Mitä teette silloin kuin oikeasti saamaristi kiehuu ja tekisi mieli repiä rikki jotain? On sellainen sisäinen levottomuus ja viha päällä, että repee kahtia.

Nyt kuulostaa jotenkin siltä, miten yleensä käy, että tuokin mies on muotisanaa käyttäen toksinen. Paljon mahdollista, että on narsisti tai narsistinen ja kaasuvalottaa sinua mennen tullen, koska sinun epävarmuutesi vuoksi sinua on helppo kontrolloida ja pompottaa ja olet aina valmis ensimmäiseksi hakemaan syyn itsestäsi ja vielä sittenkin auttamaan toisen pois omasta paskamaisuudestaan, vaikka toinen ei olisi edes pyytänyt apua eikä edes haluaisi sitä. 

Sinulle olisi parasta olla irti miehestä ja opetella hahmottamaan omat rajasi sekä sitä, mikä on tervettä ja mikä ei. Jos sinulla ei ole nyt terapeuttia, jolta näitä asioita kysellä, voit kirjoittaa tännekin niin täällä kyllä kerrotaan sinulle, mikä on kohtuullista ja mikä ei ja minä olen nyt sitä mieltä, että miehesi ei ole hyvä mies eikä sinun mielenterveydellesi hyväksi vaan haitaksi. Siksi joudut kokemaan raivokohtauksia ja itsetuhotunteita, jatkuvaa anteeksipyytelyä ja itsesyytöksiä. Kokeilepa laittamaan mies toimimaan yhtä palvellen sinua parin viikon ajan kuin sinä olet ollut hänelle. Tuskin tulet näkemään häntä, kun miehelle ilmestyi "kiireitä". 

Vierailija kirjoitti:

Nyt kuulostaa jotenkin siltä, miten yleensä käy, että tuokin mies on muotisanaa käyttäen toksinen. Paljon mahdollista, että on narsisti tai narsistinen ja kaasuvalottaa sinua mennen tullen, koska sinun epävarmuutesi vuoksi sinua on helppo kontrolloida ja pompottaa ja olet aina valmis ensimmäiseksi hakemaan syyn itsestäsi ja vielä sittenkin auttamaan toisen pois omasta paskamaisuudestaan, vaikka toinen ei olisi edes pyytänyt apua eikä edes haluaisi sitä. 

Sinulle olisi parasta olla irti miehestä ja opetella hahmottamaan omat rajasi sekä sitä, mikä on tervettä ja mikä ei. Jos sinulla ei ole nyt terapeuttia, jolta näitä asioita kysellä, voit kirjoittaa tännekin niin täällä kyllä kerrotaan sinulle, mikä on kohtuullista ja mikä ei ja minä olen nyt sitä mieltä, että miehesi ei ole hyvä mies eikä sinun mielenterveydellesi hyväksi vaan haitaksi. Siksi joudut kokemaan raivokohtauksia ja itsetuhotunteita, jatkuvaa anteeksipyytelyä ja itsesyytöksiä. Kokeilepa laittamaan mies toimimaan yhtä palvellen sinua parin viikon ajan kuin sinä olet ollut hänelle. Tuskin tulet näkemään häntä, kun miehelle ilmestyi "kiireitä". 

Itseasiassa oli pakko kysyä nyt täältä, että toiminko tässä nyt jotenkin oudosti/väärin. Samalla kuitenkin kun olin kirjoittanut tuon niin tajusin, että hetkinen...

Mitä edes teen hänen kanssaan, että jos jotenkin änkeydyn mukamas kun itse kysyn ja kun hän kysyy, niin sitten ei ole mitään ongelmaa. Onhan tuo vähän kyseenalaista.

No on hyvä, että saan näkökulmia teiltä, jotka näette tilanteen selvemmin kuin itse keskiössä oleva näemmä. Vaikka pohjimmiltani ymmärrän paljonkin niin silti jokin oikosulku ja hämmennys välillä vaivaa.

Onneksi näen huomenna pitkästä aikaa erästä ystävääni ja pääsen ihan toisenlaiseen seuraan enkä ole yksin kuten yleensä aikani vietän. En tietenkään aio häntä vaivata näillä asioilla vaan pitää rennon ja mukavan illan "tyttöjen" kesken ja toivottavasti parannamme hetkeksi maailmaa omilla jutuillamme, sekin voi auttaa minua hahmottamaan taas hetkeksi kokonaisuutta ja sitä etten ole niin häpeällinen tai huono tms.

Onneksi saa kirjoittaa. Hyvä vastaus taas ja luulen, että olen kyllä hyvä ja rakastettava vaikka en aina osaa vertaisessani seurassa ollakaan. Emme onneksi asu yhdessä enkä edes oikeastaan tiedä mitä tässä suhteessa teemme, ei tämä kovin mieltä ylentävää aina ole. -ap

Vierailija kirjoitti:

Jos minulla olisi tuollaisia tuntemuksia, niin huolestuisin ja hankkisin ammattiapua. Niin minä tekisin.

Jep.

Usein vihan taustalla on muita tunteita kuten surua jota ei ole tunnistanut. Kannattaa hakea apua.

Meditaation ja mindfulnessin takia harvemmin koen enää tuollaisia. Tajuan että ajatusten voi antaa mennä ja tulla ja usein kyseessä on myrsky vesilasissa. Omiin tunnetiloihin ei ole pakko mennä satasella matkaan vaan katsella niitä tunteita kuin olisi elokuvateatterissa ja katselee niitä ja miettii että ahaa nyt koen tällaista tunnetta. Toki joskus veetuttaa. Usein fyysinen reippailu auttaa esim. ulkona kävely tai juuri musiikin kuuntelu tai vetäytyminen hetkeksi omiin oloihin ja omiin kiinnostuksenkohteisiin uppoutuminen. Tai jos jollekin saa puhua aiheesta. Jos joku on tehnyt itseä kohtaan väärin saatan saada siitä vihan tunteesta jopa energiaa jatkaa eteenpäin. Silleen, haista ska, minähän näytän maailmalle etten sorru.

Yhdyn myös mielipiteeseen, että tuo mies ei ole ap:lle hyväksi ja mies varmaan aiheuttaa tahallisesti ristiriitaisia tilanteita. Terapian paikka myös noin karun lapsuuden aikaisen kaltoinkohtelun vuoksi voisi auttaa. Tsemppiä paljon ap, vihalla on syynsä kyllä, älä aliarvioi tunteitasi.

Ap, onko ystäväsi luotettava ja hyvä? Puhuuko KUKAAN koskaan sinulle omista vaikeuksistaan? Huomaatko, sinulla on ystävällesikin kulissi. Ja ihan ok, jos ystävä ei ole läheinen, mutta jonkun pitäisi voida olla.

Et sinä ole rasite eivätkä sinun asiasi pilaa toisten elämää ja oloa. Jos näin on sanottu suoraan, vaihda seuraa parempaan!

Syytät itseäsi todella paljon. Ihan syyttä. Sinuun on iskostettu todella syvään vale, että olet rasite. Äitisi sairaita sanoja, joita miesystäväsi saa toistaa.

Olet tärkeä ja rakas! Sano tuo itsellesi ääneen monta kertaa. Ja katso itseäsi peilistä rakastavasti ja hyväksyen. Halaa itseäsi ja paijaa itseäsi. Miehesi tuskin osaa helliä sinua ja olet sitä vailla. <3

Vierailija kirjoitti:

Ap, onko ystäväsi luotettava ja hyvä? Puhuuko KUKAAN koskaan sinulle omista vaikeuksistaan? Huomaatko, sinulla on ystävällesikin kulissi. Ja ihan ok, jos ystävä ei ole läheinen, mutta jonkun pitäisi voida olla.

Et sinä ole rasite eivätkä sinun asiasi pilaa toisten elämää ja oloa. Jos näin on sanottu suoraan, vaihda seuraa parempaan!

Syytät itseäsi todella paljon. Ihan syyttä. Sinuun on iskostettu todella syvään vale, että olet rasite. Äitisi sairaita sanoja, joita miesystäväsi saa toistaa.

Olet tärkeä ja rakas! Sano tuo itsellesi ääneen monta kertaa. Ja katso itseäsi peilistä rakastavasti ja hyväksyen. Halaa itseäsi ja paijaa itseäsi. Miehesi tuskin osaa helliä sinua ja olet sitä vailla. <3

Puhuu kyllä monikin. Siis oikeastaan jokainen joka minut tuntee, niin puhuu minulle ja olen siitä ihan otettu. Kyllä minulle saa jutella ja kuuntelen mielelläni. En mene rikki muiden tunteista ja toivon, että omalla olemassaolollani voinkin auttaa edes jollain tasolla. Tuo ystävä jota näen viikonloppuna niin on tosi ihana ja empaattinen myös. Olen toki kertonut vaikeasta ajasta hänelle ja hän on kuunnellut mutta tarkoitin, että en aio häntä hukuttaa omiin vaikeisiin tunteisiin, että en todella halua liikaa olla taakaksi mutta toki sopivasti voidaan keskustella jos tulee aiheeksi. :)

Olet oikeassa, että olen vähän liian syyllistynyt kaikesta ilman syytäkin. Se on vähän jännä juttu kyllä..

Prosessoin tätä kaikkea sanomaanne. Kiitollinen olen kun jaksatte vastailla

Liikkuminen auttaa yllättävän paljon.

Tunnekuohuun auttaa parhaiten se, että joutuu jonkin toisen tunteen valtaan. Jos raivostuttaa ylettömästi, kannattaa tehdä jotain sellaista, mikä varmasti kiinnittää huomion muualle ja toisenlaisiin asioihin.

Tällä en tietenkään tarkoita, että ongelmat pitäisi lakaista maton alle ja olla ajattelematta ikäviä asioita lainkaan. Kun joku sen kuitenkin näin väärinkäsittäisi.

Pitkällisen stressin alaisena ihminen suuttuu herkemmin, joten kannattaa miettiä, miten voisi vähentää stressiä elämästä ihan yleisesti... Voi tietysti olla helpommin sanottu kuin tehty.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oikeastaan tässä kirjoittaessa jo rauhoittui suurin raivon tunne. Enää ei ole niin levoton ja vihainen olo. 

Kai se auttoi kun kerroin tuosta miehestä, joka ottaa päähän. Että kiitos sille joka kommentoi ja auttoi analysoimaan tilannetta. -ap 

Sun tarvitsee ihan oikeasti TEHDÄ sille suhteelle miehen kanssa jotain, jos olet jo itsetuhoinen. Tiedätkö, elämä on oikeasti paljon parempaa. Olet kokenut jotain emotionaalista laiminlyöntiä lapsena tai suoraa väkivaltaa tai alkoholistin lapsi tms? Sinun ei kuulu eikä tarvitse sietää tuollaista itseäsi noin pahasti puristavaa ja väärinkohtelevaa toimintaa enää aikuisena. 

Miten ihmeessä te olette noin tunneälykkäitä ja selvästi osaatte eritellä tunteiden juurisyitä? Taas asian ytimeen osui. Olen alkoholistien lapsi. Sekin on nykyään ottanut päähän enemmän ja olen ollut jo todella maassa kuukausia. Käsittelen sitä ja olen ollut todella vihainen jopa vanhemilleni vaikka pitäisi vain unohtaa. 

Äitiäni vihaan nykyään etenkin. Hän oli väkivaltainen ja aina kännissä silloin kun etenkin olisi pitänyt olla selvinpäin. Vei minut vaarallisiin tilanteisiin ja harrasti seksiä vieressäni joidenkin random miehien kanssa. Oli sairaita riitoja ja hän ollut todella marttyyri ja myötätuntoa hamuava ihminen, jota piti aina lohduttaa vaikka olisi tehnyt kuinka inhottavia asioita. Minusta kasvoi miellyttäjä ja inhoan itseäni myöskin sen takia, että pelkään, että minusta on tulossa hänen kaltaisensa, eli marttyyri ja itsesäälissä kieriskelevä. Ahdistaa se kun näen myös noita piirteitä itsessäni ja sitten yritän vain olla olematta kuin hän. Toivottavasti en koskaan satuta ketään sillä tavalla ja omia lapsia en aio koskaan hankkia. Miehetkin elämässäni on olleet huonoja ja isä aina kännissä kun mentiin hänen luokseen. Parisuhteet on perustunut johonkin sairaaseen läheisriippuvuus kuvioon, jossa minua tallataan ja minä pyytelen anteeksi omaa olemustani. Että sekin ottaa päähän. Sitten kun yritän tuoda omia tunteitani julki tai masennun niin olenkin hullu tai muuten jotenkin sekaisin päästäni. En enää kehtaa lähteä ulos ja eristäydyn. Inhoan itseäni ja kaikkea. Vaikka yritän vain kestää ja olla rauhallinen. Sitten tulee ne kuoleman ja epäonnistumisen ajatukset. Tämä on tällaista tunteesta tunteeseen juuttumista ja lähes alituista pahoinvointia. -ap 

Minusta sinä juuri vaikutat tunneälykkäältä ihmiseltä. Ne ketkä täällä moralisoi ja sössöttää että on sairasta tuntea vihaa ja olla vihainen, eivät ole tunneälykkäitä yksilöitä.

Eivät ole älykkäitä sellaisetkaan viisastelijat, jotka heti ovat sormi pystyssä esittämässä, miten he kyllä osaavat käsitellä vihantunteensa, kun vaan päättävät antaa olla.

On tosi helppoa päästää "vihan tunteensa" pois ja antaa sen olla, jos se tunne on tullut jostain sellaisesta asiasta, kun varpaan potkaiseminen tuolinjalkaan tai siitä kun joku kommentoi vähemmän imartelevasti feispuuk päivitystäsi.

On vähän eri asia käsitellä vihan tunteita, jotka johtuvat kaltoinkohtelusta, väkivallasta ja pitkäkestoisesta alistamisesta.

Nuo ihmiset jotka syyttävät sairaaksi ja hulluksi muita ihmisiä, jos heillä on vihan tunteita, eivät ole kokeneet elämässään mitään sellaista mitä sinä olet. Heidän kiukun aiheensa ovat noita kynnen katkeamisia ja jotain lapsekkaita mökötyksiä, kun Pirkko ei tervehtinyt kaupassa.

Se on minulle niin harvinaista, etten edes osaa miettiä mitään strategiaa, vaan vain olen siinä tunteessa ja samalla ihmettelen mitä tapahtuu, ja siinä ihmetellessä tunne jo vaimeneekin. Raivo purkautuu itkemällä enimmäkseen.

Olen yli 40, ja tuollaisia hetkiä on ollut aikuiselämässäni vain jotain 3-4. Tilanteisiin on liittynyt poikkeuksellinen stressi, esim. pitää hoitaa jokin asia kiireellä ja sitten on tullut vielä joku vastoinkäyminen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oikeastaan tässä kirjoittaessa jo rauhoittui suurin raivon tunne. Enää ei ole niin levoton ja vihainen olo. 

Kai se auttoi kun kerroin tuosta miehestä, joka ottaa päähän. Että kiitos sille joka kommentoi ja auttoi analysoimaan tilannetta. -ap 

Sun tarvitsee ihan oikeasti TEHDÄ sille suhteelle miehen kanssa jotain, jos olet jo itsetuhoinen. Tiedätkö, elämä on oikeasti paljon parempaa. Olet kokenut jotain emotionaalista laiminlyöntiä lapsena tai suoraa väkivaltaa tai alkoholistin lapsi tms? Sinun ei kuulu eikä tarvitse sietää tuollaista itseäsi noin pahasti puristavaa ja väärinkohtelevaa toimintaa enää aikuisena. 

Miten ihmeessä te olette noin tunneälykkäitä ja selvästi osaatte eritellä tunteiden juurisyitä? Taas asian ytimeen osui. Olen alkoholistien lapsi. Sekin on nykyään ottanut päähän enemmän ja olen ollut jo todella maassa kuukausia. Käsittelen sitä ja olen ollut todella vihainen jopa vanhemilleni vaikka pitäisi vain unohtaa. 

Äitiäni vihaan nykyään etenkin. Hän oli väkivaltainen ja aina kännissä silloin kun etenkin olisi pitänyt olla selvinpäin. Vei minut vaarallisiin tilanteisiin ja harrasti seksiä vieressäni joidenkin random miehien kanssa. Oli sairaita riitoja ja hän ollut todella marttyyri ja myötätuntoa hamuava ihminen, jota piti aina lohduttaa vaikka olisi tehnyt kuinka inhottavia asioita. Minusta kasvoi miellyttäjä ja inhoan itseäni myöskin sen takia, että pelkään, että minusta on tulossa hänen kaltaisensa, eli marttyyri ja itsesäälissä kieriskelevä. Ahdistaa se kun näen myös noita piirteitä itsessäni ja sitten yritän vain olla olematta kuin hän. Toivottavasti en koskaan satuta ketään sillä tavalla ja omia lapsia en aio koskaan hankkia. Miehetkin elämässäni on olleet huonoja ja isä aina kännissä kun mentiin hänen luokseen. Parisuhteet on perustunut johonkin sairaaseen läheisriippuvuus kuvioon, jossa minua tallataan ja minä pyytelen anteeksi omaa olemustani. Että sekin ottaa päähän. Sitten kun yritän tuoda omia tunteitani julki tai masennun niin olenkin hullu tai muuten jotenkin sekaisin päästäni. En enää kehtaa lähteä ulos ja eristäydyn. Inhoan itseäni ja kaikkea. Vaikka yritän vain kestää ja olla rauhallinen. Sitten tulee ne kuoleman ja epäonnistumisen ajatukset. Tämä on tällaista tunteesta tunteeseen juuttumista ja lähes alituista pahoinvointia. -ap 

Koska olen narsistin lapsi, joka on seurustellut henkisesti väkivaltaisen narsistin sekä henkisesti väkivaltaisen alkoholistin lapsen kanssa. Olen vaan ehtinyt sinua pidemmälle ja kokemukseni eivät ole olleet niin pahat kuin sinulla. Sinulla on mahdollisuus voida paremmin.

Elämäsi on ollut vahingollisten hullujen ympäröimää, mutta sen ei tarvitsisi olla. Tuo raivo on voimaa, joka mahdollistaa sinulle ponnistamisen. Se antaa voimaa ja voit tukahduttaa sen voiman raivosiivoamalla tai hakkaamalla halkoja tai juoksemalla 25 km itsesi henkihieveriin tai voit käyttää sen voiman, kuten on tarkoitettu: pitämällä puoliasi, hoitamalla itseäsi, etsimällä tietoa ja tekemällä hekistä kasvua ja etsimällä parempia ihmisiä ja ympäristöjä ja työntämään sen voimalla vahingolliset ihmiset kauemmas itsestäsi. 

Olen tosi pahoillani puolestasi, että olet joutunut kokemaan sen mitä olet. Kenenkään ei pitäisi joutua tuollaiseen. 

Okei, kiitos neuvoista. Oppisinpa käyttämään tätä vihaa oikein.

Sinulle täältä myös myötätuntoa, ei ole ollut helppo taival sinullakaan. Onneksi olet löytänyt keinoja nousemaan kokemuksiesi yli ja osaat käsitellä asioita oikein. 

Minulla on sellainen pyörremyrsky sisällä, että tässä kun kerroin noita asioita, niin en nyt tiedä, että liiottelenko ja pitäisi varmaan olla kiitollinenkin, oli siellä lapsuudessa hyviäkin juttuja ja äiti on aina yrittänyt pitää huolta meistä kuitenkin vaikka on ollut vaikeaa hänelläkin. Sitten tulee syyllinen olo vihasta, etenkin jos olen hänelle vihainen niin pyytelen herkästi anteeksi. Tulee huono omatunto helposti ja jotenkin vain tulee toivoton olo kaikkien voimakkaiden tunteiden kanssa, joskus tuntuu, että tukehdun niiden alle ja enkä osaa olla mitenkään päin. Saatan olla todella levoton ja eksynyt olo. Ihan sellainen peura ajovaloissa - fiilis. Pelottaa ja on raskas epätoivoinen olo. Punaista lankaa ei ehkä ole, en tiedä mistä otan kiinni. 

Terapiaa tässä kai tarvitaan mutta prosessi sinne on kesken, ehkä pääsen sinne ensi vuonna kun on todella hidasta tämä. Toivon vaan, että jaksan ja ehkä osaan nyt kunnioittaa tätä vihaa kun sain hyviä oivalluksiakin tässä ketjussa. Kiitos edelleen. -ap 

'

Ei sinun tarvitse olla kiitollinen saamistasi normaaleista hetkistä niin paljon, ettet saisi oikeasti tuntea surua, vihaa, itsesääliä, neuvottomuutta, voimattomuutta, epätoivoa, harmia jne. siitä mitä kohtuutonta vahingollista toimintaa olet joutunut kestämään. Sinut on ehkä uskoteltu siihen, että sinun tulisi olla kiitollinen, että sinua jaksetaan tai että sinulla on ihan hyvä koti, mistä pitäisi olla kiitollinen. Ne äänet päässäsi saattavat puhua kaikenlaista, mutta kannattaa miettiä, kenen sanoja ne ovat ja ovatko ne oikeasti oikeudenmukaisia ja oikein ja sinusta välittäviä vai onko sinua kaasuvalotettu. 

Niin, vihaan tavallaan salaa ja sivusta. Olen toki yrittänyt puhua näistä tunteista isälleni kun olemme hyvissä väleissä ja soittelemme aika usein. Hän kehoittaa lähinnä unohtamaan ja muistamaan hyviä asioita ja jos äidistäni puhun (äiti kohteli häntä myös huonosti) niin ymmärtää mutta sanoo aina, että hän nyt kuitenkin on äitini, että muista se. Siinä hän on oikeassa. Välillä mietin kyllä, että haluaisin katkaista välit tyystin äitiini, hänen kanssaan tulee aina huono olo vaikka ei edes tekisi mitään. Jokin hänen läsnäolossaan ahdistaa ja saa voimaan pahoin. Jopa soittaminen joskus laukaisee kuvottavan olon. 

Siispä voisin kuunnella itseäni ja olla häneen yhteydettä kokonaan. Sen sanon vielä, että äiti itse manipuloi ja usein sanoi minulle näyttäen käsiään ja itsesäälissään, että "Katso näitä käsiä, niillä olen tehnyt paljon töitä teidän (lapsien) vuoksenne." Myös lukemattomat kerrat kun kertoi rakastavansa ja samalla oli jotenkin halveksuva. Se oli ristiriitaista eikä sinänsä ihme, että myös tunteenikin ovat ristiriitaisia enkä aina ymmärrä mikä on minua kohtaan oikein tai väärin, mitä sietää tai mitä ei. Siinä on opettelemista, rajoissa siis. -ap 

Älä ole missään tekemisissä tuollaisen ihmisen kanssa. Inhottavaa, että isäsi mitätöi sinua, eikä sinulla ole perheessäsi ketään joka olisi sinun puolellasi yhtään.

Tiedän mitä käyt läpi. Tarvitseisit kyllä terapiaa ja jonkun ihmisen joka olisi sinun puolellasi, eikä syyllistäisi ja mitätöisi sinua.

Tosi karua sanoa, mutta minun tervehtymiseni käynnistyi toden teolla vanhempieni kuoltua, kun he eivät enää olleet läsnä elämässäni. 

On ihan ok katkoa välit tai ottaa etäisyyttä ihmiseen, joka on sinulle haitallinen.

Hautaan sisälleni enkä näytä tunteita.

Sanomalehtien repiminen on hyvä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oikeastaan tässä kirjoittaessa jo rauhoittui suurin raivon tunne. Enää ei ole niin levoton ja vihainen olo. 

Kai se auttoi kun kerroin tuosta miehestä, joka ottaa päähän. Että kiitos sille joka kommentoi ja auttoi analysoimaan tilannetta. -ap 

Sun tarvitsee ihan oikeasti TEHDÄ sille suhteelle miehen kanssa jotain, jos olet jo itsetuhoinen. Tiedätkö, elämä on oikeasti paljon parempaa. Olet kokenut jotain emotionaalista laiminlyöntiä lapsena tai suoraa väkivaltaa tai alkoholistin lapsi tms? Sinun ei kuulu eikä tarvitse sietää tuollaista itseäsi noin pahasti puristavaa ja väärinkohtelevaa toimintaa enää aikuisena. 

Miten ihmeessä te olette noin tunneälykkäitä ja selvästi osaatte eritellä tunteiden juurisyitä? Taas asian ytimeen osui. Olen alkoholistien lapsi. Sekin on nykyään ottanut päähän enemmän ja olen ollut jo todella maassa kuukausia. Käsittelen sitä ja olen ollut todella vihainen jopa vanhemilleni vaikka pitäisi vain unohtaa. 

Äitiäni vihaan nykyään etenkin. Hän oli väkivaltainen ja aina kännissä silloin kun etenkin olisi pitänyt olla selvinpäin. Vei minut vaarallisiin tilanteisiin ja harrasti seksiä vieressäni joidenkin random miehien kanssa. Oli sairaita riitoja ja hän ollut todella marttyyri ja myötätuntoa hamuava ihminen, jota piti aina lohduttaa vaikka olisi tehnyt kuinka inhottavia asioita. Minusta kasvoi miellyttäjä ja inhoan itseäni myöskin sen takia, että pelkään, että minusta on tulossa hänen kaltaisensa, eli marttyyri ja itsesäälissä kieriskelevä. Ahdistaa se kun näen myös noita piirteitä itsessäni ja sitten yritän vain olla olematta kuin hän. Toivottavasti en koskaan satuta ketään sillä tavalla ja omia lapsia en aio koskaan hankkia. Miehetkin elämässäni on olleet huonoja ja isä aina kännissä kun mentiin hänen luokseen. Parisuhteet on perustunut johonkin sairaaseen läheisriippuvuus kuvioon, jossa minua tallataan ja minä pyytelen anteeksi omaa olemustani. Että sekin ottaa päähän. Sitten kun yritän tuoda omia tunteitani julki tai masennun niin olenkin hullu tai muuten jotenkin sekaisin päästäni. En enää kehtaa lähteä ulos ja eristäydyn. Inhoan itseäni ja kaikkea. Vaikka yritän vain kestää ja olla rauhallinen. Sitten tulee ne kuoleman ja epäonnistumisen ajatukset. Tämä on tällaista tunteesta tunteeseen juuttumista ja lähes alituista pahoinvointia. -ap 

Minusta sinä juuri vaikutat tunneälykkäältä ihmiseltä. Ne ketkä täällä moralisoi ja sössöttää että on sairasta tuntea vihaa ja olla vihainen, eivät ole tunneälykkäitä yksilöitä.

Eivät ole älykkäitä sellaisetkaan viisastelijat, jotka heti ovat sormi pystyssä esittämässä, miten he kyllä osaavat käsitellä vihantunteensa, kun vaan päättävät antaa olla.

On tosi helppoa päästää "vihan tunteensa" pois ja antaa sen olla, jos se tunne on tullut jostain sellaisesta asiasta, kun varpaan potkaiseminen tuolinjalkaan tai siitä kun joku kommentoi vähemmän imartelevasti feispuuk päivitystäsi.

On vähän eri asia käsitellä vihan tunteita, jotka johtuvat kaltoinkohtelusta, väkivallasta ja pitkäkestoisesta alistamisesta.

Nuo ihmiset jotka syyttävät sairaaksi ja hulluksi muita ihmisiä, jos heillä on vihan tunteita, eivät ole kokeneet elämässään mitään sellaista mitä sinä olet. Heidän kiukun aiheensa ovat noita kynnen katkeamisia ja jotain lapsekkaita mökötyksiä, kun Pirkko ei tervehtinyt kaupassa.

No joo, onhan täällä heitäkin, jotka eivät ymmärrä ja sallitaan sekin, en osaa loukkaantua heistä, jotka päästelevät suustaan ikävään sävyyn, että pitäisi ottaa lääkkeensä ja mitä kaikkea. Kuitenkin olin aidosti äimistynyt, etteivät ihmiset tunne sellaista vihaa kuten aloituskessa ilmaisin. Siis, ettei se ole "normaalia" ja vielä hämmentyneempi positiivisella tavalla olin siitä, että tämä keskusteluketju osoittautuikin terapeuttiseksi tunteiden käsittelyksi toisten tukemana. Olen hyvin kiitollinen, että sain tulla kuulluksi ja ihmiset täällä ovat mielellään auttaneet ja tukeneet tunteiden ilmaisussa.

Nämä ovat vain niitä asioita, että olisi ehkä oudompaa jos en olisi vihainen tai suruun taipunut, eli ehkä voin kiittää myös itseäni, että olen tunteva ihminen ja reagoin kenties kuten asioihin pitääkin vaikka työstämistä on siinä, ettå miten ja millä tavalla asioita käsittelen. Etenkin olisi tärkeää, etten kohdistaisi itseeni kaikkea vaan annan luvan olla kuten olen, vajavaisena ihmisenä.

Sinä vaikutat ymmärtävän ja kiitän siitä. -ap

Niin. Varmaan noita tunteita on suurin piirtein jokaisella huonossa elämäntilanteessa. Itselleni ne ovat merkki siitä, että jotain muutosta pitää tehdä. Jos tunteiden aiheuttaja ei halua tehdä tarvittavia muutoksia, jotta minulla olisi hyvä ja tasainen olo, hänen vaikutuspiiristään on lähdettävä, koska haluan elämässäni maksimoida hyvän ja tasaisen olon ja minimoida epävakaan olon, vihan, epätoivon.

Lapsena oli pakko elää annetuissa oloissa annettujen ihmisten kanssa. Aikuisena voin valita ja yksinolokin on usein ihan ok valinta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oikeastaan tässä kirjoittaessa jo rauhoittui suurin raivon tunne. Enää ei ole niin levoton ja vihainen olo. 

Kai se auttoi kun kerroin tuosta miehestä, joka ottaa päähän. Että kiitos sille joka kommentoi ja auttoi analysoimaan tilannetta. -ap 

Sun tarvitsee ihan oikeasti TEHDÄ sille suhteelle miehen kanssa jotain, jos olet jo itsetuhoinen. Tiedätkö, elämä on oikeasti paljon parempaa. Olet kokenut jotain emotionaalista laiminlyöntiä lapsena tai suoraa väkivaltaa tai alkoholistin lapsi tms? Sinun ei kuulu eikä tarvitse sietää tuollaista itseäsi noin pahasti puristavaa ja väärinkohtelevaa toimintaa enää aikuisena. 

Miten ihmeessä te olette noin tunneälykkäitä ja selvästi osaatte eritellä tunteiden juurisyitä? Taas asian ytimeen osui. Olen alkoholistien lapsi. Sekin on nykyään ottanut päähän enemmän ja olen ollut jo todella maassa kuukausia. Käsittelen sitä ja olen ollut todella vihainen jopa vanhemilleni vaikka pitäisi vain unohtaa. 

Äitiäni vihaan nykyään etenkin. Hän oli väkivaltainen ja aina kännissä silloin kun etenkin olisi pitänyt olla selvinpäin. Vei minut vaarallisiin tilanteisiin ja harrasti seksiä vieressäni joidenkin random miehien kanssa. Oli sairaita riitoja ja hän ollut todella marttyyri ja myötätuntoa hamuava ihminen, jota piti aina lohduttaa vaikka olisi tehnyt kuinka inhottavia asioita. Minusta kasvoi miellyttäjä ja inhoan itseäni myöskin sen takia, että pelkään, että minusta on tulossa hänen kaltaisensa, eli marttyyri ja itsesäälissä kieriskelevä. Ahdistaa se kun näen myös noita piirteitä itsessäni ja sitten yritän vain olla olematta kuin hän. Toivottavasti en koskaan satuta ketään sillä tavalla ja omia lapsia en aio koskaan hankkia. Miehetkin elämässäni on olleet huonoja ja isä aina kännissä kun mentiin hänen luokseen. Parisuhteet on perustunut johonkin sairaaseen läheisriippuvuus kuvioon, jossa minua tallataan ja minä pyytelen anteeksi omaa olemustani. Että sekin ottaa päähän. Sitten kun yritän tuoda omia tunteitani julki tai masennun niin olenkin hullu tai muuten jotenkin sekaisin päästäni. En enää kehtaa lähteä ulos ja eristäydyn. Inhoan itseäni ja kaikkea. Vaikka yritän vain kestää ja olla rauhallinen. Sitten tulee ne kuoleman ja epäonnistumisen ajatukset. Tämä on tällaista tunteesta tunteeseen juuttumista ja lähes alituista pahoinvointia. -ap 

Koska olen narsistin lapsi, joka on seurustellut henkisesti väkivaltaisen narsistin sekä henkisesti väkivaltaisen alkoholistin lapsen kanssa. Olen vaan ehtinyt sinua pidemmälle ja kokemukseni eivät ole olleet niin pahat kuin sinulla. Sinulla on mahdollisuus voida paremmin.

Elämäsi on ollut vahingollisten hullujen ympäröimää, mutta sen ei tarvitsisi olla. Tuo raivo on voimaa, joka mahdollistaa sinulle ponnistamisen. Se antaa voimaa ja voit tukahduttaa sen voiman raivosiivoamalla tai hakkaamalla halkoja tai juoksemalla 25 km itsesi henkihieveriin tai voit käyttää sen voiman, kuten on tarkoitettu: pitämällä puoliasi, hoitamalla itseäsi, etsimällä tietoa ja tekemällä hekistä kasvua ja etsimällä parempia ihmisiä ja ympäristöjä ja työntämään sen voimalla vahingolliset ihmiset kauemmas itsestäsi. 

Olen tosi pahoillani puolestasi, että olet joutunut kokemaan sen mitä olet. Kenenkään ei pitäisi joutua tuollaiseen. 

Okei, kiitos neuvoista. Oppisinpa käyttämään tätä vihaa oikein.

Sinulle täältä myös myötätuntoa, ei ole ollut helppo taival sinullakaan. Onneksi olet löytänyt keinoja nousemaan kokemuksiesi yli ja osaat käsitellä asioita oikein. 

Minulla on sellainen pyörremyrsky sisällä, että tässä kun kerroin noita asioita, niin en nyt tiedä, että liiottelenko ja pitäisi varmaan olla kiitollinenkin, oli siellä lapsuudessa hyviäkin juttuja ja äiti on aina yrittänyt pitää huolta meistä kuitenkin vaikka on ollut vaikeaa hänelläkin. Sitten tulee syyllinen olo vihasta, etenkin jos olen hänelle vihainen niin pyytelen herkästi anteeksi. Tulee huono omatunto helposti ja jotenkin vain tulee toivoton olo kaikkien voimakkaiden tunteiden kanssa, joskus tuntuu, että tukehdun niiden alle ja enkä osaa olla mitenkään päin. Saatan olla todella levoton ja eksynyt olo. Ihan sellainen peura ajovaloissa - fiilis. Pelottaa ja on raskas epätoivoinen olo. Punaista lankaa ei ehkä ole, en tiedä mistä otan kiinni. 

Terapiaa tässä kai tarvitaan mutta prosessi sinne on kesken, ehkä pääsen sinne ensi vuonna kun on todella hidasta tämä. Toivon vaan, että jaksan ja ehkä osaan nyt kunnioittaa tätä vihaa kun sain hyviä oivalluksiakin tässä ketjussa. Kiitos edelleen. -ap 

'

Ei sinun tarvitse olla kiitollinen saamistasi normaaleista hetkistä niin paljon, ettet saisi oikeasti tuntea surua, vihaa, itsesääliä, neuvottomuutta, voimattomuutta, epätoivoa, harmia jne. siitä mitä kohtuutonta vahingollista toimintaa olet joutunut kestämään. Sinut on ehkä uskoteltu siihen, että sinun tulisi olla kiitollinen, että sinua jaksetaan tai että sinulla on ihan hyvä koti, mistä pitäisi olla kiitollinen. Ne äänet päässäsi saattavat puhua kaikenlaista, mutta kannattaa miettiä, kenen sanoja ne ovat ja ovatko ne oikeasti oikeudenmukaisia ja oikein ja sinusta välittäviä vai onko sinua kaasuvalotettu. 

Niin, vihaan tavallaan salaa ja sivusta. Olen toki yrittänyt puhua näistä tunteista isälleni kun olemme hyvissä väleissä ja soittelemme aika usein. Hän kehoittaa lähinnä unohtamaan ja muistamaan hyviä asioita ja jos äidistäni puhun (äiti kohteli häntä myös huonosti) niin ymmärtää mutta sanoo aina, että hän nyt kuitenkin on äitini, että muista se. Siinä hän on oikeassa. Välillä mietin kyllä, että haluaisin katkaista välit tyystin äitiini, hänen kanssaan tulee aina huono olo vaikka ei edes tekisi mitään. Jokin hänen läsnäolossaan ahdistaa ja saa voimaan pahoin. Jopa soittaminen joskus laukaisee kuvottavan olon. 

Siispä voisin kuunnella itseäni ja olla häneen yhteydettä kokonaan. Sen sanon vielä, että äiti itse manipuloi ja usein sanoi minulle näyttäen käsiään ja itsesäälissään, että "Katso näitä käsiä, niillä olen tehnyt paljon töitä teidän (lapsien) vuoksenne." Myös lukemattomat kerrat kun kertoi rakastavansa ja samalla oli jotenkin halveksuva. Se oli ristiriitaista eikä sinänsä ihme, että myös tunteenikin ovat ristiriitaisia enkä aina ymmärrä mikä on minua kohtaan oikein tai väärin, mitä sietää tai mitä ei. Siinä on opettelemista, rajoissa siis. -ap 

Älä ole missään tekemisissä tuollaisen ihmisen kanssa. Inhottavaa, että isäsi mitätöi sinua, eikä sinulla ole perheessäsi ketään joka olisi sinun puolellasi yhtään.

Tiedän mitä käyt läpi. Tarvitseisit kyllä terapiaa ja jonkun ihmisen joka olisi sinun puolellasi, eikä syyllistäisi ja mitätöisi sinua.

Ei pitäisi kyllä olla lainkaan ihmisen kanssa joka osaa latistaa ja tekee sitä tiedostaen kai. Tuntuu, että olemme niin eri aaltopituudella, kuin kuurolle puhuisi joskus kun olen miehen kanssa. Onneksi kuitenkin olemme tässä päättäneet yhteisymmärryksessä ettemme jatka suhdetta.

En nyt oikein osaa sanoa, että mitätöikö isäni. Kyllä hän tietysti jollain tavalla mutta en usko, että tekee sitä tahallaan. Hän vaan on varmasti itsekin niin traumatisoitunut, että haluaa unohtaa ja peitellä asioita. Siksi minullekin tokaisee, että silloin menee hyvin kun on katto pään päällä ja ruokaa kaapissa.

Hän on jotenkin aika rikkinäinen mutta sympaattinen, en osaa olla hänelle vihainen vaikka onkin emotionaalisesti ollut poissa paljon. Olemme kuitenkin aikuistuessani lähtenyneet. Häntä osaan jollakin tasolla ymmärtää vaikka välillä tuntuu, että en oikein saa tunteitani tuoda julki kunnolla koska "kaikilla on vaikeaa" ja asiat pitää vain unohtaa.

Se on hänen tapansa käsitellä asioita.

Toivottavasti terapiasta olisi apua omiin haavoihin. -ap