Lue keskustelun säännöt.
Yölliset paniikkikohtaukset ja miehen suhtautuminen niihin
08.02.2023 |
Elämäntilanteeni on ollut pitkään voimakkaasti stressaava, ja jaksaminen äärirajoilla. Aloin joitakin kuukausia sitten oireilla tilanteeseen siten, että saan yöllä paniikkikohtauksia. Aluksi luulin, että kuolen, kun sydän hakkasi tuhatta ja sataa enkä saanut henkeä. Oireet toistuvat edelleen, mutta olen oppinut ettei niihin kuole (vaikka siltä tuntuukin).
Näistä paniikkikohtauksista on tullut nyt ongelmia parisuhteeseen, koska mieheni on niistä minulle "vihainen". Hänen mielestään reagoin teatraalisesti (en herätä häntä kohtauksen aikana, pääsen kyllä yksin tilanteesta ohi), koska kuvailen kohtauksen noin kuin tuossa yläpuolella - tuntuu siltä kuin kuolisin. Hän ei halua kuulla tätä.
Mies kysyy aina minulta, miten olen nukkunut, enkä enää uskalla sanoa, jos on ollut paniikkikohtaus. Tämä vaikuttaa parisuhteeseen, koska koen mieheni epäempaattiseksi ja suhteen vähemmän läheiseksi kuin ennen.
Onko vinkkejä, miten edetä tämän kanssa niin, että parisuhde ei kärsisi tämän vuoksi?
Kommentit (45)
Kun mies kysyy miten olet nukkunut, niin vastaat vaan että älä kysy, kun et oikeasti halua tietää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sulla pää on sekaisin ja se on miehen vika, haloo nyt valoja päälle.
Poikkeuksetta, kun palstalla joku nainen on valittanut, että hänen miehellään on hoitamattomia mielenterveyden häiriöitä, eikä mies suostu ottamaan vastaan hoitoa, niin joka kerta yksimielinen ratkaisu on ollut sianjättö. Ihan vaan muistutuksena.
Vierailija kirjoitti:
Monet miehet ovat tuollaisia. He suuttuvat, kun tulee jotain sellaista, mille eivät voi mitään, mutta se asia kuitenkin huolestuttaa heitä. Tällainen tyyppillinen asia on esim. oman naisystävän sairastaminen. Jotkut kypsät miehet, joilla on tunnetaidot hallussa osaavat esim. lohduttaa ja haluavat auttaa, mutta ikävä kyllä suurin osa miehistä ovat jotenkin tuon suhteen keskenkasvuisia. Kun heidän naisystävä tai jopa lapsi sairastaa, niin he muuttuvat avuttomiksi ja kärttyisiksi. He tulevat silmin nähden ärtyneiksi, kun eivät saa "ongelmaa" loppumaan ja he usein vähättelevät koko asiaa. Eli just sellaista täysin typerää ja lapsellista käytöstä.
Jep, näin on näppylät.
Itse kärsin myös erittäin pahasta paniikkihäiriöstä; sen kanssa tulen toimeen, mutta stressaava elämäntilanne voi pahentaa tilan siihen pisteeseen, että saan tykytyksiä ja hengenahdistusta pelkotiloineen päivittäin.
Kerran sain myös iltayöllä, kun oltiin jo pedissä, ja aikani kieriskeltyä ahdistavassa olossa yritin herätellä miestä rauhoittelemaan mua, koska luulin (jälleen) kuolevani siihen pahenevaan oloon.
Hän suuttui ja murahti, että ei se mitään ole, eikä häntä saa herättää..! Ei edes kääntänyt selkäänsä.
Ja yleensä huolehtii hyvinkin hienosti, muistaa ja hemmottelee merkkipäivinä, hoivaa jos on kipeänä tai pitää huolta kodista ja ruuanlaitosta ym.
Vierailija kirjoitti:
Sulla pää on sekaisin ja se on miehen vika, haloo nyt valoja päälle.
Eli sun mielestä parisuhteessa ei tarvitse niissä vastamäissä, sairauksissa ja muissa kohdatuissa onnettomuuksissa enää seisoa rinnalla tukemassa? Yea, right. Kuulostat unelmakumppanilta tosiaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oikeasti, varaa aika lekurille. Jotain apua voisit saada, ettei tarvitsisi kituuttaa ja salata tuskaansa tuolta miesvauvalta. Ei ole normaalia tuollainen puolisolle pottuilu kun puoliso tarvitsisi tukea. No, ehka Suomessa on normi senttia miehilta, muttei siihen tarvitse alistua.
Ei varmaan pysty ymmärtämään miksi et hankkiudu avun piiriin, jos tunnet säännönmukaisesti öisin "kuin kuolevasi".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Monet miehet ovat tuollaisia. He suuttuvat, kun tulee jotain sellaista, mille eivät voi mitään, mutta se asia kuitenkin huolestuttaa heitä. Tällainen tyyppillinen asia on esim. oman naisystävän sairastaminen. Jotkut kypsät miehet, joilla on tunnetaidot hallussa osaavat esim. lohduttaa ja haluavat auttaa, mutta ikävä kyllä suurin osa miehistä ovat jotenkin tuon suhteen keskenkasvuisia. Kun heidän naisystävä tai jopa lapsi sairastaa, niin he muuttuvat avuttomiksi ja kärttyisiksi. He tulevat silmin nähden ärtyneiksi, kun eivät saa "ongelmaa" loppumaan ja he usein vähättelevät koko asiaa. Eli just sellaista täysin typerää ja lapsellista käytöstä.
Jep, näin on näppylät.
Itse kärsin myös erittäin pahasta paniikkihäiriöstä; sen kanssa tulen toimeen, mutta stressaava elämäntilanne voi pahentaa tilan siihen pisteeseen, että saan tykytyksiä ja hengenahdistusta pelkotiloineen päivittäin.
Kerran sain myös iltayöllä, kun oltiin jo pedissä, ja aikani kieriskeltyä ahdistavassa olossa yritin herätellä miestä rauhoittelemaan mua, koska luulin (jälleen) kuolevani siihen pahenevaan oloon.Hän suuttui ja murahti, että ei se mitään ole, eikä häntä saa herättää..! Ei edes kääntänyt selkäänsä.
Ja yleensä huolehtii hyvinkin hienosti, muistaa ja hemmottelee merkkipäivinä, hoivaa jos on kipeänä tai pitää huolta kodista ja ruuanlaitosta ym.
Mitahan sun miehes tekee jonain kauniina paivana jos oikeasti saat sydarin ja anelet soittaan ambulanssin? Murahtaa vaan ettei saa herattaa ja turpa tukkoon nyt?
Jessus millaisia miehia teilla on.....
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Monet miehet ovat tuollaisia. He suuttuvat, kun tulee jotain sellaista, mille eivät voi mitään, mutta se asia kuitenkin huolestuttaa heitä. Tällainen tyyppillinen asia on esim. oman naisystävän sairastaminen. Jotkut kypsät miehet, joilla on tunnetaidot hallussa osaavat esim. lohduttaa ja haluavat auttaa, mutta ikävä kyllä suurin osa miehistä ovat jotenkin tuon suhteen keskenkasvuisia. Kun heidän naisystävä tai jopa lapsi sairastaa, niin he muuttuvat avuttomiksi ja kärttyisiksi. He tulevat silmin nähden ärtyneiksi, kun eivät saa "ongelmaa" loppumaan ja he usein vähättelevät koko asiaa. Eli just sellaista täysin typerää ja lapsellista käytöstä.
En tiedä, sitä mäkin olen miettinyt.
Kyllä se tositilanteessa toimii, mutta ei reagoi, tai ei osaa, paniikkikohtaukseen, vaikka hyvin lamaannuttava ja pelottava fyysinen kokemus sekin on.Jep, näin on näppylät.
Itse kärsin myös erittäin pahasta paniikkihäiriöstä; sen kanssa tulen toimeen, mutta stressaava elämäntilanne voi pahentaa tilan siihen pisteeseen, että saan tykytyksiä ja hengenahdistusta pelkotiloineen päivittäin.
Kerran sain myös iltayöllä, kun oltiin jo pedissä, ja aikani kieriskeltyä ahdistavassa olossa yritin herätellä miestä rauhoittelemaan mua, koska luulin (jälleen) kuolevani siihen pahenevaan oloon.Hän suuttui ja murahti, että ei se mitään ole, eikä häntä saa herättää..! Ei edes kääntänyt selkäänsä.
Ja yleensä huolehtii hyvinkin hienosti, muistaa ja hemmottelee merkkipäivinä, hoivaa jos on kipeänä tai pitää huolta kodista ja ruuanlaitosta ym.Mitahan sun miehes tekee jonain kauniina paivana jos oikeasti saat sydarin ja anelet soittaan ambulanssin? Murahtaa vaan ettei saa herattaa ja turpa tukkoon nyt?
Jessus millaisia miehia teilla on.....
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä sun kannattaa mennä tutkimuksiin koska henkiset ongelmat usein aiheuttaa monenlaisia fyysisiäkin ongelmia, esimerkiksi uniapneaa. Älä päästä tilannetta niin pahaksi että sinulle tulee sydän oireita, kuten mulle kävi kun päätin "vain kestää". Esimerkiksi joku rauhoittava lääkitys voisi auttaa kohdallasi.
Minulle löytyi todella hyvä lääke, mutta sitä sopivaa jouduttiin kokeilemalla hakemaan. Että kannattaa muistaa ettei sopiva lääkitys löydy välttämättä ihan heti.
Mikä olisi kaikkein toivottavin teko toiselta henkilöltä näiden kohtausten ilmetessä, rauhoitella, että ei mitään hätää vai antaa vain mennä itsestään ohi tekemättä mitään?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hommaa rauhoittavaa lääkettä
Myös masennuslääkkeet tehoaa paniikkikohtauksiin kuilemma
Vierailija kirjoitti:
Kyllä sun kannattaa mennä tutkimuksiin koska henkiset ongelmat usein aiheuttaa monenlaisia fyysisiäkin ongelmia, esimerkiksi uniapneaa. Älä päästä tilannetta niin pahaksi että sinulle tulee sydän oireita, kuten mulle kävi kun päätin "vain kestää". Esimerkiksi joku rauhoittava lääkitys voisi auttaa kohdallasi.
Minulle löytyi todella hyvä lääke, mutta sitä sopivaa jouduttiin kokeilemalla hakemaan. Että kannattaa muistaa ettei sopiva lääkitys löydy välttämättä ihan heti.
Minkä niminen lääke sulla auttoi
En ole ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Poikkeuksetta, kun palstalla joku nainen on valittanut, että hänen miehellään on hoitamattomia mielenterveyden häiriöitä, eikä mies suostu ottamaan vastaan hoitoa, niin joka kerta yksimielinen ratkaisu on ollut sianjättö. Ihan vaan muistutuksena.
Ja hoitoon menoon tässä naistakin patistellaan. Kyllä se on aina väärin kumppania kohtaan että ei edes yritä hoitaa ongelmiaan pois. Uhriutuminen ei riitä, pitää tehdä jotakin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä sun kannattaa mennä tutkimuksiin koska henkiset ongelmat usein aiheuttaa monenlaisia fyysisiäkin ongelmia, esimerkiksi uniapneaa. Älä päästä tilannetta niin pahaksi että sinulle tulee sydän oireita, kuten mulle kävi kun päätin "vain kestää". Esimerkiksi joku rauhoittava lääkitys voisi auttaa kohdallasi.
Minulle löytyi todella hyvä lääke, mutta sitä sopivaa jouduttiin kokeilemalla hakemaan. Että kannattaa muistaa ettei sopiva lääkitys löydy välttämättä ihan heti.Minkä niminen lääke sulla auttoi
En ole ap
En muista enää, jokin rauhoittava masennuslääke se oli. Eikä sillä ole väliäkään mikä se just mulla oli. Se mikä sopii toiselle ei sovi jollekin muulle, niinhän se mullakin meni. Ja sitä sopivaa voi joutua etsimään pitkään, siihenkin kannattaa varautua. Mutta itse en luovuttanut. Sopiva löytyi.
Oma vika, mitäs otit tuollaisen miehen.
erityisherkät mt-sekopäät ovat rasittavia. ei parisuhdeainesta.
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa käydä lääkärissä. Minulla oli myös öisiä tykytyskohtauksia ja syyksi paljastui ongelmat kilpirauhasessa.
Kyllä. Ja pitkittynyt stressi yleensä rikkoo kilpirauhasen.
Vierailija kirjoitti:
Ei varmaan pysty ymmärtämään miksi et hankkiudu avun piiriin, jos tunnet säännönmukaisesti öisin "kuin kuolevasi".
No onhan se vähän outoa. Jos ei saa nukuttua öisin vaan saa kauheita paniikkikohtauksia, niin kyllä silloin avun hakeminen on järkevää. Kyllä se kuormittaa läheistäkin että tietää toisen kärsivän mutta ei suostu tekemään asialle mitään eikä hakea apua. Jos tilanne on se, että lapsi on sairas, niin tietysti se kuormittaa miestäkin. Ja nyt sitten ap kuormittaa miestä vielä lisää omalla pahalla olollaan. Kyllä tuossa vastuullinen teko olisi hakea apua. Miksi ap kieltäytyy siitä täysin?
Mielestäni miehesi suhtautuminen kohtauksiisi on paitsi tosi törkeää, myös traumatisoivaa ja henkisesti väkivaltaista sinulle. Itselläni on lyhyt kokemus tuon tyyppisestä miehestä, enkä katselisi vastaavaa käytöstä enää. Sinä et näe tuota riittävänä syynä eroon ja olet tietysti oman elämäsi paras asiantuntija. Minua vain harmittaa puolestasi, että sinä joudut kyselemään neuvoja keskustelupalstalla, kun se jonka oikeasti pitäisi pysähtyä miettimään suhtautumistaan on miehesi.