"Liikunnanopettajani" eivät koskaan opettaneet minulle mitään.

Miksi heitä kutsutaan opettajiksi?

Kuudennella luokalla liikunnanopettaja oli nainen, joka lukukauden aluksi ilmoitti, että porukka jaetaan kahteen ryhmään (hän itse oli valinnut, kuka mihinkin ryhmään menee). Toinen ryhmä pelaisi koripalloa koko lukukauden liikuntatunnit ja toinen ryhmä valmistelisi liikuntatunneilla liikuntaesityksen kevätjuhlaan.

Minua ja yhtä toista tyttöä ei sitten valittu kumpaankaan ryhmään. Olimme molemmat huonoja liikunnassa  todistusnumeron perusteeella.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vaihtoaskel, hyppy, PUM PUM PUM

Vaihtoaskel, hyppy, PUM PUM PUM

Vaihtoaskel, hyppy, PUM PUM PUM

Kehärumpu paukkuu. Mistähän nuokin opit saatu? Nsseajan saksasta?

Aloitin ekaluokan 1972 ja hyvin tuttua eka- ja tokaluokalla. Toisessa kolussa mentiin vielä neljännellä ja viidennelläkin luokalla kehärummun tahtiin.

Vaihtoaskel, hyppy, vaihtoaskel, hyppy. Hyppy, hyppy, hyppy, hyppy.

Aloitin ala-asteella 1985 ja kehärumpu tuli tutuksi. Lapselle joka oli tottunut juoksemaan, kiipeilemään, uimaan ja olemaan aktiivinen koululiikunta näyttäytyi kummallisena sipistelynä joka ei liikuttanut mitenkään.

Vierailija kirjoitti:

Yksi ikimuistoisin kerta ala-asteella (hyvin pieni kyläkoulu) oli kun opettaja päätti liikuntatunnilla, että tänään lähdetään juoksemaan ja siinä ohessa, kun emme pysyneet perässä, haukkui meidät kaikki. Ei tosiaan antanut mitään neuvoja vaikkapa hengitystekniikasta, ei tuonut touhuun mitään järjestelmällisyyttä kuten että aloitetaan pienin pyrähdyksin ja kävellään välissä. Ehei, lähti vain pinkomaan ja meidän piti pinkoa perässä, muttei pystytty. Ja ei tasan mitään tietoa mistään kannustuksesta. Noh, mutta olipahan kerrankin yhteenkuuluvuuden tunnetta siinä, että tällä kertaa me KAIKKI olimme surkeita sen sijaan, että olisi jotakuta nostettu jalustalle niin kuin yleensä liikuntatunneilla.

Kerran sitten tuli liikuntatuntia pitämään vieraileva opettaja ja kuulimme tiedossa olevan juoksua. Reaktiot olivat "EIIIIIH!" luokkaa. Mutta herranjestas mikä kontrasti kun on opettaja, joka itseasiassa opettaa. Tämä tyyppi kun teki kaikki ne askeleet, joita meidän luokanopettaja ei. Opetti sitä juoksutekniikkaa ja ihan vain rauhallisia pikku rykäisyjä mentiin, muistutti ettei voi olettaakaan että heti lähtee kestävyysjuoksut jos ei tätä ole aiemmin harrastanut. Otti muutenkin sen enemmän tällaisena luonnonläheisenä reippailuna eikä minään tympeänä suorittamisena. Luokan kollektiivinen mielipide oli se, että kaikille jäi ikävä tätä opettajaa.   

Naapurikoulun yläasteella oli tytöillä liikuntaopettaja, joka juoksutti tyttöjä ajaen itse autolla vieressä.

Meillä yläasteella ope laittoi kasetilta aerobic-tunnin päälle ja makasi itse penkillä valitellen selkäkipua. Huuteli sieltä jos näki jonkun tekevän väärin tai jättävän tekemättä jotain. Pallopeleistä pelattiin jalkapalloa ja jääpalloa, myös tytöillä oli pakko olla hokkarit. Jos näki jonkun tupakkapaikalla koulun vieressä, liikkanumero putosi seiskaan. Olin liikunnallinen ja tykkäsin vapaa-ajalla harrastaa montaa eri lajia, mutta nää liikuntatunnit jäi kyllä kauheudessaan mieleen.

Vierailija kirjoitti:

Peruskoulu oli kyllä tosi asiantunteva tappamaan kiinnostusta liikuntaan, niin että edelleen kierrän kaiken ryhmäliikunnan kaukaa. Tykkään kyllä yksin lenkkeilystä yms. 

Se ainainen kilpailu ja vastakkainasettelu. Se, ettei mitään edes opetettu kunnolla vaan esim. pallopelit oli tyyliin "2 joukkuetta, pallo/kiekko/mikälie maaliin, GO!" Jalkapallossa potkin ne pallot aina minne sattui, kun ei esim. harjoiteltu toiselle syöttämistä tai ylipäätään mihin kohtaan ja miten sitä palloa kannattaa potkaista. Sitten se ainainen häpeä, kun valittiin joukkuejaossa viimeisenä. Sählyssä puolestaan satuin olemaan luontaisesti hyvä. Silloin juu sitten ylistettiin ja kehuttiin, samalla kun ne, jotka olivat kuin minä jalkapallossa vihasivat koko lajia. Homman nimi oli lähinnä se, että jos et luontaisesti (tai jonkun aiemman kokemuksen perusteella) ollut hyvä jossakin, niin olit siinä sitten ikuisesti huono. Jos satuit olemaan hyvä, niin olit sitten open lellivauva keräämässä kaikki kehut. 

Etkö sinä koskaan harrastunut urheilua omien kavereitten kanssa vapaa-aikana? En välittänyt suuremmin hiihtämisestä ja inhosin telinevoimistelua, mutta olin hyvä luistelija ja opin uimaan jo pikkupoikana, sillä vanhemmillani oli kesämökki järven rannalla.

En koskaan kuulunut mihinkään viralliseen urheiluseuraan eikä vanhempien todellakaan tarvinnut viedä minua autolla mihinkään maksullisiin harrastuksiin. Sitä vastoin pelasimme kavereitten kanssa ulkojäällä tai ulkokaukalossa jääkiekkoa minimivarusteissa, sillä se oli meistä mukava tapa viettää vapaa-aikaa. Kesällä potkimme palloa koulun lähellä olevalla hiekkakentällä ja myöhemmin pelasimme sählyä omilla porukoilla kouluajan ulkopuolella.

Pidin aina urheilusta vapaa-ajan muotona ja penkkiurheiluna, mutta en koskaan kokenut koululiikuntaa erityisen tärkeänä. Pärjäsin hyvin ns. lukuaineissa ja ne liikuntatunnit tuntuivat usein tarpeettomilta katkoilta koulupäivässä. Aikuisella iällä aloin harrastamaan säännöllisesti kestävyysjuoksua. Juokseminen oli minusta tehokas liikuntamuoto eikä sitä varten tarvinnut houkutella ketään mukaan ja sitä pystyi harrastamaan täysin oman aikataulun mukaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yksi ikimuistoisin kerta ala-asteella (hyvin pieni kyläkoulu) oli kun opettaja päätti liikuntatunnilla, että tänään lähdetään juoksemaan ja siinä ohessa, kun emme pysyneet perässä, haukkui meidät kaikki. Ei tosiaan antanut mitään neuvoja vaikkapa hengitystekniikasta, ei tuonut touhuun mitään järjestelmällisyyttä kuten että aloitetaan pienin pyrähdyksin ja kävellään välissä. Ehei, lähti vain pinkomaan ja meidän piti pinkoa perässä, muttei pystytty. Ja ei tasan mitään tietoa mistään kannustuksesta. Noh, mutta olipahan kerrankin yhteenkuuluvuuden tunnetta siinä, että tällä kertaa me KAIKKI olimme surkeita sen sijaan, että olisi jotakuta nostettu jalustalle niin kuin yleensä liikuntatunneilla.

Kerran sitten tuli liikuntatuntia pitämään vieraileva opettaja ja kuulimme tiedossa olevan juoksua. Reaktiot olivat "EIIIIIH!" luokkaa. Mutta herranjestas mikä kontrasti kun on opettaja, joka itseasiassa opettaa. Tämä tyyppi kun teki kaikki ne askeleet, joita meidän luokanopettaja ei. Opetti sitä juoksutekniikkaa ja ihan vain rauhallisia pikku rykäisyjä mentiin, muistutti ettei voi olettaakaan että heti lähtee kestävyysjuoksut jos ei tätä ole aiemmin harrastanut. Otti muutenkin sen enemmän tällaisena luonnonläheisenä reippailuna eikä minään tympeänä suorittamisena. Luokan kollektiivinen mielipide oli se, että kaikille jäi ikävä tätä opettajaa.   

Naapurikoulun yläasteella oli tytöillä liikuntaopettaja, joka juoksutti tyttöjä ajaen itse autolla vieressä.

Hän olisi pitänyt katsoa Full Metal Jacket ennen sitä opetusmenetelmien tehostamiseksi:

Liikunnassa pärjäsi ne ketkä harrastivat kyseistä lajia, muuren opetus oli tyyliin tässä on pesäpallomaila ala pelata, tai tossa on kartta menkää metsään ja suunnistakaa. Kaiken maailman testejä oli koko ajan..piti roikkua tangossa ja otettiin aikaa, tehdä vatsoja, juosta, hypätä pituutta ja korkeutta, työntää kuulaa..ja tosiaan mitään ei opetettu. Oli vaan et tänään on lentopalloa ja siinä on pallo.

Ala-asteen ope opetti luisteluhiihtotekniikan, vei meidät laskettelemaan (paikan päällä laskettelukoulu), vei keilaamaan ja opetti tekniikkaa. Mitähän vielä... peruslajit yleisurheilusta, luistelemassakin käytiin, pesäpalloa pelattiin erityisen paljon. Rima ei ollut kuitenkaan liian korkealla, koska hän itse oli kaljamahainen ja tupakkaakin vetävä tapaus. Mutta ehkä se oli just hyvä niin. Itselle liikunta on ollut aina helppoa (poislukien kestävyyslajit), en osaa sanoa olisiko oikein vastenmielinen ope kitkenyt ilon pois. Minulla liikunta on osa elämää myös aikuisena.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä yli-innokas naisopettaja pakotti kaikki tytöt telinevoimisteluun ilman mitään perehdytystä. Niimpä yksi tyttö tuli telineeltä alas ja mursi käsivartensa, siihen loppui telinevoimistelu koko ryhmältä. Ei koulu eikä opettaja ottaneet mitään vastuuta tapahtuneesta, vaiettiin hiljaiseksi!!

Minusta tuli aikuisena himoliikkuja, vaikka inhosin koululiikuntaa!

Mitäs sen opettajan olisi pitänyt, tarjota jokaiselle kaikkea kivaa?

Mua ei kiinnosta uinti, no istu ja käytä kännykkää.

Mua ei kiinnosta x, no istu ja käytä käytä kännykkää.

Mua ei kiinnosta liikunta, no istu ja käytä kännykkää.

Onneksi teilä oli opettaja, joka laittoi kaikki tekee samaa ilman, että mentiin aina niitten kympin tyttöjen ja poikien ehdoilla.

Aika nuori olet, jos ajattelet, että muiden kirjoittelijoiden liikuntatuntien aikaan olisi edes kännykkää keksitty.

Vierailija kirjoitti:

Sama meillä, 80- ja 90 luvuilla. Ymmärrän tuon vielä ala-asteella, jossa luokanopettajat opetti kaikki aineet, mutta yläasteella ja lukiossa oli sentään liikunnan tuntiopettajat erikseen. Minkäänlaista tekniikkaopetusta ei ollut, ei yksilö- eikä joukkuelajeissa. Kuntoa kyllä testattiin monta kertaa vuodessa.

Olen vasta paljon myöhemmin tajunnut miten älytöntä tuo oli. Mitenköhän sama toimisi vaikka matikassa "Opettaja ei opeta mitään, laskekaa nyt jotain ja kysykää kavereilta jos ette osaa. Mutta kokeet pidetään ja arvosana tulee kokeen perusteella".

Naulan kantaan.

Mainittakoon nyt vaikka uinti. Miten ihmeessä pitäisi oppia uimaan, kun ei opeteta? Jostakin kumman syystä tuli kammo tuota kohtaan pariksi vuosikymmeneksi.

Kunnes joskus päätin että nyt loppuu pelleily, ilmoittaiduin uimaseuran kurssille ja puolen vuoden tahkoamisen jälkeen vapaauinnin hengitystekniikka rupesi viimein sujumaan.

Sen jälkeen käyty sitten triathlonkisoissa.

Mutta koulussa. Joo, syvään päähän ja maikka altaan vieressä mittaa aikaa. Jes jes.

Koululiikunnassa kaikki testaus ja vertailu pitäisi heittää roskikseen ja painottaa eri lajien kokeilua ja tekniikkaopetusta näihin.

Vierailija kirjoitti:

Kuvaamataidossa olen ihmetellyt samaa, kun mitään ei opeteta, pitää vain piirtää, eikä ole tiedossa millä perusteella arvosana annetaan.

Kun sen pitäisi mennä niin, että tänään on aiheena työ x, johon annetaan ensin opetusta ja ohjeet, ja kaikki, jotka tekevät opetuksen ja ohjeen mukaisen työn, saavat siitä numeroksi vähintään 8. Jos työ on tehty ohjeen mukaan huolellisesti, niin numero on 9. Ja vastaavasti jos ohjetta ei ole noudatettu eikä opetusta selvästikään seurattu, niin numero on 7 tai alempi.

Nykyäänkään lapset eivät tiedä mitä numeron eteen pitää tehdä ja mitä arvioidaan. On outoa, että opettajat eivät osaa tehdä asioita oppilaille selväksi. Liekö ne näille taitoaineiden opettajille itselleenkään selvää.

Meillä oli kuvaamataidon opettajana yläasteella ja lukiossa joku sellainen kolmekymppinen mies, joka haisi aina vanhalle viinalle. Hyvät arvosanat sai kuviksesta, jos käytti paljon värejä.

Vierailija kirjoitti:

Minulla kaikuu vieläkin korvissa, kun muu luokka (tai ne luokan superurheilijat) karjuu kuorossa "taas me hävitään sun takia". Pallopeleissä meille paskoille luusereille ei edes syötetty. Opettaja ei koskaan puuttunut siihen mihinkään.

Juu, mukava pelata tuntikausia jalkapalloa kun palloon ei koskaan pääse koskemaankaan. Miksi tuota tehdään? Vähän kuin osallistuisi matematiikan tunneille, mutta ei pääse koskaan laskemaan.

Eroja varmaan koulujen ja opettajien kesken. Kyllä meillä oli liikuntatunnilla eri lajien harjoitteluakin mukana. Saatoimme ensin treenata erilaisia lentopallolyöntejä ja sitten lopputunti vapaata lentopallon pelaamista.

Vierailija kirjoitti:

Avaus on äärettömän hyvä! Siis, en edes ole pariin kymmeneen vuoteen ajatellut, että NIIIIN, oishan ne voineet opettaakkin siellä liikunnassa jotain. Mutta ei, oli vaan peluutusta eri lajeissa, ei mitään opastusta, joukkuejakoa ja koko touhui oli liikunnallisten suosimista.

Miksei liikuntakin voi olla teoriaa osittain, katsotaan eri lajeja ja mitä niissä tarvitaan? Mitä kannattaa treenata mitäkin lajia varten ja missä vaikkapa tämmöisen harrastuksen voisi paikallisesti aloittaa?

Käytäsiin läpi, että missä kukakin on hyvä ja mihin keho pystyy ja mikä innostaa ja tsempattaisiin. Käytäisiin läpi välineitä ja niiden huoltoa, mahdollisesti.

Mutta ei, ainakin mun aikana koko liikuntainnostus vedettiiin koululiikunnassa pohjamutiin. Jos ei ollut tsemppiä ja harrastuneisuutta ennestään, niin ei sitä ainakaan koulusta saanut.

et siis osaa uida tai hiihtää? Okei. Olet poikkeus. Jospa et kuunnellut tunnilla.

Vierailija kirjoitti:

Eroja varmaan koulujen ja opettajien kesken. Kyllä meillä oli liikuntatunnilla eri lajien harjoitteluakin mukana. Saatoimme ensin treenata erilaisia lentopallolyöntejä ja sitten lopputunti vapaata lentopallon pelaamista.

No totta kai oli. Täällä on nyt vaan ne katkeroituneet valittajat, joilla myös jonkunasteinen muistihäiriö. Toki voi olla jostain maaseudun kyläkoulustakin joku, missä ei ehhkä ole ollut saatavilla ammattitaitoista opetusta, tai ei vaikka uimahallia missä käydä....? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sama se oli musiikissa. Ei laulamista opetettu, mutta sitä kyllä arvosteltiin. Eri lajeja liikunnassa ei opetettu, silti piti kilpailla.

1980 vuodesta alkaen kyllä opetettiin. Laulamaan nuotteja, nokkahuilua.

Liikunnassa hiihtämään, uimaan, pallopelit, helppoa telinevoimistelua, yleisurheilua jne. Älkää viitsikö valehdella.

Eikä se voikaan mitään yksilövalmennusta olla, vaan ryhmä-.

Oisit menny urheiluseuraan. Ai niin...vali vali ei kiinnosta nyyh nyyh!

Taatusti opit uimaan ja juoksemaan, luistelemaan, hiihto, jalis, jääpallo, pesäpallo.kuula, jne.

Olet kyllä ihme hullu. Tai liikunnanopettajan jälkikasvua. Mahdollisesti molempia.

teoriassa voisi joku takapajulan pikkukoulu ollakin jossa ei ole mahdollisuuksia opettaa jokaista lajia. Mutta kyllähän opetussuunnitelmaa pitää noudattaa, vai? 

Mutta kyllä nämä valittajat kuulostaa vaan passiivisilta urheilun vieroksujilta. Luuletteko todella että ryhmässä missä on 30 oppilasta sulle oisi pitänyt jotain yksilövalmennusta jokaisessa lajissa antaa? Sitä varten on urheiluseurat. Kaikissa paikoissa ei tietysti ole kaikkia mahdollisuuksia, mutta luulisi että vanhemmatkin voi opettaa lastaan hiihtämäään tai monia lajeja. Meille opetettiin joka ikinen laji koulussa. Ehkä joitain harvinaisempia lukuunottamatta.

Vierailija kirjoitti:

25: totta, musiikki oli koulussa aivan toivoton aihe. Mitään muuta ei voi tehdä ilman ennakko-opintoja kuin laulaa. Sitten vähän näppäillään kitaraa ja kokeillaan rumpukomppeja. Ei siinä mitään, mutta eihän se yhtään mihinkään voi johtaa, ellei saa kunnollista yksityis-tai pienryhmäopetusta. Toki kulttuurihistoriallinen aspekti säveltäjineen ja merkkiteoksineen oli ihan yleissivistävää. Mutta sitä oli verrattain vähän. 

Tiesitkö että meillä oli ennen Musiikkiopistosysteemi, jopa yksi parhaita. Nykyajasta en ole varma, mutta kuka tahansa voi palkata lapselleen yksityisopetusta jossain instrumentissa. Onko kaikkea joka kaupungissa saatavilla, ehkä ei? Mutta se ongelma on vanhemmissasi, ei koulussa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sama se oli musiikissa. Ei laulamista opetettu, mutta sitä kyllä arvosteltiin. Eri lajeja liikunnassa ei opetettu, silti piti kilpailla.

1980 vuodesta alkaen kyllä opetettiin. Laulamaan nuotteja, nokkahuilua.

Liikunnassa hiihtämään, uimaan, pallopelit, helppoa telinevoimistelua, yleisurheilua jne. Älkää viitsikö valehdella.

Eikä se voikaan mitään yksilövalmennusta olla, vaan ryhmä-.

Oisit menny urheiluseuraan. Ai niin...vali vali ei kiinnosta nyyh nyyh!

Taatusti opit uimaan ja juoksemaan, luistelemaan, hiihto, jalis, jääpallo, pesäpallo.kuula, jne.

Itse kävin kouluni 80 ja 90 luvulla eikä mitään noista opetettu. Lähin urheiluseura oli 120 km päässä olevašsa kaupungissa, eikä sinne päässeet edes kyseisessä ja kaupungissa asuneet serkut kun vanhemmilla ei ollut varaa.

Muutaman kerran opiskeluaikana tästä asiasta puhuttiin opiskelukavereiden kanssa j varmaan alle 10% meistä oli pääsy lapsena johonkin maksulliseen harrastukseen, vaikka moni oli asunut Suomen suurimmissa kaupungeissa.

eli syytät koululaitosta vanhempiesi köyhyydestä tai osaamattomuudesta? Juokseminen pururadalla toki vaatii ne lenkkarit, entäs joku lihaskuntoharjoittelu? Ei se vaadi oikeestaan mitään kuin viitseliäisyyttä. Itse muistan lukioaikoinani tehneeni näitä kuntoiluja kotona. Ja tiedän muitakin jotka kävi esim. uimassa itsekseen aktiivisesti, ilman mitään valmennusta (vaikka sekin oli). 

Jos sulla lähin kaupunki oli 120 km päässä, olet aika harvinainen poikkeus, mutta siellä erämaassa varmasti oppi muita elämäntaitoja, metsästystä, maanviljeystä, luonnossa liikkumista? Vaikea uskoa ettei olisi mitään voinut itsekseen tehdä. Vaikka soitella pajupilliä. Laulaminenkin onnistuu vaikka radiota kuuntelemalla. Taidat olla joku tynnyirssä kasvatettu jos ei edes tuo ollut mahdollista?

Ymmärrän aloitusviestin pointin. En voi kuitenkaan samastua siihen, sillä itselleni liikunta oli ehdoton lempiaine koulussa ja tämä johtui siitä, että olen aina ollut liikunnallisesti lahjakas (kun taas taiteellisesti ja musiikillisesti en yhtään) ja luontaisesti hyvä etenkin pallopeleissä, joita koululiikuntaan sisältyi paljon.

Harrastin koko peruskoulun ajan jalkapalloa kilpatasolla ja sain luokan kesken roolin urheilullisena futispelaajana, jonka myötä minut valittiin joukkueeseen aina ensimmäisten joukossa (muutoin kuin liikunnan osalta en ollut mitenkään suosittu koulussa). Minut noteerattiin ja kykyjäni arvostettiin, minkä vuoksi on ihan ymmärrettävää, että odotin liikuntatunteja innolla.

Ainoat negatiiviset asiat, jotka minulle tulevat mieleen koululiikunnasta, ovat liika sukupuolittaminen (tytöille tuputettiin tanssia ja zumbaa ja pojat eivät muuta tehneetkään kuin pelasivat jotakin pallolajia), rajoittaminen ja vähättely sukupuolen perusteella (esimerkiksi kuntotestissä en olisi miesopettajan mukaan saanut tehdä oikeaoppisia punnerruksia vaan minun olisi tyttönä pitänyt suorittaa ne kevennetysti polvet maassa, yläasteella naisopettaja puolestaan tiedusteli uskonnollista vakaumustani, kun en ollut halukas osallistumaan ties kuinka monenteen peräkkäiseen tanssituntiin) sekä uinnissa pakkomielteinen vaatimus sukeltamisesta (uida ja kellua osaan, mutta pään veden alle laitto hirvittää edelleen).