Lue keskustelun säännöt.
Voi ei!
21.11.2006 |
Aloitin uudessa työpaikassa, ja olen ihan lovena työkaveriini. Hän on fiksu, komea, miellyttävä, rikas... ja naimisissa - kuten minäkin. Rakastan miestäni, mutta enkä halua häntä pettää saati jättää. Silti en saa työkaveriani mielestäni. Pelkään aidosti, että olisin valmis vaikka mihin, jos hän vain tekisi aloitteen. Onneksi hän vaikuttaa kunnon mieheltä, joka ei vaimoaan pettäisi. Tätä on kestänyt kohta kaksi kuukautta. Ellei vuodenvaihteeseen mennessä hormoonini ole asettuneet, ei auta muu kuin vaihtaa työpaikkaa. Niin ristiriitainen oloni on. Sääli, sillä viihdyn työssäni mainiosti muistakin syistä. Onko vinkkejä? Eikä mitään pane sitä - juttuja, pliis!
Kommentit (73)
apn lisäksi selvinnyt onnellisesti tällaisesta tilanteesta?
nimim neuvot kelpais mullekin
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Saa nähdä, miten jatkossa käy. Ratkaisevaa oli, kun pistin itselleni hyvin konkreettiset rajat, mitä saan tehdä ja mitä en. En esim. saa flirttailla koskettamalla, sanallisesti enkä tietoisesti myöskään tuijotella toista pitkään tai tehdä muuta ilmiselvää. Sen sijaan saan olla ystävällinen ja tykätä toisesta. Toki näinkin tulee puolivahingossa jonkin verran flirttailtua, mutta raja menee juuri siinä tietoisesti valitussa flirtissä.
Näin tunteen pahin kärki on taittunut ainakin toistaiseksi. Olen pystynyt olemaan tekemisissä niiden kohteen kanssa ihan asiallisissa ja mukavissa merkeissä.
32
ehkä tässä vielä on hieman toivoa itselläkin...
Mutta kun se on niiiiiiin jännittävää, eikö vain?
Olette te säälittäviä ja toivon, että puolisonne saa tietää ja tulette lempatuiksi, eläimen tasolla olevat idiootit.
vaan vieras pillu tekee välillä todella gutaa - OIKEESTI. Sen jälkeen jaksaa paremmin panna jo tuhatkertaa panemaansa vaimoaankin. Suosittelen vierasta lämpimästi kaikille - erityisesti teille tiukkapipoille, jotka ette ilmeisesti kunnon tavaraa tarpeeksi saa!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
alkuperäinen kirjoittaja olekaan niin totean silti muutamalle edelliselle kirjoittajalle, että ihminen ei ole robotti! Ei tunteita voi sulkea pois päältä. Minä olen ihastunut - valitettavasti - nyt ihanaan naiseen, joka ei ole puolisoni. En tosiaankaan halunnut tätä ja aion kestää sortumatta mihinkään mitä tuossa äskeinen kirjoittaja julisti hyvänä.
En muuten ymmärrä sitäkään miksi vaimoni pitäisi jättää minut??? Outo ajatus. Minä en jättäisi vaimoani vaikka haksahtaisi johonkin paljon ihastumista vakavaampaankin...
Mutta ei tämä tilanne helppo ole.
t. mään
Jos minä saisin tietää, että mieheni kuolaisi muuta naista niin kyllä se vakava kriisi olisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ehkä tällaiset tunteet voisi pystyä tukahduttamaan jos oikein haluaisi, mutta miksi haluaisin? Paljon mieluummin hyväksyn luonnolliset piirteeni kuin ruoskin itseäni jatkuvasti olemaan jotain teennäistä. Ajatus kauheissa kieltäymyksissä elämisestä on oikeastaan aika pelottava. Mitä enemmän kieltää itseltään asioita, sitä voimakkaammin ne saattavat purkautua myöhemmin elämässä.
32
Sisältö jatkuu mainoksen alla
itseruoskintavaihe on vain niin kovin vaikea kääntää pois päältä...
t. mään
Vierailija:
itseruoskintavaihe on vain niin kovin vaikea kääntää pois päältä...t. mään
Mutta oikeasti se ei auta... Silloin tulee vain kieriskeltyä syyllisyydentunteissa, jotka eivät helpota vaikka kuinka ruoskisi. Parempi olisi myöntää tosiasiat ja olla terveellä tavalla armollinen itselleen. Itsensä armahtaminen ei ole sama kuin lupa edetä pitemmälle, vaan ainakin minusta se tuntuu vapauttavalta. Kun sanoo itselleen etteivät nämä tunteet maailmanloppu ole, niin saattaa huomata, ettei niillä todella olekaan niin suurta merkitystä mihinkään suuntaan kuin ensin luuli. Elämä jatkaa rullaamistaan ja minä siinä mukana ehkä piirun verran vahvempana.
Mahtaakohan tästä sepustuksestani saada mitään tolkkua? :D Minusta on muuten kiva vaihtaa tällaisia ajatuksia myös miehen kanssa. Huomaa, että samassa lammikossa me kaikki räpiköimme sukupuolesta riippumatta. ;)
32
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Erilainen perspektiivi auttaa joskus hahmottamaan omankin ongelman toisin.
Pahin itseruoskintavaihe alkaa olla onneksi ohi tällä ja kuten hyvin totesitkin, olen hyväksynyt tunteeni. Nyt näyttää jo siltä, että kestän järjissäni. Tämä keskustelu on ollut yksi tärkeä henkireikä minulle, näistä asioista ei parane paljon muualla huudella :)
Seksikästä viikonloppua
t. mään
että minun tulee kyllä joululomalla ikävä ihastukseni kohdetta. Ihan pähkähulluahan tämä on kaikin puolin. Kunnon perheenäiti odottaisi innolla sukujoulua ja mahdollisuutta olla oman perheen kanssa, mutta minulla on itku kurkussa ja ajatukset muualla. Sanokaa vain hölmöksi, mutta tältä tuntuu juuri nyt. Kuuntelin vielä koko iltapäivän joululauluja nettiradiosta ja virittäydyin siinä puolivahingossa oikein herkkään tunnelmaan.
Mitäs mieltä olette: pitäisiköhän joululomaan suhtautua mahdollisuutena päästä eroon koko jutusta?
32
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla on ikävä jo nyt ihastustani vaikka loma on vielä edessä! No, siveänä on kestetty vaikka tiukkaa on tehnytkin.
Mutta minä olen niin sekaisin tästä upeasta naisesta, että ajatuskin eroon pääsystä tuntuu tuskalta. Tunnen itseni teiniksi, mutta housut ovat silti pysyneet jalassa. Muuten tuska ja itsesyyttely on jäänyt taka-alalle, tunnen nyt vain onnea ja huumaa.
Voimaa Sinulle!
mään
Meidän työpaikalla on maailman seksikkäin naimisissa oleva mies, enkä usko hänenkään hairahtuvan mutta jos saisin kaadettua nin kaataisin heti t moraalitajun menettänyt
ja kyseessä oli pomoni :)
MINÄ tein sitten aloitteen yksissä bileissä, kesti 2kk siitä saada hänet sänkyyn kanssani ja suhdetta kesti puolisen vuotta. Nykyään ollaan kavereita ja molemmat tahoillamme edelleen naimisissa :)
Jos kerran a) rakastat miestäsi ja b) kunnioitat toisenkin avioliittoa, niin eihän siinä ole kuin yksi oikea vaihtoehto, eli näpit irti. Muu on vain turhaa haihattelua ja itsensä ja muiden pettämistä. Hae ihastuksesta virtaa omaan aviopetiin eikä muuta. Kyllä se ohi menee.
ja pystyttekö käyttäytymään asiallisesti!
Humala voi toki lisätä panetusta.
tiettyjen ihmisten ympärillä lähinnä huvittaa näin jo hivenen varttuneempana eli 4-kymppisenä. Nuorempana pidin toki imartelevanakin kun joskus kohdistui minuun vaikkakin minua on enemmänkin kiitelty hauskana ja älykkäänä kuin komeana :)
Omalla kohdalla ei kuitenkaan ole mistään tällaisesta tai pikkujouluhuumasta kyse. Olemme tunteneet toisemme jo varsin kauan ja nyt yhteistyö on ollut varsin intensiivistä. Liiankin, pelkään ma!
Mutta uskon järjen voittavan vaikka sydäntä särkee jo pelkkä puhelimessa puhuminen :(
t. mään