Suurten perheiden lapset

Oma huone olis ollut kiva

No, en ole yhdenkään sisarukseni, enkä äitini kanssa tekemisissä. Meitä oli 6, enää 4. Kaksi kuoli päihteisiin, kuten isänikin kun olin 12v. Äidistä minulla ei ole mitään sanottavaa.  Pitkä ja sekava tarina.

Noissahan se vanhin tyttölapsi uhrataan joksikin varaäidiksi ja pakotetaan tekemään hirveästi kotitöitä. Kaikkein pahinta on jos se vanhin lapsi on tyttö. Ei taida haluta koskaan omia lapsia.

Vierailija kirjoitti:

Oma huone olis ollut kiva

Meitäkin oli kolme samassa huoneessa. Kaksi tyttöä ja yksi poika. 

Muistan , kun olin 8-vuotias ja äiti kertoi, että taas tulee uusi vauva. Muistan olleeni surullinen. Taas uusi vauva. Olin teini-iässä masentunut. Äiti ei antanut aikaansa minulle. Sitten itse uhriutui , kuinka hän tekee kaikkensa lapsien eteen. Äiti masentui myöhemmin itsekin.

Muut matkusti ja talvisin laskettelivat ja reissasivat. En sano, että lapsuuteni olisi välttämättä näillä jutuilla ollut parempi, mutta sellainen olo, että emme koskaan tehneet oikeastaan mitään.

Äiti ja isä riiteli aina rahasta

Ihan parasta, kun oli leikkikavereita omasta takaa 😊

Mä oon keskimmäinen isosta perheestä, ja 2 sisaruksista oli vielä uudesta liitosta eli siis mun sisarpuolia. Ja en valehtele yhtään kun sanon että mä en saanut koskaan mitään, kaikki meni joko nuorimmaisille sisarpuolille tai vanhemmille suosikeille. Mä olin se hylkiö siinä keskellä :D

Huvipuistohullu kirjoitti:

Ihan parasta, kun oli leikkikavereita omasta takaa 😊

t. Suurperheen äiti

Meitä oli 5 lasta ja itse pidän sitä kyllä rikkautena. Rahasta oli pulaa, mutta jotenkin tuntui, ettei lapsuudessa puuttunut mitään. Sitäkin hienompaa oli, jos pääsi joskus ravintolaan, hotelliyöstä puhumattakaan. Telttailtiin ja myöhemmin mentiin vanhalla asuntovaunulla.

Olen kiitollinen vanhemmilleni, tekivät niin hyvää työtä kuin osasivat ja pystyivät. Toivon vain, että omat lapseni voivat ajatella minusta samaa.

Vierailija kirjoitti:

Huvipuistohullu kirjoitti:

Ihan parasta, kun oli leikkikavereita omasta takaa 😊

t. Suurperheen äiti

Minen oo ku yhden etanan äiti 😂 Lapsiltahan täs kysyttiin.

Lapsena oltiin sisarusten kesken läheisiä, mutta jostain syystä nyt aikuisina vähän etäännytty. Tiedän, että sisareni kärsii pahasta masennuksesta juuri lapsuuden traumojen vuoksi

Ei omaa huonetta,ei omaa rauhaa,kotitöitä heti koukun jälkeen, vahtimista ,ei rahaa ikinä..lähdin jo 16vuotiaana pois,ja yhtään huonekalua enkä rahaa saanut mukaan..no ei se minun elämä hyvin lähtenyt menemään,tulin teininä äidiksi,3 lapsen yh,roska ihminen siis tuli..opiskelin 2 eri ammattia ja tein töitä paljon, rahasta oli pulaa..omat lapseni ovat aikuisia nyt ja olen kysynyt miten köyhyys heihin vaikutti,ei ne oo ainakaa vielä sanonut pahaa asiaa,tiedä sit koska rupee avautuu..mutta ei saa tehdä ihan hitokseen lapsia ja väittää että lapset tykkää kun on leikkikaveri, eivät tykkää

Äiti ei osannut olla tukena teini-ikäiselle minälle . Lähdin kotoa 17-vuotiaana kohti tuntematonta. Suuressa perheessä minä olin aina se syyllinen kaikkeen, veljeäni kannustettiin ja onkin pärjännyt elämässä paremmin kuin minä. Käsittelen edelleen äitini aiheuttamia traumoja

Minulla on 9 sisarusta. Kyllä minusta se sisarusmäärä oli pienestä lapsesta asti aivan liikaa. Väistämättä sitä joutui tekemään paljon aikuisille tarkoitettuja fyysisiä töitä. Fyysisillä töillä tarkoitan lähinnä maatilan raskaita töitä, kuten kivien keruuta pellolta ja metsätöitä. Ja olen vielä ollut hentorakenteinen tyttö. Tietysti ulkomaanreissut ym. huvittelut olivat tuolloin vain haaveita.

Aikuisena harmittaa lähinnä, kun omille lapsille mm. omat vanhempani ja suurin osa sisaruksista jää vieraaksi. Hädin tuskin lapset tuntevat mummoaan. En näe suuressa sisarusmäärässä mitään muuta hyvää, kun sitten vanhempani ovat vanhuksia, niin vastuunjako heidän hoidostaan voi jakaa useammalle. Miehelläni on pieni perhe (kolme sisarusta) ja heillä tuntuu koko suku olevan tiiviimpi ja läheisempi juuri sen vuoksi. Pieni perhe on kaikin tavoin paljon parempi kuin suurperhe.

Vierailija kirjoitti:

Meitä oli 5 lasta ja itse pidän sitä kyllä rikkautena. Rahasta oli pulaa, mutta jotenkin tuntui, ettei lapsuudessa puuttunut mitään. Sitäkin hienompaa oli, jos pääsi joskus ravintolaan, hotelliyöstä puhumattakaan. Telttailtiin ja myöhemmin mentiin vanhalla asuntovaunulla.

Olen kiitollinen vanhemmilleni, tekivät niin hyvää työtä kuin osasivat ja pystyivät. Toivon vain, että omat lapseni voivat ajatella minusta samaa.

...ohiksena, mikä viestissäni herätti negatiivisia tunteita, että kolme henkilöä päätti laittaa alanuolta?

Seuraan erään suurperheen arkea, kun mieheni tuttu perheessä mukana. Lapset 2 eri miehen kanssa. Somessa kaikki on hienoa, lasten kanssa tehdään paljon ja sellaista kiiltokuvaelämää. Kun sitten juttelee tämän perheen isän kanssa, saa ihan eri vaikutelman. Surkeat olot, määräävä äiti

Meitä oli 8 lasta.

Oli se kyllä vähän tuskastuttavaa kun ei ollut juuri omaa rauhaa.

Kaikilla meillä ei ollut huonetta eikä omaa sänkyä. Itse nukuin osan lapsuutta siskon kanssa samassa sängyssä. Nukkujia oli huoneessa neljä, mutta sänkyjä kolme.

Ja jos toisen naama alkoi ärsyttää, niin riitelyksihän se helposti meni.

Oli inhottavaa jos jollain oli oksennustauti tai migreeni, niin sitä yrjöämistä piti kuunnella siinä vieressä koko yö tyynyt korvissa.

Varmaan hyviä puolia suuressa perheessä on, että oppii lähes väkisin jakamaan ja ottamaan huomioon toisen. Meillä ainakin kaikki piti jakaa todella tarkkaan. Varsinkin ruuat.

Usein, kun lehdissä kirjoitetaan lapsiperheköyhyydestä, on perheessä siinä artikkelissa vähintään 5 lasta.