Miten jotkut aikuiset ihmiset ei osaa jutustella mitään?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen ajatellut että nämä mykät tyypit ovat joko tosi ujoja ja lukossa itsensä kanssa tai sitten heillä ei vaan ole sosiaalista lahjakkuutta. En ole itsekään mikään super small talkin osaaja mutta työelämässä on joutunut opettelemaan aika paljon sosiaalisia taitoja ja nykyään pystyn lätisemään mistä tahansa mitä tahansa. Siksi aina ihmettelen näitä kyvyttömiä. Jos minäkin opin niin miksei muut?

Ja ne jotka ovat vähän parempia ihmisiä eivätkä halua keskustella turhanpäiväisyyksistä kuten sää, miten te aloitatte uuteen ihmiseen tutustumisen? Kysyttekö heti poliittisia, uskonnollisia/maailmankatsomuksellisia kysymyksiä? Itse en koe niitä sopivaksi keskustelunaloitukseksi päiväkodin kuraeteisessä tai neukkarissa ennen palaverin aloitusta.

En aloita uusiin ihmisiin tutustumista, koska en tarvi uusia ihmisiä elämääni. Jos joku alkaa tekemään tuttavuutta, vastailen asiallisesti, mutta pidän hyvän etäisyyden ja sitä kautta teen selväksi, että tutustuminen ei nappaa.

Kiinnostavat ihmiset ovat aina tervetulleita mun elämääni ja toisaalta eihän kohteliaan juttelun tarvitse kuitenkaan sitäkään tarkottaa, että teistä tulee BFF. 

Vierailija kirjoitti:

Olen tuollainen. En ole koskaan ymmärtänyt small talkia, jossa jauhetaan jostain turhasta ja itsestäänselvyyksistä. Enkä edes esitä että kiinnostaa.

Voihan sitä puhua niistä asioista mitkä kiinnostavat? Eivät ne turhia tai itsestäänselvyyksiä ole kun asioihin perehtyy. Itse taas en ymmärrä sitä kun ei osata "turista niitä näitä" vaan ruvetaan kyselemään todella henkilökohtaisia asioita.

Siinä mielessä suomalaiset ovat kummallisia että eivät puhu mutta kyselevät asioita jotka eivät heille kuulu. Mielestäni henkilökohtaisia voi kysyä sitten kun tunnetaan paremmin tai tilanne on sellainen että yhteisessä ymmärryksessä jaamme tietoa itsestämme molemminpuolin.

Muistan teininä, kun tunsin itseni oudoksi, koska ajan viettäminen ikätovereiden kanssa ei kiinnostanut. Kun tapasin kaveria, olin sen jälkeen helpottunut, että nyt vähään aikaan ei tarvitse nähdä. Tuntui paremmalta viettää aikaa muulla tavoin. Lopulta luovuin näistä kavereista.

Olen aikuinen. Onko jollain antaa järkipohjaista perustelua sille, miksi ihmeessä minun pitäisi väkisin käyttää vähäistä vapaa-aikaani uusiin ihmisiin tutustuen, kun tiedän sen heikentävän omaa elämänlaatuani? Nyt ihan oikeasti hei, hyväksykää monimuotoisuus.

Vierailija kirjoitti:

Ehkä ei vaan kiinnosta?

Tätä en tajua.

Jos ikä on yli 14 vuotta niin on varmaan oikeutettua odottaa asenteelta muutakin kuin "eimuakiinnosta". Ei muakaan kiinnosta tehdä montaakaan asiaa, mutta jotkut jutut vaan kuuluu aikuisuuteen.

Small talk on kohteliasta.

Vierailija kirjoitti:

Small talk on kohteliasta.

Olen eri mieltä.

Vierailija kirjoitti:

Erityisesti ihmettelen niitä VIEHÄTTÄVIÄ ihmisiä, jotka täällä kehuvat omilla small talk -taidoillaan. Miksi olette pahansuopia ja arvostelette hiljaisuutta arvostavia lajitovereitanne? Onko niin, että pintanne alta ei löydykään ystävällisyyttä vaan esitätte osaanne seutukunnan hauskana ja aina niin iloisena rouvana. Miestenhän on parempi pitää päällä sordiinoa, ettei kutsuta poliisia. Herkkävaistoinen introvertti vainuaa helposti epäaitouden, eikä edes naapurisovun vuoksi alennu moiseen kanssakäymiseen.

Ei elämä ole noin mustavalkoista, helpottaa sinunkin oloasi, kun sen ymmärrät.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ehkä ei vaan kiinnosta?

Tätä en tajua.

Jos ikä on yli 14 vuotta niin on varmaan oikeutettua odottaa asenteelta muutakin kuin "eimuakiinnosta". Ei muakaan kiinnosta tehdä montaakaan asiaa, mutta jotkut jutut vaan kuuluu aikuisuuteen.

Toki jos siitä saa riittävän hyvää palkkaa. Muuten ei. Ja vapaa-aika on omaa.

Vierailija kirjoitti:

Erityisesti ihmettelen niitä VIEHÄTTÄVIÄ ihmisiä, jotka täällä kehuvat omilla small talk -taidoillaan. Miksi olette pahansuopia ja arvostelette hiljaisuutta arvostavia lajitovereitanne? Onko niin, että pintanne alta ei löydykään ystävällisyyttä vaan esitätte osaanne seutukunnan hauskana ja aina niin iloisena rouvana. Miestenhän on parempi pitää päällä sordiinoa, ettei kutsuta poliisia. Herkkävaistoinen introvertti vainuaa helposti epäaitouden, eikä edes naapurisovun vuoksi alennu moiseen kanssakäymiseen.

On täysin eri asia olla hiljainen ja introvertti luonteeltaan kuin tyly ja epäkohtelias.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen tuollainen. En ole koskaan ymmärtänyt small talkia, jossa jauhetaan jostain turhasta ja itsestäänselvyyksistä. Enkä edes esitä että kiinnostaa.

tuskin olet kovin pidetty ihminen. toi on ihan tavallista muualla maailmassa. pitäisikö sulle alkaa heti juttelee jostain politiikasta tai filosofiasta?

Höpöttäjät yleensä eivät pidä, kaltaiseni pitävät. Se on mulle täysin ok, sillä mulla ei ole mitään tarvetta olla kaikkien pitämä ihminen. En halua jauhaa minulle merkityksettömien random ihmisten kanssa yhtään mistään. Jos joku siitä loukkaantuu niin aivan sama.

Vaikutat ihastuttavalta ihmiseltä...

Voi kuulostaa uskomattomalta mutta mulla ei ole koskaan ollut ongelmaa, että ihmiset eivät haluaisi tutustua minuun. Minulle tullaan höpöttelemään melko matalalla kynnyksellä.

Vierailija kirjoitti:

"Tänään olikin kirpakka pakkanen"

Ei toi ole mikään keskustelun avaus mun mielestä, toteamus ennemmin.

Mitäs ap tuohon sitten vastaat ellei "joo" käy: No ei mun mielestä?

Vastaisin, niin oli ja miten kaunista taidetta se pakkanen sai aikaan ikkunoissani. Oliko sun ikkunoissa?

No ei ollut kuin keittiön ikkunassa mutta otin kännyllä kuvia siitä, kiva joskus katella niitä.

Ja tätä rataa.......

Vierailija kirjoitti:

Muistan teininä, kun tunsin itseni oudoksi, koska ajan viettäminen ikätovereiden kanssa ei kiinnostanut. Kun tapasin kaveria, olin sen jälkeen helpottunut, että nyt vähään aikaan ei tarvitse nähdä. Tuntui paremmalta viettää aikaa muulla tavoin. Lopulta luovuin näistä kavereista.

Olen aikuinen. Onko jollain antaa järkipohjaista perustelua sille, miksi ihmeessä minun pitäisi väkisin käyttää vähäistä vapaa-aikaani uusiin ihmisiin tutustuen, kun tiedän sen heikentävän omaa elämänlaatuani? Nyt ihan oikeasti hei, hyväksykää monimuotoisuus.

Kuka sinua on muka vapaa-ajalla tullut täällä Suomessa häiriköimään? Mielestäni keskustelu on pyörinyt täällä pitkälti, esimerkiksi työelämän ympärillä mihin kuuluu tietynlainen toimintaetiketti. Isolla osalla suomalaisia ei ole minkäänlaisia sosiaalisia taitoja ja jostain syystä osa sekoittaa sen herkkyyteen tai asiakeskeisyyteen, mitkä eivät mitenkään liity toisiinsa.

Vierailija kirjoitti:

Muistan teininä, kun tunsin itseni oudoksi, koska ajan viettäminen ikätovereiden kanssa ei kiinnostanut. Kun tapasin kaveria, olin sen jälkeen helpottunut, että nyt vähään aikaan ei tarvitse nähdä. Tuntui paremmalta viettää aikaa muulla tavoin. Lopulta luovuin näistä kavereista.

Olen aikuinen. Onko jollain antaa järkipohjaista perustelua sille, miksi ihmeessä minun pitäisi väkisin käyttää vähäistä vapaa-aikaani uusiin ihmisiin tutustuen, kun tiedän sen heikentävän omaa elämänlaatuani? Nyt ihan oikeasti hei, hyväksykää monimuotoisuus.

Tää vois olla mun kirjoittama. Lapsesta saakka kavereiden tapaaminen on ollut pakkopullaa, ja aina viikon ärsyttävimpiä päiviä olivat ne, kun kaveri pyysi kylään enkä kehdannut kieltäytyä. Vasta parikymppisenä tajusin että kavereita ei ole mikään pakko olla ja ihan itse jättäydyin porukoista ulos. Yksi elämäni parhaista päätöksistä.

Minä jutetelen usein vaikka kaupan kassalle jotain, mikä ei sinällään liity mitenkään siihen tilanteeseen eli jotain ihan ylimääräistä. Mutta joidenkin ihmisten kohdalla mykistyn täysin! En yksinkertaisesti keksi yhtään sanaa, minkä suustani voisin päästää. Jokunen aika sitten oli aivan kamala tilanne, kun minut jätettiin kahden miehen 90v. Mummon kanssa. Hän on juuri niitä ihmisiä, joiden kanssa minun on todella vaikea jutella, vaikka hänkin ihan mukava, jutteleva ja tässä maailmassa oleva. Siinä sitten kuunneltiin seinäkellon raksutusta painostavassa hiljaisuudessa! Aivan kamala tilanne!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Small talk on kohteliasta.

Olen eri mieltä.

Se, että torjut jonkun ystävällisyyden olemalla tyly ja mykkä "ei v#ttu kiinnosta sun sääs", ei ole mitään muuta kuin epäkohteliasta.

Tuo aloittajan kuvaama tilanne nyt vielä menee. Mutta sitä minä en käsitä, että jotkut esimerkiksi töissä eivät vastaa mitään, jos heitä tervehtii? Mikä hitto näillä ihmisillä on vikana?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse en keksi edes tutuille juteltavaa kun törmään kaupungilla. Kun ei ole lapsiakaan niin en osaa heistäkään jutella. Mitä voi sanoa? Neuvokaa.

Kuinka ihmeessä niitä tuttuja on sitten tullut elämääsi? Kun et ole pätkän vertaa kiinnostunut heistä?  edes sen vertaa että kysyisit jotain, vaikka että miten menee.

Ei se tarkoita ettei ole kiinnostunut jos ei jossain kaupungilla niitä näitä jauha tervehdyksen lisäksi. Kyllä töissä kahvilla tai kaverin illal istujaisissa osaan jutella kun jutellaan oikeasti eikä mitään liiba laaba small talkia.

Kyllä sille tutullekin voi pari sanaa sanoa, ihan kohteliaisuudesta. Ei ole kovin ystävällistä mitätöidä toinen ihminen ihan olemattomaksi.

Tämä on hauska keskustelu tavallaan. Joku espanjalainen ei varmasti ymmärtäisi näitä pujumattomien ihmisarkojen kommentteja alkuunkaan.

Eikä ulkomaalaiset opiskelijat täällä ymmärrä sitä alkuunkaan, heistä se on vähän tylyä. Pitävät suomalaisia kuitenkin luotettavina ja jos saavat kaverin niin tykkäävät.

X: "Tänään on kirpakka pakkanen"

Y: "No laita h*mo villasukat jalkaan päälle ja ole hiljaa"

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Uskon että siihen vaikuttaa myös se kun lapsena aina hätisteltiin pois jaloista kun aikuiset keskusteli vaikkapa kahvipöydässä. Lasten ja aikuisten kahvipöytävuorot olivat erikseen. Ei opittu keskustelu taitoa. Nykyisin tutuilla ja sukulaisilla synttäreillä käydessä lapset ja aikuiset ovat kahvipöydässä yhtäaikaa ja keskustelevat kaikki, lapset kuuntelevat, kysyvät ja sanovat myös asiaan jotain mieleen tulevaa. Se on hienoa se.

Tämä on ainakin itselläni syynä. Vanhemmat tekivät selväksi, ettei meidän lasten jutut kiinnosta, eikä aikuisten keskusteluun saa lapset osallistua. Minulla on jäänyt aikuisenakin selkärankaan sellainen asenne, etten saa osallistua keskusteluun, eikä ketään kiinnosta mun jutut.

En tajua miksi tämä sai alapeukkuja. Ainakin itse samaistuin tosi paljon

Kun on kaksi ihmistä, joilla on molemmilla hyvät keskustelutaidot se small talk ei ole yhtään epämiellyttävää vaan osataan helposti löytää yhteistä jutun aihetta, joka molempia kiinnostaa. Sen sijaan jos toinen osapuoli ei viitsi yrittää millään tavalla viedä sitä keskustelua eteenpäin on se sille toisellekin osapuolelle todella rasittavaa.