Lue keskustelun säännöt.
Onko muita jonka elämä on epäonnistunut
Epäonnistunut elämä
18.02.2023 |
Ei ole töitä, ei kavereita, ei läheisiä, ei tyttöystävää, ei rahaa juurikaan. Olen mitätön. Vietän elämääni yksin vailla mitään suuntaa. Kävin kyllä koulut ja opiskelin kahteen ammattiin. Koska en ole kovin puhelias ja sosiaalinen niin työn saanti on mahdotonta. Jo ei ole töitä ei ole rahaa ja silloin elämä on epäonnistunut.
Kommentit (80)
Et ole epäonnistunut etkä mitätön. Susta saattaa (ihan ymmärrettävästi) tuntua siltä, mutta ei se mikään totuus ole.
Masentuneelta sinä kuulostat ja siltä, että tarvitset apua elämäsi mielekkäämmäksi muuttamiseksi. Googlaa esim. mielenterveyspalvelut ja paikkakuntasi nimi. Myös netissä toimii paljon erilaisia ryhmiä.
Suosittelen myös lukemaan Johann Harin Mielen yhteydet - Masennuksen todelliset syyt -kirjan. Ei ole ns. self help -kirja, vaan laajaan tutkimukseen pohjautuvaa tietoa helppotajuisesti kirjoitettuna.
Toivotan sulle voimia. Älä jää yksin ajatustesi kanssa, ansaitset apua ja mielekkään elämän!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Elämä on epäonnistunut jos kuolee jo ennen syntymäänsä.
Sain juuri töitä pitkän työttömyyden jälkeen. Työttömänä tunsin oloni arvottomaksi ja irralliseksi. Epäonnistuneeksi.
Nyt kun olen töissä, mieli on rentoutunut, mutta en voi ajatella että kenenkään arvo mitattaisiin sillä onko töissä tai onko parisuhdetta.
Ilo ja onnikaan ei automaattisesti synny niiden kautta vaan ne ovat kiinni siitä, miten hyvin pystyy olemaan tyytyväinen tai miten pystyy tarttumaan iloon, jota tilaisuus tarjoaa.
Vierailija kirjoitti:
Minulla on töitä, mutta ei muuta elämää. Sikäli olen epäonnistunut.
Ikää on niin paljon, että taitaa kuolema tulla ennen kuin se kaivattu elämä.
Sama täällä, olen yrittänyt mutta kun ei niin ei
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Monesti on kaikki mennyt persiilleen, mutta aina on kerätty kerättävissä oleva ja noustu uudelleen.
Se hyöty noista kokemuksista on ollut, ettei enää mikään pelota ja tietää aina selviävänsä tapahtui mitä tahansa.Voin kokemuksesta kertoa, että tuollainen reipas ajattelu kyllä hiipuu sitten, kun ikää on niin paljon, ettei selviämismahdollisuuksia enää ole. Pitkän sarjan takaiskuja kokenut koditon, työtön, rahaton ja raihnainen kuusikymppinen ei nouse ihmisten kirjoihin enää muulla kuin kunnon lottovoitolla.
Suomessa jokainen saa kodin ja rahat perustoimeentuloon. Päihdeongelma voi silloinkin pilata asiat, joten siitä eroon ensiksi. Jos kotipaikkakunnalla on asuntoihin jono, muuta toisaalle. Pikkukunnilla voi olla vuokra-asuntoja tyhjilläänkin. Harrastaa voi edullisestikin, parempi syödä terveellisesti ja halvalla, opettele kokkaamaan. Fyysinen kunto parantaa raihnaisuuden kanssa selviämistä jne... Ei hanskoja tiskiin liian aikaisin, parempi suunnitella miten 20 seuraavaa vuotta kituuttaa ilman, että itse sabotoi asioita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin kauan, kun on elämää ei pidä tehdä loppupäätelmää, että se on epäonnistunut. Kriteerit voi asettaa armollisesti ja päivä päivältä toteuttaa minitavoitteita.
Jokainen on joskus ollut syvällä epäonnistumisen suossa. Se on kuitenkin vain se aika. Kaikki menestyjätkin ovat siellä olleet.
Ja niin ovat olleet myös ne ihmiset, joilta 1990-lama vei hengen. Oletkos käynyt huhuilemassa heille, että se on kuitenkin vain se aika?
Isäni oli tuolloin itsemurhan partaalla mutta selvisi kumminkin. Ei olisi ollut fiksua jättää loppuelämä katsomatta. Nyt menee hyvin eläkeläisenä puolison kanssa, lapset valmistuneet hyviin ammatteihin ja lapsenlapsiakin on. Iloitsee elämästä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Monesti on kaikki mennyt persiilleen, mutta aina on kerätty kerättävissä oleva ja noustu uudelleen.
Se hyöty noista kokemuksista on ollut, ettei enää mikään pelota ja tietää aina selviävänsä tapahtui mitä tahansa.Voin kokemuksesta kertoa, että tuollainen reipas ajattelu kyllä hiipuu sitten, kun ikää on niin paljon, ettei selviämismahdollisuuksia enää ole. Pitkän sarjan takaiskuja kokenut koditon, työtön, rahaton ja raihnainen kuusikymppinen ei nouse ihmisten kirjoihin enää muulla kuin kunnon lottovoitolla.
Suomessa jokainen saa kodin ja rahat perustoimeentuloon. Päihdeongelma voi silloinkin pilata asiat, joten siitä eroon ensiksi. Jos kotipaikkakunnalla on asuntoihin jono, muuta toisaalle. Pikkukunnilla voi olla vuokra-asuntoja tyhjilläänkin. Harrastaa voi edullisestikin, parempi syödä terveellisesti ja halvalla, opettele kokkaamaan. Fyysinen kunto parantaa raihnaisuuden kanssa selviämistä jne... Ei hanskoja tiskiin liian aikaisin, parempi suunnitella miten 20 seuraavaa vuotta kituuttaa ilman, että itse sabotoi asioita.
Siinä taas suulla suuremmalla. On mahdollista, että mikään noista neuvoista ei ole noudatettavissa. Mitäs sitten tehdään?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mun selviämisvietti sanoo, että jos kaikki menee perseelleen, suuntaa Lappiin ja etsi mukava poromies. Pysyt hengissä.
Vanha kunnon prostituutio, vai?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen selvinnyt pahoistakin vastoinkäymisistä. Mulla on aina ollut säästöjä ja hyvä koulutus. Sukan varressa pitää aina olla sen verran, ettei työnantaja pääse vittuilemaan. Voit sanoa itsesi irti kevyesti siltä seisomalta. Kerran olen tuon tehnyt.
Nykyään, kun opiskelee sen hyvän koulutuksen, siihen joutuu moni ottamaan velkaa.
Sun oppien mukaan pitää myös vastavalmistuneella olla sen verran sukanvarressa, ettei työnantaja pääse vittuilemaan. Tähän on vain yksi selitys. Olet rikkaan perheen lapsi, joka luulee menestyksensä johtuvan omasta työnteosta, mutta aina on isukki rahoineen tasoittanut tien.
Voit ottaa velkaa. Melkein kaikki ottavat. Itse en ottanut. Mulla oli tallessa kesätienestit ja sain opintotukea. Elin köyhästi. Osaan säästää ysärin lapsena tarvittaessa kaikesta.
Kesätöistä ja opintotuistako säästit sukanvarteen sen verran, kuten kuuluu, eli ainakin puolen vuoden kuluja varten olevan summan?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse en saanut edes opintoja loppuun. Terveys mennyttä, ihmissuhteet mennyttä, ei töitä, ulkonäkö pilalla, ei mitään toivoa tulevaisuuden suhteen. Kolmekymppisenä valmis hautaan.
Vierailija kirjoitti:
Itse en saanut edes opintoja loppuun. Terveys mennyttä, ihmissuhteet mennyttä, ei töitä, ulkonäkö pilalla, ei mitään toivoa tulevaisuuden suhteen. Kolmekymppisenä valmis hautaan.
Kolmikymppisenä terveyden on oltava todella huono, jotta kaikki toivo olisi mennyttä. Mitä siis et pysty tekemään sairauden vuoksi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun selviämisvietti sanoo, että jos kaikki menee perseelleen, suuntaa Lappiin ja etsi mukava poromies. Pysyt hengissä.
Vanha kunnon prostituutio, vai?
Nö myttä syynähän ölisi ydeää, mä pärystäisin jöötelötöhtaan jä välmystäysyn pröstityyttijöötelöä!
Vierailija kirjoitti:
Koen, että olen epäonnistunut vaikka päällisin puolin minulla paperilla menee kai ihan ok..On työtä, maisterintutkinto, mies, koira. Teen kuitenkin työtä jota inhoan ja saan huonoa palkkaa henkisesti raskaasta työstä, vapaa-ajalla jaksan vain levätä, olen kireä ja pettynyt, että olen ollut työtön tai huonossa työssä..
Huh, tuohan oli kuin minun elämästäni kirjoitettu. Mitäpä tuohon muuta lisäämään, hyvin kiteytetty.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä meitä epäonnistujia on. Ja kyllä, olemme epäonnistujia vaikka aina muka sanotaan, että ei ihmisarvo ole kiinni saavutuksista tai tekemisistä. Kyllä se vain on.
Ihminen ilman koulutusta, työtä, ihmissuhteita, omaisuutta tai mitään on epäonnistunut ihminen. Sen tietää ihminen itse ja sen hänelle ilmaisevat muut ihmiset ja yhteiskunta.
Joku saattaa myös sanoa, että pitää löytää merkitys elämään jostain muualta, mutta ei sekään toimi, koska ei todellisuudelta voi täydellisesti paeta. Jokainen hetki muiden ihmisten keskuudessa muistuttaa epäonnistumisesta ja se on henkisesti kovin vaikea paikka.
Loppujen lopuksi elämässä on aika paljon huonoja hetkiä ja tyhjiä, turhia hetkiä, toistamista päivästä toiseen. Sitten on muutamia hyviä hetkiä ja iloisia, hyviä päiviä. Mutta enimmäkseen elämä on kaikilla aika tyhjänpäiväistä.
Sellaista se vaan on.
Kaiken lisäksi elämä on aika lyhyt, aktiivista aikuisaikaa on vain noin 60 vuotta. Sitä ennen on lapsi ja sen jälkeen vanhus vaivoineen.
Muuten samanlainen tilanne kuin sulla, mutta mulla on muutama läheinen ja pari kaveria, ja ehkä siksi en tunne itseäni epäonnistuneeksi. Toivottavasti en menetä heitä pian. Toivon, että saisit ihmisiä elämääsi. Laumaan kuuluminen on ihmisen lajityypillisiä käytösmalleja, ja moni ihminen masentuu ilman sitä. m46
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sosiaalista kanssakäymistä voi opetella mikäli niin vain haluaa.
Mitä menetkö väkisin juttelee ihmisille jotka ei sinun kanssa halua jutella. Tai menetkö harrastuksiin jonne sinua ei haluta?
Sinulla on aivan yhtälainen oikeus harrastaa kuin niillä muillakin. Mistä harrastuksesta on kyse? Mene vain paikalle, sen sijaan että tarkkailet ihmisiä ja heidän reaktioitaan sinun, keskity itse harrastukseen, niin huomaat että homma sujuu paremmin. Kun unohdat ympäristön, olosi paranee ja se heijastuu sinusta ulospäin, vaikutat itsevarmemmalta. Tuo taas vaikuttaa toisiin ja heidän vaikutelmaan sinusta ja saa heidät ehkä luontevammin juttelemaan sinulle. Hyvän kierre alkaa tuosta. Itsetarkkailu on itsen pahin vihollinen, yritä välttää sitä.
Tsemppiä!
Vierailija kirjoitti:
Pohjalta on hyvä ponnistaa. On vain yksi suunta. Mikä tahansa parannus on ylöspäin.
Pohjalta ei pääse ylös. Saisipa eutanasian niin loppuisi tämä turha kituminen. Tai ehkä pitäisi alkaa käyttämään kaikkia mahdollisia huumeita ja paljon viinaa. Kun ei millään ole enää mitään merkitystä.
Vierailija kirjoitti:
Loppujen lopuksi elämässä on aika paljon huonoja hetkiä ja tyhjiä, turhia hetkiä, toistamista päivästä toiseen. Sitten on muutamia hyviä hetkiä ja iloisia, hyviä päiviä. Mutta enimmäkseen elämä on kaikilla aika tyhjänpäiväistä.
Sellaista se vaan on.
Kaiken lisäksi elämä on aika lyhyt, aktiivista aikuisaikaa on vain noin 60 vuotta. Sitä ennen on lapsi ja sen jälkeen vanhus vaivoineen.
Ei aktiivista aikuisikää ole 60 vuotta! Ei lähellekään. Tai ei ainakaan silloin, jos / kun on tehnyt nuoresta asti ruumiillista työtä koska se kaikki tuntuu kropassa jo +40-vuotiaana eikä kaikkia kipuja/kolotuksia korjaa enää mikään liike eikä lääke. Siinä vaiheessa voi enää vain haaveilla siitä aktiivisesta elämästä ja kaikista niistä asioista joita siirsi "aikaan parempaan".
Todellisuudessa sitä aidosti mukavaa ja aktiivista elämää on aikuisiällä vain pari-kolme vuosikymmentä ja siitäkin etenkin alkuosa on varsin niukkaa kituuttamista rahallisesti eikä se vauraudeksi muutu matalapalkka-alalla työskennellessä koskaan :-(
Ihmiselämä on oikeasti todella lyhyt ja se menee aivan hujauksessa. Etenkin siis se elämänarvoinen osa.
Mieti mitä voit tehdä tänään, että tulevaisuudessa sulla on parempi elämä.