Onko normaalia, että kun omat lapset on isoja, niin ei yhtään tahdo jaksaa lasten melskettä ja ääniä?

Kirjoitin aiemmin tänään, etten aio mennä oodiin. Lapseni ovat jo teinejä.

Juu, samaa huomannut....poistun työpaikallakin kahvihuoneesta kun keskustelut kääntyvät pottaharjoitteluihin ja yövalvomisiin.

On. Ja sitten kun lapset ovat maailmalla niin et jaksa työpaikalla sitä teinienkään manailua. Täysin aikansa kutakin -touhua.

Joo mulla lapset 10 ja 14 niin huomaan ettei pikkulapset kiinnosta en yhtään ja rasitun heistä äkkiä, vaikka olen aina ollut "lapsirakas". Myös noiden älämölö kuormittaa herkästi ja käsien ulos riehumaan.

Saman huomannu, pinna on aika lyhyt pikkulapsimetelin suhteen.

Jep.

Hrr. 5-vuotissynttärit, joilla mukana 10 lasta iät 1-11.

Luulin olevani lapsirakas, mutta nyt perheellisenä on alkanut suorastaan ällöttää suurin osa pikkulapsista ja alakouluikäisistäkin. Ehkä heitä katsoo nyt tarkemmin, en keksi mitään järkevää muuta syytä. Likaisia, likaisia, loputtoman rähnäisiä lapsia suurin osa, minne ikinä meneekin. Rääkyvät, sörkkivät kaikkea, räkää, kuolaa, ruokaa kaikkialla. En edes halua ajatella täitä ja kihomatoja. Koululaiset näyttävät siltä etteivät peseydy kunnolla osapuilleen koskaan. Söpöys on lapsista nykyään todella kaukana.

En usko, että monikaan ajattelee noin, koska monet hankkivat lisää lapsia siinä vaiheessa, kun omat lapset ovat jo melkein teini-ikäisiä.

Ei lapsirakkaus tarkoita ainakaan minulle sitä, että tykkää esimerkiksi metelistä ja sotkusta. Omat lapseni ovat minulle maailman rakkaimpia mutta kun muistelen pikkulapsiaikaa, niin muistan kyllä nauttineeni ihan muista asioista kuin sotkusta, huonoista tavoista tai metelistä.

Että kun...

Opetelkaa nyt edes kirjoittamaan.

Ei tarvitse kirjoittaa että kun. Riittää pelkkä; kun omat lapset ovat isoja.

Ei tarvitse selitellä että kun.

Nämä ovat niitä perustaitoja.

Nykylapset ovat metelöiviä ja sotkuisia. Sitä kaiken maailman säätöä on hirvittävästi. Sormiruokailua pitää päästä harrastamaan kylässä ja ravintoloissa, yhtään ei voida tilannetajua käyttää. Hirveä sotku ja kaikki paikat tahmeana. Vaippoja vaihdellaan ties missä. Lapset saa juosta ja mellastaa aivan vapaasti, vanhemmat ei näytä komentavan tai edes havahtuvan millään tapaa. Ennen lapsia kasvatettiin huomioimaan muut ja pikkuhiljaa säätelemään toimintaansa tilanteen mukaan.

Vierailija kirjoitti:

Nykylapset ovat metelöiviä ja sotkuisia. Sitä kaiken maailman säätöä on hirvittävästi. Sormiruokailua pitää päästä harrastamaan kylässä ja ravintoloissa, yhtään ei voida tilannetajua käyttää. Hirveä sotku ja kaikki paikat tahmeana. Vaippoja vaihdellaan ties missä. Lapset saa juosta ja mellastaa aivan vapaasti, vanhemmat ei näytä komentavan tai edes havahtuvan millään tapaa. Ennen lapsia kasvatettiin huomioimaan muut ja pikkuhiljaa säätelemään toimintaansa tilanteen mukaan.

Ja kuuliaisuuden varmistamiseksi oli oven päällä risu...

Vierailija kirjoitti:

Että kun...

Opetelkaa nyt edes kirjoittamaan.

Ei tarvitse kirjoittaa että kun. Riittää pelkkä; kun omat lapset ovat isoja.

Ei tarvitse selitellä että kun.

Nämä ovat niitä perustaitoja.

"Onko normaalia, kun omat lapset on isoja, niin ei tahdo jaksaa... " Ei tuo minusta ole oikein. Kyllä se tarvitsisi sen että -sanan: "onko normaalia, että"

Kun omat lapset lähtivät kotoa omilleen, niin en ole sen jälkeen jaksanut kuunnella lapsia varsinkaan huutoa ja itkupotkuraivareita. Kai se on normaalia kun on jo kuunnellut meteliä monta vuotta.

On normaalia. Ei niitä muiden räkänokkia jaksa, vaikka olisi omiakin lapsia. Kavereidenkin lapset ovat sietämättömiä kun vanhemmat ovat näitä loputtomiin tunteita sanottavia ja lapsentahtisia palvelijoita. Ihan järkevät koulutetut ihmiset muuttuivat aivan lapsen pompoteltaviksi monessa perheessä. Lopputuloksena lapset saavat riehua, huutaa, sikailla ja kaikkea pitäisi aikuisten ymmärtää.

Joo. Vauvakuumeilin monta vuotta ja ennen pidin ihan realistisena, että olisin vaihtanut alaa vaikka varhaiskasvatukseen.

Ei saakeli, en pystyisi todellakaan. Nautin pikkulapsivuosista, mutta olen miettinyt, väsyinkö silloin vaan liikaa. Vai menikö se juna jo.

Christiiina kirjoitti:

En usko, että monikaan ajattelee noin, koska monet hankkivat lisää lapsia siinä vaiheessa, kun omat lapset ovat jo melkein teini-ikäisiä.

Ai? En tunne ketään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nykylapset ovat metelöiviä ja sotkuisia. Sitä kaiken maailman säätöä on hirvittävästi. Sormiruokailua pitää päästä harrastamaan kylässä ja ravintoloissa, yhtään ei voida tilannetajua käyttää. Hirveä sotku ja kaikki paikat tahmeana. Vaippoja vaihdellaan ties missä. Lapset saa juosta ja mellastaa aivan vapaasti, vanhemmat ei näytä komentavan tai edes havahtuvan millään tapaa. Ennen lapsia kasvatettiin huomioimaan muut ja pikkuhiljaa säätelemään toimintaansa tilanteen mukaan.

Ja kuuliaisuuden varmistamiseksi oli oven päällä risu...

Meillä remmi :) Isä sanoi joskus "pitääkö mun taas ....?". Osaahan tuolle jo yli 50 vuoden jälkeen nauraa. Hiljainen sukupolvi oli vaan oppinut kasvatustavat omilta vanhemmiltaan, sotasukupolvelta.

(ja itsepähän ämpyilin enkä uskonut mitä sanottiin .... ei se musta tehnyt mitenkään katkeraa tms.)

#19 jatkaa:

Äiti kyllä jotenkin osasi kasvattaa (vanhemmat erosivat, kun olin jotain 9-10v.). Sanoi, että hän joutuu nyt sinun takia häpeämään. Myöhemmin meni aina hiljaiseksi ("mykkäkoulu" on ehkä väärä sana); tajusin kumminkin, että nyt olen sössinyt ja parempi olla taas (vähän aikaa) kiltisti. Mutta kun ne kaverit :)

Äiti kyllä osasi sen: "minä kasvatan oman lapseni, ei sun tartte puuttua siihen", jos joku yritti puuttua mun kasvatukseen.