Lue keskustelun säännöt.
Vaikeasti traumatisoituneet: Miten olette hyväksyneet sen, ettette koskaan pysty normaaliin elämään?
22.02.2023 |
Olen käynyt vuosia terapiassa ja siitä on ollut paljon apua. Terapian hyödyistä huolimatta olen joutunut hyväksymään, etten tule ikinä elämään ns normaalia elämää. Minulla ei tule koskaan olemaan parisuhdetta tai perhettä. En tule koskaan kuntoutumaan työkykyiseksi. Opin tulemaan paremmin toimeen haasteideni kanssa, mutta en tule koskaan terveeksi.
Elämässäni on hyviä asioita esim ystäviä ja harrastukset, mutta välillä toivon että olisi mahdolista elää normaalia parisuhde tai perhe-elämää.
Te muut jotka olette liian rikkinäisiä ja joiden elämä on liian sotkuista ja vaikeaa jaettavaksi, miten olette hyväksyneet tilanteenne?
Kommentit (260)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap miksi annat sinua kaltoin kohdelleille niin suuren vallan elämässäsi, että alistut ajatukseen etteikö jokin olisi mahdollista? Silloinhan he ovat voittaneet ja saaneet tehdyksi juuri sen mitä tahtoivatkin.
Mä olen ollut kahdessa väkivaltaisessa suhteessa + lapsuudessa sisar oli väkivaltainen.
Mä panikoin hetken, sitten unohdan ja sivuutan asiat täysin. Kävin psyk hoitajalla juttelemassa kun edellisessä suhteessa oli jopa henkeä uhkaavaa väkivaltaa. Hoitaja ihmetteli kun mä en tunnu pelkäävän lainkaan? Mies on mm yrittänyt mut kuristaa, mutta en lainkaan käsittele sitä, että se on ollut mulle hengenvaarallista, mulle rakas ihminen on yrittänyt mut tappaa. Toistuvasti. Mutta kun mä en suostu olemaan uhri enkä suostu pelkäämään, pitää aina olla niin pirun vahva. Silloinkin kun on kylkiluu murskana ja sen myötä koko elämä ja arki niin mähän en uhriksi suostu.
Todellisuudentajuni on aivan vääristynyt.Joku päivä vielä tämä tulee räjähtämään käsiin pahasti.
Miksi olet kahteen kertaa valinnut väkivaltaisen miehen? Ehkä sinun kannattaisi miettiä tätä. Onko se jonkun toisen kuin sinun syy, jos olet tuollaisia miehiä valinnut, yksi väkivaltainen mies ei riittänyt? Ja se naisten yleisin defenssi "en mä nyt sitä etukäteen tietänyt!" ei toimi, sillä niin moni noita tuollaisia miehiä valitsee ja samalla syrjii kilttejä miehiä, koska naisten mielestä kiltit miehet ovat automaattisesti "nössöjä".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap miksi annat sinua kaltoin kohdelleille niin suuren vallan elämässäsi, että alistut ajatukseen etteikö jokin olisi mahdollista? Silloinhan he ovat voittaneet ja saaneet tehdyksi juuri sen mitä tahtoivatkin.
Mä olen ollut kahdessa väkivaltaisessa suhteessa + lapsuudessa sisar oli väkivaltainen.
Mä panikoin hetken, sitten unohdan ja sivuutan asiat täysin. Kävin psyk hoitajalla juttelemassa kun edellisessä suhteessa oli jopa henkeä uhkaavaa väkivaltaa. Hoitaja ihmetteli kun mä en tunnu pelkäävän lainkaan? Mies on mm yrittänyt mut kuristaa, mutta en lainkaan käsittele sitä, että se on ollut mulle hengenvaarallista, mulle rakas ihminen on yrittänyt mut tappaa. Toistuvasti. Mutta kun mä en suostu olemaan uhri enkä suostu pelkäämään, pitää aina olla niin pirun vahva. Silloinkin kun on kylkiluu murskana ja sen myötä koko elämä ja arki niin mähän en uhriksi suostu.
Todellisuudentajuni on aivan vääristynyt.Joku päivä vielä tämä tulee räjähtämään käsiin pahasti.
Trauma saattaa aiheuttaa myös turtumista, jota kuvaat, mutta millä tavoin uhriutuminen auttaisi tilannetta? Uhrinahan antaa vapauden jatkaa käytöstä, joka vahvistaa traumaa eikä traumasta vapautuminen ole mahdollista, niin kauan, kuin on tilanteessa, jossa sama toistuu. Samalla hylkää ajatuksen, että olisi itse elämän aktiivinen toimija, joka tekee valintoja ja rakastaa itseään siinä määrin ettei enää anna asettaa itseään uhrin asemaan.
On tilanteita joissa ei ole muuta vaihtoehtoa, kuin olla vahva. Joko olla vahva ja välittämättä pelosta vaikka pelottaisikin, sillä se toinen vaihtoehto, jossa sortuu ja jää uhriksi, joka alistuu kohtaloonsa, on vielä huonompi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kela maksaa myös syrjäytyneiden miesten yksiöt ja kaksiot ja nettilinjat ja sähköt. Myös miehille on tarjolla ihan samat terapiapalvelut kuin naisille. Alapeukut johtuvat siis harhaisesta asenteesta, luulisin, koska alkuperäistä en ole lukenut.
Ja miten aloit vielä kääntämään narsistien kohteita itse narsisteiksi?
Ja olen pahoillani, että et ole löytänyt sopivaa naista parisuhteeseen. Niinhän se on tässä ketjussa monen naisenkin osa.
P.s. youtube on täynnä ilmaista self helpiä, josta siitäkin on apua, jos terapiaan ei pääse.
"Kela maksaa myös syrjäytyneiden miesten yksiöt ja kaksiot ja nettilinjat ja sähköt."
Taas tätä miesvihaa. Ilmeisesti palstalaisten mielestä vain rottatuella elävät miehet voivat olla syrjittyjä/syrjitettyjä. Ja nimenomaan tuo mainittu muoto eikä "syrjääntynyt", koska syrjäytyminen ei ole mikään oma valinta. Koittakaa itse olla niin henkisesti vahva, että syrjittyinä käytte koulut ja menette töihin ja teette töitäkin sitten syrjittynä. Katsotaan kuinka moni teistä pystyy siihen!
Kyllä vain, olen jopa sukuni hylkäämä, mulla ei siis ole ketään joka löytäisi mut jos kuukahtaisi kotiini. Ei ystäviä, ei vanhempia, sisaruksia, ei isovanhempia, ei ketään. Olisin seuraava maunulan muumio. Siitä huolimatta kävin kouluni, valmistuin maisteriksi ja sain nopeasti töitä. En valita AV:lla ja syytä miehiä kohtalostani, vaan ottanut tosiaan itseäni niskasta kiinni.
Kiitos tästä sinulle! Tämä on oikea asenne ja kumarran ja kiitän tästä!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kela maksaa myös syrjäytyneiden miesten yksiöt ja kaksiot ja nettilinjat ja sähköt. Myös miehille on tarjolla ihan samat terapiapalvelut kuin naisille. Alapeukut johtuvat siis harhaisesta asenteesta, luulisin, koska alkuperäistä en ole lukenut.
Ja miten aloit vielä kääntämään narsistien kohteita itse narsisteiksi?
Ja olen pahoillani, että et ole löytänyt sopivaa naista parisuhteeseen. Niinhän se on tässä ketjussa monen naisenkin osa.
P.s. youtube on täynnä ilmaista self helpiä, josta siitäkin on apua, jos terapiaan ei pääse.
"Kela maksaa myös syrjäytyneiden miesten yksiöt ja kaksiot ja nettilinjat ja sähköt."
Taas tätä miesvihaa. Ilmeisesti palstalaisten mielestä vain rottatuella elävät miehet voivat olla syrjittyjä/syrjitettyjä. Ja nimenomaan tuo mainittu muoto eikä "syrjääntynyt", koska syrjäytyminen ei ole mikään oma valinta. Koittakaa itse olla niin henkisesti vahva, että syrjittyinä käytte koulut ja menette töihin ja teette töitäkin sitten syrjittynä. Katsotaan kuinka moni teistä pystyy siihen!
Herää nyt jo! Hakeudu sinne hoitoon tai aloita kotona self help.
Tässä maassa on lakisääteinen oikeus sinulla miehenä saada samat tuet ja sairaanhoito kuin naisillakin. Ja suotavaa olisi, että niitä käytettäisiin.
En varmasti mene mihinkään ihmeen hoitoon! Hoitoon pitäisi laittaa ainoastaan ne ihmiset, jotka tekevät muille pahaa! Etkö ymmärrä? Ja tosiaan, ihan sama mitä laki sanoo, koska de facto yhteiskunta lellii aina naisia ja miehiä aina syrjitään, siis länsimaisissa yhteiskunnissa! Fakta on myös se, että länsimaisissa yhteiskunnissa naiset nauttivat hirveät määrä tulonsiirtoja tuottavaa työtä tekeviltä miehiltä! Elikä mikään "hoitoon meneminen" ei pysty muuttamaan tätä epäsuhtaa. Hoidossahan yritetään vain saada mieleltään terve ihminen sopeutumaan d3gene...roituneeseen ja sairaaseen yhteiskuntaan! Eikä yritetä korjata itse juurisyytä, eli sairasta yhteiskuntaa. Elikä se on ongelmien maton alle lakaisemista, elikä seurausten, eikä itse syiden, korjaamista! Etkö tosiaan ymmärrä? On toki paljon sellaisia "oikeasti" maahan nuijittuja ihmisiä, jotka eivät pysty enää toimimaan "normaalisti" yhteiskunnassa. Sitten on myös sellaisia, jotka eivät ole yrittäneet tarpeeksi. Veteen piirretty viiva, ymmärrän. Mutta parempi on olla katkeroitumatta liikaa. Parempi on muuttaa tavoitteitaan vähemmän vaativiksi ja ottaa pieniä askeleita kerrallaan. Väitän, että eivät kaikki, mutta moni ongelma on ihmisen omasta egosta kiinni. Toki ei niillä, jotka on oikeasti lytätty totaalisesti, sen ymmärrän jos ei pysty toimimaan tällöin edes jokseenkin normaalina funktionaalisena osana yhteiskuntaa.
Miksi sä kaappasit hyvän ketjun läyhätäksesi kuvitelluista sukupuolten välisistä eroista?
Veikkaan että on hyvä syy siihen ettet saa ystäviä tai vaimoa itsellesi. Käsittääkseni kirjoitit tähän ketjuun monta sivua sitten, sait hyviä ja kannustavia vastauksia mutta ihan puskista aloitit räyhäämisen. Ihmiset karttavat tällaista käytöstä.
Mielestäni tämä on hyvä ketju jossa traumatisoituneet saavat keskustella aiheistaan. Olen saanut täältä hyvin paljon vertaistukea ja on ollut helpottavaa huomata että samanlaisia traumoja on muillakin, en ole uniikki perhonen. On helpottavaa huomata että samanlaisia oireita on muillakin.
Miksi kaappaat ketjun itsellesi, ole hyvä ja perusta oma ketju missä syyttää naisia kaikesta elämän epäonnistumisista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kela maksaa myös syrjäytyneiden miesten yksiöt ja kaksiot ja nettilinjat ja sähköt. Myös miehille on tarjolla ihan samat terapiapalvelut kuin naisille. Alapeukut johtuvat siis harhaisesta asenteesta, luulisin, koska alkuperäistä en ole lukenut.
Ja miten aloit vielä kääntämään narsistien kohteita itse narsisteiksi?
Ja olen pahoillani, että et ole löytänyt sopivaa naista parisuhteeseen. Niinhän se on tässä ketjussa monen naisenkin osa.
P.s. youtube on täynnä ilmaista self helpiä, josta siitäkin on apua, jos terapiaan ei pääse.
"Kela maksaa myös syrjäytyneiden miesten yksiöt ja kaksiot ja nettilinjat ja sähköt."
Taas tätä miesvihaa. Ilmeisesti palstalaisten mielestä vain rottatuella elävät miehet voivat olla syrjittyjä/syrjitettyjä. Ja nimenomaan tuo mainittu muoto eikä "syrjääntynyt", koska syrjäytyminen ei ole mikään oma valinta. Koittakaa itse olla niin henkisesti vahva, että syrjittyinä käytte koulut ja menette töihin ja teette töitäkin sitten syrjittynä. Katsotaan kuinka moni teistä pystyy siihen!
Kyllä vain, olen jopa sukuni hylkäämä, mulla ei siis ole ketään joka löytäisi mut jos kuukahtaisi kotiini. Ei ystäviä, ei vanhempia, sisaruksia, ei isovanhempia, ei ketään. Olisin seuraava maunulan muumio. Siitä huolimatta kävin kouluni, valmistuin maisteriksi ja sain nopeasti töitä. En valita AV:lla ja syytä miehiä kohtalostani, vaan ottanut tosiaan itseäni niskasta kiinni.
Hirnahdin tälle maunulan muumiolle :) Täällä toinen tuleva muumio.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onpa tässä keskustelussa outoja ihmisiä! Kerroin muutamia sivuja sitten olevani mies, joka ei ole koskaan seurustellut, johtuen kiusaamisista, syrjinnästä ja epäluotosta muihin ihmisiin, joka on johtanut vissiin sitten siihen, että ei ole hirveästi ihmissuhteita. Tämän lisäksi isäni on alkoholisti. No kommenttiini tuli hirveästi alapeukutusta. Onkohan kyse palstalla esiintyvästä miesvihasta vai mistä? Ja mitä nyt jotkut naiset täällä kirjoittavat, niin mittavista traumoista huolimatta ovat miehen itselleen onnistuneet löytämään. Tajuatteko yhtään miten vaikeaa/mahdotonta traumatisoituneen miehen on löytää itselleen naista, tai edes kavereita?! No ei, ja moni tässä keskustelussa vain tuijottaa omaan napaansa. Monikohan tässäkin keskustelussa on oikeasti uhriutuvat narsisti eikä varsinainen uhri? Miehenä on nimittäin vain 2 vaihtoehtoa: Itsari tai itseään niskasta kiinni ottaminen. Se itseä niskasta kiinni ottaminen on itseäni ainakin auttanut siten, että duunia ja omaisuutta kyllä on, mutta ihmissuhteita on sen verran, että pitää olla onnellinen kun muutama ystävä sentään löytyy. Ja naista ei ole koskaan onnistunut saamaan suhteeseen, koska naiset vaativat mieheltä henkisesti ja fyysisesti niin paljon. Naisilla näköjään eri juttu. On veronmaksajien rahoilla maksettuaa terapiaa, mies/aviomies, kaikkea! Ja silti vaan valitetaan ja sen lisäksi haukutaan miehiä! Kiitos vain teille tästä! :D
Olet ihan oikeassa tuossa, että traumataustalla olevan miehen mahdollisuudet on vähäisemmät. Pelkkä miehinen kulttuuri on sellainen, että traumatisoitunut leimataan joko nynnyksi tai hulluksi eikä kukaan sellaisen kanssa halua olla tekemisissä. Ja rehellisyyden nimissä on sanottava, että ei ne naisetkaan kovin paljoa jaksa katsella traumatisoitunutta miestä. Terapiassa käynti ei ole miehille siistiä, vaan halveksittavaa, joten miehet harvemmin sinne hakeutuvat. Uskoisin, että tästä on tilastoja. Sattumaa ei myöskään ole se, että miehet on alkoholismi- ja itsemurhatilastojen kärjessä.
Olen siis itse mies traumataustalla ja elänyt maskuliinisessa kulttuurissa koko ikäni, tai siihen saakka kunnes eristäydyin kaikesta. Ja ei, en ole homo tai itkupilli, olen vain paskana kaikesta siitä mitä koin lapsena. Mutta sehän ei ketään ole koskaan kiinnostanut, joten olen oppinut pitämään suuni kiinni. Ja tulemaan alkoholistiksi ja pilleristiksikin. Näin se menee.
En tarkoita tällä syyllistää ketään, mutta miehet jää kyllä enemmän yksin kuin naiset. Kulttuuri on sellainen.
Kiva että ymmärrät tämän. Harva nainen ymmärtää, koska ei ole mies. Mutta näin se on, miehen pitää olla aina "vahva" ja mitään heikkouksia ei mies saa näyttää! Tämän olen valitettavasti itse joutunut kokemaan lukuisia kertoja elämässäni. Mitä tämä toksinen kulttuuri on sitten aiheuttanut? No, vihaan verojen maksamista Suomelle ja olen koko ajan vain itsekkäämpi, koska niin moni tässä yhteiskunnassa on näyttänyt halveksuntaa minua kohtaan. Olen esim. kaljat hakenut jo yli 10v laivalta "tax-free" ja ostellut verotonta sijoituskultaa yms. Kyllä tässä muutakin keksii...niin metsä vastaa kun sinne huutaa!
jos päätät että et tulee koskaan pystymään normaaliin elämään, niin sitähän sä sitten itsellesi petaat jatkuvasti. Roikkumalla traumoissa vuosikymmeniä ja elämällä näitä aina uudestaan läpi kelaamalla, varmistat että uhrin viitta on ja pysyy tiukasti harteilla. Auttaako tämä sinua oikeasti? Yksikään terapeutti eikä lääke tule tarjoamaan ihmeparantumista. Eikä sitä normaalin elämän mallia kannata hakea kaikista muista ja tietty juuri siitä, mitä itse ei voi saada. Mutta turhaa tätä on jauhata, et tule ymmärtämään kuitenkaan, kun kukaan ei ojenna taikapilleria.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap miksi annat sinua kaltoin kohdelleille niin suuren vallan elämässäsi, että alistut ajatukseen etteikö jokin olisi mahdollista? Silloinhan he ovat voittaneet ja saaneet tehdyksi juuri sen mitä tahtoivatkin.
Mä olen ollut kahdessa väkivaltaisessa suhteessa + lapsuudessa sisar oli väkivaltainen.
Mä panikoin hetken, sitten unohdan ja sivuutan asiat täysin. Kävin psyk hoitajalla juttelemassa kun edellisessä suhteessa oli jopa henkeä uhkaavaa väkivaltaa. Hoitaja ihmetteli kun mä en tunnu pelkäävän lainkaan? Mies on mm yrittänyt mut kuristaa, mutta en lainkaan käsittele sitä, että se on ollut mulle hengenvaarallista, mulle rakas ihminen on yrittänyt mut tappaa. Toistuvasti. Mutta kun mä en suostu olemaan uhri enkä suostu pelkäämään, pitää aina olla niin pirun vahva. Silloinkin kun on kylkiluu murskana ja sen myötä koko elämä ja arki niin mähän en uhriksi suostu.
Todellisuudentajuni on aivan vääristynyt.Joku päivä vielä tämä tulee räjähtämään käsiin pahasti.
Miksi olet kahteen kertaa valinnut väkivaltaisen miehen? Ehkä sinun kannattaisi miettiä tätä. Onko se jonkun toisen kuin sinun syy, jos olet tuollaisia miehiä valinnut, yksi väkivaltainen mies ei riittänyt? Ja se naisten yleisin defenssi "en mä nyt sitä etukäteen tietänyt!" ei toimi, sillä niin moni noita tuollaisia miehiä valitsee ja samalla syrjii kilttejä miehiä, koska naisten mielestä kiltit miehet ovat automaattisesti "nössöjä".
En usko, että he on ensitreffeillä vetäneet turpiin taikka kertoneet että "muuten, mulla on tapana pahoinpidellä naisia, onhan se ok" 🤦
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap miksi annat sinua kaltoin kohdelleille niin suuren vallan elämässäsi, että alistut ajatukseen etteikö jokin olisi mahdollista? Silloinhan he ovat voittaneet ja saaneet tehdyksi juuri sen mitä tahtoivatkin.
Mä olen ollut kahdessa väkivaltaisessa suhteessa + lapsuudessa sisar oli väkivaltainen.
Mä panikoin hetken, sitten unohdan ja sivuutan asiat täysin. Kävin psyk hoitajalla juttelemassa kun edellisessä suhteessa oli jopa henkeä uhkaavaa väkivaltaa. Hoitaja ihmetteli kun mä en tunnu pelkäävän lainkaan? Mies on mm yrittänyt mut kuristaa, mutta en lainkaan käsittele sitä, että se on ollut mulle hengenvaarallista, mulle rakas ihminen on yrittänyt mut tappaa. Toistuvasti. Mutta kun mä en suostu olemaan uhri enkä suostu pelkäämään, pitää aina olla niin pirun vahva. Silloinkin kun on kylkiluu murskana ja sen myötä koko elämä ja arki niin mähän en uhriksi suostu.
Todellisuudentajuni on aivan vääristynyt.Joku päivä vielä tämä tulee räjähtämään käsiin pahasti.
Trauma saattaa aiheuttaa myös turtumista, jota kuvaat, mutta millä tavoin uhriutuminen auttaisi tilannetta? Uhrinahan antaa vapauden jatkaa käytöstä, joka vahvistaa traumaa eikä traumasta vapautuminen ole mahdollista, niin kauan, kuin on tilanteessa, jossa sama toistuu. Samalla hylkää ajatuksen, että olisi itse elämän aktiivinen toimija, joka tekee valintoja ja rakastaa itseään siinä määrin ettei enää anna asettaa itseään uhrin asemaan.
On tilanteita joissa ei ole muuta vaihtoehtoa, kuin olla vahva. Joko olla vahva ja välittämättä pelosta vaikka pelottaisikin, sillä se toinen vaihtoehto, jossa sortuu ja jää uhriksi, joka alistuu kohtaloonsa, on vielä huonompi.
Pelko on suojaava tunne, joka varoittaa vaarasta. Uhri-sanaankaan ei tarvitse ladata minkäänlaista tuomitsevuutta. Se tarkoittaa, että on joutunut vahingollisen toiminnan kohteeksi. Myötätuntoa jos jotain sen tulisi herättää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap miksi annat sinua kaltoin kohdelleille niin suuren vallan elämässäsi, että alistut ajatukseen etteikö jokin olisi mahdollista? Silloinhan he ovat voittaneet ja saaneet tehdyksi juuri sen mitä tahtoivatkin.
Mä olen ollut kahdessa väkivaltaisessa suhteessa + lapsuudessa sisar oli väkivaltainen.
Mä panikoin hetken, sitten unohdan ja sivuutan asiat täysin. Kävin psyk hoitajalla juttelemassa kun edellisessä suhteessa oli jopa henkeä uhkaavaa väkivaltaa. Hoitaja ihmetteli kun mä en tunnu pelkäävän lainkaan? Mies on mm yrittänyt mut kuristaa, mutta en lainkaan käsittele sitä, että se on ollut mulle hengenvaarallista, mulle rakas ihminen on yrittänyt mut tappaa. Toistuvasti. Mutta kun mä en suostu olemaan uhri enkä suostu pelkäämään, pitää aina olla niin pirun vahva. Silloinkin kun on kylkiluu murskana ja sen myötä koko elämä ja arki niin mähän en uhriksi suostu.
Todellisuudentajuni on aivan vääristynyt.Joku päivä vielä tämä tulee räjähtämään käsiin pahasti.
Trauma saattaa aiheuttaa myös turtumista, jota kuvaat, mutta millä tavoin uhriutuminen auttaisi tilannetta? Uhrinahan antaa vapauden jatkaa käytöstä, joka vahvistaa traumaa eikä traumasta vapautuminen ole mahdollista, niin kauan, kuin on tilanteessa, jossa sama toistuu. Samalla hylkää ajatuksen, että olisi itse elämän aktiivinen toimija, joka tekee valintoja ja rakastaa itseään siinä määrin ettei enää anna asettaa itseään uhrin asemaan.
On tilanteita joissa ei ole muuta vaihtoehtoa, kuin olla vahva. Joko olla vahva ja välittämättä pelosta vaikka pelottaisikin, sillä se toinen vaihtoehto, jossa sortuu ja jää uhriksi, joka alistuu kohtaloonsa, on vielä huonompi.
Pelko on suojaava tunne, joka varoittaa vaarasta. Uhri-sanaankaan ei tarvitse ladata minkäänlaista tuomitsevuutta. Se tarkoittaa, että on joutunut vahingollisen toiminnan kohteeksi. Myötätuntoa jos jotain sen tulisi herättää.
Kyllä pelko varoittaa vaarasta, mutta trauman kanssa pelko saattaa astua myös niihin hetkiin, kun ei tarvitsisi pelätä. Tietenkin henkeä uhkaavissa tilanteissa pelko kertoo vaarasta ja muutoinkin riskialttiista tilanteista joita on hyvä välttää.
Sillä ettei uhriutuminen auta, tarkoitin sitä ettei anna uhrimentaliteetin hiipiä osaksi identiteettiään ja ryhdy toimimaan sen mukaisesta menettäen käsityksen siitä, että voi vaikuttaa aktiivisesti elämäänsä. Tietenkin vahingollisen toiminnan kohteeksi joutunut saa myötätuntoni. Se mihin tässä keskityin oli asennoituminen siihen ettei anna heidän, jotka vahingoittavat määrittää loppuelämää tai sitä mikä on mahdollista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kela maksaa myös syrjäytyneiden miesten yksiöt ja kaksiot ja nettilinjat ja sähköt. Myös miehille on tarjolla ihan samat terapiapalvelut kuin naisille. Alapeukut johtuvat siis harhaisesta asenteesta, luulisin, koska alkuperäistä en ole lukenut.
Ja miten aloit vielä kääntämään narsistien kohteita itse narsisteiksi?
Ja olen pahoillani, että et ole löytänyt sopivaa naista parisuhteeseen. Niinhän se on tässä ketjussa monen naisenkin osa.
P.s. youtube on täynnä ilmaista self helpiä, josta siitäkin on apua, jos terapiaan ei pääse.
"Kela maksaa myös syrjäytyneiden miesten yksiöt ja kaksiot ja nettilinjat ja sähköt."
Taas tätä miesvihaa. Ilmeisesti palstalaisten mielestä vain rottatuella elävät miehet voivat olla syrjittyjä/syrjitettyjä. Ja nimenomaan tuo mainittu muoto eikä "syrjääntynyt", koska syrjäytyminen ei ole mikään oma valinta. Koittakaa itse olla niin henkisesti vahva, että syrjittyinä käytte koulut ja menette töihin ja teette töitäkin sitten syrjittynä. Katsotaan kuinka moni teistä pystyy siihen!
Herää nyt jo! Hakeudu sinne hoitoon tai aloita kotona self help.
Tässä maassa on lakisääteinen oikeus sinulla miehenä saada samat tuet ja sairaanhoito kuin naisillakin. Ja suotavaa olisi, että niitä käytettäisiin.
En varmasti mene mihinkään ihmeen hoitoon! Hoitoon pitäisi laittaa ainoastaan ne ihmiset, jotka tekevät muille pahaa! Etkö ymmärrä? Ja tosiaan, ihan sama mitä laki sanoo, koska de facto yhteiskunta lellii aina naisia ja miehiä aina syrjitään, siis länsimaisissa yhteiskunnissa! Fakta on myös se, että länsimaisissa yhteiskunnissa naiset nauttivat hirveät määrä tulonsiirtoja tuottavaa työtä tekeviltä miehiltä! Elikä mikään "hoitoon meneminen" ei pysty muuttamaan tätä epäsuhtaa. Hoidossahan yritetään vain saada mieleltään terve ihminen sopeutumaan d3gene...roituneeseen ja sairaaseen yhteiskuntaan! Eikä yritetä korjata itse juurisyytä, eli sairasta yhteiskuntaa. Elikä se on ongelmien maton alle lakaisemista, elikä seurausten, eikä itse syiden, korjaamista! Etkö tosiaan ymmärrä? On toki paljon sellaisia "oikeasti" maahan nuijittuja ihmisiä, jotka eivät pysty enää toimimaan "normaalisti" yhteiskunnassa. Sitten on myös sellaisia, jotka eivät ole yrittäneet tarpeeksi. Veteen piirretty viiva, ymmärrän. Mutta parempi on olla katkeroitumatta liikaa. Parempi on muuttaa tavoitteitaan vähemmän vaativiksi ja ottaa pieniä askeleita kerrallaan. Väitän, että eivät kaikki, mutta moni ongelma on ihmisen omasta egosta kiinni. Toki ei niillä, jotka on oikeasti lytätty totaalisesti, sen ymmärrän jos ei pysty toimimaan tällöin edes jokseenkin normaalina funktionaalisena osana yhteiskuntaa.
Hoito on väärää, jos sillä halutaan saada tilanne siihen, että hoidetaan väkivallan kohde kestämään häneen kohdistuvaa väkivaltaa. Näin oli itsenikin kohdalla nuorena. Kapinoin huonoa hoitoa vastaan mielessäni ja sen päätyttyä aloin hoitaa itse itseäni ja olen jatkossa kieltäytynyt sellaisesta hoidosta. Sen sijaan olen saanut hyvää hoitoa siitä, miten hoitaa itse itseäni niin, että elämäni olisi mahdollisimman traumavapaata ja mukavaa sekä miten pitää kaikki haitalliset ihmiset ulkona elämästäni, ei opetella sietämään heidän haitallisuuttaan.
En käytä päihteitä, en käy baareissa, en haikaile suhteiden perään ja joudu rikkomaan näin itseäni irtoseksillä. Keskityn pitämään huolen ravinnostani, unesta, hyvistä ystävyyssuhteista, siitä, että liikun vain tervehenkisissä piireissä tervehenkisillä asioilla jne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Inhoan sanaa uhriutuminen. Tai siis sen väärinkäyttöä. Minun käsittääkseni uhriutuja on sellainen, joka ei ole oikeasti edes uhri, mutta kuvittelee olevansa. Sen sijaan jokainen oikeasti uhri saa mielestäni surra tai vihastua tai lamaantua tai mitä tahansa tapahtumasta juuri niin kuin itsestä tuntuu. Ei ole oikeaa tapaa suorittaa uhriksi joutumistaan ja jokainen kokee oman ainutkertaisen vahingoittavan tilanteensa omalla ainutkertaisella luonteellaan juuri niin kuin kokee.
Ihmisillä on erilaiset temperamentit ja luonteet ja voimavarat, sille ei voi mitään. Toinen hajoaa ja jää maahan siinä missä toinen jaksaa vielä taistella ja ponnistaa. Sille ei voi mitään. Joku on toista kauniimpi, toista älykkäämpi, toista terveempi, toista rikkaampi jne. Elämä ei ole tasapäistä eikä tasan.
Itselleni kriisiterapeutti sanoi muutaman tapaamisen jälkeen, että hän tietää, että minä tulen selviämään siitä tapahtuneesta. Ja hän oli täysin oikeassa. Olen siitä kiitollinen. Ihan yhtä hyvin olisin voinut sairastua enkä olisi jaksanut toipua yhtä hyvin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap miksi annat sinua kaltoin kohdelleille niin suuren vallan elämässäsi, että alistut ajatukseen etteikö jokin olisi mahdollista? Silloinhan he ovat voittaneet ja saaneet tehdyksi juuri sen mitä tahtoivatkin.
Mä olen ollut kahdessa väkivaltaisessa suhteessa + lapsuudessa sisar oli väkivaltainen.
Mä panikoin hetken, sitten unohdan ja sivuutan asiat täysin. Kävin psyk hoitajalla juttelemassa kun edellisessä suhteessa oli jopa henkeä uhkaavaa väkivaltaa. Hoitaja ihmetteli kun mä en tunnu pelkäävän lainkaan? Mies on mm yrittänyt mut kuristaa, mutta en lainkaan käsittele sitä, että se on ollut mulle hengenvaarallista, mulle rakas ihminen on yrittänyt mut tappaa. Toistuvasti. Mutta kun mä en suostu olemaan uhri enkä suostu pelkäämään, pitää aina olla niin pirun vahva. Silloinkin kun on kylkiluu murskana ja sen myötä koko elämä ja arki niin mähän en uhriksi suostu.
Todellisuudentajuni on aivan vääristynyt.Joku päivä vielä tämä tulee räjähtämään käsiin pahasti.
Trauma saattaa aiheuttaa myös turtumista, jota kuvaat, mutta millä tavoin uhriutuminen auttaisi tilannetta? Uhrinahan antaa vapauden jatkaa käytöstä, joka vahvistaa traumaa eikä traumasta vapautuminen ole mahdollista, niin kauan, kuin on tilanteessa, jossa sama toistuu. Samalla hylkää ajatuksen, että olisi itse elämän aktiivinen toimija, joka tekee valintoja ja rakastaa itseään siinä määrin ettei enää anna asettaa itseään uhrin asemaan.
On tilanteita joissa ei ole muuta vaihtoehtoa, kuin olla vahva. Joko olla vahva ja välittämättä pelosta vaikka pelottaisikin, sillä se toinen vaihtoehto, jossa sortuu ja jää uhriksi, joka alistuu kohtaloonsa, on vielä huonompi.
Pelko on suojaava tunne, joka varoittaa vaarasta. Uhri-sanaankaan ei tarvitse ladata minkäänlaista tuomitsevuutta. Se tarkoittaa, että on joutunut vahingollisen toiminnan kohteeksi. Myötätuntoa jos jotain sen tulisi herättää.
Kyllä pelko varoittaa vaarasta, mutta trauman kanssa pelko saattaa astua myös niihin hetkiin, kun ei tarvitsisi pelätä. Tietenkin henkeä uhkaavissa tilanteissa pelko kertoo vaarasta ja muutoinkin riskialttiista tilanteista joita on hyvä välttää.
Sillä ettei uhriutuminen auta, tarkoitin sitä ettei anna uhrimentaliteetin hiipiä osaksi identiteettiään ja ryhdy toimimaan sen mukaisesta menettäen käsityksen siitä, että voi vaikuttaa aktiivisesti elämäänsä. Tietenkin vahingollisen toiminnan kohteeksi joutunut saa myötätuntoni. Se mihin tässä keskityin oli asennoituminen siihen ettei anna heidän, jotka vahingoittavat määrittää loppuelämää tai sitä mikä on mahdollista.
Sulla oli paljon hyvää tekstissäsi. Haluaisin keskustella miten näet sen että traumatisoitunut ihminen pelkää silloinkin kun ei tarvitse pelätä. Millaisia kokemuksia sinulla on?
Itselläni on kokemus että kun pelko tulee, sitä ei voi oikein estääkään. Nuorempana jouduin todella työstämään että saisin sanottua edes vastakkaisen mielipiteen ja vielä näin vanhemmallakin iällä helposti väistän jos tulee konfliktitilanne. Erityisesti vanhemmat naiset saavat aikaan pelon, koska koin rankkaa perheväkivaltaa erityisesti äidin puolelta. Ja vieläkin tietynikäiset ja tietynoloiset naiset saavat aikaan sellaisen pelon että sitä on vaikea käsitellä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole tehnyt traumasta itselleni identiteettiä ja tekosyytä vältellä elämää.
Elämäni on täysin normaalia.
Katkesiko kynsi vai?
Ei. Minut raiskattiin, yritin kolmesti itsemurhaa, lapseni syntyi keskosena ja hänellä todettiin juuri asperger, äitini kuoli nopeaan ja ikävään syöpään.
Eikä siinä vielä kaikki. Mutta tämä on elämää ja aion elää sen kyynistymättä, uhriutumatta ja täysillä. Oliko muuta?
Ei millään pahalla, mutta asenteesi kuulostaa traumavasteelta sekin. Pakko selvitä ja elää täysillä hinnalla millä hyvänsä. Kuulostaa siltä, että sulla on asioiden käsittelyä vielä tulossa.
Vierailija kirjoitti:
Inhoan sanaa uhriutuminen. Tai siis sen väärinkäyttöä. Minun käsittääkseni uhriutuja on sellainen, joka ei ole oikeasti edes uhri, mutta kuvittelee olevansa. Sen sijaan jokainen oikeasti uhri saa mielestäni surra tai vihastua tai lamaantua tai mitä tahansa tapahtumasta juuri niin kuin itsestä tuntuu. Ei ole oikeaa tapaa suorittaa uhriksi joutumistaan ja jokainen kokee oman ainutkertaisen vahingoittavan tilanteensa omalla ainutkertaisella luonteellaan juuri niin kuin kokee.
Ihmisillä on erilaiset temperamentit ja luonteet ja voimavarat, sille ei voi mitään. Toinen hajoaa ja jää maahan siinä missä toinen jaksaa vielä taistella ja ponnistaa. Sille ei voi mitään. Joku on toista kauniimpi, toista älykkäämpi, toista terveempi, toista rikkaampi jne. Elämä ei ole tasapäistä eikä tasan.
Itselleni kriisiterapeutti sanoi muutaman tapaamisen jälkeen, että hän tietää, että minä tulen selviämään siitä tapahtuneesta. Ja hän oli täysin oikeassa. Olen siitä kiitollinen. Ihan yhtä hyvin olisin voinut sairastua enkä olisi jaksanut toipua yhtä hyvin.
Tämä! Tottakai jokaisella on oikeus mielipiteeseensä mutta olen hieman hämmästynyt miksi ei saa olla uhri jos sellainen on kerran ollutkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Inhoan sanaa uhriutuminen. Tai siis sen väärinkäyttöä. Minun käsittääkseni uhriutuja on sellainen, joka ei ole oikeasti edes uhri, mutta kuvittelee olevansa. Sen sijaan jokainen oikeasti uhri saa mielestäni surra tai vihastua tai lamaantua tai mitä tahansa tapahtumasta juuri niin kuin itsestä tuntuu. Ei ole oikeaa tapaa suorittaa uhriksi joutumistaan ja jokainen kokee oman ainutkertaisen vahingoittavan tilanteensa omalla ainutkertaisella luonteellaan juuri niin kuin kokee.
Ihmisillä on erilaiset temperamentit ja luonteet ja voimavarat, sille ei voi mitään. Toinen hajoaa ja jää maahan siinä missä toinen jaksaa vielä taistella ja ponnistaa. Sille ei voi mitään. Joku on toista kauniimpi, toista älykkäämpi, toista terveempi, toista rikkaampi jne. Elämä ei ole tasapäistä eikä tasan.
Itselleni kriisiterapeutti sanoi muutaman tapaamisen jälkeen, että hän tietää, että minä tulen selviämään siitä tapahtuneesta. Ja hän oli täysin oikeassa. Olen siitä kiitollinen. Ihan yhtä hyvin olisin voinut sairastua enkä olisi jaksanut toipua yhtä hyvin.
Tämä! Tottakai jokaisella on oikeus mielipiteeseensä mutta olen hieman hämmästynyt miksi ei saa olla uhri jos sellainen on kerran ollutkin.
Aivan, mutta tahtooko olla uhri loppuikänsä vai selviytyjä? Riippuu siitäkin onko kyse uhriksi joutumisen tiedostamisesta vai mentaliteetista "olen uhri". Kyllä jokainen saa puolestani määritellä itsensä niin, kuin tahtoo, mutta onko se sitten itselle hyväksi, on asia erikseen. eri
Vierailija kirjoitti:
Onpa tässä keskustelussa outoja ihmisiä! Kerroin muutamia sivuja sitten olevani mies, joka ei ole koskaan seurustellut, johtuen kiusaamisista, syrjinnästä ja epäluotosta muihin ihmisiin, joka on johtanut vissiin sitten siihen, että ei ole hirveästi ihmissuhteita. Tämän lisäksi isäni on alkoholisti. No kommenttiini tuli hirveästi alapeukutusta. Onkohan kyse palstalla esiintyvästä miesvihasta vai mistä? Ja mitä nyt jotkut naiset täällä kirjoittavat, niin mittavista traumoista huolimatta ovat miehen itselleen onnistuneet löytämään. Tajuatteko yhtään miten vaikeaa/mahdotonta traumatisoituneen miehen on löytää itselleen naista, tai edes kavereita?! No ei, ja moni tässä keskustelussa vain tuijottaa omaan napaansa. Monikohan tässäkin keskustelussa on oikeasti uhriutuvat narsisti eikä varsinainen uhri? Miehenä on nimittäin vain 2 vaihtoehtoa: Itsari tai itseään niskasta kiinni ottaminen. Se itseä niskasta kiinni ottaminen on itseäni ainakin auttanut siten, että duunia ja omaisuutta kyllä on, mutta ihmissuhteita on sen verran, että pitää olla onnellinen kun muutama ystävä sentään löytyy. Ja naista ei ole koskaan onnistunut saamaan suhteeseen, koska naiset vaativat mieheltä henkisesti ja fyysisesti niin paljon. Naisilla näköjään eri juttu. On veronmaksajien rahoilla maksettuaa terapiaa, mies/aviomies, kaikkea! Ja silti vaan valitetaan ja sen lisäksi haukutaan miehiä! Kiitos vain teille tästä! :D
Oma veikkaus saamiisi alapeukkuihin oli kirjoituksesi vahvasti muita ja yhteiskuntaa syyllistävä sävy. En tarkoita etteikö saisi syyllistää, mutta kirjoituksesi sai sen vaikuttamaan siltä, että olet jäänyt jumiin siihen ja syy on aina muissa. Se vain kuulosti jyrkältä ja mustavalkoiselta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Inhoan sanaa uhriutuminen. Tai siis sen väärinkäyttöä. Minun käsittääkseni uhriutuja on sellainen, joka ei ole oikeasti edes uhri, mutta kuvittelee olevansa. Sen sijaan jokainen oikeasti uhri saa mielestäni surra tai vihastua tai lamaantua tai mitä tahansa tapahtumasta juuri niin kuin itsestä tuntuu. Ei ole oikeaa tapaa suorittaa uhriksi joutumistaan ja jokainen kokee oman ainutkertaisen vahingoittavan tilanteensa omalla ainutkertaisella luonteellaan juuri niin kuin kokee.
Ihmisillä on erilaiset temperamentit ja luonteet ja voimavarat, sille ei voi mitään. Toinen hajoaa ja jää maahan siinä missä toinen jaksaa vielä taistella ja ponnistaa. Sille ei voi mitään. Joku on toista kauniimpi, toista älykkäämpi, toista terveempi, toista rikkaampi jne. Elämä ei ole tasapäistä eikä tasan.
Itselleni kriisiterapeutti sanoi muutaman tapaamisen jälkeen, että hän tietää, että minä tulen selviämään siitä tapahtuneesta. Ja hän oli täysin oikeassa. Olen siitä kiitollinen. Ihan yhtä hyvin olisin voinut sairastua enkä olisi jaksanut toipua yhtä hyvin.
Tämä! Tottakai jokaisella on oikeus mielipiteeseensä mutta olen hieman hämmästynyt miksi ei saa olla uhri jos sellainen on kerran ollutkin.
Aivan, mutta tahtooko olla uhri loppuikänsä vai selviytyjä? Riippuu siitäkin onko kyse uhriksi joutumisen tiedostamisesta vai mentaliteetista "olen uhri". Kyllä jokainen saa puolestani määritellä itsensä niin, kuin tahtoo, mutta onko se sitten itselle hyväksi, on asia erikseen. eri
Minä olen loppuikäni uhri sekä toivottavasti myös selviytyjä (en voi tietää, hajoaako jaksamiseni joku "kaunis päivä" vai pitääkö se loppuun asti). Se, että on selviytynyt, ei poista sitä, että on myös uhri. Ja uhrin ei tarvitse olla vielä selviytyjä, jos ei sitä ole. Kuka tässä maailmassa on muutenkaan ihmisenä valmis tai täydellinen?
Miksei syytetä henkilöä, joka vaurioitti toisen? Miksi uhri on jotenkin syyllinen, jos hän ei löydä itsestään voimavaroja toipua ympäristön mielestä riittävän nopeasti tai kokee tilanteensa jotenkin muiden mielestä "väärin" tai "väärällä tavalla"? Rais**aja rais**si oikein, mutta uhri hajosi väärin?
Haluaisin poistaa koko uhriutumis-sanan suomen kielestä. Se, joka on uhriutuja, on esimerkiksi oikeudessa oleva rais**aja, joka valittaa siitä, että kolmen vuoden tuomio on liian kova ja että eihän hän edes niin kauhean pahaa tehnyt ja itse asiassa se kohde sitä halusi kuitenkin. Sellaisessa tilanteessa voi käyttää ihan vapaasti sanaa uhriutuminen, mutta silloin kun kyseessä on uhri, kyseessä on uhri eikä uhriutuja. Harva varmaan ihan vapaaehtoisesti haluaa raskaan loppuelämän, vai kuvitteleeko joku tosisssaan niin?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Inhoan sanaa uhriutuminen. Tai siis sen väärinkäyttöä. Minun käsittääkseni uhriutuja on sellainen, joka ei ole oikeasti edes uhri, mutta kuvittelee olevansa. Sen sijaan jokainen oikeasti uhri saa mielestäni surra tai vihastua tai lamaantua tai mitä tahansa tapahtumasta juuri niin kuin itsestä tuntuu. Ei ole oikeaa tapaa suorittaa uhriksi joutumistaan ja jokainen kokee oman ainutkertaisen vahingoittavan tilanteensa omalla ainutkertaisella luonteellaan juuri niin kuin kokee.
Ihmisillä on erilaiset temperamentit ja luonteet ja voimavarat, sille ei voi mitään. Toinen hajoaa ja jää maahan siinä missä toinen jaksaa vielä taistella ja ponnistaa. Sille ei voi mitään. Joku on toista kauniimpi, toista älykkäämpi, toista terveempi, toista rikkaampi jne. Elämä ei ole tasapäistä eikä tasan.
Itselleni kriisiterapeutti sanoi muutaman tapaamisen jälkeen, että hän tietää, että minä tulen selviämään siitä tapahtuneesta. Ja hän oli täysin oikeassa. Olen siitä kiitollinen. Ihan yhtä hyvin olisin voinut sairastua enkä olisi jaksanut toipua yhtä hyvin.
Tämä! Tottakai jokaisella on oikeus mielipiteeseensä mutta olen hieman hämmästynyt miksi ei saa olla uhri jos sellainen on kerran ollutkin.
Aivan, mutta tahtooko olla uhri loppuikänsä vai selviytyjä? Riippuu siitäkin onko kyse uhriksi joutumisen tiedostamisesta vai mentaliteetista "olen uhri". Kyllä jokainen saa puolestani määritellä itsensä niin, kuin tahtoo, mutta onko se sitten itselle hyväksi, on asia erikseen. eri
Jos on uhri niin silloin uhri. Mitä vikaa siinä on että siinä voi välillä velloa ja sääliä itseään oikein ajan kanssa? Seuraavana päivänä sitten töihin ja suorittamaan muuta elämää. Ei se uhrius katoa mihinkään vaikka sen kieltäisi tai psyykkaisi itseään asennoitumaan elämään. Mitään mikä on tapahtunut jo, ei saa tekemättömäksi. Sen kanssa joo voi elää mutta miten, niin se on jokaisen henkilökohtainen valinta. Mitä väliä sillä sitten on uhrin kannalta että mikä on hyväksi ja mikä ei. Tässä ketjussa joku kirjoitti että on joutunut pienestä lapsesta saakka insestin uhriksi. Ei se ihminen valitse uhrin asemaa tai "mentaliteettia". Se ihminen on uhri. Myös perheväkivallassa mitä joku kirjoitti että sisar on hakannut, se ihminen on uhri. Jos toista ihmistä kohtaan käyttää väkivaltaa, siitä syntyy trauma. Trauma hajottaa minuutta. Mitä nuoremmalle ihmiselle trauma tehdään, sitä tuhoisampi trauma on.
Jos ihminen ei saa surra sitä että häntä kohtaan on tehty väärin niin mitä jää jäljelle? Pelkkä kuori?
Faktahan on se, että tässä maailmassa tapahtuu pahoja asioita ja joku niistä kärsii, joku toinen hyötyy.
Traumat estävät pahan ahdistuneisuushäiriön kautta monet sosiaaliset kohtaamiset
mukaanlukien työelämään menon, mutta päivä kerrallaan mennään. Täytyy keskittyä
harrastuksiin ja läheisten hyvinvointiin. Jaksamista kaikille, joiden elämä on sinnittelyä.