei kyllä harrasteta small talkia. Kyllä se on ihan tavallista keskustelua ja juttelua, eikä aina edes kevyttä. Meillä töissä jutellaan paljon ja monesta aiheesta. Osa on hiljaisempia ja se on ihan ok. Me tunnetaan jo sen verran toisiamme, että ei tartte esittää.

Small talk on sitten eri juttu. Siinä mä olen huono. Lämpenen hitaasti vieraille ihmisille ja en nauti tuntemattomien kanssa puhumisesta, enkä keksi mitään sanottavaa. Käyn avantouimassa ja mun on aina tosi vaikea olla, jos saunassa joku alkaa mulle juttelemaan. Tutustun ihmisiin parhaiten jos teen niiden kanssa jotain (esim. vapaaehtoistyössä olen tutustunut ihmisiin) ja keskustelua käydään siinä ohessa, vaikka samalla kun kerätään roskia tai jotain. Mutta jos pitää istua jonkun tuntemattoman vieressä ja jutella, niin ei se multa suju.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suomalaisten sosiaaliset taidot ovat olemattomat.

On perussivistystä ja älykkyyden korkea muoto kyetä juttelemaan kenen kanssa tahansa melkein mistä tahansa. Ihailen brittien kykyä tähän.

Entä jos osaa, mutta ei vaan halua?

Yhä: On perussivistystä ja älykkyyden korkea muoto kyetä juttelemaan kenen kanssa tahansa melkein mistä tahansa. Jos ei halua, ei kykene.

Multa se kyllä sujuu, teen välillä työtä jossa tätä taitoa tarvitaan ja olen siinä hyvä. Mutta ilmaiseksi en tasan small-talkaa kenenkään kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olessani kesälomalla kotipaikkakunnallani aloitin mummelin kanssa jutun juuri säästä puhumalla, mummeli, joka oli minua vuosikymmeniä vanhempi, ilahtui silminnähden. Vähän puhuttiin niitä näitä, paikkakunnan muuttumisesta, uudisrakentamisesta, bussiliikenteestä, aika kului ihan mukavasti siinä odotellessa, jurottamatta perussuomalaiseen tyypilliseen tapaan. Suomessa siihen ei kyetä, jos ei oteta huikkaa pullosta ensin.

Mulle se jutunaloitus ja jatkaminen ei ollut vaikeaa, olin siihen ulkomailla asuessani oppinut ja tottunut.

Itseäni nuoremman kanssa olisin voinut jutella vaika Suomen koulutusjärjestelmästä, harrastuksista, ruuasta Suomessa ja muualla.

Suomessa puhuminen vieraiden kanssa on niin harvinaista, että kun siihen pikkupakosta joskus ajaudutaan, joka ikinen sana puntaroidaan tarkkaan vielä seuraavana päivänäkin; kaikesta vedetään aivan liikakauaskantoisia johtopäätöksiä. ...eikös se juttukavari merkitsevästi kohottanut vasemmanpuolen kulmakarvojaan kolme millimetriä...halusiko se vihjailla jotakin...

Itsekin oon monesti alkanut pitkillä junamatkoilla puhumaan itseäni vanhempien naisten kanssa, jotka ovat istuneet vierustovereina. Keskustelu on ollut luonnollista ja soljuvaa, ihan yleismaailmallisesti kaikesta ollaan voitu jutella. Mukavia kohtaamisia. Kyllä sen kai aistii toisesta, jos se toinen on sellainen jonka kanssa voi jutella enemmänkin.

Ja minä olen matkustanut kaltaisesi "keskustelijan" kanssa, ei ole auttanut vihjaukset (kuten yritys lukea kirjaa) vaan piti siirtyä kauemmas. Ja sittenkin se papatus jatkui, nyt lisättynä uhriutumisena. Muista maista on turha puhua, maassa toimitaan maan tavalla.

Mullakin on sama kokemus näistä keskustelijoista. Kehtaisipa vain täräyttää että "pidä nyt se suus kii", kun vihjailut eivät mene perille... huoh. Luulisi että sosiaaliset ihmiset olisivat hyviä lukemaan toisia, mutta asia tuntuu olevan melkein päinvastoin.

Kyllä niille kehtaa.

Ihan rohkeasti vaan jos ei huvita/kiinnosta jutella heidän kanssaan.

Toinen toimivaksi havaittu konsti on kovaan ääneen ruveta vastavuoroisesti tiedustelemaan ovatko he kenties yksinäisiä ja kenties jollain lailla mielisairaita koska kokevat lähes pakkomielteekseen päästä juttukontaktiin ventovieraiden kanssa vaikka väkisin, eivätkö he kykene tai halua ymmärtää ettei välttämättä jaksa koska (keksi itse haluamasi vaihtoehdot) ...

Ei ne kauaa yleensä siinä vieressä vänkää väkisin small talkiin kanssaan.