"Liikunnanopettajani" eivät koskaan opettaneet minulle mitään.

Opettajista johtuen oma matematiikka oli pitkään heikkoa. Haluan ymmärtää asiat perinpohjin.

Yläasteelta lukioon sama opettaja heitti kaavan taululle. "Laskekaa". Itse meni tietokoneelle lopputunniksi.

Perhetuttuni sitten selitti asiat ja sain lopulta sekä matematiikasta, kemiasta että fysiikasta kiitettävät. Mutta kiinnostus oli jo mennyt, kiitos tämän opettajankuvatuksen.

En mäkään muista että ikinä olisivat opettaneet varsinaisesti mitään. Heittivät pallon kentälle ja sanoivat, että pelatkaa Ehkä puhalsivat joskus vähän pilliin jos jaksoivat. En kyllä tiedä olisivatko edes osanneet opettaa yhtään mitään. Ne jotka olivat urheiluseuroissa osasivat pelata itse ja v*ttuilivat niille, jotka eivät olleet seuroissa. Lukiossa yksi kaveri pelasi lähes yksin keskenään koripalloa. Hän harrasti lajia ja muut eivät osanneet pelata kunnolla. Harmi etten ikinä tajunnut ruveta haastamaan liikunnanopettajia ja vaatimaan niiltä ihan oikeaa valmennusta. Olisi ollut kiva nähdä se ilme.. :D

Nii ei opettaneetkaan. Seurasivat vaan vierestä ja arvostelivat miten hyvä kukin on missäkin lajissa. Jos ei pärjännyt, niin eipä tullu opetustakaan, miten kehittää itseään.

Meillä koululiikunnasta sai kympin, jos vaikka harrasti golffia. Oli ilmeisesti jossain kisoissa pärjännyt. Tämä sama kaveri oli sitten muussa liikunnassa täysin onneton.

Itse harrastin lentopalloa, sählyä, jääkiekkoa joukkueissa vuosia. Tästä opettaja ei tiennyt. Siksikös liikuntanumero ei päässyt samalle tasolle golffaajan kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Tuskin opitte muutenkaan mitään. Tällä palstalla kirjoittelee vain työttömät luuserit.

Onpa ikävää että tunnet itsesi työttömäksi luuseriksi. Paistaa se aurinko sinunkin risukasaasi joskus kun saat töitä ja elämäsi järjestykseen, ole huoleti.

Yläasteen koulukaverit jaksavat pottuilla vieläkin urheilijattomuudestani vaikka lukiostakin pääsin yli 30 v sitten.

Samoin. Liikunnanopettajat on kyllä parhaita tap pa maan liikunnan ilon loppuelämäksi.

Kammo on jäänyt kaikkeen, mihin koskivat. Ihme nazeja.

Hakeutuuko siihen ammattiin vain jollainlailla aivoistaan nyrjähtäneitä persoonia, vai mikä on.

N50

Koulun liikuntatunnit olivat piinaavaa pakkopullaa, jossa toisia sai kiusata vapaasti.

Opettajan suosikkioppilaat saivat maleksia miten sattuu ja oma numero oli 7 vaikka olisi mitä tehnyt ja osallistunut. Kiusaamiseen ja syrjintään ei puututtu mitenkään. Opettaja taisi itse olla pahin kiusaaja.

Joka halvatun tunnilla pelattiin pesäpalloa tai juostiin cooperia. Vapaa-aikana tuli kyllä liikuttua muutenkin, niin koululiikunnanta ei tehnyt muuta, kuin tappoi innostuksen pesäpalloon ja juoksemiseen.

Numero pomppasi ysiin, kun opettaja vaihtui. Jos olisin kakarana ollut sama ihminen, kuin nyt, niin olisin tehnyt valituksen siitä ämmästä, jota liikunnanopettajaksikin kutsuttiin. Koululiikunta on turhaa ja voitaisiin poistaa sieltä opetussuunnitelmasta.

Muistan kun olin ala-asteella, niin minun luokalla oli eräs tyttö, joka harrasti telinevoimistelua aktiivisesti. Hän sai automaattisesti kympin liikunnasta ihan vaan sen takia.  Ja oli muutenkin sellainen opettajen söpöliini suosikki ihan kaikessa. Hän oli kyllä lahjakas, mutta ei mikään multitalentti sentään. Hän olisi voinut olla vaikka kaikilta tunneilta pois, niin kympin olisi saanut silti. Muistan erään kerran kun meidän piti tehdä Cooperin testi, niin hän lämpsytteli ihan rauhassa ja sai melkein nollasuorituksen. Silti ope kehui kuinka upea suoritus! Me muut juostiin kieli vyön alla ja ope ei sanonut muille yhtään mitään. Ai että oli ihanaa olla koulussa 1970-luvulla. Ja sitten ne kamalat käsityötunnit, jee. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yksi ikimuistoisin kerta ala-asteella (hyvin pieni kyläkoulu) oli kun opettaja päätti liikuntatunnilla, että tänään lähdetään juoksemaan ja siinä ohessa, kun emme pysyneet perässä, haukkui meidät kaikki. Ei tosiaan antanut mitään neuvoja vaikkapa hengitystekniikasta, ei tuonut touhuun mitään järjestelmällisyyttä kuten että aloitetaan pienin pyrähdyksin ja kävellään välissä. Ehei, lähti vain pinkomaan ja meidän piti pinkoa perässä, muttei pystytty. Ja ei tasan mitään tietoa mistään kannustuksesta. Noh, mutta olipahan kerrankin yhteenkuuluvuuden tunnetta siinä, että tällä kertaa me KAIKKI olimme surkeita sen sijaan, että olisi jotakuta nostettu jalustalle niin kuin yleensä liikuntatunneilla.

Kerran sitten tuli liikuntatuntia pitämään vieraileva opettaja ja kuulimme tiedossa olevan juoksua. Reaktiot olivat "EIIIIIH!" luokkaa. Mutta herranjestas mikä kontrasti kun on opettaja, joka itseasiassa opettaa. Tämä tyyppi kun teki kaikki ne askeleet, joita meidän luokanopettaja ei. Opetti sitä juoksutekniikkaa ja ihan vain rauhallisia pikku rykäisyjä mentiin, muistutti ettei voi olettaakaan että heti lähtee kestävyysjuoksut jos ei tätä ole aiemmin harrastanut. Otti muutenkin sen enemmän tällaisena luonnonläheisenä reippailuna eikä minään tympeänä suorittamisena. Luokan kollektiivinen mielipide oli se, että kaikille jäi ikävä tätä opettajaa.   

Naapurikoulun yläasteella oli tytöillä liikuntaopettaja, joka juoksutti tyttöjä ajaen itse autolla vieressä.

ainakin seurasi oppilaita. Meinastko, että olisi itse pitänyt juosta vierellä? aikamoinen kunto saisi olla opettajalla jos 6-8h tuntia päivässä jaksaisi juosta oppilaiden kanssa._

Ei minullekaan. Vm -87

Vierailija kirjoitti:

Koululiikunta on turhaa ja voitaisiin poistaa sieltä opetussuunnitelmasta.

No nyt tulee jo niin sakeaa paskaa, että harvoin näkee. Päinvastoinhan niitä liikuntatunteja on jouduttu lisäämään, kun suurin osa kullannupuista ei harrasta liikuntaa vapaa-ajalla enää ollenkaan. Se on aika helvetin iso kansanterveydellinen aikapommi, joka tikittää.

Tätä keskustelua kun luin, niin tajusin että eihän tosiaan yksikään liikunnanopettaja ole OPETTANUT liikuntaa. Tyyliin näin sirklataan, näin jarrutetaan tehokkaasti suksilla, näin löydät tasapainon luistimilla, nämä ovat pesäpallon säännöt.

Liikuntatunneilla opettaja KÄSKEE porukan tehdä jotain, ja sitten arvostelee kuinka hyvin/huonosti laji on jo lapsella hallussa. 

Vierailija kirjoitti:

Koulun liikuntatunnit olivat piinaavaa pakkopullaa, jossa toisia sai kiusata vapaasti.

Opettajan suosikkioppilaat saivat maleksia miten sattuu ja oma numero oli 7 vaikka olisi mitä tehnyt ja osallistunut. Kiusaamiseen ja syrjintään ei puututtu mitenkään. Opettaja taisi itse olla pahin kiusaaja.

Joka halvatun tunnilla pelattiin pesäpalloa tai juostiin cooperia. Vapaa-aikana tuli kyllä liikuttua muutenkin, niin koululiikunnanta ei tehnyt muuta, kuin tappoi innostuksen pesäpalloon ja juoksemiseen.

Numero pomppasi ysiin, kun opettaja vaihtui. Jos olisin kakarana ollut sama ihminen, kuin nyt, niin olisin tehnyt valituksen siitä ämmästä, jota liikunnanopettajaksikin kutsuttiin. Koululiikunta on turhaa ja voitaisiin poistaa sieltä opetussuunnitelmasta.

Meillä oli ulkolajeina pesäpallo ja jalkapallo. Sisälajeina koripallo ja polttopallo. Vihaan palloja, saisivat työntää nuo lajit hanuriinsa.

Meillä se liikunnanopettaja ei tehny mitään. Se anto jonku pallon että pelatkaa tuolla ja meni istumaan kahvihuoneeseen. Se sai palkkaa täysin tekemättä mitään 

Ala-asteella mun aikana liikunnanopettajat olivat tavallisia muokamopettajia eikä niillä liikunnanopetukseen olisi ollut kyllä välttämättä mitään osaamista tai ei ainakaan kiinnostusta.

Yläasteella ja lukiossa olivat aineenopettajia ja siinä kyllä tuli palkka melko helpolla opettajalle kun eihän niiden tarvinnut tehdä palkkansa eteen kovin paljon kyllä. . Lukiossa liikunnanopetta piti Terveystiedon tunteja jonkun verran lisäksi. Yhdellä terveystiedon tunnilla katottiin videolta Queenin kuuluisaa Live Aid konserttia. Tämä 80-luvun lopulla. Opettaja oli varmaan jotain 22v. :D

Vierailija kirjoitti:

Tätä keskustelua kun luin, niin tajusin että eihän tosiaan yksikään liikunnanopettaja ole OPETTANUT liikuntaa. Tyyliin näin sirklataan, näin jarrutetaan tehokkaasti suksilla, näin löydät tasapainon luistimilla, nämä ovat pesäpallon säännöt.

Liikuntatunneilla opettaja KÄSKEE porukan tehdä jotain, ja sitten arvostelee kuinka hyvin/huonosti laji on jo lapsella hallussa. 

opettajan tehtävä ei ole koskaan ollutkaan eikä tarkoitus olla valmennusta. Ryhmäliikunnan ohjaaaminen (n. 30 kpl haluttomien teinien komennusta) on PIKKASEN eri asia kuin motivoituneiden , oikeasti lahjakkaiden atleettien valmentaminen. 

Jo pelkästään röökiä vetävien, farkuissa kulkevien nuorten saaminen laittamaan edes ne urheiluvatteet päälle on varmasti kyllästyttävää.

Jos haluat yksilövalmennusta, siitä saavat vanhemmat maksaa, tai tehdä itse. Ei se niin ylivoimaista ole panna lapselle luistimia jalkaan ja tuupata takaa. Tai voidella ne sukset, ja panna ladulle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sama se oli musiikissa. Ei laulamista opetettu, mutta sitä kyllä arvosteltiin. Eri lajeja liikunnassa ei opetettu, silti piti kilpailla.

1980 vuodesta alkaen kyllä opetettiin. Laulamaan nuotteja, nokkahuilua.

Liikunnassa hiihtämään, uimaan, pallopelit, helppoa telinevoimistelua, yleisurheilua jne. Älkää viitsikö valehdella.

Eikä se voikaan mitään yksilövalmennusta olla, vaan ryhmä-.

Oisit menny urheiluseuraan. Ai niin...vali vali ei kiinnosta nyyh nyyh!

Taatusti opit uimaan ja juoksemaan, luistelemaan, hiihto, jalis, jääpallo, pesäpallo.kuula, jne.

Olet kyllä ihme hullu. Tai liikunnanopettajan jälkikasvua. Mahdollisesti molempia.

teoriassa voisi joku takapajulan pikkukoulu ollakin jossa ei ole mahdollisuuksia opettaa jokaista lajia. Mutta kyllähän opetussuunnitelmaa pitää noudattaa, vai? 

Mutta kyllä nämä valittajat kuulostaa vaan passiivisilta urheilun vieroksujilta. Luuletteko todella että ryhmässä missä on 30 oppilasta sulle oisi pitänyt jotain yksilövalmennusta jokaisessa lajissa antaa? Sitä varten on urheiluseurat. Kaikissa paikoissa ei tietysti ole kaikkia mahdollisuuksia, mutta luulisi että vanhemmatkin voi opettaa lastaan hiihtämäään tai monia lajeja. Meille opetettiin joka ikinen laji koulussa. Ehkä joitain harvinaisempia lukuunottamatta.

Aiotko vielä kauankin jankata urheiluseuroista? Minäpä autan: "urheiluseura, urheiluseura, urheiluseura". Päästäänkö nyt takaisin aiheeseen, vai vieläkö jankataan?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Peruskoulu oli kyllä tosi asiantunteva tappamaan kiinnostusta liikuntaan, niin että edelleen kierrän kaiken ryhmäliikunnan kaukaa. Tykkään kyllä yksin lenkkeilystä yms. 

Se ainainen kilpailu ja vastakkainasettelu. Se, ettei mitään edes opetettu kunnolla vaan esim. pallopelit oli tyyliin "2 joukkuetta, pallo/kiekko/mikälie maaliin, GO!" Jalkapallossa potkin ne pallot aina minne sattui, kun ei esim. harjoiteltu toiselle syöttämistä tai ylipäätään mihin kohtaan ja miten sitä palloa kannattaa potkaista. Sitten se ainainen häpeä, kun valittiin joukkuejaossa viimeisenä. Sählyssä puolestaan satuin olemaan luontaisesti hyvä. Silloin juu sitten ylistettiin ja kehuttiin, samalla kun ne, jotka olivat kuin minä jalkapallossa vihasivat koko lajia. Homman nimi oli lähinnä se, että jos et luontaisesti (tai jonkun aiemman kokemuksen perusteella) ollut hyvä jossakin, niin olit siinä sitten ikuisesti huono. Jos satuit olemaan hyvä, niin olit sitten open lellivauva keräämässä kaikki kehut. 

Etkö sinä koskaan harrastunut urheilua omien kavereitten kanssa vapaa-aikana? En välittänyt suuremmin hiihtämisestä ja inhosin telinevoimistelua, mutta olin hyvä luistelija ja opin uimaan jo pikkupoikana, sillä vanhemmillani oli kesämökki järven rannalla.

En koskaan kuulunut mihinkään viralliseen urheiluseuraan eikä vanhempien todellakaan tarvinnut viedä minua autolla mihinkään maksullisiin harrastuksiin. Sitä vastoin pelasimme kavereitten kanssa ulkojäällä tai ulkokaukalossa jääkiekkoa minimivarusteissa, sillä se oli meistä mukava tapa viettää vapaa-aikaa. Kesällä potkimme palloa koulun lähellä olevalla hiekkakentällä ja myöhemmin pelasimme sählyä omilla porukoilla kouluajan ulkopuolella.

Pidin aina urheilusta vapaa-ajan muotona ja penkkiurheiluna, mutta en koskaan kokenut koululiikuntaa erityisen tärkeänä. Pärjäsin hyvin ns. lukuaineissa ja ne liikuntatunnit tuntuivat usein tarpeettomilta katkoilta koulupäivässä. Aikuisella iällä aloin harrastamaan säännöllisesti kestävyysjuoksua. Juokseminen oli minusta tehokas liikuntamuoto eikä sitä varten tarvinnut houkutella ketään mukaan ja sitä pystyi harrastamaan täysin oman aikataulun mukaan.

Kuulostat kyllä kovin hyväosaiselta Hemulilta.

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän aloitusviestin pointin. En voi kuitenkaan samastua siihen, sillä itselleni liikunta oli ehdoton lempiaine koulussa ja tämä johtui siitä, että olen aina ollut liikunnallisesti lahjakas (kun taas taiteellisesti ja musiikillisesti en yhtään) ja luontaisesti hyvä etenkin pallopeleissä, joita koululiikuntaan sisältyi paljon.

Harrastin koko peruskoulun ajan jalkapalloa kilpatasolla ja sain luokan kesken roolin urheilullisena futispelaajana, jonka myötä minut valittiin joukkueeseen aina ensimmäisten joukossa (muutoin kuin liikunnan osalta en ollut mitenkään suosittu koulussa). Minut noteerattiin ja kykyjäni arvostettiin, minkä vuoksi on ihan ymmärrettävää, että odotin liikuntatunteja innolla.

Ainoat negatiiviset asiat, jotka minulle tulevat mieleen koululiikunnasta, ovat liika sukupuolittaminen (tytöille tuputettiin tanssia ja zumbaa ja pojat eivät muuta tehneetkään kuin pelasivat jotakin pallolajia), rajoittaminen ja vähättely sukupuolen perusteella (esimerkiksi kuntotestissä en olisi miesopettajan mukaan saanut tehdä oikeaoppisia punnerruksia vaan minun olisi tyttönä pitänyt suorittaa ne kevennetysti polvet maassa, yläasteella naisopettaja puolestaan tiedusteli uskonnollista vakaumustani, kun en ollut halukas osallistumaan ties kuinka monenteen peräkkäiseen tanssituntiin) sekä uinnissa pakkomielteinen vaatimus sukeltamisesta (uida ja kellua osaan, mutta pään veden alle laitto hirvittää edelleen).

Oikeasti tykkään tällaisista viesteistä, missä ihmisillä saattaa olla ns. eriävä mielipide, mutta he tiedostavat mistä se johtuu. Aivan liikaa näkee viestejä, joissa joku sanoo, että "mun kokemus on erilainen, olette kaikki valehtelevia p*skoja, koska ainoastaan mun mielipiteellä väliä." Ja siis tämähän käy kaikessa kommentoinnissa. Hyvässä tai pahassa. Joten arvostan ns. lähdekriittisempää otetta kommenteissa. Monellahan se koululiikunnan vastenmielisyys perustuu nimenomaan siihen, että tiettyjä lajeja suosittiin ja koska he eivät olleet hyviä siinä, niin olivat sitten (koulun mukaan) ahterista ikuisesti.