Aktiivimalli II floppasi alkumetreillä
"Vain noin joka toiselle työttömälle työnhakijalle on asetettu velvollisuus hakea oma-aloitteisesti työpaikkoja joka kuukausi.
Yli 60000 työttömällä ei ole ajantasaista työllistymissuunnitelmaa. Kyse on siis uuden työvoimapalvelumallin käynnistymisvaikeuksista.
Yhteensä työttömiä työnhakijoita on vajaat 235000."
https://www.aamulehti.fi/kotimaa/art-2000009404696.html
"Pohjoismainen työvoimapalvelumalli on yksi hallituksen keskeisistä työllisyystoimista. Valtiovarainministeriö on arvioinut uudistuksen tuovan noin 10000 lisätyöllistä vuosikymmenen loppuun mennessä."
Eli 8 vuoden aikana 1250 "uutta" työllistä vuodessa. Uudistuksen rahoitus on n. 70 miljoonaa vuodessa, eli yhden työpaikan hinnaksi tulee 56000 €.
"Nyt näyttää, että uudistukseen luvatut 70 miljoonaa vuodessa eivät kata työmäärän lisäystä työllisyyspalveluissa.
STTK:ssa on laskettu, että resurssit kasvavat 40 prosentilla, mutta samaan aikaan kontaktit lisääntyvät nykyisestä 150–210 prosentilla. Pohjoismainen taso edellyttäisi vielä lähes 200 miljoonan euron lisäpanostuksia, arvioi STTK:n pääekonomisti Patrizio Lainà."
Eikun siis tuo 70000000 euroa onkin uudistuksen toteuttajiin menevä kuluerä, eli palkat.
Olisi hyvä tietää ihan äänestäjän oikeusturvan kannalta, mikä on eduskuntavaaliehdokkaiden kanta nykyiseen pohjoismaisen kaltaiseen työnhakumalliin.
Kommentit (764)
Ensimmäinen kiusaamiskuukaus takana ja 4 hakemusta maailmalla, kaksi vastasi jo, että en valitettavasti päässyt jatkoon (haastatteluun), kaksi hakemusta vielä maailmalla, saas nähdä kummalleko joudun vastaamaan, että en valitettavasti valinnut tiedän yritystä 🤣.
T:Työtön 60V
Lorvintaan näen syynä, että samalla kun itsetunto on jostain syystä heikko, se meillä on aika monella suomalaisella iskostettu päähän jo varhain, että " sinusta ei ole mihinkään", sitten on prinssit ja prinsessat, jotka kouluttautumattominakin odottavat sitä heille kelpaavaa työtä, jossa on heti korkea palkka ja status sekä luontaisedut. Sitä ennen eivät vaivaudu edes sängystä nousemaan. He jäävät ikuisiksi ruikuttajiksi ja sortuvat rikollisesti ja nopeasti ansaittuihin keinoihin herkemmin. Only fansit ym. nopeaa rahaa, ikuinen luuseri lastensakin silmissä, mikäli ei sitten hekin lähde samaan mukaan. Sekin alkaa näkymään naamasta, kuin kovallakin pornolla elannon hankkineella.
Kannattaa jo nuorena etsiä ja ottaa vastaan vaikka aliarvostettuakin, matalapalkkaista rehellistä työtä. Työkokemus karttuu ja saa arvostusta. Kaikki menestyjät ovat aloittaneet matalalta. Kaikki työ on tärkeää, mistä maksat luonnollisesti myös veroa. Olet yhteiskuntakelpoinen. Rahasi ovat sinun ja voit lisätä kaikin tavoin hyvinvointiasi. Osa säästää, osa tuhlaa, se on sinun päätettävissä:)
Pistäkää nää nykyiset m a t u t ensin töihin typerät päättäjät kun niin kaipaatte sitä työperäistä m aahanmuuttoa. Miksi ne on muutenkin vapautettu moisesta ruljanssista kokonaan. Onko r asismia patistella niitä töihin. Ilmeisesti on.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tästä oli Hesarissakin tänään kirjoitus, asiaa käsiteltiin siltä osin, että työvoimatoimistot eivät ole kontaktoineet kaikkia työttömiä, joten näiltä kontaktoimattomilta puuttuu sitten se työllistymissuunnitelmaan kirjattu työnhakuvelvoite.
Ja eikös tämä työnhakuvelvoitteesta määräävä laki ole kuitenkin ollut jo yli vuoden voimassa. Joten onpa todella hidasta puuhaa sitten työkkärin taholla.
Epäreilua tietysti siinä mielessä, että tuon vuoden ajan jotkut ovat ehkä joutuneet sitä velvoitetta toteuttamaan... tekemään hakemuksia, joihin ei tule minkäänlaista vastausta.
Ehkä tässä onkin tarkoituksena ollut käyttää jonkinlaista väsytystaktiittaa... kun työtön tekee hakemuksia eik mitään kuitenkaan saa, niin lopulta työtön väsyy ja rupeaa laiminlyömään velvoitetta, jolloin hän sitten vähin erin tippuu systeemin ulkopuolelle.
Kiitos!
Työnhakuvelvoitteesta, arvailisin niin, että joku päättäjistä on jo oivaltamassa, että se on lainvastainen velvoite.
Miksi?
Koska Suomessa on edelleenkin voimassa laki/lait, joiden perusteella myös työttömillä on oikeus vapauteen valita työnsä, ammattinsa tai elinkeinonsa.
Eikä tässä vielä kaikki. Suomessa on voimassa tämän lisäksi myös sellaiset lait, jonka perusteella VALTIOLLA on velvollisuus huolehtia työttömille tarkoitetut toimenpiteet siten, että edellä mainittu oikeus toteutuu täydellisesti.
Sitten vain katselemaan, monessako kohdassa työttömyysturvalaki on em. lakien vastainen, tai monessako kohdassa työvoimaviranomainen tulkitsee ne lait väärin siten, että se tulkinta on em. lakien vastainen.
Joo, kukaan ei olekaan pakottamassa tämän lain varjolla ketään hakemaan sellaista työtä jota hän ei kykene tekemään, täytyy hakea niitä töitä joihin kykenee. Jos ei kykene mihinkään, niin sitten ei ole työvoimatoimiston asiakkaaksikaan asiaa.
Sotkeeko tässä asiuoita nyt joku, joka ei itse asiassa olekaan millään lailla tämän työnhakuvelvoitteen kanssa tekemisissä!
Ihan tiedoksi sinulle, että työnhakuvelvoite ei ole sama kuin velvoittava työtarjous työkkäriltä. Työnhakuvelvoitteessa työtön itse päättää mitä työpaikkoja hakee. Joten mitään perustuslain antamia oikeuksia ei olla rikkomassa lain puitteissa.
Eihän tässä ollut kyse siitä että kykenisikö tekemään, vaan siitä, haluaako valita työn tai ei. Työnhakuvelvoitehan on olemassa joka tapauksessa, mutta lain vastaiseksi se muuttuu sillä hetkellä, kun siihen asetetaan minkäänlaisia määrällisiä tai sisällöllisiä ehtoja, jotka siis käytännössä poistaa oikeuden vapauteen valita työnsä. Et voi valita työtä jota ei ole tarjolla, mutta rankaistaan kun ei hakenut jotain sellaista mitä ei ollut valittavissa?
Näin työkkäritrollit jaksaa vääristellä keskustelujen sisältöä.
Oikeuden valita työnsä.
No, mut eikö työvoimatoimiston toimintojen suhteen ole sellainenkin asia olemassa kuin ammattisuoja, joka poistuu työttömältä ajan kuluessa, eli kun olet riittävän pitkään työtön, niin pitäs ottaa muutakin työtä harkittavaksi kuin sitä omaa ammattikoulutusta vastaavaa.
No, sinä se oletkin sitten tosi harvinaisen ammatin hankkinut, kun ei siihen ammattiin sopivaa työtä löydy kuin ehkä kerran vuodessa haettavaksi.
Siksi toisekseen, täällä ihmiset valittavat, että juu, laitan hakemuksia kyllä mutta yhtäkään vastausta ei tule, kukaan ei ole kiinnostunut minua palkkaamaan, joten miksi sinä sitten pelkäät, että jos sinä haet jotain joka nyt ei ole just se mitä tavoittelet, niin sut heti valitaan ja naksahdat siihen....
Aika kuluu, ja lopulta sinä et pääsisi siihen ihanne työtehtävään vaikka kuinka olisit ainoa hakija.

Kunnat ei ole kontaktoineet, työkkärit on. Hesarissa unohdettiin mainita se, että suunnilleen puolet työttömistä on kuntakokeiluissa ja siellä on suunnitelmia tehty todella vähän.
Kunnissa ilmeisesti paikoittain osataan käyttää siis jopa järkeäkin, kun varmasti moni jo ymmärtää että suunnitelmilla nykymallisesti ei ole yhtikäs mitään virkaa. Kunta siis säästää rahoja kun ei laita omia viranhaltijoitaan turhaan jahtaamaan työttömiä täysin perusteettoman suunnitelman perusteella.
Suunnitelmat nykymuodossaan pyritään selvästi tekemään tunkeileviksi, eli käytännössä yritetään laittaa työttömälle elämänhallintaongelmaisen leimaa tai toisaalla yritetään rangaistuksen uhalla päästä kontrolloimaan työttömälle kuuluvaa oikeutta vapauteen valita työnsä.
Samoin sopimusehtoihin tunkeilu kuuluu kuvioon, eihän kukaan voi sopimusehdoista ennalta suunnitelmassa rangaistuksen uhalla sopia, kun sopimusehdoista sopiminen kuuluu sopimuspöytään työnantajan kanssa.
Onkohan te-toimistolla nyt joku iso pyörä lähtenyt pahastikin väärille raiteille, näyttää olevan suorastaan runsain mitoin tämäntyyppistä toimintaa joissa lakien tarkoitukset sivuutettu jo kauan sitten?
Tätä varmaankin jatketaan niin kauan, kun ei kantelua tule oikeuslaitokselle riittävässä mitassa? Eli viranhaltija kokee oikeudekseen toimia lainvastaisesti koska oikeuslaitos ei ole asiaan antanut vastausta? Eikö viranhaltijalla pitäisi olla lainkin mukaan ihan omaakin vastuuta siitä, että menettelee lakien tarkoitusten mukaisesti?
Oivallinen ajatelma sinulta, mutta toisaalta: Jos kunta ei täytä lain velvoitteita, niin kunta rikkoo lakia.
Laki velvoittaa kuntaa. Jos kunta haluaa armahtaa jotakuta, katsoo, ettei hänestä ole mihinkään, niin hänelle voidaan asettaa nolla paikkaa haettavaksi, mutta pitäisikö hänelle sitten tarjota jotakin kuntouttavaa toimintaa?
Ei voi olla niin, että kunta laistaa laista, jättää ihmisiä kontaktoimatta... Mitenkä nuo ihmiset sitten ovat oikeutettuja saamaan työttömyyden perusteella valtiolta korvauksia, jos kunta on heidän kohdallaa jättänyt lain noudattamatta. Ja toisia ihmisiä sitten velvoitetaan hakemaan.... Mitä?
Ei tämä juttu niin voi mennä, että kunta voi halutessaan olla noudattamatta lakia!
Koko kuntakokeiluhimmeli on luotu sen vuoksi, että työttömyyskorvauslaissa on sellainen säädös, että kun henkilö on ollut riittävän kauan työttömänä, joutuu kotikunta osallistumaan henkilön työttömyysturvan kustannuksiin. Kunnat valittivat aiemmin siitä että he eivät voi vaikuttaa siihen että kuinka hyvin kuntalaiset ovat aktiivisia ja näinollen pienentävät maksutaakkaa. Nyt on kunnan omissa käsissä, mitä se antaa pitkäaikaistyöttömien tehdä. Tästä syystä valtiota ei siis kiinnosta pätkääkään, jos joku kunta jättää aktivoinnin vähemmälle.
Ei kunnilla ole pitkäaikaistyöttömille kuuluvaan päätösvaltaan yhtään sen enempää toimivaltaa kuin te-toimistollakaan.
Työvoimapalvelujen siirto kuntien vastuulle on tietyssä mielessä ymmärrettävissä jolloin palvelut on lähempänä työttömiä, mutta edelleenkin, ei ne kunnatkaan voi palveluja sillä periaatteella järjestää että pakolla tehdään kaikki, kun se päätösvalta kuuluu edelleenkin työttömälle.
Tässä koko systeemissä iso pyörä heittää todella pahasti väärille raiteille, ja päättäjät tuntuu sulkevan silmänsä ja korvansa vaikka asiasta on jopa oikeuslaitosta myöten tullut vastauksia, että jätetään ne työttömien komentelut vähemmälle, etenkin silloin kun päätösvalta on työttömän.
Jotkut työttömät "armahdetaan" tuossa systeemissä, koska heille ei ole mitään paikkaa minne laittaa.
Laittaa kuntouttavaan? Entä jos tyyppi on ollut jo kuntouttavassa vaikka viisi kertaa? Se ei enää mene sinne, eikä virkailijalla ole enää sydäntä pakottaa, koska tilanne olisi absurdi ja kohtuuton.
Näin, esimerkiksi. Yrittäkää ymmärtää että maassa on joku 100 000 työtöntä, jotka ovat kiertäneet tässä systeemissä jo 10-20-30 vuotta putkeen. Osallistuneet joka palveluun monta kertaa peräkkäin.
Siksi itse ehdotankin aina, että yhden eläkekriteereistä täytyisi olla työttömyyden kesto.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tästä oli Hesarissakin tänään kirjoitus, asiaa käsiteltiin siltä osin, että työvoimatoimistot eivät ole kontaktoineet kaikkia työttömiä, joten näiltä kontaktoimattomilta puuttuu sitten se työllistymissuunnitelmaan kirjattu työnhakuvelvoite.
Ja eikös tämä työnhakuvelvoitteesta määräävä laki ole kuitenkin ollut jo yli vuoden voimassa. Joten onpa todella hidasta puuhaa sitten työkkärin taholla.
Epäreilua tietysti siinä mielessä, että tuon vuoden ajan jotkut ovat ehkä joutuneet sitä velvoitetta toteuttamaan... tekemään hakemuksia, joihin ei tule minkäänlaista vastausta.
Ehkä tässä onkin tarkoituksena ollut käyttää jonkinlaista väsytystaktiittaa... kun työtön tekee hakemuksia eik mitään kuitenkaan saa, niin lopulta työtön väsyy ja rupeaa laiminlyömään velvoitetta, jolloin hän sitten vähin erin tippuu systeemin ulkopuolelle.
Kiitos!
Kunnat ei ole kontaktoineet, työkkärit on. Hesarissa unohdettiin mainita se, että suunnilleen puolet työttömistä on kuntakokeiluissa ja siellä on suunnitelmia tehty todella vähän.
Kunnissa ilmeisesti paikoittain osataan käyttää siis jopa järkeäkin, kun varmasti moni jo ymmärtää että suunnitelmilla nykymallisesti ei ole yhtikäs mitään virkaa. Kunta siis säästää rahoja kun ei laita omia viranhaltijoitaan turhaan jahtaamaan työttömiä täysin perusteettoman suunnitelman perusteella.
Suunnitelmat nykymuodossaan pyritään selvästi tekemään tunkeileviksi, eli käytännössä yritetään laittaa työttömälle elämänhallintaongelmaisen leimaa tai toisaalla yritetään rangaistuksen uhalla päästä kontrolloimaan työttömälle kuuluvaa oikeutta vapauteen valita työnsä.
Samoin sopimusehtoihin tunkeilu kuuluu kuvioon, eihän kukaan voi sopimusehdoista ennalta suunnitelmassa rangaistuksen uhalla sopia, kun sopimusehdoista sopiminen kuuluu sopimuspöytään työnantajan kanssa.
Onkohan te-toimistolla nyt joku iso pyörä lähtenyt pahastikin väärille raiteille, näyttää olevan suorastaan runsain mitoin tämäntyyppistä toimintaa joissa lakien tarkoitukset sivuutettu jo kauan sitten?
Tätä varmaankin jatketaan niin kauan, kun ei kantelua tule oikeuslaitokselle riittävässä mitassa? Eli viranhaltija kokee oikeudekseen toimia lainvastaisesti koska oikeuslaitos ei ole asiaan antanut vastausta? Eikö viranhaltijalla pitäisi olla lainkin mukaan ihan omaakin vastuuta siitä, että menettelee lakien tarkoitusten mukaisesti?
Oivallinen ajatelma sinulta, mutta toisaalta: Jos kunta ei täytä lain velvoitteita, niin kunta rikkoo lakia.
Laki velvoittaa kuntaa. Jos kunta haluaa armahtaa jotakuta, katsoo, ettei hänestä ole mihinkään, niin hänelle voidaan asettaa nolla paikkaa haettavaksi, mutta pitäisikö hänelle sitten tarjota jotakin kuntouttavaa toimintaa?
Ei voi olla niin, että kunta laistaa laista, jättää ihmisiä kontaktoimatta... Mitenkä nuo ihmiset sitten ovat oikeutettuja saamaan työttömyyden perusteella valtiolta korvauksia, jos kunta on heidän kohdallaa jättänyt lain noudattamatta. Ja toisia ihmisiä sitten velvoitetaan hakemaan.... Mitä?
Ei tämä juttu niin voi mennä, että kunta voi halutessaan olla noudattamatta lakia!
Koko kuntakokeiluhimmeli on luotu sen vuoksi, että työttömyyskorvauslaissa on sellainen säädös, että kun henkilö on ollut riittävän kauan työttömänä, joutuu kotikunta osallistumaan henkilön työttömyysturvan kustannuksiin. Kunnat valittivat aiemmin siitä että he eivät voi vaikuttaa siihen että kuinka hyvin kuntalaiset ovat aktiivisia ja näinollen pienentävät maksutaakkaa. Nyt on kunnan omissa käsissä, mitä se antaa pitkäaikaistyöttömien tehdä. Tästä syystä valtiota ei siis kiinnosta pätkääkään, jos joku kunta jättää aktivoinnin vähemmälle.
Ei, ei. Kuntakokeilu on otettu muutamassa kunnassa käyttöön sen vuoksi, että tarkoitus on siirtää tässä muutaman vuoden sisään koko työttömyyden hoito kuntien niskoille aivan valtakunnallisesti. Kunnat itse hoitavat työttömänsä. TE-toimistoille jää jokin seudun elinkeinoelämää palveleva toiminta ainoastaan, ei työttömien asioiden hoitoa lainkaan.
Sen vuoksi tämä kuntakokeilu on nyt käynnissä, se on ikään testaamista.
Kuntakokeilu ei ole sama asia kuin pitkäaikaistyöttömien siirtäminen kunnan ja te-toimiston yhteisen toimiston asiakkaiksi. Ei ole sama asia!
Kuntakokeilukunnissa kaikki työttömät hoidetaan kunnan pyörittämässä toimistossa.

Eikö tässä laissa ole myös asetettu se te-toimiston velvoitteeksi että työttömälle on tarjottava jotain palvelua. On tarjottava.
Ei ole sydäntä! Voi herranen aika kuinka kultaisia sydämiä sitä joissain päin tätä maata onkaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tästä oli Hesarissakin tänään kirjoitus, asiaa käsiteltiin siltä osin, että työvoimatoimistot eivät ole kontaktoineet kaikkia työttömiä, joten näiltä kontaktoimattomilta puuttuu sitten se työllistymissuunnitelmaan kirjattu työnhakuvelvoite.
Ja eikös tämä työnhakuvelvoitteesta määräävä laki ole kuitenkin ollut jo yli vuoden voimassa. Joten onpa todella hidasta puuhaa sitten työkkärin taholla.
Epäreilua tietysti siinä mielessä, että tuon vuoden ajan jotkut ovat ehkä joutuneet sitä velvoitetta toteuttamaan... tekemään hakemuksia, joihin ei tule minkäänlaista vastausta.
Ehkä tässä onkin tarkoituksena ollut käyttää jonkinlaista väsytystaktiittaa... kun työtön tekee hakemuksia eik mitään kuitenkaan saa, niin lopulta työtön väsyy ja rupeaa laiminlyömään velvoitetta, jolloin hän sitten vähin erin tippuu systeemin ulkopuolelle.
Kiitos!
Työnhakuvelvoitteesta, arvailisin niin, että joku päättäjistä on jo oivaltamassa, että se on lainvastainen velvoite.
Miksi?
Koska Suomessa on edelleenkin voimassa laki/lait, joiden perusteella myös työttömillä on oikeus vapauteen valita työnsä, ammattinsa tai elinkeinonsa.
Eikä tässä vielä kaikki. Suomessa on voimassa tämän lisäksi myös sellaiset lait, jonka perusteella VALTIOLLA on velvollisuus huolehtia työttömille tarkoitetut toimenpiteet siten, että edellä mainittu oikeus toteutuu täydellisesti.
Sitten vain katselemaan, monessako kohdassa työttömyysturvalaki on em. lakien vastainen, tai monessako kohdassa työvoimaviranomainen tulkitsee ne lait väärin siten, että se tulkinta on em. lakien vastainen.
Joo, kukaan ei olekaan pakottamassa tämän lain varjolla ketään hakemaan sellaista työtä jota hän ei kykene tekemään, täytyy hakea niitä töitä joihin kykenee. Jos ei kykene mihinkään, niin sitten ei ole työvoimatoimiston asiakkaaksikaan asiaa.
Sotkeeko tässä asiuoita nyt joku, joka ei itse asiassa olekaan millään lailla tämän työnhakuvelvoitteen kanssa tekemisissä!
Ihan tiedoksi sinulle, että työnhakuvelvoite ei ole sama kuin velvoittava työtarjous työkkäriltä. Työnhakuvelvoitteessa työtön itse päättää mitä työpaikkoja hakee. Joten mitään perustuslain antamia oikeuksia ei olla rikkomassa lain puitteissa.
Eihän tässä ollut kyse siitä että kykenisikö tekemään, vaan siitä, haluaako valita työn tai ei. Työnhakuvelvoitehan on olemassa joka tapauksessa, mutta lain vastaiseksi se muuttuu sillä hetkellä, kun siihen asetetaan minkäänlaisia määrällisiä tai sisällöllisiä ehtoja, jotka siis käytännössä poistaa oikeuden vapauteen valita työnsä. Et voi valita työtä jota ei ole tarjolla, mutta rankaistaan kun ei hakenut jotain sellaista mitä ei ollut valittavissa?
Näin työkkäritrollit jaksaa vääristellä keskustelujen sisältöä.
Oikeuden valita työnsä.
No, mut eikö työvoimatoimiston toimintojen suhteen ole sellainenkin asia olemassa kuin ammattisuoja, joka poistuu työttömältä ajan kuluessa, eli kun olet riittävän pitkään työtön, niin pitäs ottaa muutakin työtä harkittavaksi kuin sitä omaa ammattikoulutusta vastaavaa.
No, sinä se oletkin sitten tosi harvinaisen ammatin hankkinut, kun ei siihen ammattiin sopivaa työtä löydy kuin ehkä kerran vuodessa haettavaksi.
Siksi toisekseen, täällä ihmiset valittavat, että juu, laitan hakemuksia kyllä mutta yhtäkään vastausta ei tule, kukaan ei ole kiinnostunut minua palkkaamaan, joten miksi sinä sitten pelkäät, että jos sinä haet jotain joka nyt ei ole just se mitä tavoittelet, niin sut heti valitaan ja naksahdat siihen....
Aika kuluu, ja lopulta sinä et pääsisi siihen ihanne työtehtävään vaikka kuinka olisit ainoa hakija.
Se on katsos sellaista, että kun sadat tuhannet työttömät ovat sanansa sanoneet, ei niitä sanoja voida te-toimiston päätösvallalla muuksi muuttaa, vaan ne sanat on vietävä maan hallitukselle, jolle voi vain kehoittaa että käynnistelkääpä rakenteelliset korjaustoimet ja palauttakaa palkkatyöpaikkohin tarvittavat miljardit takaisin markkinoille. Työpaikkoja ei tule jos ei tule rahaakaan, niin yksinkertaista se on.
Ei tarvitse valita edes harvinaista työtä päätyäkseen työttömäksi, siihen riittää yksinkertaisesti se, että työn rahoitus ajetaan alas, ja rahoituksen olemassaolosta ei työttömillä ole mitään vastuuta. Et voi olla vastuussa samaan aikaan sekä kysynnästä että tarjonnasta, vaan on käytettävä oikeuttaan vapaasti valita asioita, myös työehdot ovat kriteerejä joiden perusteella valintoja tehdään tai ei tehdä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tästä oli Hesarissakin tänään kirjoitus, asiaa käsiteltiin siltä osin, että työvoimatoimistot eivät ole kontaktoineet kaikkia työttömiä, joten näiltä kontaktoimattomilta puuttuu sitten se työllistymissuunnitelmaan kirjattu työnhakuvelvoite.
Ja eikös tämä työnhakuvelvoitteesta määräävä laki ole kuitenkin ollut jo yli vuoden voimassa. Joten onpa todella hidasta puuhaa sitten työkkärin taholla.
Epäreilua tietysti siinä mielessä, että tuon vuoden ajan jotkut ovat ehkä joutuneet sitä velvoitetta toteuttamaan... tekemään hakemuksia, joihin ei tule minkäänlaista vastausta.
Ehkä tässä onkin tarkoituksena ollut käyttää jonkinlaista väsytystaktiittaa... kun työtön tekee hakemuksia eik mitään kuitenkaan saa, niin lopulta työtön väsyy ja rupeaa laiminlyömään velvoitetta, jolloin hän sitten vähin erin tippuu systeemin ulkopuolelle.
Kiitos!
Työnhakuvelvoitteesta, arvailisin niin, että joku päättäjistä on jo oivaltamassa, että se on lainvastainen velvoite.
Miksi?
Koska Suomessa on edelleenkin voimassa laki/lait, joiden perusteella myös työttömillä on oikeus vapauteen valita työnsä, ammattinsa tai elinkeinonsa.
Eikä tässä vielä kaikki. Suomessa on voimassa tämän lisäksi myös sellaiset lait, jonka perusteella VALTIOLLA on velvollisuus huolehtia työttömille tarkoitetut toimenpiteet siten, että edellä mainittu oikeus toteutuu täydellisesti.
Sitten vain katselemaan, monessako kohdassa työttömyysturvalaki on em. lakien vastainen, tai monessako kohdassa työvoimaviranomainen tulkitsee ne lait väärin siten, että se tulkinta on em. lakien vastainen.
Joo, kukaan ei olekaan pakottamassa tämän lain varjolla ketään hakemaan sellaista työtä jota hän ei kykene tekemään, täytyy hakea niitä töitä joihin kykenee. Jos ei kykene mihinkään, niin sitten ei ole työvoimatoimiston asiakkaaksikaan asiaa.
Sotkeeko tässä asiuoita nyt joku, joka ei itse asiassa olekaan millään lailla tämän työnhakuvelvoitteen kanssa tekemisissä!
Ihan tiedoksi sinulle, että työnhakuvelvoite ei ole sama kuin velvoittava työtarjous työkkäriltä. Työnhakuvelvoitteessa työtön itse päättää mitä työpaikkoja hakee. Joten mitään perustuslain antamia oikeuksia ei olla rikkomassa lain puitteissa.
Eihän tässä ollut kyse siitä että kykenisikö tekemään, vaan siitä, haluaako valita työn tai ei. Työnhakuvelvoitehan on olemassa joka tapauksessa, mutta lain vastaiseksi se muuttuu sillä hetkellä, kun siihen asetetaan minkäänlaisia määrällisiä tai sisällöllisiä ehtoja, jotka siis käytännössä poistaa oikeuden vapauteen valita työnsä. Et voi valita työtä jota ei ole tarjolla, mutta rankaistaan kun ei hakenut jotain sellaista mitä ei ollut valittavissa?
Näin työkkäritrollit jaksaa vääristellä keskustelujen sisältöä.
Minkä lain vastainen tämä työnhakuvelvoitteesta määräävä laki on?
Lopeta älytön anarkistin leikkinen! Anarkiaankin vaaditaan aivoja!

Eikö ole ironista, että ihmiset, jotka eivät hoida omia velvoitteitaan edes vuodessa (eli ota yhteyttä työttömiin), ovat siinä asemassa, että saavat iskeä työttömälle karenssia jokaisesta pienestä laiminlyönnistä?
Tai nykyäänhän karenssia ei kai tule ensimmäisestä huomautuksesta, mutta kumminkin.
Ironista, että eivät saa omia lakisääteisiä töitään tehtyä, mutta muilta sopii kyllä vaatia.
On myöskin hyvin surkuhupaisaa kun sairauksien takia tippuu työttömäksi työnhakijaksi ns. "hyvistä hommista". Välillä tuntuu kuin eläisi jossain tosi oudossa ranskalaisessa elokuvassa kun työkkärin kanssa asioi. Se tehottomuus ja kyvyttömyys, millä siellä hoidetaan asioita, on jotain aivan uskomatonta -tai ehkä ihan uskottavaa, koska eihän kukaan pätevä ja kyvykäs ihminen mene tuollaisiin työpaikkoihin.
Ihan ystävälliseti minua on kohdeltu, ei sillä, koska olen aina kohtelias, ystävällinen ja yhteistyöhaluinen. Yritän suhtautua tähän ilmaisena viihteenä ja jonkinlaisena pelinä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ennen tätä uudistusta sain viiteen työhakemukseen kolme haastattelua ja yhdestä työpaikan. Yleensä vielä parin päivän sisään tuli paikka. Nyt mulla on jalka kipeä ja joutuisin olemaan sairaslomalla, mutta työkkärin mielestä työkykyni riittää fyysisiin hommiin. No, nyt ei sitten kuulu mitään noista paikoista johon hain eli hyvin meni...vaikka on suositukset ja kokemukset ja kaikki.
Sinun kannattaa hankkia lääkärintodistus siitä että et ole työkykyinen. Silloin työkkäri ei pakota hakemaan etenkään sellaisia paikkoja, joihin kyvyt eivät riitä.
Hain jo kertaalleen ja sain sen 2 vko. Nyt odotan tukia jotta saan geelipohjalliset kenkiin ja pikkuhiljaa parannettua jalkaa sitä kautta. Ei noita tunnu kiinnostavan...kunhan nyt vain haen jotain "sopivaa" työtä!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan järjetön systeemi tuo tosiaan on. Työttömien jatkuva ja paheneva kyykyttäminen olisi jo aika lopettaa, ja ottaa käyttöön perustulo, jonka päälle kannattaisi ottaa vastaan myös niitä osa-aikatöitä, joille ei nyt riitä tekijöitä. TE -toimiston väelle voisi uusi toimenkuva olla se, kun he auttaisivat ihmisiä työllistymään, eli siis saisivat työnhakijat ja työntekijät kohtaamaan toisensa. Nykyään tuollainen pakkohaku työpaikkoihin, joihin ei ole suurella osalla edes mitään edellytyksiä, on pelkkää työnantajien kiusaamista. Kukaan ei jaksa enää käydä läpi työhakemuksia, koska niistä on suuri osa lähetetty vain velvoitteen vuoksi, ei siksi, että joku tosissaan hakee sitä paikkaa. Tekisi hyvää tämän maan päättäjille joutua elämään työttömänä parin vuoden ajan. Nykyisellään eivät selkeästi ymmärrä säätämiensä lakien vaikutusta tavalliseen kansaan.
Työttömyysetuuden pitäisi olla sellainen, että maksajalle (Kela tai kassa) pitäisi toimittaa todisteet siitä, että on hakenut 4 työpaikkaa kuukaudessa ja jos ei ole niin tehnyt, niin ei saa euroakaan. Työkkärit välistä voisi lakkauttaa.
Onhan maailmankirjat sekaisin, jos on kiusaamista ilmoittaa työttömälle, että sun pitää hakea töitä.
Työkkäriinhän juuri pitää toimittaa todisteet, että on hakenut paikkaa. Itse oikein hiillostin oma valmentajaani siitä, että kun puhelinsoittokin firmaan lasketaan työnhakuvelvollisuuden täyttäväksi aktiivisuudeksi, niin millä pystyn heille todistamaan, että olen oikeasti soittanut sinne firmaan, jos hekään eivät yksittäisiä yhteydenottajia muista. Ei hänellä ollut vastausta tähän. Jokatapauksessa, ne 4 työpaikkaa, joita on hakenut, pitää ilmoittaa työkkäriin. Ja sieltä SAATETAAN tehdä pistokokeita ja kysellä työnantajilta, oletko hakenut paikkaa. Myös työnantajat voivat ilmiantaa työnhakijoita, jotka ovat kieltäytyneet työstä/haastattelusta.
No, enpä tiedä rupeavatko ne soittelemaan työnantajille. Mutta sen ne voivat tehdä, että velvoittavat sinut säilyttämään työnhakuasiakirjat vuoden ajan siltä varalta että työkkäri haluaa ne nähdä.
Ei ainakaan itselläni ole mitään "työnhakuasiakirjoja". Suurimmalla osalla firmoista on jo olemassa nettisivuillaan hakulomake, johon täytellään yhteystiedot ja halutessaan voi lisätä siihen cv:n ja kirjoittaa hakemustekstin. Tämähän ei toki pakollista ole. Monista paikoista tulee toki sähköpostiin jonkinlainen "kiitos hakemuksestasi" -automaattiviesti, mutta sellaistakaan ei tule, mikäli soittaa firmaan ja kysyy töitä. Eli melko mahdoton paikka silloin todistaa puolesta tai vastaan.
Sinun kannattaisi varmaan mennä jollekin työkkärin kurssille, jolla päivitetään digitaitoja... Voit ottaa siitä lomakkeestaa printscreenin ennen lähettämistä, ja omat puhelunsa saa nauhoittaa. Lisäksi ne työnhakulomakkeet on kyllä yleensä itselle tulostettavissakin.
Ja katso, työnhakutoimenpiteesi on taltioitu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tästä oli Hesarissakin tänään kirjoitus, asiaa käsiteltiin siltä osin, että työvoimatoimistot eivät ole kontaktoineet kaikkia työttömiä, joten näiltä kontaktoimattomilta puuttuu sitten se työllistymissuunnitelmaan kirjattu työnhakuvelvoite.
Ja eikös tämä työnhakuvelvoitteesta määräävä laki ole kuitenkin ollut jo yli vuoden voimassa. Joten onpa todella hidasta puuhaa sitten työkkärin taholla.
Epäreilua tietysti siinä mielessä, että tuon vuoden ajan jotkut ovat ehkä joutuneet sitä velvoitetta toteuttamaan... tekemään hakemuksia, joihin ei tule minkäänlaista vastausta.
Ehkä tässä onkin tarkoituksena ollut käyttää jonkinlaista väsytystaktiittaa... kun työtön tekee hakemuksia eik mitään kuitenkaan saa, niin lopulta työtön väsyy ja rupeaa laiminlyömään velvoitetta, jolloin hän sitten vähin erin tippuu systeemin ulkopuolelle.
Kiitos!
Kunnat ei ole kontaktoineet, työkkärit on. Hesarissa unohdettiin mainita se, että suunnilleen puolet työttömistä on kuntakokeiluissa ja siellä on suunnitelmia tehty todella vähän.
Kunnissa ilmeisesti paikoittain osataan käyttää siis jopa järkeäkin, kun varmasti moni jo ymmärtää että suunnitelmilla nykymallisesti ei ole yhtikäs mitään virkaa. Kunta siis säästää rahoja kun ei laita omia viranhaltijoitaan turhaan jahtaamaan työttömiä täysin perusteettoman suunnitelman perusteella.
Suunnitelmat nykymuodossaan pyritään selvästi tekemään tunkeileviksi, eli käytännössä yritetään laittaa työttömälle elämänhallintaongelmaisen leimaa tai toisaalla yritetään rangaistuksen uhalla päästä kontrolloimaan työttömälle kuuluvaa oikeutta vapauteen valita työnsä.
Samoin sopimusehtoihin tunkeilu kuuluu kuvioon, eihän kukaan voi sopimusehdoista ennalta suunnitelmassa rangaistuksen uhalla sopia, kun sopimusehdoista sopiminen kuuluu sopimuspöytään työnantajan kanssa.
Onkohan te-toimistolla nyt joku iso pyörä lähtenyt pahastikin väärille raiteille, näyttää olevan suorastaan runsain mitoin tämäntyyppistä toimintaa joissa lakien tarkoitukset sivuutettu jo kauan sitten?
Tätä varmaankin jatketaan niin kauan, kun ei kantelua tule oikeuslaitokselle riittävässä mitassa? Eli viranhaltija kokee oikeudekseen toimia lainvastaisesti koska oikeuslaitos ei ole asiaan antanut vastausta? Eikö viranhaltijalla pitäisi olla lainkin mukaan ihan omaakin vastuuta siitä, että menettelee lakien tarkoitusten mukaisesti?
Oivallinen ajatelma sinulta, mutta toisaalta: Jos kunta ei täytä lain velvoitteita, niin kunta rikkoo lakia.
Laki velvoittaa kuntaa. Jos kunta haluaa armahtaa jotakuta, katsoo, ettei hänestä ole mihinkään, niin hänelle voidaan asettaa nolla paikkaa haettavaksi, mutta pitäisikö hänelle sitten tarjota jotakin kuntouttavaa toimintaa?
Ei voi olla niin, että kunta laistaa laista, jättää ihmisiä kontaktoimatta... Mitenkä nuo ihmiset sitten ovat oikeutettuja saamaan työttömyyden perusteella valtiolta korvauksia, jos kunta on heidän kohdallaa jättänyt lain noudattamatta. Ja toisia ihmisiä sitten velvoitetaan hakemaan.... Mitä?
Ei tämä juttu niin voi mennä, että kunta voi halutessaan olla noudattamatta lakia!
Koko kuntakokeiluhimmeli on luotu sen vuoksi, että työttömyyskorvauslaissa on sellainen säädös, että kun henkilö on ollut riittävän kauan työttömänä, joutuu kotikunta osallistumaan henkilön työttömyysturvan kustannuksiin. Kunnat valittivat aiemmin siitä että he eivät voi vaikuttaa siihen että kuinka hyvin kuntalaiset ovat aktiivisia ja näinollen pienentävät maksutaakkaa. Nyt on kunnan omissa käsissä, mitä se antaa pitkäaikaistyöttömien tehdä. Tästä syystä valtiota ei siis kiinnosta pätkääkään, jos joku kunta jättää aktivoinnin vähemmälle.
Ei, ei. Kuntakokeilu on otettu muutamassa kunnassa käyttöön sen vuoksi, että tarkoitus on siirtää tässä muutaman vuoden sisään koko työttömyyden hoito kuntien niskoille aivan valtakunnallisesti. Kunnat itse hoitavat työttömänsä. TE-toimistoille jää jokin seudun elinkeinoelämää palveleva toiminta ainoastaan, ei työttömien asioiden hoitoa lainkaan.
Sen vuoksi tämä kuntakokeilu on nyt käynnissä, se on ikään testaamista.
Kuntakokeilu ei ole sama asia kuin pitkäaikaistyöttömien siirtäminen kunnan ja te-toimiston yhteisen toimiston asiakkaiksi. Ei ole sama asia!
Kuntakokeilukunnissa kaikki työttömät hoidetaan kunnan pyörittämässä toimistossa.
2 kaveria muuttui yrittäjiksi kuntakokeiluun joutumisen jälkeen. Päivärahat menivät samantien katkolle ilman erillistä ilmoitusta. Samat selitykset piti selittää mitkä edellisenä vuonna TE-keskukselle. Siitä statuksen muuttamisessa tuli paljon harmia ja myöskin menetettyä työtilaisuuksia. Ei voinut tehdä töitä kun piti tehdä niin hienoja selityksiä siitä että on työntekijä eikä yrittäjä.
Semmoista pyöritystä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jotkut työttömät "armahdetaan" tuossa systeemissä, koska heille ei ole mitään paikkaa minne laittaa.
Laittaa kuntouttavaan? Entä jos tyyppi on ollut jo kuntouttavassa vaikka viisi kertaa? Se ei enää mene sinne, eikä virkailijalla ole enää sydäntä pakottaa, koska tilanne olisi absurdi ja kohtuuton.
Näin, esimerkiksi. Yrittäkää ymmärtää että maassa on joku 100 000 työtöntä, jotka ovat kiertäneet tässä systeemissä jo 10-20-30 vuotta putkeen. Osallistuneet joka palveluun monta kertaa peräkkäin.
Siksi itse ehdotankin aina, että yhden eläkekriteereistä täytyisi olla työttömyyden kesto.
Eikö tässä laissa ole myös asetettu se te-toimiston velvoitteeksi että työttömälle on tarjottava jotain palvelua. On tarjottava.
Ei ole sydäntä! Voi herranen aika kuinka kultaisia sydämiä sitä joissain päin tätä maata onkaan.
Niin mutta kun oikea elämä ei toimi niin kuin laki sanoo aina. Inhimilliset tekijät astuvat esiin.
Onneksi niitä kultaisia sydämiä yhä on.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tästä oli Hesarissakin tänään kirjoitus, asiaa käsiteltiin siltä osin, että työvoimatoimistot eivät ole kontaktoineet kaikkia työttömiä, joten näiltä kontaktoimattomilta puuttuu sitten se työllistymissuunnitelmaan kirjattu työnhakuvelvoite.
Ja eikös tämä työnhakuvelvoitteesta määräävä laki ole kuitenkin ollut jo yli vuoden voimassa. Joten onpa todella hidasta puuhaa sitten työkkärin taholla.
Epäreilua tietysti siinä mielessä, että tuon vuoden ajan jotkut ovat ehkä joutuneet sitä velvoitetta toteuttamaan... tekemään hakemuksia, joihin ei tule minkäänlaista vastausta.
Ehkä tässä onkin tarkoituksena ollut käyttää jonkinlaista väsytystaktiittaa... kun työtön tekee hakemuksia eik mitään kuitenkaan saa, niin lopulta työtön väsyy ja rupeaa laiminlyömään velvoitetta, jolloin hän sitten vähin erin tippuu systeemin ulkopuolelle.
Kiitos!
Työnhakuvelvoitteesta, arvailisin niin, että joku päättäjistä on jo oivaltamassa, että se on lainvastainen velvoite.
Miksi?
Koska Suomessa on edelleenkin voimassa laki/lait, joiden perusteella myös työttömillä on oikeus vapauteen valita työnsä, ammattinsa tai elinkeinonsa.
Eikä tässä vielä kaikki. Suomessa on voimassa tämän lisäksi myös sellaiset lait, jonka perusteella VALTIOLLA on velvollisuus huolehtia työttömille tarkoitetut toimenpiteet siten, että edellä mainittu oikeus toteutuu täydellisesti.
Sitten vain katselemaan, monessako kohdassa työttömyysturvalaki on em. lakien vastainen, tai monessako kohdassa työvoimaviranomainen tulkitsee ne lait väärin siten, että se tulkinta on em. lakien vastainen.
Joo, kukaan ei olekaan pakottamassa tämän lain varjolla ketään hakemaan sellaista työtä jota hän ei kykene tekemään, täytyy hakea niitä töitä joihin kykenee. Jos ei kykene mihinkään, niin sitten ei ole työvoimatoimiston asiakkaaksikaan asiaa.
Sotkeeko tässä asiuoita nyt joku, joka ei itse asiassa olekaan millään lailla tämän työnhakuvelvoitteen kanssa tekemisissä!
Ihan tiedoksi sinulle, että työnhakuvelvoite ei ole sama kuin velvoittava työtarjous työkkäriltä. Työnhakuvelvoitteessa työtön itse päättää mitä työpaikkoja hakee. Joten mitään perustuslain antamia oikeuksia ei olla rikkomassa lain puitteissa.
Eihän tässä ollut kyse siitä että kykenisikö tekemään, vaan siitä, haluaako valita työn tai ei. Työnhakuvelvoitehan on olemassa joka tapauksessa, mutta lain vastaiseksi se muuttuu sillä hetkellä, kun siihen asetetaan minkäänlaisia määrällisiä tai sisällöllisiä ehtoja, jotka siis käytännössä poistaa oikeuden vapauteen valita työnsä. Et voi valita työtä jota ei ole tarjolla, mutta rankaistaan kun ei hakenut jotain sellaista mitä ei ollut valittavissa?
Näin työkkäritrollit jaksaa vääristellä keskustelujen sisältöä.
Ihan noinhan se ei mene. Saat valita minkä tahansa työn, siihen sinulla on perustuslaillinen oikeus. Kukaan ei siis ole oikeutettu sanomaan, että et saa haluta tehdä töitä lääkärinä, kunhan hankit siihen tehtävään pätevyyden. Huomaatko, heti tuli rajoitus, vaikka perustuslaki takaa vapaan valinnan. Se on kuitenkin vapaa vain muiden lakien puitteissa.
Saat valita, että haet vain astronautin töitä, mutta silloin et ole oikeutettu työttömyysetuuteen, koska taas menet itse kaventamaan oikeuttasi korvauksiin. Oikeus valita työnsä kun tarkoittaa vain sitä oikeutta, ei samanaikaista oikeutta valita työttömyysetuus.

Onko sinulla vaikeuksia lukea hyvin selkeätä tekstiä, jossa työnhakuvelvoitteen muuttuminen lainvastaiseksi selvästi sanotaan?
Toistetaan vielä kerran:
Työnhakuvelvoitehan on olemassa joka tapauksessa, mutta lain vastaiseksi se muuttuu sillä hetkellä, kun siihen asetetaan minkäänlaisia määrällisiä tai sisällöllisiä ehtoja, jotka siis käytännössä poistaa oikeuden vapauteen valita työnsä.
Asia liittyy sanavalintoihin, eli vapaa valinta vs. hakeminen pakon uhalla, hakeminen sisältää lähtökohtaisesti myös valinnan, ja valinnan tekemiseen on lakiin perustuva vapaus jota ei voida poistaa.
Valinta puolestaan ei sisällä lähtökohtaisesti hakemista, kas kun valittua työpaikkaa ei välttämättä ole haettavissa, valittuja työpaikkoja moni siis odottelee.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis tuohan näyttää olevan pelkkä kiusaamismalli. Kaikkein huonokuntoisimpia ja sairaimpia työttömiä sillä ilmeisesti vain kiusataan ja toivotaan heidän itse tajuavan päättää päivänsä.Tämä maa ja sen hallitus on sairas
Älä jakele disinformaatiota. Yksikään huonokuntoinen ja sairas työtön ei joudu hakemaan töitä.
Toki täytyy olla lääkärintodistus näyttää, mutta työkkärissä tiedetään kyllä hyvin, että tässä maassa on paljon sairaita, jotka eivät pääse sairaslomalle tai eläkkeelle, koska vakuutuslääkäri tietää hoitavia lääkäreitä paremmin. Itsekin kuulun siihen joukkoon.
Työkkärin tädit suurin piirtein porua vääntää kun kuulevat tarinani eikä todellakaan aseteta työnhakuvelvoitetta.
Aika moni sairas joutuu hakemaan töitä.
Niin joudun minäkin vaikka olen sairas.Täällä myös yksi, jolla useampi samanlainen rampa ystävä, ja meillä kaikilla työnhakuvelvoite. Kun kysyin virkailijalta miten pystyn noihin hommiin (tarjosivat kuntouttavaa ja palkkatuettua), kun on nämä kaikki vaivat, sanoi: "Haet vaan saikkua, saikkua ja taas saikkua"!! Lisäksi sanoi, että kyllä tämä ongelma on tiedossa, mutta pitää vaan kestää.
Siis suoraan sanottuna lähetetään täysin kykenemätön ihminen töihin ja työnhakuun. Mites valehtelet, jos vaikka sattumalta haastatteluun joudut, että täysin työkykyinen? Vai sanotaanko, että tuskaa on, ei pysty...
Voi jeesus. Etkö ole toimittanut lääkärintodistusta työkkäriin? Ja myös työttömänä ollessa voi hakea sairaspäivärahaa. Vaikka sitä ei myönnettäisikään, saat sitten työmarkkinatukea ilman kommervenkkejä sairasloman ajalta.
Oikeasti sairaat ei ihan oikeasti joudu niitä työpaikkoja hakemaan -jos ovat ymmärtäneet toimittaa lääkärintodistuksen! Se ei tietenkään auta, että itse väität jotain, paperit on oltava kunnossa.
99% näistä ongelmista työkkärin kanssa johtuu siitä, että työtön ei ymmärrä miten asiat kuuluu hoitaa. Eli ei itse väittää mitään, vaan hommata lääkäriltä paperi joka sanoo asian.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tästä oli Hesarissakin tänään kirjoitus, asiaa käsiteltiin siltä osin, että työvoimatoimistot eivät ole kontaktoineet kaikkia työttömiä, joten näiltä kontaktoimattomilta puuttuu sitten se työllistymissuunnitelmaan kirjattu työnhakuvelvoite.
Ja eikös tämä työnhakuvelvoitteesta määräävä laki ole kuitenkin ollut jo yli vuoden voimassa. Joten onpa todella hidasta puuhaa sitten työkkärin taholla.
Epäreilua tietysti siinä mielessä, että tuon vuoden ajan jotkut ovat ehkä joutuneet sitä velvoitetta toteuttamaan... tekemään hakemuksia, joihin ei tule minkäänlaista vastausta.
Ehkä tässä onkin tarkoituksena ollut käyttää jonkinlaista väsytystaktiittaa... kun työtön tekee hakemuksia eik mitään kuitenkaan saa, niin lopulta työtön väsyy ja rupeaa laiminlyömään velvoitetta, jolloin hän sitten vähin erin tippuu systeemin ulkopuolelle.
Kiitos!
Työnhakuvelvoitteesta, arvailisin niin, että joku päättäjistä on jo oivaltamassa, että se on lainvastainen velvoite.
Miksi?
Koska Suomessa on edelleenkin voimassa laki/lait, joiden perusteella myös työttömillä on oikeus vapauteen valita työnsä, ammattinsa tai elinkeinonsa.
Eikä tässä vielä kaikki. Suomessa on voimassa tämän lisäksi myös sellaiset lait, jonka perusteella VALTIOLLA on velvollisuus huolehtia työttömille tarkoitetut toimenpiteet siten, että edellä mainittu oikeus toteutuu täydellisesti.
Sitten vain katselemaan, monessako kohdassa työttömyysturvalaki on em. lakien vastainen, tai monessako kohdassa työvoimaviranomainen tulkitsee ne lait väärin siten, että se tulkinta on em. lakien vastainen.
Joo, kukaan ei olekaan pakottamassa tämän lain varjolla ketään hakemaan sellaista työtä jota hän ei kykene tekemään, täytyy hakea niitä töitä joihin kykenee. Jos ei kykene mihinkään, niin sitten ei ole työvoimatoimiston asiakkaaksikaan asiaa.
Sotkeeko tässä asiuoita nyt joku, joka ei itse asiassa olekaan millään lailla tämän työnhakuvelvoitteen kanssa tekemisissä!
Ihan tiedoksi sinulle, että työnhakuvelvoite ei ole sama kuin velvoittava työtarjous työkkäriltä. Työnhakuvelvoitteessa työtön itse päättää mitä työpaikkoja hakee. Joten mitään perustuslain antamia oikeuksia ei olla rikkomassa lain puitteissa.
Eihän tässä ollut kyse siitä että kykenisikö tekemään, vaan siitä, haluaako valita työn tai ei. Työnhakuvelvoitehan on olemassa joka tapauksessa, mutta lain vastaiseksi se muuttuu sillä hetkellä, kun siihen asetetaan minkäänlaisia määrällisiä tai sisällöllisiä ehtoja, jotka siis käytännössä poistaa oikeuden vapauteen valita työnsä. Et voi valita työtä jota ei ole tarjolla, mutta rankaistaan kun ei hakenut jotain sellaista mitä ei ollut valittavissa?
Näin työkkäritrollit jaksaa vääristellä keskustelujen sisältöä.
Ihan noinhan se ei mene. Saat valita minkä tahansa työn, siihen sinulla on perustuslaillinen oikeus. Kukaan ei siis ole oikeutettu sanomaan, että et saa haluta tehdä töitä lääkärinä, kunhan hankit siihen tehtävään pätevyyden. Huomaatko, heti tuli rajoitus, vaikka perustuslaki takaa vapaan valinnan. Se on kuitenkin vapaa vain muiden lakien puitteissa.
Saat valita, että haet vain astronautin töitä, mutta silloin et ole oikeutettu työttömyysetuuteen, koska taas menet itse kaventamaan oikeuttasi korvauksiin. Oikeus valita työnsä kun tarkoittaa vain sitä oikeutta, ei samanaikaista oikeutta valita työttömyysetuus.
Tämä puolestaan tarkoittaisi sitä, että te-toimisto omalla päätöksellään rajaa tai estää kansalaiselle kuuluvaa perustuslaillista oikeutta vapaaseen valintaan.
Kun te-toimisto toimii näin, se toimii lisäksi myös sen lain vastaisesti jossa valtiolta edellytetään työttömille suunnattavat toimenpiteet siten, että työttömän oikeus vapaaseen valintaan toteutuu täydellisesti.
Eipä toimi systeemi näin, jos se toimisi tällä tavoin, te-toimisto voisi poliittisessa ohjauksessa tarjota lopulta vain maataloustöitä ja väittää että ne on ainoat työt mitä tässä maassa on saatavissa ja rangaistuksen uhalla tehtävä sopimus.
Voi voi, onpa mennyt pahasti pieleen te-toimistojen politiikat.