Vaimoni ei halua mennä töihin, koska on kotiäiti.

Olen kuitenkin yrittänyt olla asiallinen. Pitää varmaan ottaa tiukempi ote.

Tai no kyllä hän pyykkää. Lapsi kyllä on esikoulussa.

Nimittäin oman mieheni mielestäkään minä en tee mitään kotona, vaikka teen joka päivä ruoat, pesen pyykkejä noin joka toinen päivä, viikkaan ne hänelle nenän eteen vaatehuoneeseen, hoidan lapset, kuuntelen kiukuttelut ja setvin välit, raahaan lapset mukanani joka paikkaan koska vapaa-aikaa ihan itseleni ei juuri ole.

Silti mieheni vaan nipottaa että minä en ole mitään, (koska hän tekee itse raskasta ja ruumiillista työtä).

Hitsi minä teen kaiken, käyn kaupat, teen ruoat, siivoan, ulkoilutan, leikin ja askartelen jne. Olen kotihoidontuella kylläkin, mutta hei vaimosi ei saa enää tukea kotona oloon kunnalta mutta ei kyllä näköjään ansaitse sitä kyllä mieheltäkään!



Vaimo töihin, opiskelemaan tai sitten kotoan tekemään hommat!

Nythän minä hoidan ne n. 80 prosenttisesti. Sitäpaitsi lapsemme (ainoa) on jo 6-vuotias, joten osa-aikatöitä hän ainakin voisi ehtiä.

Hän kyllä ehtisi tehdä kaiken, vai mihin ihmeeseen kuluttaa aikansa, ei ainakaan lapsenhoitoon?

Luulen, että vaimosi on vain tottunut liian helppoon elämään. Tottakai hänenkin täytyy hoitaa oma osansa kotona, jos sinä kerran käyt töissä. Ota tiukempi keskustelu aiheesta.

Asiallisesti kiitos!

Nyt minun täytyy lähteä töihin. Tienaamaan shoppailurahaa. ;)

Mitä pidempään poissa, sen vaikeampi mennä töihin. Häneen on iskenyt rehellinen lorvikatarri

Mieti asiaa vaimosi kannalta. Hän on ollut kotona ainakin 6 vuotta. Ei koulutusta. Itsetunto siinä rapisee keneltä tahansa, ei edes uskalla hakea töitä.

Itse olin kotona lasten kanssa 3v muutimme sinä aikana paikkakuntaa ja vanhaan työhön ei ollut paluuta. Uudelta paikkakunnalta ei löytynyt koulutusta vastaavaa työtä ja saman alan huonommin palkattuihin en päässyt aina oli vastaus, et sinä meillä kauan viihdy. Kun siivojaksikin pääsi naapurin juoppo akka ennen minua olin aika maassa. Siinä vaiheessa onnekseni työkkäri laittoi minut kurssille, joka antoi niin paljon itsetuntoa että hain " oikeaan" kouluun. Työkkärin kurssi kyllä oli ihan pyllystä, mutta siellä huomasin, että samassa tilanteessa on muitakin enkä ole ihan yhteiskunnan hylkiö. Nyt olen saanut vakituisen työpaikan ja onneksi myös alalta, jolla viihdyn paljon paremmin kuin entisessä työssäni koskaan.

Miehen huomauttelut työn hausta saivat minut epätoivon ja raivonpartaalle, että koita valita sanasi todella huolella. TSEMPPIÄ teille molemmille.

tilanne ole hiukan vinsahtanut? Jos haluat olla kotona, mikä sinänsä on ihan arvokasta lapsesi kannalta, niin eikö kuitenkin olisi kohtuullista tehdä edes ne kotityöt?