Taas seksityötä normalisoiva juttu mediassa
Alan väsyä tähän informaatiosotaan seksityön puolesta. Ihan joka viikko on juttu joko OnlyFans-esiintyjästä tai sitten ilotytöstä. Kaikki kehuvat kilvan ammattejaan, miten ihanaa ja voimaannuttavaa työtä. Ovat löytäneet naiseutensa ja tienaavat hyvin, lähipiiri kannustaa. Ilotytöt kehuvat myös, miten ihanaa on olla asiakaspalveluammatissa kun saa kohdata ihmisiä ja auttaa heitä.
Kaikki kuitenkin tietävät, että nämä työt rikkovat ihmistä sisältä, siksi on niin kova tarve yrittää normalisoida - kun kaikki tietävät ettei se ole ihan ok.
Suurin osa seksityöntekijöistä on itse kokenut lapsena seksuaalista hyväksikäyttöä tai muuta kaltoinkohtelua. He päätyvät alalle koska vanha trauma ikään kuin ajaa heitä päätymään samankaltaisiin olosuhteisiin. Tästä voi päätellä paljon työn terveellisyydestä sen tekijälle.
Samalla nämä artikkelit vaivihkaa vahvistavat sitä incelkulttuurin ajatusta, että kaikilla miehillä on jonkinlainen sisäsyntyinen oikeus seksiin ja siksi naisten pitää joko jakaa vapaaehtoisesti tai ainakin myydä itseään, että miehet pääsevät vapaasti toteuttamaan halujaan.
Sairasta touhua.
Kommentit (353)
Nyt on niin paljon mutua liikkeellä että kerronpa alalla olevana tämän: seksityöstä suurin osa on ihan muuta kuin naimisen läiskettä.
Mulla on kuusi pitkäaikaista asiakasta, joista yhdelle olen päivällisseuralainen ja edustuskumppani, toiselle pelkkä kuuntelija ja toisaalta ääneen lukija, kolmatta autan ruokaostoksissa ja ruuan valmistamisessa sekä teen mm. jalkahoidon (!).
Kolmen muun kanssa hyväilen (se on vastavuoroista ja miellyttävää) ja sanoisin että olemme ystäviä.
Kaksi heistä on naimisissa, loput eronneita ja leskiä. Tuo illallisseuralainen on julkkis mutta kaappihomo.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joskus todella pahassa rahapulassa tein epätoivooni hetken töitä puhelinseksin parissa. Ajattelin että se on vaan puhetta, ei vahingoita minua mitenkään. Kyllä siitäkin vain tuli todella likainen olo, vaikka myönnän että oli välillä myös kiihottavaa.
Yksinäiset ihmiset maksavat siitä, että joku antaa heille läheisyyttä ja/tai seksiä ja joku rahapulassaan alentuu myymään palan itsestään. Voiko olla surullisempaa.
Sanoisin, että terveellä ihmisellä tuollainen tuntuukin pahalta ja likaiselta. Jos ei tunnu missään niin on aika surullisessa tilassa.
Lisäksi todella moni fyysistä seksityötä tekevä on traumatisoitunut seksuaalisesti jo lapsena/nuorena tai jopa ihmiskaupan uhri.
Tämä nyt taas pitkälti niputtaa kaikki seksityöntekijät samaan kastiin. Ihan eri asia tehdä sitä omasta tahdosta kuin pakotettuna rahapulassa. Tuokin on niin täyttä paskaa, että joo, suurin osa on jotain lapsena hyväksikäytettyjä. Herätkää sieltä sillipurkistanne nykypäivään! Kaikki ei halua sen 1500 euron eteen olla kuukautta töissä jossain ylikiireisellä Hesen tiskillä, kun saman voi saada muulla tavoin 7 tunnissa sen kuukauden sijaan. Ja ihan kuulkaa omasta tahdosta ja päätöksestä.
Todellisuus kutsuu, huhuu. Kuvitteletko että seksityö on joku haaveammatti? Niistä jotka eivät tee sitä ihmiskaupan tai traumatisoitumisen seurauksena, käytännössä kaikki tekevät rahapulaansa. Joku yksittäinen poikkeus voi olla. Todennäköisesti se poikkeus ei satu kohdalle, jos olet palveluita käyttänyt.
Hahhaa, huomaa että täällä puhuu lähinnä tyypit joilla ei ole yhtään omakohtaista kosketuspintaa koko aiheeseen. Onko rahapula joku syyntakeettomuuden syy? Suomessa ei kukaan nälkään kuole, joten rahapulan esittäminen tekosyyksi seksityön tekemiseen ontuu todella pahasti.
Ilmeisesti on mahdotonta hyväksyä sitä tosiasiaa, että yhä useampi nainen on alkanut pitää seksiä vaihdon välineenä ihan omasta vapaasta tahdostaan. Seksiä ostavana miehenä olen kohdannut lukuisia alalla toimivia, ja jos on vähääkään halua ja kiinnostusta, löytyy runsaasti itsenäisesti toimivia suomalaisia palveluntarjoajia.
Ammattiin kuuluu luoda tällainen illuusio. Tottakai sinulle luodaan tuollainen kuva, esimerkiksi voi hyvinkin olla että olet ollut tekemisissä ihmiskaupan uhrin tai olosuhteiden pakosta epätoivoisen ja onnettoman seksityöläisen kanssa sitä huomaamatta. Välttämättä merkkejä et näe mistään.
Varmasti olet hyvää tarkoittava, mutta hieman naiivi.
Vierailija kirjoitti:
Minäkään en ymmärrä, että miksi siivoojan työtä normalisoidaan. Kenenkään ei pitäisi tehdä kyseistä raskasta työtä sillä orjapalkalla. Siinä ei ole mitään normaalia.
Heko heko. Ei ihminen siinä itseään myy. Aikaansa ja työsuoritetta ainoastaan, mutta eihän tyhmä nykyihminen erota näitä toisistaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmiskunnan rappioituminen on alkanut toden teolla, miksi ja kenen taholta kun tuntuu että suurin osa kuitenkin on tolkun ihmisiä, eivät vaan pääse ääneen tai uskalla kertoa mitä ajattelevat.
Just kerroit :D
Ja ajatuksesi rappiosta olet kopioinut antiikin Rooman seinäkirjoituksista. Sittemmin on pari tuhatta vuotta rappeuduttu ja asiat ovat osassa maailmaa jo näin hyvin: monen mielestä seksuaalisuus on tärkeä, hieno ja arvokas asia ja sen toteuttamiseen monia laillisia tapoja.Totean kyllä että naisten tasa-arvon suhteen maailma oli kyllä menossa parempaan suuntaan, jostain syystä tämä halutaan romuttaa ja palata aikoihin jolloin naisten olemassaolon tarkoitus oli viihdyttää miehiä.
Minun olemassaoloni tarkoitus ei ole toimia prosessinhoitajana tehtaassa, se on minun työni. Olettettavasti eroottisen hierojan olemassaolon tarkoitus ei ole eroottinen hierominen, vaan se on hänen työnsä.
Tuo siksi, ettei kyse ole vain työstä vaan myös vapaa-ajasta. Naisia koskevat jutut pyörivät kovin yksipuolisesti itsensä koristelun ja esittelyn ympärillä ja nyt sitten vielä lisäksi työnkin pitäisi olla itsensä myymistä. Tätä ennen alkoi olla näitä näytä paljas itsesi somessa, rannoilla ym. ja voimaannu. Ota belfie, twerkkaa ja heruta ja kyse oli vain naisista. Sitten alkoivat nämä jutut itsensä myymisestä. Kyse on siis suorastaan olemassaolosta, sillä jutut käsittävät kaikki keskeiset elämän osa-alueet aina vapaa-ajasta työhön ja ulkonäköön. Naisia koskevat jutut ovat siis vain sitä, että kiharra, käherrä, lakkaa, punaa ja tuunaa ja esittele itseäsi somessa, lehdissä, rannoilla, gaaloissa ja missä vaan ja nyt puhutaan sitten jo itsensä myymisestä. Naisen olemassaolon perusta näyttää siis olevan pelkän ulkonäön ja seksuaalisuuden ympärillä pyöriminen jopa niin, että paikoin puhutaan suorastaan velvollisuudesta tyydyttää muita ja etenkin miehiä!
Seksityö on vain työ muiden joukossa. Ne tekee, joille se sopii ja joilla on siihen riittävät resurssit ja taidot.
Joo, mutta miksi sitä pitää nyt nostaa koko ajan näin ylikorostuneesti esille? Se tässä ihmetyttää.
Varmaan koska tuota on aina tapahtunut ja tulee aina tapahtumaan.
Miksi turhaan peitellä asiaa kuin siinä olisi palvelun tarjoajalle jotain hävettävää?
Ihan jokainen nainen ymmärtää, miten se vaikuttaa psyykeen myydä itseään. Se ymmärrys nyt vain on jotenkin sisäsyntyistä. Sitten on nämä vasemmistolaishu orat, jotka ideologian sumentamina kuvittelevat että ovat jonkin uuden ajan airueita ja jos oikein kovasti väittää, että voimaantuu, niin sitten voimaantuu. Mutta heihinkin se vaikuttaa. Sen takia se hävettää. Myös jokainen normaali mies tajuaa, että se ei ole naiselle hyväksi.
Aivan, kysy keneltä vaan mieheltä, että olisiko ok jos hänen tyttärestään tulisi isona maksullinen nainen? Että onko se ihan sellainen unelma isin rakkaalle tyttärelle kohtaloksi?
Tästä kommentista oikein huokuu tunkkainen patriarkaalinen, misogynistinen maailmankuva. Kaikki tytöt on isin pikku prinsessoja, joiden tärkein tehtävä elämässä on täyttä isukin odotukset.
Sinulla ei tainut olla koskaan ketään kuka olisi sinua rakastanut kun olit pieni? Ihaillut ja halunnut pelkkää parasta. En haluaisi tyttöjeni päätyvän maksullisiksi. En haluaisi myöskään poikieni päätyvän sellaiseksi. Onko se sitten miesvihaa, jos en halua poikani olevan joskus huo ra? Haluaisin, että he saisivat hyviä kokemuksia ja osaisivat arvostaa itseään koko elämänsä ajan. Suren kaikkien niiden kohtaloita, jotka päätyvät maksullisen asemaan.
Suren kaikkia, jotka iskän ja äipän toiveesta ajautuvat ekonomeiksi. Siinä jos missä kuolee ihmisen sielu.
Nyt Ylellä uusi juttu, joku onni, joka on ehkä aiemmin ollut tyttö.
En jaksa näitä enää. Sairasta.

Ei sinun pojista mitään h u o r i a tule, siitä olen miltei satavarma. Mutta h**rien asiakkaita tulee, suurella todennäköisyydellä. Varsinkin jos eivät saa hyvää parisuhdetta.
Mitä ihmettä, kyllähän miehetkin voivat olla huo ria.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minäkään en ymmärrä, että miksi siivoojan työtä normalisoidaan. Kenenkään ei pitäisi tehdä kyseistä raskasta työtä sillä orjapalkalla. Siinä ei ole mitään normaalia.
Heko heko. Ei ihminen siinä itseään myy. Aikaansa ja työsuoritetta ainoastaan, mutta eihän tyhmä nykyihminen erota näitä toisistaan.
No miten seksityöläinen on eri asia? Miten nuo eroavat toisistaan? Työtä kumpikin ja vieläpä oikeistolaisten väheksymää, mutta oikeasti erittäin arvokasta ja tarpeellista työtä sukupuoleen katsomatta.
Vierailija kirjoitti:
Nyt Ylellä uusi juttu, joku onni, joka on ehkä aiemmin ollut tyttö.
En jaksa näitä enää. Sairasta.
Juu, on sairasta että luet päivät pääksytysten juttuja, joista tulee sulle huono olo. Pitäiskö sun hakea lääkäriltä jotain nappeja tai mennä vaikka lenkille? Oletko syönyt tänään vai pelkkää viinaa kiskonut?
En dole jaksanut lukea koko ketjua, joten varmaan aihetta on käsitelty..
On totta, että seksityön normalisointi on hyvin monitahoinen asia. Joukossa on kirjo ihmisiä naisista miehiin, jotka ajautuvat alalle eri taustoista ja eri syistä.
Seksille on kuitenkin aina ostajansa (jotka kaikki ei muuten ole miehiä), joten seksin myyjän sekä vapaaehtoisuus tarjoamistaan palveluista saaden siitä tulot täysin itselleen että itse siihen käytetty ajankäyttö tekee tästä pääosin kantasuomalaisten tai muista länsimaisista korkean toimeentulon maista saapuneiden piirissä seksin tarjoajalle turvallisempaa ja vähemmän traumaattista. Vaihtoehtonahan on täysin ihniskaupalla Suomeen tullut henkilö, kuka ei itse päätä hintaa, aikaa tai sisältöä, jonka lisäksi henkilö ei saa pitää seksi työllä ansaittuja varoja itsellään.
Seksiä myydään ja seksiä ostetaan. Sitä ei pystytä estämään. Olisiko kuitenkin sen laillisuudesta mahdollista saatuja varoja verottaa? Olisiko seksin normalisoimisen toinen puoli? Jos seksi olisi verotuksessa, sutenöörit saisi aika karhut peräänsä maksamattomista veroista. Olisiko sitten seksityön ns. "muu laillinen liiketoiminta"?
Nojoo, en tosiaan itse kannata täysin seksin laillistamista enkä sen normalisointia, koska se voi rahan houkutuksesta saattaa alalle henkilöitä, joilla on vakavaa draamataustaa, kuten seksuaalista hyväksikäyttöä. Pidän vain itseni ja omien ajatuksieni kyseenalaistamisesta, joten tuossapa sitä pohdintaa aiemmin. Mitä ajatuksia sinussa herätti?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minäkään en ymmärrä, että miksi siivoojan työtä normalisoidaan. Kenenkään ei pitäisi tehdä kyseistä raskasta työtä sillä orjapalkalla. Siinä ei ole mitään normaalia.
Heko heko. Ei ihminen siinä itseään myy. Aikaansa ja työsuoritetta ainoastaan, mutta eihän tyhmä nykyihminen erota näitä toisistaan.
Samahan koskee seksityötä. Aikaa ja työsuoritetta. Ei näissä mitään muuta eroa ole kuin se ikivanha patriarkaatin naisviha, joka on istutettu sinun päähäsi ja joka sanoo, ettei nainen saa harrastaa seksiä omasta halustaan eikä omaksi hyödykseen vaan jonkun miehen halusta ja hyödyksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minäkään en ymmärrä, että miksi siivoojan työtä normalisoidaan. Kenenkään ei pitäisi tehdä kyseistä raskasta työtä sillä orjapalkalla. Siinä ei ole mitään normaalia.
Heko heko. Ei ihminen siinä itseään myy. Aikaansa ja työsuoritetta ainoastaan, mutta eihän tyhmä nykyihminen erota näitä toisistaan.
No miten seksityöläinen on eri asia? Miten nuo eroavat toisistaan? Työtä kumpikin ja vieläpä oikeistolaisten väheksymää, mutta oikeasti erittäin arvokasta ja tarpeellista työtä sukupuoleen katsomatta.
Kuule antaa olla. Jos ja kun et vieläkään tajunnut, niin tätä on ihan turha jatkaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minäkään en ymmärrä, että miksi siivoojan työtä normalisoidaan. Kenenkään ei pitäisi tehdä kyseistä raskasta työtä sillä orjapalkalla. Siinä ei ole mitään normaalia.
Heko heko. Ei ihminen siinä itseään myy. Aikaansa ja työsuoritetta ainoastaan, mutta eihän tyhmä nykyihminen erota näitä toisistaan.
No miten seksityöläinen on eri asia? Miten nuo eroavat toisistaan? Työtä kumpikin ja vieläpä oikeistolaisten väheksymää, mutta oikeasti erittäin arvokasta ja tarpeellista työtä sukupuoleen katsomatta.
Taitaa olla ihan turha tätä asiaa sinulle avata kun älykkyytesi ei riitä.
Seksi sitä ja seksi tätä... Joka paikka vain pursuaa seksiä.
Pidän itseäni erittäin avoimena ihmisenä,mutta en tajua miksi pitää tunkea joka paikkaan.
Jopa Hesarissa oli joku suomalaisten seksifantasiat -juttu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minäkään en ymmärrä, että miksi siivoojan työtä normalisoidaan. Kenenkään ei pitäisi tehdä kyseistä raskasta työtä sillä orjapalkalla. Siinä ei ole mitään normaalia.
Heko heko. Ei ihminen siinä itseään myy. Aikaansa ja työsuoritetta ainoastaan, mutta eihän tyhmä nykyihminen erota näitä toisistaan.
Samahan koskee seksityötä. Aikaa ja työsuoritetta. Ei näissä mitään muuta eroa ole kuin se ikivanha patriarkaatin naisviha, joka on istutettu sinun päähäsi ja joka sanoo, ettei nainen saa harrastaa seksiä omasta halustaan eikä omaksi hyödykseen vaan jonkun miehen halusta ja hyödyksi.
Huoh. Voi luoja teidän kanssanne on raskasta...että piti lapsikin tänne tyhmentyvien kaiken rapauttajien keskelle tehdä...
Vierailija kirjoitti:
Monikaan ei ilmeisesti tunnekuohussa ole jaksanut käydä juttua kokonaan läpi. Ei Kaisla-Kertun kanssa pääse panemaan eikä pääse edes näkemään tissejä.
No ei tässä nyt siitä ollut kyse.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmiskunnan rappioituminen on alkanut toden teolla, miksi ja kenen taholta kun tuntuu että suurin osa kuitenkin on tolkun ihmisiä, eivät vaan pääse ääneen tai uskalla kertoa mitä ajattelevat.
Just kerroit :D
Ja ajatuksesi rappiosta olet kopioinut antiikin Rooman seinäkirjoituksista. Sittemmin on pari tuhatta vuotta rappeuduttu ja asiat ovat osassa maailmaa jo näin hyvin: monen mielestä seksuaalisuus on tärkeä, hieno ja arvokas asia ja sen toteuttamiseen monia laillisia tapoja.Totean kyllä että naisten tasa-arvon suhteen maailma oli kyllä menossa parempaan suuntaan, jostain syystä tämä halutaan romuttaa ja palata aikoihin jolloin naisten olemassaolon tarkoitus oli viihdyttää miehiä.
Minun olemassaoloni tarkoitus ei ole toimia prosessinhoitajana tehtaassa, se on minun työni. Olettettavasti eroottisen hierojan olemassaolon tarkoitus ei ole eroottinen hierominen, vaan se on hänen työnsä.
Tuo siksi, ettei kyse ole vain työstä vaan myös vapaa-ajasta. Naisia koskevat jutut pyörivät kovin yksipuolisesti itsensä koristelun ja esittelyn ympärillä ja nyt sitten vielä lisäksi työnkin pitäisi olla itsensä myymistä. Tätä ennen alkoi olla näitä näytä paljas itsesi somessa, rannoilla ym. ja voimaannu. Ota belfie, twerkkaa ja heruta ja kyse oli vain naisista. Sitten alkoivat nämä jutut itsensä myymisestä. Kyse on siis suorastaan olemassaolosta, sillä jutut käsittävät kaikki keskeiset elämän osa-alueet aina vapaa-ajasta työhön ja ulkonäköön. Naisia koskevat jutut ovat siis vain sitä, että kiharra, käherrä, lakkaa, punaa ja tuunaa ja esittele itseäsi somessa, lehdissä, rannoilla, gaaloissa ja missä vaan ja nyt puhutaan sitten jo itsensä myymisestä. Naisen olemassaolon perusta näyttää siis olevan pelkän ulkonäön ja seksuaalisuuden ympärillä pyöriminen jopa niin, että paikoin puhutaan suorastaan velvollisuudesta tyydyttää muita ja etenkin miehiä!
Seksityö on vain työ muiden joukossa. Ne tekee, joille se sopii ja joilla on siihen riittävät resurssit ja taidot.
Joo, mutta miksi sitä pitää nyt nostaa koko ajan näin ylikorostuneesti esille? Se tässä ihmetyttää.
Varmaan koska tuota on aina tapahtunut ja tulee aina tapahtumaan.
Miksi turhaan peitellä asiaa kuin siinä olisi palvelun tarjoajalle jotain hävettävää?
Ihan jokainen nainen ymmärtää, miten se vaikuttaa psyykeen myydä itseään. Se ymmärrys nyt vain on jotenkin sisäsyntyistä. Sitten on nämä vasemmistolaishu orat, jotka ideologian sumentamina kuvittelevat että ovat jonkin uuden ajan airueita ja jos oikein kovasti väittää, että voimaantuu, niin sitten voimaantuu. Mutta heihinkin se vaikuttaa. Sen takia se hävettää. Myös jokainen normaali mies tajuaa, että se ei ole naiselle hyväksi.
Aivan, kysy keneltä vaan mieheltä, että olisiko ok jos hänen tyttärestään tulisi isona maksullinen nainen? Että onko se ihan sellainen unelma isin rakkaalle tyttärelle kohtaloksi?
Tästä kommentista oikein huokuu tunkkainen patriarkaalinen, misogynistinen maailmankuva. Kaikki tytöt on isin pikku prinsessoja, joiden tärkein tehtävä elämässä on täyttä isukin odotukset.
Sinulla ei tainut olla koskaan ketään kuka olisi sinua rakastanut kun olit pieni? Ihaillut ja halunnut pelkkää parasta. En haluaisi tyttöjeni päätyvän maksullisiksi. En haluaisi myöskään poikieni päätyvän sellaiseksi. Onko se sitten miesvihaa, jos en halua poikani olevan joskus huo ra? Haluaisin, että he saisivat hyviä kokemuksia ja osaisivat arvostaa itseään koko elämänsä ajan. Suren kaikkien niiden kohtaloita, jotka päätyvät maksullisen asemaan.
Suren kaikkia, jotka iskän ja äipän toiveesta ajautuvat ekonomeiksi. Siinä jos missä kuolee ihmisen sielu.
Ekonomi tarvitsee aivojaan toisin kuin tyhjäpäät, joilla ei sitä ole. Silloin täytyy tehdä sitä mihin kykenee, eli myymään alapäätään.
Voi ressukkaa. Kuvittelet seksin olevan vain ja ainoastaan jotain alapäässä tapahtuvaa. Sinulla ei siis ole kokemusta nautinnollisesta seksistä eikä taida olla niitä aivojakaan, koska muuten tietäisit, että seksissä on kyse empatiasta ja mielikuvista sekä hyvin pitkälti samasta kuin psykoterapiassa: ihmisen kuuntelemisesta ja positiivisesta vuorovaikuttamisesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minäkään en ymmärrä, että miksi siivoojan työtä normalisoidaan. Kenenkään ei pitäisi tehdä kyseistä raskasta työtä sillä orjapalkalla. Siinä ei ole mitään normaalia.
Heko heko. Ei ihminen siinä itseään myy. Aikaansa ja työsuoritetta ainoastaan, mutta eihän tyhmä nykyihminen erota näitä toisistaan.
Samahan koskee seksityötä. Aikaa ja työsuoritetta. Ei näissä mitään muuta eroa ole kuin se ikivanha patriarkaatin naisviha, joka on istutettu sinun päähäsi ja joka sanoo, ettei nainen saa harrastaa seksiä omasta halustaan eikä omaksi hyödykseen vaan jonkun miehen halusta ja hyödyksi.
Siinä tapauksessa voisit toimia luonnontieteellisenä koekaniinina. Ensin kierrät kuukauden antamassa peppureikääsi tuntemattomille, sitten siivoat kuukauden. Voit tulla raportoimaan meille havainnoistasi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minäkään en ymmärrä, että miksi siivoojan työtä normalisoidaan. Kenenkään ei pitäisi tehdä kyseistä raskasta työtä sillä orjapalkalla. Siinä ei ole mitään normaalia.
Heko heko. Ei ihminen siinä itseään myy. Aikaansa ja työsuoritetta ainoastaan, mutta eihän tyhmä nykyihminen erota näitä toisistaan.
Samahan koskee seksityötä. Aikaa ja työsuoritetta. Ei näissä mitään muuta eroa ole kuin se ikivanha patriarkaatin naisviha, joka on istutettu sinun päähäsi ja joka sanoo, ettei nainen saa harrastaa seksiä omasta halustaan eikä omaksi hyödykseen vaan jonkun miehen halusta ja hyödyksi.
Niin sepä siitä tekeekin halveksuttavaa, kun nainen myy itseään vaan jonkun miehen halusta ja hyödyksi. Sitähän ne maksulliset naiset on, huo ria, jotka eivät omista omaa kroppaansa enää, vaan alistuvat miehen leluksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minäkään en ymmärrä, että miksi siivoojan työtä normalisoidaan. Kenenkään ei pitäisi tehdä kyseistä raskasta työtä sillä orjapalkalla. Siinä ei ole mitään normaalia.
Heko heko. Ei ihminen siinä itseään myy. Aikaansa ja työsuoritetta ainoastaan, mutta eihän tyhmä nykyihminen erota näitä toisistaan.
Samahan koskee seksityötä. Aikaa ja työsuoritetta. Ei näissä mitään muuta eroa ole kuin se ikivanha patriarkaatin naisviha, joka on istutettu sinun päähäsi ja joka sanoo, ettei nainen saa harrastaa seksiä omasta halustaan eikä omaksi hyödykseen vaan jonkun miehen halusta ja hyödyksi.
Huoh. Voi luoja teidän kanssanne on raskasta...että piti lapsikin tänne tyhmentyvien kaiken rapauttajien keskelle tehdä...
Mitäs teit? Ikävää että hän on rappeutunut (oikea kirjoitusmuoto) ja vielä sinuakin tyhmempi.
Hys hys! Älä pilaa totuuksilla mammojen harhakuvia.