Lue keskustelun säännöt.
Minkä harrastuksen kautta olet saanut uusia ystäviä?
Niin? Aina sanotaan, että harrastuksen kautta saa uusia ystäviä, mutta ei taida olla niin helppoa sekään. Ainakaan omat liikunnaliset harrastukseni ei ole tuonut yhtäkään uutta kaveria. Lähinnä aika kuluu oman suorituksen ja hakkaavan pulssin tarkkailussa. Ei siinä ohessa jaksa mitään puhua. Pukkarissa kaikilla kiire suihkuun ja himaan. Vinkkejä kehiin siis näin ystävänpäivän kunniaksi!
Kommentit (296)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yhtäkään sellaista harrastusta ei ole, josta jokainen voi löytää ystävän tai tutun. Riippuu ihan ihmisestä itsestään. Minä olen huono ystävystymään. Aloitin juuri äsken työväenopiston kurssin. Siinä vaiheessa kun olin saanut takin naulaan, niin kaikki muut ryhmäläiset olivat jo suuna päänä toistensa kanssa juttelemassa. Pysähdyin oikein ihmettelemään, mitä siinä tapahtui niin nopeasti. En ollut edes myöhässä. Jäin heti joukon ulkopuolelle, tosin ei se minua haittaa.
Etenkin taideporukat ovat sisäänpäinlämpeneviä, vaikka täällä muuta väitetään. Todennäköisesti he itse ovat niitä, jotka jättävät osan porukasta pois, vaikkeivat huomaa sitä.
Todennäköisesti tuossakin kävi niin että se olit sinä itse, joka ei sanonut sanaakaan. Rohkeasti sekaan vaan, vaikka ensin muilta kymyksiä kysyen.
Mä taas juttelen todella helposti ihmisille, enkä koskaan jää yksin tuollaisissa tilanteissa. Kuitenkin mulle nää jää sellaisiksi tutuiksi vain, ihan niin kuin työkaveritkin ym. uudet tuttavuudet.
Todennäköisesti mäkin olen siis varautunut, mutta mulla se raja menee vähän matalammalla kuin tuolla, joka jäi porukan ulkopuolelle. Olen siis ekstrovertti, mutten päästä ihmisiä lähelle, enkä ole aikuisiällä saanut yhtäkään uutta ystävää. Edelleen pyörin koulu- ja opiskeluaikaisten ystävien kanssa ja olen siis jo 40v.
Ihmetyttää muakin, että missä voisi oikeasti tehdä uusia ystäviä, eikä vain sellaisia moikkaus-tuttuja, joiden nimeä ei välttämättä edes tiedä/muista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen käynyt kuntosalilla ja ryhmäliikunnassa 20 vuotta. En ole erityisesti etsinyt ystäviä, mutta paras saavutukseni on, että tiedän 2 ihmistä etunimeltä. Ei siis ihan bestiksiä ole löytynyt. Ei myöskääm kansalaisopiston kielikursseilta eikä ratsastuksesta. Lasten koulukavereiden vanhempiin olen tutustunut mutta mitään sydänystävää ei ole löytynyt. Töistä on 30 vuodessa löytynyt 1 ystävä. Ehkä extrovertti olisi löytänyt. Olen rauhallinen enkä erityisen kiinnostunut ihmisistä, esim. suhteiden ja tunteiden analysointi ei kiinnosta pätkääkään. Kyllä on vaikea aikuisena saada uusia ystäviä.
Ystäviä ei löydä, jos ei ole kiinnostunut ihmisistä. Niin se vaan menee.
Vierailija kirjoitti:
Miks joku alapeukuttaa näitäkin
Jos alapeukuttaja ei ole mainitun harrasteen parista saanut ystäviä?
Vauvauinnista, kansanopiston kursseilta, juoksukoulusta ainakin
Kun vaan uskaltaa avata suunsa, niin kyllä se yleensä siitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yhtäkään sellaista harrastusta ei ole, josta jokainen voi löytää ystävän tai tutun. Riippuu ihan ihmisestä itsestään. Minä olen huono ystävystymään. Aloitin juuri äsken työväenopiston kurssin. Siinä vaiheessa kun olin saanut takin naulaan, niin kaikki muut ryhmäläiset olivat jo suuna päänä toistensa kanssa juttelemassa. Pysähdyin oikein ihmettelemään, mitä siinä tapahtui niin nopeasti. En ollut edes myöhässä. Jäin heti joukon ulkopuolelle, tosin ei se minua haittaa.
Etenkin taideporukat ovat sisäänpäinlämpeneviä, vaikka täällä muuta väitetään. Todennäköisesti he itse ovat niitä, jotka jättävät osan porukasta pois, vaikkeivat huomaa sitä.
Todennäköisesti tuossakin kävi niin että se olit sinä itse, joka ei sanonut sanaakaan. Rohkeasti sekaan vaan, vaikka ensin muilta kymyksiä kysyen.
Mä taas juttelen todella helposti ihmisille, enkä koskaan jää yksin tuollaisissa tilanteissa. Kuitenkin mulle nää jää sellaisiksi tutuiksi vain, ihan niin kuin työkaveritkin ym. uudet tuttavuudet.
Todennäköisesti mäkin olen siis varautunut, mutta mulla se raja menee vähän matalammalla kuin tuolla, joka jäi porukan ulkopuolelle. Olen siis ekstrovertti, mutten päästä ihmisiä lähelle, enkä ole aikuisiällä saanut yhtäkään uutta ystävää. Edelleen pyörin koulu- ja opiskeluaikaisten ystävien kanssa ja olen siis jo 40v.
Ihmetyttää muakin, että missä voisi oikeasti tehdä uusia ystäviä, eikä vain sellaisia moikkaus-tuttuja, joiden nimeä ei välttämättä edes tiedä/muista.
Sun pitää uskaltaa jatkaa eteenpäin tuosta "tutuiksi vain" -tasosta. Pyytää puhelinnumeroa/ muuta kontaktipintaa, ehdottaa tapaamista, tavata, tavata uudestaan, uskaltaa olla sinä, avautua jostain henkilökohtaisesta, uskaltaa kohdata se toinen, pitää yhteyttä yllä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Niin. Sosiaalinen saa ystäviä mistä tahansa ja epäsosiaalinen ei mistään.
Just niin. Ja epäsosiaalisuus on ihan turhaan huonossa maineessa: jos ei kaipaa ihmisiä ympärilleen, ystäviä tai kavereita, niin ketä se haittaa? Ihan turhaa raportoida tutkimuksista, joissa sen todetaan olevan jotenkin hengenvaarallista, jos ei oo kavereita.
Se on sitten eri juttu, jos kokee yksinäisyyttä. Että haluaisi olla ihmisten kanssa, mutta syystä tai toisesta ei voi sitä tehdä. Sitten pitää kysyä, korreloivatko omat sosiaaliset taidot sosiaalisuuden (sosiaalisen tarpeen) kanssa. Ujous ei sinänsä ole ongelma, kuten täälläkin joku kommentoi. Eikä periaatteessa varautuneisuuskaan: jos sinua on loukattu tai luottamuksesi petetty, et ehkä halua ainakaan kovin nopeasti avautua omasta itsestäsi ja elämästäsi - mutta hyvä uutinen on se, että valtaosa ihmisistä on kiinnostuneita ja haluaa puhua, mistäs muustakaan kuin itsestään. Tällöin varautuneisuuden/luottamusongelmaisen ei oikeastaan tarvitse muuta kuin olla kiinnostunut toisesta ihmisestä, kysellä hänestä ja antaa hänen kertoa. Jossain kohtaa sitten tilanne muuttuu vastavuoroiseksi - ja silloin jo tietää, millainen tuo toinen on ja miten paljon ja millä tasolla haluaa hänelle kertoa itsestään. Ja jos käykin ilmi, että uusi tuttavuus on itsekäs ja itsekeskeinen - haluaa puhua vain itsestään - niin paljonko on menettänyt kuuntelemalla häntä? Pari tuntia, ehkä muutaman kerran? Mutta samalla on ehkä oppinut jotain ihmisistä ylipäätänsä, ja seuraavalla kerralla ehkä osaa "haistaa" jo kaukaa egomaanikon ja pysyä hänestä erossa.
Kaikkein tärkein kysymys on se, että on kiinnostunut toisista ihmisistä. Eikä vain siinä tarkoituksessa, että haluaa päästä puhumaan itsestään. On kummallista, miten paljon erilaisia draamasarjoja tehdään ja katsotaaan, ja nykyään vielä tosi-tv:tä, jonka "tähdet" sitten tulevat muutenkin julkkiksiksi lehtiin ja nettiin ja muualle. Että ollaan kiinnostuneita joistakin täysin tuntemattomista ihmisistä, - mutta sitten ei olla kiinnostuneita ihmisistä, jotka ovat samalla kurssilla, samalla työpaikalla, samalla pihalla, samassa harrastuksessa. Sitä en jaksa ymmärtää. Ei ihme, jos yksinäisyys vaivaa suomalaisia.
Vierailija kirjoitti:
Yhtäkään sellaista harrastusta ei ole, josta jokainen voi löytää ystävän tai tutun. Riippuu ihan ihmisestä itsestään. Minä olen huono ystävystymään. Aloitin juuri äsken työväenopiston kurssin. Siinä vaiheessa kun olin saanut takin naulaan, niin kaikki muut ryhmäläiset olivat jo suuna päänä toistensa kanssa juttelemassa. Pysähdyin oikein ihmettelemään, mitä siinä tapahtui niin nopeasti. En ollut edes myöhässä. Jäin heti joukon ulkopuolelle, tosin ei se minua haittaa.
Etenkin taideporukat ovat sisäänpäinlämpeneviä, vaikka täällä muuta väitetään. Todennäköisesti he itse ovat niitä, jotka jättävät osan porukasta pois, vaikkeivat huomaa sitä.
Mulle on itseasiassa tosi tärkeää, ettei kukaan jää ulkopuolelle. Menen juttelemaan yleensä sillekin tyypille, joka ei sano mitään. Mutta jos ei kolmannen yrityksenkään jälkeen toinen tuo yhtään mitään siihen keskusteluun, niin on se aika vaikeaa väkisin keneenkään tutustua. Molempien pitää olla kiinnostuneita ja valmiita kohtaamaan, että se voi onnistua. Jos toinen ei tule yhtään vastaan, en minäkään jatka, koska arvelen, että hän ei varmaan sitten halua tutustua uuteen ihmiseen. Kaikki ei todellakaan etsi harrastuksesta uutta ystävää ja sitäkin on syytä kunnoittaa. Voisikohan olla, että ihmiset ympärilläsi saavat jostain syystä sinusta tällaisen mielikuvan, vaikket sitä tarkoitakaan?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Koiraharrastuksista. Nimenomaan sen yhteisöllisyyden kautta, eli seuratoiminnasta. En usko saman toimivan, jos osallistun vain maksullisille kursseille, tulen treenaamaan ja lähden. Tai ainakin se on vaikeampaa niin. Mutta kun järkkäät tapahtumia, olet niissä töissä, koulutat itse, osallistut treenaajana tavallisiin ryhmiin, missä yhdessä pohtien viedään koiria eteenpäin, silloin ihmisten kanssa pääsee keskustelemaan ja ystävystymään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yhtäkään sellaista harrastusta ei ole, josta jokainen voi löytää ystävän tai tutun. Riippuu ihan ihmisestä itsestään. Minä olen huono ystävystymään. Aloitin juuri äsken työväenopiston kurssin. Siinä vaiheessa kun olin saanut takin naulaan, niin kaikki muut ryhmäläiset olivat jo suuna päänä toistensa kanssa juttelemassa. Pysähdyin oikein ihmettelemään, mitä siinä tapahtui niin nopeasti. En ollut edes myöhässä. Jäin heti joukon ulkopuolelle, tosin ei se minua haittaa.
Etenkin taideporukat ovat sisäänpäinlämpeneviä, vaikka täällä muuta väitetään. Todennäköisesti he itse ovat niitä, jotka jättävät osan porukasta pois, vaikkeivat huomaa sitä.
Todennäköisesti tuossakin kävi niin että se olit sinä itse, joka ei sanonut sanaakaan. Rohkeasti sekaan vaan, vaikka ensin muilta kymyksiä kysyen.
Mä taas juttelen todella helposti ihmisille, enkä koskaan jää yksin tuollaisissa tilanteissa. Kuitenkin mulle nää jää sellaisiksi tutuiksi vain, ihan niin kuin työkaveritkin ym. uudet tuttavuudet.
Todennäköisesti mäkin olen siis varautunut, mutta mulla se raja menee vähän matalammalla kuin tuolla, joka jäi porukan ulkopuolelle. Olen siis ekstrovertti, mutten päästä ihmisiä lähelle, enkä ole aikuisiällä saanut yhtäkään uutta ystävää. Edelleen pyörin koulu- ja opiskeluaikaisten ystävien kanssa ja olen siis jo 40v.
Ihmetyttää muakin, että missä voisi oikeasti tehdä uusia ystäviä, eikä vain sellaisia moikkaus-tuttuja, joiden nimeä ei välttämättä edes tiedä/muista.
Just niissä paikoissa, joissa sanoit juttelevasi muiden kanssa ja heistä tulee sinull tuttuja. Sitten kun joku tuttu tuntuu kivalle ja teillä on vaikka yhteinen harrastus, niin voit kysyä häntä lähtemään harrastukseen liittymään tapahtumaan kanssasi. Juttelet vaikka tulevista joogamessuista ja jos hän kuulostaa innostuneelta, niin sano, että olet menossa lauantaina ja pyydä mukaan.
Mutta mikään paikka ei ole sellainen missä ystävystyt jos seisot itsesi tiellä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yhtäkään sellaista harrastusta ei ole, josta jokainen voi löytää ystävän tai tutun. Riippuu ihan ihmisestä itsestään. Minä olen huono ystävystymään. Aloitin juuri äsken työväenopiston kurssin. Siinä vaiheessa kun olin saanut takin naulaan, niin kaikki muut ryhmäläiset olivat jo suuna päänä toistensa kanssa juttelemassa. Pysähdyin oikein ihmettelemään, mitä siinä tapahtui niin nopeasti. En ollut edes myöhässä. Jäin heti joukon ulkopuolelle, tosin ei se minua haittaa.
Etenkin taideporukat ovat sisäänpäinlämpeneviä, vaikka täällä muuta väitetään. Todennäköisesti he itse ovat niitä, jotka jättävät osan porukasta pois, vaikkeivat huomaa sitä.
Todennäköisesti tuossakin kävi niin että se olit sinä itse, joka ei sanonut sanaakaan. Rohkeasti sekaan vaan, vaikka ensin muilta kymyksiä kysyen.
Mä taas juttelen todella helposti ihmisille, enkä koskaan jää yksin tuollaisissa tilanteissa. Kuitenkin mulle nää jää sellaisiksi tutuiksi vain, ihan niin kuin työkaveritkin ym. uudet tuttavuudet.
Todennäköisesti mäkin olen siis varautunut, mutta mulla se raja menee vähän matalammalla kuin tuolla, joka jäi porukan ulkopuolelle. Olen siis ekstrovertti, mutten päästä ihmisiä lähelle, enkä ole aikuisiällä saanut yhtäkään uutta ystävää. Edelleen pyörin koulu- ja opiskeluaikaisten ystävien kanssa ja olen siis jo 40v.
Ihmetyttää muakin, että missä voisi oikeasti tehdä uusia ystäviä, eikä vain sellaisia moikkaus-tuttuja, joiden nimeä ei välttämättä edes tiedä/muista.
Pitää tehdä itse tehdä se hyppäys seuraavalle tasolle, ja kysyä leikkipuistossa tavattua kivaa äitiä lapsineen kaakaolle ulkoilun jälkeen tai taideharrastuksesta tuttua johonkin näyttelyyn, koiranomistajan kanssa treffit koirapuistoon jne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vapaaehtoistyö. Olen löytänyt jo muutaman ystävän jonka luona olen yöpynyt melko usein.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yhtäkään sellaista harrastusta ei ole, josta jokainen voi löytää ystävän tai tutun. Riippuu ihan ihmisestä itsestään. Minä olen huono ystävystymään. Aloitin juuri äsken työväenopiston kurssin. Siinä vaiheessa kun olin saanut takin naulaan, niin kaikki muut ryhmäläiset olivat jo suuna päänä toistensa kanssa juttelemassa. Pysähdyin oikein ihmettelemään, mitä siinä tapahtui niin nopeasti. En ollut edes myöhässä. Jäin heti joukon ulkopuolelle, tosin ei se minua haittaa.
Etenkin taideporukat ovat sisäänpäinlämpeneviä, vaikka täällä muuta väitetään. Todennäköisesti he itse ovat niitä, jotka jättävät osan porukasta pois, vaikkeivat huomaa sitä.
Todennäköisesti tuossakin kävi niin että se olit sinä itse, joka ei sanonut sanaakaan. Rohkeasti sekaan vaan, vaikka ensin muilta kymyksiä kysyen.
Mä taas juttelen todella helposti ihmisille, enkä koskaan jää yksin tuollaisissa tilanteissa. Kuitenkin mulle nää jää sellaisiksi tutuiksi vain, ihan niin kuin työkaveritkin ym. uudet tuttavuudet.
Todennäköisesti mäkin olen siis varautunut, mutta mulla se raja menee vähän matalammalla kuin tuolla, joka jäi porukan ulkopuolelle. Olen siis ekstrovertti, mutten päästä ihmisiä lähelle, enkä ole aikuisiällä saanut yhtäkään uutta ystävää. Edelleen pyörin koulu- ja opiskeluaikaisten ystävien kanssa ja olen siis jo 40v.
Ihmetyttää muakin, että missä voisi oikeasti tehdä uusia ystäviä, eikä vain sellaisia moikkaus-tuttuja, joiden nimeä ei välttämättä edes tiedä/muista.
Pitää tehdä itse tehdä se hyppäys seuraavalle tasolle, ja kysyä leikkipuistossa tavattua kivaa äitiä lapsineen kaakaolle ulkoilun jälkeen tai taideharrastuksesta tuttua johonkin näyttelyyn, koiranomistajan kanssa treffit koirapuistoon jne.
Mä toivoisin että joku joskus edes kerran elämässä kysyisi mua. Kukaan ei koskaan osoita kiinnostusta tutustua enempää ja siksi mulle on tullut vahva tunne etten ole kiva ja kiinnostava. En halua tuputtaa itseäni ihmisille jotka ovatkin vaan kohteliaita. Sama rakkauspuolella. Olisi tosi ihanaa ja tekisi ihan supernaisellisen olon jos joku mies joskus osoittaisi nätisti kiinnostusta. Tähän asti oon aina saanut olla se aktiivinen osapuoli eikä se oo koskaan johtanut mihinkään. Tyydyn olemaan sinkku hautaan asti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sosiaalisen median käytön kautta. Olen tutustunut moneen sellaiseen ihmiseen, mihin muuten tuskin olisin törmännyt.
Raamattupiirin. Säännöllinen joka viikkoinen harrastus tietyssä ryhmässä. Kuulumisten vaihto kuului aina tapaamiseen. Kyseessä oli Verkoston soluryhmä verkosto.net
Kansalaisopiston kielten tunnilta. On kyllä huikeita tyyppejä. Joka viikkoinen ilo tavata näitä. Onneksi huumori ei ole lamassa jos talous onkin.
Pokuleerauksen kautta saa aina ystäviä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin. Sosiaalinen saa ystäviä mistä tahansa ja epäsosiaalinen ei mistään.
Just niin. Ja epäsosiaalisuus on ihan turhaan huonossa maineessa: jos ei kaipaa ihmisiä ympärilleen, ystäviä tai kavereita, niin ketä se haittaa? Ihan turhaa raportoida tutkimuksista, joissa sen todetaan olevan jotenkin hengenvaarallista, jos ei oo kavereita.
Se on sitten eri juttu, jos kokee yksinäisyyttä. Että haluaisi olla ihmisten kanssa, mutta syystä tai toisesta ei voi sitä tehdä. Sitten pitää kysyä, korreloivatko omat sosiaaliset taidot sosiaalisuuden (sosiaalisen tarpeen) kanssa. Ujous ei sinänsä ole ongelma, kuten täälläkin joku kommentoi. Eikä periaatteessa varautuneisuuskaan: jos sinua on loukattu tai luottamuksesi petetty, et ehkä halua ainakaan kovin nopeasti avautua omasta itsestäsi ja elämästäsi - mutta hyvä uutinen on se, että valtaosa ihmisistä on kiinnostuneita ja halua
Aivan kaamea työpaikalla kun ei oteta kaikkia huomioon, aamulla jätetään sanomatta huomenet puhumattakaan mistään samalla talkista. Suomalainen tervehdys aamulla = mulkaisu. Naurettiin viikolla kun espanjan kielestä käännettiin suomeksi keskustelua. Espanjassa kohteliaisuuksia, niin suomeksi tyhjä väli. Oho.
Koiran kanssa olen tuttuja saanut, sentään jotain. Mutta aiemmin kokeilin monia harrastuksia kiva kun muut tuli jonkun ystävänsä kanssa, olin ulkopuolella. Töistäkään ei löytynyt kuin työkavereita, jos vapaa-ajalla nähtiin niin toki muutama sana vaihdettiin.