Lue keskustelun säännöt.
Lapsille tarkoitettu hahmo jota inhosit lapsena?
Kommentit (1230)
Ördög kirjoitti:
Hattuset, eli Chapi Chapo. Ne olivat minsta pelottavia. Kummallista puhetta ja kolkko kubistinen maailma.
Ja minä taas niin rakastin hattusia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Rölli-peikko oli mielestäni yhtä aikaa sekä ärsyttävä että tylsä enkä koskaan ymmärtänyt sen suosiota. Olin lapsi niiden 80- ja 90-luvun Rölli-sarjojen aikaan, en ole nähnyt myöhemmin tehtyjä Rölli-elokuvia joten niitä en kommentoi.
Ja jouluaaton joulupukin kuuman linjan joulupukki oli tylsä jaarittelija, mieluummin olisin katsellut pelkkiä piirrettyjä.
Tämä! Olen lähemmäs 60-vuotias mutta muistelen, että jouluaattona olisi tullut aamusella ihania piirrettyjä ja nukke-animaatioita. Monet olivat mm.silloisista itä-blokin maista, erittäin taitavasti tehtyjä.
Jotkut piirretyistä olivat jopa karmeita. Eräässäkin pöllö hukkui avantoon. Se jäi mieleen suorastaan järkyttävänä. (Tarkoitan järkyttävällä, sitä miten sitä ennen tarkoitettiin) Mutta se ei suinkaan joulua pilannut, antoipahan päivään lisäjännitystä.
Mutta muistanko tosiaan tämän väärin?
Kun se aaton ohjelma muuttui jotenkin typeräksi, joulupukille soittelivat kaikki juuri puhumaan oppineet penskat soperrellen loputtomiin katsojista pitkästyttäviä jorinoitaan. Ja taustalla leikkeli joku kymmenvuotias kartonkia tonttuhattu päässään.
Häh? Mihin ne piirretyt jäi? Ja milloin?
Hyvä kysymys! Minua ei olisi saanut mikään muu ylös sängystä jouluaattoaamuna yhdeksältä kuin aattoaamun piirretyt, ne olivat niin harvinaista herkkua siihen aikaan. Ja miten hienosti tehtyjä ne olivat, vaikka suurimmaksi osaksi katsoinkin niitä mustavalkotelkkarista, väritelkkari meille ostettiin vasta kun olin 11-vuotias. Muistan yhdenkin, jossa jääkarhu ja sen pentu tallustelivat kuutamossa, kamerakulma oli vinosti niiden yläpuolella ja se tunnelma oli jotain ihan muuta. Olisiko ollut tsekkiläistä tuotantoa se?
Tämä nykyinen aamuohjelma ei kiinnosta ollenkaan tätä myös lähemmäs kuusikymppistä, ainoa kiva juttu on siinä ne Walking In The Airin alkutahdit pianolla. Lumiukko se meilläkin aloittaa sen varsinaisen joulunvieton.
Minun mieleeni on jäänyt tarina tytöstä, joka meni johonkin köyhään taloon. Vannotti mökin asujaa, ettei saanut yöllä kurkkia huoneeseen. Tyttö muuttui yöllä joutseneksi ja tekikö sulista pitsiä tai jotain. En tarkkaan muista. Mökin asukas ei malttanut olla kurkistamatta huoneeseen ja tämä tyttö lähti pois. Ja ne kaikki muut ohjelmat jouluaattona, niin ihania piirrettyjä.
N52
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ti-ti -nalle on aivan kamala. Ylipirteä emäntänsä ehkä vielä pahempi.
Leipäjuusto ja Luikin luoma lonkerokäsinen olento. Oli niitä muitakin pahiksia jotka herättivät inhoa, mutta mä en enää niitä muista.
En mä oikein Santustakaan lapsena pitänyt, mutta ei se mikään kuvottavakaan ollut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Animaaniset aiheutti ahdistusta.
Vastaava mitä taas itse katsoin ahkeraan oli Tiny Toons. Muuten tykkäsin, mutta hahmoista ärsytti Elviira-tyttö.
Wallace ja Gromit. Karmeaa vahanaaman vääntelyä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Anteeksi ap sekä kommentoijat, täältä tulee vähän ohista.
Anni Swanin Jänis Vemmelsäären seikkailuja, kansikuvassa Jänis Vemmelsääri lyö Tervapöpöä turpaan.
Tämä nimenomainen painos on käsittääkseni 50-luvulta?
Kirja ja sen mustavalkoiset kuvat pelottivat minua lapsena ja pelottavat vieläkin.
Kuka piirtikään ne kuvat?
Kammottava kuva Kettu Repolaisesta, joka on olevinaan kuollut. Lepattavat kynttilät, iso rautasänky ja siinä laakeat lakanat...
Ehkä tarinat olivat hauskoja, mutta kuvat herättivät minussa ahdistusta ja pelkoa. En uskaltanut katsoa kirjan kuvia yksin.
Hei ihan tosi, nyt viet sen pääsi tutkittavaksi, jooko. Se oli Susi Hukkanen, joka muka oli kuollut! Ja Kettu R. jallitti Jänis V:n tervehdyskäynnille kuolleen tykö. Verraton kirja muutenkin. Lue se uudelleen, pelko haihtuu! Lue se niin, että joku pitää sinua kädestä kiinni. Mielellään joku oikein pelottava, niin sitten ei kirja enää tunnu niin pelottavalta, jooko.
Selvä. Varaan ajan heti psykiatrille. Näytän hänelle tämän keskusteluketjun.
Varmasti hän käskee minut vuosikausia kestävään terapiaan.
Kiitos, Sinulle avustasi!
Josko kuitenkin mentäisi yhdessä sinne pää-tohtorille?
Tarinassa oli nimen omaan niin, että Susi H. tuli kertomaan sille Jänikselle, että Kettu Repolainen se heitti veivinsä tänä aamuna ja makaa nyt sängyssä kankeana.
Vemmelsääri aavisteli pahaa, mutta menin kuitenkin tsekkaamaan asian.
Kettuhan makasi tosiaan sellaisessa hienossa rautasangyssä isot kynttilät palaen. Mutta siinä kohtaa kettu sakkasi korttinsa väärin, kun Jänis huijasi hänet nostamaan toisen takakoipensa ja sanomaan "vahoo", niinkuin kuolleet monesti tekevät.
Ja edelleen, ne käsittääkseni alkuperäiset mustalla piirretyt kuvat olivat jotenkin pelottavia.
Mutta, psykiatrille mennään ja sinä tulet mukaan.
Hyvää yötä!
Täällä moni kertoo inhonneensa Ti-ti-Nallea, mutta mä tykkäsin siitä<3 taisin olla lapsena yksinkertainen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se Katti Matikaisen koirakaveri, Nakkirakki taisi olla sen nimi. Katti itsekin oli jo ärsyttävä, mutta tuo koira sai kyllä hermot kireälle joka kerta kun se ohjelmassa esiintyi.
Vierailija kirjoitti:
Mulla oli pienenä Jöröjukka-kirja. Ihan kamala, 1800-luvun lasten pelottelua koko opus. Opin vielä lukemaan 5-vuotiaana ja ne jutut oli liian pelottavia niin pienelle, mutta eihän silloin kukaan välittänyt siitä, mitä luen. Muistan vieläkin ne piirroskuvat, miten pelottavia ne olivat. Esimerkiksi tyttö joka ei syönyt puuroa; viimeisessä kuvassa äiti vei puurolautasen tytön haudalle.
Puurolautanen vietiin Velli-Vilhon haudale. "Ma puuroani en nyt syö, en syö".
Lainasin kirjan monesti 70-luvulla, se oli jännittävä.
Joskus 80-puolivälissä (?) kirjasta tehtiin uusintanäköispainos ja ostettiin. Olin silloin jo nuori aikuinen ja raa´at piirrokset tarinoineen kiinnostivat merkillisellä tavalla. Paha sai aina palkkansa.
Tyttö leikki tulitikuilla vaikka kielletty oli. Pian "oli tulessa hameet, hivukset".
Lopussa kissat itkevät työn tuhkaläjän vieressä ja kyyneleet suorastaan suihkuavat.
Ilmaan katsoja-Hannu putosi satama-altaaseen koulusalkkuineen. Hannu pelastui täpärästi mutta "salkku tietään samoaa", ajelehti siis pois aaltojen mukana.
Yksi ilkeä poika repi kärpäsiltä siivet ja löi siskoaan ja erehtyi potkaisemaan koiraan. Koirapa tarrasi hampaillaan pojan jalkaan, niin että tuli verenmyrkytys. Poika muistaakseni kuoli ja loppukuvassa koira herkuttelee ruokaliinaa kaulassaan herkuilla, jotka oli tarkoitettu pojalle.
Konrad imi peukaloaan vaikka äiti kielsi. Jos imet peukaloaan niin "räätäl tulee, leikkaakin, sun peukalos kuin paperin" "Tuskin äiti mennyt on, pisti suuhun peukalon. Pau! Jo ovi aukeaa! Räätäl huippaa harppaa pojan luo, jol´on tuhma tapa tuo. Sakset sanoo niks ja naks, peukaloiset riks ja raks. Peukaloiset poissa on, voi! Huus poika onneton!" Ja peukalon tyngistä todella tuli verta.
Käsitinkö oikein, että se oli jokin saksalainen tohtori joka piirsi ja kirjoitti nuo hyytävät tarinat opetukseksi lapsilleen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla oli pienenä Jöröjukka-kirja. Ihan kamala, 1800-luvun lasten pelottelua koko opus. Opin vielä lukemaan 5-vuotiaana ja ne jutut oli liian pelottavia niin pienelle, mutta eihän silloin kukaan välittänyt siitä, mitä luen. Muistan vieläkin ne piirroskuvat, miten pelottavia ne olivat. Esimerkiksi tyttö joka ei syönyt puuroa; viimeisessä kuvassa äiti vei puurolautasen tytön haudalle.
Puurolautanen vietiin Velli-Vilhon haudale. "Ma puuroani en nyt syö, en syö".
Lainasin kirjan monesti 70-luvulla, se oli jännittävä.
Joskus 80-puolivälissä (?) kirjasta tehtiin uusintanäköispainos ja ostettiin. Olin silloin jo nuori aikuinen ja raa´at piirrokset tarinoineen kiinnostivat merkillisellä tavalla. Paha sai aina palkkansa.
Tyttö leikki tulitikuilla vaikka kielletty oli. Pian "oli tulessa hameet, hivukset".
Lopussa kissat itkevät työn tuhkaläjän vieressä ja kyyneleet suorastaan suihkuavat.
Ilmaan katsoja-Hannu putosi satama-altaaseen koulusalkkuineen. Hannu pelastui täpärästi mutta "salkku tietään samoaa", ajelehti siis pois aaltojen mukana.
Yksi ilkeä poika repi kärpäsiltä siivet ja löi siskoaan ja erehtyi potkaisemaan koiraan. Koirapa tarrasi hampaillaan pojan jalkaan, niin että tuli verenmyrkytys. Poika muistaakseni kuoli ja loppukuvassa koira herkuttelee ruokaliinaa kaulassaan herkuilla, jotka oli tarkoitettu pojalle.
Konrad imi peukaloaan vaikka äiti kielsi. Jos imet peukaloaan niin "räätäl tulee, leikkaakin, sun peukalos kuin paperin" "Tuskin äiti mennyt on, pisti suuhun peukalon. Pau! Jo ovi aukeaa! Räätäl huippaa harppaa pojan luo, jol´on tuhma tapa tuo. Sakset sanoo niks ja naks, peukaloiset riks ja raks. Peukaloiset poissa on, voi! Huus poika onneton!" Ja peukalon tyngistä todella tuli verta.
Käsitinkö oikein, että se oli jokin saksalainen tohtori joka piirsi ja kirjoitti nuo hyytävät tarinat opetukseksi lapsilleen.
Kirjoitin niin innoissani, että tuli lukuisia kirjoitusvirheitä, pah.
Vierailija kirjoitti:
Ti-ti -nalle on aivan kamala. Ylipirteä emäntänsä ehkä vielä pahempi.
Ti-ti -nallella on sieluton katse. Tai, itse asiassa näyttää vainaalta... Ehkä emäntä yrittää kompensoida sitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaahteranmäen Eemelin isäukko oli pelottava, näytti niin vihaiselta että arvelin että se tappaa Eemelin ja sitten kun oikeassakin elämässä lapsena oli aina noita vihaisia ukonkäppyröitä...
Eihän!
Allan Edvall oli niin lahjakas ja suuri näyttelijä. Esimerkiksi Fanny ja Aleksander-filmissä.
Ja olihan se tietysti paskianen Vaahteramäen Eemelissä, mutta kuitenkin loppujen lopuksi reilu.
Tätähän tässä ketjussa ei kysytty. Näyttelijä saattaa olla vaikka kuinka lahjakas, mutta Eemelin isäukon roolissa lapsen silmin osasi kyllä olla pelottava raivoukko. Eemelille sattui ihan pelkästään vahinkojakin ilman mitään ilkeitä tarkoituksia, kuten se mustikkakulho joka vahingossa putosi isän päähän ja ukko raivostui siitä tietysti ihan hurjaksi...
Eikö se ollut kulhollinen veripalttutaikinaa, jota Eemeli esitteli isälle ilahduttaakseen häntä? Ja täysinäinen kulho keikkasi isän päähän.
Ja Eemeli itse sai posliinipilkkumin päähänsä koska....nyt en muista miksi? Lääkäriin siinä kuitenkin piti mennä ja tohtori sen pilkkumin taisi kopauttaa rikki( Joka harmitti nuukaa isää).
Ei kaikki, vaan lapset mua rakastaa.