Mitä elämä on?
On aikamoinen aihe lauantai-aamuun. Tiedänhän minä että YP poistelee nämä ns pohdinta-aloitukset, mutta purkaanpa ajatuksiani kuitenkin.
Me olemme eläimiä, nisäkkäiden huonetta ja kädellisten apinoiden sukua. Meidät erottaa muista apinoista kaksi asiaa, eli karvattomuutemme ja aivotoimintamme.
Elämä alkaa syntymästä. En ota kantaa abortteihin, mielestäni olento on elävä vasta syntymän/kuoriutumisen tms jälkeen. Kaikilla nisäkkäillä elämän alku etelee samalla tavalla, saa ruokansa nisästä/nännistä ja kehittyy perheen jäsenten toimintoja seurailemalla ja toistamalla.
Elämä päättyy kuolemaan, ainakin siinä muodossa kuin me sen ymmärrämme. Kun kuolema koittaa, on ihmisapina toivottavasti täyttänyt elämänsä tarkoituksen joka on lisääntyminen. Kun jälkikasvu on saatu itsenäiseksi, jäädään odottamaan kuolemaa.
Ihmismieli on kehitellyt kaikenlaisia ihmeellisiä väittämiä ihmisestä ja uskomuksista eri asioihin. Niille ei löydy mitään pohjaa, mutta kuin korostaakseen ihmisen ainutlaatuisuutta me itse ylläpidämme ajatusta siitä että me yksilöinä olemme jotenkin erityisiä.
No. Nämä ovat minun mielipiteitäni, sinulla on varmasti toinen käsitys asiasta... Kerro se ...
Kommentit (52)
Naisen elämä on itkua, mielisairauksia, pelkoja, hysteriaa ja uhriutumista.
Miehen elämä on naurua, rennosti ottamista, väkivallan kohteeksi joutumista ja nautintoja.
Tommi Kinnusen seuraavan kirjan odottamista villasukkia kutomalla.
Vierailija kirjoitti:
Naisen elämä on itkua, mielisairauksia, pelkoja, hysteriaa ja uhriutumista.
Miehen elämä on naurua, rennosti ottamista, väkivallan kohteeksi joutumista ja nautintoja.
Unohdit pakkosuorittamisen naisen elämästä.
Elämä on säästämistä sitä varten että vanhana on varaa lääkkeisiin ja lääkäriin.
Ainakin palstatätien mielestä.
Ei elämällä ole objektiivisesti mitään tarkoitusta. Joku voisi sanoa, että elämän tarkoitus on löytää se tarkoitus itse itselleen, mutta ei sekään ole mikään objektiivinen elämän tarkoitus. Jokainen on vapaa halutessaan etsimään elämälleen haluamansa tarkoituksen, mutta mikään ei siihen pakota, vaan voi myös ikään kuin tyytyä tarkoituksettomuuteen.
Itse olen valinnut oman elämäni tarkoitukseksi on pyrkimyksen tehdä asioita, jotka tekevät onnelliseksi sekä pyrkimyksen omalla vaatimattomalla tavallani ja panoksellani tehdä maailmasta paikka, jossa mahdollisimman monet voivat tehdä asioita, jotka tekevät heidät onnelliseksi.
Vierailija kirjoitti:
Naisen elämä on itkua, mielisairauksia, pelkoja, hysteriaa ja uhriutumista.
Miehen elämä on naurua, rennosti ottamista, väkivallan kohteeksi joutumista ja nautintoja.
Naiset haluavat olla yhdeksänpäisiä käärmeitä ja heille ei tule itkua ilosta eikä surusta, naisille tulee itkua koska he käyttävät elämänvettä hyväksi ja Englannin Kruunu joka on feministinen niin sen kantaja suo tämän Suomi neidoille. Englannin Kruunu pitää olla Finland Kruunu eikä suomen pitäisi olla mikään scandinavian viikinki koalitio
Jos on hyvät kognitiiviset geenit, niin elämälle voi löytää järkevää merkitystä itsensä toteuttamisen kautta, ts. luovien projektien suorittamisen kautta. Toisaalta jos pääset pyramidin huipulle ja teet jotain, jota kukaan ei ole koskaan aikaisemmin tehnyt, ja se toimii, ts. siinä on totuutta riittävästi mukana, lopputuloksena saattaa kuitenkin olla täydellinen eksistentiaalinen tyhjyys, ja vaipuminen nihilismiin, joka tietenkin on totta, mutta joka pitäisi aina ylittää uudestaan ja uudestaan.
Keskivertoihmiselle sopii parhaiten elämä, jossa syödään, juodaan ja naidaan riittävän voimallisesti. Toisaalta kun tätä hedonismia riittävän kauan harrastaa, saattaa lopputuloksena olla koko hommaan kyllästyminen, ja vaipuminen täydelliseen eksistentiaaliseen tyhjyyteen.
Tuskin kukaan ihminen voi todellisuudessa välttää elämänsä aikana eksistentiaalista tyhjiötä, sillä eihän elämällä kuitenkaan ole mitään erityistä päämäärää muuta kuin kuolema.
Itselle valehtelemista ja toisille esittämistä että kaikki on hyvin
Vierailija kirjoitti:
Tuskin kukaan ihminen voi todellisuudessa välttää elämänsä aikana eksistentiaalista tyhjiötä, sillä eihän elämällä kuitenkaan ole mitään erityistä päämäärää muuta kuin kuolema.
Oletko varma ettei ole? Entä jos kuolema on vain osa prosessia eikä päätepiste?
Kyse on vain tietyllä tavalla järjestäytyneistä energiakentistä, jotka ovat olemassa, koska eivät voineet olla olemattakaan.
Vierailija kirjoitti:
Kyse on vain tietyllä tavalla järjestäytyneistä energiakentistä, jotka ovat olemassa, koska eivät voineet olla olemattakaan.
Mutta mikä selittää energian syntymisen?
Elämän on auringon tasapainon ylläpitämistä työntämällä tasoamme rajoilla