Lue keskustelun säännöt.
Miksi kouluista puuttuu niin paljon koulupsykologeja?
19.02.2023 |
Osaako joku sanoa syyn siihen, että miksi niin monesta koulusta puuttuu koulupsykologi, vaikka lain mukaan sellainen pitäisi koulussa olla? Luin uutisista, että monessa pikkukunnassa ei avoimeen virkaan ole vuosiin yhtään hakijaa mutta ilmeisesti jopa jossain Espoossa on niin, että paikkoja on auki, mutta hakijoita niihin pakkoihin ei ole. Mikä juttu tässä pikein on? Lapsilla on oikeus saada tukea. Miksi tätä asiaa ei laiteta kuntoon?
Kommentit (598)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi ihmeessä rakensitte tähän keskusteluun vastakkainasettelun koulupsykologi vs opettaja? Molemmat ovat tiukilla. Ja tämä ketju liittyy koulupsykologeihin, joiden tilanteesta herra paratkoon ei puhuta liikaa.
Samaa mietin. En käsitä miksi opettajat haluavat rakentaa vastakkainasettelua ja hämärryttää keskustelua pois koulupsykologien työstä kohti opettajien työtä. Mitä se palvelee? Oppilaitako? Ei taida.
Minusta vastaus aloittajan kysymykseen on raha. Keskustelun laajentamiseksi on minusta mielekästä pohtia esim tätä eri tavoin nostettua teemaa siitä, mitä muuta lasten tueksi voisi kouluun tuoda.
Psykologi tekee tutkimukset ja lapsi saa paperit. Olisi tärkeää ja lainmukaista, että tämä tapahtuisi nopeasti.
Mutta mitä sitten tehdään?
Kokemukseni mukaan koulupsykologin osuus loppuu yleensä siihen. Onko tämä tarkoitus tai tarkoituksenmukaista? Johtuuko osaamisesta vai resursseista vai tehtävänmäärittelystä?
Olisihan se kiva, jos siitä paperista olisi joku ottamassa koppia (open lisäksi). Että diagnoosi ei olisikaan se prosessin päätepiste vaan tuen alku.Missä muualla siis on pulaa tekijöistä, kuin psykologipalveluissa? Vai olisiko heidän myös voitava osallistua asioiden parantamiseen ongelmien tunnistamisen lisäksi?
Eikös tuo ole erityisopettajan työkenttää? Opettajat ovat pedagogiikan ammattilaisia ja kouluttautuneet asioiden opettamiseen. Hämmentää aina se, kun joku opettaja haluaisi psykologin kertovan, miten hänen pitäisi _opettaa_ lasta. Sehän on sitä opettajan työn ydinosaamista.
Erityisopettajan työaika kuluu palavereissa. Annetaan vanhemmille se kuva, että lasta autetaan. Opettajan ydinosaaminen on esim se ruotsi. Toki opettaja parhaansa tekee. Mutta kun oppilaita yhdellä opella on esim 200, joista esim 40 on jotain kriisiä päällä, ei lopputulos aina ole lapsen kannalta paras mahdollinen. Eikä psykologin tarvitse sekaantua opettamiseen. Riittäisi, että psykologi saisi sen hoitopolun kuntoon. Ei tietenkään ole sen psykologin vika, ettei sellaista ole.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi ihmeessä rakensitte tähän keskusteluun vastakkainasettelun koulupsykologi vs opettaja? Molemmat ovat tiukilla. Ja tämä ketju liittyy koulupsykologeihin, joiden tilanteesta herra paratkoon ei puhuta liikaa.
Samaa mietin. En käsitä miksi opettajat haluavat rakentaa vastakkainasettelua ja hämärryttää keskustelua pois koulupsykologien työstä kohti opettajien työtä. Mitä se palvelee? Oppilaitako? Ei taida.
Minusta vastaus aloittajan kysymykseen on raha. Keskustelun laajentamiseksi on minusta mielekästä pohtia esim tätä eri tavoin nostettua teemaa siitä, mitä muuta lasten tueksi voisi kouluun tuoda.
Psykologi tekee tutkimukset ja lapsi saa paperit. Olisi tärkeää ja lainmukaista, että tämä tapahtuisi nopeasti.
Mutta mitä sitten tehdään?
Kokemukseni mukaan koulupsykologin osuus loppuu yleensä siihen. Onko tämä tarkoitus tai tarkoituksenmukaista? Johtuuko osaamisesta vai resursseista vai tehtävänmäärittelystä?
Olisihan se kiva, jos siitä paperista olisi joku ottamassa koppia (open lisäksi). Että diagnoosi ei olisikaan se prosessin päätepiste vaan tuen alku.Missä muualla siis on pulaa tekijöistä, kuin psykologipalveluissa? Vai olisiko heidän myös voitava osallistua asioiden parantamiseen ongelmien tunnistamisen lisäksi?
Jostain syystä suhtaudut aika nihkeästi koulupsykologeihin. Joo ehkä pidät heitä tärkeänä ammattikuntana, mutta silti kommentistasi tihkuu nyreys ja nihkeys heitä kohtaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi ihmeessä rakensitte tähän keskusteluun vastakkainasettelun koulupsykologi vs opettaja? Molemmat ovat tiukilla. Ja tämä ketju liittyy koulupsykologeihin, joiden tilanteesta herra paratkoon ei puhuta liikaa.
Samaa mietin. En käsitä miksi opettajat haluavat rakentaa vastakkainasettelua ja hämärryttää keskustelua pois koulupsykologien työstä kohti opettajien työtä. Mitä se palvelee? Oppilaitako? Ei taida.
Minusta vastaus aloittajan kysymykseen on raha. Keskustelun laajentamiseksi on minusta mielekästä pohtia esim tätä eri tavoin nostettua teemaa siitä, mitä muuta lasten tueksi voisi kouluun tuoda.
Psykologi tekee tutkimukset ja lapsi saa paperit. Olisi tärkeää ja lainmukaista, että tämä tapahtuisi nopeasti.
Mutta mitä sitten tehdään?
Kokemukseni mukaan koulupsykologin osuus loppuu yleensä siihen. Onko tämä tarkoitus tai tarkoituksenmukaista? Johtuuko osaamisesta vai resursseista vai tehtävänmäärittelystä?
Olisihan se kiva, jos siitä paperista olisi joku ottamassa koppia (open lisäksi). Että diagnoosi ei olisikaan se prosessin päätepiste vaan tuen alku.Missä muualla siis on pulaa tekijöistä, kuin psykologipalveluissa? Vai olisiko heidän myös voitava osallistua asioiden parantamiseen ongelmien tunnistamisen lisäksi?
Eikös tuo ole erityisopettajan työkenttää? Opettajat ovat pedagogiikan ammattilaisia ja kouluttautuneet asioiden opettamiseen. Hämmentää aina se, kun joku opettaja haluaisi psykologin kertovan, miten hänen pitäisi _opettaa_ lasta. Sehän on sitä opettajan työn ydinosaamista.
Minkä hoitopolun? Jos oppilas on edennyt diagnoosiin asti, niin psykologihan on nimenomaan toimittanut hänet eteenpäin lääkärin arvioon. Se on se hoitopolku. En varmaan nyt ihan hahmota, mitä tarkoitat.
Jos erityisopettajalla ei ole resursseja opetuksen tukemiseen, niin se ei ole millään muotoa koulupsykologin vika. Ei ole sen opettajankaan toki. Työarjessa vaan saa ärsyttävän usein niskaansa valituksia, jotka oikeasti pitäisi suunnata sinne opettajan omille esimiehille. Koulupsykologi ei voi yhtään mitään sille, että ohjaajia on liian vähän ja erityisopettaja ei tue opettajia. Niistä asioista ei silti tule koulupsykologin työtä.
Erityisopettajan työaika kuluu palavereissa. Annetaan vanhemmille se kuva, että lasta autetaan. Opettajan ydinosaaminen on esim se ruotsi. Toki opettaja parhaansa tekee. Mutta kun oppilaita yhdellä opella on esim 200, joista esim 40 on jotain kriisiä päällä, ei lopputulos aina ole lapsen kannalta paras mahdollinen. Eikä psykologin tarvitse sekaantua opettamiseen. Riittäisi, että psykologi saisi sen hoitopolun kuntoon. Ei tietenkään ole sen psykologin vika, ettei sellaista ole.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi ihmeessä rakensitte tähän keskusteluun vastakkainasettelun koulupsykologi vs opettaja? Molemmat ovat tiukilla. Ja tämä ketju liittyy koulupsykologeihin, joiden tilanteesta herra paratkoon ei puhuta liikaa.
Samaa mietin. En käsitä miksi opettajat haluavat rakentaa vastakkainasettelua ja hämärryttää keskustelua pois koulupsykologien työstä kohti opettajien työtä. Mitä se palvelee? Oppilaitako? Ei taida.
Minusta vastaus aloittajan kysymykseen on raha. Keskustelun laajentamiseksi on minusta mielekästä pohtia esim tätä eri tavoin nostettua teemaa siitä, mitä muuta lasten tueksi voisi kouluun tuoda.
Psykologi tekee tutkimukset ja lapsi saa paperit. Olisi tärkeää ja lainmukaista, että tämä tapahtuisi nopeasti.
Mutta mitä sitten tehdään?
Kokemukseni mukaan koulupsykologin osuus loppuu yleensä siihen. Onko tämä tarkoitus tai tarkoituksenmukaista? Johtuuko osaamisesta vai resursseista vai tehtävänmäärittelystä?
Olisihan se kiva, jos siitä paperista olisi joku ottamassa koppia (open lisäksi). Että diagnoosi ei olisikaan se prosessin päätepiste vaan tuen alku.Missä muualla siis on pulaa tekijöistä, kuin psykologipalveluissa? Vai olisiko heidän myös voitava osallistua asioiden parantamiseen ongelmien tunnistamisen lisäksi?
Jostain syystä suhtaudut aika nihkeästi koulupsykologeihin. Joo ehkä pidät heitä tärkeänä ammattikuntana, mutta silti kommentistasi tihkuu nyreys ja nihkeys heitä kohtaan.
No ehkä tämä kannattaisi ottaa vastauksena aloittajan kysymykseen. Nuorten mielenterveydes on tällä hetkellä uppoava laiva, jonka jättävät kaikki, jotka voivat, tai kokevat henkisesti pystyvänsä. Tai kokevat, että eivät enää pysty sitä seuraamaan. Kyse ei ole yhden ammattikunnan palkkauksesta. Palkkaus toki myös pitää saada kuntoon, mutta jos kaikki osapuolet ovat niin uupuneita, että eivät pysty enää toisiaan tukemaan, ongelmaa ei enää palkankorotus poista. Itse ongelmaan pitää saada korjaus. Eli nuorten mielenterveyspalvelut ajan tasalle.
Psykologiaa on todella vaikea päästä opiskelemaan. Opiskelupaikka aukeaa pitkällä matikalla ja tilastotieteen osaamisella. Moni näissä vahva ihminen ei taas omaa niitä vahvuuksia, mitä psykologina ja erityisesti koulupsykologina tarvitaan. Niinpä jo opiskelleet eivät jää alalle. Koulupsykologi on huonosti palkattu, epäarvostettu ja raskas työ. Koulutus ei anna mitään erityisiä valmiuksia toimia lasten kanssa ja ilman tällaisia ei työssä pärjää. Vaatimukset ovat kohtuuttomat ja usein olisit ainoa koulupsykologi ilman kollegaa. Maakunnissa joutuisit kiertämään koululta koululle, jopa kunnasta toiseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi ihmeessä rakensitte tähän keskusteluun vastakkainasettelun koulupsykologi vs opettaja? Molemmat ovat tiukilla. Ja tämä ketju liittyy koulupsykologeihin, joiden tilanteesta herra paratkoon ei puhuta liikaa.
Samaa mietin. En käsitä miksi opettajat haluavat rakentaa vastakkainasettelua ja hämärryttää keskustelua pois koulupsykologien työstä kohti opettajien työtä. Mitä se palvelee? Oppilaitako? Ei taida.
Minusta vastaus aloittajan kysymykseen on raha. Keskustelun laajentamiseksi on minusta mielekästä pohtia esim tätä eri tavoin nostettua teemaa siitä, mitä muuta lasten tueksi voisi kouluun tuoda.
Psykologi tekee tutkimukset ja lapsi saa paperit. Olisi tärkeää ja lainmukaista, että tämä tapahtuisi nopeasti.
Mutta mitä sitten tehdään?
Kokemukseni mukaan koulupsykologin osuus loppuu yleensä siihen. Onko tämä tarkoitus tai tarkoituksenmukaista? Johtuuko osaamisesta vai resursseista vai tehtävänmäärittelystä?
Olisihan se kiva, jos siitä paperista olisi joku ottamassa koppia (open lisäksi). Että diagnoosi ei olisikaan se prosessin päätepiste vaan tuen alku.Missä muualla siis on pulaa tekijöistä, kuin psykologipalveluissa? Vai olisiko heidän myös voitava osallistua asioiden parantamiseen ongelmien tunnistamisen lisäksi?
Eikös tuo ole erityisopettajan työkenttää? Opettajat ovat pedagogiikan ammattilaisia ja kouluttautuneet asioiden opettamiseen. Hämmentää aina se, kun joku opettaja haluaisi psykologin kertovan, miten hänen pitäisi _opettaa_ lasta. Sehän on sitä opettajan työn ydinosaamista.
Minkä hoitopolun? Jos oppilas on edennyt diagnoosiin asti, niin psykologihan on nimenomaan toimittanut hänet eteenpäin lääkärin arvioon. Se on se hoitopolku. En varmaan nyt ihan hahmota, mitä tarkoitat.
Jos erityisopettajalla ei ole resursseja opetuksen tukemiseen, niin se ei ole millään muotoa koulupsykologin vika. Ei ole sen opettajankaan toki. Työarjessa vaan saa ärsyttävän usein niskaansa valituksia, jotka oikeasti pitäisi suunnata sinne opettajan omille esimiehille. Koulupsykologi ei voi yhtään mitään sille, että ohjaajia on liian vähän ja erityisopettaja ei tue opettajia. Niistä asioista ei silti tule koulupsykologin työtä.
Erityisopettajan työaika kuluu palavereissa. Annetaan vanhemmille se kuva, että lasta autetaan. Opettajan ydinosaaminen on esim se ruotsi. Toki opettaja parhaansa tekee. Mutta kun oppilaita yhdellä opella on esim 200, joista esim 40 on jotain kriisiä päällä, ei lopputulos aina ole lapsen kannalta paras mahdollinen. Eikä psykologin tarvitse sekaantua opettamiseen. Riittäisi, että psykologi saisi sen hoitopolun kuntoon. Ei tietenkään ole sen psykologin vika, ettei sellaista ole.
Et selvästikään hahmota. Esim mutistit. Koulupsykologi voi todeta, että lapsi on mutisti, mutta isossakaan kaupungissa ei välttämättä ole yhtään hoitotahoa, joka kokisi, että he voisivat ottaa mutistin terapiaan. Koska hän ei puhu. Siinäpä se hoitopolku. Sitä ei ole.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No sanoohan sen nyt tervejärkikin, että jos lain mukaan koululaisen on päästävä psykologille viikossa ja kiireellisessä tapauksessa 24h tunnin kuluessa mutta silti lain vaatima koulupsykologien määrä on 1 psykolgi jokaista 780 oppilasta kohden niin joku tässä yhtälössä ei toimi ja tämä ei nyt päättäjillä mene jakeluun. Toiseksi, kuka haluaa noilla spekseillä enää hakeutua koulupsykologiksi.
Kun ilmeisesti monessa paikassa on pyöreä nolla psykologia tuota 780 oppilasta kohden. Eli onko syy siis kohtuuton työmäärä? Että siksi kukaan ei halua kyseistä työtä tehdä?
ApKoulupsykologien työmäärä on kohtuuton. Oppilaiden ongelmat ovat syviä kuin Mariaanien hauta tai valtavia kuin Mount Everes.
Kukaan ei yksinkertaisesti pian enää halua tehdä koulupsykologin työtä. Työ on niin kuormittavaa. Se ei ole pelkästään lukihäiriöiden testaamista, kuten menneinä vuosina.
Kukaan ei pian halua samasta syystä tehdä opettajien tai lastenhoitajien työtä. Kohta siis puuttuu tekijät monelta alalta, jossa ollaan tekemisissä lasten tai nuorten kanssa. Työ on liian kuormittavaa.
Jotain tarttis tehdä. Nyt olisi kurinpalauksen paikka. Vanhempien pitäisi ottaa vastuuta omasta jälkikasvustaan. Ja juu, tiedän, että toiset hoitavat ruutunsa oikein hienosti.
Ei tämä koulupsykologipula nyt sentään vanhempien vika voi olla. Eikä myöskään vanhempien ratkaistavissa.
Nuorten ongelmat kuuluu ensisijaisesti hoitaa ja ratkaista kotona eikä todellakaan ulkoistaa perheen ongelmia psykologeille. Eli vanhempien yksiselitteinen tehtävä on työstää, sanoittaa ja käydä läpi nuoren ongelmia, uudestaan ja uudestaan, ja sitten JOS keinot loppuu niin pyydetään psykologin apua. Valitettavasti vaan monet vanhemmat on niin kyvyttömiä ja avuttomia tai tunnekylmiä kasvattajia että nuoret jää yksin ongelmiensa kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pitäisikö siirtää katsetta myös ongelmien juurisyihin eli mitä koulu voisi tehdä toisin, että oireilua olisi vähemmän. Siirtäisin palloa myös ihan opetusministeriölle? Pitäisikö oppilaiden mielenterveyden olla ihan yksi tavoitteisiin kirjattu prioriteetti. Tukeeko kaikki tätä? Esim. inkluusio, itseohjautuvuus, avokonttoriluokat, se miten kiusaamiseen puututaan jne. jne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos koulupsykologi valittaa työnsä olevan rankkaa, miten ihmeessä opettajat selviävät arjesta?
Kouluspykologilla on kalenterit täytetty tapaamisilla, neuvotteluilla ja asiakkaana korkeintaan 1 oppilas kerrallaan. Samaan aikaan silöä opettajalla on nämä kaikki psykologian asiakkaat koko ajan.
Ehkä kannatraisi valita kokonaan toinen ala, jos kuormittuu yhdesyä asiakkaasta tunnin aikana
Sinulla ei ole kaikki psykologin asiakkaat samalla, vaan luokassasi näitä vahvaa tukea tarvitsevia on yleensä max 2, ellet työskentele Itä-Helsingissä. Sanoisin todella, että psykologi ja lastensuojelu työskentelevät paljon vaikeammin oirehtivien ja raskaiden vastuiden alla kuin opettajat.
Anteeksi, mutta missähän nämä psykologin ja lastensuojelun asiakkaat ovat sen suurimman osan päivästä? No, siellä luokassa! Miten ihmeessä kuvittelet, ettei se opettaja kohtaa juuri ne ongelmat siellä luokassa, jonka vuoksi se lpsi käy siellä psykologin luona??
Tässähän se nykyklulumaailman suurin ongelma on, vaikeasti oireilevat asiakkaat ovat siellä yleisopetuksessa ja opettajan pitäisi pärjätä yksin useamman oirehtijan kanssa joka päivä. Ohjeita tulee milloin mitäkin vippaskonstia, lyhennettyä päivää, sitä aun tätä sirkustemppua pitäisi tehdä kunkin psykologin asiakkaan kanssa, kun siltä psykologilta untohtuu, että ne asiakkaat on kerralla siellä luokassa ja niitä on jokaisella luokalla kourallinen, jolla kohta joku diagnoosi.
Opettaja työskentelee luokassa. Sen varmasti käsitit alalle hakeutuessasi. Vaihda alaa jos harmittaa. Turhaan psykologeja syytät inkluusiosta. Teillä on lyhyet päivät ja pitkät lomat. Vastuusi koskee edelleen vain opettamista. Yhtään en arvosta itsensä ylentämistä ja muiden dissaamista opettajien taholta.
Opettajilla on tehty työaikaseurantaa. Oma päiväni pitkässä seurannassa oli keskimäärin 8,5 h päivä. Tiedän, että koulupsykologin päivä on lyhyempi. Joten jätä se opettajan haukkuminen. Jos lapsen etu kiinnostaa, koska tällä hetkellä opettajat ovat oikeasti niitä, jotka huolehtivat pahoinvoivista lapsista.
Ihan vilpitön kysymys sinulle opettaja. Jos keskustelu, kuten tämän aloituksen keskustelu, koskee jonkun ihan muun ammatin kuin opettajien työtä ja työolosuhteita, niin luuletko, että saat jotain sympatioita itsellesi tai opettajille siitä, että alat siinä keskustelussa valittamaan opettajien työn rankkuudesta ja valittamaan, että teillä opettajilla on kyllä asiat vielä huonommin?
Et saa sympatiaa. Ihmiset vain alkavat ajatella sinusta ja opettajista negatiivisesti.
En kaipaa sympatiaa itselleni. Kaipaan tukea nuorille, ja tietoa vanhemmille siitä, mikä on totuus koulumaailmassa. Koulupsykologien virkojen täyttäminen on ihan ok juttu, mutta ongelmat ovat tällä hetkellä ihan eri suuruusluokkaa. Viimeisen kymmenen vuoden aikana nuorten pahoinvointi on räjähtänyt käsiin. Mikään taho ei ota vastaan, eikä koulupsykologit ole tähän vastaus, koska he lähinnä tutkivat oppimisvaikeuksia, eivät hoida pahoinvoivia lapsia. Ainakaan niin, että se jotenkin riittäisi, vaikka psykologin virka olisikin täytetty.
Eli unohtakaa meidät opettajat, ihan vapaasti, mutta miettikää niitä lapsia. Haluatteko oikeasti, että tällä hetkellä ahdistuneen lapsen pääasiallisesta avusta vastaa ihminen, joka on lukenut pääaineenaan yliopistossa ruotsia tai kemiaa? Jos ette, pistetään nuorten mielenterveyspalvelut kuntoon nyt tänään.
Alkaen siitä, että jokaisella alle 25-vuotiaalla pitäisi olla oikeus päästä avun tarpeen arviointiin saman vuorokauden aikana. Ja hoitosuhde käynnistyisi samantien. Tällä hetkellä opettaja ja vanhemmat odottavat kuukausia ainoina ihmisinä, kun nuori puhuu itsemurhasta, ja hoitoon ei pääse.
Puhumattakaan siitä, että kun se nuori sitä itsemurhaa yrittää ja jää henkiin, hänet kotiutetaan sairaalaosastolta seuraavana päivänä. Vaikeimmin oireilevat psykiatriset lapset ja nuoret ovat meillä lastensuojelun sijaishuollossa. Heille on psykiatriaan erikoistuneita yksityisiä lastenkoteja. Näissä onnistuu 24/7 valvonta, mikä itsetuhoisille on oltava. Soten myötä hyvinvointialueiden lastensuojelubudjetit ovat romahtaneet. Ne ovat juuri nätä yksityisiä psykiatriayksiköt, jonne se raha on mennyt. Jatkossa näitä ei pysty käyttämään ja ne vaikeimmin oireilevat ovat jälleen vailla paikkaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meidän koulussa psykologin ei tarvitse ottaa kuin neljä asiakasta päivässä. Juo kahvia ja hipsuttelee villasukissaan taukotilassa. Lukee kirjaa. Ei ihme, että jonoja on.
Vierailija kirjoitti:
Pitäisikö siirtää katsetta myös ongelmien juurisyihin eli mitä koulu voisi tehdä toisin, että oireilua olisi vähemmän. Siirtäisin palloa myös ihan opetusministeriölle? Pitäisikö oppilaiden mielenterveyden olla ihan yksi tavoitteisiin kirjattu prioriteetti. Tukeeko kaikki tätä? Esim. inkluusio, itseohjautuvuus, avokonttoriluokat, se miten kiusaamiseen puututaan jne. jne.
Ei ongelmien juurisyyt ole koulussa. Vaan kotioloissa. Koulussa esiintyvät ongelmat ovat vain heijastumaa kotioloista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Meidän koulussa psykologin ei tarvitse ottaa kuin neljä asiakasta päivässä. Juo kahvia ja hipsuttelee villasukissaan taukotilassa. Lukee kirjaa. Ei ihme, että jonoja on.
Niinpä, mitään kirjauksia ja tutkimusten pisteyttämisiäkään ei tee? Sinähän hänen työnkuvansa ja työajan käyttönsä tiedät.
Vierailija kirjoitti:
Meidän koulussa psykologin ei tarvitse ottaa kuin neljä asiakasta päivässä. Juo kahvia ja hipsuttelee villasukissaan taukotilassa. Lukee kirjaa. Ei ihme, että jonoja on.
Neljä asiakasta päivässä tosiaan on suositeltu tahti. Itse olen aika tehokas, joten tykkään ottaa viisi per päivä. Kuusi on jo aivan tappotahti. Suuri osa työstä tuntuu olevan opettajille näkymätöntä; esimerkiksi yhteen tutkimusjaksoon menee aikaa helposti 20 tuntia, kun lasketaan kaikki palaverit, haastattelut, pisteytykset, yhteenvedon kirjoittamiset ja muut. Normipäivänäkin niiden neljän taikka viiden asiakkaan lisäksi on miljoona muuta asiaa. Opettajat änkeytyvät ruokalassa puhumaan kaikkea muuta kuin tietoturvallisesti sillä palkattomalla ruokatunnillasi. Opo tarvitsee lausuntoja harkinnanvaraiseen hakuun. Huoltajilta tulee yhteydenottoja, koululääkäriltä tulee ohjauksia ja kaiken keskellä joku opettaja on _sopinut_ huoltajan kanssa, että kyllä pitää koulupsykologin tutkimukset tehdä kun oppilaalla on ehkä lukivaikeus (vaikka tukitoimiin ei tarvitse minkään sortin diagnoosia tai tutkimuksia). Lisäksi 10 % työajasta pitäisi mennä juurikin koulutuksiin ja ammattikirjallisuuden lukemiseen, mikä ei todellakaan toteudu.
Omalla koululla suurin osa opettajista on oikein fiksuja ja kivoja ja tulemme hyvin toimeen. Tällaisissa keskusteluissa sitten kuitenkin kaivautuu esiin sitä sakkia, joiden takia opettajien työyhteisössä työskentely on välillä hemmetin raskasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meidän koulussa psykologin ei tarvitse ottaa kuin neljä asiakasta päivässä. Juo kahvia ja hipsuttelee villasukissaan taukotilassa. Lukee kirjaa. Ei ihme, että jonoja on.
Neljä asiakasta päivässä tosiaan on suositeltu tahti. Itse olen aika tehokas, joten tykkään ottaa viisi per päivä. Kuusi on jo aivan tappotahti. Suuri osa työstä tuntuu olevan opettajille näkymätöntä; esimerkiksi yhteen tutkimusjaksoon menee aikaa helposti 20 tuntia, kun lasketaan kaikki palaverit, haastattelut, pisteytykset, yhteenvedon kirjoittamiset ja muut. Normipäivänäkin niiden neljän taikka viiden asiakkaan lisäksi on miljoona muuta asiaa. Opettajat änkeytyvät ruokalassa puhumaan kaikkea muuta kuin tietoturvallisesti sillä palkattomalla ruokatunnillasi. Opo tarvitsee lausuntoja harkinnanvaraiseen hakuun. Huoltajilta tulee yhteydenottoja, koululääkäriltä tulee ohjauksia ja kaiken keskellä joku opettaja on _sopinut_ huoltajan kanssa, että kyllä pitää koulupsykologin tutkimukset tehdä kun oppilaalla on ehkä lukivaikeus (vaikka tukitoimiin ei tarvitse minkään sortin diagnoosia tai tutkimuksia). Lisäksi 10 % työajasta pitäisi mennä juurikin koulutuksiin ja ammattikirjallisuuden lukemiseen, mikä ei todellakaan toteudu.
Omalla koululla suurin osa opettajista on oikein fiksuja ja kivoja ja tulemme hyvin toimeen. Tällaisissa keskusteluissa sitten kuitenkin kaivautuu esiin sitä sakkia, joiden takia opettajien työyhteisössä työskentely on välillä hemmetin raskasta.
Sossulle on ajateltu kolmea tapaamista päivässä. Ei nämä meidän työt ole mitään sellaisia 20min lääkärikäyntejä, joilla kirjotetaan saikkulappu ja antibioottiresepti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi ihmeessä rakensitte tähän keskusteluun vastakkainasettelun koulupsykologi vs opettaja? Molemmat ovat tiukilla. Ja tämä ketju liittyy koulupsykologeihin, joiden tilanteesta herra paratkoon ei puhuta liikaa.
Samaa mietin. En käsitä miksi opettajat haluavat rakentaa vastakkainasettelua ja hämärryttää keskustelua pois koulupsykologien työstä kohti opettajien työtä. Mitä se palvelee? Oppilaitako? Ei taida.
Minusta vastaus aloittajan kysymykseen on raha. Keskustelun laajentamiseksi on minusta mielekästä pohtia esim tätä eri tavoin nostettua teemaa siitä, mitä muuta lasten tueksi voisi kouluun tuoda.
Psykologi tekee tutkimukset ja lapsi saa paperit. Olisi tärkeää ja lainmukaista, että tämä tapahtuisi nopeasti.
Mutta mitä sitten tehdään?
Kokemukseni mukaan koulupsykologin osuus loppuu yleensä siihen. Onko tämä tarkoitus tai tarkoituksenmukaista? Johtuuko osaamisesta vai resursseista vai tehtävänmäärittelystä?
Olisihan se kiva, jos siitä paperista olisi joku ottamassa koppia (open lisäksi). Että diagnoosi ei olisikaan se prosessin päätepiste vaan tuen alku.Missä muualla siis on pulaa tekijöistä, kuin psykologipalveluissa? Vai olisiko heidän myös voitava osallistua asioiden parantamiseen ongelmien tunnistamisen lisäksi?
Jostain syystä suhtaudut aika nihkeästi koulupsykologeihin. Joo ehkä pidät heitä tärkeänä ammattikuntana, mutta silti kommentistasi tihkuu nyreys ja nihkeys heitä kohtaan.
Uskoisin että työssäni kohtaamani psykologit tahtoisivat tehdä parempaa työtä (tällä tarkoitan siis saada suuremman vaikutuksen aikaan. Sen minkä tekevät tekevät varmastikin ihan oikein ja hyvin.). En siis koe että syhtaudun koulupsykologeihin nihkeästi.
Mutta nyreästi ja nihkeästi suhtudun kyllä siihen, miten heidän työnsä on järjestetty. Siihen millaista tukea oppilas ja ope ja koti heiltä kokemukseni mukaan saa. Tämähän voi tietysti vaihdella paljon kunnittain ja henkilönkin mukaan.
Ja varmaan suurelta osin on kyse juuri tuosta resurssin puuttumisesta, jota aloittaja nostaa esiin. Mutta koska en ole koskaan nähnyt koulupsykologia muussa kuin diagnostisessa työssä, en aidosti tiedä, ovatko he se ammattiryhmä, joka diagnoosin jälkeenkin voisi tilannetta olla parantamassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi ihmeessä rakensitte tähän keskusteluun vastakkainasettelun koulupsykologi vs opettaja? Molemmat ovat tiukilla. Ja tämä ketju liittyy koulupsykologeihin, joiden tilanteesta herra paratkoon ei puhuta liikaa.
Samaa mietin. En käsitä miksi opettajat haluavat rakentaa vastakkainasettelua ja hämärryttää keskustelua pois koulupsykologien työstä kohti opettajien työtä. Mitä se palvelee? Oppilaitako? Ei taida.
Minusta vastaus aloittajan kysymykseen on raha. Keskustelun laajentamiseksi on minusta mielekästä pohtia esim tätä eri tavoin nostettua teemaa siitä, mitä muuta lasten tueksi voisi kouluun tuoda.
Psykologi tekee tutkimukset ja lapsi saa paperit. Olisi tärkeää ja lainmukaista, että tämä tapahtuisi nopeasti.
Mutta mitä sitten tehdään?
Kokemukseni mukaan koulupsykologin osuus loppuu yleensä siihen. Onko tämä tarkoitus tai tarkoituksenmukaista? Johtuuko osaamisesta vai resursseista vai tehtävänmäärittelystä?
Olisihan se kiva, jos siitä paperista olisi joku ottamassa koppia (open lisäksi). Että diagnoosi ei olisikaan se prosessin päätepiste vaan tuen alku.Missä muualla siis on pulaa tekijöistä, kuin psykologipalveluissa? Vai olisiko heidän myös voitava osallistua asioiden parantamiseen ongelmien tunnistamisen lisäksi?
Jostain syystä suhtaudut aika nihkeästi koulupsykologeihin. Joo ehkä pidät heitä tärkeänä ammattikuntana, mutta silti kommentistasi tihkuu nyreys ja nihkeys heitä kohtaan.
Uskoisin että työssäni kohtaamani psykologit tahtoisivat tehdä parempaa työtä (tällä tarkoitan siis saada suuremman vaikutuksen aikaan. Sen minkä tekevät tekevät varmastikin ihan oikein ja hyvin.). En siis koe että syhtaudun koulupsykologeihin nihkeästi.
Mutta nyreästi ja nihkeästi suhtudun kyllä siihen, miten heidän työnsä on järjestetty. Siihen millaista tukea oppilas ja ope ja koti heiltä kokemukseni mukaan saa. Tämähän voi tietysti vaihdella paljon kunnittain ja henkilönkin mukaan.
Ja varmaan suurelta osin on kyse juuri tuosta resurssin puuttumisesta, jota aloittaja nostaa esiin. Mutta koska en ole koskaan nähnyt koulupsykologia muussa kuin diagnostisessa työssä, en aidosti tiedä, ovatko he se ammattiryhmä, joka diagnoosin jälkeenkin voisi tilannetta olla parantamassa.
Oma asenteesi on kuitenkin sellainen, että en yhtään ihmettele, että kouluista puuttuu psykologeja, jos asenteesi on yleinen. Sehän on oikeasti kammottava. Se psykologi on siellä koulussa yksin ilman työyhteisön tukea. Vastassa laumallinen nyreitä opettajia ja sitten hyvin vaativat asiakkaat ja näiden vanhemmat. Eikä sen psykologin tehtävä edes ole olla opettajien riistettävänä, kuten näytät ajattelevat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi ihmeessä rakensitte tähän keskusteluun vastakkainasettelun koulupsykologi vs opettaja? Molemmat ovat tiukilla. Ja tämä ketju liittyy koulupsykologeihin, joiden tilanteesta herra paratkoon ei puhuta liikaa.
Samaa mietin. En käsitä miksi opettajat haluavat rakentaa vastakkainasettelua ja hämärryttää keskustelua pois koulupsykologien työstä kohti opettajien työtä. Mitä se palvelee? Oppilaitako? Ei taida.
Minusta vastaus aloittajan kysymykseen on raha. Keskustelun laajentamiseksi on minusta mielekästä pohtia esim tätä eri tavoin nostettua teemaa siitä, mitä muuta lasten tueksi voisi kouluun tuoda.
Psykologi tekee tutkimukset ja lapsi saa paperit. Olisi tärkeää ja lainmukaista, että tämä tapahtuisi nopeasti.
Mutta mitä sitten tehdään?
Kokemukseni mukaan koulupsykologin osuus loppuu yleensä siihen. Onko tämä tarkoitus tai tarkoituksenmukaista? Johtuuko osaamisesta vai resursseista vai tehtävänmäärittelystä?
Olisihan se kiva, jos siitä paperista olisi joku ottamassa koppia (open lisäksi). Että diagnoosi ei olisikaan se prosessin päätepiste vaan tuen alku.Missä muualla siis on pulaa tekijöistä, kuin psykologipalveluissa? Vai olisiko heidän myös voitava osallistua asioiden parantamiseen ongelmien tunnistamisen lisäksi?
Jostain syystä suhtaudut aika nihkeästi koulupsykologeihin. Joo ehkä pidät heitä tärkeänä ammattikuntana, mutta silti kommentistasi tihkuu nyreys ja nihkeys heitä kohtaan.
Uskoisin että työssäni kohtaamani psykologit tahtoisivat tehdä parempaa työtä (tällä tarkoitan siis saada suuremman vaikutuksen aikaan. Sen minkä tekevät tekevät varmastikin ihan oikein ja hyvin.). En siis koe että syhtaudun koulupsykologeihin nihkeästi.
Mutta nyreästi ja nihkeästi suhtudun kyllä siihen, miten heidän työnsä on järjestetty. Siihen millaista tukea oppilas ja ope ja koti heiltä kokemukseni mukaan saa. Tämähän voi tietysti vaihdella paljon kunnittain ja henkilönkin mukaan.
Ja varmaan suurelta osin on kyse juuri tuosta resurssin puuttumisesta, jota aloittaja nostaa esiin. Mutta koska en ole koskaan nähnyt koulupsykologia muussa kuin diagnostisessa työssä, en aidosti tiedä, ovatko he se ammattiryhmä, joka diagnoosin jälkeenkin voisi tilannetta olla parantamassa.
Mitä apua toivoisit psykologin voivan konkreettisesti antaa opettajille diagnostisen työn jälkeen?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi ihmeessä rakensitte tähän keskusteluun vastakkainasettelun koulupsykologi vs opettaja? Molemmat ovat tiukilla. Ja tämä ketju liittyy koulupsykologeihin, joiden tilanteesta herra paratkoon ei puhuta liikaa.
Samaa mietin. En käsitä miksi opettajat haluavat rakentaa vastakkainasettelua ja hämärryttää keskustelua pois koulupsykologien työstä kohti opettajien työtä. Mitä se palvelee? Oppilaitako? Ei taida.
Minusta vastaus aloittajan kysymykseen on raha. Keskustelun laajentamiseksi on minusta mielekästä pohtia esim tätä eri tavoin nostettua teemaa siitä, mitä muuta lasten tueksi voisi kouluun tuoda.
Psykologi tekee tutkimukset ja lapsi saa paperit. Olisi tärkeää ja lainmukaista, että tämä tapahtuisi nopeasti.
Mutta mitä sitten tehdään?
Kokemukseni mukaan koulupsykologin osuus loppuu yleensä siihen. Onko tämä tarkoitus tai tarkoituksenmukaista? Johtuuko osaamisesta vai resursseista vai tehtävänmäärittelystä?
Olisihan se kiva, jos siitä paperista olisi joku ottamassa koppia (open lisäksi). Että diagnoosi ei olisikaan se prosessin päätepiste vaan tuen alku.Missä muualla siis on pulaa tekijöistä, kuin psykologipalveluissa? Vai olisiko heidän myös voitava osallistua asioiden parantamiseen ongelmien tunnistamisen lisäksi?
Eikös tuo ole erityisopettajan työkenttää? Opettajat ovat pedagogiikan ammattilaisia ja kouluttautuneet asioiden opettamiseen. Hämmentää aina se, kun joku opettaja haluaisi psykologin kertovan, miten hänen pitäisi _opettaa_ lasta. Sehän on sitä opettajan työn ydinosaamista.
Minulle taas on hämmentävää, että miksi se koulupsykologin palvelu = diagnoosi on hyvin tärkeä, jos sinne ohjaudutaan koska ope näkee lukivaikeuspulmaa/keskittymiapulmaa tms. ja lukivaikeus/keskittymis tms. diagnoosin jälkeen open tulee ihan itse osata järjestää opetus oikein, koska se on hänen ydinosaaminen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi ihmeessä rakensitte tähän keskusteluun vastakkainasettelun koulupsykologi vs opettaja? Molemmat ovat tiukilla. Ja tämä ketju liittyy koulupsykologeihin, joiden tilanteesta herra paratkoon ei puhuta liikaa.
Samaa mietin. En käsitä miksi opettajat haluavat rakentaa vastakkainasettelua ja hämärryttää keskustelua pois koulupsykologien työstä kohti opettajien työtä. Mitä se palvelee? Oppilaitako? Ei taida.
Minusta vastaus aloittajan kysymykseen on raha. Keskustelun laajentamiseksi on minusta mielekästä pohtia esim tätä eri tavoin nostettua teemaa siitä, mitä muuta lasten tueksi voisi kouluun tuoda.
Psykologi tekee tutkimukset ja lapsi saa paperit. Olisi tärkeää ja lainmukaista, että tämä tapahtuisi nopeasti.
Mutta mitä sitten tehdään?
Kokemukseni mukaan koulupsykologin osuus loppuu yleensä siihen. Onko tämä tarkoitus tai tarkoituksenmukaista? Johtuuko osaamisesta vai resursseista vai tehtävänmäärittelystä?
Olisihan se kiva, jos siitä paperista olisi joku ottamassa koppia (open lisäksi). Että diagnoosi ei olisikaan se prosessin päätepiste vaan tuen alku.Missä muualla siis on pulaa tekijöistä, kuin psykologipalveluissa? Vai olisiko heidän myös voitava osallistua asioiden parantamiseen ongelmien tunnistamisen lisäksi?
Jostain syystä suhtaudut aika nihkeästi koulupsykologeihin. Joo ehkä pidät heitä tärkeänä ammattikuntana, mutta silti kommentistasi tihkuu nyreys ja nihkeys heitä kohtaan.
Uskoisin että työssäni kohtaamani psykologit tahtoisivat tehdä parempaa työtä (tällä tarkoitan siis saada suuremman vaikutuksen aikaan. Sen minkä tekevät tekevät varmastikin ihan oikein ja hyvin.). En siis koe että syhtaudun koulupsykologeihin nihkeästi.
Mutta nyreästi ja nihkeästi suhtudun kyllä siihen, miten heidän työnsä on järjestetty. Siihen millaista tukea oppilas ja ope ja koti heiltä kokemukseni mukaan saa. Tämähän voi tietysti vaihdella paljon kunnittain ja henkilönkin mukaan.
Ja varmaan suurelta osin on kyse juuri tuosta resurssin puuttumisesta, jota aloittaja nostaa esiin. Mutta koska en ole koskaan nähnyt koulupsykologia muussa kuin diagnostisessa työssä, en aidosti tiedä, ovatko he se ammattiryhmä, joka diagnoosin jälkeenkin voisi tilannetta olla parantamassa.
Mitä apua toivoisit psykologin voivan konkreettisesti antaa opettajille diagnostisen työn jälkeen?
Minusta olisi mahtavaa, jos sitten yhdessä mietittäisiin lapselle sopivia tukitoimia. Näin äkkiseltään vaikka:
Että joku toinen ammattilainen (psykologi?) laskeutuisi tarvittaessa luokkaan ja toisi uutta näkökulmaa mahdollisiin tapoihin ja käytänteisiin, joilla tukea juuri tätä lasta ottaen huomioon tutkimuksissakin esiin tulleet pulmat.
Että hän ottaisi kantaa ongelman 'vakavuuden' arviointiin isommassa kuvassa ja auttaisi esimerkiksi saamaan lisäresurssia oppilaalle, jos laajemmassa tuentarpeiden ja resurssien yhteensovittamisessa se olisi oikeudenmukaista.
Että hän voisi antaa kotiin työkaluja lapsen tukemiseen.
Että hän voisi ohjata ja auttaa perhettä tarpeen mukaan eteenpäin oikean tuen piiriin siten, että he sinne myös päätyisivät (=ei vain virke siellä paperissa).
Eikös tuo ole erityisopettajan työkenttää? Opettajat ovat pedagogiikan ammattilaisia ja kouluttautuneet asioiden opettamiseen. Hämmentää aina se, kun joku opettaja haluaisi psykologin kertovan, miten hänen pitäisi _opettaa_ lasta. Sehän on sitä opettajan työn ydinosaamista.