Lapsille tarkoitettu hahmo jota inhosit lapsena?

Kivikasvojen Ohukainen-Paksukainen sketsit

Kökkö , halpa kopio nyttemmin jo edesmenneitten Dolivon ja Fredin esittäminä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Myyrä

Muistuikin mieleen, että mua suorastaan vtutti tämä hahmo lapsena! Se oli jotenki tyhmä ja rasittava ja sarjan äänet oli ärsyttäviä.

Myyrä oli söpö! Ehkä vähän hölmö, mutta silti sympaattinen.

Pokemonin Misty koetteli hermojani aina, kun Misty kimitti tai raivosi.

Enkä myöskään pigänyt lapsena hänen psyduckistakaan.

Nykyään Mistyn psyduck huvittaa.

Digimonissa se kakka digimon ja sen seurana oleva hiiri. Heitteli Mimiä vielä kakoilla.

Valituista lapsista Mimi oli se rasittavin.

Vierailija kirjoitti:

Nää ei ehkä olleet lapsille suunnattuja, mutta lapsena nämä olivat myotia: Rakkautta On... -tyypit. Oksetti ne alastomat tyttö ja poika. Olivat usein niin lähekkäinkin. Iyyyh!😃

Noh noh, minulla oli Love Is -kaulakorukin, metallinen pyöreä laatta, jossa oli valkoisella pohjalla teksti Love Is ja kyseinen alaston pariskunta käsi kädessä metallisessa, 50 cm:n ketjussa. Muistan kirkkaansinisen ohuen neulepuseron, jonka kanssa korua pidin kuudennella luokalla talvella -77-78. 😄 Se oli hieno koru, ei tullut kenellekään mieleen mitään seksuaalista hahmojen alastomuudesta. Herrijee, yhteiskunta oli vielä viaton, ei ollut tätä nykyistä läpitunkevaa yliseksualisointia.

Kasper-nukke oli järkyttävän pelottava.

Vierailija kirjoitti:

Piilomaan pikku aasi ja Herra Huu

Nämä! En tajunnut tuosta aasihommasta mitään. Toinen käsittämätön oli "Talitintin tornitalo".

Huussa oli pelottavat mustat kuvat. Myös Kirsi Kunnaksen runot aiheuttivat ahdistusta. Joku Piipoo jäi junan alle ja joku tyttö muuttui porsaaksi. Joku söi heiniä ja aurinko muuttui mustaksi...

Vierailija kirjoitti:

Hapsiainen

:D

Tuo Hapsiainen (jota "esitti" Esa Pakarinen Jr.) vaikutti hiukan siltä, että tuotantotiimi oli ryypännyt kaikki rahat, ja viikkoa ennen deadlinea keksineet kuvata tuollaisen nollabudjetin ohjelman.

Hilarius-hiiri

Titi-nalle

Jotenkin lasten aliarviointia.

Esimrkuksu

Väiski Vemmelsääri

Iines Ankka

Mikki Hiiri

Minni Hiiri

Tipi

Titi-Nalle

Jerry (Tom ja Jerry)

Kippari-Kalle + Olga

En pitänyt sellaisista kaikkitietävistä besservissereistä, hahmoista joiden päätehtävä tuntui olevan muiden kiusaaminen "huumorin varjolla", jotka olivat ylimielisen itsekeskeisiä opportunisteja, reagoivat kaikkeen väkivallalla tai sitten niistä, jotka vain oli tylsiä. Tietenkään en silloin osannut aina sanottua, miksi joku hahmo ärsytti niin paljon.

Looney tunes hahmoista väiski ja se metsästäjä possu. Nyt aikuisena en siedä mitään niistä hahmoista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pelle Hermanni tai ylipäätään clownit.

Pelle Hermannia voi jotenkin sietää, kun tiesi, että hahmon takana on mainio Veijo Pasanen.

 Mutta yleensä clownit tai sirkuspellet ovat sitä sakkia, että vähiten heidän temppuilunsa naurattaa.

 Eivät ole pelottavia mutta tunnen sellaista vaivaantuneistuutta ja myötähäpeää.

 Se, että toinen potkaisee klovnia persiille, niin että klovnin tekotukka lennähtää ilmaan tai kukkasta haistaessa saa vesisuihkun naamalleen...äh ei, ei.

Tai kun läpsäistään täytekakku toisen naamaan. Lapsena nuo klovnien pelleilyä ovat naurattaneet lähes jokaista, mutta ei kyllä enää aikuisiällä. Jo teini-iässä niille nauramiset ovat jääneet jo kauas taa. Eihän niitä älyttömyyksiä näe edes Putouksessa, vaikka siellä tehdään vaikka mitä älytöntä.

1980-luvulla oli televisiossa Speden ohjelmia. Eräässä sketsissä Spede kysyi, että mitä on huumori. Sen jälkeen löi täytekakun, oliko nyt Simo Salmisen, naamaan ja sanoi perään: This is a humor.

Itseäni ihmetyttää miten nykyäänkin on niin paljon elokuvia ja sarjoja lapsille, joissa kaikki ongelmat ratkaistaan vetämällä turpaan. Ensin kehitellään kaiken maailman juonikuvioita ja loppujen lopuksi asia ratkotaan lyömällä. Tätä tapahtuu ns laadukkaissakin tuotannoissa. Sankari on sankari kun se lyö pahista.

Muistan ihmetelleen jo lapsena, miksi aina sanotaan että ketään ei saa lyödä ja silti monissa ohjelmissa päähahmot usein kiusaa ja härnää toista osapuolta ja / tai lyö, hakkaa ja potkii. Monissa sarjoissa jälkikäteen ajatellen ns sankari itse on suorastaan prototyyppi koulukiusaajasta, joka nokkelamman tai suositumman oikeudella pilkkaa sitä vähän hitaampaa tai epäsuositumpaa hahmoa.

Omat suosikkini lapsena oli esimerkiksi TaoTao, Alfred J. Kwak ja Matka maailman ympäri 40 päivässä. Tykkäsin myös esim. Hopeanuolesta, vaikka se aika raaka olikin. Sarjakuvissa taas parhaita oli ne Roope Ankka -tarinat, joissa etsittiin aarteita maailmalla.

Vierailija kirjoitti:

Rölli-peikko ja Miss Piggy.

Vastaan myös jälkimmäisen. Muhun ei ylensäkään Muppetit osuneet lapsena, ei niin sitä ominta tyyliä mitä tykkäsin katsoa. 

Kuulun tässä varmaan vähemmistöön, mutta kaikki Akkarit hahmoineen. En ole koskaan ymmärtänyt, miksi ne oli niin suosittuja. En osaa sanoa mistä tunteeni johtuu. Tuntui, ettei niissä oikein tapahdu mitään. Tai ne hahmot ja tapahtumat ei vastaa omaa elämänpiiriä tjsp.

Sarjakuvista pidin kyllä muuten paljon, ja kirjoista. Karvinen ja Tiina-kirjat hakkasi Akkarin 6-0.

Vierailija kirjoitti:

Esimrkuksu

Väiski Vemmelsääri

Iines Ankka

Mikki Hiiri

Minni Hiiri

Tipi

Titi-Nalle

Jerry (Tom ja Jerry)

Kippari-Kalle + Olga

En pitänyt sellaisista kaikkitietävistä besservissereistä, hahmoista joiden päätehtävä tuntui olevan muiden kiusaaminen "huumorin varjolla", jotka olivat ylimielisen itsekeskeisiä opportunisteja, reagoivat kaikkeen väkivallalla tai sitten niistä, jotka vain oli tylsiä. Tietenkään en silloin osannut aina sanottua, miksi joku hahmo ärsytti niin paljon.

Aku Ankoissa oli sitten myös Veli Kani, joka käytti Nallen yksinkertaisuutta hyväkseen ja oikeutti sillä tekojaan. Eräässä tarinassa selitti kaikenlaista, että sai huijattua Nallen porkkanat itselleen.

Sitten oli niin viisas olevinaan, kun oli onnistunut petkuttamaan toista. Rouskutti siinä lopussa niin tyytyväisenä viekkaudella ja vääryydellä hankkimiaan porkkanoita. Veli Kani ei loppujen lopuksi ollut mikään hyvä hahmo.

Eihän se mikään ihme ole, että minkä takia nykyään jotkut huijaavat ihmisiä ihan siis elinkeinonaan, jos kerran näistä tämmöistä on otettu mallia. Tehdään vääryyttä, joka oikeutetaan sillä kun se on vähän tyhmä. Näin sitten ei tarvitse itse kantaa mitään vastuuta teoistaan, kun koko juttu on uhrin oman tyhmyyden syytä, vikaa ja seurausta, eikä sillä omalla luonnehäiriöisyydellä ole mitään osuutta asiaan. Sitten ihmetellään, miksi on saanut jonkun vihat päälleen ja totta kai se on sitten se tarinan pahis.

Siitäkö se johtuu, että miksi nyt elämme maailmassa, jossa vääryydestä on tullut hyvää ja hyvästä pahaa, kun ne lapsuudessa opitut mallit ovat alkaneet kantaa "hedelmää"? Moni uskoo mieluummin ne kaikki sepitetyt valheet kuin totuuden.

Kaikki ne ylivilkkaat häirikköhahmot.

Mä en edes muista kaikkia niitä ohjelmia 2000 luvun alussa. Enpä mä niitä pahemmin katsellutkaan.

Inhotti aina, kun lyötiin nuijilla toisia ja dynamiittiakin annettiin toisten käsiin.

Sitten kaikki ilkivaltakin suututti esim. Töherretään toisen talo tai räjäytetään maantasalle. Mä en ole ikinä ymmärtänyt sitä, että väkivaltaan pitäisi nauraa.

En ole ikinä oikein innostunut Pokemoneista.

Pelle Hermanni

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Rölli-peikko ja Miss Piggy.

Vastaan myös jälkimmäisen. Muhun ei ylensäkään Muppetit osuneet lapsena, ei niin sitä ominta tyyliä mitä tykkäsin katsoa. 

Muppeteissa oli hahmoja, jotka olivat turhan erikoisia. Mutta silloin lapsena tykkäsin Kermitistä ja Miss Piggystä. Tuli telkkarista silloin 1970-luvun lopulla, kun kävin peruskoulun ensimmäisiä luokkia.

Tässä joitakin vuosia sitten uutisoitiin, että Kermit ja Miss Piggy ovat eronneet. 😀