Jos lapsella on lääkäriaika niin että ehtisi sen jälkeen kouluun enää n. tunniksi, niin ilmoittaisitko opettajalle että on
loppupäivän pois vai menisikö vielä tunniksi lääkärin jälkeen kouluun?
Kommentit (96)
Lääkärikäynnin tarkkaa kestoa on sen verran vaikea tietää etukäteen että ilmoittaisin ettei tule enää käynnin jälkeen sinä päivänä kouluun.
Riippuu mitä lääkärissä on ollut (onko ollut joku harmiton tarkastuskäynti vai tehty jokin toimenpide).
Myös siitä onko lääkäri lähellä olevalla terveysasemalla vai kauempana isommassa sairaalassa.
Jos on ollut isommassa sairaalassa niin meillä on ollut tapana käydä kanttiinissa sen jälkeen.
Myös siitä mitä sillä viimesellä tunnilla olisi. Tilanteen mukaan siis, joskus ovat menneet ja joskus eivät. Poissaoloja lapsilla muutenkin vähän ja syystä.
Missä ne teidän lapset hengaa sen aikaa jos ei ole puolikkaita tai osa-aikasia tunteja koulussa? Toisaalta se on ihan järkevää, ettei tunnilla ole ylimäärääistä häiriöitä, mutta jos itse tekisin noin ja vaikka molemmissa päissä olisi puoli tuntia ylimääräistä poissaoloa.... niin se olisi tunti lisää pois töistä. Ja jo nyt vartin hammaslääkäriaika tarkoittaa aikuiselle liki 2 tunnin taukoa työpäivään.
Jos kippaan lapsen koulun lähistölle odottelemaan, niin johan se jäätyy tai kastuu pihalla ja joku ope bongaa kuitenkin ja laittaa jälkkäriin. Pienessä k-marketissakaan voi niin pitkään hyllyjen välissä venua.
Meillä lapsi sen luonteinen että hänelle tärkeää tietää asiat mahdollisimman tarkkaan etukäteen, hermoilisi hirveästi jos joutuisi lähtemään koulusta tyyliin "ehkä tulen vielä tänään takaisin, ehkä en". Joten kaikkien kannalta helpointa että sovittaisiin ettei mene enää tuona päivänä kouluun.
Klikkaan Wilmassa lapsen loppupäiväksi poissaolevaksi.
Tietysti kouluun viimeiselle tunnille jos ehtii. Et kai olisi töistäkään loppupäivää poissa?
Riippuu täysin siitä, miten kaukana koulu on kotoa, miten kaukana on käytetty lääkärissä, millä on mennyt kouluun ja sieltä lääkäriin (eli jos on mennyt vaikka pyörällä ja vanhempi käyttänyt lääkärissä autolla, niin samahan se on mennä jos se pyörä pitää kuitenkin ajaa koululta kotiin) jne.
Aika tapauskohtaista.
Jotenkin hupaisaa että nykyään on ihan normia ottaa lapsille viikko-pari lomaa koulusta lomamatkan takia, mutta sitten jos pitää lapsen yhden ylimääräisen tunnin poissa lääkärireissun takia niin tuntuu täällä monille olevan täysin tuomittavaa toimintaa.
Ja juu, ei menisi meillä enää yhden tunnin takia kouluun, etenkään jos ei olisi varmaa ehtisikö edes sillekään tunnille kokonaan.
Vierailija kirjoitti:
Missä ne teidän lapset hengaa sen aikaa jos ei ole puolikkaita tai osa-aikasia tunteja koulussa? Toisaalta se on ihan järkevää, ettei tunnilla ole ylimäärääistä häiriöitä, mutta jos itse tekisin noin ja vaikka molemmissa päissä olisi puoli tuntia ylimääräistä poissaoloa.... niin se olisi tunti lisää pois töistä. Ja jo nyt vartin hammaslääkäriaika tarkoittaa aikuiselle liki 2 tunnin taukoa työpäivään.
Jos kippaan lapsen koulun lähistölle odottelemaan, niin johan se jäätyy tai kastuu pihalla ja joku ope bongaa kuitenkin ja laittaa jälkkäriin. Pienessä k-marketissakaan voi niin pitkään hyllyjen välissä venua.
Täh? Miksi se jossakin notkuisi jos tuo on päivän vika tunti?
Vaihtoehdot on että meneekö kotiin lääläristä vaiko kesken tunnin kouluun.
Mun lapsella on kaksi perussairautta, anemia, kivuliaat kuukautiset. Eli menee vaikka tunnin puolikkaalle jos on tolpillaan.
Vierailija kirjoitti:
Missä ne teidän lapset hengaa sen aikaa jos ei ole puolikkaita tai osa-aikasia tunteja koulussa? Toisaalta se on ihan järkevää, ettei tunnilla ole ylimäärääistä häiriöitä, mutta jos itse tekisin noin ja vaikka molemmissa päissä olisi puoli tuntia ylimääräistä poissaoloa.... niin se olisi tunti lisää pois töistä. Ja jo nyt vartin hammaslääkäriaika tarkoittaa aikuiselle liki 2 tunnin taukoa työpäivään.
Jos kippaan lapsen koulun lähistölle odottelemaan, niin johan se jäätyy tai kastuu pihalla ja joku ope bongaa kuitenkin ja laittaa jälkkäriin. Pienessä k-marketissakaan voi niin pitkään hyllyjen välissä venua.
Kotona. Kouluun ei pääse sisälle kesken tunnin kuin soittelemalla ovikelloa, jos joku sitten sattuisi avaamaan oven. Kotoa kouluun ehtii viidessä minuutissa, jos pitää kiirettä.
Vierailija kirjoitti:
Jotenkin hupaisaa että nykyään on ihan normia ottaa lapsille viikko-pari lomaa koulusta lomamatkan takia, mutta sitten jos pitää lapsen yhden ylimääräisen tunnin poissa lääkärireissun takia niin tuntuu täällä monille olevan täysin tuomittavaa toimintaa.
Ja juu, ei menisi meillä enää yhden tunnin takia kouluun, etenkään jos ei olisi varmaa ehtisikö edes sillekään tunnille kokonaan.
Ei kyllä ole normaalia ottaa lapsille lomaa koulusta muuten kuin pakottavista syistä. Koulu on lapsen työtä eikä sieltä olla pois vaan sen takia, että lomamatkat on halvempia sesongin ulkopuolella. Jos koulupäivä olisi vain tunnin mittainen oikeuttaisiko se olemaan koko päivän poissa?
Meillä oli viime viikolla juuri kuvatun kaltainen tilanne. Lapsi meni aamulla kouluun, ehti olla koulussa kolme tuntia ennen kuin piti lähteä lääkäriin, koulupäivää oli tuossa vaiheessa jäljellä kaksi tuntia. Olisi ehtinyt kouluun käynnin jälkeen n. 40 minuutiksi, ilmoitin opelle että lähtee lääkäriin klo xx ja on loppupäivän pois. Asia opettajalle täysin ok.
Vierailija kirjoitti:
Ilmoittaisin loppupäiväksi pois. Eihän sitä tiedä, kuinka paljon lääkärinaika viivästyy.
Niinpä. Ei tarvi kuin viivästyä kymmenen minuuttia. Ja entä jos lääkäri kehottaa vielä menemään verikoikeisiin? Kaikilla kokeilla ei ole väliä mihin kellonaikaan ne on otettu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jotenkin hupaisaa että nykyään on ihan normia ottaa lapsille viikko-pari lomaa koulusta lomamatkan takia, mutta sitten jos pitää lapsen yhden ylimääräisen tunnin poissa lääkärireissun takia niin tuntuu täällä monille olevan täysin tuomittavaa toimintaa.
Ja juu, ei menisi meillä enää yhden tunnin takia kouluun, etenkään jos ei olisi varmaa ehtisikö edes sillekään tunnille kokonaan.
Ei kyllä ole normaalia ottaa lapsille lomaa koulusta muuten kuin pakottavista syistä. Koulu on lapsen työtä eikä sieltä olla pois vaan sen takia, että lomamatkat on halvempia sesongin ulkopuolella. Jos koulupäivä olisi vain tunnin mittainen oikeuttaisiko se olemaan koko päivän poissa?
Tänä päivänä on todellakin erittäin tavallista että lapsille otetaan lomaa koulusta lomamatkan takia. Monissa luokissa on lähes koko ajan joku oppilas poissa perheen loman takia.
Olisi poissa loppupäivän, turha rampata edestakaisin. Wilmasta näkee tunnin tehtävät ja ne voi tehdä sitten kotona.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jotenkin hupaisaa että nykyään on ihan normia ottaa lapsille viikko-pari lomaa koulusta lomamatkan takia, mutta sitten jos pitää lapsen yhden ylimääräisen tunnin poissa lääkärireissun takia niin tuntuu täällä monille olevan täysin tuomittavaa toimintaa.
Ja juu, ei menisi meillä enää yhden tunnin takia kouluun, etenkään jos ei olisi varmaa ehtisikö edes sillekään tunnille kokonaan.
Ei kyllä ole normaalia ottaa lapsille lomaa koulusta muuten kuin pakottavista syistä. Koulu on lapsen työtä eikä sieltä olla pois vaan sen takia, että lomamatkat on halvempia sesongin ulkopuolella. Jos koulupäivä olisi vain tunnin mittainen oikeuttaisiko se olemaan koko päivän poissa?
Tänä päivänä on todellakin erittäin tavallista että lapsille otetaan lomaa koulusta lomamatkan takia. Monissa luokissa on lähes koko ajan joku oppilas poissa perheen loman takia.
Mikähän rehtori myöntää parin-kolmen viikon lomia muka? Koulussakin on kokeita yms ja luuletko, että sen sinun lapsesi lomamatkan vuoksi opettaja olisi velvoitettu tekemään yhtään extratyötä? Jotkut vanhemmat eivät osaa ajatella kuin omaa napaansa.

Kysypä keneltä vaan peruskoulun opelta tai rehtorilta niin nämä loma-aikojen ulkopuoliset reissut ovat nykyään tosi tavallisia, ja niitä myönnetään paljon. Opettajat eivät tokikaan ole velvollisia tekemään niiden takia mitään ylimääräistä. Ja ei, oma perheemme ei ole tällaisia matkoja tehnyt eikä loma anonut.
Missä pussissa elää nämä jotka täällä jankuttaa ettei kouluista olla poissa lomamatkojen takia? Sehän on ihan normimenoa nykyään. Kuinka järkevää se sitten on, on eri juttu. Mutta ihan höpöä väittää ettei kouluista oltaisi paljonkin poissa omien lomien takia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jotenkin hupaisaa että nykyään on ihan normia ottaa lapsille viikko-pari lomaa koulusta lomamatkan takia, mutta sitten jos pitää lapsen yhden ylimääräisen tunnin poissa lääkärireissun takia niin tuntuu täällä monille olevan täysin tuomittavaa toimintaa.
Ja juu, ei menisi meillä enää yhden tunnin takia kouluun, etenkään jos ei olisi varmaa ehtisikö edes sillekään tunnille kokonaan.
Ei kyllä ole normaalia ottaa lapsille lomaa koulusta muuten kuin pakottavista syistä. Koulu on lapsen työtä eikä sieltä olla pois vaan sen takia, että lomamatkat on halvempia sesongin ulkopuolella. Jos koulupäivä olisi vain tunnin mittainen oikeuttaisiko se olemaan koko päivän poissa?
Tänä päivänä on todellakin erittäin tavallista että lapsille otetaan lomaa koulusta lomamatkan takia. Monissa luokissa on lähes koko ajan joku oppilas poissa perheen loman takia.
Mikähän rehtori myöntää parin-kolmen viikon lomia muka? Koulussakin on kokeita yms ja luuletko, että sen sinun lapsesi lomamatkan vuoksi opettaja olisi velvoitettu tekemään yhtään extratyötä? Jotkut vanhemmat eivät osaa ajatella kuin omaa napaansa.
Kysypä keneltä vaan peruskoulun opelta tai rehtorilta niin nämä loma-aikojen ulkopuoliset reissut ovat nykyään tosi tavallisia, ja niitä myönnetään paljon. Opettajat eivät tokikaan ole velvollisia tekemään niiden takia mitään ylimääräistä. Ja ei, oma perheemme ei ole tällaisia matkoja tehnyt eikä loma anonut.
No miten kuvittelet, että ne kokeet ym vaaditut näytöt sitten suoritetaan jos opettaja ei tee mitään ylimääräistä? Ja ei, mitään 2-3 viikon lomia ei ainakaan minun tietämäni rehtorit myönnä lomamatka perusteena. Eri asia tietty jos valehtelee syystä ja tätäkin on todennäköisesti tapahtunut.
Koulun lähellä menee, mutta jos lääkäri on kauempana, jäämme samalla kertaa hoitamaan muitakin asioita kaupunkiin. Otamme ilon irti, käymme syömässä ja ostamme lapselle vaatteita vaikka. Terve lapsi, vaikka täytyy välillä käydä lääkärissä tutkimuksissa. Sairaana tietenkin heti kotiin lepäämään.