Lue keskustelun säännöt.
En saa koskaan olla rauhassa kotona :( mies ja lapsi
06.02.2023 |
Haluaisin olla yksin kotona välillä muutaman tunnin. Lapsi täyttää kohta 2v ja kokonaiset 2 kertaa mies on ottanut hänet mukaan johonkin max tunnin reissulle. Kun pyydän mieheltä omaa aikaa, hän sanoo että tottakai tee mitä haluat, hän kyllä vahtii lasta. No menee ehkä minuutti ja lapsi roikkuu lahkeessani. On siis minun perään täällä kotona 24/7. Jos menen eri huoneeseen ja suljen oven, lapsi hakkaa ovea ja itkee naama punaisena. Mies saa kyllä kaikessa rauhassa vaikka nukkua sohvalla. Väsyttää, en ole pariin vuoteen tehnyt siis mitään omaa juttua. Mulla kun olisi mieluisia harrastuksia mitä teen kotona. Onko muilla tällaista?
Kommentit (106)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten ap toimit silloin, kun lapsi tulee sinun luoksesi, vaikka pitäisi olla isän kanssa? Otatko syliin vai sanotko, että mene isän luokse äiti tekee nyt tätä omaa asiaa?
En ota syliin. Sanon että nyt menet isän kanssa. Lapsi alkaa kiivetä väkisin syliini ja yritän estellä. Sotkee harrastusvälineeni (esim maalaus tai ompelu). Kannan lapsen isän luo tai isä hakee. Sama toistuu. Jos estämme, alkaa hirveä huuto. En jaksa keskittyä enää. Luovutan. Neuvoja? Ei ilkeilyä kiitos. Ap
No sanopa sille miehelle, että perke*e hoida se kersasi nyt ja pidäkin huoli, että saan olla rauhassa täällä. Sano, että yksikin kerta on liikaa häiritsemistä ja jos mies haluaa pahantuulisen rähisevän muijan, niin olet kohta sellainen, jos hän ei tee osuuttaan.
Ja jos asia ei mene jakeluun, niin voit roudata kerran rääkyvän kakaran isälleen, mutta sen jälkeen oletkin jo myrskyn merkki ja siinä ei hyvä heilu.
Sano asia selvästi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos haluat rauhassa harrastaa, mene johonkin kerhoon tai kirjastoon?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsi vierastaa miestä, ei koe turvalliseksi ja hätääntyy. Äitiä etsii. Mies ei osaa ilmeisesti olla lapsen kanssa tai hoitaa, tekee virheitä? Ei lasta voi jättää miehen kanssa, jos lapsi hätääntyy totaalisesti ja vaan itkee. Miten mummo tai kummi. Miten lapsi näkee edes missä huoneessa olet.
Kyllä isä on turvallinen hoitaja ja aina ollut lapsen kanssa paljon. Mutta kun minä nyt vaan olen lapselle ykkönen, joku äitivaihe varmaankin. Ei hän hätääntynyt ole, vaan vaatii minulta huomiota. Jos jää kahdestaan isän kanssa ja tietää että olen muualla, on ihan normaali ja reipas itsensä. Mutta kotona en saisi tehdä mitään ilman häntä. Ap
Nyt on sitten aika opetella, että lapsi ei ole perheen pomo. Jos annat hänen nyt pomottaa, olet helisemässä, kun hän on isompi. Selkeät rajat ja kiellot. Siitä se lähtee.
Tämä. Tänään on hyvä aloittaa viimeistään opettelu. Jos ette aloita, niin turha valittaa.
Vierailija kirjoitti:
Mä en ole ollut varmaan 25 vuoteen yhtään hetkeä yksin kotona. Ei vaan ole mitään sellaista paikkaa, mihin koko muu perhe menisi yhtäaikaa. En viihdy juurikaan yksinäni, mutta juuri tuota kaipaan kyllä, että joskus voisi olla tunnin pari yksin kotona.
Jännä. Olen ollut äiti 21 vuotta ja lapsia on kolme, mutta olen saanut oikein hyvin omaa aikaa. On monen monta paikkaa minne mies ja lapset pystyivät aikanaan menemään lasten ollessa pieniä ja nyt kun kaksi lapsista on jo aikuisia ja nuorinkin lukiossa, on omaa aikaa paljon.
Minä viihdyn yksin tosi hyvin, mutta viihdyn myös perheeni kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Onpa ilkeää kommentointia. Olen tuntenut ja välillä tunnen vieläkin ihan samoin oman ajan tarvetta kuin ap. Siis sitä, että voi olla kotona yksin aivan varmana siitä, että kukaan ei tarvitse mitään itseltä. Ei ruokaa, ei vastauksia ei huomiota, ei yhtään mitään. Sitä, että saa syödä mitä huvittaa, milloin huvittaa tai vaikka olla syömättä. Sitä, että on hiljaista ja voi mennä/tehdä asioita oman aikataulun mukaan. Se oli yhtä juhlaa, kun mies meni lasten kanssa kerran vuodessa pariksi yöksi vanhemmilleen. Muutoin ei juurikaan käynyt missään lasten kanssa. Enää kaikki lapset eivät suostu lähtemään, kun ovat jo esiteinejä ja teinejä. Onneksi nyt saattaa talo olla tyhjänä pari tuntia, kun ovat omissa jutuissaan. Enpä joskus lapsettomana olisi uskonut, miten mahtavaa voi olla tehdä töitä etänä, kun kotona ei ole ketään muuta. Ap:lle sympatiat ainakin täältä. Lapsi onneksi kasvaa ja jo parin vuoden päästä saattaa olla leikkitreffeillä kaverin luona ja sinä saat juoda kahvin tyhjässä talossa. Eikä tällainen oman rauhan tarve ole merkki tyytymättömyydestä tai siitä, ettei rakastaisi lapsiaan. En luopuisi yhdestäkään omastani tai kadu yhtäkään. Joskus sitä vain tarvitsee omaa rauhaa.
Minäkin ihmettelen tätä ilkeyden määrää näissä kommenteissa ja sitä, että välillä jotkut saavat pilvin pimein ystävällisiä neuvoja ja välillä heti alkaa ilkeily. Pahalta tuntuu etenkin se, että lapselliset naiset tylyttävät kanssasisariaan eivätkä tunne alkeellisintakaan myötätuntoa.
Minä olen aina tarvinnut myös yksinoloa ja nimenomaan kotona. Mies lähti lasten kanssa esim.viikonlopuksi pois ja silloin minulla rokki soi ja tanssin pitkin taloa. Voi vitsi, se oli erittäin tarpeellista ja voimaannuttavaa. Niissä tilanteissa löysin itseni ikään kuin uudestaan sen äitiyden alta. Olen suhtautunut vanhemmuuteen aina hyvin vakavasti ja miettinyt asioita lapsilähtöisesti ja siksikin nuo "omat ajat"olivat hyvin tarpeellisia itseni kannalta.
Tsemppiä ap. Toivottavasti sinullekin järjestyy aikaa olla kotona yksin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Myöhäistä rypistää, kun.... Mutta sanon silti, että olisit miettinyt, mitä lapsi vaatii ennen kuin teit sellaisen. Nykyään varmasti jokainen nainen tietää, että lapsesta on varauduttava huolehtimaan yksin 24/7 riippumatta siitä, onko isä kuvioissa vai ei Miehet, joista on tasavertaisiksi vanhemmiksi, ovat harvinaisempia kuin kolibrit Kangasalla. Se ei ole miesten syy. Heitä ei ole rakennettu vanhemmiksi, vaan elättäjiksi ja suojelijoiksi.
Mutta koska ap nyt on jo virheensä tehnyt, ei kai sun auta muu kuin jättää lapsi isälle, mennä toiseen huoneeseen, panna ovi lukkoon, vastamelukuulokkeet päähän ja tehdä niitä omia juttujasi. Eiköhän mies johonkin toimiin ryhdy kiljuvan lapsen hiljentämiseksi, kun sinä et ole käytettävissä. Ja jollei, hänhän sitä huutoa kuuntelee, etkä sinä.
Ja nyt kun mammat alkaa kiljua, ettei noin voi lapselle tehdä, niin kyllä voi ja on oikein suotavaakin Siksihän se huutaa äidin perään, kun on tottunut saamaan sillä tavoin äidin huomion. Nykyään on vallalla aivan käsittämätön trendi ottaa mukula syliin hyssyteltäväksi heti, kun se hiukankin inahtaa riippumatta siitä, mikä huutoon on syynä. Mitä te luulette lapsen oppivan siitä, että se tekee jotain kiellettyä, äiti kieltää, lapsi alkaa huutaa ja äiti ottaa syliin ja alkaa lässyttää, että voi voi tuliko paha mieli?! Jmlt, kuuluukin tulla paha mieli, jos tekee jotain mitä ei saisi ja se estetään. Sillä tavalla oppii, mikä on ok ja mikä ei. Hyysäämällä ei opi muuta kuin että huutamalla pääsee äitän sylkkyyn.
Anna lapsi adoptioon jos noin vaikeata on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten ap toimit silloin, kun lapsi tulee sinun luoksesi, vaikka pitäisi olla isän kanssa? Otatko syliin vai sanotko, että mene isän luokse äiti tekee nyt tätä omaa asiaa?
En ota syliin. Sanon että nyt menet isän kanssa. Lapsi alkaa kiivetä väkisin syliini ja yritän estellä. Sotkee harrastusvälineeni (esim maalaus tai ompelu). Kannan lapsen isän luo tai isä hakee. Sama toistuu. Jos estämme, alkaa hirveä huuto. En jaksa keskittyä enää. Luovutan. Neuvoja? Ei ilkeilyä kiitos. Ap
Mene maalaamaan johonkin muualle. Monet hyvinkin kuuluisat taiteilijat ovat harrastaneet maisemamaalausta ulkona. Ompelemaan voit mennä jollekin kansalaisopiston kurssille. Et sinä sielläkään yksin ole, mutta monissa paikoissa voi käydä kutomassa kangaspuilla ja ompelemassakin jossakin ihan yksin.
Niin no kun ei tässä nyt ole siitä tekemisestä varsinaisesti kyse. Kuten kerroin, voin kyllä lähteä kotoa pois. Mutta kun nimenomaan haluaisin uppoutua vain omiin ajatuksiini omassa kodissani. Niin ettei kukaan näe tai kuule minua. Tehdä mitä haluan tai olla tekemättä. Eihän se ole yhtään sama olla jossain kurssilla. Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onpa ilkeää kommentointia. Olen tuntenut ja välillä tunnen vieläkin ihan samoin oman ajan tarvetta kuin ap. Siis sitä, että voi olla kotona yksin aivan varmana siitä, että kukaan ei tarvitse mitään itseltä. Ei ruokaa, ei vastauksia ei huomiota, ei yhtään mitään. Sitä, että saa syödä mitä huvittaa, milloin huvittaa tai vaikka olla syömättä. Sitä, että on hiljaista ja voi mennä/tehdä asioita oman aikataulun mukaan. Se oli yhtä juhlaa, kun mies meni lasten kanssa kerran vuodessa pariksi yöksi vanhemmilleen. Muutoin ei juurikaan käynyt missään lasten kanssa. Enää kaikki lapset eivät suostu lähtemään, kun ovat jo esiteinejä ja teinejä. Onneksi nyt saattaa talo olla tyhjänä pari tuntia, kun ovat omissa jutuissaan. Enpä joskus lapsettomana olisi uskonut, miten mahtavaa voi olla tehdä töitä etänä, kun kotona ei ole ketään muuta. Ap:lle sympatiat ainakin täältä. Lapsi onneksi kasvaa ja jo parin vuoden päästä saattaa olla leikkitreffeillä kaverin luona ja sinä saat juoda kahvin tyhjässä talossa. Eikä tällainen oman rauhan tarve ole merkki tyytymättömyydestä tai siitä, ettei rakastaisi lapsiaan. En luopuisi yhdestäkään omastani tai kadu yhtäkään. Joskus sitä vain tarvitsee omaa rauhaa.
Minäkin ihmettelen tätä ilkeyden määrää näissä kommenteissa ja sitä, että välillä jotkut saavat pilvin pimein ystävällisiä neuvoja ja välillä heti alkaa ilkeily. Pahalta tuntuu etenkin se, että lapselliset naiset tylyttävät kanssasisariaan eivätkä tunne alkeellisintakaan myötätuntoa.
Minä olen aina tarvinnut myös yksinoloa ja nimenomaan kotona. Mies lähti lasten kanssa esim.viikonlopuksi pois ja silloin minulla rokki soi ja tanssin pitkin taloa. Voi vitsi, se oli erittäin tarpeellista ja voimaannuttavaa. Niissä tilanteissa löysin itseni ikään kuin uudestaan sen äitiyden alta. Olen suhtautunut vanhemmuuteen aina hyvin vakavasti ja miettinyt asioita lapsilähtöisesti ja siksikin nuo "omat ajat"olivat hyvin tarpeellisia itseni kannalta.
Tsemppiä ap. Toivottavasti sinullekin järjestyy aikaa olla kotona yksin.
Kiitos näistä, te ymmärsitte :) Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onhan se nyt oikeasti kumma, jos miehille pitää jotenkin erikseen sanoa, että hei mene ja tee jotain lapsesi kanssa. Ei meille äideillekään kukaan sano, että mitä pitää tehdä. Ja silti meistä suurin osa osaa tehdä ja touhuta lapsen kanssa kaikkea.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun exäni julisti veemäiseen ääneen eteisessä vauvalle, että "lähdetään ulos, niin äiti saa OMAA AIKAA".
Hänen mielestään myös hammaslääkärissä käyminen oli omaa aikaa. Takaisintullessa lapsella oli vaipat vaihtamatta eikä isä ollut antanut mitään juotavaa tai syötävää.
Kaipaatko jotain ylistystä ja kiitosta surkeasta puolisovalinnastasi? Onko tämä ketju sinusta surkein ex-puoliso -kilpailu, jonka haluat voittaa? Onnea, kuulostat itsekin idiootilta.
Jopas tämä nyt kolahti johonkuhun. Puoliso oli oikein mukava ja puheet oli suuria. Teot ei sitten vastanneetkaan todellisuutta kun lapsi syntyi.
No, minä vapautin hänet siitä lapsenhoitovastuusta. Arvaa vaan ottiko lasta edes luokseen. Ei häntä kiinnostanut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jos haluat rauhassa harrastaa, mene johonkin kerhoon tai kirjastoon?
Ohis, kertokaa missä Helsingissä on hiljainen kirjasto?
Voi, voi, kyllä on kovaa sun elämä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä en ole ollut varmaan 25 vuoteen yhtään hetkeä yksin kotona. Ei vaan ole mitään sellaista paikkaa, mihin koko muu perhe menisi yhtäaikaa. En viihdy juurikaan yksinäni, mutta juuri tuota kaipaan kyllä, että joskus voisi olla tunnin pari yksin kotona.
Jännä. Olen ollut äiti 21 vuotta ja lapsia on kolme, mutta olen saanut oikein hyvin omaa aikaa. On monen monta paikkaa minne mies ja lapset pystyivät aikanaan menemään lasten ollessa pieniä ja nyt kun kaksi lapsista on jo aikuisia ja nuorinkin lukiossa, on omaa aikaa paljon.
Minä viihdyn yksin tosi hyvin, mutta viihdyn myös perheeni kanssa.
No, miten kukakin kokee. Minusta tuossa ei taas ole mitään jännää. Yleensä tuntemani miehet menevät lastensa kanssa omille vanhemmilleen tai sisaruksilleen, muuta ei juurikaan tule omalla kokemuksella mieleen. Kaikilla ei ole sellaisia paikkoja lähipiirissä.
Uppottua omiin asioihin. Nu huh huh. Kuule. Minkä takia pennun halusitte ..nyt jo olet ihan....mä en jaksa ym...Olis kannattanu miettii....
Ei se auta kuin puhua asiasta ja yrittää saada mies lähtemään lapsen kanssa johonkin. Voi olla että hän ei vielä "uskalla" lähteä, varsinkin jos lapsi on kovasti äidin perään.
Meillä mies käy poikiemme kanssa peleissä, kylpylässä, vanhemmillaan yms, mutta he ovatkin jo vähän isompia. Olisiko teidän lähistöllä jotain harrastusmahdollisuutta, kerhoa tai jotain missä mies voisi käydä lapsen kanssa säännöllisesti? Sellaiseen voisi olla matala kynnys lähteä, ja saisit oman hetkesi joka viikko.
Vierailija kirjoitti:
Miten ihmeessä, ette saa suutanne auki ja sanottua edes sille omalle puolisolle, jonka pitäisi olla teidän läheisin ihminen, että "olen väsynyt ja tarvitsen nyt omaa aikaa yksin kotona. Voitteko mennä lapsen kanssa pariksi tunniksi puistoon/mummolaan/hop lopiin tms." Sen sijaan, että kertoisitte suoraan toiveenne, kiertelette ja kaartelette asian ympärillä ja oletatte että toinen arvaa mitä oikeasti haluatte.
Ainakin minä osasin hyvin selkeästi sanoa, että tarvitsen omaa aikaa, jonka haluan viettää yksin kotona. Se vaan ei miehelle käynyt. Hän ei yksinkertaisesti suostunut lähtemään lapsensa kanssa yhtään mihinkään. Miehen mielestä minun olisi pitänyt alkaa harrastaa jotain, muualla kuin kotona. No emmehän me ennen lasta olleetkaan asuneet kuin viitisentoista vuotta yhdessä ja sinä aikana hän ei ollut huomannut, että minä en harrasta mitään. Tai harrastan, lukemista, yksin, kotona. En niin että lapsi kiipeää syliin samantien kun perseeni sohvalle lasken, vaikka mies oli luvannut häntä hoitaa. Kun mies ei kuulemma voi sille mitään, että se tulee luokseni. Esimerkiksi lähteä vanhemmilleen käymään, läheiseen puistoon, kotipihaan Sitten kun en jaksanut, otin omaa aikaa lähtemällä ruokakauppaan. Ja lapsi jäi huutamaan perääni ja huusi samassa paikassa ikkunan edessä edelleen, kun tulin takaisin. Sitten kun palasin töihin, oli toki elämässä 8 tuntia lapsivapaata, töistä kiireesti hakemaan lapsi hoidosta ja hänen kanssaan loppuilta. Mies kun teki vuorotöitä, niin vei lapsen aamulla hoitoon ja vietti 4-5 tuntia lapsivapaata ennen kuin meni iltavuoroon. Samoin jos oli aamuvuorossa, ei todellakaan hakenut töistä päästyään lasta vaan piti muutaman tunnin omaa aikaansa. Ei kerta kaikkiaan koskaan viettänyt aikaa kahdestaan lapsensa kanssa.
Ratkaisu oli ero. Sen jälkeen minulla oli joka toinen viikonloppu kaksi vuorokautta omaa aikaa.
Vierailija kirjoitti:
Mä en ole ollut varmaan 25 vuoteen yhtään hetkeä yksin kotona. Ei vaan ole mitään sellaista paikkaa, mihin koko muu perhe menisi yhtäaikaa. En viihdy juurikaan yksinäni, mutta juuri tuota kaipaan kyllä, että joskus voisi olla tunnin pari yksin kotona.
Vaikuttaa siltä, että sinulla on pahemman luokan elämänhallinnan ongelmia, jos et 25 vuodessa ole tosiaan keksinyt mitään ratkaisua ongelmaasi.
Yksi neuvo, joka poistaa ongelmasi: KURI. Et anna lapsen sotkea. Etkä välitä huutamisesta. Aikuinen määrää ja lapsi tottelee, vaikka miten harmittaisi.