Miten pääsit yli ystävyyden päättymisestä?

Vierailija kirjoitti:

Juuri meni poikki 30- vuotinen ystävyys. Ei tunnu missään. Hänen häijyytensä lisääntyi loppua kohti niin että oli hyvin helppoa päästää irti.

Onko miten yleistä, että ihmisestä tulee ystävyyden heikentyessä häijy? Minulle kävi niin, että opiskeluaikoina olimme ystäväni kanssa eri paikkakunnilla lähes vuoden ja pitkästä aikaa tavatessamme havainnoin, että arvomaailmamme olivat aika kaukana toisistaan ja ilmeisesti aloin ottaa etäisyyttä; ystävä reagoi ryhtymällä häijyksi: piikikkääksi, epäluotettavaksi, iski tarkoituksella sanoillaan sellaisiin kohtiini, joista tiesi, että niistä puhumalla minuun sattuu. Välit katkesivat aika pian tämän jälkeen. Mutta muutaman vuoden päästä päädyimme taas olemaan tekemisissä, ja ainakin minä olin ottanut tuon "eron" raskaasti; kuitenkaan mistään asiasta ei voitu puhua, ja kun sanoin luottamuksen pettämisestä, hän ei suostunut ottamaan kritiikkiä vastaan ja piti  minua naurettavana. Oltiin tekemisissä, kunnes taas parin vuoden päästä meni välit. Ja taas sama. Joka kierroksella etäännyin ystävästä yhä enemmän. Kunnes viimein koitti se viimeinen pisara. Sen jälkeen en ole välittänyt oikeastaan yhtään, mitä tuolle ennen niin tärkeälle elämäni ihmiselle kuuluu tai tapahtuu. Jos olemme samassa tilaisuudessa tai törmäämme kadulla, yritän tervehtiä mutta hän kääntää päänsä pois.

Kuten edellinen kommentoija totesi, ystävän toistuvan häijyyden vuoksi ja siksi, että osa surusta tuli käsiteltyä jo vuosia aiemmin, lopullinen irtipäästäminen ei ollut vaikeaa, pikemminkin helpottavaa.

Tämä ei tarkoita sitä, että ap olisi ollut häijy, koska syitä ystäväeroon on yhtä monia kuin ystävyyksiäkin. Mutta häijyys tekee erosta helpomman. Koska ap:n tapauksessa kyse ei ole sellaisesta, ja jos asia mietityttää, kannattaa harkita sitä, olisiko ystävä voinut olla sinulle kateellinen jostakin asiasta. Kateus on niin hävettävä tunne, että ihminen ei kestä kohdata sitä, ja siksi asiasta ei voi puhua.

Vierailija kirjoitti:

Eueje kirjoitti:

No jos häntä ei kiinnosta miksi sua pitäisi kiinnostaa?

Väkisinkin tulee mieleen mitä olet tehnyt hänelle?

Hän teki minulle. Valehtelua ym. Sitten laitoin välit poikki itse. Mutta myöhemmin olisin halunnut selvittää asioita. Oli virhe ilmeisesti ottaa yhteyttä

Eli hän petti luottamuksesi. Eikä kyennyt käsittelemään asiaa. Ja sinä olit asian kanssa ok, mutta yritys selvittää asiat ikään kuin avasi vanhan haavan? Jos toinen osapuoli ei pysty/halua käsitellä asiaa, sen kanssa on vain elettävä. Anna itsellesi lupa surra kaikessa rauhassa ja niin kauan kuin tarve vaatii tuota ystävyyden päättymistä ja tuosta tärkeästä ihmisestä luopumista. Jos et taistele vastaan vaan annat tunteiden ja muistojen tulla niin kuin tulevat, huomaat jossain kohtaa, että enää menneiden muistelu ei satu niin kovasti. Ja jossain kohtaa niistä muistoista tulee haikeita, ja vielä pidemmän ajan kuluttua niistä tulee mukavia, kun tämänhetkiset surun ja pettymyksen tunteet eivät niitä enää väritä.

Taisi olla minun päätökseni pääosin tuo ystävyyssuhteen päättyminen.

En halunnut olla toksisten ihmisten kanssa tekemisissä.

Ei ole ollut ikävä.

Vierailija kirjoitti:

Helposti. Vuosien aikana muututtiin molemmat ihmisinä niin paljon, että ystävyydestä tuli käytännössä mahdotonta. En minä halua olla ystävä sellaisen ihmisen kanssa, jonka vallitseva perustunne on viha ja katkeruus kaikkea kohtaan. Ystävyyden päättyminen oli huojentavaa.

Sama.

aina on ollut hyvin helppoa. exät ja ystävät samalla tavalla, eli kun luottamus särkyy, se on sitten siinä. en anna anteeksi, enkä armoa. saatan olla hieman tylyhkö tyttö, mutta en halua tietää mitään tällaisten hyypiöiden elämästä kun välit on kerran poikki laitettu. eikä niitä enää koskaan korjata. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Näin kaupassa tänään hänet . Ei edes tervehtinyt, vaikka sanoi aikoinaan, että voidaan moikata

Tervehditkö sinä sitten häntä?

Kyllä. Laitoin kasvoille pienen hymyn ja sanoin moi. Hän katsoi minua kuin halpaa makkaraa

Niin se tarina muuttuu ja kehittyy sen mukaan, mitä satutaan kysymään.

En tiedä miten pääsisin yli. 15 vuotta kestänyt ystävyys päättyi yllättäen siihen, että ystäväni ei hyväksynyt että voimme olla jostain asiasta eri mieltä ja silti olla ystäviä ja kunnioittaa toisiamme. Olisin halunnut jutella ja selvittää asiat, mutta toinen ei halua. En ymmärrä miten kukaan voi tehdä ystävälle niin, kaiken jälkeen, jättää vain kaikki kesken, ilman selityksiä. En tiedä miten toivun tästä. Kaipaan häntä niin paljon. Olo on petetty ja loukattu, enkö merkinnytkään mitään.

Vierailija kirjoitti:

Itse olen jo pari vuotta kipuillut kovasti pelkän ystävyyden muuttumisen vuoksi. Ollaan vielä kyllä tekemisissä, mutta tuntuu, että sellaista aitoa yhteyttä ei enää ole. Sanat ja teot puhuu eri kieltään ja joitain pieniä valheita vielä päälle. Ollaan teini-iästä asti oltu ns. parhaita ystäviä, mutta enää ei kyllä sitä olla kuin korulauseissa ja juhlapuheissa. Pakko se on ollut itselle pikkuhiljaa myöntää, että ystävyytemme ja hän merkitsi minulle enemmän kuin minä hänelle. Mieli on tosi synkkä tämän vuoksi.  Minkäs teet, en keksi keinoa miten korjata tätä.

Anna hänen etääntyä rauhassa, jossain vaiheessa voitte sitten taas lähentyä. Pahin virhe mielestäni on se, että toinen roikkuu, vaikka kuinka yrittäisi viestittää, ettei jaksa olla tekemisissä. Silloin on pakko katkaista suhde kokonaan. Sen sijaan jos annat tilaa, voidaan ystävyyteen kenties joskus palata.

Minulla on yksi teiniaikojen hyvä ystävä, jonka kanssa joskus ehkä vielä lähennytään, vaikka nykyisin emme juurikaan ole yhteyksissä. Eri elämänvaihessa toiset ystävät voivat nousta nuoruuden ystävien tilalle. Me pidimme yhteyttä lasten alakouluikään asti, sitten hiipui monesta syystä ja nyt lapset ovat jo aikuisia. 

Koeta sinäkin etsiä muita ystäviä tilalle.

Vierailija kirjoitti:

En tiedä miten pääsisin yli. 15 vuotta kestänyt ystävyys päättyi yllättäen siihen, että ystäväni ei hyväksynyt että voimme olla jostain asiasta eri mieltä ja silti olla ystäviä ja kunnioittaa toisiamme. Olisin halunnut jutella ja selvittää asiat, mutta toinen ei halua. En ymmärrä miten kukaan voi tehdä ystävälle niin, kaiken jälkeen, jättää vain kaikki kesken, ilman selityksiä. En tiedä miten toivun tästä. Kaipaan häntä niin paljon. Olo on petetty ja loukattu, enkö merkinnytkään mitään.

Tuliko ystäväsi uskoon? Tai kokiko jonkun ideologisen herätyksen?

Mikä oli asia, josta olitte eri mieltä ja josta sinä ajattelit, että voisitte kunnioittaa toisianne? Ilmeisesti asia oli ystävällesi niin tärkeä, että sinun mielipiteesi/elämänvalintasi aiheutti sen, ettei ystävä voinut enää kunnioittaa sinua?

Olen miettinyt itse näitä "elämänarvojen eriytymisiä" ja siksikin kiinnostaisi tietää, mikä aihe tai näkökulma johti noin radikaaliin irtiottoon esim. sinun tapauksessasi.

Itselläni päättyi ystävyyssuhde useammasta eri syystä, mutta yksi "arvomaailmojen ero" liittyi siihen, että ystäväni oli suhteessa varatun esimiehensä kanssa vuosikausia (ehkä on vieläkin) ja sai asian vuoksi paljon ns. ansiotonta etua työympäristössään, mm. pysyvän hyväpalkkaisen työn. Itse suhtaudun pettämisiin niin, että lähtökohtaisesti en ota kantaa (avioliitossa on varmaankin ongelmia, jos varattu lähtee vieraisiin) mutta siinä kohtaa, kun ystäväni vuosien ajan valitti muusta työyhteisöstään, työkavereistaan ja kertoi käsittämättömän avoimesti ihmisten (vapaa-ajan) asioista, en olisi noita halunnut kuulla, ja kun hän alkoi valittaa miten töissä on niin hankalaa kun tämä hänen rakastajansa sitä ja tätä ja on niin vaikeaa, en vain enää sietänyt sitä. Kun ystäväni itse oli aiheuttanut koko tilanteensa, ilmiselvästi pohti jollakin tavalla asiaa kun koki asiakseen aina sanoa "minä en mieti moraalikysymyksiä", ei minun kärsivällisyyteni enää riittänyt. En halunnut käyttää arvokasta vapaa-aikaani siihen, että seuraan tuollaista draamaa, samalla kun ystävä valitti myös burnouteista ja työterveyskäynneistään (joissa ei kertomansa mukaan maininnut tuota yksityiskohtaa "työsuhteestaan"). Ystävyyssuhteessamme oli muitakin pahoja ongelmia, mutta tuo oli "arvomaailmakysymys" sikäli, että minun moraalini mukaan ihmisen tulee syödä itse keittämänsä soppa nurkumatta - ja kantaa aikuisena ihmisenä vastuu omista tekemisistään. Sääliksi kävi tuon esimies-rakastajan aviovaimoa ja lapsia.

Yritin olla hyvä ystävä, ja tämän ketjun hengen mukaisesti en koskaan sanonut tuota asiaa ystävälleni ääneen. Mutta tuskin hänelle tuli yllätyksenä, että jossain kohtaa - muihin, ihan yhtä relevantteihin mutta ystävyyssuhdettamme koskeviin asioihin vedoten - katkaisin välit.

Sinun puolestasi olen kyllä todella pahoillani. Tilanne tuli sinulle ilmeisenä yllätyksenä. Ja tuskin teidän välisenne mielipide-ero oli yhtä dramaattinen kuin edellä kuvattu. Mutta olisi kiinnostavaa tietää, mikä arvomaailmojen ero oli niin suuri, että ystävä pisti välit poikki aivan yllättäin.

Vierailija kirjoitti:

En tiedä miten pääsisin yli. 15 vuotta kestänyt ystävyys päättyi yllättäen siihen, että ystäväni ei hyväksynyt että voimme olla jostain asiasta eri mieltä ja silti olla ystäviä ja kunnioittaa toisiamme. Olisin halunnut jutella ja selvittää asiat, mutta toinen ei halua. En ymmärrä miten kukaan voi tehdä ystävälle niin, kaiken jälkeen, jättää vain kaikki kesken, ilman selityksiä. En tiedä miten toivun tästä. Kaipaan häntä niin paljon. Olo on petetty ja loukattu, enkö merkinnytkään mitään.

Ymmärrän tunteen, mutta ystävyys on toisaalta aina ihan vapaaehtoista. Ystävä ei ole pettänyt sinua, koska hän ei ole ikinä ikuista ystävyyttä luvannutkaan. Ystävyydessä ei ole sellaisia sääntöjä, että se jatkuisi ikuisesti. Mutta se ei sinun merkitystäsi poista hänen elämässään tai päinvastoin, että ystävyytenne päättyi.

Uskon, että tuo erilainen mielipide oli ystävyytenne päättymisessä vain jäävuoren huippu. Monet mielipiteet perustuvat arvoille ja jos arvot ovat muuttuneet erilaisiksi, ystävyyden perusta ikään kuin katoaa. Samankaltaisuus on ystävyydessä usein keskeistä, samanlaiset arvot elämässä.

Auttoi sen ymmärtäminen, että hän ei loppujen lopuksi ollut minulle hyväksi. Ei arvostanut pohjimmaista minääni tai minun valintoja. Ikinä en ole niin juovuksissa ollut kuin tämän ihmisen seurassa, vaikka itse ne juomat kurkusta kumosin.

Vierailija kirjoitti:

Auttoi sen ymmärtäminen, että hän ei loppujen lopuksi ollut minulle hyväksi. Ei arvostanut pohjimmaista minääni tai minun valintoja. Ikinä en ole niin juovuksissa ollut kuin tämän ihmisen seurassa, vaikka itse ne juomat kurkusta kumosin.

Oho. Tuota tapahtuu siis muillekin. Kun tajusin - liian pitkän ajan kuluttua - että en kestä olla ystäväni seurassa enää selvinpäin, oli se kirjaimellisesti lopun alku.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En tiedä miten pääsisin yli. 15 vuotta kestänyt ystävyys päättyi yllättäen siihen, että ystäväni ei hyväksynyt että voimme olla jostain asiasta eri mieltä ja silti olla ystäviä ja kunnioittaa toisiamme. Olisin halunnut jutella ja selvittää asiat, mutta toinen ei halua. En ymmärrä miten kukaan voi tehdä ystävälle niin, kaiken jälkeen, jättää vain kaikki kesken, ilman selityksiä. En tiedä miten toivun tästä. Kaipaan häntä niin paljon. Olo on petetty ja loukattu, enkö merkinnytkään mitään.

Tuliko ystäväsi uskoon? Tai kokiko jonkun ideologisen herätyksen?

Mikä oli asia, josta olitte eri mieltä ja josta sinä ajattelit, että voisitte kunnioittaa toisianne? Ilmeisesti asia oli ystävällesi niin tärkeä, että sinun mielipiteesi/elämänvalintasi aiheutti sen, ettei ystävä voinut enää kunnioittaa sinua?

Olen miettinyt itse näitä "elämänarvojen eriytymisiä" ja siksikin kiinnostaisi tietää, mikä aihe tai näkökulma johti noin radikaaliin irtiottoon esim. sinun tapauksessasi.

Itselläni päättyi ystävyyssuhde useammasta eri syystä, mutta yksi "arvomaailmojen ero" liittyi siihen, että ystäväni oli suhteessa varatun esimiehensä kanssa vuosikausia (ehkä on vieläkin) ja sai asian vuoksi paljon ns. ansiotonta etua työympäristössään, mm. pysyvän hyväpalkkaisen työn. Itse suhtaudun pettämisiin niin, että lähtökohtaisesti en ota kantaa (avioliitossa on varmaankin ongelmia, jos varattu lähtee vieraisiin) mutta siinä kohtaa, kun ystäväni vuosien ajan valitti muusta työyhteisöstään, työkavereistaan ja kertoi käsittämättömän avoimesti ihmisten (vapaa-ajan) asioista, en olisi noita halunnut kuulla, ja kun hän alkoi valittaa miten töissä on niin hankalaa kun tämä hänen rakastajansa sitä ja tätä ja on niin vaikeaa, en vain enää sietänyt sitä. Kun ystäväni itse oli aiheuttanut koko tilanteensa, ilmiselvästi pohti jollakin tavalla asiaa kun koki asiakseen aina sanoa "minä en mieti moraalikysymyksiä", ei minun kärsivällisyyteni enää riittänyt. En halunnut käyttää arvokasta vapaa-aikaani siihen, että seuraan tuollaista draamaa, samalla kun ystävä valitti myös burnouteista ja työterveyskäynneistään (joissa ei kertomansa mukaan maininnut tuota yksityiskohtaa "työsuhteestaan"). Ystävyyssuhteessamme oli muitakin pahoja ongelmia, mutta tuo oli "arvomaailmakysymys" sikäli, että minun moraalini mukaan ihmisen tulee syödä itse keittämänsä soppa nurkumatta - ja kantaa aikuisena ihmisenä vastuu omista tekemisistään. Sääliksi kävi tuon esimies-rakastajan aviovaimoa ja lapsia.

Yritin olla hyvä ystävä, ja tämän ketjun hengen mukaisesti en koskaan sanonut tuota asiaa ystävälleni ääneen. Mutta tuskin hänelle tuli yllätyksenä, että jossain kohtaa - muihin, ihan yhtä relevantteihin mutta ystävyyssuhdettamme koskeviin asioihin vedoten - katkaisin välit.

Sinun puolestasi olen kyllä todella pahoillani. Tilanne tuli sinulle ilmeisenä yllätyksenä. Ja tuskin teidän välisenne mielipide-ero oli yhtä dramaattinen kuin edellä kuvattu. Mutta olisi kiinnostavaa tietää, mikä arvomaailmojen ero oli niin suuri, että ystävä pisti välit poikki aivan yllättäin.

Tuon kaltaiset asiat ovat varmasti todella usein ystävyyden päättymisen takana. Niin minunkin kohdallani kahden ystävyyden suhteen. Ensimmäinen tapaus oli sellainen, joka puhui aivan jatkuvasti muiden ihmisten yksityisasioista ilkeään sävyyn. Kerran tästä hänelle raivostuinkin, kun hän puhui ilkeästi ihmisestä, jonka elämäntilanne oli hyvin vaikea. Oikeastaan se oli hetki, kun tajusin, että tuon ihmisen kanssa en halua enää olla tekemisissä, vaikka jonkin aikaa vielä tapasimmekin eri tilaisuuksissa. Toinen tapaus oli vastaava, mutta siihen liittyi vielä muitakin asioita eli se, että hän ilkeili minulle ja elämä oli hyvin draamapitoista liiallisen alkolinkäytön takia.

Uskoisin, että nuo molemmat ovat olleet ihmeissään siitä, miksi en enää halunnut ystävyyttä jatkaa. Kyse on arvoista, jonka vuoksi ei voi enää arvostaa kyseistä ihmistä. Kuten sinunkin tapauksessasi kuulostaa käyneen. Kun arvostus menee, ei ystävyyttä enää ole olemassa.

Luin tuosta pitkästä ystävyysketjusta monia viestejä, joista ilmeni, että "ystävää" ei enää arvosteta. Silloin on reilua lopettaa koko ystävyys. 

Viiltää vieläkin. 40 vuotta päättyi yhteen iltaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Juuri meni poikki 30- vuotinen ystävyys. Ei tunnu missään. Hänen häijyytensä lisääntyi loppua kohti niin että oli hyvin helppoa päästää irti.

Onko miten yleistä, että ihmisestä tulee ystävyyden heikentyessä häijy? Minulle kävi niin, että opiskeluaikoina olimme ystäväni kanssa eri paikkakunnilla lähes vuoden ja pitkästä aikaa tavatessamme havainnoin, että arvomaailmamme olivat aika kaukana toisistaan ja ilmeisesti aloin ottaa etäisyyttä; ystävä reagoi ryhtymällä häijyksi: piikikkääksi, epäluotettavaksi, iski tarkoituksella sanoillaan sellaisiin kohtiini, joista tiesi, että niistä puhumalla minuun sattuu. Välit katkesivat aika pian tämän jälkeen. Mutta muutaman vuoden päästä päädyimme taas olemaan tekemisissä, ja ainakin minä olin ottanut tuon "eron" raskaasti; kuitenkaan mistään asiasta ei voitu puhua, ja kun sanoin luottamuksen pettämisestä, hän ei suostunut ottamaan kritiikkiä vastaan ja piti  minua naurettavana. Oltiin tekemisissä, kunnes taas parin vuoden päästä meni välit. Ja taas sama. Joka kierroksella etäännyin ystävästä yhä enemmän. Kunnes viimein koitti se viimeinen pisara. Sen jälkeen en ole välittänyt oikeastaan yhtään, mitä tuolle ennen niin tärkeälle elämäni ihmiselle kuuluu tai tapahtuu. Jos olemme samassa tilaisuudessa tai törmäämme kadulla, yritän tervehtiä mutta hän kääntää päänsä pois.

Kuten edellinen kommentoija totesi, ystävän toistuvan häijyyden vuoksi ja siksi, että osa surusta tuli käsiteltyä jo vuosia aiemmin, lopullinen irtipäästäminen ei ollut vaikeaa, pikemminkin helpottavaa.

Tämä ei tarkoita sitä, että ap olisi ollut häijy, koska syitä ystäväeroon on yhtä monia kuin ystävyyksiäkin. Mutta häijyys tekee erosta helpomman. Koska ap:n tapauksessa kyse ei ole sellaisesta, ja jos asia mietityttää, kannattaa harkita sitä, olisiko ystävä voinut olla sinulle kateellinen jostakin asiasta. Kateus on niin hävettävä tunne, että ihminen ei kestä kohdata sitä, ja siksi asiasta ei voi puhua.

Olen joskus omassa päässäni pyöritellyt tätä kateus asiaa ja ehkä tässä on saattanut olla sellaista, mutta varmaksi en voi sanoa.

Siinä oli kuitenkin outo asetelma. Ystävälläni ja minulla tuli hiljaiseloa ja luonnollisesti kumpikin hakeutui toisenlaiseen seuraan. Kuitenkin hän osoitti kateutta siitä, jos olin viettänyt aikaa muiden kanssa.

Myös se, ettei hän halunnut enää keskustella ja mielummin lakaisi maton alle asiat , kertoo minulle siitä, että asia on jokin, mitä hän ei voi kohdata.

Ap

Ja myönnän, että ystävyydessä oli hyviä Puolia, mutta lopulta enemmän vain huonoja. Hän valitti siitä, että olin niin paljon muiden ystävien kanssa, vaikka hän selkeästi itse etääntyi, eikä halunnut viettää aikaa. Jossakin kohtaa sain selville, että hän alkoi selkäni takana kaveerata oman ystäväpiirini kanssa. Välillä on ristiriitaiset fiilikset. Sovimme asioita pariin kertaan, mutta silti ilmapiiri oli sellainen, että emme puhuneet oikeasti niistä asioista, mitkä hiersi.

Se aika, jolloin tämä ystävä oli elämässäni, on muuten ollut tapahtumarikasta. Esikoisen syntymä, omaan asuntoon muuttaminen, omat häät. Niihin liittyy hyviä muistoja ja väkisinkin joudun välillä häntä miettimään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eueje kirjoitti:

No jos häntä ei kiinnosta miksi sua pitäisi kiinnostaa?

Väkisinkin tulee mieleen mitä olet tehnyt hänelle?

Hän teki minulle. Valehtelua ym. Sitten laitoin välit poikki itse. Mutta myöhemmin olisin halunnut selvittää asioita. Oli virhe ilmeisesti ottaa yhteyttä

Eli hän petti luottamuksesi. Eikä kyennyt käsittelemään asiaa. Ja sinä olit asian kanssa ok, mutta yritys selvittää asiat ikään kuin avasi vanhan haavan? Jos toinen osapuoli ei pysty/halua käsitellä asiaa, sen kanssa on vain elettävä. Anna itsellesi lupa surra kaikessa rauhassa ja niin kauan kuin tarve vaatii tuota ystävyyden päättymistä ja tuosta tärkeästä ihmisestä luopumista. Jos et taistele vastaan vaan annat tunteiden ja muistojen tulla niin kuin tulevat, huomaat jossain kohtaa, että enää menneiden muistelu ei satu niin kovasti. Ja jossain kohtaa niistä muistoista tulee haikeita, ja vielä pidemmän ajan kuluttua niistä tulee mukavia, kun tämänhetkiset surun ja pettymyksen tunteet eivät niitä enää väritä.

Kiitos näistä sanoistasi. Tuli hyvä mieli.

Joskus kadun sitä, että miksi otin uudelleen yhteyttä. Jotenkin ajattelin sokeasti, että kyllä hän ymmärtää tällä kertaa kun aikaa on kulunut. Mutta asia menikin toisella tapaa.

Vierailija kirjoitti:

Auttoi sen ymmärtäminen, että hän ei loppujen lopuksi ollut minulle hyväksi. Ei arvostanut pohjimmaista minääni tai minun valintoja. Ikinä en ole niin juovuksissa ollut kuin tämän ihmisen seurassa, vaikka itse ne juomat kurkusta kumosin.

Tää oli kyllä erikoisin selitys juomiselle mihin olen törmännyt. Jos olet ollut aivan naamat, niin se tuskin ainakaan paransi ystäväsi kuvaa sinusta.

Päihdeongelma erilaisine draamoineen on myös yleisimpiä syitä jättää ystävyys sikseen. Ei ole kyse siitä, etteikö arvostaisi kaveria sinänsä, vaan siitä, ettei päihdeongelmainen tajua, että hänen ongelmiensa aiheuttajista suurin on alkoholi. Ilman sitä elämä olisi huomattavasti parempaa ja se todellinen minä pääsisi taas esille.

On vähän kyseenalaista onko kyseessä valinta juoda viinaa, kun kyseessä on sairaus, missä ajattelutapa vääristyy. Toisaalta syy juoda voi olla pohjalla oleva muu sairaus persoonallisuushäiriöistä masennukseen, johon pitäisi saada hoitoa. Kaikki hoito kuitenkin vesittyy, jos tapa ratkaista ongelmia ja viettää vapaa-aikaa on käyttää päihteitä. Se sopii iloon, suruun, pitkästymiseen tai vaikka siihen, että tapaa ystävän tai soittaa hänelle. Itse aikanaan tajusin päihdeongelman siitä, kun tämä ihminen soittaa 10.30 aamulla ja on selkeästi humalassa jaaritellen humalaisen juttujaan.

Päihdeongelmainen on itsekeskeinen, omassa elämässä on niin paljon ongelmia, ettei vastavuoroinen ystävyys ole mahdollista. Sinä jolle vastaan et ehkä edes ole riippuvainen alkoholista, mutta ajattelutapasi muistuttaa sitä millainen alkoholistin tapa ratkaista ongelmia on. Ei se välttämättä tarkoita, että ystäväsi ei sinua arvostaisi. Hän vain olisi halunnut seurustella sinun eikä viinapääsi kanssa.

En varmaan koskaan täysin pääse yli. Pahinta on, etten tiedä syytä välien katkaisuun.

En pääse yli. Järjellä pystyn selittämään asian, mutta tunteen tasolla ystävyyden päättyminen sattuu.