Jälleen kävi opiskelija gradun ohjaamistapaamisessa urheilutrikoot jalassa. Eikö nuorisolla ole enää mitään käsitystä asianmukaisesta pukeutumisesta?
Näitä kollari/trikoohousuja on alkanut muutamana viime vuonna näkymään enenevissä määrin. Pahimmillaan tuossa on sitten yläosana vielä huppari... se yliopisto on akateeminen tiedeyhteisö, ei mikään oman makuuhuoneen jatke.
Olen ottanut käyttöön käytännön, että jos opiskelija on asianmukaisesti pukeutunut (esim. kauluspaita, siisti neule, chinot, siisti kynähame jne.) niin annan ohjaamistapaamisen venyä niin pitkäksi kun opiskelija haluaa. Noiden rönttövaatteisiin pukeutuneiden kohdalla pyrin lopettamaan tapaamisen mahdollisimman pian, heillä kun on selvästi kiire takaisin kotisohvalle.
Kommentit (108)
Kauppiksessako ohjaat? Meillä humanisteilla ohjaajat olivat vielä opiskelijoitakin pahempia resupekkoja. Ehdottoman hyviä tyyppejä.
Ai että oikein kynähamekin vielä 😁
No minä en kyllä nuku huppari ja kollarit/trikoot päällä. Nukkumista varten on yövaatteet. Hemmetin hyvä, että pukeutuminen on nykyään rennompaa!
Ettei vain opiskelija opiskelisi (myös) okl:ssä. Harvahan niistä opetettavien aineiden demoista piti: piti olla liikuntavaatteet kun ainetta kuin ainetta harjoiteltiin opettamaan ulkona.
Vierailija kirjoitti:
No minä en kyllä nuku huppari ja kollarit/trikoot päällä. Nukkumista varten on yövaatteet. Hemmetin hyvä, että pukeutuminen on nykyään rennompaa!
Vertaisarvioituja lähteitä sen puolesta, että kalsaripukeutuminen on parempaa? Vai olisiko sittenkin muiden huomioon ottaminen ja käytöstavat parempi juttu?
Vierailija kirjoitti:
Mukava kuulla, että tällaisia "vanhan liiton" proffia vielä on. Onhan se opiskelijoiden pukeutuminen usein sellaista, että ihan kuin oltaisiin suoraan makkarista tultu yliopistolle.
Olen kyllä humanisti ja valmistunut 1993 eikä silloin enää mitään pukeutumiskoodia ollut. Seminaarit pitivät silloinen apulaisprofessori pikkutakissa ja assistentti farkuissa ja ruutupaidassa.
Olen ihmetellyt tätä nykytyyliä, esiintyy sekä miehillä, että naisilla: collegehousut ja nahkanilkkurit.
Miten pukeutuminen vaikuttaa gradun sisältöön ja laatuun?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No minä en kyllä nuku huppari ja kollarit/trikoot päällä. Nukkumista varten on yövaatteet. Hemmetin hyvä, että pukeutuminen on nykyään rennompaa!
Vertaisarvioituja lähteitä sen puolesta, että kalsaripukeutuminen on parempaa? Vai olisiko sittenkin muiden huomioon ottaminen ja käytöstavat parempi juttu?
Miten ihmeessä rento pukeutuminen voi loukata ketään? Ne on helpompi ja halvempi huoltaa kuin istuva puku. Pitää sitten arvostella vaatetusta eikä akateemisia ansioita.
Kyllä minä teknillisen yliopiston opettajana ihmettelen paljon enemmän niitä opiskelijoita, joilla on Telegrammin profiilikuvassa yläosassa vain pitsirintaliivit päällä. (Meillä on kurssin henkilökunnan - josta osa on opiskelija-assareita - kesken tiedotus tg-kanavalla, joten siinä näen kuvat. En todellakaan stalkkaa kurssini opiskelijoita.)
Vastaanotolla käyvien opiskelijoiden kollareita ja huppareita en edes huomaa. Se kyllä pisti silmään, kun yksi opiskelija tuli harkkoihin verkkoaluspaita päällä.
Onneksi meillä ei ole niitä ammattitaidottomia joiden "ammattitaito" tulee vaatteista.. Oikeasti ei osata mitään.
Vierailija kirjoitti:
Miten pukeutuminen vaikuttaa gradun sisältöön ja laatuun?
Ajatusleikki: olet kaupan kassa. Kassalle tulee kaksi asiakasta. Asiakas A) spurgu kuset housussa ja haisevissa vaatteissa. Asiakas B) siisti, töissäkäyvä asiakas puhtaissa vaatteissa. Vaikuttaako asiakkaaan A habitus siihen mitä koet asiakaskohtaamisen aikana?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No minä en kyllä nuku huppari ja kollarit/trikoot päällä. Nukkumista varten on yövaatteet. Hemmetin hyvä, että pukeutuminen on nykyään rennompaa!
Vertaisarvioituja lähteitä sen puolesta, että kalsaripukeutuminen on parempaa? Vai olisiko sittenkin muiden huomioon ottaminen ja käytöstavat parempi juttu?
Miten ihmeessä rento pukeutuminen voi loukata ketään? Ne on helpompi ja halvempi huoltaa kuin istuva puku. Pitää sitten arvostella vaatetusta eikä akateemisia ansioita.
Joo hieno juttu sellainen Kiinassa/Bangladeshissa/Intiassa hikipajassa valmistettu vaate vs. Italiassa käsityönä valmistettu laatutuote
Mitä ihmettä. Me otettiin aina kännit graduohjaajan kanssa ja sitten vasta alkoi se ajatus juosta ja graduun tuli taas vauhtia. Vaatetuksella ei ollut väliä noissa kännäyksissä.
Minä olen tulossa iltapuvussa ja tiarassa
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No minä en kyllä nuku huppari ja kollarit/trikoot päällä. Nukkumista varten on yövaatteet. Hemmetin hyvä, että pukeutuminen on nykyään rennompaa!
Vertaisarvioituja lähteitä sen puolesta, että kalsaripukeutuminen on parempaa? Vai olisiko sittenkin muiden huomioon ottaminen ja käytöstavat parempi juttu?
Miten ihmeessä rento pukeutuminen voi loukata ketään? Ne on helpompi ja halvempi huoltaa kuin istuva puku. Pitää sitten arvostella vaatetusta eikä akateemisia ansioita.
Joo hieno juttu sellainen Kiinassa/Bangladeshissa/Intiassa hikipajassa valmistettu vaate vs. Italiassa käsityönä valmistettu laatutuote
Joo opiskelijoillan siihen italialaiseen käsityöhön on tunnetusti varaa. Valoja päälle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten pukeutuminen vaikuttaa gradun sisältöön ja laatuun?
Ajatusleikki: olet kaupan kassa. Kassalle tulee kaksi asiakasta. Asiakas A) spurgu kuset housussa ja haisevissa vaatteissa. Asiakas B) siisti, töissäkäyvä asiakas puhtaissa vaatteissa. Vaikuttaako asiakkaaan A habitus siihen mitä koet asiakaskohtaamisen aikana?
Miten tämä liittyy keskusteluun? Ap ei maininnut mitään vaatteiden likaisuudesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten pukeutuminen vaikuttaa gradun sisältöön ja laatuun?
Ajatusleikki: olet kaupan kassa. Kassalle tulee kaksi asiakasta. Asiakas A) spurgu kuset housussa ja haisevissa vaatteissa. Asiakas B) siisti, töissäkäyvä asiakas puhtaissa vaatteissa. Vaikuttaako asiakkaaan A habitus siihen mitä koet asiakaskohtaamisen aikana?
Yhtä lailla spurgu ja työssäkäyvä ovat molemmat maksavia asiakkaita. Ihan sama millaiset fiilikset kaupan kassalla on, kunhan suorittavat maksun tekemistään ostoksista. Samalla tavoin opiskelija on sinun asiakkaasi, jonka vaatetuksen ei pitäisi vaikuttaa mitenkään käsiteltävään asiaan eli gradun sisältöön.
Et sentään frakkia ja silinteriä vaadi? Monokkeli vielä mukaan niin johan nousee arvosanat kohisten.