Mitä teette silloin kuin oikeasti saamaristi kiehuu ja tekisi mieli repiä rikki jotain? On sellainen sisäinen levottomuus ja viha päällä, että repee kahtia.

Olipa pari erinomaista vastausta, kiitos! Monille naisille viha on vaikea tunne. Sitä ei ole sallittu tytöille, joita on pitkään kasvatettu kilteiksi ja vastuuntuntoisiksi omalla kustannuksellaan. Onneksi maailma muuttuu, ja molemmille sukupuolille tulee koko ajan sallitummaksi näyttää kaikkia tunteita: naisille vihaa ja miehille herkkyyttä.

Itse olen vielä sitä sukupolvea, joka periaatteessa järjen tasolla tajuaa, että jatkuva omimattoilu ei oikein tee hyvää itselle... Mutta teoriasta käytäntöön on vieläkin toisinaan ja varsinkin intiimeissä ihmissuhteissa tolkuttoman pitkä matka.

Toisaalta 50-luvulla syntynyt äitini ei erota loukkaantumistaan tai vihaansa perunasta, saati että pystyisi ilmaisemaan sitä muutoin kuin mykkäkoululla. Kaikki on suhteellista ja hyvät näkemykset ja vinkit tervetulleita!

Jos tuolta tuntuu, kannattaa ottaa lääkkeet. Tai hankkia niihin resepti, jos ei vielä ole.

Meditoin, menen luontoon kävelemään, harrastan liikuntaa, halaan koiraa.

Osa suomalaisista agre. -jutuista johtuu raivoajan alhaisesta sokeritasosta. Näin siis on todennut Hannu Lauerma, jolla on mieiestäni "jonkinsortin" uskottavuutta. Eli syö jotain, vaikka voileipä, lihapiirakka, keksejä ja juo vettä, maitoa, vaikka limsaa sen kanssa, jotta saat nestettä. Huilaa hetki ja yritä ottaa iisisti. Älä käytä alkoholia tms. päätä sekoittavaa ainetta, jos kohtaat itsessäsi äärimmäisen (tai minkään asteisen) vitutuksen. Käy kertomassa vaivastasi lääkärille. Asialle voidaan tehdä jotain tod.näk. Toivottavasti tästä on apua.

"Tunnettu tosiasia on, että verensokerin laskiessa osa ihmisistä alkaa

käyttäytyä väkivaltaisesti, erityisesti alkoholia nautittuaan. Lihaksen

verensokeritasoa tutkimalla voidaan ennustaa, ketkä tulevat tekemään

väkivaltaisia tekoja. Verestä pystytään ennustamaan jopa tappamisen

todennäköisyys, kertoo psykiatrisen vankisairaalan vastaava ylilääkäri

Hannu Lauerma.

Muun muassa professori Matti Virkkusen hyvin tuloksekkaan

tutkimusryhmän työt osoittavat, että yhteys on voimakas. Työryhmä on

kehittänyt metodeja, jotka näyttävät yllättävän hyvin ennustavan kuka

välkivaltarikollisista on se, joka uusii väkivallan tekonsa, Lauerma sanoo."

(https://yle.fi/aihe/artikkeli/2014/02/21/verensokeri-ennustaa-tappamise…)

Analysoisin tosi tarkkaan että mistä tuo raivo kumpuaa, ei ole ihan normaalia tuommoinen tuntemus jos ei ole jotain ihan selkeää syytä.

Jos itse koen tulleeni kohdelluksi epäoikeudenmukaisesti, olen helposti raivoissani. Itsellä tiukka juoksulenkki auttaa, sitten vähän hyvän fiiliksen musiikkia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oikeastaan tässä kirjoittaessa jo rauhoittui suurin raivon tunne. Enää ei ole niin levoton ja vihainen olo. 

Kai se auttoi kun kerroin tuosta miehestä, joka ottaa päähän. Että kiitos sille joka kommentoi ja auttoi analysoimaan tilannetta. -ap 

Sun tarvitsee ihan oikeasti TEHDÄ sille suhteelle miehen kanssa jotain, jos olet jo itsetuhoinen. Tiedätkö, elämä on oikeasti paljon parempaa. Olet kokenut jotain emotionaalista laiminlyöntiä lapsena tai suoraa väkivaltaa tai alkoholistin lapsi tms? Sinun ei kuulu eikä tarvitse sietää tuollaista itseäsi noin pahasti puristavaa ja väärinkohtelevaa toimintaa enää aikuisena. 

Miten ihmeessä te olette noin tunneälykkäitä ja selvästi osaatte eritellä tunteiden juurisyitä? Taas asian ytimeen osui. Olen alkoholistien lapsi. Sekin on nykyään ottanut päähän enemmän ja olen ollut jo todella maassa kuukausia. Käsittelen sitä ja olen ollut todella vihainen jopa vanhemilleni vaikka pitäisi vain unohtaa. 

Äitiäni vihaan nykyään etenkin. Hän oli väkivaltainen ja aina kännissä silloin kun etenkin olisi pitänyt olla selvinpäin. Vei minut vaarallisiin tilanteisiin ja harrasti seksiä vieressäni joidenkin random miehien kanssa. Oli sairaita riitoja ja hän ollut todella marttyyri ja myötätuntoa hamuava ihminen, jota piti aina lohduttaa vaikka olisi tehnyt kuinka inhottavia asioita. Minusta kasvoi miellyttäjä ja inhoan itseäni myöskin sen takia, että pelkään, että minusta on tulossa hänen kaltaisensa, eli marttyyri ja itsesäälissä kieriskelevä. Ahdistaa se kun näen myös noita piirteitä itsessäni ja sitten yritän vain olla olematta kuin hän. Toivottavasti en koskaan satuta ketään sillä tavalla ja omia lapsia en aio koskaan hankkia. Miehetkin elämässäni on olleet huonoja ja isä aina kännissä kun mentiin hänen luokseen. Parisuhteet on perustunut johonkin sairaaseen läheisriippuvuus kuvioon, jossa minua tallataan ja minä pyytelen anteeksi omaa olemustani. Että sekin ottaa päähän. Sitten kun yritän tuoda omia tunteitani julki tai masennun niin olenkin hullu tai muuten jotenkin sekaisin päästäni. En enää kehtaa lähteä ulos ja eristäydyn. Inhoan itseäni ja kaikkea. Vaikka yritän vain kestää ja olla rauhallinen. Sitten tulee ne kuoleman ja epäonnistumisen ajatukset. Tämä on tällaista tunteesta tunteeseen juuttumista ja lähes alituista pahoinvointia. -ap 

Koska olen narsistin lapsi, joka on seurustellut henkisesti väkivaltaisen narsistin sekä henkisesti väkivaltaisen alkoholistin lapsen kanssa. Olen vaan ehtinyt sinua pidemmälle ja kokemukseni eivät ole olleet niin pahat kuin sinulla. Sinulla on mahdollisuus voida paremmin.

Elämäsi on ollut vahingollisten hullujen ympäröimää, mutta sen ei tarvitsisi olla. Tuo raivo on voimaa, joka mahdollistaa sinulle ponnistamisen. Se antaa voimaa ja voit tukahduttaa sen voiman raivosiivoamalla tai hakkaamalla halkoja tai juoksemalla 25 km itsesi henkihieveriin tai voit käyttää sen voiman, kuten on tarkoitettu: pitämällä puoliasi, hoitamalla itseäsi, etsimällä tietoa ja tekemällä hekistä kasvua ja etsimällä parempia ihmisiä ja ympäristöjä ja työntämään sen voimalla vahingolliset ihmiset kauemmas itsestäsi. 

Olen tosi pahoillani puolestasi, että olet joutunut kokemaan sen mitä olet. Kenenkään ei pitäisi joutua tuollaiseen. 

Siivoan raivokkaasti

Onnea siitä, että vihaat äitiäsi. Se on täysin tervettä kertomasi perusteella. Sinun ei tarvitse unohtaa, koska eihän se edes onnistu.

Myös tuo suru on terveellinen tunne. Olet oikealla polulla. Toivoisin, että pääsisit juttelemaan ammattilaisen kanssa. Sinulla on paljon käsiteltävää, joten ei ole ihme, että raivonpuuskia tulee.

Onko ollut univaikeuksia ihmissuhdeongelmien lisäksi? Nykyään moni roikkuu kyllä löysässä hirressä, kun avioliitto ei ole niin kovassa kunniassa ja joka toinen polnoliippuvainen. Eikä ole tietysti naimisissakaan aina herkkua. Toivottavasti löytäisi jonottamalla hyvän terapeutin.

Vierailija kirjoitti:

Jos tuolta tuntuu, kannattaa ottaa lääkkeet. Tai hankkia niihin resepti, jos ei vielä ole.

Eikä kannata. Lääkkeet vaan turruttaa ja siirtää ongelmia eteenpäin. Kyse on lapsuuden traumasta, joka ei lääkkeillä parane.

Juoksulenkki. Juoksee niin kauan kuin sapettaa. Jos ei pääse juoksemaan, niin pensseli, paperi ja värit. Antaa vihan viuhua maalaukseksi.

Raivosiivoan, teen lumitöitä, menen pitkälle lenkille.

Sitten kun viha on purettu niin voi alkaa analysoimaan ja ajattelemaan järkevästi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oikeastaan tässä kirjoittaessa jo rauhoittui suurin raivon tunne. Enää ei ole niin levoton ja vihainen olo. 

Kai se auttoi kun kerroin tuosta miehestä, joka ottaa päähän. Että kiitos sille joka kommentoi ja auttoi analysoimaan tilannetta. -ap 

Sun tarvitsee ihan oikeasti TEHDÄ sille suhteelle miehen kanssa jotain, jos olet jo itsetuhoinen. Tiedätkö, elämä on oikeasti paljon parempaa. Olet kokenut jotain emotionaalista laiminlyöntiä lapsena tai suoraa väkivaltaa tai alkoholistin lapsi tms? Sinun ei kuulu eikä tarvitse sietää tuollaista itseäsi noin pahasti puristavaa ja väärinkohtelevaa toimintaa enää aikuisena. 

Miten ihmeessä te olette noin tunneälykkäitä ja selvästi osaatte eritellä tunteiden juurisyitä? Taas asian ytimeen osui. Olen alkoholistien lapsi. Sekin on nykyään ottanut päähän enemmän ja olen ollut jo todella maassa kuukausia. Käsittelen sitä ja olen ollut todella vihainen jopa vanhemilleni vaikka pitäisi vain unohtaa. 

Äitiäni vihaan nykyään etenkin. Hän oli väkivaltainen ja aina kännissä silloin kun etenkin olisi pitänyt olla selvinpäin. Vei minut vaarallisiin tilanteisiin ja harrasti seksiä vieressäni joidenkin random miehien kanssa. Oli sairaita riitoja ja hän ollut todella marttyyri ja myötätuntoa hamuava ihminen, jota piti aina lohduttaa vaikka olisi tehnyt kuinka inhottavia asioita. Minusta kasvoi miellyttäjä ja inhoan itseäni myöskin sen takia, että pelkään, että minusta on tulossa hänen kaltaisensa, eli marttyyri ja itsesäälissä kieriskelevä. Ahdistaa se kun näen myös noita piirteitä itsessäni ja sitten yritän vain olla olematta kuin hän. Toivottavasti en koskaan satuta ketään sillä tavalla ja omia lapsia en aio koskaan hankkia. Miehetkin elämässäni on olleet huonoja ja isä aina kännissä kun mentiin hänen luokseen. Parisuhteet on perustunut johonkin sairaaseen läheisriippuvuus kuvioon, jossa minua tallataan ja minä pyytelen anteeksi omaa olemustani. Että sekin ottaa päähän. Sitten kun yritän tuoda omia tunteitani julki tai masennun niin olenkin hullu tai muuten jotenkin sekaisin päästäni. En enää kehtaa lähteä ulos ja eristäydyn. Inhoan itseäni ja kaikkea. Vaikka yritän vain kestää ja olla rauhallinen. Sitten tulee ne kuoleman ja epäonnistumisen ajatukset. Tämä on tällaista tunteesta tunteeseen juuttumista ja lähes alituista pahoinvointia. -ap 

Koska olen narsistin lapsi, joka on seurustellut henkisesti väkivaltaisen narsistin sekä henkisesti väkivaltaisen alkoholistin lapsen kanssa. Olen vaan ehtinyt sinua pidemmälle ja kokemukseni eivät ole olleet niin pahat kuin sinulla. Sinulla on mahdollisuus voida paremmin.

Elämäsi on ollut vahingollisten hullujen ympäröimää, mutta sen ei tarvitsisi olla. Tuo raivo on voimaa, joka mahdollistaa sinulle ponnistamisen. Se antaa voimaa ja voit tukahduttaa sen voiman raivosiivoamalla tai hakkaamalla halkoja tai juoksemalla 25 km itsesi henkihieveriin tai voit käyttää sen voiman, kuten on tarkoitettu: pitämällä puoliasi, hoitamalla itseäsi, etsimällä tietoa ja tekemällä hekistä kasvua ja etsimällä parempia ihmisiä ja ympäristöjä ja työntämään sen voimalla vahingolliset ihmiset kauemmas itsestäsi. 

Olen tosi pahoillani puolestasi, että olet joutunut kokemaan sen mitä olet. Kenenkään ei pitäisi joutua tuollaiseen. 

Okei, kiitos neuvoista. Oppisinpa käyttämään tätä vihaa oikein.

Sinulle täältä myös myötätuntoa, ei ole ollut helppo taival sinullakaan. Onneksi olet löytänyt keinoja nousemaan kokemuksiesi yli ja osaat käsitellä asioita oikein. 

Minulla on sellainen pyörremyrsky sisällä, että tässä kun kerroin noita asioita, niin en nyt tiedä, että liiottelenko ja pitäisi varmaan olla kiitollinenkin, oli siellä lapsuudessa hyviäkin juttuja ja äiti on aina yrittänyt pitää huolta meistä kuitenkin vaikka on ollut vaikeaa hänelläkin. Sitten tulee syyllinen olo vihasta, etenkin jos olen hänelle vihainen niin pyytelen herkästi anteeksi. Tulee huono omatunto helposti ja jotenkin vain tulee toivoton olo kaikkien voimakkaiden tunteiden kanssa, joskus tuntuu, että tukehdun niiden alle ja enkä osaa olla mitenkään päin. Saatan olla todella levoton ja eksynyt olo. Ihan sellainen peura ajovaloissa - fiilis. Pelottaa ja on raskas epätoivoinen olo. Punaista lankaa ei ehkä ole, en tiedä mistä otan kiinni. 

Terapiaa tässä kai tarvitaan mutta prosessi sinne on kesken, ehkä pääsen sinne ensi vuonna kun on todella hidasta tämä. Toivon vaan, että jaksan ja ehkä osaan nyt kunnioittaa tätä vihaa kun sain hyviä oivalluksiakin tässä ketjussa. Kiitos edelleen. -ap 

Annan vihan velloa sisälläni. Kun se laantuu, mietin, mistä siinä oli kyse ja tarvitseeko tehdä jotain. Usein riittää, että antaa sen vain olla ja mennä ohi.

Menisitkö alkoholistien aikuisten lapsien tapaamisiin? 

https://www.is.fi/menaiset/ihmiset-ja-suhteet/art-2000008429556.html

On tosiaan hyvä, että pystyt kokemaan vihaa äitiäsi kohtaan. Myös miestäsi kohtaan kokema viha on oikeaa ja suojelee sinua, koska vaihtoehtoina tuntuu olevan joko se, että sinä kestät tukahtumalla tai sitten kestämisesi tukahduttaa sinut (itsetuho). Sinä pärjäät kyllä ilman haitallista parisuhdetta! Silloin saat myös tilaa kasvaa omaksi itseksesi, terveemmäksi itseksesi. Ota äitiisi suurin mahdollinen etäisyys. 

Jos sinulla on aikaa, rahaa ja voimavaroja, voisit miettiä kela-terapian aloittamista. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oikeastaan tässä kirjoittaessa jo rauhoittui suurin raivon tunne. Enää ei ole niin levoton ja vihainen olo. 

Kai se auttoi kun kerroin tuosta miehestä, joka ottaa päähän. Että kiitos sille joka kommentoi ja auttoi analysoimaan tilannetta. -ap 

Sun tarvitsee ihan oikeasti TEHDÄ sille suhteelle miehen kanssa jotain, jos olet jo itsetuhoinen. Tiedätkö, elämä on oikeasti paljon parempaa. Olet kokenut jotain emotionaalista laiminlyöntiä lapsena tai suoraa väkivaltaa tai alkoholistin lapsi tms? Sinun ei kuulu eikä tarvitse sietää tuollaista itseäsi noin pahasti puristavaa ja väärinkohtelevaa toimintaa enää aikuisena. 

Miten ihmeessä te olette noin tunneälykkäitä ja selvästi osaatte eritellä tunteiden juurisyitä? Taas asian ytimeen osui. Olen alkoholistien lapsi. Sekin on nykyään ottanut päähän enemmän ja olen ollut jo todella maassa kuukausia. Käsittelen sitä ja olen ollut todella vihainen jopa vanhemilleni vaikka pitäisi vain unohtaa. 

Äitiäni vihaan nykyään etenkin. Hän oli väkivaltainen ja aina kännissä silloin kun etenkin olisi pitänyt olla selvinpäin. Vei minut vaarallisiin tilanteisiin ja harrasti seksiä vieressäni joidenkin random miehien kanssa. Oli sairaita riitoja ja hän ollut todella marttyyri ja myötätuntoa hamuava ihminen, jota piti aina lohduttaa vaikka olisi tehnyt kuinka inhottavia asioita. Minusta kasvoi miellyttäjä ja inhoan itseäni myöskin sen takia, että pelkään, että minusta on tulossa hänen kaltaisensa, eli marttyyri ja itsesäälissä kieriskelevä. Ahdistaa se kun näen myös noita piirteitä itsessäni ja sitten yritän vain olla olematta kuin hän. Toivottavasti en koskaan satuta ketään sillä tavalla ja omia lapsia en aio koskaan hankkia. Miehetkin elämässäni on olleet huonoja ja isä aina kännissä kun mentiin hänen luokseen. Parisuhteet on perustunut johonkin sairaaseen läheisriippuvuus kuvioon, jossa minua tallataan ja minä pyytelen anteeksi omaa olemustani. Että sekin ottaa päähän. Sitten kun yritän tuoda omia tunteitani julki tai masennun niin olenkin hullu tai muuten jotenkin sekaisin päästäni. En enää kehtaa lähteä ulos ja eristäydyn. Inhoan itseäni ja kaikkea. Vaikka yritän vain kestää ja olla rauhallinen. Sitten tulee ne kuoleman ja epäonnistumisen ajatukset. Tämä on tällaista tunteesta tunteeseen juuttumista ja lähes alituista pahoinvointia. -ap 

Koska olen narsistin lapsi, joka on seurustellut henkisesti väkivaltaisen narsistin sekä henkisesti väkivaltaisen alkoholistin lapsen kanssa. Olen vaan ehtinyt sinua pidemmälle ja kokemukseni eivät ole olleet niin pahat kuin sinulla. Sinulla on mahdollisuus voida paremmin.

Elämäsi on ollut vahingollisten hullujen ympäröimää, mutta sen ei tarvitsisi olla. Tuo raivo on voimaa, joka mahdollistaa sinulle ponnistamisen. Se antaa voimaa ja voit tukahduttaa sen voiman raivosiivoamalla tai hakkaamalla halkoja tai juoksemalla 25 km itsesi henkihieveriin tai voit käyttää sen voiman, kuten on tarkoitettu: pitämällä puoliasi, hoitamalla itseäsi, etsimällä tietoa ja tekemällä hekistä kasvua ja etsimällä parempia ihmisiä ja ympäristöjä ja työntämään sen voimalla vahingolliset ihmiset kauemmas itsestäsi. 

Olen tosi pahoillani puolestasi, että olet joutunut kokemaan sen mitä olet. Kenenkään ei pitäisi joutua tuollaiseen. 

Okei, kiitos neuvoista. Oppisinpa käyttämään tätä vihaa oikein.

Sinulle täältä myös myötätuntoa, ei ole ollut helppo taival sinullakaan. Onneksi olet löytänyt keinoja nousemaan kokemuksiesi yli ja osaat käsitellä asioita oikein. 

Minulla on sellainen pyörremyrsky sisällä, että tässä kun kerroin noita asioita, niin en nyt tiedä, että liiottelenko ja pitäisi varmaan olla kiitollinenkin, oli siellä lapsuudessa hyviäkin juttuja ja äiti on aina yrittänyt pitää huolta meistä kuitenkin vaikka on ollut vaikeaa hänelläkin. Sitten tulee syyllinen olo vihasta, etenkin jos olen hänelle vihainen niin pyytelen herkästi anteeksi. Tulee huono omatunto helposti ja jotenkin vain tulee toivoton olo kaikkien voimakkaiden tunteiden kanssa, joskus tuntuu, että tukehdun niiden alle ja enkä osaa olla mitenkään päin. Saatan olla todella levoton ja eksynyt olo. Ihan sellainen peura ajovaloissa - fiilis. Pelottaa ja on raskas epätoivoinen olo. Punaista lankaa ei ehkä ole, en tiedä mistä otan kiinni. 

Terapiaa tässä kai tarvitaan mutta prosessi sinne on kesken, ehkä pääsen sinne ensi vuonna kun on todella hidasta tämä. Toivon vaan, että jaksan ja ehkä osaan nyt kunnioittaa tätä vihaa kun sain hyviä oivalluksiakin tässä ketjussa. Kiitos edelleen. -ap 

'

Ei sinun tarvitse olla kiitollinen saamistasi normaaleista hetkistä niin paljon, ettet saisi oikeasti tuntea surua, vihaa, itsesääliä, neuvottomuutta, voimattomuutta, epätoivoa, harmia jne. siitä mitä kohtuutonta vahingollista toimintaa olet joutunut kestämään. Sinut on ehkä uskoteltu siihen, että sinun tulisi olla kiitollinen, että sinua jaksetaan tai että sinulla on ihan hyvä koti, mistä pitäisi olla kiitollinen. Ne äänet päässäsi saattavat puhua kaikenlaista, mutta kannattaa miettiä, kenen sanoja ne ovat ja ovatko ne oikeasti oikeudenmukaisia ja oikein ja sinusta välittäviä vai onko sinua kaasuvalotettu. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siirrän tietoisuuteni tavallaan syrjään siitä olotilasta ja tarkastelen tilannetta ulkopuolelta. Vähän kuin painaisi pause-nappulaa. Sitten muistaa, että ai niin, reaktiot liittyvät omaan asenteeseen. Olet antanut itsellesi luvan paisutella asioita moninkertaiseksi ja raivostua pääsi sisällä. Voit myös siirtää itsesi ja ongelmasi uuteen viitekehykseen. Se viitekehys on sellainen, että ulkopuolelta tulevat ikävyydet ja harmit eivät vaikuta omaan sisimpääsi, koska ulkoisiin puitteisiin voi vaikuttaa melko vähän, mennyttä ei voi mennä muuttamaan ja tulevaisuutta ei voi ennustaa. Parasta siis olla omanarvontuntoinen viilipytty ja antaa elämän ja maailman pyöriä ympärillä. Hymy huulille ja etiäpäin.

Osaan minä tämän. Olen harjoitellut ja jossain syvällä sisimissäni tämä raivokin naurattaa minua, tälläkin hetkellä. Jokin osa minussa ymmärtää tämän raivon paisumisen. Yhtä asiaa en kuitenkaan ole ymmärtänyt, jonka toivon sinun selittävän minulle. 

Kun yritän tietoisesti katsella tunteita ikäänkuin tarkkailijana ja se on ihan ok, yritän hyväksyä enkä paeta, ottaa ne vastaan mutta silti tietoisesti, niin en ymmärrä sitä ristiriitaa, että saanko minä nyt siis tuntea nämä tunteet ja käydä tämän läpi vai pitääkö tämä nyt vaan taas sammuttaa, että on väärin tuntea tämä raivo ja lillua tässä. Joskus tekee ihan hyvä päästellä ilmoille kunhan en vahingoita ketään. 

En ymmärrä, että tunteensa pitäisi siis hyväksyä ja antaa mennä ohi mutta samalla pitäisi jotenkin olla antamatta niille valtaa ja tarkkailla. En tajua miten tämä tehdään oikein vaikka yritän olla mahdollisimman zen. -ap 

Edelleen tässäkin mietit mitä saat tunteidesi vallassa tehdä. Mutta et sanallakaan sano siitä mistä nuo tunteet johtuvat. Yrität ratkoa asiaa tosi tyylikkäästi ja taiten, mutta väärästä päästä.

Menen pihavajaan heittelemään ja hajottamaan tavaraa, olen tehnyt sinen itselleni oman raivohuoneen.

Vierailija kirjoitti:

Menisitkö alkoholistien aikuisten lapsien tapaamisiin? 

https://www.is.fi/menaiset/ihmiset-ja-suhteet/art-2000008429556.html

On tosiaan hyvä, että pystyt kokemaan vihaa äitiäsi kohtaan. Myös miestäsi kohtaan kokema viha on oikeaa ja suojelee sinua, koska vaihtoehtoina tuntuu olevan joko se, että sinä kestät tukahtumalla tai sitten kestämisesi tukahduttaa sinut (itsetuho). Sinä pärjäät kyllä ilman haitallista parisuhdetta! Silloin saat myös tilaa kasvaa omaksi itseksesi, terveemmäksi itseksesi. Ota äitiisi suurin mahdollinen etäisyys. 

Jos sinulla on aikaa, rahaa ja voimavaroja, voisit miettiä kela-terapian aloittamista. 

Olen aina välillä katsonut noita aikuisten alkoholistien lapsien tapaamisia, että miten paikkakunnaltani niitä tapaamisia olisi mutta sitten jätän sen vain ajatuksen tasolle. Siksi koska minua etenkin nyt tässä elämänvaiheessa hävettää tulla näkyväksi, hyvä, että kehtaan mitään normaaleja asioita tehdä. Hädin tuskin kestän olla julkisilla paikoilla. Tämä on nyt sellainen vaihe elämässä missä en ole ennen ollut ja olen ihan häpeään ja vihaan, inhoon ja suruun sidottuna. En todellakaan pysty ryhmiin menemään tässä tilanteessa mutta ehkä joskus kun ensin olen saanut apua ihan terapiassa. Nyt olen prosessissa, eli odotan psykatrille pääsyä (jono on pitkä) ja sitten se kela osuus ja terapian etsintä alkaa. Nyt en ole edes työkykyinen vaikka ennen tein töitä tunnollisesti ja olin ylpeä työminästä. En kuitenkaan pysty ede siihen vaan jokin kriisi on iskenyt vaikka yritän päästä eteenpäin ja hengittää. 

Olen kuitenkin nyt päättänyt antaa itselleni aikaa tässä vaikka päässä joskus syytän, kun en kykene nyt normaaliin elämään. -ap 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No eihän tuo "normaalia" ole ja miksi ihmeessä vain mietit tapoja tunteen purkamiseen etkä sen syihin? Jotainhan se yrittää sinulle kertoa. 

Yllätyin teidän kommenteista. Luulin, että tämä on ihan normaalia, että joskus ottaa kunnolla päähän. 

No minua varmaan ottaa päähän nyt tällä hetkellä varmaan yksi mies. Eniten se, että aina hänen ehdoillaan mennään. En jaksa saatana olla aina se, joka menee toisen ehdoilla. Tekisi mieli raivota ja huutaa. 

Enkä yleensä ole tällainen vaan nielen pettymyksen. Tänään vaan jostain syystä ottaa päähän. 

Oma eksynyt olokin ärsyttää, en tiedä mitä tehdä ja minne mennä. Eilinen meni itsetuhoisten tunteiden vallassa ja mietin, että kauan tässä viitsii enää elää ennen kuin teen itse päätökseni. Tänään sitten vaan ottaa päähän. -ap 

Ihan normaaliahan se on kun ottaa päähän. Itse huudan ääneen, yleensä autossa matkalla töihin tai laulan jotain laulua kovaäänisesti. 5 km:n päästä suurin kiukku tai stressi on jo laantunut minimiin.

On normaalia, että joskus ottaa päähän. Mutta se ei ole normaalia, että haluaa hakata asioita säpäleiksi ja mietti itsetuhoisia juttuja. Eli ap:lla taitaa vähän enemmänkin kuin vain ottaa päähän.