Kumpi on tärkeämpi terapeutin ominaisuus: empaattisuus vai analyyttisuus?
Monesti näkee kommentoitavan, että terapeutin pitää olla empaattinen ja kemioiden pitää kohdata. Että se on jopa kaikkein oleellisinta.
Toisaalta on sellaisiakin kommentteja, että terapeutilla pitää olla hyvä looginen ajattelu ja kyky analyyttiseen ajatteluun.
Totta kai optimitilanteessa minkä tahansa alan tekijältä halutaan kaikki maailman hyvät ja hyödylliset ominaisuudet. Niin myös terapeutilta. Mutta jos pitäisi valita, niin kumpi on terapeutin kohdalla oleellisempaa ja tärkeämpää: empaattisuus ja kemioiden kohtaaminen vai looginen ajattelu ja analyyttisuus?
Kommentit (30)
Eiköhän se tärkeintä ole että siltä saa kunnon mömmöt.
Ei ole kokemusta terapiasta, mutta ylitsevuotava empatia olisi luotaantyöntävää. Eihän terapeutti tilanteelle mitään voi. Ja rahastahan se työtänsä tekee. Analyyttinen on parempi.
Sen verran empatiakykyä pitää olla, että ymmärtää potilaan yksilöllisen tilanteen. Siihen ei tarvitse mennä sydämellä mukaan, eikä voivottelu, kuten joku empatiaa kuvasi, todellakaan auta mitään.
*Kaikki onnelliset perheet muistuttavat toisiaan, jokainen onneton perhe on onneton omalla tavallaan. (Tolstoi)
Moni näyttää sekoittavan tunteellisuuden j,a empatian. Empatia on sitä, että voi ymmärtää toisen tunnetta, tilannetta ja tarpeita lähtemättä itse siihen mukaan.
Tunteellinen on itsekäs. Tunteellisuus on sitä, että voi voi kun sinulla on vaikeaa, ja nyt minä tunnen surua puolestasi.
Empatia ja analyyttisuus eivät sulje toisiaan pois vaan tukevat toisiaan.
Hyvä terapeutti on sopivasti suorasanainen, mutta silti asiakasta kuunnellen. Ei ole pelkästään korvana vaan tekee helposti omat johtopäätöksensä ja tekee myös kysymyksiä. Intuitiivisuus on myös tärkeä ominaisuus. Osaa säädellä näkemyksiään ja suhtautumistaan ihmisiä kuunnellen mutta ei liikaa myötäillen.
Vierailija kirjoitti:
En minä empatiaa kaipaa, vaan ratkaisua ongelmaani. Voivottelulla kukaan ei parane.
Voivottelu on aivan eri asia kuin empatia.
Vierailija kirjoitti:
Hyvä näyttelijä on paras.
Näyttelijä Maria Heiskanen on myös terapeutti (esiintyy eri nimellä mainostoimistomaailmassa, jossa on Maria Funkens). Miehensä on mainosmies, joka muutti nimensä vähän hienommaksi, vanha tavallinen nimi oli kai liian tylsä, tai sillä oli huono kaiku, taisi olla Tossavainen. Kai näyttelijät sitten osaavat olla vakuuttavia parannustyössä, osaavat uskotella voivansa auttaa ja hyvässä tapauksessa se ehkä toimiikin, mutta järkyttävän kallista palvelua tuo näyttää olevan. Maksaa ken uskoo brändiin, joten löytyy ainakin selkeä yhteys mainosmaailmaan.
Jälkimmäinen jos mustavalkoistetaan.
Mitä paremmin mua voi kierrättää ulos omista analyyseistani sen parempi.
Olisin varmasti ollut emotionaalisesti vajaampi omassa terapiassani ilman empatiaa, mutta kyllä se oli kiemurainen polku, joka tuntui paremmalta.
En ole ikinä tosissani halunnut pois tästä ominaisuudesta. Empatia on ennemmin ärsyttänyt, koska omat tulkintani toisen sanoista ovat saaneet mulle tunteen, että tää nyt vaan haluaa mun lakkaavan ajattelemasta omalla tavallani. Olisi pitänyt suostua ajattelemaan niin, että mulle ominainen alue ei saa olla aktiivinen vaan sitä halutaan passivoida.
En minä empatiaa kaipaa, vaan ratkaisua ongelmaani. Voivottelulla kukaan ei parane.