Aktiivimalli II floppasi alkumetreillä
"Vain noin joka toiselle työttömälle työnhakijalle on asetettu velvollisuus hakea oma-aloitteisesti työpaikkoja joka kuukausi.
Yli 60000 työttömällä ei ole ajantasaista työllistymissuunnitelmaa. Kyse on siis uuden työvoimapalvelumallin käynnistymisvaikeuksista.
Yhteensä työttömiä työnhakijoita on vajaat 235000."
https://www.aamulehti.fi/kotimaa/art-2000009404696.html
"Pohjoismainen työvoimapalvelumalli on yksi hallituksen keskeisistä työllisyystoimista. Valtiovarainministeriö on arvioinut uudistuksen tuovan noin 10000 lisätyöllistä vuosikymmenen loppuun mennessä."
Eli 8 vuoden aikana 1250 "uutta" työllistä vuodessa. Uudistuksen rahoitus on n. 70 miljoonaa vuodessa, eli yhden työpaikan hinnaksi tulee 56000 €.
"Nyt näyttää, että uudistukseen luvatut 70 miljoonaa vuodessa eivät kata työmäärän lisäystä työllisyyspalveluissa.
STTK:ssa on laskettu, että resurssit kasvavat 40 prosentilla, mutta samaan aikaan kontaktit lisääntyvät nykyisestä 150–210 prosentilla. Pohjoismainen taso edellyttäisi vielä lähes 200 miljoonan euron lisäpanostuksia, arvioi STTK:n pääekonomisti Patrizio Lainà."
Eikun siis tuo 70000000 euroa onkin uudistuksen toteuttajiin menevä kuluerä, eli palkat.
Olisi hyvä tietää ihan äänestäjän oikeusturvan kannalta, mikä on eduskuntavaaliehdokkaiden kanta nykyiseen pohjoismaisen kaltaiseen työnhakumalliin.
Kommentit (764)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joo, ei ole kukaan ollut missään yhteydessä, vaikka luvattiin. Epäilen virkailijan nääntyneen työtaakan alle ja en tiedä pitäisikö tehdä huoli-ilmoitus. Työpaikan sain ja kohta loppuu tämä työttömyyskin.
Kiitos nauruista.
Tämä se vielä saisikin homman sekaisin, kun jokainen, jolle on määrätty omavirkailija, tekisi tästä huoli-ilmoituksen.
Johan tulis sutinaa ties missä portaissa.
Oikeastaan pitäisi jokaisen työttömän jättää tekemättä itse nuo työnhakumerkinnät siellä omilla sivuilla ja mennä fyysisesti paikan päälle työkkäriin kertomaan hakemistaan työpaikoista.
Siinähän sitten työkkärissä työllistyvät kun kirjaavat noita ylös.
Kannatan, sinne vaan jonoon hakudokumentit mukana ja virkailija kirjaa tiedot. saat jonottaa 4-6 tuntia, onhan sinulla aikaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan järjetön systeemi tuo tosiaan on. Työttömien jatkuva ja paheneva kyykyttäminen olisi jo aika lopettaa, ja ottaa käyttöön perustulo, jonka päälle kannattaisi ottaa vastaan myös niitä osa-aikatöitä, joille ei nyt riitä tekijöitä. TE -toimiston väelle voisi uusi toimenkuva olla se, kun he auttaisivat ihmisiä työllistymään, eli siis saisivat työnhakijat ja työntekijät kohtaamaan toisensa. Nykyään tuollainen pakkohaku työpaikkoihin, joihin ei ole suurella osalla edes mitään edellytyksiä, on pelkkää työnantajien kiusaamista. Kukaan ei jaksa enää käydä läpi työhakemuksia, koska niistä on suuri osa lähetetty vain velvoitteen vuoksi, ei siksi, että joku tosissaan hakee sitä paikkaa. Tekisi hyvää tämän maan päättäjille joutua elämään työttömänä parin vuoden ajan. Nykyisellään eivät selkeästi ymmärrä säätämiensä lakien vaikutusta tavalliseen kansaan.
Työttömyysetuuden pitäisi olla sellainen, että maksajalle (Kela tai kassa) pitäisi toimittaa todisteet siitä, että on hakenut 4 työpaikkaa kuukaudessa ja jos ei ole niin tehnyt, niin ei saa euroakaan. Työkkärit välistä voisi lakkauttaa.
Onhan maailmankirjat sekaisin, jos on kiusaamista ilmoittaa työttömälle, että sun pitää hakea töitä.
Työkkäriinhän juuri pitää toimittaa todisteet, että on hakenut paikkaa. Itse oikein hiillostin oma valmentajaani siitä, että kun puhelinsoittokin firmaan lasketaan työnhakuvelvollisuuden täyttäväksi aktiivisuudeksi, niin millä pystyn heille todistamaan, että olen oikeasti soittanut sinne firmaan, jos hekään eivät yksittäisiä yhteydenottajia muista. Ei hänellä ollut vastausta tähän. Jokatapauksessa, ne 4 työpaikkaa, joita on hakenut, pitää ilmoittaa työkkäriin. Ja sieltä SAATETAAN tehdä pistokokeita ja kysellä työnantajilta, oletko hakenut paikkaa. Myös työnantajat voivat ilmiantaa työnhakijoita, jotka ovat kieltäytyneet työstä/haastattelusta.
No, enpä tiedä rupeavatko ne soittelemaan työnantajille. Mutta sen ne voivat tehdä, että velvoittavat sinut säilyttämään työnhakuasiakirjat vuoden ajan siltä varalta että työkkäri haluaa ne nähdä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koko te-toimiston virkailijoineen ja prosesseineen voisi lakkauttaa, eikä työttömyys siitä pahenisi kuin heidän itsensä verran.
Toiveesi toteutuu 1.1.2025, jolloin työkkärit on lakkautettu ja työttömät siirretty kuntien elinkeinotoiminnan asiakkaiksi. Sen jälkeen iso osa työttömistä onkin kunnissa palkkatukitöissä ja kaikki ovat tyytyväisiä, eikös.
Tässä päätelmässä on ilmeisesti jätetty kokonaan huomiotta se, että työttömillä on päätösvalta omista työ- ja sopimusvalinnoistaan. Laissa aivan selkeästi sanotaan että on oikeus vapauteen valita (työnsä, ammattinsa tai elinkeinonsa).
Perusteet sille, miksi iso osa työttömistä olisi kuntien palkkatukitöissä ei nyt siis oikein auennut. Tarkoittaako iso osa muutamaa, muutamaa kymmentä, satoja, tuhansia vai jopa kymmenesosa työttömistä?
Ei taida painostus nyt upota kansaan, olisi varmasti syytä uskoa se suosiolla. Menee veronmaksajien rahaa hukkaan miljarditolkulla kun painostusta jatketaan eikä se tule tehoamaan jatkossakaan.
Tietenkin jokaisella on oikeus valita työnsä, mutta perustuslaissa ei sanota, että sopivaa paikkaa odotellessaan on oikeutettu etuuksiin. Joko menet kunnan osoittamiin tehtäviin tai et saa etuutta, valinta on sinun.
Jaa-a, mutta laki sanoo siten, että valtion (eli te-toimiston) on järjestettävä toimenpiteensä siten, että em. mainittu oikeus vapauteen valita työnsä toteutuu _täydellisesti_.
Te-toimisto rikkoo lakia, jos se muotoilee palvelujaan, suunnitelmiaan tai menettelytapojaan sellaisiksi, että niillä ohitettaisiin työttömän oikeus vapauteen valita.
Se mitä tulee muunkaltaiseen "auttamiseen", esim. käynnistelemällä toimia joilla leimattaisiin työtön sosiaaliongelmaiseksi, saa helposti aikaan kunnianloukkaussyytteen, sen ohessa lisäksi laiminlyö omat virkatehtävänsä, varmasti tarvitsee palkanalennusta moinen toiminta.
Voisitko kaivaa esille tuon mainitsemasi lainkohdan, perustuslaista se ei ole eikä google sitä löydä.
Vapaus ei ole sidottu työttömyysetuuteen, sillä ei ole mitään tekemistä kansalaisen valintaoikeuden kanssa.
Siinäpä sinulle harjoitustyö, kyse on kv-sopimuksesta joka ratifioitu Suomessa laiksi. Oikeuslaitos sen varmasti aikanaan sinulle kertoo jos siitä tulee ongelma.
Ratifioitu Suomessa laiksi? Ei Suomessa tehdä noin, meillä eduskunta säätää lait.
Finlexistä löytyy paremmin tietoa valtiosopimuksista otsikolla "Valtiosopimukset Suomen oikeusjärjestyksessä"
Suomeksi, kyllä vain, kansainvälisillä sopimuksilla voi olla Suomessa asema oikeusjärjestyksessä, silloin kun sopimus on Suomessa voimaansaatettu.
"Voimaansaatettu valtiosopimus on siten tuomioistuimissa ja muissa viranomaisissa sovellettavaa oikeutta ja se voi sisältönsä mukaan perustaa myös yksilölle tai muulle oikeussubjektille oikeuksia tai velvollisuuksia taikka vaikuttaa niihin."
Tässäkin keskusteluketjussa käy varsin hyvin ilmi se, että te-toimisto pyrkii aivan tarkoituksellisesti tavalla tai toisella toimimaan työttömien lakiin perustuvien oikeuksien vastaisesti. On myös selvää se että kysymys on varsin eriskummallisesta sanojen vääntelyyn perustuvasta veivaamisesta, jolla yritetään harhauttaa mm. työtön väärille urille (esim. oikeus vapaaseen valintaan vs. rangaistuksen uhalla tehty pakko hakea, ovat suurelta osin ristiriidassa keskenään kas kun vapaa valinta on tyypillisesti oltava hakemisen perusteena)
Antti Rinne aihepiiristä jossakin lyhyessä uutisvideossa totesikin osuvasti naurahtaen että kyse on semantiikasta, joka tarkoittaa siis sanojen merkityksillä pelaamista. Te-toimisto toimintamallit on täynnä semantiikkaa, jos näin voi asian sitten ilmaista.
Vierailija kirjoitti:
Minua ihmetyttää että joku pelkää että tulee valituksi jos joutuu haastatteluun.
Ettekö te todellakaan osaa sen verran vaikeaa ja vastentahtoista ihmistä edes hetken esittää, ettei teitä takuulla oteta töihin?
Laki työttömyysturvasta määrää karenssin sellaiselle työnhakijalle, joka omalla käytöksellään vaikuttaa siihen, että työsopimusta ei solmita. Että revi siitä sitten esittämistä, kun joutuu viikoiksi ilman penniäkään rahaa!
Vierailija kirjoitti:
Tekeekö Te-virkailija nykyään mitään muuta kuin soittaa työttömille kolmen kuukauden välein ja patistaa laittamaan hakemuksia? Siis tapahtuuko minkäänlaista työn välittämistä enää ollenkaan?
Ei. Koska suomalaisille työttömille ei ole töitä.
Tästä oli Hesarissakin tänään kirjoitus, asiaa käsiteltiin siltä osin, että työvoimatoimistot eivät ole kontaktoineet kaikkia työttömiä, joten näiltä kontaktoimattomilta puuttuu sitten se työllistymissuunnitelmaan kirjattu työnhakuvelvoite.
Ja eikös tämä työnhakuvelvoitteesta määräävä laki ole kuitenkin ollut jo yli vuoden voimassa. Joten onpa todella hidasta puuhaa sitten työkkärin taholla.
Epäreilua tietysti siinä mielessä, että tuon vuoden ajan jotkut ovat ehkä joutuneet sitä velvoitetta toteuttamaan... tekemään hakemuksia, joihin ei tule minkäänlaista vastausta.
Ehkä tässä onkin tarkoituksena ollut käyttää jonkinlaista väsytystaktiittaa... kun työtön tekee hakemuksia eik mitään kuitenkaan saa, niin lopulta työtön väsyy ja rupeaa laiminlyömään velvoitetta, jolloin hän sitten vähin erin tippuu systeemin ulkopuolelle.
Kiitos!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Perustuslaki pykälä 18 sanoo näin:
"Jokaisella on oikeus lain mukaan hankkia toimeentulonsa valitsemallaan työllä,
ammatilla tai elinkeinolla. Julkisen vallan on huolehdittava työvoiman suojelusta."Suomessa on voimassa muitakin lakeja joissa em. oikeutta vielä laajemminkin kuvaillaan, mutta pelkästään jo se, että PL 18 sanoo selkeästi että jokaisella on oikeus... valitsemallaan..... tuo sana valitsemallaan tarkoittaa todellakin sitä, että jokainen itse valitsee, eikä viranomaisella ole oikeuksia poistaa työttömiltä tuota valitsemiseen perustuvaa oikeutta.
Valintaa ei voida myöskään pakottaa, vaikka perustuslaki ei näytä erikseen mainitsevan sanoja "_vapaasti_ valitsemallaan", on kuitenkin niin että jos joku muu pakottaa tuota valintaa, silloinhan se valinta tosiasiallisesti ei ole enää työttömän tekemä valinta.
Tämä kannattaa aina muistaa kun työvoimaviranomaisen kanssa keskustelee tai kirjoittelee suunnitelmia tai mitä tahansa, eli yo. oikeutta valintaan ei kannata osana suunnitelmaa itseltään poistaa. Tarvittaessa lisää suunnitelman tekstin suoraan perustuslaista, viranomaisella ei ole oikeutta poistaa työttömältä sitä oikeutta, mikä perustuslaissa taataan.
Olet oikeassa. Tosin tuolla kirjauksella lakkauttaa samantien työttömyysetuutensa, mutta säilyy edelleen työnhakijana työkkärissä. Minusta tuon on pelkästään reilua eli jos ei halua täyttää työttömyysturvalain kriteerejä saadakseen etuutta, niin pyytää tuon kirjauksen suoraa suunnitelmaan, jolloin ei enää saa rahaa, jota ei halua.
Palvelujahan ei kuitenkaan voi poistaa, tämä tarkoittaa sitä että myöskään työnhakua ei voi päättää. Se on sitten päättäjien asia mitä tekevät työttömyysturvansa kanssa.
Myös työttömyysetuuden poistaminen sillä perusteella että hallinnon rahoittama te-toimisto kieltäytyy noudattamasta työttömälle kuuluvaa oikeutta vapaasti valita työnsä, eipä kuulosta erityisen toimivalta systeemiltä.
Taidat olla melkoisessa suossa näiden te-toimiston harjoittamien toimintamallien kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minua ihmetyttää että joku pelkää että tulee valituksi jos joutuu haastatteluun.
Ettekö te todellakaan osaa sen verran vaikeaa ja vastentahtoista ihmistä edes hetken esittää, ettei teitä takuulla oteta töihin?
Laki työttömyysturvasta määrää karenssin sellaiselle työnhakijalle, joka omalla käytöksellään vaikuttaa siihen, että työsopimusta ei solmita. Että revi siitä sitten esittämistä, kun joutuu viikoiksi ilman penniäkään rahaa!
Tässä kohtaa sinä joka puhut karensseista, sinä unohdat sen, että työnantaja yleensä haastattelee monta hakijaa tai ehdokasta, ja valitsee sen joka on sopivin. Eli jos kerran löytyy se joka on sopiva ja hyvä, miksi sitten pitäisi niille antaa karenssi, jotka eivät ole työnantajan kannalta sopivia. Ei tämä homma kuitenkaan niin mene kuin sinä esität!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan järjetön systeemi tuo tosiaan on. Työttömien jatkuva ja paheneva kyykyttäminen olisi jo aika lopettaa, ja ottaa käyttöön perustulo, jonka päälle kannattaisi ottaa vastaan myös niitä osa-aikatöitä, joille ei nyt riitä tekijöitä. TE -toimiston väelle voisi uusi toimenkuva olla se, kun he auttaisivat ihmisiä työllistymään, eli siis saisivat työnhakijat ja työntekijät kohtaamaan toisensa. Nykyään tuollainen pakkohaku työpaikkoihin, joihin ei ole suurella osalla edes mitään edellytyksiä, on pelkkää työnantajien kiusaamista. Kukaan ei jaksa enää käydä läpi työhakemuksia, koska niistä on suuri osa lähetetty vain velvoitteen vuoksi, ei siksi, että joku tosissaan hakee sitä paikkaa. Tekisi hyvää tämän maan päättäjille joutua elämään työttömänä parin vuoden ajan. Nykyisellään eivät selkeästi ymmärrä säätämiensä lakien vaikutusta tavalliseen kansaan.
Työttömyysetuuden pitäisi olla sellainen, että maksajalle (Kela tai kassa) pitäisi toimittaa todisteet siitä, että on hakenut 4 työpaikkaa kuukaudessa ja jos ei ole niin tehnyt, niin ei saa euroakaan. Työkkärit välistä voisi lakkauttaa.
Onhan maailmankirjat sekaisin, jos on kiusaamista ilmoittaa työttömälle, että sun pitää hakea töitä.
Työkkäriinhän juuri pitää toimittaa todisteet, että on hakenut paikkaa. Itse oikein hiillostin oma valmentajaani siitä, että kun puhelinsoittokin firmaan lasketaan työnhakuvelvollisuuden täyttäväksi aktiivisuudeksi, niin millä pystyn heille todistamaan, että olen oikeasti soittanut sinne firmaan, jos hekään eivät yksittäisiä yhteydenottajia muista. Ei hänellä ollut vastausta tähän. Jokatapauksessa, ne 4 työpaikkaa, joita on hakenut, pitää ilmoittaa työkkäriin. Ja sieltä SAATETAAN tehdä pistokokeita ja kysellä työnantajilta, oletko hakenut paikkaa. Myös työnantajat voivat ilmiantaa työnhakijoita, jotka ovat kieltäytyneet työstä/haastattelusta.
No, enpä tiedä rupeavatko ne soittelemaan työnantajille. Mutta sen ne voivat tehdä, että velvoittavat sinut säilyttämään työnhakuasiakirjat vuoden ajan siltä varalta että työkkäri haluaa ne nähdä.
Ei ainakaan itselläni ole mitään "työnhakuasiakirjoja". Suurimmalla osalla firmoista on jo olemassa nettisivuillaan hakulomake, johon täytellään yhteystiedot ja halutessaan voi lisätä siihen cv:n ja kirjoittaa hakemustekstin. Tämähän ei toki pakollista ole. Monista paikoista tulee toki sähköpostiin jonkinlainen "kiitos hakemuksestasi" -automaattiviesti, mutta sellaistakaan ei tule, mikäli soittaa firmaan ja kysyy töitä. Eli melko mahdoton paikka silloin todistaa puolesta tai vastaan.
Minä kuulun tuohon väärään puoleen, eli joudun hakemaan neljään paikkaan kuukaudessa. Sekin on oikeasti sairas malli, kun olen hakenut neljään ja ilmoittanut ne, niin en hae muualla ennenkuin alkaa uusi jakso. Kyllä kyselevät päivät milloin olen hakenut.
Vierailija kirjoitti:
Valtion rahat menee näille kaikenmaailman työllisyyspalveluita tarjoaville firmoille, ilman mitään vastinetta. Tärkeintä on näyttää siltä, että asioille muka tehtäisiin jotain, antaa jotain työttömiä syyllistäviä lausuntoja ja pitää herrat tyytyväisinä. Kaikenmaailman höpöhöpökoulutusta tarjotaan niin anteliaasti, "meillä on kyllä tämä tyyppi, joka on erikoistunut juuri sun alaan", tämä tyyppi, joka ei kyllä tajua mistään mitään, vaan vaikuttaa joltain pyramidihuijaushahmolta mainosfraaseineen. Ei ole ennen ollut tarvetta mielenterveyspalveluille, mutta kyllä tämä työpaikkojen kiven alta kaivelu ja "kiitos hakemuksestasi, paikkaa haki 480 henkilöä" -meininki alkaa pikkuhiljaa ajaa siihen suuntaan. Kohta olen siis entistä isompi taakka yhteiskunnalle.
Perustulolla kuka tahansa voisi tehdä niitä pieniä hanttihommia (joihin nyt haalitaan tekijöitä ulkomailta), sijaisuuksia jne pelkäämättä jäävänsä johonkin byrokratian rattaisiin jumiin ja pelkäämättä hengissä pysymisen puolesta.
Lopeta nyt tuosta perustulosta jankkaaminen ja työttömän leikkiminen. Työlosten vonkunaa taas lisää rahaa ja etua työllisille.
Jospa nyt kaitettaisiin keppiä firmojen suuntaan esim että maksavat työttömien korvaukset kun lisää hinkuvat kaukomailta jengiä. Korvaukset vielä nykyaikaan 570 euroa kuussa ei ole asiallinen korvaus jolla suomen hintatasolla elää. Nostetaan se korvaus 1500 euronn eli köyhyysrajalle ja otetaan se firmoista.
Työttön mies47 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuo kertoo vain siitä, että iso osa työttömistä on työkyvyttömiä, joille ei syystä tai toisesta myönnetä eläkettä. Ei heidän "työllistämisestään" kannata maksaa miljoonia euroja. Eivät he siitä parane että konsultit jakavat rahaa toisilleen.
Työkkäri ehdotti minulle eläkkeelle siirtymistä jo 4 vuotta sitten. Olen täysin terve ja työkykyinen. Väittivät että olen sairas. Olisivat suhteilla saaneet minulle eläkkeen, olen kuulemma vaikeasti työllistyvä. Olen normaali raksa alan mies 3 ammattia olen opskellut. [/quote
Ei kulosta uskottavalta, tai jos on totta en tajua miksi että tarttunut syöttiin. Olisi moinen rumba loppunut. Olisin itse ikionnellinen jos moista ehdoltaisiin. Itse en pääse eläkkeelle vaikka sinne kuuluisin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä en vieläkään ymmärrä kuinka ne työhakemukset (joista kertoo tiedot te-toimistolle) on parempia/työllistävämpiä kuin ne muut työhakemukset joista ei tarvitse kertoa.
Osaisiko joku selittää tämän?
Työnhakuvelvollisuushan on 4 paikkaa kuukaudessa eli vähintään sen verran pitää työkkärille ilmoittaa. Toki sinne pystyy enemmänkin paikkoja laittaa. Itse voit päättää, mitkä 4 ilmoitat tai ilmoittaa enemmän.
Vähintään sen verran pitää ilmoittaa... Ei muuten pidä paikkansa tuo sinun väittämäsi vähintään.
Ilmoitettava on se määrä hakuja, josta on työnhakusuunnitelmassa sovittu. Neljä on se maksimi. Hakuvelvoitteen määrä on määritetty 0-4 työpaikkaa per kk. Ja kun nämä haut ilmoitetaan te-toimiston asiakkuussivun kautta, niin siellä on just niin täytettävää kohtaa tarjolla kuin on hakumääräksi asetettu.
Voit toki hakea niin paljon kuin haluat, mutta kaikkea ei tarvitse ilmoittaa, kunhan nyt ilmoitat sen määrän mitä on sovittu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen lähihoitaja ja olin työttömänä 2kk, minulla oli työnhakuvelvollisuus. Kaveri joka on ammatiltaan taiteilija, on ollut työtön jo 13 vuotta eikä kukaan ole ottanut mitään yhteyttä. Eli tuntuu että lähinnä kiusataan niitä jotka kyllä sitä työtä löytää ilman ahdistelua.
Olen niin kuin tuo kaveri, ja kyllä minuun otettiin yhteyttä. En tosin hae töitä, vaan kursseille.
Kurssihaku ei täytä työnhakuvelvollisuutta.
Muuta ei ole kuitenkaan vaadittu? Ei ollut puhetta työnhausta eikä suunnitelmassakaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ainoat, jotka oikeasti työllistyivät, ovat virkailijat. Jopa niin pahoin, etteivät he ehdi hoitaa perusvelvollisuuksiaan. Tämä on tavallinen tulos, kun pistetään poliittiset broilerit asialle.
Työministeri Tuula Haatainen ei ole mikään poliittinen broileri, vaan ihan ns. oikeitakin töitä tehnyt ihminen, jolla on ikääkin jo 63 vuotta.
Ja ehkä juuri siksi että on ikää noin paljon, kuvittelee että työllistyminen on omasta hausta kiinni vain. Itse päässyt työelämän syrjään kiinni 80-luvulla, kun töitä tosiaan sai kuka vain halusi.
Että pisti vihaksi, kun tätä uutta aktiivimallia synnytettäessä omahyväisenä totesi, että nyt työttömistä varmasti tuntuu että heistä pidetään huolta.
Tuula Haatainen nimenomaan on "poliittinen broileri", sillä hän on saanut elantonsa politiikasta ainakin vuodesta 1989 alkaen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan järjetön systeemi tuo tosiaan on. Työttömien jatkuva ja paheneva kyykyttäminen olisi jo aika lopettaa, ja ottaa käyttöön perustulo, jonka päälle kannattaisi ottaa vastaan myös niitä osa-aikatöitä, joille ei nyt riitä tekijöitä. TE -toimiston väelle voisi uusi toimenkuva olla se, kun he auttaisivat ihmisiä työllistymään, eli siis saisivat työnhakijat ja työntekijät kohtaamaan toisensa. Nykyään tuollainen pakkohaku työpaikkoihin, joihin ei ole suurella osalla edes mitään edellytyksiä, on pelkkää työnantajien kiusaamista. Kukaan ei jaksa enää käydä läpi työhakemuksia, koska niistä on suuri osa lähetetty vain velvoitteen vuoksi, ei siksi, että joku tosissaan hakee sitä paikkaa. Tekisi hyvää tämän maan päättäjille joutua elämään työttömänä parin vuoden ajan. Nykyisellään eivät selkeästi ymmärrä säätämiensä lakien vaikutusta tavalliseen kansaan.
Työttömyysetuuden pitäisi olla sellainen, että maksajalle (Kela tai kassa) pitäisi toimittaa todisteet siitä, että on hakenut 4 työpaikkaa kuukaudessa ja jos ei ole niin tehnyt, niin ei saa euroakaan. Työkkärit välistä voisi lakkauttaa.
Onhan maailmankirjat sekaisin, jos on kiusaamista ilmoittaa työttömälle, että sun pitää hakea töitä.
Työkkäriinhän juuri pitää toimittaa todisteet, että on hakenut paikkaa. Itse oikein hiillostin oma valmentajaani siitä, että kun puhelinsoittokin firmaan lasketaan työnhakuvelvollisuuden täyttäväksi aktiivisuudeksi, niin millä pystyn heille todistamaan, että olen oikeasti soittanut sinne firmaan, jos hekään eivät yksittäisiä yhteydenottajia muista. Ei hänellä ollut vastausta tähän. Jokatapauksessa, ne 4 työpaikkaa, joita on hakenut, pitää ilmoittaa työkkäriin. Ja sieltä SAATETAAN tehdä pistokokeita ja kysellä työnantajilta, oletko hakenut paikkaa. Myös työnantajat voivat ilmiantaa työnhakijoita, jotka ovat kieltäytyneet työstä/haastattelusta.
No, enpä tiedä rupeavatko ne soittelemaan työnantajille. Mutta sen ne voivat tehdä, että velvoittavat sinut säilyttämään työnhakuasiakirjat vuoden ajan siltä varalta että työkkäri haluaa ne nähdä.
Ei ainakaan itselläni ole mitään "työnhakuasiakirjoja". Suurimmalla osalla firmoista on jo olemassa nettisivuillaan hakulomake, johon täytellään yhteystiedot ja halutessaan voi lisätä siihen cv:n ja kirjoittaa hakemustekstin. Tämähän ei toki pakollista ole. Monista paikoista tulee toki sähköpostiin jonkinlainen "kiitos hakemuksestasi" -automaattiviesti, mutta sellaistakaan ei tule, mikäli soittaa firmaan ja kysyy töitä. Eli melko mahdoton paikka silloin todistaa puolesta tai vastaan.
Eivät kysele: MUTTA LAKIIN ON KIRJATTU, että voidaan velvoittaa säilyttämään ne hakuasiakirjat ja työkkärille pitää ne esittää jos työkkäri kysyy.l
ALETAANKO TAAS KINAAMAAN TÄSTÄ!
Kun se hakuvelvoite on asetettu yleensä kolmeksi kuukaudeksi kerrallaan ja määrä on neljä paikkaa per kk. Ja tämän kolmen kuukauden kuluttua umpeen työkkäri sitten tarkastelee tilanteen uudelleen ja ottaa yhteyttä työttämään, niin en kyllä mitenkään ymmärrä, miksi se työkkäri rupeaisi sitten kaivelemaan näitä haettuja paikkoja, etsisi yhteystiedot työnantajaan ja soittelisi häneen päin... Eihän sinne työnhakuvelvoitteen täyttämisen todistavaan lomakkeeseen ilmoiteta mitään yhteystietoja työnantajiin, joten .....
Päättömiä puheita, että rupeaisivat soittelemaan!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minua ihmetyttää että joku pelkää että tulee valituksi jos joutuu haastatteluun.
Ettekö te todellakaan osaa sen verran vaikeaa ja vastentahtoista ihmistä edes hetken esittää, ettei teitä takuulla oteta töihin?
Laki työttömyysturvasta määrää karenssin sellaiselle työnhakijalle, joka omalla käytöksellään vaikuttaa siihen, että työsopimusta ei solmita. Että revi siitä sitten esittämistä, kun joutuu viikoiksi ilman penniäkään rahaa!
Tässä kohtaa sinä joka puhut karensseista, sinä unohdat sen, että työnantaja yleensä haastattelee monta hakijaa tai ehdokasta, ja valitsee sen joka on sopivin. Eli jos kerran löytyy se joka on sopiva ja hyvä, miksi sitten pitäisi niille antaa karenssi, jotka eivät ole työnantajan kannalta sopivia. Ei tämä homma kuitenkaan niin mene kuin sinä esität!
Nämä palstat on täynnä työkkärin trolleja, jotka yrittää väännellä kaikkia sanomisia ja lakeja ja sääntöjä siten kuin te-toimisto haluaisi niiden olevan. Eihän ne lait uskottelemalla muuksi muutu, mutta ehkä tällä tavalla voisi joitakin työttömiä onnistua harhauttamaan luulemaan että heillä ei olisi enää oikeuksia.
Syynkin tälle toiminnalle ymmärtää aika hyvin, koska tässä systeemissä on tarkoitus "piffata" elinkeinoelämälle ilmaista työresurssia niin paljon kuin mahdollista, kysymys on helposti sadan tuhannen työntekijän suuruisesta työresurssimäärästä, ja kun tuota käännetään takaisin rahaksi, sadalta tuhannelta ihmiseltä puuttuva palkkaraha on melkoisen iso määrä rahaa, joka tässä systeemissä siis siirretään elinkeinoelämälle.
Mitä useampi työtön pitäisi tarkemmin huolta siitä että omat oikeudet toteutuu, sitä ripeämmin tämä systeemi ajettaisiin suosiolla alas, ja sitten harjoitellaan taas normaalia markkinoiden toimintaa johon kuuluu ihan normaalisti palkanmaksut ja muutkin edut, joista neuvotellaan ilman minkäänlaista uhittelua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan järjetön systeemi tuo tosiaan on. Työttömien jatkuva ja paheneva kyykyttäminen olisi jo aika lopettaa, ja ottaa käyttöön perustulo, jonka päälle kannattaisi ottaa vastaan myös niitä osa-aikatöitä, joille ei nyt riitä tekijöitä. TE -toimiston väelle voisi uusi toimenkuva olla se, kun he auttaisivat ihmisiä työllistymään, eli siis saisivat työnhakijat ja työntekijät kohtaamaan toisensa. Nykyään tuollainen pakkohaku työpaikkoihin, joihin ei ole suurella osalla edes mitään edellytyksiä, on pelkkää työnantajien kiusaamista. Kukaan ei jaksa enää käydä läpi työhakemuksia, koska niistä on suuri osa lähetetty vain velvoitteen vuoksi, ei siksi, että joku tosissaan hakee sitä paikkaa. Tekisi hyvää tämän maan päättäjille joutua elämään työttömänä parin vuoden ajan. Nykyisellään eivät selkeästi ymmärrä säätämiensä lakien vaikutusta tavalliseen kansaan.
Työttömyysetuuden pitäisi olla sellainen, että maksajalle (Kela tai kassa) pitäisi toimittaa todisteet siitä, että on hakenut 4 työpaikkaa kuukaudessa ja jos ei ole niin tehnyt, niin ei saa euroakaan. Työkkärit välistä voisi lakkauttaa.
Onhan maailmankirjat sekaisin, jos on kiusaamista ilmoittaa työttömälle, että sun pitää hakea töitä.
Työkkäriinhän juuri pitää toimittaa todisteet, että on hakenut paikkaa. Itse oikein hiillostin oma valmentajaani siitä, että kun puhelinsoittokin firmaan lasketaan työnhakuvelvollisuuden täyttäväksi aktiivisuudeksi, niin millä pystyn heille todistamaan, että olen oikeasti soittanut sinne firmaan, jos hekään eivät yksittäisiä yhteydenottajia muista. Ei hänellä ollut vastausta tähän. Jokatapauksessa, ne 4 työpaikkaa, joita on hakenut, pitää ilmoittaa työkkäriin. Ja sieltä SAATETAAN tehdä pistokokeita ja kysellä työnantajilta, oletko hakenut paikkaa. Myös työnantajat voivat ilmiantaa työnhakijoita, jotka ovat kieltäytyneet työstä/haastattelusta.
No, enpä tiedä rupeavatko ne soittelemaan työnantajille. Mutta sen ne voivat tehdä, että velvoittavat sinut säilyttämään työnhakuasiakirjat vuoden ajan siltä varalta että työkkäri haluaa ne nähdä.
Ei ainakaan itselläni ole mitään "työnhakuasiakirjoja". Suurimmalla osalla firmoista on jo olemassa nettisivuillaan hakulomake, johon täytellään yhteystiedot ja halutessaan voi lisätä siihen cv:n ja kirjoittaa hakemustekstin. Tämähän ei toki pakollista ole. Monista paikoista tulee toki sähköpostiin jonkinlainen "kiitos hakemuksestasi" -automaattiviesti, mutta sellaistakaan ei tule, mikäli soittaa firmaan ja kysyy töitä. Eli melko mahdoton paikka silloin todistaa puolesta tai vastaan.
No, se työnhakuasiakirja on kai sitten se työnantajalta tulevat hakemuksen vastaanottokuittaus. Jotkut työnantajat edellyttävät lomakkeen täyttämisen lisäksi myös hakemuskirjettä ja cv:tä lomakkeen liitteeksi.
Vierailija kirjoitti:
Tästä oli Hesarissakin tänään kirjoitus, asiaa käsiteltiin siltä osin, että työvoimatoimistot eivät ole kontaktoineet kaikkia työttömiä, joten näiltä kontaktoimattomilta puuttuu sitten se työllistymissuunnitelmaan kirjattu työnhakuvelvoite.
Ja eikös tämä työnhakuvelvoitteesta määräävä laki ole kuitenkin ollut jo yli vuoden voimassa. Joten onpa todella hidasta puuhaa sitten työkkärin taholla.
Epäreilua tietysti siinä mielessä, että tuon vuoden ajan jotkut ovat ehkä joutuneet sitä velvoitetta toteuttamaan... tekemään hakemuksia, joihin ei tule minkäänlaista vastausta.
Ehkä tässä onkin tarkoituksena ollut käyttää jonkinlaista väsytystaktiittaa... kun työtön tekee hakemuksia eik mitään kuitenkaan saa, niin lopulta työtön väsyy ja rupeaa laiminlyömään velvoitetta, jolloin hän sitten vähin erin tippuu systeemin ulkopuolelle.
Kiitos!
Kunnat ei ole kontaktoineet, työkkärit on. Hesarissa unohdettiin mainita se, että suunnilleen puolet työttömistä on kuntakokeiluissa ja siellä on suunnitelmia tehty todella vähän.