Lue keskustelun säännöt.
Kuinka kauan on normaalia surra syvästi kuollutta äitiään?
12.02.2023 |
Miehen äiti kuoli kuukausi sitten, hautajaiset olivat viikko sitten. Mies on jo viikkoja nukkunut iltapäivästä iltaan monta tuntia, 3-4 tuntia, normaalin yöunen lisäksi. Työnsä hoitaa mutta kotioloissa äärimmäisen vetäytyväinen. Heti hautajaisten jälkeen puhui kuin olisi *monta päätä sisäkkäin pään sisällä*. Olen alkanut miettiä, missä menee ns. normaalin surun ja kenties masennuksen raja? Itseltäni ei ole kuollut lähiomaisia joten mulla ei ole suuresta surusta kokemusta. Tuota nukkumista mietin, kun itse masentuneena nukuin just monta tuntia keskellä päivää tai makasin vaan sängyssä.
En oikein tiedä mitä mies edes käy läpi. Hän ei ollut edes läheinen äitinsä kanssa. Hän oli aina isän poika, isä kuoli jo monta vuotta sitten ja sen surun hän kävi läpi toisella tavalla.
Mies myös ärhentelee, on tosi lyhytpinnainen ja jostain syystä haluaa pitää surunsa ja surutyönsä itsellään. Esim hautajaisjärjestelyistä hän ei puhunut mulle yhtään mitään, vasta hautajaispäivän aamuna kuulin että hänen äitinsä tuhkataan ja siitä aiheutui siis selkeitä muutoksia hautajaisten kulkuun. En nyt tarkoita että mies olisi mulle kaikesta tilivelvollinen mutta silti.
Samoin kuulin että oli töissä työajallaan tehnyt kirkkoon sitä ohjelmavihkosta ja muistotilaisuuteen äidin kuvista tehtyä videoesitystä. En edes tiennyt että ne on tullut hänen tehtäväkseen. Ymmärrän että ehkä halusi osana surutyötä tehdä ne yksin mutta samalla pohdin, kertooko tuo parisuhteen ja liiton tilasta, ettei edes mainitse käsiohjelman ja diaesityksen olevan omalla vastuullaan.
Just lähti ärhennellen käymään autolla jossain ja sitä ennen oli raivonnut, että en osaa tukea häntä hänen surussaan. Ei siis oltu riidelty tai mitään, ihan normisti oli aamu ja päivä mennyt, olin just laittanut ruoan ja oltiin syöty, olin siivoamassa keittiötä kun tämä purkaus tuli ja häipyi ovet paukkuen.
Kommentit (50)
En tiiä, kaipaan äitiäni vaikka kuolemastaan on 35 vuotta.
Läheisyys häviää lapsuuskodin kanssa, riippuu vähän puolisostakin.
Kuukausi kuolemasta? Heillä on miehelläsi ja sisaruksillasi vielä monta asiaa edessä ennenkuin palaavat arkeen.
Miten tuhkaus muutti hautajaisia?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuukausi on lyhyt aika. Vanhemman kuolema vie ajattelemaan montaa asiaa. Varmasti tilanne tasaantuu kesään mennessä.
Normaaliksi katsottu suruaika on yhdestä neljään vuotta. Turha odottaa surun loppuvan ihan heti. Anna miehen surra äläkä luo höneen tunnetta, että hän olisi jotenkin outo. Outo tässä olet sinä.
No mulle tuli mieleen että jos kerran oli isän poika ja välit äitiin viileät niin ehkä ne viileyden takana olevat juurisyyt ovat aktivoituneet. Hänellä voi olla syyllisyyttä omista kielteisistä tunteistaan äitiään kohtaan. Ja kuolemassa konkretisoituu se, ettei niitä välejä enää koskaan saa lämpimiksi.
Itselläni oli huonot välit äitiin mutta hyvät isään. Isän kuoleman sain surtua omasta mielestäni hyvin, prosessoitua asian ja löysin rauhan. Äitin kuolema otti paljon paljon enemmän aikaa. Siinä purkautui niin paljon pettymyksiä ja odotuksia jotka eivät koskaan toteutuneet. Aloitin lopulta pitkän terapian jossa viimeinkin kävin menneisyyteni selväksi.
Suosittelen kyllä miehellesi terapiaa.
niinkauan kuin surua riittää... omia vanhempiani en ole surrut koska edes kasvanut kanssaan. Isovanhempia surin niinkuin vanhempiaan jotkut muut, koska he minut kasvatti. Siitä on aikaa kymmeniä vuosia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nämä "mikä on normaalia, miten, miksi" aloitukset ovat jotenkin niin... Tyhmiä. Useimmissa asioissa ei ole mitään kivitauluihin hakattuja "juu, läheisen kuolema, 35 päivää menee suremiseen", "miehen ihastuminen, kestää tasan 11 päivää että lämpiää", "kiinnostunut nainen laittaa 2 viestiä IGssä ja yhden WAssa" yms. vaan asiat ovat yksilöllisiä, ihmiset prosessoivat asioita eri tavalla ja eri tahtiiin.
Jos oli jotain käsittelemätöntä tai kipeää suhteessa.
Itse en oikeastaan surrut äitini kuolemaa ollenkaan. Se oli käytännössä helpotus. Mutta koen ehkä sitten aika ajoin surua tai syyllisyyttä siitä etten sure.
Ei äiti paha ollut. Päinvastoin. Mutta meidän suhteemme vain oli hyvin etäinen ja olimme kuin eri planeetoista tavallaan. Olosuhteet myös teki sen ettei päästy lähestymään.
Harmi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vaikean suhteen sureminen on paljon kompleksisempaa kuin hyvän vanhemnan kuolema.
Menkää pariterapiaan opettelemaan miten olla toistenne kanssa?
Koeta keskustella miehesi kanssa sopivassa tilanteesta hänen äidistään. Kysy vaikka jotain hänen lapsuudestaan. Kun saa puhuttua vaikka itkun kanssa asioita ulos voi toipuminen alkaa.
Ensimmäinen vuodenkierto on yleensä vaike omaisensa menettäneelle, tietysti jos hyvin vanha ihminen kuolee, se koetaan luonnolliseksi, eikä suru ehkä ole niin paha ja pitkäaikainen-
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuukausi on lyhyt aika ja usein läheisen kuoltua alkaa käsittelemään suhdettaan kuolleiseen läheiseen monella uudella tavalla. Lisäksi, miehesi molemmat vanhemmat ovat nyt kuolleet, se aiheuttaa aivan uudenlaisen yksinäisyyden tunteen, kun huomaa lapsuudenperheen lopulliseti kadonneen.
Kuolema pysäyttää. Ei aloittajaa.
Toivottavasti joku sitten juurta jaksaen pohtii hänen psyykeään, moittii hänen suremaansa henkilöä ja väheksyy surua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En tiiä, kaipaan äitiäni vaikka kuolemastaan on 35 vuotta.
Läheisyys häviää lapsuuskodin kanssa, riippuu vähän puolisostakin.
Kuukausi kuolemasta? Heillä on miehelläsi ja sisaruksillasi vielä monta asiaa edessä ennenkuin palaavat arkeen.
Miten tuhkaus muutti hautajaisia?
Arkku oli kannettu kirkkoon ennen tilaisuuden alkua. kukkien lasku meni niin, että jokainen paikalla oleva jätti yhden ruusun maljakkoon arkun viereen, eikä muistovärssyjä ollut, eikä arkun äärellä sanottu mitään. Arkku kannettiin lopuksi ulos kirkon portaiden juurelle, tässä kohtaa oli erään omaisen puhe ja valokuvaus koko saattoväestä. Sit arkku nostettiin kärryyn ja se kärrättiin kylmiöön joka oli kirkon vieressä, saattoväki sitä seurannut vaan käveli suoraan srk-talolle.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mieheni oli sairaslomalla vuoden.
Outo mies, koita jaksaa. Hoida arkea ja käy ulkoilemassa että aivosi tuulettuvat. Hautajaisten jälkeen asiat on eri tavalla, kuuntele sitten kun hän haluaa puhua. Voimia sinullekin.
Vierailija kirjoitti:
Kuukausi on sinänsä aika lyhyt aika ja saa ihmisen tekemään välillä outoja. Mutta, sen surun ei pitäisi viikko toisensa jälkeen purkautua rähinänä ja räyhäämisenä. Ilmeisesti kuolemasta on aiheutunut jotain ahdistusta joka purkautuu noin. Voisi olla, että mies hyötyisi keskustelusta ammattilaisen kanssa? Jatkuvat pitkät päiväunet viittaavat masennukseen, masennus on surun normaali oire, mutta senkin pitäisi vähitellen helpottaa.
Oliko miehen äiti vanha, kuoliko odotetusti vai yllättäen?
Eli nämä ammattilaiset tuovat hänen äitinsä takaisin eli ovat meedioita tai noitia ?
Kuukausi on todella lyhyt aika. Etenkin kun hautajaiset ovat olleet vasta viikko sitten. Itse koin, että aika ennen hautajaisia oli enempi käytännön asioiden hoitamista, jolloin itse surulle ja sen käsittelylle ei ollut aikaa.
Läheisiä seuranneena äidin kuolema on miehille todella kova paikka. Aivan kuin se laukaisisi tilanteen, jota he eivät pysty käsittelemään, vaan se purkautuu kaikenlaisina outoina ajatuksina ja tekoina. Kuukausi ei riitä sen käsittelyyn , vaan kyllä siinä helposti menee useampi kuukausi, että pääsee ohi pahimman vaiheen.
Vanhemman kuolemasta ei toivu koskaan. Suru vain helpottaa pikku hiljaa. Kuukausi on erittäin lyhyt aika, ei siinä ehdi vielä mitään.
Kuukausi on sinänsä aika lyhyt aika ja saa ihmisen tekemään välillä outoja. Mutta, sen surun ei pitäisi viikko toisensa jälkeen purkautua rähinänä ja räyhäämisenä. Ilmeisesti kuolemasta on aiheutunut jotain ahdistusta joka purkautuu noin. Voisi olla, että mies hyötyisi keskustelusta ammattilaisen kanssa? Jatkuvat pitkät päiväunet viittaavat masennukseen, masennus on surun normaali oire, mutta senkin pitäisi vähitellen helpottaa.
Oliko miehen äiti vanha, kuoliko odotetusti vai yllättäen?