Aktiivimalli II floppasi alkumetreillä
"Vain noin joka toiselle työttömälle työnhakijalle on asetettu velvollisuus hakea oma-aloitteisesti työpaikkoja joka kuukausi.
Yli 60000 työttömällä ei ole ajantasaista työllistymissuunnitelmaa. Kyse on siis uuden työvoimapalvelumallin käynnistymisvaikeuksista.
Yhteensä työttömiä työnhakijoita on vajaat 235000."
https://www.aamulehti.fi/kotimaa/art-2000009404696.html
"Pohjoismainen työvoimapalvelumalli on yksi hallituksen keskeisistä työllisyystoimista. Valtiovarainministeriö on arvioinut uudistuksen tuovan noin 10000 lisätyöllistä vuosikymmenen loppuun mennessä."
Eli 8 vuoden aikana 1250 "uutta" työllistä vuodessa. Uudistuksen rahoitus on n. 70 miljoonaa vuodessa, eli yhden työpaikan hinnaksi tulee 56000 €.
"Nyt näyttää, että uudistukseen luvatut 70 miljoonaa vuodessa eivät kata työmäärän lisäystä työllisyyspalveluissa.
STTK:ssa on laskettu, että resurssit kasvavat 40 prosentilla, mutta samaan aikaan kontaktit lisääntyvät nykyisestä 150–210 prosentilla. Pohjoismainen taso edellyttäisi vielä lähes 200 miljoonan euron lisäpanostuksia, arvioi STTK:n pääekonomisti Patrizio Lainà."
Eikun siis tuo 70000000 euroa onkin uudistuksen toteuttajiin menevä kuluerä, eli palkat.
Olisi hyvä tietää ihan äänestäjän oikeusturvan kannalta, mikä on eduskuntavaaliehdokkaiden kanta nykyiseen pohjoismaisen kaltaiseen työnhakumalliin.
Kommentit (764)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koko te-toimiston virkailijoineen ja prosesseineen voisi lakkauttaa, eikä työttömyys siitä pahenisi kuin heidän itsensä verran.
Toiveesi toteutuu 1.1.2025, jolloin työkkärit on lakkautettu ja työttömät siirretty kuntien elinkeinotoiminnan asiakkaiksi. Sen jälkeen iso osa työttömistä onkin kunnissa palkkatukitöissä ja kaikki ovat tyytyväisiä, eikös.
Tässä päätelmässä on ilmeisesti jätetty kokonaan huomiotta se, että työttömillä on päätösvalta omista työ- ja sopimusvalinnoistaan. Laissa aivan selkeästi sanotaan että on oikeus vapauteen valita (työnsä, ammattinsa tai elinkeinonsa).
Perusteet sille, miksi iso osa työttömistä olisi kuntien palkkatukitöissä ei nyt siis oikein auennut. Tarkoittaako iso osa muutamaa, muutamaa kymmentä, satoja, tuhansia vai jopa kymmenesosa työttömistä?
Ei taida painostus nyt upota kansaan, olisi varmasti syytä uskoa se suosiolla. Menee veronmaksajien rahaa hukkaan miljarditolkulla kun painostusta jatketaan eikä se tule tehoamaan jatkossakaan.
Tietenkin jokaisella on oikeus valita työnsä, mutta perustuslaissa ei sanota, että sopivaa paikkaa odotellessaan on oikeutettu etuuksiin. Joko menet kunnan osoittamiin tehtäviin tai et saa etuutta, valinta on sinun.
Jaa-a, mutta laki sanoo siten, että valtion (eli te-toimiston) on järjestettävä toimenpiteensä siten, että em. mainittu oikeus vapauteen valita työnsä toteutuu _täydellisesti_.
Te-toimisto rikkoo lakia, jos se muotoilee palvelujaan, suunnitelmiaan tai menettelytapojaan sellaisiksi, että niillä ohitettaisiin työttömän oikeus vapauteen valita.
Se mitä tulee muunkaltaiseen "auttamiseen", esim. käynnistelemällä toimia joilla leimattaisiin työtön sosiaaliongelmaiseksi, saa helposti aikaan kunnianloukkaussyytteen, sen ohessa lisäksi laiminlyö omat virkatehtävänsä, varmasti tarvitsee palkanalennusta moinen toiminta.
Voisitko kaivaa esille tuon mainitsemasi lainkohdan, perustuslaista se ei ole eikä google sitä löydä.
Vapaus ei ole sidottu työttömyysetuuteen, sillä ei ole mitään tekemistä kansalaisen valintaoikeuden kanssa.
Siinäpä sinulle harjoitustyö, kyse on kv-sopimuksesta joka ratifioitu Suomessa laiksi. Oikeuslaitos sen varmasti aikanaan sinulle kertoo jos siitä tulee ongelma.
Höpönpöpsis kanssasi, Suomi ei ole noilla sanoilla laatinut ainuttakaan lakia. Käännös on omasi, sopimuksesta, ei laista.
tästä hallituksesta ei ole mihinkään. Paitsi velaksielämiseen

Ratifioitu Suomessa laiksi? Ei Suomessa tehdä noin, meillä eduskunta säätää lait.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan järjetön systeemi tuo tosiaan on. Työttömien jatkuva ja paheneva kyykyttäminen olisi jo aika lopettaa, ja ottaa käyttöön perustulo, jonka päälle kannattaisi ottaa vastaan myös niitä osa-aikatöitä, joille ei nyt riitä tekijöitä. TE -toimiston väelle voisi uusi toimenkuva olla se, kun he auttaisivat ihmisiä työllistymään, eli siis saisivat työnhakijat ja työntekijät kohtaamaan toisensa. Nykyään tuollainen pakkohaku työpaikkoihin, joihin ei ole suurella osalla edes mitään edellytyksiä, on pelkkää työnantajien kiusaamista. Kukaan ei jaksa enää käydä läpi työhakemuksia, koska niistä on suuri osa lähetetty vain velvoitteen vuoksi, ei siksi, että joku tosissaan hakee sitä paikkaa. Tekisi hyvää tämän maan päättäjille joutua elämään työttömänä parin vuoden ajan. Nykyisellään eivät selkeästi ymmärrä säätämiensä lakien vaikutusta tavalliseen kansaan.
Työttömyysetuuden pitäisi olla sellainen, että maksajalle (Kela tai kassa) pitäisi toimittaa todisteet siitä, että on hakenut 4 työpaikkaa kuukaudessa ja jos ei ole niin tehnyt, niin ei saa euroakaan. Työkkärit välistä voisi lakkauttaa.
Onhan maailmankirjat sekaisin, jos on kiusaamista ilmoittaa työttömälle, että sun pitää hakea töitä.
Todiste on sama kuin vaatisi kirjesalaisuutta poistettavaksi. Työhakemus on vain kahdenkeskinen viestien vaihto työttömän ja työnantajan välillä.
Itse asiassa kirjesalaisuus koskee vain sitä, että kolmas osapuoli ilman kahden muun lupaa avaa ja lukee kirjeen/meilin. Lähettäjällä ja vastaanottajalla on oikeus näyttää työhakemukset (tai mikä tahansa kirje) kolmannelle osapuolelle. Jo nyt työkkäri voi vaatia esittämään hakuasiakirjat, jos epäilee vilppiä, joskin työkkäri on viranomainen, kassa ei.
Työnantajalla ei ole velvollisuutta kertoa kuka heiltä on hakenut töitä ja kuka ei. Voi kertoa tai olla kertomatta. On olemassa työantajia jotka eivät voi luovuttaa mitään tietoja työnhakijasta ulkopuolisille. Kela voi vaatia hakuasiakirjaa/hakemusta nähtäväksi jos haluaa ja sellainen on helppo tehdä ihan itse vaikkei olisi hakenutkaan. No mutta kuitenkin voin laittaa ne neljä hakemusta arvalla valittuihin yrityksiin jokaisen kuukauden ensimmäinen päivä. Vie aikaa yhteensä noin 10min. Ikää minulla on 55+ joten tiedän etten saa kutsua haastatteluun mutta joudun kuitenkin pelaamaan tätä peliä eläkeikään asti. Ja en vieroksu työntekoa millään tavalla jos sitä joku yrittää ehdottaa. Suurin osa työttömistä hakee töitä ilman velvollisuutta mutta tällainen järjestelmä yrittää yleisellä tasolla syyllistää kaikkia työttömiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämähän on demarien taivas. Kasvatetaan valtiojohtoisten byrokraattien määrää ja se kustannetaan verottamalla lisää kaikkia kansalaisia, myös siis työttömiä. Keskusjohtoisuus ja poliittinen harvainvalta lisääntyy. Uusimmassa Talouselämässä demarien Mäkynen kertoo, kuinka talouden tasapainottaminen hoidetaan, verotusta lisäämällä.
Entäs jos tämä lisääntyvä byrokraattijoukko laitettaisiin myös hakemaan niitä työpaikkoja työttömille, aktiivisesti vähintään neljää työpaikkaa kuukaudessa työtöntä kohti.
Jos työtön ei itse vaivaudu edes etsimään työpaikkaa (netissä olisi nytkin useampi kymmenen tuhatta avointa paikkaa), niin työkkäristäkö pitäisi tehdä hakemus ja mennä työttömän puolesta haastatteluunkin ja miksi ei peräti tehdä työtkin, työtön ottaisi palkan?
Työn etsiminen on ihan hyvä asia joka tapauksessa, mutta se että jossain netissä on "useampi kymmenen tuhatta avointa paikkaa" ei tarkoita sitä, että yksikään niistä työpaikoista olisi sellainen, jonka työtön olisi voinut valita. Kyse on työttömän tekemästä valinnasta, ei te-toimiston virkamiehen valinnasta.
Virkamieskö hakemaan työttömälle työpaikkaa, eihän siinä ole mitään järkeä, valinta kuuluu edelleen työttömälle itselleen, ei virkamiehelle.
Se yhdeksän euroa tuli vuonna 2002. Tällä hetkellä sen inflaatiokorjattu määrä taitaisi olla noin 14 euroa.
Ei ole noussut kahteenkymmeneen vuoteen. Lähes kaikki muu on noussut, ainakin nimellisesti.
Vierailija kirjoitti:
Luin just tuosta TE-uudistuksesta 2024. Se sisältää rahoitusmalliuudistuksen. Kunnan vastuuta työttömyysturvan perusosan kustannuksista laajennetaan. Tämä kuulostaa yksiselitteiselle.
Mutta,
Työttömyysturvan ja työttömän palveluun aktivoinnin välinen kytkös poistetaan.
Mitä tämä tarkoittaa?Että kun nyt voidaan uhata karenssilla, jos ei suostu työvoimapoliittisiin toimenpiteisiin, pupukursseille ja sellaisiin, niin sekö poistettaisiin.
Ei kai ne nyt niin viisaiksi aio ruveta?
Ne ei kai enää tuhlaa aikaansa uhkailuun, vaan leikkaavat salakavalasti ja kylmänrauhallisesti tukea.
Mulle kävi muinoin niin, että työmarkkinatuki lakkautettiin, kun en ollut johonkin kyselyyn vastannut. Mitään sellaista en ollut koskaan saanut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ainakaan minulle ole tullut ilmoitusta siitä, että pitäisi hakea töitä. Ja työttömyyskorvaus juoksee...
Mutta mistäpäs sitä töitä enää löytäisi pitkäaikaistyöttömänä ja olen liian vanha kouluttautumaan uudelleen.
Varmasti saat vielä yhteydenoton. Minulla sama tilanne mutta niin vain määräys etsiä 4 työpaikkaa/kk. Pelolla odotan jotain kuntoutuskursseja ja kuntouttavaa työkokeilua, jotta voin pitää pienen tukeni ja jatkaa nöyryyttävää elämääni.
Kuusikymppinen työtön mitätöidään juurikin tuollaiseksi ongelmajätteeksi, jota pyöritellään eläkkeelle asti.
Kuusikymppinen työtön voi hakea työkyvyttömyyseläkkeelle. Näin minulle sanottiin TE-toimistosta. Nyt vain pitäisi saada jostakin diagnoosi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koko te-toimiston virkailijoineen ja prosesseineen voisi lakkauttaa, eikä työttömyys siitä pahenisi kuin heidän itsensä verran.
Toiveesi toteutuu 1.1.2025, jolloin työkkärit on lakkautettu ja työttömät siirretty kuntien elinkeinotoiminnan asiakkaiksi. Sen jälkeen iso osa työttömistä onkin kunnissa palkkatukitöissä ja kaikki ovat tyytyväisiä, eikös.
Tässä päätelmässä on ilmeisesti jätetty kokonaan huomiotta se, että työttömillä on päätösvalta omista työ- ja sopimusvalinnoistaan. Laissa aivan selkeästi sanotaan että on oikeus vapauteen valita (työnsä, ammattinsa tai elinkeinonsa).
Perusteet sille, miksi iso osa työttömistä olisi kuntien palkkatukitöissä ei nyt siis oikein auennut. Tarkoittaako iso osa muutamaa, muutamaa kymmentä, satoja, tuhansia vai jopa kymmenesosa työttömistä?
Ei taida painostus nyt upota kansaan, olisi varmasti syytä uskoa se suosiolla. Menee veronmaksajien rahaa hukkaan miljarditolkulla kun painostusta jatketaan eikä se tule tehoamaan jatkossakaan.
Tietenkin jokaisella on oikeus valita työnsä, mutta perustuslaissa ei sanota, että sopivaa paikkaa odotellessaan on oikeutettu etuuksiin. Joko menet kunnan osoittamiin tehtäviin tai et saa etuutta, valinta on sinun.
Jaa-a, mutta laki sanoo siten, että valtion (eli te-toimiston) on järjestettävä toimenpiteensä siten, että em. mainittu oikeus vapauteen valita työnsä toteutuu _täydellisesti_.
Te-toimisto rikkoo lakia, jos se muotoilee palvelujaan, suunnitelmiaan tai menettelytapojaan sellaisiksi, että niillä ohitettaisiin työttömän oikeus vapauteen valita.
Se mitä tulee muunkaltaiseen "auttamiseen", esim. käynnistelemällä toimia joilla leimattaisiin työtön sosiaaliongelmaiseksi, saa helposti aikaan kunnianloukkaussyytteen, sen ohessa lisäksi laiminlyö omat virkatehtävänsä, varmasti tarvitsee palkanalennusta moinen toiminta.
Voisitko kaivaa esille tuon mainitsemasi lainkohdan, perustuslaista se ei ole eikä google sitä löydä.
Vapaus ei ole sidottu työttömyysetuuteen, sillä ei ole mitään tekemistä kansalaisen valintaoikeuden kanssa.
Siinäpä sinulle harjoitustyö, kyse on kv-sopimuksesta joka ratifioitu Suomessa laiksi. Oikeuslaitos sen varmasti aikanaan sinulle kertoo jos siitä tulee ongelma.
Ratifioitu Suomessa laiksi? Ei Suomessa tehdä noin, meillä eduskunta säätää lait.
Kannattaa tarkistaa tiedot ratifioinnista.
Kuriositeettina, kannatta sitäkin tarkistaa, kuinka Nato-jäsenyys ratifoidaan, ja miten siitä tulee laki.
Toisille ei soiteta ollenkaan ja mulle vajaakuntoiselle soitellaan 2kk välein.
Ja sitten ihmettelevät kun en saa töitä. No kuka palkkaa vajaakuntoisen kun terveitäkin on?
Vierailija kirjoitti:
Toisille ei soiteta ollenkaan ja mulle vajaakuntoiselle soitellaan 2kk välein.
Ja sitten ihmettelevät kun en saa töitä. No kuka palkkaa vajaakuntoisen kun terveitäkin on?
Oletetaan, että pystyisit vielä kuntoutumaan työelämään takaisin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ainakaan minulle ole tullut ilmoitusta siitä, että pitäisi hakea töitä. Ja työttömyyskorvaus juoksee...
Mutta mistäpäs sitä töitä enää löytäisi pitkäaikaistyöttömänä ja olen liian vanha kouluttautumaan uudelleen.
Varmasti saat vielä yhteydenoton. Minulla sama tilanne mutta niin vain määräys etsiä 4 työpaikkaa/kk. Pelolla odotan jotain kuntoutuskursseja ja kuntouttavaa työkokeilua, jotta voin pitää pienen tukeni ja jatkaa nöyryyttävää elämääni.
Kuusikymppinen työtön mitätöidään juurikin tuollaiseksi ongelmajätteeksi, jota pyöritellään eläkkeelle asti.Kuusikymppinen työtön voi hakea työkyvyttömyyseläkkeelle. Näin minulle sanottiin TE-toimistosta. Nyt vain pitäisi saada jostakin diagnoosi.
Minkä ikäinen aikuinen tahansa voi hakea työkyvyttämyyseläkkeelle, jos lääkärintodistukset riittävät.
Jos ne eivät riitä, kuten yleensä nykyään, niin aivan sama mikä ikä on.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis tuohan näyttää olevan pelkkä kiusaamismalli. Kaikkein huonokuntoisimpia ja sairaimpia työttömiä sillä ilmeisesti vain kiusataan ja toivotaan heidän itse tajuavan päättää päivänsä.Tämä maa ja sen hallitus on sairas
Täsmälleen näin. Minua, liki kuusikymppistä, jahtasivat vuosia usean eri virkailijan voimin viikon välein, vaikka olin fyssarilla, lannerangan kuvauksissa, labroissa, fysiatrilla, eri lekureilla useissa tutkimuksissa jne, kun sairastuin pahasti. Lääkäri laittoi lausunnon työkyvyttömyyseläkettä varten ja sanoi, että pitäisi olla läpihuutojuttu. Jahtaaminen vaan jatkui, ja yrittivät laittaa vanhuksia hoitamaan ja ulkoiluttamaan, vaikka itse tarvitsen miehen avuksi kauppakäynneillekin.
Toisella kerralla meni eläkehakemus läpi. Yhtenä syynä hylkäämiseen oli kun en ollut jotain särkylääkettä hakenut apteekista, niitä kun oli jo ennestään.
Hirviöitä ovat nuo ihmiset, ei voi muuta sanoa. Samalla aikaa, kun minä olin kiusaamisten kohde, olisivat nuo monsterit ehtineet höykyttää useampia ja nuorempia työkykyisiä työttömiä.
Aamut olivat kauheita, kun aloit kurkku kuivana odotella niitä ahdistavia puhelinsoittoja. Yksi uhosi ja uhkaili karenssilla, toinen sitten mairean lipevänä tyyliin "Kyllähän sut nyt on saatava työllistymään" ja kolmas teeskenteli ymmärtävänsä mun tilanteen, mutta heitti kuitenkin puukkoa selkään, kun postilaatikkoon tipahti taas yksi noista "työllistymissuunnitelma"-lomakkeista, karenssiuhkailujen kera.
Olen myös 60 vanha pitkäaikaistyötön. Mulla ei ole sairauksia, tai muita rasitteita. Ei ole elämänhallintaongelmia. Ei velkaa, ei mitään, mitä voisi kuntouttaa tai ehjätä. Minut vain sanottiin irti, pitkän työuran jälkeen.
Nyt tunnun olevan TE porukalle ja paikallisille yhdistyksille juuri se matalalla roikkuva hedelmä, jota yritetään saada survottua heidän toimenpiteisiinsä. Joita en siis tarvitse.
Pistäkää nyt hyvä isä energianne nuoriin työttömiin. Joo tiedän, siellä on monta kovaa työtöntä, joita ei ole helppo saada tungettua mihinkään, mutta yrittäkää edes. Itse jään OVE:lle 15 kuukauden päästä, mutta ei tunnu kiinnostavan, jos jonkinlaista kurssia tarjoavat.

Ei ihan noin.
Nimittäin 60 vuotta täyttäneen on helpompi päästä työkyvyttömyyseläkkeelle kuin alle 60-vuotiaan. Niihin on hiukan erilaiset kriteerit sovellettavissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan järjetön systeemi tuo tosiaan on. Työttömien jatkuva ja paheneva kyykyttäminen olisi jo aika lopettaa, ja ottaa käyttöön perustulo, jonka päälle kannattaisi ottaa vastaan myös niitä osa-aikatöitä, joille ei nyt riitä tekijöitä. TE -toimiston väelle voisi uusi toimenkuva olla se, kun he auttaisivat ihmisiä työllistymään, eli siis saisivat työnhakijat ja työntekijät kohtaamaan toisensa. Nykyään tuollainen pakkohaku työpaikkoihin, joihin ei ole suurella osalla edes mitään edellytyksiä, on pelkkää työnantajien kiusaamista. Kukaan ei jaksa enää käydä läpi työhakemuksia, koska niistä on suuri osa lähetetty vain velvoitteen vuoksi, ei siksi, että joku tosissaan hakee sitä paikkaa. Tekisi hyvää tämän maan päättäjille joutua elämään työttömänä parin vuoden ajan. Nykyisellään eivät selkeästi ymmärrä säätämiensä lakien vaikutusta tavalliseen kansaan.
Työttömyysetuuden pitäisi olla sellainen, että maksajalle (Kela tai kassa) pitäisi toimittaa todisteet siitä, että on hakenut 4 työpaikkaa kuukaudessa ja jos ei ole niin tehnyt, niin ei saa euroakaan. Työkkärit välistä voisi lakkauttaa.
Onhan maailmankirjat sekaisin, jos on kiusaamista ilmoittaa työttömälle, että sun pitää hakea töitä.
Työkkäriinhän juuri pitää toimittaa todisteet, että on hakenut paikkaa. Itse oikein hiillostin oma valmentajaani siitä, että kun puhelinsoittokin firmaan lasketaan työnhakuvelvollisuuden täyttäväksi aktiivisuudeksi, niin millä pystyn heille todistamaan, että olen oikeasti soittanut sinne firmaan, jos hekään eivät yksittäisiä yhteydenottajia muista. Ei hänellä ollut vastausta tähän. Jokatapauksessa, ne 4 työpaikkaa, joita on hakenut, pitää ilmoittaa työkkäriin. Ja sieltä SAATETAAN tehdä pistokokeita ja kysellä työnantajilta, oletko hakenut paikkaa. Myös työnantajat voivat ilmiantaa työnhakijoita, jotka ovat kieltäytyneet työstä/haastattelusta.
Vierailija kirjoitti:
Toisille ei soiteta ollenkaan ja mulle vajaakuntoiselle soitellaan 2kk välein.
Ja sitten ihmettelevät kun en saa töitä. No kuka palkkaa vajaakuntoisen kun terveitäkin on?
No minä olen ollut kaksinumeroisen vuosiluvun työttömänä, niin minut laittoivat pari kuukautta sitten siihen uusien työttömien "keskustelu joka toinen viikko"-rumbaan. Absurdi kokemus. Sanoin aika pian, ettei mulla ole enää mitään keskusteltavaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toisille ei soiteta ollenkaan ja mulle vajaakuntoiselle soitellaan 2kk välein.
Ja sitten ihmettelevät kun en saa töitä. No kuka palkkaa vajaakuntoisen kun terveitäkin on?Oletetaan, että pystyisit vielä kuntoutumaan työelämään takaisin.
Sairauteni ei parane.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis tuohan näyttää olevan pelkkä kiusaamismalli. Kaikkein huonokuntoisimpia ja sairaimpia työttömiä sillä ilmeisesti vain kiusataan ja toivotaan heidän itse tajuavan päättää päivänsä.Tämä maa ja sen hallitus on sairas
Täsmälleen näin. Minua, liki kuusikymppistä, jahtasivat vuosia usean eri virkailijan voimin viikon välein, vaikka olin fyssarilla, lannerangan kuvauksissa, labroissa, fysiatrilla, eri lekureilla useissa tutkimuksissa jne, kun sairastuin pahasti. Lääkäri laittoi lausunnon työkyvyttömyyseläkettä varten ja sanoi, että pitäisi olla läpihuutojuttu. Jahtaaminen vaan jatkui, ja yrittivät laittaa vanhuksia hoitamaan ja ulkoiluttamaan, vaikka itse tarvitsen miehen avuksi kauppakäynneillekin.
Toisella kerralla meni eläkehakemus läpi. Yhtenä syynä hylkäämiseen oli kun en ollut jotain särkylääkettä hakenut apteekista, niitä kun oli jo ennestään.
Hirviöitä ovat nuo ihmiset, ei voi muuta sanoa. Samalla aikaa, kun minä olin kiusaamisten kohde, olisivat nuo monsterit ehtineet höykyttää useampia ja nuorempia työkykyisiä työttömiä.
Aamut olivat kauheita, kun aloit kurkku kuivana odotella niitä ahdistavia puhelinsoittoja. Yksi uhosi ja uhkaili karenssilla, toinen sitten mairean lipevänä tyyliin "Kyllähän sut nyt on saatava työllistymään" ja kolmas teeskenteli ymmärtävänsä mun tilanteen, mutta heitti kuitenkin puukkoa selkään, kun postilaatikkoon tipahti taas yksi noista "työllistymissuunnitelma"-lomakkeista, karenssiuhkailujen kera.
Olen myös 60 vanha pitkäaikaistyötön. Mulla ei ole sairauksia, tai muita rasitteita. Ei ole elämänhallintaongelmia. Ei velkaa, ei mitään, mitä voisi kuntouttaa tai ehjätä. Minut vain sanottiin irti, pitkän työuran jälkeen.
Nyt tunnun olevan TE porukalle ja paikallisille yhdistyksille juuri se matalalla roikkuva hedelmä, jota yritetään saada survottua heidän toimenpiteisiinsä. Joita en siis tarvitse.
Pistäkää nyt hyvä isä energianne nuoriin työttömiin. Joo tiedän, siellä on monta kovaa työtöntä, joita ei ole helppo saada tungettua mihinkään, mutta yrittäkää edes. Itse jään OVE:lle 15 kuukauden päästä, mutta ei tunnu kiinnostavan, jos jonkinlaista kurssia tarjoavat.
EI sinulla ole ollutkaan elämänhallintaongelmia, koska olet ollut työelämässä. Monilla vaan tulee niitä ongelmia alkon ym. suhteen siinä vaiheessa kun työttömyys iskee. Sen takia yrittävät saada takaisin työelämään mahdollisimman pian, jotta voit terveenä ja raittiina jäädä eläkkeelle.
Joo, ei ole kukaan ollut missään yhteydessä, vaikka luvattiin. Epäilen virkailijan nääntyneen työtaakan alle ja en tiedä pitäisikö tehdä huoli-ilmoitus. Työpaikan sain ja kohta loppuu tämä työttömyyskin.
Se tarkoittaa sitä, että enää ei saa palvelun ajalta korotettua tukea. Ihan siksi, että tulevaisuudessa työttömyyden hoitoon tuleva raha ei ole korvamerkittyä, kunta voi tehdä sille mitä tahtoo, vaikka laittaa päivähoitoon. Nyt sillä hankintaan mm. työvoimakoulutusta tai maksetaan kulukorvauksia. Tulevaisuudessa kunta voi maksaa lisätukea, jos haluaa, mutta tuskin maksaa.