Mitä teette silloin kuin oikeasti saamaristi kiehuu ja tekisi mieli repiä rikki jotain? On sellainen sisäinen levottomuus ja viha päällä, että repee kahtia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No eihän tuo "normaalia" ole ja miksi ihmeessä vain mietit tapoja tunteen purkamiseen etkä sen syihin? Jotainhan se yrittää sinulle kertoa. 

Yllätyin teidän kommenteista. Luulin, että tämä on ihan normaalia, että joskus ottaa kunnolla päähän. 

No minua varmaan ottaa päähän nyt tällä hetkellä varmaan yksi mies. Eniten se, että aina hänen ehdoillaan mennään. En jaksa saatana olla aina se, joka menee toisen ehdoilla. Tekisi mieli raivota ja huutaa. 

Enkä yleensä ole tällainen vaan nielen pettymyksen. Tänään vaan jostain syystä ottaa päähän. 

Oma eksynyt olokin ärsyttää, en tiedä mitä tehdä ja minne mennä. Eilinen meni itsetuhoisten tunteiden vallassa ja mietin, että kauan tässä viitsii enää elää ennen kuin teen itse päätökseni. Tänään sitten vaan ottaa päähän. -ap 

PMS

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Menisitkö alkoholistien aikuisten lapsien tapaamisiin? 

https://www.is.fi/menaiset/ihmiset-ja-suhteet/art-2000008429556.html

On tosiaan hyvä, että pystyt kokemaan vihaa äitiäsi kohtaan. Myös miestäsi kohtaan kokema viha on oikeaa ja suojelee sinua, koska vaihtoehtoina tuntuu olevan joko se, että sinä kestät tukahtumalla tai sitten kestämisesi tukahduttaa sinut (itsetuho). Sinä pärjäät kyllä ilman haitallista parisuhdetta! Silloin saat myös tilaa kasvaa omaksi itseksesi, terveemmäksi itseksesi. Ota äitiisi suurin mahdollinen etäisyys. 

Jos sinulla on aikaa, rahaa ja voimavaroja, voisit miettiä kela-terapian aloittamista. 

Olen aina välillä katsonut noita aikuisten alkoholistien lapsien tapaamisia, että miten paikkakunnaltani niitä tapaamisia olisi mutta sitten jätän sen vain ajatuksen tasolle. Siksi koska minua etenkin nyt tässä elämänvaiheessa hävettää tulla näkyväksi, hyvä, että kehtaan mitään normaaleja asioita tehdä. Hädin tuskin kestän olla julkisilla paikoilla. Tämä on nyt sellainen vaihe elämässä missä en ole ennen ollut ja olen ihan häpeään ja vihaan, inhoon ja suruun sidottuna. En todellakaan pysty ryhmiin menemään tässä tilanteessa mutta ehkä joskus kun ensin olen saanut apua ihan terapiassa. Nyt olen prosessissa, eli odotan psykatrille pääsyä (jono on pitkä) ja sitten se kela osuus ja terapian etsintä alkaa. Nyt en ole edes työkykyinen vaikka ennen tein töitä tunnollisesti ja olin ylpeä työminästä. En kuitenkaan pysty ede siihen vaan jokin kriisi on iskenyt vaikka yritän päästä eteenpäin ja hengittää. 

Olen kuitenkin nyt päättänyt antaa itselleni aikaa tässä vaikka päässä joskus syytän, kun en kykene nyt normaaliin elämään. -ap 

Voisit kysyä, olisiko jotain verkkohommeleita? Ja silloin ei edes ole paikkakuntasidonnaista. 

Onko sinulla rahaa? Kielitaitoa?

En uskalla enää suuttua kun kerran kun oikein suutuin miehelle ja heitin kahvit hänen päälleen niin hän sanoi, että minusta tulee kohta mattokäärö, jos en lopeta "nalkuttamasta".

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oikeastaan tässä kirjoittaessa jo rauhoittui suurin raivon tunne. Enää ei ole niin levoton ja vihainen olo. 

Kai se auttoi kun kerroin tuosta miehestä, joka ottaa päähän. Että kiitos sille joka kommentoi ja auttoi analysoimaan tilannetta. -ap 

Sun tarvitsee ihan oikeasti TEHDÄ sille suhteelle miehen kanssa jotain, jos olet jo itsetuhoinen. Tiedätkö, elämä on oikeasti paljon parempaa. Olet kokenut jotain emotionaalista laiminlyöntiä lapsena tai suoraa väkivaltaa tai alkoholistin lapsi tms? Sinun ei kuulu eikä tarvitse sietää tuollaista itseäsi noin pahasti puristavaa ja väärinkohtelevaa toimintaa enää aikuisena. 

Miten ihmeessä te olette noin tunneälykkäitä ja selvästi osaatte eritellä tunteiden juurisyitä? Taas asian ytimeen osui. Olen alkoholistien lapsi. Sekin on nykyään ottanut päähän enemmän ja olen ollut jo todella maassa kuukausia. Käsittelen sitä ja olen ollut todella vihainen jopa vanhemilleni vaikka pitäisi vain unohtaa. 

Äitiäni vihaan nykyään etenkin. Hän oli väkivaltainen ja aina kännissä silloin kun etenkin olisi pitänyt olla selvinpäin. Vei minut vaarallisiin tilanteisiin ja harrasti seksiä vieressäni joidenkin random miehien kanssa. Oli sairaita riitoja ja hän ollut todella marttyyri ja myötätuntoa hamuava ihminen, jota piti aina lohduttaa vaikka olisi tehnyt kuinka inhottavia asioita. Minusta kasvoi miellyttäjä ja inhoan itseäni myöskin sen takia, että pelkään, että minusta on tulossa hänen kaltaisensa, eli marttyyri ja itsesäälissä kieriskelevä. Ahdistaa se kun näen myös noita piirteitä itsessäni ja sitten yritän vain olla olematta kuin hän. Toivottavasti en koskaan satuta ketään sillä tavalla ja omia lapsia en aio koskaan hankkia. Miehetkin elämässäni on olleet huonoja ja isä aina kännissä kun mentiin hänen luokseen. Parisuhteet on perustunut johonkin sairaaseen läheisriippuvuus kuvioon, jossa minua tallataan ja minä pyytelen anteeksi omaa olemustani. Että sekin ottaa päähän. Sitten kun yritän tuoda omia tunteitani julki tai masennun niin olenkin hullu tai muuten jotenkin sekaisin päästäni. En enää kehtaa lähteä ulos ja eristäydyn. Inhoan itseäni ja kaikkea. Vaikka yritän vain kestää ja olla rauhallinen. Sitten tulee ne kuoleman ja epäonnistumisen ajatukset. Tämä on tällaista tunteesta tunteeseen juuttumista ja lähes alituista pahoinvointia. -ap 

Koska olen narsistin lapsi, joka on seurustellut henkisesti väkivaltaisen narsistin sekä henkisesti väkivaltaisen alkoholistin lapsen kanssa. Olen vaan ehtinyt sinua pidemmälle ja kokemukseni eivät ole olleet niin pahat kuin sinulla. Sinulla on mahdollisuus voida paremmin.

Elämäsi on ollut vahingollisten hullujen ympäröimää, mutta sen ei tarvitsisi olla. Tuo raivo on voimaa, joka mahdollistaa sinulle ponnistamisen. Se antaa voimaa ja voit tukahduttaa sen voiman raivosiivoamalla tai hakkaamalla halkoja tai juoksemalla 25 km itsesi henkihieveriin tai voit käyttää sen voiman, kuten on tarkoitettu: pitämällä puoliasi, hoitamalla itseäsi, etsimällä tietoa ja tekemällä hekistä kasvua ja etsimällä parempia ihmisiä ja ympäristöjä ja työntämään sen voimalla vahingolliset ihmiset kauemmas itsestäsi. 

Olen tosi pahoillani puolestasi, että olet joutunut kokemaan sen mitä olet. Kenenkään ei pitäisi joutua tuollaiseen. 

Okei, kiitos neuvoista. Oppisinpa käyttämään tätä vihaa oikein.

Sinulle täältä myös myötätuntoa, ei ole ollut helppo taival sinullakaan. Onneksi olet löytänyt keinoja nousemaan kokemuksiesi yli ja osaat käsitellä asioita oikein. 

Minulla on sellainen pyörremyrsky sisällä, että tässä kun kerroin noita asioita, niin en nyt tiedä, että liiottelenko ja pitäisi varmaan olla kiitollinenkin, oli siellä lapsuudessa hyviäkin juttuja ja äiti on aina yrittänyt pitää huolta meistä kuitenkin vaikka on ollut vaikeaa hänelläkin. Sitten tulee syyllinen olo vihasta, etenkin jos olen hänelle vihainen niin pyytelen herkästi anteeksi. Tulee huono omatunto helposti ja jotenkin vain tulee toivoton olo kaikkien voimakkaiden tunteiden kanssa, joskus tuntuu, että tukehdun niiden alle ja enkä osaa olla mitenkään päin. Saatan olla todella levoton ja eksynyt olo. Ihan sellainen peura ajovaloissa - fiilis. Pelottaa ja on raskas epätoivoinen olo. Punaista lankaa ei ehkä ole, en tiedä mistä otan kiinni. 

Terapiaa tässä kai tarvitaan mutta prosessi sinne on kesken, ehkä pääsen sinne ensi vuonna kun on todella hidasta tämä. Toivon vaan, että jaksan ja ehkä osaan nyt kunnioittaa tätä vihaa kun sain hyviä oivalluksiakin tässä ketjussa. Kiitos edelleen. -ap 

'

Ei sinun tarvitse olla kiitollinen saamistasi normaaleista hetkistä niin paljon, ettet saisi oikeasti tuntea surua, vihaa, itsesääliä, neuvottomuutta, voimattomuutta, epätoivoa, harmia jne. siitä mitä kohtuutonta vahingollista toimintaa olet joutunut kestämään. Sinut on ehkä uskoteltu siihen, että sinun tulisi olla kiitollinen, että sinua jaksetaan tai että sinulla on ihan hyvä koti, mistä pitäisi olla kiitollinen. Ne äänet päässäsi saattavat puhua kaikenlaista, mutta kannattaa miettiä, kenen sanoja ne ovat ja ovatko ne oikeasti oikeudenmukaisia ja oikein ja sinusta välittäviä vai onko sinua kaasuvalotettu. 

Niin, vihaan tavallaan salaa ja sivusta. Olen toki yrittänyt puhua näistä tunteista isälleni kun olemme hyvissä väleissä ja soittelemme aika usein. Hän kehoittaa lähinnä unohtamaan ja muistamaan hyviä asioita ja jos äidistäni puhun (äiti kohteli häntä myös huonosti) niin ymmärtää mutta sanoo aina, että hän nyt kuitenkin on äitini, että muista se. Siinä hän on oikeassa. Välillä mietin kyllä, että haluaisin katkaista välit tyystin äitiini, hänen kanssaan tulee aina huono olo vaikka ei edes tekisi mitään. Jokin hänen läsnäolossaan ahdistaa ja saa voimaan pahoin. Jopa soittaminen joskus laukaisee kuvottavan olon. 

Siispä voisin kuunnella itseäni ja olla häneen yhteydettä kokonaan. Sen sanon vielä, että äiti itse manipuloi ja usein sanoi minulle näyttäen käsiään ja itsesäälissään, että "Katso näitä käsiä, niillä olen tehnyt paljon töitä teidän (lapsien) vuoksenne." Myös lukemattomat kerrat kun kertoi rakastavansa ja samalla oli jotenkin halveksuva. Se oli ristiriitaista eikä sinänsä ihme, että myös tunteenikin ovat ristiriitaisia enkä aina ymmärrä mikä on minua kohtaan oikein tai väärin, mitä sietää tai mitä ei. Siinä on opettelemista, rajoissa siis. -ap 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Menisitkö alkoholistien aikuisten lapsien tapaamisiin? 

https://www.is.fi/menaiset/ihmiset-ja-suhteet/art-2000008429556.html

On tosiaan hyvä, että pystyt kokemaan vihaa äitiäsi kohtaan. Myös miestäsi kohtaan kokema viha on oikeaa ja suojelee sinua, koska vaihtoehtoina tuntuu olevan joko se, että sinä kestät tukahtumalla tai sitten kestämisesi tukahduttaa sinut (itsetuho). Sinä pärjäät kyllä ilman haitallista parisuhdetta! Silloin saat myös tilaa kasvaa omaksi itseksesi, terveemmäksi itseksesi. Ota äitiisi suurin mahdollinen etäisyys. 

Jos sinulla on aikaa, rahaa ja voimavaroja, voisit miettiä kela-terapian aloittamista. 

Olen aina välillä katsonut noita aikuisten alkoholistien lapsien tapaamisia, että miten paikkakunnaltani niitä tapaamisia olisi mutta sitten jätän sen vain ajatuksen tasolle. Siksi koska minua etenkin nyt tässä elämänvaiheessa hävettää tulla näkyväksi, hyvä, että kehtaan mitään normaaleja asioita tehdä. Hädin tuskin kestän olla julkisilla paikoilla. Tämä on nyt sellainen vaihe elämässä missä en ole ennen ollut ja olen ihan häpeään ja vihaan, inhoon ja suruun sidottuna. En todellakaan pysty ryhmiin menemään tässä tilanteessa mutta ehkä joskus kun ensin olen saanut apua ihan terapiassa. Nyt olen prosessissa, eli odotan psykatrille pääsyä (jono on pitkä) ja sitten se kela osuus ja terapian etsintä alkaa. Nyt en ole edes työkykyinen vaikka ennen tein töitä tunnollisesti ja olin ylpeä työminästä. En kuitenkaan pysty ede siihen vaan jokin kriisi on iskenyt vaikka yritän päästä eteenpäin ja hengittää. 

Olen kuitenkin nyt päättänyt antaa itselleni aikaa tässä vaikka päässä joskus syytän, kun en kykene nyt normaaliin elämään. -ap 

Äitinsä vihantunnistamiskykyä perunaan verrannut toteaa, että myös tuo kyseinen äiti on alkoholisti (samoin kuin isäni ja isäpuoleni...). Itselläkin on pitkät terapiat takana, mutta valitettavan usein terapeutit epäonnistuvat ongelman määrittelyssä tai eivät ole päteviä hoitamaan ko. ongelmaa.

Tuo mitä sanoit vihantunteesta ja sen jälkeen tulevasta katumuksen tunteesta muistutti minua epävakaan persoonallisuuden (aik. rajatilapersoonallisuus) kuvauksesta.

Kannattaa varmaan laittaa koko tämä viestiketju ja erityisesti omat havaintosi asiaan liittyen talteen, kun pääset terapeutin valintavaiheeseen asti. Voi olla yllättävää hyötyä :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oikeastaan tässä kirjoittaessa jo rauhoittui suurin raivon tunne. Enää ei ole niin levoton ja vihainen olo. 

Kai se auttoi kun kerroin tuosta miehestä, joka ottaa päähän. Että kiitos sille joka kommentoi ja auttoi analysoimaan tilannetta. -ap 

Sun tarvitsee ihan oikeasti TEHDÄ sille suhteelle miehen kanssa jotain, jos olet jo itsetuhoinen. Tiedätkö, elämä on oikeasti paljon parempaa. Olet kokenut jotain emotionaalista laiminlyöntiä lapsena tai suoraa väkivaltaa tai alkoholistin lapsi tms? Sinun ei kuulu eikä tarvitse sietää tuollaista itseäsi noin pahasti puristavaa ja väärinkohtelevaa toimintaa enää aikuisena. 

Miten ihmeessä te olette noin tunneälykkäitä ja selvästi osaatte eritellä tunteiden juurisyitä? Taas asian ytimeen osui. Olen alkoholistien lapsi. Sekin on nykyään ottanut päähän enemmän ja olen ollut jo todella maassa kuukausia. Käsittelen sitä ja olen ollut todella vihainen jopa vanhemilleni vaikka pitäisi vain unohtaa. 

Äitiäni vihaan nykyään etenkin. Hän oli väkivaltainen ja aina kännissä silloin kun etenkin olisi pitänyt olla selvinpäin. Vei minut vaarallisiin tilanteisiin ja harrasti seksiä vieressäni joidenkin random miehien kanssa. Oli sairaita riitoja ja hän ollut todella marttyyri ja myötätuntoa hamuava ihminen, jota piti aina lohduttaa vaikka olisi tehnyt kuinka inhottavia asioita. Minusta kasvoi miellyttäjä ja inhoan itseäni myöskin sen takia, että pelkään, että minusta on tulossa hänen kaltaisensa, eli marttyyri ja itsesäälissä kieriskelevä. Ahdistaa se kun näen myös noita piirteitä itsessäni ja sitten yritän vain olla olematta kuin hän. Toivottavasti en koskaan satuta ketään sillä tavalla ja omia lapsia en aio koskaan hankkia. Miehetkin elämässäni on olleet huonoja ja isä aina kännissä kun mentiin hänen luokseen. Parisuhteet on perustunut johonkin sairaaseen läheisriippuvuus kuvioon, jossa minua tallataan ja minä pyytelen anteeksi omaa olemustani. Että sekin ottaa päähän. Sitten kun yritän tuoda omia tunteitani julki tai masennun niin olenkin hullu tai muuten jotenkin sekaisin päästäni. En enää kehtaa lähteä ulos ja eristäydyn. Inhoan itseäni ja kaikkea. Vaikka yritän vain kestää ja olla rauhallinen. Sitten tulee ne kuoleman ja epäonnistumisen ajatukset. Tämä on tällaista tunteesta tunteeseen juuttumista ja lähes alituista pahoinvointia. -ap 

Koska olen narsistin lapsi, joka on seurustellut henkisesti väkivaltaisen narsistin sekä henkisesti väkivaltaisen alkoholistin lapsen kanssa. Olen vaan ehtinyt sinua pidemmälle ja kokemukseni eivät ole olleet niin pahat kuin sinulla. Sinulla on mahdollisuus voida paremmin.

Elämäsi on ollut vahingollisten hullujen ympäröimää, mutta sen ei tarvitsisi olla. Tuo raivo on voimaa, joka mahdollistaa sinulle ponnistamisen. Se antaa voimaa ja voit tukahduttaa sen voiman raivosiivoamalla tai hakkaamalla halkoja tai juoksemalla 25 km itsesi henkihieveriin tai voit käyttää sen voiman, kuten on tarkoitettu: pitämällä puoliasi, hoitamalla itseäsi, etsimällä tietoa ja tekemällä hekistä kasvua ja etsimällä parempia ihmisiä ja ympäristöjä ja työntämään sen voimalla vahingolliset ihmiset kauemmas itsestäsi. 

Olen tosi pahoillani puolestasi, että olet joutunut kokemaan sen mitä olet. Kenenkään ei pitäisi joutua tuollaiseen. 

Okei, kiitos neuvoista. Oppisinpa käyttämään tätä vihaa oikein.

Sinulle täältä myös myötätuntoa, ei ole ollut helppo taival sinullakaan. Onneksi olet löytänyt keinoja nousemaan kokemuksiesi yli ja osaat käsitellä asioita oikein. 

Minulla on sellainen pyörremyrsky sisällä, että tässä kun kerroin noita asioita, niin en nyt tiedä, että liiottelenko ja pitäisi varmaan olla kiitollinenkin, oli siellä lapsuudessa hyviäkin juttuja ja äiti on aina yrittänyt pitää huolta meistä kuitenkin vaikka on ollut vaikeaa hänelläkin. Sitten tulee syyllinen olo vihasta, etenkin jos olen hänelle vihainen niin pyytelen herkästi anteeksi. Tulee huono omatunto helposti ja jotenkin vain tulee toivoton olo kaikkien voimakkaiden tunteiden kanssa, joskus tuntuu, että tukehdun niiden alle ja enkä osaa olla mitenkään päin. Saatan olla todella levoton ja eksynyt olo. Ihan sellainen peura ajovaloissa - fiilis. Pelottaa ja on raskas epätoivoinen olo. Punaista lankaa ei ehkä ole, en tiedä mistä otan kiinni. 

Terapiaa tässä kai tarvitaan mutta prosessi sinne on kesken, ehkä pääsen sinne ensi vuonna kun on todella hidasta tämä. Toivon vaan, että jaksan ja ehkä osaan nyt kunnioittaa tätä vihaa kun sain hyviä oivalluksiakin tässä ketjussa. Kiitos edelleen. -ap 

'

Ei sinun tarvitse olla kiitollinen saamistasi normaaleista hetkistä niin paljon, ettet saisi oikeasti tuntea surua, vihaa, itsesääliä, neuvottomuutta, voimattomuutta, epätoivoa, harmia jne. siitä mitä kohtuutonta vahingollista toimintaa olet joutunut kestämään. Sinut on ehkä uskoteltu siihen, että sinun tulisi olla kiitollinen, että sinua jaksetaan tai että sinulla on ihan hyvä koti, mistä pitäisi olla kiitollinen. Ne äänet päässäsi saattavat puhua kaikenlaista, mutta kannattaa miettiä, kenen sanoja ne ovat ja ovatko ne oikeasti oikeudenmukaisia ja oikein ja sinusta välittäviä vai onko sinua kaasuvalotettu. 

Niin, vihaan tavallaan salaa ja sivusta. Olen toki yrittänyt puhua näistä tunteista isälleni kun olemme hyvissä väleissä ja soittelemme aika usein. Hän kehoittaa lähinnä unohtamaan ja muistamaan hyviä asioita ja jos äidistäni puhun (äiti kohteli häntä myös huonosti) niin ymmärtää mutta sanoo aina, että hän nyt kuitenkin on äitini, että muista se. Siinä hän on oikeassa. Välillä mietin kyllä, että haluaisin katkaista välit tyystin äitiini, hänen kanssaan tulee aina huono olo vaikka ei edes tekisi mitään. Jokin hänen läsnäolossaan ahdistaa ja saa voimaan pahoin. Jopa soittaminen joskus laukaisee kuvottavan olon. 

Siispä voisin kuunnella itseäni ja olla häneen yhteydettä kokonaan. Sen sanon vielä, että äiti itse manipuloi ja usein sanoi minulle näyttäen käsiään ja itsesäälissään, että "Katso näitä käsiä, niillä olen tehnyt paljon töitä teidän (lapsien) vuoksenne." Myös lukemattomat kerrat kun kertoi rakastavansa ja samalla oli jotenkin halveksuva. Se oli ristiriitaista eikä sinänsä ihme, että myös tunteenikin ovat ristiriitaisia enkä aina ymmärrä mikä on minua kohtaan oikein tai väärin, mitä sietää tai mitä ei. Siinä on opettelemista, rajoissa siis. -ap 

Olen itse tilanteessa, etten ole koskaan voinut puhua kummankaan vanhempani kanssa kotona kokemastani henksestä väkivallasta ja laiminlyönneistä, näin olen ollut melko vapaa heidän näkemyksiltään asiasta. Toki minä olen aina ollut vanhempien mielestä outo ja vaikea ja mahdoton. 

Aika näyttää sinulle sen, miten haluat lopulta edetä äitisi kanssa. Youtuben self help -videoita katsoessani olen nähnyt kymmeniä/satoja kommentteja, joissa lapset ovat katkaisseet välinsä heitä kaltoinkohdelleisiin vanhempiin. Oma tilanteeni on se, että välit ovat poikki, koska vanhempi laiminlyö ne itse. Mutta olen päättänyt, että tällä kertaa en enää ottaisi häntä takaisin, jos hän joku päivä keksisi tulla. Voin keskustella pakollisen keskustelun, mutta hän ei pääse siihen asemaan enää ikinä, että olisi vanhempani, kun hänestä ei siihen ole ja hän vain vahingoittaa minua. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oikeastaan tässä kirjoittaessa jo rauhoittui suurin raivon tunne. Enää ei ole niin levoton ja vihainen olo. 

Kai se auttoi kun kerroin tuosta miehestä, joka ottaa päähän. Että kiitos sille joka kommentoi ja auttoi analysoimaan tilannetta. -ap 

Sun tarvitsee ihan oikeasti TEHDÄ sille suhteelle miehen kanssa jotain, jos olet jo itsetuhoinen. Tiedätkö, elämä on oikeasti paljon parempaa. Olet kokenut jotain emotionaalista laiminlyöntiä lapsena tai suoraa väkivaltaa tai alkoholistin lapsi tms? Sinun ei kuulu eikä tarvitse sietää tuollaista itseäsi noin pahasti puristavaa ja väärinkohtelevaa toimintaa enää aikuisena. 

Miten ihmeessä te olette noin tunneälykkäitä ja selvästi osaatte eritellä tunteiden juurisyitä? Taas asian ytimeen osui. Olen alkoholistien lapsi. Sekin on nykyään ottanut päähän enemmän ja olen ollut jo todella maassa kuukausia. Käsittelen sitä ja olen ollut todella vihainen jopa vanhemilleni vaikka pitäisi vain unohtaa. 

Äitiäni vihaan nykyään etenkin. Hän oli väkivaltainen ja aina kännissä silloin kun etenkin olisi pitänyt olla selvinpäin. Vei minut vaarallisiin tilanteisiin ja harrasti seksiä vieressäni joidenkin random miehien kanssa. Oli sairaita riitoja ja hän ollut todella marttyyri ja myötätuntoa hamuava ihminen, jota piti aina lohduttaa vaikka olisi tehnyt kuinka inhottavia asioita. Minusta kasvoi miellyttäjä ja inhoan itseäni myöskin sen takia, että pelkään, että minusta on tulossa hänen kaltaisensa, eli marttyyri ja itsesäälissä kieriskelevä. Ahdistaa se kun näen myös noita piirteitä itsessäni ja sitten yritän vain olla olematta kuin hän. Toivottavasti en koskaan satuta ketään sillä tavalla ja omia lapsia en aio koskaan hankkia. Miehetkin elämässäni on olleet huonoja ja isä aina kännissä kun mentiin hänen luokseen. Parisuhteet on perustunut johonkin sairaaseen läheisriippuvuus kuvioon, jossa minua tallataan ja minä pyytelen anteeksi omaa olemustani. Että sekin ottaa päähän. Sitten kun yritän tuoda omia tunteitani julki tai masennun niin olenkin hullu tai muuten jotenkin sekaisin päästäni. En enää kehtaa lähteä ulos ja eristäydyn. Inhoan itseäni ja kaikkea. Vaikka yritän vain kestää ja olla rauhallinen. Sitten tulee ne kuoleman ja epäonnistumisen ajatukset. Tämä on tällaista tunteesta tunteeseen juuttumista ja lähes alituista pahoinvointia. -ap 

Koska olen narsistin lapsi, joka on seurustellut henkisesti väkivaltaisen narsistin sekä henkisesti väkivaltaisen alkoholistin lapsen kanssa. Olen vaan ehtinyt sinua pidemmälle ja kokemukseni eivät ole olleet niin pahat kuin sinulla. Sinulla on mahdollisuus voida paremmin.

Elämäsi on ollut vahingollisten hullujen ympäröimää, mutta sen ei tarvitsisi olla. Tuo raivo on voimaa, joka mahdollistaa sinulle ponnistamisen. Se antaa voimaa ja voit tukahduttaa sen voiman raivosiivoamalla tai hakkaamalla halkoja tai juoksemalla 25 km itsesi henkihieveriin tai voit käyttää sen voiman, kuten on tarkoitettu: pitämällä puoliasi, hoitamalla itseäsi, etsimällä tietoa ja tekemällä hekistä kasvua ja etsimällä parempia ihmisiä ja ympäristöjä ja työntämään sen voimalla vahingolliset ihmiset kauemmas itsestäsi. 

Olen tosi pahoillani puolestasi, että olet joutunut kokemaan sen mitä olet. Kenenkään ei pitäisi joutua tuollaiseen. 

Okei, kiitos neuvoista. Oppisinpa käyttämään tätä vihaa oikein.

Sinulle täältä myös myötätuntoa, ei ole ollut helppo taival sinullakaan. Onneksi olet löytänyt keinoja nousemaan kokemuksiesi yli ja osaat käsitellä asioita oikein. 

Minulla on sellainen pyörremyrsky sisällä, että tässä kun kerroin noita asioita, niin en nyt tiedä, että liiottelenko ja pitäisi varmaan olla kiitollinenkin, oli siellä lapsuudessa hyviäkin juttuja ja äiti on aina yrittänyt pitää huolta meistä kuitenkin vaikka on ollut vaikeaa hänelläkin. Sitten tulee syyllinen olo vihasta, etenkin jos olen hänelle vihainen niin pyytelen herkästi anteeksi. Tulee huono omatunto helposti ja jotenkin vain tulee toivoton olo kaikkien voimakkaiden tunteiden kanssa, joskus tuntuu, että tukehdun niiden alle ja enkä osaa olla mitenkään päin. Saatan olla todella levoton ja eksynyt olo. Ihan sellainen peura ajovaloissa - fiilis. Pelottaa ja on raskas epätoivoinen olo. Punaista lankaa ei ehkä ole, en tiedä mistä otan kiinni. 

Terapiaa tässä kai tarvitaan mutta prosessi sinne on kesken, ehkä pääsen sinne ensi vuonna kun on todella hidasta tämä. Toivon vaan, että jaksan ja ehkä osaan nyt kunnioittaa tätä vihaa kun sain hyviä oivalluksiakin tässä ketjussa. Kiitos edelleen. -ap 

'

Ei sinun tarvitse olla kiitollinen saamistasi normaaleista hetkistä niin paljon, ettet saisi oikeasti tuntea surua, vihaa, itsesääliä, neuvottomuutta, voimattomuutta, epätoivoa, harmia jne. siitä mitä kohtuutonta vahingollista toimintaa olet joutunut kestämään. Sinut on ehkä uskoteltu siihen, että sinun tulisi olla kiitollinen, että sinua jaksetaan tai että sinulla on ihan hyvä koti, mistä pitäisi olla kiitollinen. Ne äänet päässäsi saattavat puhua kaikenlaista, mutta kannattaa miettiä, kenen sanoja ne ovat ja ovatko ne oikeasti oikeudenmukaisia ja oikein ja sinusta välittäviä vai onko sinua kaasuvalotettu. 

Niin, vihaan tavallaan salaa ja sivusta. Olen toki yrittänyt puhua näistä tunteista isälleni kun olemme hyvissä väleissä ja soittelemme aika usein. Hän kehoittaa lähinnä unohtamaan ja muistamaan hyviä asioita ja jos äidistäni puhun (äiti kohteli häntä myös huonosti) niin ymmärtää mutta sanoo aina, että hän nyt kuitenkin on äitini, että muista se. Siinä hän on oikeassa. Välillä mietin kyllä, että haluaisin katkaista välit tyystin äitiini, hänen kanssaan tulee aina huono olo vaikka ei edes tekisi mitään. Jokin hänen läsnäolossaan ahdistaa ja saa voimaan pahoin. Jopa soittaminen joskus laukaisee kuvottavan olon. 

Siispä voisin kuunnella itseäni ja olla häneen yhteydettä kokonaan. Sen sanon vielä, että äiti itse manipuloi ja usein sanoi minulle näyttäen käsiään ja itsesäälissään, että "Katso näitä käsiä, niillä olen tehnyt paljon töitä teidän (lapsien) vuoksenne." Myös lukemattomat kerrat kun kertoi rakastavansa ja samalla oli jotenkin halveksuva. Se oli ristiriitaista eikä sinänsä ihme, että myös tunteenikin ovat ristiriitaisia enkä aina ymmärrä mikä on minua kohtaan oikein tai väärin, mitä sietää tai mitä ei. Siinä on opettelemista, rajoissa siis. -ap 

Perunavertailija toteaa myös laittaneensa välit poikki äitiinsä. Suku on yrittänyt manipuloida ja painostaa välien säilyttämiseen, mutta olen todennut, että tässä asiassa olen oman hyvinvointini paras asiantuntija.

Päätös on helpottanut elämää merkittävästi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No eihän tuo "normaalia" ole ja miksi ihmeessä vain mietit tapoja tunteen purkamiseen etkä sen syihin? Jotainhan se yrittää sinulle kertoa. 

Yllätyin teidän kommenteista. Luulin, että tämä on ihan normaalia, että joskus ottaa kunnolla päähän. 

No minua varmaan ottaa päähän nyt tällä hetkellä varmaan yksi mies. Eniten se, että aina hänen ehdoillaan mennään. En jaksa saatana olla aina se, joka menee toisen ehdoilla. Tekisi mieli raivota ja huutaa. 

Enkä yleensä ole tällainen vaan nielen pettymyksen. Tänään vaan jostain syystä ottaa päähän. 

Oma eksynyt olokin ärsyttää, en tiedä mitä tehdä ja minne mennä. Eilinen meni itsetuhoisten tunteiden vallassa ja mietin, että kauan tässä viitsii enää elää ennen kuin teen itse päätökseni. Tänään sitten vaan ottaa päähän. -ap 

No tuossahan sä syyn oikein osuvasti jo kerroitkin: olet muille mieliksi ja nielet kiukun. Nyt on tullut sun raja vastaan ja kroppa yrittää pistää kampoihin ennen kuin vajoat jonnekin masennukseen. Sun keho yrittää ilmoittaa että kunnioita itseäsi, omia toiveitasi ja opettele sanomaan ei tai ylipäätään ilmaisemaan tunteesi. Tämä totisesti kannattaa opetella ja ottaa nyt asiaksi - käydä purkamassa tuntoja ensin vaikka terapiassa jos et heti uskalla niille lähimmäisillesi pistää rajoja vastaan. Mene vaikka metsään ja anna kaiken kiukun ja vihan tulla ulos niin kovaa kuin ääntä lähtee, pakkohan tuo on saada kehosta ulos.

Ihan ohiksena niin en ikinä voisi seurustella ihmisen kanssa joka on teflonia, ei ilmaise halujaan ja mielipiteitään vaan aina myötäilee ja on mieliksi. Sellainen ihminen ei ole aito enkä tiedä mikä hänestä tekisi rakastettavan kun hän ei edes päästä lähelle, avaa itseään. Hyväksikäyttäjät tietysti näkevät tälläiset ihmiset jo kaukaa ja nauttivat kun saavat toiselta pelkkää gloriaa, käyttäytyy tai tekee mitä hyvänsä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Menisitkö alkoholistien aikuisten lapsien tapaamisiin? 

https://www.is.fi/menaiset/ihmiset-ja-suhteet/art-2000008429556.html

On tosiaan hyvä, että pystyt kokemaan vihaa äitiäsi kohtaan. Myös miestäsi kohtaan kokema viha on oikeaa ja suojelee sinua, koska vaihtoehtoina tuntuu olevan joko se, että sinä kestät tukahtumalla tai sitten kestämisesi tukahduttaa sinut (itsetuho). Sinä pärjäät kyllä ilman haitallista parisuhdetta! Silloin saat myös tilaa kasvaa omaksi itseksesi, terveemmäksi itseksesi. Ota äitiisi suurin mahdollinen etäisyys. 

Jos sinulla on aikaa, rahaa ja voimavaroja, voisit miettiä kela-terapian aloittamista. 

Olen aina välillä katsonut noita aikuisten alkoholistien lapsien tapaamisia, että miten paikkakunnaltani niitä tapaamisia olisi mutta sitten jätän sen vain ajatuksen tasolle. Siksi koska minua etenkin nyt tässä elämänvaiheessa hävettää tulla näkyväksi, hyvä, että kehtaan mitään normaaleja asioita tehdä. Hädin tuskin kestän olla julkisilla paikoilla. Tämä on nyt sellainen vaihe elämässä missä en ole ennen ollut ja olen ihan häpeään ja vihaan, inhoon ja suruun sidottuna. En todellakaan pysty ryhmiin menemään tässä tilanteessa mutta ehkä joskus kun ensin olen saanut apua ihan terapiassa. Nyt olen prosessissa, eli odotan psykatrille pääsyä (jono on pitkä) ja sitten se kela osuus ja terapian etsintä alkaa. Nyt en ole edes työkykyinen vaikka ennen tein töitä tunnollisesti ja olin ylpeä työminästä. En kuitenkaan pysty ede siihen vaan jokin kriisi on iskenyt vaikka yritän päästä eteenpäin ja hengittää. 

Olen kuitenkin nyt päättänyt antaa itselleni aikaa tässä vaikka päässä joskus syytän, kun en kykene nyt normaaliin elämään. -ap 

Äitinsä vihantunnistamiskykyä perunaan verrannut toteaa, että myös tuo kyseinen äiti on alkoholisti (samoin kuin isäni ja isäpuoleni...). Itselläkin on pitkät terapiat takana, mutta valitettavan usein terapeutit epäonnistuvat ongelman määrittelyssä tai eivät ole päteviä hoitamaan ko. ongelmaa.

Tuo mitä sanoit vihantunteesta ja sen jälkeen tulevasta katumuksen tunteesta muistutti minua epävakaan persoonallisuuden (aik. rajatilapersoonallisuus) kuvauksesta.

Kannattaa varmaan laittaa koko tämä viestiketju ja erityisesti omat havaintosi asiaan liittyen talteen, kun pääset terapeutin valintavaiheeseen asti. Voi olla yllättävää hyötyä :)

Minäkin mietin mahdollista epävakautta, kun ap kuvaili itsetuhoisuutta sekä sitä, miten hän unohtaa itsensä parisuhteessa ja asettuu vain miellyttämään itsensä kustannuksella. Onneksi siinä on hyvät hoitovasteet, jos niin olisi tilanne. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Menisitkö alkoholistien aikuisten lapsien tapaamisiin? 

https://www.is.fi/menaiset/ihmiset-ja-suhteet/art-2000008429556.html

On tosiaan hyvä, että pystyt kokemaan vihaa äitiäsi kohtaan. Myös miestäsi kohtaan kokema viha on oikeaa ja suojelee sinua, koska vaihtoehtoina tuntuu olevan joko se, että sinä kestät tukahtumalla tai sitten kestämisesi tukahduttaa sinut (itsetuho). Sinä pärjäät kyllä ilman haitallista parisuhdetta! Silloin saat myös tilaa kasvaa omaksi itseksesi, terveemmäksi itseksesi. Ota äitiisi suurin mahdollinen etäisyys. 

Jos sinulla on aikaa, rahaa ja voimavaroja, voisit miettiä kela-terapian aloittamista. 

Olen aina välillä katsonut noita aikuisten alkoholistien lapsien tapaamisia, että miten paikkakunnaltani niitä tapaamisia olisi mutta sitten jätän sen vain ajatuksen tasolle. Siksi koska minua etenkin nyt tässä elämänvaiheessa hävettää tulla näkyväksi, hyvä, että kehtaan mitään normaaleja asioita tehdä. Hädin tuskin kestän olla julkisilla paikoilla. Tämä on nyt sellainen vaihe elämässä missä en ole ennen ollut ja olen ihan häpeään ja vihaan, inhoon ja suruun sidottuna. En todellakaan pysty ryhmiin menemään tässä tilanteessa mutta ehkä joskus kun ensin olen saanut apua ihan terapiassa. Nyt olen prosessissa, eli odotan psykatrille pääsyä (jono on pitkä) ja sitten se kela osuus ja terapian etsintä alkaa. Nyt en ole edes työkykyinen vaikka ennen tein töitä tunnollisesti ja olin ylpeä työminästä. En kuitenkaan pysty ede siihen vaan jokin kriisi on iskenyt vaikka yritän päästä eteenpäin ja hengittää. 

Olen kuitenkin nyt päättänyt antaa itselleni aikaa tässä vaikka päässä joskus syytän, kun en kykene nyt normaaliin elämään. -ap 

Äitinsä vihantunnistamiskykyä perunaan verrannut toteaa, että myös tuo kyseinen äiti on alkoholisti (samoin kuin isäni ja isäpuoleni...). Itselläkin on pitkät terapiat takana, mutta valitettavan usein terapeutit epäonnistuvat ongelman määrittelyssä tai eivät ole päteviä hoitamaan ko. ongelmaa.

Tuo mitä sanoit vihantunteesta ja sen jälkeen tulevasta katumuksen tunteesta muistutti minua epävakaan persoonallisuuden (aik. rajatilapersoonallisuus) kuvauksesta.

Kannattaa varmaan laittaa koko tämä viestiketju ja erityisesti omat havaintosi asiaan liittyen talteen, kun pääset terapeutin valintavaiheeseen asti. Voi olla yllättävää hyötyä :)

Eiköhän sieltä epävakaan diagnoosi jo löydykin, luulis ainakin kun aivan kaikki täsmää

https://www.vauva.fi/keskustelu/1766172/ketju/oletko_alkoholistin_aikui…

Joitain konkreettisia ratkaisuja voit ruveta miettimään, miten pidät rajoistasi kiinni. Ehkä voisit kommunikoida äidin kanssa mahdollisimman harvoin ja miettiä etukäteen, miten selviät eri tilanteista juuttumatta vanhaan papanakasaan. Jos on niin, ettei hän pysty käsittelemään menneitä, niin hyvä että sinä pystyt vaikka siellä terapiassa. Olette eri ihmisiä ja aikuisia. Luultavasti ei ole hänkään saanut haluamiaan vastauksia vanhemmiltaan. Nykyaika on tällaista, mutta kyllä miesten kanssa (ja naistenkin, jos miehillä on sama ongelma) tulisi edellyttää, että on valmis avioliittoon jos haluaa olla naisen kaa. Se on myös miehekkyyden merkki.

Kiitos vielä tästä ketjusta. En jaksa enempää kirjoittaa, alkoi väsyttämään todella paljon nämä jutut, pakko mennä hetkeksi lepäämään. 

Haluan vain lisätä sen, että yritän joskus olla vihainen ihmisille ja sanoa mitä haluan, ilmaisen kyllä tunteita enkä ole täysin pässi. Ilmaisen kyllä tunteitani mutta tuntuu, ettei niitä oteta aina tosissaan ja jään helposti alakynteen. Yritän asiallisesti sanoa asiani ja on siinä kyllä sekin, että yritän välttää ettei tilannesta tule pahaa konfliktia. Eli ehkä se ilmaiseminen jää kuitenkin puolitiehen vaikka joskus tarvitsisi radikaalimpaa puolustusta tai ilmaisemista, niin, että menee varmasti perille ja itsekunnioitus välittyisi. 

No, työstän tätä. -ap

Ap, vaikutat ketjun perusteella fiksulta etkä mitenkään kynnysmatolta. Olet vaikeassa tilanteessa ja sinulle on sinun elämäsi tärkeimmät ihmiset syöttäneet kaikenlaista kökköä, johon olet joutunut uskomaan ja joka on muovannut sinua ja maailmaasi. 

Tsemppiä! Tuo muuttuu vielä paremmaksi, kun ohjaat laivaa vähän parempaan suuntaan. <3

Vierailija kirjoitti:

Kiitos vielä tästä ketjusta. En jaksa enempää kirjoittaa, alkoi väsyttämään todella paljon nämä jutut, pakko mennä hetkeksi lepäämään. 

Haluan vain lisätä sen, että yritän joskus olla vihainen ihmisille ja sanoa mitä haluan, ilmaisen kyllä tunteita enkä ole täysin pässi. Ilmaisen kyllä tunteitani mutta tuntuu, ettei niitä oteta aina tosissaan ja jään helposti alakynteen. Yritän asiallisesti sanoa asiani ja on siinä kyllä sekin, että yritän välttää ettei tilannesta tule pahaa konfliktia. Eli ehkä se ilmaiseminen jää kuitenkin puolitiehen vaikka joskus tarvitsisi radikaalimpaa puolustusta tai ilmaisemista, niin, että menee varmasti perille ja itsekunnioitus välittyisi. 

No, työstän tätä. -ap

Mitäpä, jos vastassasi on ihmisiä, jotka eivät pysty ottamaan vastaan normaalia kommunikaatiota? Sellaisia on yllättävän paljon. Ja joidenkin kanssa ei vaan pysty tulemaan toimeen, vaikka itse tekisi asiat kuinka suoraan, hienostuneesti, fiksusti tms tahansa. 

Tässä uunituore postaus youtubesta

https://www.youtube.com/post/UgkxpD9HlPLgORHMYZQke69QoZEZETAWnTbl

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kiitos vielä tästä ketjusta. En jaksa enempää kirjoittaa, alkoi väsyttämään todella paljon nämä jutut, pakko mennä hetkeksi lepäämään. 

Haluan vain lisätä sen, että yritän joskus olla vihainen ihmisille ja sanoa mitä haluan, ilmaisen kyllä tunteita enkä ole täysin pässi. Ilmaisen kyllä tunteitani mutta tuntuu, ettei niitä oteta aina tosissaan ja jään helposti alakynteen. Yritän asiallisesti sanoa asiani ja on siinä kyllä sekin, että yritän välttää ettei tilannesta tule pahaa konfliktia. Eli ehkä se ilmaiseminen jää kuitenkin puolitiehen vaikka joskus tarvitsisi radikaalimpaa puolustusta tai ilmaisemista, niin, että menee varmasti perille ja itsekunnioitus välittyisi. 

No, työstän tätä. -ap

Mitäpä, jos vastassasi on ihmisiä, jotka eivät pysty ottamaan vastaan normaalia kommunikaatiota? Sellaisia on yllättävän paljon. Ja joidenkin kanssa ei vaan pysty tulemaan toimeen, vaikka itse tekisi asiat kuinka suoraan, hienostuneesti, fiksusti tms tahansa. 

Olen samaa mieltä tuosta, että vika ei vaikuta olevan sinun taidoissasi ilmaista asia. Tässäkin ketjussa olet ollut aivan selväsanainen, fiksu ja perustelet mielipiteesi. Näyttää siltä, että sinun viestisi on hyvin ilmaistu ja itseäsi kunnioittava.

Sen sijaan yrität välittää sitä hyvää viestiäsi ihmisille, jotka ovat vihamielisiä. Sellaisille mikään viesti ei mene perille, vaikka olisi miten taiten muotoiltu. Vika ei siis ole viestissä eikä siinä miten viesti ilmaistaan. Vaan sinun pitäisi valita seurasi paremmin. Normaalit ja tervepäiset ihmiset haluavat kuulla mitä heille tärkeillä ihmisillä on sanottavaa. Sinullekin riittää sellaisia ihmisiä.

'Tappasit jonkun, niin saisit rauhan.' - sanotaan Liian paksu perhoseksi- teoksessa rauhattomalle ja vihaiselle Kaisulle. Ja melkeinhän hän niin tekeekin. 

Lause on kova ja ikävä, mutta sen tarkoitus on kai pysäyttää ihminen miettimään, että mitä tai ketä hän vihaa. Ehkä se joku, joka pitää tappaa, on oma itse. Siitä vain kaulakeinuun, jos elämä on inhottavaa, ikävää ja täynnä kiukkua ja vihaa. 

Ellei sitten rakasta negatiivisia tunteita ja elä juuri niistä.

Nyt taas hävettää. Kun tavallaan olin raivoissani syyttä miehelle. Harmitti kun yleensä hänen ehdoillaan mennään. Riippuu hänestä, että näemmekö vai emmekö. Niin tänään sitten ajattelin, että kysyn jos töiden jälkeen hakisi (asun aikalailla matkan varrella) ettei tarvitse illalla erikseen mennä bussilla ja kantaa kauppakasseja, sitten kävellä kilometrejä hänen luokseen vaan samalla sitten hoituisi ne kauppareissut yhdessä jne.

Niin kysyin, miksei se käy vaan aina täytyy sitten erikseen tulla kun/jos hänelle sopii ja vaikeimman kautta mennä. Hänen mielestään "kiukuttelin" vaikka asiallisesti kysyin ja halusin vain tietää, että jos kerta pyytää luokseen niin miksi ei sitten voida samalla ja yhdessä hoitaa niin ei tarvitse taas itse erikseen säätää.

Välillä se tuntuu turhalta pompottelulta.

No hän sitten päättikin, että tehdään kuten pyysin mutta itselle tuli huono omatunto ja heti syyllisti, että nyt hän joutui kiertämään kun änkeydyn hänen luokseen.

Sanoin, että en halua änkeytyä todellakaan, että ihan sama tulenko hänen luokseen vai en mutta jos nyt kuitenkin olisi pyytänyt illalla tulemaan niin jotenkin typerää ettei tätä voi hoitaa samalla ja hoitaa yhdessä kauppareissut. Olisi vaan ilmoittanut, että haluaa olla itsekseen, en minä tietenkään siitä ole miksikään vaan tuosta turhasta säätämisestä.

Koskaan ei tiedä mennäkö vai eikö ja millä mielellä mies on. Nyt kuitenkin itse laittoi viestiä, että tulee hakemaan ja sitten tulikin olo, että olenkin vain tiellä tai tosiaan änkeytynyt kun siitä ei ollut kyse.

En tiedä tajuaako tästä sepustuksesta pointtia. Niin en nyt tiedä taas, että olenko tässä itse se ihmeellinen mielensäpahoittaja. Just tällaisia tilanteita en oikein ymmärrä ja tulee huono omatunto sitten myöhemmin. -ap

Vierailija kirjoitti:

Ap, vaikutat ketjun perusteella fiksulta etkä mitenkään kynnysmatolta. Olet vaikeassa tilanteessa ja sinulle on sinun elämäsi tärkeimmät ihmiset syöttäneet kaikenlaista kökköä, johon olet joutunut uskomaan ja joka on muovannut sinua ja maailmaasi. 

Tsemppiä! Tuo muuttuu vielä paremmaksi, kun ohjaat laivaa vähän parempaan suuntaan. <3

Kiitos kannustavasta viestistä. Kyllä myönnän, että on tässä oikeasti itsellä paljon asioita, joita pitäisi itsessään oppia tunnistamaan ja niitä rajoja sekä omalla puolellaan seisomista harjoitella vankemmin. Menen vain välillä ihan sekaisin, että mikä on tosiaan oikein, mikä väärin, miten asia pitäisi hoitaa jne.

Kyllä tämä varmaan tässä vuosien saatossa selkiytyy, oppimistahan tämä elämä on. -ap