Pelkäsin aiemmin kuolemaa, mutta kun olen haudannut oman isäni

Teoria, siinä mikä muukin.

Tieteissarjoissa on se: sielu vs. ruumis - kohtaamispuku (encounter suit) käytössä. Ihminen on (sähköistä) energiaa, joka nyt vaan valitsee kulloisenkin olomuodon/asun.

Hölynpölyä? Voi olla ja luultavasti onkin. Ainoa minkä tiedän, että ne ihmiset, joita kunnioitan ja arvostan, heidän muisto on mun päässä - ei siihen välttämättä tarvita mitään fyysistä hautapaikkaa. Toki nyt vielä äidin muistokivellä käyn viemässä kynttilän 3x vuodessa, ja mummunkin hautaa hoidin.

Ja ei, en "dissaa" ollenkaan sitä, jos joku hoitaa läheistensä hautoja.

Ikuinen sielu, minämme perusta, elää monta elämää. Toimintamme menneissä elämissä ja tässä elämässä luovat nykyisen elämän käsikirjoituksen. Jokaisessa elämässä tapahtuu samanaikaisesti kaksi prosessia: ensinnäkin saamme aikaisempien tekojemme seuraukset (työstämme karmaa pois) ja toiseksi muodostamme (kehitämme) uutta karmaa tekemällä hyveellisiä tai syntisiä tekoja. On mahdollista sanoa, että me työstämme karmaa ja luomme kohtalon. Toisin sanoen meidän on otettava vastaan menneiden tekojemme seuraukset ("karmareaktiot"), mutta olemme vapaita valitsemaan, mitä teemme ja miten toimimme nykyhetkessä.

Kuolema on viiden aistin kyvyttömyys havaita ulkomaailman esineitä. Kun aistien toiminta lakkaa, sielu ei kuitenkaan kuole, vaan odottaa siihen asti, kunnes aistit heräävät jälleen henkiin uudessa ruumiissa. Vain liha pelkää kuolemaa, sielulle kuolema on tilaisuus toteuttaa kuolemattomuutensa. Kuolemaa ei tarvitse pelätä, sillä kuolema on vain kyvyttömyyttä havaita ulkoista petosta aisteilla. Vain se, joka elää lihan tyydyttämiseksi, kuolee. Kuoleman voittamiseksi riittää, että tuntee oman ikuisen luontonsa. Sinun on tuhottava omistajuuden tunne ja murrettava ulkomaailmaan liittyvät siteet. Luovu kaikesta, mikä sitoo sinut näkyvään todellisuuteen. Anna valemaailman huolehtia kehostasi. Jätä itsellesi vain äly. Sen avulla oivallat todellisen itsesi ja voitat kuolemanpelon.