Lue keskustelun säännöt.
Vaikeasti traumatisoituneet: Miten olette hyväksyneet sen, ettette koskaan pysty normaaliin elämään?
22.02.2023 |
Olen käynyt vuosia terapiassa ja siitä on ollut paljon apua. Terapian hyödyistä huolimatta olen joutunut hyväksymään, etten tule ikinä elämään ns normaalia elämää. Minulla ei tule koskaan olemaan parisuhdetta tai perhettä. En tule koskaan kuntoutumaan työkykyiseksi. Opin tulemaan paremmin toimeen haasteideni kanssa, mutta en tule koskaan terveeksi.
Elämässäni on hyviä asioita esim ystäviä ja harrastukset, mutta välillä toivon että olisi mahdolista elää normaalia parisuhde tai perhe-elämää.
Te muut jotka olette liian rikkinäisiä ja joiden elämä on liian sotkuista ja vaikeaa jaettavaksi, miten olette hyväksyneet tilanteenne?
Kommentit (260)
Onpa tässä keskustelussa outoja ihmisiä! Kerroin muutamia sivuja sitten olevani mies, joka ei ole koskaan seurustellut, johtuen kiusaamisista, syrjinnästä ja epäluotosta muihin ihmisiin, joka on johtanut vissiin sitten siihen, että ei ole hirveästi ihmissuhteita. Tämän lisäksi isäni on alkoholisti. No kommenttiini tuli hirveästi alapeukutusta. Onkohan kyse palstalla esiintyvästä miesvihasta vai mistä? Ja mitä nyt jotkut naiset täällä kirjoittavat, niin mittavista traumoista huolimatta ovat miehen itselleen onnistuneet löytämään. Tajuatteko yhtään miten vaikeaa/mahdotonta traumatisoituneen miehen on löytää itselleen naista, tai edes kavereita?! No ei, ja moni tässä keskustelussa vain tuijottaa omaan napaansa. Monikohan tässäkin keskustelussa on oikeasti uhriutuvat narsisti eikä varsinainen uhri? Miehenä on nimittäin vain 2 vaihtoehtoa: Itsari tai itseään niskasta kiinni ottaminen. Se itseä niskasta kiinni ottaminen on itseäni ainakin auttanut siten, että duunia ja omaisuutta kyllä on, mutta ihmissuhteita on sen verran, että pitää olla onnellinen kun muutama ystävä sentään löytyy. Ja naista ei ole koskaan onnistunut saamaan suhteeseen, koska naiset vaativat mieheltä henkisesti ja fyysisesti niin paljon. Naisilla näköjään eri juttu. On veronmaksajien rahoilla maksettuaa terapiaa, mies/aviomies, kaikkea! Ja silti vaan valitetaan ja sen lisäksi haukutaan miehiä! Kiitos vain teille tästä! :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kela maksaa myös syrjäytyneiden miesten yksiöt ja kaksiot ja nettilinjat ja sähköt. Myös miehille on tarjolla ihan samat terapiapalvelut kuin naisille. Alapeukut johtuvat siis harhaisesta asenteesta, luulisin, koska alkuperäistä en ole lukenut.
Ja miten aloit vielä kääntämään narsistien kohteita itse narsisteiksi?
Ja olen pahoillani, että et ole löytänyt sopivaa naista parisuhteeseen. Niinhän se on tässä ketjussa monen naisenkin osa.
P.s. youtube on täynnä ilmaista self helpiä, josta siitäkin on apua, jos terapiaan ei pääse.
Vierailija kirjoitti:
Kela maksaa myös syrjäytyneiden miesten yksiöt ja kaksiot ja nettilinjat ja sähköt. Myös miehille on tarjolla ihan samat terapiapalvelut kuin naisille. Alapeukut johtuvat siis harhaisesta asenteesta, luulisin, koska alkuperäistä en ole lukenut.
Ja miten aloit vielä kääntämään narsistien kohteita itse narsisteiksi?
Ja olen pahoillani, että et ole löytänyt sopivaa naista parisuhteeseen. Niinhän se on tässä ketjussa monen naisenkin osa.
P.s. youtube on täynnä ilmaista self helpiä, josta siitäkin on apua, jos terapiaan ei pääse.
"Kela maksaa myös syrjäytyneiden miesten yksiöt ja kaksiot ja nettilinjat ja sähköt."
Taas tätä miesvihaa. Ilmeisesti palstalaisten mielestä vain rottatuella elävät miehet voivat olla syrjittyjä/syrjitettyjä. Ja nimenomaan tuo mainittu muoto eikä "syrjääntynyt", koska syrjäytyminen ei ole mikään oma valinta. Koittakaa itse olla niin henkisesti vahva, että syrjittyinä käytte koulut ja menette töihin ja teette töitäkin sitten syrjittynä. Katsotaan kuinka moni teistä pystyy siihen!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kela maksaa myös syrjäytyneiden miesten yksiöt ja kaksiot ja nettilinjat ja sähköt. Myös miehille on tarjolla ihan samat terapiapalvelut kuin naisille. Alapeukut johtuvat siis harhaisesta asenteesta, luulisin, koska alkuperäistä en ole lukenut.
Ja miten aloit vielä kääntämään narsistien kohteita itse narsisteiksi?
Ja olen pahoillani, että et ole löytänyt sopivaa naista parisuhteeseen. Niinhän se on tässä ketjussa monen naisenkin osa.
P.s. youtube on täynnä ilmaista self helpiä, josta siitäkin on apua, jos terapiaan ei pääse.
"Kela maksaa myös syrjäytyneiden miesten yksiöt ja kaksiot ja nettilinjat ja sähköt."
Taas tätä miesvihaa. Ilmeisesti palstalaisten mielestä vain rottatuella elävät miehet voivat olla syrjittyjä/syrjitettyjä. Ja nimenomaan tuo mainittu muoto eikä "syrjääntynyt", koska syrjäytyminen ei ole mikään oma valinta. Koittakaa itse olla niin henkisesti vahva, että syrjittyinä käytte koulut ja menette töihin ja teette töitäkin sitten syrjittynä. Katsotaan kuinka moni teistä pystyy siihen!
Herää nyt jo! Hakeudu sinne hoitoon tai aloita kotona self help.
Tässä maassa on lakisääteinen oikeus sinulla miehenä saada samat tuet ja sairaanhoito kuin naisillakin. Ja suotavaa olisi, että niitä käytettäisiin.
Vierailija kirjoitti:
Ap miksi annat sinua kaltoin kohdelleille niin suuren vallan elämässäsi, että alistut ajatukseen etteikö jokin olisi mahdollista? Silloinhan he ovat voittaneet ja saaneet tehdyksi juuri sen mitä tahtoivatkin.
Mä olen ollut kahdessa väkivaltaisessa suhteessa + lapsuudessa sisar oli väkivaltainen.
Mä panikoin hetken, sitten unohdan ja sivuutan asiat täysin. Kävin psyk hoitajalla juttelemassa kun edellisessä suhteessa oli jopa henkeä uhkaavaa väkivaltaa. Hoitaja ihmetteli kun mä en tunnu pelkäävän lainkaan? Mies on mm yrittänyt mut kuristaa, mutta en lainkaan käsittele sitä, että se on ollut mulle hengenvaarallista, mulle rakas ihminen on yrittänyt mut tappaa. Toistuvasti. Mutta kun mä en suostu olemaan uhri enkä suostu pelkäämään, pitää aina olla niin pirun vahva. Silloinkin kun on kylkiluu murskana ja sen myötä koko elämä ja arki niin mähän en uhriksi suostu.
Todellisuudentajuni on aivan vääristynyt.
Joku päivä vielä tämä tulee räjähtämään käsiin pahasti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen hyväksynyt sen, etten koskaan parane enkä toivu, työkykyinen kuitenkin olen. Menetin traumaattisella tavalla lapseni ja sinä päivänä itsekin tietyllä tavalla kuolin. Minulla ei ole mitään odotuksia enää elämältä, joten se auttaa sopeutumaan. En myöskään enää pelkää mitään en myöskään kuolemaa. Ajattelen, että aina voi sitten tappaa itsensä, jos haluaa. Traumasta 15 v.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kela maksaa myös syrjäytyneiden miesten yksiöt ja kaksiot ja nettilinjat ja sähköt. Myös miehille on tarjolla ihan samat terapiapalvelut kuin naisille. Alapeukut johtuvat siis harhaisesta asenteesta, luulisin, koska alkuperäistä en ole lukenut.
Ja miten aloit vielä kääntämään narsistien kohteita itse narsisteiksi?
Ja olen pahoillani, että et ole löytänyt sopivaa naista parisuhteeseen. Niinhän se on tässä ketjussa monen naisenkin osa.
P.s. youtube on täynnä ilmaista self helpiä, josta siitäkin on apua, jos terapiaan ei pääse.
Koittakaa itse olla niin henkisesti vahva, että syrjittyinä käytte koulut ja menette töihin ja teette töitäkin sitten syrjittynä. Katsotaan kuinka moni teistä pystyy siihen!
Ihan sivusta huomauttaisin että aika moni nainen on traumoistaan huolimatta käynyt koulut, ollut työelämässä, osa on hoitanut perhettäkin samalla. Aika moni on siihen pystynyt, ei siihen naiseutta tarvita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kela maksaa myös syrjäytyneiden miesten yksiöt ja kaksiot ja nettilinjat ja sähköt. Myös miehille on tarjolla ihan samat terapiapalvelut kuin naisille. Alapeukut johtuvat siis harhaisesta asenteesta, luulisin, koska alkuperäistä en ole lukenut.
Ja miten aloit vielä kääntämään narsistien kohteita itse narsisteiksi?
Ja olen pahoillani, että et ole löytänyt sopivaa naista parisuhteeseen. Niinhän se on tässä ketjussa monen naisenkin osa.
P.s. youtube on täynnä ilmaista self helpiä, josta siitäkin on apua, jos terapiaan ei pääse.
"Kela maksaa myös syrjäytyneiden miesten yksiöt ja kaksiot ja nettilinjat ja sähköt."
Taas tätä miesvihaa. Ilmeisesti palstalaisten mielestä vain rottatuella elävät miehet voivat olla syrjittyjä/syrjitettyjä. Ja nimenomaan tuo mainittu muoto eikä "syrjääntynyt", koska syrjäytyminen ei ole mikään oma valinta. Koittakaa itse olla niin henkisesti vahva, että syrjittyinä käytte koulut ja menette töihin ja teette töitäkin sitten syrjittynä. Katsotaan kuinka moni teistä pystyy siihen!
Kyllä vain, olen jopa sukuni hylkäämä, mulla ei siis ole ketään joka löytäisi mut jos kuukahtaisi kotiini. Ei ystäviä, ei vanhempia, sisaruksia, ei isovanhempia, ei ketään. Olisin seuraava maunulan muumio. Siitä huolimatta kävin kouluni, valmistuin maisteriksi ja sain nopeasti töitä. En valita AV:lla ja syytä miehiä kohtalostani, vaan ottanut tosiaan itseäni niskasta kiinni.
Vierailija kirjoitti:
Onpa tässä keskustelussa outoja ihmisiä! Kerroin muutamia sivuja sitten olevani mies, joka ei ole koskaan seurustellut, johtuen kiusaamisista, syrjinnästä ja epäluotosta muihin ihmisiin, joka on johtanut vissiin sitten siihen, että ei ole hirveästi ihmissuhteita. Tämän lisäksi isäni on alkoholisti. No kommenttiini tuli hirveästi alapeukutusta. Onkohan kyse palstalla esiintyvästä miesvihasta vai mistä? Ja mitä nyt jotkut naiset täällä kirjoittavat, niin mittavista traumoista huolimatta ovat miehen itselleen onnistuneet löytämään. Tajuatteko yhtään miten vaikeaa/mahdotonta traumatisoituneen miehen on löytää itselleen naista, tai edes kavereita?! No ei, ja moni tässä keskustelussa vain tuijottaa omaan napaansa. Monikohan tässäkin keskustelussa on oikeasti uhriutuvat narsisti eikä varsinainen uhri? Miehenä on nimittäin vain 2 vaihtoehtoa: Itsari tai itseään niskasta kiinni ottaminen. Se itseä niskasta kiinni ottaminen on itseäni ainakin auttanut siten, että duunia ja omaisuutta kyllä on, mutta ihmissuhteita on sen verran, että pitää olla onnellinen kun muutama ystävä sentään löytyy. Ja naista ei ole koskaan onnistunut saamaan suhteeseen, koska naiset vaativat mieheltä henkisesti ja fyysisesti niin paljon. Naisilla näköjään eri juttu. On veronmaksajien rahoilla maksettuaa terapiaa, mies/aviomies, kaikkea! Ja silti vaan valitetaan ja sen lisäksi haukutaan miehiä! Kiitos vain teille tästä! :D
Olet ihan oikeassa tuossa, että traumataustalla olevan miehen mahdollisuudet on vähäisemmät. Pelkkä miehinen kulttuuri on sellainen, että traumatisoitunut leimataan joko nynnyksi tai hulluksi eikä kukaan sellaisen kanssa halua olla tekemisissä. Ja rehellisyyden nimissä on sanottava, että ei ne naisetkaan kovin paljoa jaksa katsella traumatisoitunutta miestä. Terapiassa käynti ei ole miehille siistiä, vaan halveksittavaa, joten miehet harvemmin sinne hakeutuvat. Uskoisin, että tästä on tilastoja. Sattumaa ei myöskään ole se, että miehet on alkoholismi- ja itsemurhatilastojen kärjessä.
Olen siis itse mies traumataustalla ja elänyt maskuliinisessa kulttuurissa koko ikäni, tai siihen saakka kunnes eristäydyin kaikesta. Ja ei, en ole homo tai itkupilli, olen vain paskana kaikesta siitä mitä koin lapsena. Mutta sehän ei ketään ole koskaan kiinnostanut, joten olen oppinut pitämään suuni kiinni. Ja tulemaan alkoholistiksi ja pilleristiksikin. Näin se menee.
En tarkoita tällä syyllistää ketään, mutta miehet jää kyllä enemmän yksin kuin naiset. Kulttuuri on sellainen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En hyväksynyt asiaa, vaan määrätietoisella työllä pääsin yli traumoistani. En ala niitä tässä erittelemään, vaikka ihan varmasti joku siellä nyt provosoituu, että ei varmasti olleet tarpeeksi vakavat traumat ne. Mutta oli ne.
Kävin erilaisissa terapioissa lähes kymmenen vuotta, kunnes en enää suostunut näkemään itseäni masentuneena, ahdistuneena ja traumatisoituneena. Kokeilin lääkitykset, turhaan. Löysin avun taikasienistä. Vaihdoin alaa. Olin työttömänä monta vuotta ihan vain saadakseni omaa tilaa. Nukuin temppeliunta pari vuotta. Rakensin itseni uudelleen. Jo neljä vuotta traumavapaata, onnellista elämää. Se on mahdollista!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onpa tässä keskustelussa outoja ihmisiä! Kerroin muutamia sivuja sitten olevani mies, joka ei ole koskaan seurustellut, johtuen kiusaamisista, syrjinnästä ja epäluotosta muihin ihmisiin, joka on johtanut vissiin sitten siihen, että ei ole hirveästi ihmissuhteita. Tämän lisäksi isäni on alkoholisti. No kommenttiini tuli hirveästi alapeukutusta. Onkohan kyse palstalla esiintyvästä miesvihasta vai mistä? Ja mitä nyt jotkut naiset täällä kirjoittavat, niin mittavista traumoista huolimatta ovat miehen itselleen onnistuneet löytämään. Tajuatteko yhtään miten vaikeaa/mahdotonta traumatisoituneen miehen on löytää itselleen naista, tai edes kavereita?! No ei, ja moni tässä keskustelussa vain tuijottaa omaan napaansa. Monikohan tässäkin keskustelussa on oikeasti uhriutuvat narsisti eikä varsinainen uhri? Miehenä on nimittäin vain 2 vaihtoehtoa: Itsari tai itseään niskasta kiinni ottaminen. Se itseä niskasta kiinni ottaminen on itseäni ainakin auttanut siten, että duunia ja omaisuutta kyllä on, mutta ihmissuhteita on sen verran, että pitää olla onnellinen kun muutama ystävä sentään löytyy. Ja naista ei ole koskaan onnistunut saamaan suhteeseen, koska naiset vaativat mieheltä henkisesti ja fyysisesti niin paljon. Naisilla näköjään eri juttu. On veronmaksajien rahoilla maksettuaa terapiaa, mies/aviomies, kaikkea! Ja silti vaan valitetaan ja sen lisäksi haukutaan miehiä! Kiitos vain teille tästä! :D
Olet ihan oikeassa tuossa, että traumataustalla olevan miehen mahdollisuudet on vähäisemmät. Pelkkä miehinen kulttuuri on sellainen, että traumatisoitunut leimataan joko nynnyksi tai hulluksi eikä kukaan sellaisen kanssa halua olla tekemisissä. Ja rehellisyyden nimissä on sanottava, että ei ne naisetkaan kovin paljoa jaksa katsella traumatisoitunutta miestä. Terapiassa käynti ei ole miehille siistiä, vaan halveksittavaa, joten miehet harvemmin sinne hakeutuvat. Uskoisin, että tästä on tilastoja. Sattumaa ei myöskään ole se, että miehet on alkoholismi- ja itsemurhatilastojen kärjessä.
Olen siis itse mies traumataustalla ja elänyt maskuliinisessa kulttuurissa koko ikäni, tai siihen saakka kunnes eristäydyin kaikesta. Ja ei, en ole homo tai itkupilli, olen vain paskana kaikesta siitä mitä koin lapsena. Mutta sehän ei ketään ole koskaan kiinnostanut, joten olen oppinut pitämään suuni kiinni. Ja tulemaan alkoholistiksi ja pilleristiksikin. Näin se menee.
En tarkoita tällä syyllistää ketään, mutta miehet jää kyllä enemmän yksin kuin naiset. Kulttuuri on sellainen.
Pitää olla valmis vaihtamaan piirit. Itse jätin kaikki vääränlaiset ystävät ja löysin uudet, tervehenkiset.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se satuttaa eniten että traumoista huolimatta voin tehdä itseäni ilostuttavia asioita mutta muka auttava lähimmäinen tarjoaa asioita joista en pidä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onpa tässä keskustelussa outoja ihmisiä! Kerroin muutamia sivuja sitten olevani mies, joka ei ole koskaan seurustellut, johtuen kiusaamisista, syrjinnästä ja epäluotosta muihin ihmisiin, joka on johtanut vissiin sitten siihen, että ei ole hirveästi ihmissuhteita. Tämän lisäksi isäni on alkoholisti. No kommenttiini tuli hirveästi alapeukutusta. Onkohan kyse palstalla esiintyvästä miesvihasta vai mistä? Ja mitä nyt jotkut naiset täällä kirjoittavat, niin mittavista traumoista huolimatta ovat miehen itselleen onnistuneet löytämään. Tajuatteko yhtään miten vaikeaa/mahdotonta traumatisoituneen miehen on löytää itselleen naista, tai edes kavereita?! No ei, ja moni tässä keskustelussa vain tuijottaa omaan napaansa. Monikohan tässäkin keskustelussa on oikeasti uhriutuvat narsisti eikä varsinainen uhri? Miehenä on nimittäin vain 2 vaihtoehtoa: Itsari tai itseään niskasta kiinni ottaminen. Se itseä niskasta kiinni ottaminen on itseäni ainakin auttanut siten, että duunia ja omaisuutta kyllä on, mutta ihmissuhteita on sen verran, että pitää olla onnellinen kun muutama ystävä sentään löytyy. Ja naista ei ole koskaan onnistunut saamaan suhteeseen, koska naiset vaativat mieheltä henkisesti ja fyysisesti niin paljon. Naisilla näköjään eri juttu. On veronmaksajien rahoilla maksettuaa terapiaa, mies/aviomies, kaikkea! Ja silti vaan valitetaan ja sen lisäksi haukutaan miehiä! Kiitos vain teille tästä! :D
Olet ihan oikeassa tuossa, että traumataustalla olevan miehen mahdollisuudet on vähäisemmät. Pelkkä miehinen kulttuuri on sellainen, että traumatisoitunut leimataan joko nynnyksi tai hulluksi eikä kukaan sellaisen kanssa halua olla tekemisissä. Ja rehellisyyden nimissä on sanottava, että ei ne naisetkaan kovin paljoa jaksa katsella traumatisoitunutta miestä. Terapiassa käynti ei ole miehille siistiä, vaan halveksittavaa, joten miehet harvemmin sinne hakeutuvat. Uskoisin, että tästä on tilastoja. Sattumaa ei myöskään ole se, että miehet on alkoholismi- ja itsemurhatilastojen kärjessä.
Olen siis itse mies traumataustalla ja elänyt maskuliinisessa kulttuurissa koko ikäni, tai siihen saakka kunnes eristäydyin kaikesta. Ja ei, en ole homo tai itkupilli, olen vain paskana kaikesta siitä mitä koin lapsena. Mutta sehän ei ketään ole koskaan kiinnostanut, joten olen oppinut pitämään suuni kiinni. Ja tulemaan alkoholistiksi ja pilleristiksikin. Näin se menee.
En tarkoita tällä syyllistää ketään, mutta miehet jää kyllä enemmän yksin kuin naiset. Kulttuuri on sellainen.
Sukupuolesta ja taustasta riippumatta ihmisen tulisi pyrkiä kohti tasapainoista elämää. Ihan sama oletko mies vai nainen: jos olet aikuisena edelleen kiinni jossain lapsuudessa tapahtuneessa, sabotoit itse itseäsi. Sitä eivät tee menneisyyden ihmiset tai olosuhteet nyt, sen teet sinä itsellesi.
Olen traumatisoitunut lapsuudessa itsekin ja nyt elän tervettä elämää. Jos trauma yrittää nousta pintaan, nitistän sen. Sillä ei ole enää mitään kerrottavaa minulle.
En itse ole koskaan ajatellut traumoja näin sukupuolitetusti. Olen elämäni aikana tuntenut paljon mt-ongelmaisia miehiä ja naisia enkä ole huomannut, että sukupuoli vaikuttaisi avun saantiin tai ympäristön reaktioihin. Ehkä ongelma on ympäristössäsi eikä sukupuolessasi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Halutessani saan varmasti kaivettua katkeruuden esiin itsestäni, mutta se nostaa enää harvoin päätään.
Jossain vaiheessa, kun ihmiselle tapahtuu pahoja, sairaita ja aina vain pahempia ja sairaampia asioita lakkaa odottamasta yhtään mitään. Tuohon kun lisää sen, että joka kerta, kun menee paremmin, pian menee huonommin kuin ikinä ennen, sitä ei vain odota enää yhtään mitään.
Oikeastaan kaikista toivottavin tila itselleni on se, jossa ei tapahdu mitään. Ei hyvää eikä pahaa. Tasaista tylsää samaa päivästä toiseen minkään muuttumatta. 10 vuotta elämäni on ollut tuota enkä vieläkään ole kyllästynyt. Elämäni ensimmäisinä 20 vuotena tapahtui aivan liikaa, enemmän kuin monella koko elämässä ja toivon, että loppuelämäni aikana ei tapahdu enää juuri mitään. Ei ole jaksamista eikä mielenkiintoa.
Täällä sama. Ensimmäiset 20 vuotta elämä höykyytti liikaakin. Nyt elän rauhallisesti, 10 vuotta mennyt ja nautin. Ihanaa olla kotona jossa mielivaltainen despootti ei räyhää aseiden kanssa tai toinen yhtä hulluhko odota erilaisten astaloiden kanssa hakatakseen. Tylsyys ja rauha on siunaus sielulle.
Juuri näin!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itselle tämä elämä on nyt normaalia, muttahaaveilen silti samoista asioista kuin ennenkin. Tai ehkä jotkin haaveet ovat muuttaneet muotoaan, mutta joka tapauksessa haaveilen ,ja pystyn myös iloitsemaan asioista. Iloitsemisen aiheet ovat kylläkin hyvin pieniä ehkäpä muiden mielestä, mutta itselle isoja. Esimerkiksi jos olen jaksanut piirtää/maalata tai kirjoittaa, tai joku on ollut kerrankin ystävällinen minulle/ olen saanut kaupassa ilmaisen muovipussin/ joku on antanut pantillisen tölkin, olen saanut jutella äitini kanssa syvällisiä...
Kuulostaa ehkä säälittävältä,mutta ei se oikeasti ole. Olen vain niin kiitollinen kaikista pienistäkin hyvistä asioista, joista en ehkä aikaisemmin olisi ollut.
Tuo ei ole lainkaan säälittävää, päinvastoin. Juuri tuohon pitäisi pyrkiä: että tarttuu hetkeen ja nauttii siitä mitä on. Huomaa ne pienet hyvät asiat.
Totta tämä. Itsekin opettelen hetkessä olemista. Eilen tapasin vanhahkon miehen lenkillä ja jäätiin juttelemaan. Arvokas hetki elämässä.
En ole hyväksynyt enkä tule koskaan hyväksymään, olen ikuisesti loppuun asti katkera tälle elämälle ja muille ihmisille jotka menee ja tekee mitä haluavat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Et voi muuttaa mennyttä. Se mitä tapahtui, se tapahtui. Et ollut siihen syyllinen. Sen teki joku muu. Vapauta itsesi syyllisyydestä. Lopeta itsesi piiskaaminen. Sinä olet liian arvokas märehtimään muiden tekemiä virheitä. Sinun elämäsi on vain sinun. Ota vastuu omasta itsestäsi, kukaan muu ei voi - eikä saa tehdä sitä sun puolesta. Vain sinä itse merkitset itsellesi eniten. Rakasta ja kunnioita itseäsi. Sinulla on vain yksi elämä.
No hohhoijaa mitä lässytystä taas. Traumatisoituminen ei ole sitä että yhden kerran joku sanoo pahasti tms, vaan se muuttaa aivojen ja hermoston toimintaa ja voi tehdä täysin työkyvyttömäksi kroonisen masennuksen, ahdistuksen, uupumuksen, pelkojen, psykoottisten oireiden, harhojen, takaumien jne takia. Kyse ei ole siitä että menneisyydessä oli hankaluuksia ja että nykyhetkessä menisi hyvin jos vaan ei miettisi menneitä vaan ihmiset voi olla hyvin monella tapaa sairaita nykyhetkessä. Eikä kaikkea voi parantaa lääkkeillä tai terapialla.
Olen keski-iässä ja menin joku vuosi sitten hierojalle. Niskat tuntuivat olevan vähän jumissa, huimasi. Otettiin hierojan kanssa 60min kokovartalohieronta.
Hieroja järkyttyi. Olin kuulemma vuoden top 3-listalla kaikkein pahimpia tapauksia ja elettiin loppuvuotta. Kehossa ei ollut yhtään rentoa lihasta missään. Kivikovaa massaa päästä varpaisiin. Hierottiin. Hierottiin. Hierottiin säännöllisesti joka viikko 2kk ajan, mutta yksikään jumi ei lähtenyt pois. Tuli vain hetken helpotus ja viikon päästä keho oli taas siinä kunnossa kuin sitä ei olisi hierottu ollenkaan.
Hieroja yritti miettiä, että mistä tämä johtuu, eikä keksinyt mitään syytä. Mikään elintavoissani ei viitannut siihen, että lihasjumit olisivat väärällä tavalla eletyn elämän aikaansaannoksia.
Päätin olla kertomatta hänelle yli 20 vuoden traumatausta ja traumaattisesta lapsuudesta, jossa elin siinä tiedossa, että yksi väärä sana tai katse, ja hautapaikka kutsuu. Totta hitossa se jää kehoon, vaikka muuten olisikin OK olo.
Traumastahan ei koskaan toivu kokonaan, jos ei tule jokin hengellinen suurherääminen tai koe kuolemanrajakokemusta, joka tuntuu nollaavan monien traumaattisten elämien vaikutuksen melkein kertaheitolla.
Eri. Näinhän se on, että trauma vaikuttaa ihan kehollisella tasolla.
Tämä on nyt eri esimerkki kehon ja trauman suhteesta, mutta siis, olen huomannut että vaikka miten pystyisin järjellä _ratifioimaan_ ja koettaisin rauhoitella itseäni _loogisesti_, niin kun ptsd-reaktio tulee päälle, keho reagoi eikä järki pysty pysäyttämään esim tärinää, pulssia ja siis sitä ptsd-stressiä jossa joskus on on ollut sellaista, etten pystynyt syömään, nukkumaan, elin uudestaan traumaa ja sitä että kimppuun käyntiin sieltä ja täältä.
Hengellinen eläminen tai kuolemanrajakokemus ei sekään ainakaan itselläni vienyt traumatisoitumista pois. Vaikka saan turvaa ylhäältä, niin se ei silti vaikuta silloin, kun ptsd tulee päälle eikä stressiäkään saa pois taikka pelkäämistä kun on turvattomissa paikoissa. Triggereitä on ja niihin voi koettaa suhtautua järjellä, ei auta kuin 10%, siltikin ptsd voi tulla päälle. Mulla osa traumoista tai kumuloituneet traumat liittyvät osin ryhmätyyppisiin tilanteisiin osin ei.
Mä myös olen "traumakimppu". Hieroja valitti myös, että lihakseni ovat aivan lukossa. Sitten hän väitti saavansa musta kuin "sähköiskuja".
En hirveästi pitänyt hierojasta ja epäilen että mun keho jotenkin "puolustautui".
Olen päässyt eroon jumeista "joogarullalla" mutta se alkoi tuntua liian pehmeältä niin siirryi ihan vain "puurullaan". Lisäksi joogaan. Sitten luonto on auttanut paljon.
Uskon, että me tosiaan varastoidaan traumamme kehoon ja säännöllisellä liikunnalla, hikoilulla ja hieronnalla niistä pääsee eroon niin että on helpompi elää.
Myös hengitykseen keskittymällä voi rauhoittaa mieltään.Kiitos, kun vastasit! Minulla tuntuu auttavan hyvin rauhallinen yin-jooga, jossa ollaan samassa asennossa pitkään ja mukavasti. En tiedä vielä pitkän ajan vaikutuksia tai sitä, että pääsenkö koskaan jumeista eroon lopullisesti - lihaksia särkee 24/7 - mutta ainakin alku on ollut lupaava.
Joogalla on ihan tutkitusti saatu positiivisia tuloksia erittäin vaikeiden traumatapausten hoidossa. Tuossa aiemmin joku vinkkasi Jäljet kehossa kirjaa. Siinä kerrotaan tästä enemmän.
Ihanaa huomata miten moni täällä kirjoittaa trauman jäämisestä kehoon ja kaikista kehollisista keinoista purkaa traumaa. Tämä on oikeasti tosi lohdullista. Kehon kautta käy tie kohti vapautumista. Kaiken tuskan kerrostuman ja jumisuuden läpi! On hienoa että ihmiset jakavat näitä asioita ja traumatietoisuus yhteiskunnassa lisääntyy. Uskon että tulevaisuudessa traumoja osataan tunnistaa ja hoitaa paremmin. Keholliset hoitomuodot ja psykedeeliavusteinen psykoterapia tulevat yleistymään. Psykiatrinen hoitojärjestelmä on epäonnistunut ja pettänyt monet, mutta muutos kohti parempaa tulee vielä tapahtumaan.
Mitä hyötyä siitä on nykyisille traumatisoituneille että joskus tulevaisuudessa osataan tunnistaa ja hoitaa paremmin, nykyisille ilmeisesti vaan "sori paska säkä, teidän jälkeen tulevilla asiat tulee olemaan paremmin"
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kela maksaa myös syrjäytyneiden miesten yksiöt ja kaksiot ja nettilinjat ja sähköt. Myös miehille on tarjolla ihan samat terapiapalvelut kuin naisille. Alapeukut johtuvat siis harhaisesta asenteesta, luulisin, koska alkuperäistä en ole lukenut.
Ja miten aloit vielä kääntämään narsistien kohteita itse narsisteiksi?
Ja olen pahoillani, että et ole löytänyt sopivaa naista parisuhteeseen. Niinhän se on tässä ketjussa monen naisenkin osa.
P.s. youtube on täynnä ilmaista self helpiä, josta siitäkin on apua, jos terapiaan ei pääse.
"Kela maksaa myös syrjäytyneiden miesten yksiöt ja kaksiot ja nettilinjat ja sähköt."
Taas tätä miesvihaa. Ilmeisesti palstalaisten mielestä vain rottatuella elävät miehet voivat olla syrjittyjä/syrjitettyjä. Ja nimenomaan tuo mainittu muoto eikä "syrjääntynyt", koska syrjäytyminen ei ole mikään oma valinta. Koittakaa itse olla niin henkisesti vahva, että syrjittyinä käytte koulut ja menette töihin ja teette töitäkin sitten syrjittynä. Katsotaan kuinka moni teistä pystyy siihen!
Kyllä vain, olen jopa sukuni hylkäämä, mulla ei siis ole ketään joka löytäisi mut jos kuukahtaisi kotiini. Ei ystäviä, ei vanhempia, sisaruksia, ei isovanhempia, ei ketään. Olisin seuraava maunulan muumio. Siitä huolimatta kävin kouluni, valmistuin maisteriksi ja sain nopeasti töitä. En valita AV:lla ja syytä miehiä kohtalostani, vaan ottanut tosiaan itseäni niskasta kiinni.
Toista sukupuolta voi syyttää aikansa jos on kokenut pahoja asioita. Siihen henkiseen asentoon ei vaan kannata jäädä loppuiäkseen. Anteeksianto tulee sen jälkeen kun tajuaa että katkeruus tuhoaa omaa elämää ja onnen mahdollisuuksia. Sitä ennen saa vihata niin paljon kuin tarvitsee.
Ongelma käsittelemättömissä traumoissa on joko sijaiskohteet, joille kostetaan tai krooninen masennus usein yhdistyneenä itsetuhoiseen käytökseen. Turtumus ja sisäinen kuolema on eräänlaista masennusta. Tuo voi olla se vaikein kohta elämässä kun siitä lamasta ei tunnu pääsevän mitenkään eteenpäin, jokainen liikahdus sattuu ja hyvää seuraa aina jokin romahdus. Eli tuntuu että hyvästä olosta seuraa aina rangaistus.
Silti tuosta vaiheesta voi päästä yli. Itsekin pidin itseäni toivottomana nuorena. Kaikki ihmiset eivät saa kaikkea. Senkun hyväksyy helpottaa heti. On harha luulla että kaikki saisivat kokea vanhemmuuden. Tai että kaikki pystyisivät aidosti iloitsemaan lapsistaan. Ihan kaikenlaisia tarinoita ja tragedioita maailmaan mahtuu ja kuitenkin elämä jatkuu, tulee lopulta uutta, kipu hellittää ainakin kestettäväksi. Emme pysy samoina ihmisinä ellemme ehdoin tahdoin halua kivettyä paikoillemme.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kela maksaa myös syrjäytyneiden miesten yksiöt ja kaksiot ja nettilinjat ja sähköt. Myös miehille on tarjolla ihan samat terapiapalvelut kuin naisille. Alapeukut johtuvat siis harhaisesta asenteesta, luulisin, koska alkuperäistä en ole lukenut.
Ja miten aloit vielä kääntämään narsistien kohteita itse narsisteiksi?
Ja olen pahoillani, että et ole löytänyt sopivaa naista parisuhteeseen. Niinhän se on tässä ketjussa monen naisenkin osa.
P.s. youtube on täynnä ilmaista self helpiä, josta siitäkin on apua, jos terapiaan ei pääse.
"Kela maksaa myös syrjäytyneiden miesten yksiöt ja kaksiot ja nettilinjat ja sähköt."
Taas tätä miesvihaa. Ilmeisesti palstalaisten mielestä vain rottatuella elävät miehet voivat olla syrjittyjä/syrjitettyjä. Ja nimenomaan tuo mainittu muoto eikä "syrjääntynyt", koska syrjäytyminen ei ole mikään oma valinta. Koittakaa itse olla niin henkisesti vahva, että syrjittyinä käytte koulut ja menette töihin ja teette töitäkin sitten syrjittynä. Katsotaan kuinka moni teistä pystyy siihen!
Herää nyt jo! Hakeudu sinne hoitoon tai aloita kotona self help.
Tässä maassa on lakisääteinen oikeus sinulla miehenä saada samat tuet ja sairaanhoito kuin naisillakin. Ja suotavaa olisi, että niitä käytettäisiin.
En varmasti mene mihinkään ihmeen hoitoon! Hoitoon pitäisi laittaa ainoastaan ne ihmiset, jotka tekevät muille pahaa! Etkö ymmärrä? Ja tosiaan, ihan sama mitä laki sanoo, koska de facto yhteiskunta lellii aina naisia ja miehiä aina syrjitään, siis länsimaisissa yhteiskunnissa! Fakta on myös se, että länsimaisissa yhteiskunnissa naiset nauttivat hirveät määrä tulonsiirtoja tuottavaa työtä tekeviltä miehiltä! Elikä mikään "hoitoon meneminen" ei pysty muuttamaan tätä epäsuhtaa. Hoidossahan yritetään vain saada mieleltään terve ihminen sopeutumaan d3gene...roituneeseen ja sairaaseen yhteiskuntaan! Eikä yritetä korjata itse juurisyytä, eli sairasta yhteiskuntaa. Elikä se on ongelmien maton alle lakaisemista, elikä seurausten, eikä itse syiden, korjaamista! Etkö tosiaan ymmärrä? On toki paljon sellaisia "oikeasti" maahan nuijittuja ihmisiä, jotka eivät pysty enää toimimaan "normaalisti" yhteiskunnassa. Sitten on myös sellaisia, jotka eivät ole yrittäneet tarpeeksi. Veteen piirretty viiva, ymmärrän. Mutta parempi on olla katkeroitumatta liikaa. Parempi on muuttaa tavoitteitaan vähemmän vaativiksi ja ottaa pieniä askeleita kerrallaan. Väitän, että eivät kaikki, mutta moni ongelma on ihmisen omasta egosta kiinni. Toki ei niillä, jotka on oikeasti lytätty totaalisesti, sen ymmärrän jos ei pysty toimimaan tällöin edes jokseenkin normaalina funktionaalisena osana yhteiskuntaa.
Traumatietous on onneksi kasvanut hurjasti 10-15 vuoden aikana. Laadukkaita kirjoja paljon saatavilla. Jos jokin on lohdullista ja rohkaisevaa nykyajassa, niin juuri tämä.
!980-90 luvulla oikeastaan ainoa joka aiheesta kirjoitti oli Alice MIller, lapsuuden kaltoinkohtelusta ja narsistisista luonnevaurioista. Suosittelen ehdottomasti nuorempienkin lukemaan hänen kirjojaan. Hän varoitti mm ideologioden houkutuksesta ratkaisuna lapsena koettuna vääryyteen, epäoikeudenmukaisuuteen, jopa rankaisuväkivaltaan, mikä nyky-yhteiskunnassa on hemmottelua ja välinpitämätöntä rajattomuutta harvinaisempaa. Yhtä kaikki hänen kirjojensa sisältö ei vanhene. Pohtii mm Hitlerin ja kuuluisien taiteilijoiden lapsuudenkohtaloita ja luovuuden ja tuhoavuuden välistä suhdetta. Hän oli huolissaan tulevaisuudesta jos ymmärrys traumamekanismien syistä ja hoidosta ei saa ansaisemaansa huomiota ja arvostusta toimivan yhteiskunnan perusedellytyksenä.