Surkea onlyfans taso
Olen tutustunut viime aikoina onlyfanssin suomalaisiin käyttäjiin. Maksanut monelle yhden kuukauden ja lopettanut.
Lähes poikkeuksetta kaikista paistaa vain halu hankkia rahaa. Asiakkaaseen ei panosteta, vaikka tilin etusivulla niin lukisikin. Viesteihin vastataan kyllä, mutta vastaukset ovat usein yhden sanan mittaisia, ja lähes koskaan en ole saanut mitään spontaania vasta kysymystä, joka osoittaisi hänen olevan kiinnostunut minusta.
Pitäisin aidosta ja mainostamistaan asioista sekä asiakkaistaan kiinnostuneista käyttäjistä. Sellaiselle harvinaisuudelle maksaisi mielellään useampia kuukausia. Mutta ei sellaisia taida löytyä? Saa sanoa nimiä jos tiedätte.
Tuntuu kuin he pitäisivät itseään ammattilaisina heti kun saavat tilin perustettua. Sen jälkeen otetaan ns.olen vain töissä täällä asenne. Ymmärrän kyllä että tietty yksityisyys on hyvä pitää, ja pitääkin pitää, mutta olisi hyvä paneutua harjoittamaansa ammattiin niin, että asiakkaat saa mitä haluaa. Uskon että tällöin raha alkaa myös tulla luoksesi asiakkaiden mukana.
Kuvat ja videot on yleensä aivan ok tasoa, mutta mitään uutta ei yleensä edes yritetä keksiä. Poikkeuksiakin tässä on.
Olen pettynyt, mutta en tiedä miksi edes parempaa odotin.
Kommentit (85)
Ulkomaiset ovat bottitilejä timai jonkun sutenöörin pyörittämiä automaatti kuvatoimintoineen. Suomalaiset taas hyvin usein juuri sellaisia kuin tässä ketjussa kuvailtu. Jotain pari poikkeusta kyllä löytyy, mut yleensä laittavat kahden viikon välein jonkun kuvan joka on otettu varastoon yhdessä kuvaus sessiossa joskus puoli vuotta sitten ja niitä sitten tiputellaan joskus harvoin.
Pitää myös erikseen mainita ne jotka antavat ymmärtää että näkyy enemmänkin ja sitten vähän pyllyä näytetään pikkareissa ja ujostellaan.
Vierailija kirjoitti:
Pitää myös erikseen mainita ne jotka antavat ymmärtää että näkyy enemmänkin ja sitten vähän pyllyä näytetään pikkareissa ja ujostellaan.
Teidän vuoksi nuo tuottavat miljardeja omistajilleen :-D
Mulla oli jossain vaiheessa ajatuksena tehdä jotain fetissi sisältöä siten että olisi joku koko pään peittävä maski anonyymiteetin takia. Meni fiilis heti siinä kohtaa kun kävi selväksi miten vaikea on ylipäätään tuoda omaa tiliä mitenkään esille, koska (sillä hetkellä ainakaan) ei ollut mitään suoraa hakutoimintoa. Käytettyjä pikkareita oli yhden sivuston kautta myynnissä ja siellä oli vaan koko paikan fiilis todella halpa. Ehkä en sitten ole tarpeeksi "halpa tyhjäpää" kun ei tullut yksiäkään kauppoja. Oma mieltymys eroottisesta on aika erilainen näihin "tissit tiskillä ja kaikki alennuksella" verrattuna.
..matematiikka ja taloistiedettä?
Kun se:
(olemassa oleva..) 'Tarjonta peittoaa sen (..olemassa olevan;) ..kysynnän?
--
(OVER the Top -tilanne. )
Vierailija kirjoitti:
Mulla oli jossain vaiheessa ajatuksena tehdä jotain fetissi sisältöä siten että olisi joku koko pään peittävä maski anonyymiteetin takia. Meni fiilis heti siinä kohtaa kun kävi selväksi miten vaikea on ylipäätään tuoda omaa tiliä mitenkään esille, koska (sillä hetkellä ainakaan) ei ollut mitään suoraa hakutoimintoa. Käytettyjä pikkareita oli yhden sivuston kautta myynnissä ja siellä oli vaan koko paikan fiilis todella halpa. Ehkä en sitten ole tarpeeksi "halpa tyhjäpää" kun ei tullut yksiäkään kauppoja. Oma mieltymys eroottisesta on aika erilainen näihin "tissit tiskillä ja kaikki alennuksella" verrattuna.
Miksi maski päässä jos sitä ei ole tarkoitus edes näyttää? Kuvaa niitä lävistettyjä terskanjäänteitä vaan.
Siis aikuisten oikeesti, kuka maksaa kännykällä otetuista suttuisista kuvista jossa pimatsu keikistelee rinkulavalon edessä halvoissa vetimissä?
Vierailija kirjoitti:
Siis aikuisten oikeesti, kuka maksaa kännykällä otetuista suttuisista kuvista jossa pimatsu keikistelee rinkulavalon edessä halvoissa vetimissä?
Kaikki Chaturbate-käyttäjät #livecam.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla oli jossain vaiheessa ajatuksena tehdä jotain fetissi sisältöä siten että olisi joku koko pään peittävä maski anonyymiteetin takia. Meni fiilis heti siinä kohtaa kun kävi selväksi miten vaikea on ylipäätään tuoda omaa tiliä mitenkään esille, koska (sillä hetkellä ainakaan) ei ollut mitään suoraa hakutoimintoa. Käytettyjä pikkareita oli yhden sivuston kautta myynnissä ja siellä oli vaan koko paikan fiilis todella halpa. Ehkä en sitten ole tarpeeksi "halpa tyhjäpää" kun ei tullut yksiäkään kauppoja. Oma mieltymys eroottisesta on aika erilainen näihin "tissit tiskillä ja kaikki alennuksella" verrattuna.
Miksi maski päässä jos sitä ei ole tarkoitus edes näyttää? Kuvaa niitä lävistettyjä terskanjäänteitä vaan.
Tyyppi ei oo näköjään ikinä kuullut kinky ja fetissijutuista jos maskin pitäminen on noin outoa...
Maskeja on nähty kaasunaamareista seepran päihin.
Ymmärsin että kyse olisi anonymiteetin vuoksi naamiotumisesta.
Jos haluaa tienata, tulee kuvien laatuun panosta. Kännykkäkuvat ei kelpaa.
Vierailija kirjoitti:
Jos haluaa tienata, tulee kuvien laatuun panosta. Kännykkäkuvat ei kelpaa.
Tuohan on helppoa +10k€/kk ansioilla.
Muuten olen sitä mieltä että OF = helmiä sioille.
suomalaiset of-naiset ovat samanlaisia kun naiset ylipäätään. annetaan ymmärtää, vaikka mitä. julkkiksilta varsinkin odottaisin räväkkäämpiä vuotoja tai kuvia. mutta mitään ei ole. rahaa saa vaan mainostamalla. sitähän business on. myydään sisältöä, jolla on arvoa ja sitä ennen saa nähdä, että sillä on arvoa. tätä ei suominaiset ymmärrä millään tasolla.
Mikä sua nyt oikeasti kiukuttaa?
Sä olet nyt tuohtunut jostain jota et selvästikään pysty sanoittamaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos haluaa tienata, tulee kuvien laatuun panosta. Kännykkäkuvat ei kelpaa.
Tuohan on helppoa +10k€/kk ansioilla.
Muuten olen sitä mieltä että OF = helmiä sioille.Selittäisitkö huonot kuvat laihat tulot :-)

Ei se ole suoraan verrannollista. Ei kukaan kuvan laadulle runkkaa.
Itellä samankaltaisia kokemuksia, valitettavasti. Onneks löytyy joitain poikkeuksia. Kurkkaa @avaeuphoriafree
Taitaa olla ainut kenen tilaamista en oo lopettanut
Twitterissä ainakin nimellä @avaeuphoria ja redditissä miss_avaeuphoria
Twitter sallii todella kovan pornon, nyt en ihan tiedä millaista sieltä puuttuisi.