Lue keskustelun säännöt.
Miksi kaikki naiset joihin yritän tutustua
22.02.2023 |
reagoivat minuun pelokkaasti, vaikka pukeudun hyvin, olen siisti ja pidän huolta hygieniastani?
Luovutan varmaan kohta, tämä elämä on niin raskasta ja vaikeaa.
Kommentit (109)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olipas kerrassaan erikoista luettavaa kaikki ap:n kirjoittamat viestit.
Naisia voi tavata ja heihin tutustua ihan normaalissa elämässä ilman että heti lähtee pokailemaan. Me haistetaan tollainen 'ihan sama kuka, kunhan joku' -asenne. Harvempi haluaa olla yksi sadasta vaihtoehdosta ja tulla jossain kadunkulmalla isketyksi..
On vain pakko kun ei tässä enää muu auta. Kaikkea kokeiltu. Olen yrittänyt tutustua naisiin normaalissa elämässä, enimmäkseen oppilaitoksilla ja minua nöyryytettiin ihan riittävästi. Julkiset paikat ovat sinänsä steriilimpiä ympäristöjä deittailuun, koska siellä ei ole mulkkuja kommentoimassa jokaista sanaa ja tekoa.
Se johtuu siitä että sinulla on asperger joka asettaa tiellesi isoja esteitä. Et pysty väistämään niitä jos et edes tiedosta niiden olemassaoloa. Neurotyypilliset huomaa sekunneissa, että sinulla on asperger ja että rikot kirjoittamattomia sääntöjä. Tai paremminkin et ole edes tietoinen niistä. Näin pari päivää sitten Youtubessa sattumalta autistisen naisen shorts-pätkän, jossa hän näyttää miten hän feikkaa normaalia katsekontaktia. Joka olikin uskottava. Jos sä haluat jotain tekniikoita käyttää, niin käytä tällaisia. Ne voi jopa auttaa. Pick up -artistien konstit on assin käyttäminä täysi katastrofi. Ei ihme jos olet pelottava.
Autistimiesten katsekontaktia välttelevä tyyli tosiaan viestittää ettei ainakaan kiinnostunut ole. Tai jos yrittää siitä huolimatta lähestyä, niin sitten se on creepyä koska ei noudata normojen linjaa että ensin katsotaan ja sitten toimeen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sinusta en tiedä, mutta naiset pitää joitakin miehiä inhottavina, vaikka mies ei itsessään vikaa näkisikään.
Eräs entinen työkaverini oli tällainen. Oli urheilullinen ja sosiaalinen, mutta luuli itsestään ihan hiton paljon liikoja. Piti itseä komistuksena, vaikka naama ei todellakaan ollut mikään kummoisen näköinen, vaikka kroppa olikin kunnossa. Yritti aina tehdä tuttavuutta itseään 10 vuotta nuorempiin työpaikan naisiin ja naiset olivat lopulta niin ahdistuneita, että tämä mies piti siirtää kokonaan eri hommiin ja toiseen toimipisteeseen.
Mutta tämäkin riippuu miehestä. Joillekin miehille naiset taasen sallivat tuollaisen toiminnan ja lähinnä kihertävät tyytyväisyyttään, kun mies noin toimii.Eli kunhan se naama vastaa sitä itsetuntoa, niin kaikki hyvin naisten mielissä.
Ok, hyvä tietää.
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näytät epävarmalta.
Nainen tuntee olonsa turvallisemmaksi itsevarman röyhkeän k*sipään, kuin kiltin ja epävarman miehen seurassa.
Vaikka joukko untuvassa eläviä onkin näköjään olevinaan loukkaantuneita tästä mielipiteestä, niin se on silti täysin 100% totta.
Se on 100% totta joidenkin mutta ei missään nimessä kaikkien kohdalla. Päinvastaisen mielipiteen esittämistä ei tarvitse pitää loukkaantumisen merkkinä.
- eri
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Autistit eivät aina osaa neurotyypillisten kehonkieltä ja siksi käyttäytyvät neurotyypillisten mielestä epätavallisesti. On myös sellainen persoonallisuushäiriö kuin eristäytynyt persoona, joka ei kykene noudattamaan sosiaalisia normeja ei-tahdonalaisesti.
Minulla on todennäköisesti toinen noista tai molemmat. Olen nainen ja ihan helvetin outo. Tämä on piirre josta en ole päässyt eroon lähes kolmikymppisenäkään ja se on seurannut minua ala-asteelta työpaikalle.
Aina saan jälkeenpäin hävetä itseäni, kun tajuan miten vaivaannuttavaa seuraa olen. Jotkut jopa pelkäävät minua. En käsitä miten voin herättää kanssaihmisissä niin laajalla skaalalla negatiivisia tunteita? Myötähäpeää, pelkoa, ärsyyntymistä, vaivaantuneisuutta, turhautuneisuutta, epävarmuutta...
Eipä minulla ole enää jäljellä ihmissuhteita elämässäni. Ainoastaan äitini pitää minuun yhteyttä.
Exäkin jätti koska hänenkin mielestä olen outo ja hän on itse aspergerpiirteinen lääkäri.Jotkut on kai vain tarkoitettu kulkemaan yksin. Vihaan itseäni. Kunpa saisin olla normaali. Onneksi on netti ja anonyymit keskustelupalstat.
Näin keskustelupalstalla ainakin vaikutat ihan normaalilta. Voisitko kertoa jonkin esimerkin tilanteesta, jossa olet ollut (omasta mielestäsi) vaivaannuttavaa seuraa? Ja mistä tiedät, että jotkut pelkäävät sinua? Oletko antanut aihetta siihen?
Tämä epänormaalius ei välity tekstin kautta, vaan tulee esille kasvokkaisessa kanssakäymisessä. Eli kyseessä on varmaan jollain tavalla poikkeava kehonkieli. Silmiin katsominen ja samaan aikaan koherentisti puhuminen on minulle esimerkiksi vaikeaa.
Vaivaannuttavia tapauksia riittäisi loputtomiin, ihan jo tältä kuulta. Keskustelut esimiehen kanssa, kahvipöytä small talk töissä, opiskelukavereideni ja soitonopettajan kanssa rupattelu.
En vain osaa keskustella luontevasti ihmisten kanssa. Minun pitää samalla miettiä, että mitenkäs se keskustelun-kaava meneekään. Yleensä vasta jälkeenpäin tajuan tekemäni virheet, innostuin pitämään monologia jostain aiheesta, toistan itseäni, kun en ole varma kuunteliko vastapuoli tai ymmärsikö hän. Puhun sekavasti tai en löydä sanoja joilla ilmaista itseäni. Kerran esittelin kuvia jostain hiton hämähäkistä yhdelle työkaverilleni. Ei hyvä luoja miten joku voi tehdä elämästään itselleen niin vaikeaa?
Lukiossa ja yliopistossa olen saanut kuulla ryhmäläisten kautta joidenkin toisten opiskelijoiden pelkäävän minua. Huomaan kyllä kun ihmisiä jännittää seurassani. Olen kai vain niin vakavan ja tylyn oloinen ja ainakin yritän olla laskelmoiva siinä mitä suustani päästän. Exäni mielestä tämä oli ahdistavaa. Hän sanoi, että ei koskaan tiennyt mitä minä ajattelen oikeasti.
Yritän myös hymyillä ja häivyttää resting bitch face-ilmettäni, mutta minulla on vain niin kuolleet sieluttomat kylmät silmät, että lopputulos varmaankin herättää enemmän pelkoa kuin rohkaisua.
Suvussani esiintyy myös psykopatiaa ja yhdellä perheenjäsenelläni on diagnosoitu antisosiaalinen persoonallisuushäiriö. Tästä minulla ei ole kuitenkaan piirteitä, muita kuin ehkä tunnekylmyys ja rehellisesti sanottuna alhainen empatiakyky. Yritän kyllä parhaani mukaan toimia empaattisten ihmisten tavoin, enkä halua satuttaa ketään henkisesti tai fyysisesti.
Psykoterapiassa olen käynyt teininä, eikä siellä silloin löydetty minusta mitään vikaa, koska yritin sielläkin esittää "normaalia".
Joo, siis ihan asiallisesti ottaen, tuo epävarmuus on yksi huono asia naisten silmissä. Ihan yleisesti tiedetty asia. Ole oma itsesi ja ole paras oma itsesi. Se ei varmasti miellytä kaikkia naisia (tai miehiä) ja juuri siitähän onkin kyse, kuten täällä joku hienosti totesi. Ei meitä kaikkia keskenään olekaan tarkoitettu pariutumaan vaan haluat löytää naisen joka arvostaa nimenomaan sitä parasta mahdollista sinua. Ja jotta näin voi olla, sinun pitää ensin itse tietää kuka sinä olet, ja sitten olla itsevarmasti se.
Älä yritä miellyttää muita ihmisiä, vaan tavoittele omia unelmiasi. Kuten joku täällä totesikin, chase excellence not women. Idea on siinä että naiset eivät lähtökohtaisesti arvosta niitä 90% miehistä jotka käyttävät energiaansa naisten jahtaamiseen. Siinä ei ole mitään ihmeellistä, jännää eikä erityistä. Maailma toimii niin. Jotta naiset kiinnostuvat sinusta, sinulla tulee olla jotain tarjottavaa. Ja tuo tarjottava olet paras sinä.
Maailman sivu tämä juttu on tiedetty, läpi historian. Naisiin liiallinen assosioituminen tekee miehestä heikon, ja tämän jälkeen naiset eivät arvosta - koska heikkous ei ole arvostettava ominaisuus (miehillä tai naisilla).
Siis. Ota selvää kuka sinä olet ja ole paras se. Älä miellytä muita - tavoittele sitä mitä sinä haluat. Silloin myös nainen joka arvostaa ja haluaa parasta sinua, löytää itsensä sinun viereltäsi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Autistit eivät aina osaa neurotyypillisten kehonkieltä ja siksi käyttäytyvät neurotyypillisten mielestä epätavallisesti. On myös sellainen persoonallisuushäiriö kuin eristäytynyt persoona, joka ei kykene noudattamaan sosiaalisia normeja ei-tahdonalaisesti.
Minulla on todennäköisesti toinen noista tai molemmat. Olen nainen ja ihan helvetin outo. Tämä on piirre josta en ole päässyt eroon lähes kolmikymppisenäkään ja se on seurannut minua ala-asteelta työpaikalle.
Aina saan jälkeenpäin hävetä itseäni, kun tajuan miten vaivaannuttavaa seuraa olen. Jotkut jopa pelkäävät minua. En käsitä miten voin herättää kanssaihmisissä niin laajalla skaalalla negatiivisia tunteita? Myötähäpeää, pelkoa, ärsyyntymistä, vaivaantuneisuutta, turhautuneisuutta, epävarmuutta...
Eipä minulla ole enää jäljellä ihmissuhteita elämässäni. Ainoastaan äitini pitää minuun yhteyttä.
Exäkin jätti koska hänenkin mielestä olen outo ja hän on itse aspergerpiirteinen lääkäri.Jotkut on kai vain tarkoitettu kulkemaan yksin. Vihaan itseäni. Kunpa saisin olla normaali. Onneksi on netti ja anonyymit keskustelupalstat.
Näin keskustelupalstalla ainakin vaikutat ihan normaalilta. Voisitko kertoa jonkin esimerkin tilanteesta, jossa olet ollut (omasta mielestäsi) vaivaannuttavaa seuraa? Ja mistä tiedät, että jotkut pelkäävät sinua? Oletko antanut aihetta siihen?
Tämä epänormaalius ei välity tekstin kautta, vaan tulee esille kasvokkaisessa kanssakäymisessä. Eli kyseessä on varmaan jollain tavalla poikkeava kehonkieli. Silmiin katsominen ja samaan aikaan koherentisti puhuminen on minulle esimerkiksi vaikeaa.
Vaivaannuttavia tapauksia riittäisi loputtomiin, ihan jo tältä kuulta. Keskustelut esimiehen kanssa, kahvipöytä small talk töissä, opiskelukavereideni ja soitonopettajan kanssa rupattelu.
En vain osaa keskustella luontevasti ihmisten kanssa. Minun pitää samalla miettiä, että mitenkäs se keskustelun-kaava meneekään. Yleensä vasta jälkeenpäin tajuan tekemäni virheet, innostuin pitämään monologia jostain aiheesta, toistan itseäni, kun en ole varma kuunteliko vastapuoli tai ymmärsikö hän. Puhun sekavasti tai en löydä sanoja joilla ilmaista itseäni. Kerran esittelin kuvia jostain hiton hämähäkistä yhdelle työkaverilleni. Ei hyvä luoja miten joku voi tehdä elämästään itselleen niin vaikeaa?
Lukiossa ja yliopistossa olen saanut kuulla ryhmäläisten kautta joidenkin toisten opiskelijoiden pelkäävän minua. Huomaan kyllä kun ihmisiä jännittää seurassani. Olen kai vain niin vakavan ja tylyn oloinen ja ainakin yritän olla laskelmoiva siinä mitä suustani päästän. Exäni mielestä tämä oli ahdistavaa. Hän sanoi, että ei koskaan tiennyt mitä minä ajattelen oikeasti.
Yritän myös hymyillä ja häivyttää resting bitch face-ilmettäni, mutta minulla on vain niin kuolleet sieluttomat kylmät silmät, että lopputulos varmaankin herättää enemmän pelkoa kuin rohkaisua.
Suvussani esiintyy myös psykopatiaa ja yhdellä perheenjäsenelläni on diagnosoitu antisosiaalinen persoonallisuushäiriö. Tästä minulla ei ole kuitenkaan piirteitä, muita kuin ehkä tunnekylmyys ja rehellisesti sanottuna alhainen empatiakyky. Yritän kyllä parhaani mukaan toimia empaattisten ihmisten tavoin, enkä halua satuttaa ketään henkisesti tai fyysisesti.
Psykoterapiassa olen käynyt teininä, eikä siellä silloin löydetty minusta mitään vikaa, koska yritin sielläkin esittää "normaalia".
Kuulostat kyllä näin tekstin kautta ihan hurmaavalta ihmiseltä. Harmi että kirjallisen ilmaisun ja kehonkielen ero on ilmeisesti niin suuri. -eri
Vierailija kirjoitti:
Älä nyt naisilta tätä kysy, he eivät kykene ymmärtämään omia tunteitaan.
Kysyminen ei ole turhaa. Ymmärsivät tai eivät, naiset joka tapauksessa ilmaisevat omia tunteitaan omalla tavallaan. Jos pinttynyt poikamies haaveilee pitkäaikaisesta parisuhteesta, on hyvä ainakin yrittää ottaa selvää, mitä tulevina vuosina on odotettavissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Älä nyt naisilta tätä kysy, he eivät kykene ymmärtämään omia tunteitaan.
Tämä! Kannattaa ehdottomasti kysyä mieluummin miehiltä, jotka jälleen kerran viettävät keskiviikkoiltaansa vauvapalstalla ilman minkäänlaista naiskokemusta!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Autistit eivät aina osaa neurotyypillisten kehonkieltä ja siksi käyttäytyvät neurotyypillisten mielestä epätavallisesti. On myös sellainen persoonallisuushäiriö kuin eristäytynyt persoona, joka ei kykene noudattamaan sosiaalisia normeja ei-tahdonalaisesti.
Minulla on todennäköisesti toinen noista tai molemmat. Olen nainen ja ihan helvetin outo. Tämä on piirre josta en ole päässyt eroon lähes kolmikymppisenäkään ja se on seurannut minua ala-asteelta työpaikalle.
Aina saan jälkeenpäin hävetä itseäni, kun tajuan miten vaivaannuttavaa seuraa olen. Jotkut jopa pelkäävät minua. En käsitä miten voin herättää kanssaihmisissä niin laajalla skaalalla negatiivisia tunteita? Myötähäpeää, pelkoa, ärsyyntymistä, vaivaantuneisuutta, turhautuneisuutta, epävarmuutta...
Eipä minulla ole enää jäljellä ihmissuhteita elämässäni. Ainoastaan äitini pitää minuun yhteyttä.
Exäkin jätti koska hänenkin mielestä olen outo ja hän on itse aspergerpiirteinen lääkäri.Jotkut on kai vain tarkoitettu kulkemaan yksin. Vihaan itseäni. Kunpa saisin olla normaali. Onneksi on netti ja anonyymit keskustelupalstat.
Näin keskustelupalstalla ainakin vaikutat ihan normaalilta. Voisitko kertoa jonkin esimerkin tilanteesta, jossa olet ollut (omasta mielestäsi) vaivaannuttavaa seuraa? Ja mistä tiedät, että jotkut pelkäävät sinua? Oletko antanut aihetta siihen?
Tämä epänormaalius ei välity tekstin kautta, vaan tulee esille kasvokkaisessa kanssakäymisessä. Eli kyseessä on varmaan jollain tavalla poikkeava kehonkieli. Silmiin katsominen ja samaan aikaan koherentisti puhuminen on minulle esimerkiksi vaikeaa.
Vaivaannuttavia tapauksia riittäisi loputtomiin, ihan jo tältä kuulta. Keskustelut esimiehen kanssa, kahvipöytä small talk töissä, opiskelukavereideni ja soitonopettajan kanssa rupattelu.
En vain osaa keskustella luontevasti ihmisten kanssa. Minun pitää samalla miettiä, että mitenkäs se keskustelun-kaava meneekään. Yleensä vasta jälkeenpäin tajuan tekemäni virheet, innostuin pitämään monologia jostain aiheesta, toistan itseäni, kun en ole varma kuunteliko vastapuoli tai ymmärsikö hän. Puhun sekavasti tai en löydä sanoja joilla ilmaista itseäni. Kerran esittelin kuvia jostain hiton hämähäkistä yhdelle työkaverilleni. Ei hyvä luoja miten joku voi tehdä elämästään itselleen niin vaikeaa?
Lukiossa ja yliopistossa olen saanut kuulla ryhmäläisten kautta joidenkin toisten opiskelijoiden pelkäävän minua. Huomaan kyllä kun ihmisiä jännittää seurassani. Olen kai vain niin vakavan ja tylyn oloinen ja ainakin yritän olla laskelmoiva siinä mitä suustani päästän. Exäni mielestä tämä oli ahdistavaa. Hän sanoi, että ei koskaan tiennyt mitä minä ajattelen oikeasti.
Yritän myös hymyillä ja häivyttää resting bitch face-ilmettäni, mutta minulla on vain niin kuolleet sieluttomat kylmät silmät, että lopputulos varmaankin herättää enemmän pelkoa kuin rohkaisua.
Suvussani esiintyy myös psykopatiaa ja yhdellä perheenjäsenelläni on diagnosoitu antisosiaalinen persoonallisuushäiriö. Tästä minulla ei ole kuitenkaan piirteitä, muita kuin ehkä tunnekylmyys ja rehellisesti sanottuna alhainen empatiakyky. Yritän kyllä parhaani mukaan toimia empaattisten ihmisten tavoin, enkä halua satuttaa ketään henkisesti tai fyysisesti.
Psykoterapiassa olen käynyt teininä, eikä siellä silloin löydetty minusta mitään vikaa, koska yritin sielläkin esittää "normaalia".
Uskomatonta, tekstisi on aivan kuin omasta kynästäni. Kiitos siitä, ei tarvitse vaivautua kirjoittamaan omaa tarinaani. Olen opetellut "normaaleja" tapoja ja oman sukupuolen edustajien kanssa rupattelu onnistuukin nykyään todella hyvin kunhan puhe on jostain aiheesta josta molemmat ovat kiinnostuneita. Mutta jollain tasolla se on esittämistä enkä pysty tai edes halua olla oma itseni.
Jos puheenaihe käänty pintaa syvemmälle, niin voin aistia vastapuolen vaivaantumisen. Ja tällainenhan ei todellakaan tule toimimaan parisuhteessa. Tai näin ainakin uskon, eihän minulla ole sellaisesta kokemusta vaikka ikää on jo lähes 32 vuotta.
Minut on kirottu kulkemaan yksin tämän maan päällä. Uskoisimpa edes Jumalaan, niin voisin lohduttautua, että on tällä jokin suurempi tarkoitus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Joo, siis ihan asiallisesti ottaen, tuo epävarmuus on yksi huono asia naisten silmissä. Ihan yleisesti tiedetty asia. Ole oma itsesi ja ole paras oma itsesi. Se ei varmasti miellytä kaikkia naisia (tai miehiä) ja juuri siitähän onkin kyse, kuten täällä joku hienosti totesi. Ei meitä kaikkia keskenään olekaan tarkoitettu pariutumaan vaan haluat löytää naisen joka arvostaa nimenomaan sitä parasta mahdollista sinua. Ja jotta näin voi olla, sinun pitää ensin itse tietää kuka sinä olet, ja sitten olla itsevarmasti se.
Älä yritä miellyttää muita ihmisiä, vaan tavoittele omia unelmiasi. Kuten joku täällä totesikin, chase excellence not women. Idea on siinä että naiset eivät lähtökohtaisesti arvosta niitä 90% miehistä jotka käyttävät energiaansa naisten jahtaamiseen. Siinä ei ole mitään ihmeellistä, jännää eikä erityistä. Maailma toimii niin. Jotta naiset kiinnostuvat sinusta, sinulla tulee olla jotain tarjottavaa. Ja tuo tarjottava olet paras sinä.
Maailman sivu tämä juttu on tiedetty, läpi historian. Naisiin liiallinen assosioituminen tekee miehestä heikon, ja tämän jälkeen naiset eivät arvosta - koska heikkous ei ole arvostettava ominaisuus (miehillä tai naisilla).
Siis. Ota selvää kuka sinä olet ja ole paras se. Älä miellytä muita - tavoittele sitä mitä sinä haluat. Silloin myös nainen joka arvostaa ja haluaa parasta sinua, löytää itsensä sinun viereltäsi.
Nämä on varmasti oikein hyviä neuvoja, mutta kun ap:llä ei ole perusta kunnossa. Ensin on aloitettava siitä. Tässä on viisi tärkeintä ensin kuntoon hoidettavaa asiaa
1. Asperger
2. Asperger
3. Asperger
4. Asperger
5. Asperger
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkä eivät halua uusia tuttavuuksia?
Ymmärrän kyllä että kaikki naiset eivät halua hieroa tuttavuutta, mutta useat pakit ylittivät rajapyykkini ja olen tullut epäluuloiseksi. On todella outoa, että niin moni välttää aktiivisesti seuraani, vaikka olen kaikilla mittasuhteilla mielestäni normaali mies. Jouduin laittamaan takapakkia seurustelulle siihen saakka kunnes olen selvittänyt tämän asian.
Vierailija kirjoitti:
No voi että. Mahdat olla sitten outo olio
En kaipaa voivotteluja, vaan haluan parisuhteen ja normaalin elämän. Haluan käytännön neuvoja naisten tapailuun. Olen jo todella epätoivoinen asian suhteen, enkä tule viettämään vanhoja päiviäni yksin.
Sitä voi haluta kaikenlaista vaikkei ikinä saakaan. Opettele käyttäytymään kuin ihmiset. Tai edes kuin ne miehet, joilla on nainen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Älä nyt naisilta tätä kysy, he eivät kykene ymmärtämään omia tunteitaan.
Hole in one, vielä smoothimpaa toteutusta että miestä edellytetään TUOTTAMAAN ne tunteet naiselle joista hän voi päästä eteenpäin.
Nykyään on laadukasta esiintymistä niin joka puolella: jokainen tubettaa, tiktokkaa ja somettaa itsestään videoita- he ovat hioneet jo esiintymistään varsin paljon se on hyvää ja luontevaa niin monella ellei se ole luonnollista (harvoille oli kuten Sarasvuo ja muut luonnonihmeet) jos on Joku luonteeltaan ja karaktääriltään joka erottuu epäedukseen esiintymisellään, on joku sama karaktääri joka naisten huomioissa huomataan niin ei se homma pelaa ja nimenomaan älä koskaan niputa naisia "kaikki naiset" vaan summana kokemuksia x.
Jos se iskeminen Jollain on karkeaa, tönkköä sellaista naista tilanteessa huomioimatonta robotiikkaa että hei mene-lähelle ja ala suoltaa monologia niin lähteehän siitä tilanteesta enemmän vähempääkin miehessä tyytyvä nainen ilman että on stetsoni, lentäjänlasit ja kaulahuivi pään ympärillä! Komeus, tyyli ja muut miehen habituksessa pitää olla leffatähden luokkaa jos meinaa ettei iskemisretoriikassa tarvitsisi olla parempi kuin loput miehet sillä hetkellä.
Ja uhriutuminen "loppu elämällä ilman seuraa" on jo liian itsekeskeistä- naisen kumppanikseen voi löytää jokainen mies asiasta räytyvänä netissä Suomessa jos ottaa koko maapallon hakualueeksi ilman tarkempia limittejä.
Jos iskeminen on täysin hiekkalaatikko-tasoa niin pua-kama sentään on "jotain" mutta tökerönä toteutuksena sekään ei toimi. Nimenomaan nämä asiat testattiin ja opittiin siellä jäähallin pukkarissa ja taitoja hiottiin pelimatkoilla seuran pipo päässä on ne jäkisjätkien parhaat kaadot on tehty-eiks je?
Jos sulla on jo diagnoosi, mars hankkimaan lääkärinlausuntoa Kelan toimintaterapiaa varten. Saat kädestäpitäjäksi toimintaterapeutin tai avustajan, jonka kanssa opettelet käytännön ihmissuhdetaitoja, esimerkiksi ravintola-asiointia, normaalin ihmisen käytöstä pankissa ja muissa asiointitilanteissa ja ehkä jopa päivätansseissa käyntiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja tääkin assi on päässyt aikuiseksi tajuamatta, että käytöstapoja voi oppia vain ihmisten seurassa. Hän kuvittelee oppivansa ne vauva.fistä kätevästi omalla tietokoneellaan röhnöttäen.
Koska nämä naiset eivät ymmärrä mistään mitään.
Vierailija kirjoitti:
Ja tääkin assi on päässyt aikuiseksi tajuamatta, että käytöstapoja voi oppia vain ihmisten seurassa. Hän kuvittelee oppivansa ne vauva.fistä kätevästi omalla tietokoneellaan röhnöttäen.
Se on niin paljon syvemmällä kuin pelkät käytöstavat kun aspergerista puhutaan. Siksi Pua on assilla sama kuin aloitteleva luistelija ilmoittautuisi taitoluistelun jatkokurssille ja sitten ihmettelisi kun kaikki pelkää ja/tai nauraa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Liiasta vauvapalstailusta kiiluva katse? Oikeasti jos käyttää paljon aikaa naisille valittamiseen, ei sitä ajatusmaailmaa saa yhtäkkiä vain kytkettyä pois päältä kun tulee sopiva nainen vastaan. Ja kaikki ne vainoharhaiset ajatushimmelit naisista. Vauvapalstailu saatta hyvin maksaa teille seksin, rakkauden ja parisuhteen.
En valita naisille. Ongelmani on että en saa edes katsekontaktia naisiin. Minua kyllä pälyillään hymyilemättä, mutta aloitteen tehtyäni saan pakit, joko hienovaraisesti (mitä arvostan suuresti) tai sitten vain kävelemällä tylysti tilanteesta.
Olen aloittanut punttisalin ja syön nyt melko terveellisesti, mutta en ole huomannut hymyä naisten katseissa.
En tiedä mistä pälyily voisi johtua. Olen lukenut, että niin kauniita kuin hyvin rumia ihmisiä tuijotellaan armottomasti.
Päivästä riippuen minua tuijotetaan tai joskus minua suoranaisesti vainotaan vihaisilla katseilla.
Tätä kutsutaan normaaliksi elämäksi. Ei kenenkään elämä ole jatkuvia "hymyileviä katseita". Minuakin pälyilään, mulkoillaan päivittäin, yleensä lähes vihainen ilme kasvoilla. Arvaa mitä? Ne ihmiset ei oikeasti töllää meitä. Suurin osa ihmisistä ajattelee itseään 99% ajasta, ja sitten naama peruslukemilla omissa ajatuksissaan sattuvat katsahtamaan meihin päin. Se ei tarkoita yhtään mitään, etenkään Suomen kaltaisessa kulttuurissa.
Positiivisen tai suorastaan flirttailevan katsekontaktin saaminen tuntemattomaan arkielämän keskellä on lähes mahdotonta. Minua ei ole kukaan lähestynyt 20 vuoteen, eikä yhteenkään omaan tutustumisyritykseeni (romanttisessa mielessä) olla suhtauduttu myönteisesti. Ei me miehet kuitenkaan ole inhonneet mua tms, ei siinä ole mitään henkilökohtaista. Jos ei nyt nappaa niin sitten ei. Elämä on hyvää ilman parisuhdettakin. N40
Vierailija kirjoitti:
...oman sukupuolen edustajien kanssa rupattelu onnistuukin nykyään todella hyvin kunhan puhe on jostain aiheesta josta molemmat ovat kiinnostuneita.
Niin sen pitäisi mennä myös vastakkaisen sukupuolen edustajien kanssa. Tarkoituksena nimenomaan kiinnostava keskustelu itsessään eikä sen pohtiminen etukäteen, johtaako keskustelu jonnekin pitemmälle.
Vierailija kirjoitti:
Mutta jollain tasolla se on esittämistä enkä pysty tai edes halua olla oma itseni.
Ei pidä yrittää väkisin, varsinkaan jos ei halua. Mutta silloin pitää hyväksyä oman tahtotilansa tai sen puuttumisen johdonmukaiset seuraukset.
Vierailija kirjoitti:
Jos puheenaihe käänty pintaa syvemmälle, niin voin aistia vastapuolen vaivaantumisen. Ja tällainenhan ei todellakaan tule toimimaan parisuhteessa.
Ainakaan parisuhden juuri kyseisen "vastapuolen" kanssa ei tule toimimaan, ja on parempi tietää se etukäteen kuin kärvistellä vuosikausia ja mahdollisesti erota sen jälkeen.
Vierailija kirjoitti:
Minut on kirottu kulkemaan yksin tämän maan päällä.
Jokainen on tämän maan päällä pohjimmiltaan yksin, vaikka eläisi parisuhteessa.
Vierailija kirjoitti:
Uskoisimpa edes Jumalaan, niin voisin lohduttautua, että on tällä jokin suurempi tarkoitus.
Tilanteesi olisi vielä lohduttomampi, jos olisit nuorempana uskonut jumalaan mutta tullut siinä asiassa myöhemmällä iällä toisiin ajatuksiin.
Mulle tullaan juttelemaan arjessa aika usein, sekä miehet että naiset, lapset, koiratkin.
Kun te miehet lähestytte naista, hän ei välttämättä ymmärrä, että teillä on romanttisesti virittyneet tarkoitusperät. Toivottavasti en ole tuottanut kenellekään tahattomasti pettymystä, sillä toivoisin itsekin, että minua pyydettäisiin joskus vaikka treffeillekin.
Yritän sanoa, että saattaa vaatia muutaman kerran tervehdyksiä ja juttelua, että edes huomaan toisen ihmisen kunnolla.
Arki on monella aika kiireistä suorittamista ja siksi kivat tutustumistilanteet saattavat mennä vähän ohi, kun ajatukset laukkaavat yhtä aikaa menneissä ja tulevissa rutiineissa. Älä siis lannistu, vaan pysy hyväntuulisena ja jos mahdollista, kokeile lähestyä samaa ihmistä muutamaan kertaan.
Eli kunhan se naama vastaa sitä itsetuntoa, niin kaikki hyvin naisten mielissä.