Syrjäseudulle muuttaminen

Vierailija kirjoitti:

Lehtijutuista tuttua oravanpyörästä hyppäämistä Helsingistä Sipooseen tai Kirkkonummelle muuttamalla ei kai lasketa mukaan. Todella kauas isommista kaupungeista lähteminen voi olla kulttuurishokki, ellei sitten ole suku- tai muita yhteyksiä paikkakuntaan.

Tämä on tosi.

Ei voi mitenkään verrata keskenään muuttoa Helsingistä Sipooseen, Tampereelta Lempäälään, Kuopiosta Siilinjärvelle tai Turusta Auraan ja toisaalta muuttoa Helsingistä Lieksaan, Tampereelta Pyhäjärvelle, Kuopiosta Kuhmoon tai Turusta Kemijärvelle.

Moni asia muuttuu aivan toisella tavalla jos muuttaa suuren kaupungin lähimaaseudun (mielestäni kaupunki maaseudun) sijasta oikealle syrjäseudulle.

Ei olekaan enää laadukkaat koulut ja korkeakoulut, monipuolinen työpaikka tarjonta, lukemattomat harrastukset, palvelut, tapahtumat ja aluesairaalat 20-40km säteellä. Todennäköisesti ei ole myöskään enää naapureina pelkästään keskiluokkaisia kotitalouksia, vaan myös pienituloisia eläkeläisiä, pienviljelijöitä, duunari pariskuntia ja työttömiä alkoholisti aikamiespoikia. Monien arvomaailma saattaa erota huomattavasti sinulle ennestään tutusta, mikäli suuresta kaupungista teet muuttoa. Ei tuo välttämättä paha ole, mutta huomionarvoista kuitenkin pitää mielessä.

Vierailija kirjoitti:

Muutimme lapsuudenperheen kanssa maalle, kun olin 9-vuotias. Olin koko lapsuuden kaupungissa kärsinyt kiusaamisesta. Maalle muutto oli mulle silmiä avaava kokemus. Kylän lapset olivat heti kavereita mun kanssa, eikä kiusaamista ollut. Heille kaikille vieläkin erittäin kiitollinen ja sieltä monta hyvää ystävää vieläkin matkassa mukana näin kolmekymppisenä.

Asuin itse kaupungissa yksin jonkun aikaa, kun opiskelin, mutta kaipuu maalle oli kova. Ostin ensimmäisen oman asunnon maalta, mutta kun perhe alkoi kasvaa, niin sitten piti ostaa omakotitalo tilalle. Sekin edelleen maaseudulta. Paritalokolmio meni silloin vajaa kymmenen vuotta sitten helposti kaupaksi.

Asumme 15 kilometrin päässä lähimmästä kaupasta. Ympärillä ei käytännössä ole muuta kuin peltoa ja metsää, lähin naapuri 2 kilometrin päässä. Kaksi toimivaa autoa on ehdoton, että pääsee töihin. Lapsilla on parit kaverit sellaisen matkan päässä, että kesällä voivat pyörällä käydä kylässä ja talvella jäävät suoraan koulubussista ja iltapäivällä otetaan kyytiin, kun tullaan töistä kotiin. Elämä pyörii koirien, talon kunnostamisen ja pihan laiton ympärillä. Se maadottaa mukavasti. Mutta pitää tuntea itsensä hyvin, jos meinaa, että tällainen elämä riittää. Tiedän muutamia joille se on ollut liian tylsää ja lähdetty takaisin kaupunkiin.

Riski on vielä huomattavasti suurempi jos muuttaa yksin, ilman puolisoa ja perhettä.

Olen harkinnut vakavasti takaisin kotipaikkakunnalleni muuttamista.

Ongelmana ovat vain terveysongelmani. Kotikunnassani on päässyt ainakin ennen sotea paljon paremmin lääkäriin kuin täällä kaupungissa, mutta sairaalaan onkin sitten tunnin matka. Seuraan varmaan hetken mihin suuntaan meno menee soten osalta ja koitan saada selviteltyä, onko vaivat sellaisia, että pitäisi käydä paljon erikoissairaanhoidossa.

Kaikenlaista saa nykyään tilattua netistä ja tiedän, että melkein mitä vaan saa vaikka seuraavaksi päiväksi ihmisiltä, jotka kulkee kauempana kaupungissa töissä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse tein tämän virheen ja ei olisi pitänyt muuttaa helsingistä pikku kuntaan. Helsinki oli paljon virkeämpi ja eloisampi paikka asua. Virikkeitä oli enemmän ja palvelut lähellä.

Ei kai virikkeitä ja palveluja kaipaava edes harkitse syrjään muutamista, sehän olisi aivan hullua.

Niinpä. Maallemuutto sopii sille, jolle riittää virikkeeksi viina ja runkhaaminen.

Enpä nyt ihan noinkaan väittäisi. Minulle luonto ja urheilu on todella tärkeää, joten virikkeitä riittää hyvin paljon enemmän kuin kaupungissa. Esimerkiksi viime viikonloppuna kävin hiihtämässä kymmenen kilsan lenkin ja törmäsin matkalla kolmeen ihmiseen, eipä tarvinnut murehtia mistään laturaivosta josta saa koko ajan Helsingistä lukea. Lenkin päälle voikin lämmittää puusaunan ja pulahtaa avantoon. Myös muut liikuntapaikat (liikunta- ja jäähalli, kuntosali, ampumaradat, kesällä tennis-, katusähly-, koris-, urheilu-, jalkapallo- ja biitsikentät jne.) on paljon paremmassa kunnossa kuin ikinä kaupungissa olen nähnyt ja vuoroja riittää jopa ihan yksityisille ihmisille parhaaseen aikaan arki-iltaisin. Kaikki tämä on käytössä huikeaa 60€ vuosimaksua vastaan.

No et sinä ihan syrjässä asu, jos siellä on kaikki nuo palvelut!

 Me asumme maaseudulla ja täällä ei ole lähimainkaan minkäänlaisia palveluita. Lähin urheilukenttä tosin on hieman yli 5 km päässä, mutta siinähän ne sitten olikin. Jos esim. haluaa harrastaa keilailua (joka oli nuoruuden lempilajini) lähin paikka on 18 km päässä kotoa. 

Näissä keskusteluissa on paljolti juuri siitä kyse, mitä tarkoittaa maallemuuttaminen. Ap:n otsikossakin mainitaan jo syrjäseutu!

Vierailija kirjoitti:

Meillä on 225m2 ja hehtaarin tontti. Maalämmöt, 2002 rakennettu talo, valokuitu ja etätyöt. Palvelut (kampaamo, pari ravintolaa, kauppoja, alko, terveyskeskus jne) 20min päässä autolla. Hintaa toki tällä oli 160 000 mutta ei paha.

Jos teillä on nuo palvelut, ette asu syrjäseudulla. 

Vierailija kirjoitti:

Melkoisen omatoiminen metsien mies/nainen saa olla, jos muuttaa yksin täysin vieraalle ja syrjäiselle paikkakunnalle metsän keskelle ja vielä viihtyy ja pärjää siellä.

Se on tietysti ihan eri asia, jos muuttaa koko perheen voimin, eli omasta takaa löytyy jo kaksi kuskia ja lemmikkien hoitaja/ruoanlaittaja/talon ylläpitäjä/pihatöiden tekijä. Kaikki ei jää/kaadu yhden ihmisen harteille, jos vaikka sattuu jalan tai selän loukkaamaan.

Terveyspalvelut on usein kaukana jos jotakin suurempaa sattuu. Siinä onkin jo suurissa ongelmissa: miten hoidat lumityöt, miten kuljet kauppaan ja mahdollisiin hoitoihin, miten teet ehkä eteen tulevia tarvittavia

korjaustoimenpiteitä, miten hoidat mahdolliset kotieläimet..

Asuminen yksin vieraalla syrjäseudulla on vähän sellainen juttu, että se on kivaa juuri niin kauan kuin terveys pelaa kaikin puolin.

Hyvä kirjoitus. 

Kaikki voi tuntua kivalle niin kauan, kun ei tule terveydellisiä ongelmia tai ei kulkuneuvot rikkoonnu. 

Itselle on tullut vastaan nämä molemmat ja vaikka meitä on kaksi, voin sanoa, että kjusessa ollaan. 

Terveys on huono kummallakin. Olen itse joutunut ihan jaksamisen äärirajoille esim. lumitöiden ja polttopuiden kanssa, kun mies on vielä sairaampi kuin minä ja olen yksin tehnyt kaiken. Täällä ei hienohelmat ainakaan pärjäisi. Jotta kaaos olisi täydellinen, autokin on alkanut piiputtamaan ja ensi kuussa olisi katsastuskin. Mitään tallia ei ole, joten tuolla tuiskun keskellä sitä olisi laitettava kuntoon, mutta kun mies on tosiaan aika kipeä. Olen itsekin opetellut autoa korjaamaan ja huoltamaan, mutta nyt pitäisi opetella hitsaamaankin. Huoh!

Julkisia kulkuneuvoja täällä ei kulje. Ison tien varresta (pari kilometriä) pääsee kerran päivässä lähikunnan keskustaan, jossa on yksi kauppa. 

Asuin kaksi vuotta korvessa. 44 kilometriä oli kauppaan matkaa. Netti toimi pätkien ja puhelimella soittaminen piti tehdä pihalla, koska kenttä oli niin huono. Talvella aura tuli joskus illalla, tai jos oli oikein pyryttänyt niin seuraavana iltana. Edes kävelylle ei päässyt, kun 60-80 senttiä oli lunta metsässä. Alkukesä oli hienoa, kun ei ollut hyttysiä ja valoa riitti. Lokakuusta Huhtikuulle olikin sitten täyttä sontaa. Muutin kerrostaloon ja nautin ulkoilumahdollisuuksista. Voin käydä myös kaupassa vaikka joka päivä. Vastikkeeseen menee vähemmän rahaa, kuin siellä skutsissa meni bensaan. On kaapelitelkkari ja netti pyörittää minkä tahansa homman, eikä puhelimeenkaan tarvitse mennä sateeseen.