Hesarin mielipidepalstalla äiti valittaa, ettei lapsi halua pitää yhteyttä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minua pahoinpideltiin, siskoni meni huoneeseensa ja laittoi oven kiinni. Yleensä siskoni sanoo, ettei hän ole mitään nähnyt ja äitini sanoo, ettei ole pahoinpidellyt, ja sitten he yhdessä sanovat että olen kuvitellut koko asian ja minun pitäisi mennä hoitoon.

Silloin tällöin sisko kuitenkin alkaa avautua, miten rankkaa hänellä oli seurata jatkuvaa pahoinpitelyä, ja penää minulta, että häntä ei kukaan ymmärrä ja tue.

Eipä hirveästi herää sympatiaa. Ei kai kukaan ymmärrä ja tue, jos kiistää koko asian. Ja miksi minun pitäisi ymmärtää, miten rankkaa juuri hänellä oli, kun en itse saa mitään myötätuntoa? Minä oli kumminkin se, jota siinä pahoinpideltiin. Jos kysyn tätä, hän sanoo, että väkivalta oli minun vikani, olin ärsyttävä. Hän oli viaton uhri.

Tuli nyt vaan mieleen tästä vierestä kokijan jankkauksesta.

Ei tarvitse, mutta jos haluat, niin kokeilepa joskus olla myötätuntoinen siskoasi kohtaan. Se voi auttaa tilanteeseen.

Minä olin omassa lapsuudenkodissani se pahoinpidelty. Sisarukset kielsivät pitkään nämä pahoinpitelyt. Kun sitten jossain vaiheessa yksi sisaruksistani myönsi asian, hän katsoi sisaresi tavoin, että provosoin isääni kunnes hän löi minua.

Tämä on totta.

Provosoin isääni, koska en kestänyt sitä jännittynyttä ilmapiiriä mikä kotona vallitsi. Oli parempi ottaa selkäänsä, koska sillä sai "ostettua" päiväksi tai pariksi mielenrauhaa. Tarvitsin sen. Sisarukseni reagoivat kodin jännitteisiin toisilla tavoilla, siksi minä olin ainoa, joka joutui pahoinpidellyksi. En toki katso, että lapsena olisin vastuussa minuun kohdistuneesta väkivallasta vaikka se johtuikin provosoimisesta, isäni on siitä aikuisena yksin vastuussa. Mutta ymmärrän ja voin allekirjoittaa sisarukseni näkemyksen, että väkivaltaa ei olisi tapahtunut, jos en olisi provosoinut. Ainakaan fyysistä - henkinen olikin minulle rankempaa.

Kun myönsin sisarukselleni, että ymmärrän hänen näkemyksensä ja tiedän, ettei tilanne ollut hänelle(kään) helppo, sisarukseni pystyi myös katsomaan asiaa minun kannaltani. Empaattinen suhtautuminen sisarukseen johti siihen, että hänkin oli empaattinen minua kohtaan. Kannattaa miettiä, onko järkevää jumittua siihen, kenellä on ollut kamalampaa ja kuka ansaitsee empatiaa ensimmäisenä. Väkivalta kotona on kaikille traumaattista ja jokainen selviytyy siitä niin kuin parhaiten taitaa.

Käsittämätön pakko vääntää kaikki lapsen syyksi. Sairasta.

No olen itse se lapsi. Olen terapiani käynyt ja ymmärrän omia käyttäytymismallejani. Ne eivät tee minusta syyllistä tilanteeseen, mutta ovat osa perhedynamiikkaamme ja vaikuttavat siihen.

Olen selvinnyt erinomaisesti traumaattisesta lapsuudestani. Terapia on ollut hyödyksi, mutta myös se, että osaan päästää irti menneisyydestä ja antaa anteeksi vanhemmilleni. Katkeruus heitä kohtaan olisi vahingoksi vain itselleni.

Toi toimii, jos kaltoinkohdellut vanhempi on kuollut. Silloin on parempi kääntää omassa päässä kaikki vaan kokemukseksi joka vahvistaa, ja antaa anteeksi.

Mutta jos se kamala vanhempi on elossa, kaltoinkohtelu ei ole loppunut vaan jatkuu, jopa kohdistuu lapsenlapsiin. Noi ihmiset ei juuri muutu. Silloin anteeksiantamisen sijaan pitää välit katkoa ja suojella paitsi itseään, niin myös lapsiaan. Tai se paska valuu seuraavankin sukupolven traumaksi.

Molemmat vanhemmat ovat elossa, mutta ovat kyllä muuttuneet. Isä on raitistunut alkoholisti, äiti selvinnyt läheisriippuvuudesta. Molempien kanssa olen väleissä ja molemmat ovat hyviä isovanhempia.

Sulla on sitten alunalkaenkin ollut kohtuulliset vanhemmat, ei huonot. Älä siis neuvo niitä, joilla on ollut oikeasti huonot.

No lapsuudessani olivat kyllä huonot. Isä oli väkivaltainen alkoholisti. Sain pahoinpitelyn seurauksena mm. luunmurtumia. Äiti ei puuttunut asiaan. Tarkoitukseni ei ole neuvoa ketään vaan kertoa oma kokemukseni.

Niin varmaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minua pahoinpideltiin, siskoni meni huoneeseensa ja laittoi oven kiinni. Yleensä siskoni sanoo, ettei hän ole mitään nähnyt ja äitini sanoo, ettei ole pahoinpidellyt, ja sitten he yhdessä sanovat että olen kuvitellut koko asian ja minun pitäisi mennä hoitoon.

Silloin tällöin sisko kuitenkin alkaa avautua, miten rankkaa hänellä oli seurata jatkuvaa pahoinpitelyä, ja penää minulta, että häntä ei kukaan ymmärrä ja tue.

Eipä hirveästi herää sympatiaa. Ei kai kukaan ymmärrä ja tue, jos kiistää koko asian. Ja miksi minun pitäisi ymmärtää, miten rankkaa juuri hänellä oli, kun en itse saa mitään myötätuntoa? Minä oli kumminkin se, jota siinä pahoinpideltiin. Jos kysyn tätä, hän sanoo, että väkivalta oli minun vikani, olin ärsyttävä. Hän oli viaton uhri.

Tuli nyt vaan mieleen tästä vierestä kokijan jankkauksesta.

Ei tarvitse, mutta jos haluat, niin kokeilepa joskus olla myötätuntoinen siskoasi kohtaan. Se voi auttaa tilanteeseen.

Minä olin omassa lapsuudenkodissani se pahoinpidelty. Sisarukset kielsivät pitkään nämä pahoinpitelyt. Kun sitten jossain vaiheessa yksi sisaruksistani myönsi asian, hän katsoi sisaresi tavoin, että provosoin isääni kunnes hän löi minua.

Tämä on totta.

Provosoin isääni, koska en kestänyt sitä jännittynyttä ilmapiiriä mikä kotona vallitsi. Oli parempi ottaa selkäänsä, koska sillä sai "ostettua" päiväksi tai pariksi mielenrauhaa. Tarvitsin sen. Sisarukseni reagoivat kodin jännitteisiin toisilla tavoilla, siksi minä olin ainoa, joka joutui pahoinpidellyksi. En toki katso, että lapsena olisin vastuussa minuun kohdistuneesta väkivallasta vaikka se johtuikin provosoimisesta, isäni on siitä aikuisena yksin vastuussa. Mutta ymmärrän ja voin allekirjoittaa sisarukseni näkemyksen, että väkivaltaa ei olisi tapahtunut, jos en olisi provosoinut. Ainakaan fyysistä - henkinen olikin minulle rankempaa.

Kun myönsin sisarukselleni, että ymmärrän hänen näkemyksensä ja tiedän, ettei tilanne ollut hänelle(kään) helppo, sisarukseni pystyi myös katsomaan asiaa minun kannaltani. Empaattinen suhtautuminen sisarukseen johti siihen, että hänkin oli empaattinen minua kohtaan. Kannattaa miettiä, onko järkevää jumittua siihen, kenellä on ollut kamalampaa ja kuka ansaitsee empatiaa ensimmäisenä. Väkivalta kotona on kaikille traumaattista ja jokainen selviytyy siitä niin kuin parhaiten taitaa.

Käsittämätön pakko vääntää kaikki lapsen syyksi. Sairasta.

No olen itse se lapsi. Olen terapiani käynyt ja ymmärrän omia käyttäytymismallejani. Ne eivät tee minusta syyllistä tilanteeseen, mutta ovat osa perhedynamiikkaamme ja vaikuttavat siihen.

Olen selvinnyt erinomaisesti traumaattisesta lapsuudestani. Terapia on ollut hyödyksi, mutta myös se, että osaan päästää irti menneisyydestä ja antaa anteeksi vanhemmilleni. Katkeruus heitä kohtaan olisi vahingoksi vain itselleni.

Toi toimii, jos kaltoinkohdellut vanhempi on kuollut. Silloin on parempi kääntää omassa päässä kaikki vaan kokemukseksi joka vahvistaa, ja antaa anteeksi.

Mutta jos se kamala vanhempi on elossa, kaltoinkohtelu ei ole loppunut vaan jatkuu, jopa kohdistuu lapsenlapsiin. Noi ihmiset ei juuri muutu. Silloin anteeksiantamisen sijaan pitää välit katkoa ja suojella paitsi itseään, niin myös lapsiaan. Tai se paska valuu seuraavankin sukupolven traumaksi.

Molemmat vanhemmat ovat elossa, mutta ovat kyllä muuttuneet. Isä on raitistunut alkoholisti, äiti selvinnyt läheisriippuvuudesta. Molempien kanssa olen väleissä ja molemmat ovat hyviä isovanhempia.

Sulla on sitten alunalkaenkin ollut kohtuulliset vanhemmat, ei huonot. Älä siis neuvo niitä, joilla on ollut oikeasti huonot.

Ja ennen kaikkea vanhemmat ovat nähneet että vika on heissä ja he ovat muuttaneet käytöksensä.

Joo, oikeasti huonot vanhemmat ei tasan muutu. Ihme keulimista asiasta, josta hänellä selvästi ei ole edes kokemusta.

Kammovanhemat eivät muutu ja sen lisäksi vielä moni kaltoinkohtelee sitä aikuista lastaan edelleen ja yrittävät jopa siirtyä seuraavaankin sukupolveen mitätöiden ja talloen sen lapsensa ja kohtelemalla kaltoin lapsenlapsiaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minua pahoinpideltiin, siskoni meni huoneeseensa ja laittoi oven kiinni. Yleensä siskoni sanoo, ettei hän ole mitään nähnyt ja äitini sanoo, ettei ole pahoinpidellyt, ja sitten he yhdessä sanovat että olen kuvitellut koko asian ja minun pitäisi mennä hoitoon.

Silloin tällöin sisko kuitenkin alkaa avautua, miten rankkaa hänellä oli seurata jatkuvaa pahoinpitelyä, ja penää minulta, että häntä ei kukaan ymmärrä ja tue.

Eipä hirveästi herää sympatiaa. Ei kai kukaan ymmärrä ja tue, jos kiistää koko asian. Ja miksi minun pitäisi ymmärtää, miten rankkaa juuri hänellä oli, kun en itse saa mitään myötätuntoa? Minä oli kumminkin se, jota siinä pahoinpideltiin. Jos kysyn tätä, hän sanoo, että väkivalta oli minun vikani, olin ärsyttävä. Hän oli viaton uhri.

Tuli nyt vaan mieleen tästä vierestä kokijan jankkauksesta.

Sympatiaa ei tarvitse tuntea, mutta kyllä hän on kokenut perheesi trauman.

Aivan varmasti, eihän tuo mitenkään tervettä ole, että käsitys todellisuudesta muuttuu noin paljon edes takaisin. Mutta joku roti kumminkin. Voisin tuntea myötätuntoa, jos hän itse ymmärtäisi sitä myös tarjota. Eihän kumpikaan perheen lapsista ole syyllinen vanhempien väkivaltaisuuteen, se nyt on selvää. Mutta tämä yrittää ikään kuin vetää välistä, mielistelee äitiä sulkemalla silmänsä, ja silti haluaisi minulta tukea, ehkä jopa anteeksipyynnön siitä, että sillä lailla tulin koko ajan hakatuksi, että hänelle tuli paha mieli.

Eli kyllä, sivusta seuraaja voi toki traumatisoitua, mutta kyllä hän on myös ensi luokan turhankitisijä, jos pitää sitä omaa kokemustaan siinä ensisijaisena ja pahimpana. Siskossani näkyy paljon samanlaisia narsistisia piirteitä kuin äidissäni.

Siihen en ota mitään kantaa kumman kokemus nyt on pahempi tai miten ne koette, vielä vähemmän siihen mitä teidän nyt pitäisi ajatella tai saako kitistä. Kokemus se kuitenkin on ihan jokaiselle.

Mutta edelleenkään se ei ole sen vanhemman tuttavan/työkaverin tms kokemus, siis sen joka on sivusta seurannut.

Itse tapahtumat ei ole niin. Pointtisi?

Mitkä itse tapahtumat? Se vanhemman työkaveri/tuttava/naapuri ei ole millään tavoin kokenut yhtikäs mitään. Hän on täysin vain ja ainoastaan sen vanhemman tarinoiden varassa ja tämän potentiaalinen höynäytettävä.

Ihan käsittämätöntä että tällaista tarvitsee edes vääntää rautalangasta! Miten idiootti sinä olet?

Psykologillesi sun nyt kannattaa sanoa että hän ei ole kokenut kauttasi mitään eikä näin ollen saa sanoa mitään. Muu saa kertoa kokemuksistaan-vaikka vain kuunnelen koettuja- ihan rauhassa vaikka ne eivät olisikaan sun mielestä riittävän mainitsemisen arvoisia.

Se että joku äiti vuodattaa työkaverille/tuttavalle/naapurille/psykologille yksityisasioistaan ei tee työkaverista/tuttavasta/naapurista/psykologista minkään sortin kokijaa.

Merkillistä miten tää tarinaa taas laajenee...

Hän on vain joku jota haetaan hoviin/höynäytettäväksi/käsikassaraksi. Ja sitten joku todella on niin tyhmä, ettei tajua tätä.

Kukaan ei ole sanonut muuta kuin että kokemus se sekin on ja sen saa sanoa että* Olenpa seurannut vierestä*. Sä täällä arvioit mikä on totta ja mikä ei ja kuka saa sanoa ja mitä ja millä kokemuksella. Että kukahan ei tajua edes perus asioita?

Ei se edelleenkään ole kokemus.

Sivusta seuraaja seuraa sivusta. Ei koe.

Sulla mahtaa olla aika hurja elämä kun kaikkien muiden kokemukset on valetta, kaikki käyttää kaikkia hyväksi ja sä olet ainoa, joka kokee todellisia asioita. Nyt mä ymmärrän tarpeesi työntää nenäsi joka asiaan, se on sun elämän sisältö.

Ei tämä liity minuun mitenkään.

Faktoja.

Vale on vale.

Sivusta seuraaja ei ole kokija.

Olen seurannut sivusta miten veljeni teki hidasta kuolemaa. Tule mulle sanomaan etten ole kokenut asiaa, voin kertoa että sulle ei kovin monelta heru ymmärrystä. Nyt on se viimeinen aika lopettaa itsesi naurettavaksi tekeminen.

Sinä et ole kokenut kuolemaa. Olet seurannut sitä sivusta.

Jos vanhempi rääkkää lastaan, et sinä sitä rääkkiäkään koe. Seuraat sivusta.

Jos työkaveri tai turtava sössöttää sinulle miten hänellä on kamala lapsi, et koe yhtikäs mitään. Korkeintaan höynäytykswn.

Yritä nyt pysyä ketjun aiheessa sen sihaan että keksit näitä nythkyvaleita.

Sanoo ihminen, joka ei tee mitään muuta kuin mollaa kaikkia ja väittää kaikkea valheeksi. Sä et ole koko aiheesta sanonut yhtään mitään. Olet paitsi loukkaava, myös todella jumissa itsesi kanssa.

Vale on vale.

Sivusta seuraaminen on sivusta seuraamista, kirjaimellisesti, ei kokemista.

Sinähän tässä jumissa olet, kun ensin valehtelet suut silmät täyteen ja sitten jumitat jankkaamaan lisää nyyhkytarinoita, kun mokasit.

Arvasin että olet ihan täys trolli. Keksi parempaa tekemistä. Toivottavasti elämäsi ei jatku yhtä kurjana loppuun asti. Kun ensi kerralla katsot oikeudeksesi toisten kokemuksia vähätellä, toivottavasti teet sen kasvotusten.

En ole vähätellyt kokemuksia, vaan todennut, että sivusta seuraaminen ei ole kokemus ollenkaan.

Sen pitäisi olla kaikille itsestäänselvää ilman että sitä pitää kymmeniä kertoja toistaa.

Lue poika tutkimuksia: tutkitusti esim. äidin pahoinpitelyn katsominen vahingoittaa lasta henkisesti vielä enemmän kuin itse joutua pahoinpidellyksi. Ei vänkäyksesi liity edes aiheeseen.

Minä vastasin pösilölle, joka väitti tietävänsä että lapset ovat kauheita, koska hän on kuullut työkaveriltaan, että työkaverin lapsi on kauhea.

Pösilö ei ole todistanut yhtään mitään, hän on vain hönö, joka kuvittelee että työkaverin sana on totta ja jumalan sana ja työkaverin ns kokemus vieläpä yleistettävissä.

Ja sitten pösilö vielä sössötti, että on muka sivusta seurannut, mitä ei edes sitä ole tehnyt, vaan on vain kuunnellut jonkun horinoita.

Mitä sä sekoilet? Viesti kuului: Olenpa omakohtaisesti sivusta joutunut seuraamaan äidin ja lapsien välirikkoa, aivan naurettavasta syystä. Joo, ymmärrän jos jonkun äiti on ollut esimerkiksi väkivaltainen, lapsia laiminlyövä ihmishirviö, mut tavanomaiset, aikuisten väliset ristiriidat kyllä pitäisi selvittää eikä taantua lapsen tasolle oman äidin suhteen.

Missä tässä on työkaverilta kuulemisesta mitään?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minua pahoinpideltiin, siskoni meni huoneeseensa ja laittoi oven kiinni. Yleensä siskoni sanoo, ettei hän ole mitään nähnyt ja äitini sanoo, ettei ole pahoinpidellyt, ja sitten he yhdessä sanovat että olen kuvitellut koko asian ja minun pitäisi mennä hoitoon.

Silloin tällöin sisko kuitenkin alkaa avautua, miten rankkaa hänellä oli seurata jatkuvaa pahoinpitelyä, ja penää minulta, että häntä ei kukaan ymmärrä ja tue.

Eipä hirveästi herää sympatiaa. Ei kai kukaan ymmärrä ja tue, jos kiistää koko asian. Ja miksi minun pitäisi ymmärtää, miten rankkaa juuri hänellä oli, kun en itse saa mitään myötätuntoa? Minä oli kumminkin se, jota siinä pahoinpideltiin. Jos kysyn tätä, hän sanoo, että väkivalta oli minun vikani, olin ärsyttävä. Hän oli viaton uhri.

Tuli nyt vaan mieleen tästä vierestä kokijan jankkauksesta.

Sympatiaa ei tarvitse tuntea, mutta kyllä hän on kokenut perheesi trauman.

Aivan varmasti, eihän tuo mitenkään tervettä ole, että käsitys todellisuudesta muuttuu noin paljon edes takaisin. Mutta joku roti kumminkin. Voisin tuntea myötätuntoa, jos hän itse ymmärtäisi sitä myös tarjota. Eihän kumpikaan perheen lapsista ole syyllinen vanhempien väkivaltaisuuteen, se nyt on selvää. Mutta tämä yrittää ikään kuin vetää välistä, mielistelee äitiä sulkemalla silmänsä, ja silti haluaisi minulta tukea, ehkä jopa anteeksipyynnön siitä, että sillä lailla tulin koko ajan hakatuksi, että hänelle tuli paha mieli.

Eli kyllä, sivusta seuraaja voi toki traumatisoitua, mutta kyllä hän on myös ensi luokan turhankitisijä, jos pitää sitä omaa kokemustaan siinä ensisijaisena ja pahimpana. Siskossani näkyy paljon samanlaisia narsistisia piirteitä kuin äidissäni.

Siihen en ota mitään kantaa kumman kokemus nyt on pahempi tai miten ne koette, vielä vähemmän siihen mitä teidän nyt pitäisi ajatella tai saako kitistä. Kokemus se kuitenkin on ihan jokaiselle.

Mutta edelleenkään se ei ole sen vanhemman tuttavan/työkaverin tms kokemus, siis sen joka on sivusta seurannut.

Itse tapahtumat ei ole niin. Pointtisi?

Mitkä itse tapahtumat? Se vanhemman työkaveri/tuttava/naapuri ei ole millään tavoin kokenut yhtikäs mitään. Hän on täysin vain ja ainoastaan sen vanhemman tarinoiden varassa ja tämän potentiaalinen höynäytettävä.

Ihan käsittämätöntä että tällaista tarvitsee edes vääntää rautalangasta! Miten idiootti sinä olet?

Psykologillesi sun nyt kannattaa sanoa että hän ei ole kokenut kauttasi mitään eikä näin ollen saa sanoa mitään. Muu saa kertoa kokemuksistaan-vaikka vain kuunnelen koettuja- ihan rauhassa vaikka ne eivät olisikaan sun mielestä riittävän mainitsemisen arvoisia.

Se että joku äiti vuodattaa työkaverille/tuttavalle/naapurille/psykologille yksityisasioistaan ei tee työkaverista/tuttavasta/naapurista/psykologista minkään sortin kokijaa.

Merkillistä miten tää tarinaa taas laajenee...

Hän on vain joku jota haetaan hoviin/höynäytettäväksi/käsikassaraksi. Ja sitten joku todella on niin tyhmä, ettei tajua tätä.

Kukaan ei ole sanonut muuta kuin että kokemus se sekin on ja sen saa sanoa että* Olenpa seurannut vierestä*. Sä täällä arvioit mikä on totta ja mikä ei ja kuka saa sanoa ja mitä ja millä kokemuksella. Että kukahan ei tajua edes perus asioita?

Ei se edelleenkään ole kokemus.

Sivusta seuraaja seuraa sivusta. Ei koe.

Sulla mahtaa olla aika hurja elämä kun kaikkien muiden kokemukset on valetta, kaikki käyttää kaikkia hyväksi ja sä olet ainoa, joka kokee todellisia asioita. Nyt mä ymmärrän tarpeesi työntää nenäsi joka asiaan, se on sun elämän sisältö.

Ei tämä liity minuun mitenkään.

Faktoja.

Vale on vale.

Sivusta seuraaja ei ole kokija.

Olen seurannut sivusta miten veljeni teki hidasta kuolemaa. Tule mulle sanomaan etten ole kokenut asiaa, voin kertoa että sulle ei kovin monelta heru ymmärrystä. Nyt on se viimeinen aika lopettaa itsesi naurettavaksi tekeminen.

Sinä et ole kokenut kuolemaa. Olet seurannut sitä sivusta.

Jos vanhempi rääkkää lastaan, et sinä sitä rääkkiäkään koe. Seuraat sivusta.

Jos työkaveri tai turtava sössöttää sinulle miten hänellä on kamala lapsi, et koe yhtikäs mitään. Korkeintaan höynäytykswn.

Yritä nyt pysyä ketjun aiheessa sen sihaan että keksit näitä nythkyvaleita.

Sanoo ihminen, joka ei tee mitään muuta kuin mollaa kaikkia ja väittää kaikkea valheeksi. Sä et ole koko aiheesta sanonut yhtään mitään. Olet paitsi loukkaava, myös todella jumissa itsesi kanssa.

Vale on vale.

Sivusta seuraaminen on sivusta seuraamista, kirjaimellisesti, ei kokemista.

Sinähän tässä jumissa olet, kun ensin valehtelet suut silmät täyteen ja sitten jumitat jankkaamaan lisää nyyhkytarinoita, kun mokasit.

Arvasin että olet ihan täys trolli. Keksi parempaa tekemistä. Toivottavasti elämäsi ei jatku yhtä kurjana loppuun asti. Kun ensi kerralla katsot oikeudeksesi toisten kokemuksia vähätellä, toivottavasti teet sen kasvotusten.

En ole vähätellyt kokemuksia, vaan todennut, että sivusta seuraaminen ei ole kokemus ollenkaan.

Sen pitäisi olla kaikille itsestäänselvää ilman että sitä pitää kymmeniä kertoja toistaa.

Lue poika tutkimuksia: tutkitusti esim. äidin pahoinpitelyn katsominen vahingoittaa lasta henkisesti vielä enemmän kuin itse joutua pahoinpidellyksi. Ei vänkäyksesi liity edes aiheeseen.

Minä vastasin pösilölle, joka väitti tietävänsä että lapset ovat kauheita, koska hän on kuullut työkaveriltaan, että työkaverin lapsi on kauhea.

Pösilö ei ole todistanut yhtään mitään, hän on vain hönö, joka kuvittelee että työkaverin sana on totta ja jumalan sana ja työkaverin ns kokemus vieläpä yleistettävissä.

Ja sitten pösilö vielä sössötti, että on muka sivusta seurannut, mitä ei edes sitä ole tehnyt, vaan on vain kuunnellut jonkun horinoita.

Mitä sä sekoilet? Viesti kuului: Olenpa omakohtaisesti sivusta joutunut seuraamaan äidin ja lapsien välirikkoa, aivan naurettavasta syystä. Joo, ymmärrän jos jonkun äiti on ollut esimerkiksi väkivaltainen, lapsia laiminlyövä ihmishirviö, mut tavanomaiset, aikuisten väliset ristiriidat kyllä pitäisi selvittää eikä taantua lapsen tasolle oman äidin suhteen.

Missä tässä on työkaverilta kuulemisesta mitään?

Niin. Työkaveri/tuttuu jonka horinoita kuunnellut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minua pahoinpideltiin, siskoni meni huoneeseensa ja laittoi oven kiinni. Yleensä siskoni sanoo, ettei hän ole mitään nähnyt ja äitini sanoo, ettei ole pahoinpidellyt, ja sitten he yhdessä sanovat että olen kuvitellut koko asian ja minun pitäisi mennä hoitoon.

Silloin tällöin sisko kuitenkin alkaa avautua, miten rankkaa hänellä oli seurata jatkuvaa pahoinpitelyä, ja penää minulta, että häntä ei kukaan ymmärrä ja tue.

Eipä hirveästi herää sympatiaa. Ei kai kukaan ymmärrä ja tue, jos kiistää koko asian. Ja miksi minun pitäisi ymmärtää, miten rankkaa juuri hänellä oli, kun en itse saa mitään myötätuntoa? Minä oli kumminkin se, jota siinä pahoinpideltiin. Jos kysyn tätä, hän sanoo, että väkivalta oli minun vikani, olin ärsyttävä. Hän oli viaton uhri.

Tuli nyt vaan mieleen tästä vierestä kokijan jankkauksesta.

Sympatiaa ei tarvitse tuntea, mutta kyllä hän on kokenut perheesi trauman.

Aivan varmasti, eihän tuo mitenkään tervettä ole, että käsitys todellisuudesta muuttuu noin paljon edes takaisin. Mutta joku roti kumminkin. Voisin tuntea myötätuntoa, jos hän itse ymmärtäisi sitä myös tarjota. Eihän kumpikaan perheen lapsista ole syyllinen vanhempien väkivaltaisuuteen, se nyt on selvää. Mutta tämä yrittää ikään kuin vetää välistä, mielistelee äitiä sulkemalla silmänsä, ja silti haluaisi minulta tukea, ehkä jopa anteeksipyynnön siitä, että sillä lailla tulin koko ajan hakatuksi, että hänelle tuli paha mieli.

Eli kyllä, sivusta seuraaja voi toki traumatisoitua, mutta kyllä hän on myös ensi luokan turhankitisijä, jos pitää sitä omaa kokemustaan siinä ensisijaisena ja pahimpana. Siskossani näkyy paljon samanlaisia narsistisia piirteitä kuin äidissäni.

Siihen en ota mitään kantaa kumman kokemus nyt on pahempi tai miten ne koette, vielä vähemmän siihen mitä teidän nyt pitäisi ajatella tai saako kitistä. Kokemus se kuitenkin on ihan jokaiselle.

Mutta edelleenkään se ei ole sen vanhemman tuttavan/työkaverin tms kokemus, siis sen joka on sivusta seurannut.

Itse tapahtumat ei ole niin. Pointtisi?

Mitkä itse tapahtumat? Se vanhemman työkaveri/tuttava/naapuri ei ole millään tavoin kokenut yhtikäs mitään. Hän on täysin vain ja ainoastaan sen vanhemman tarinoiden varassa ja tämän potentiaalinen höynäytettävä.

Ihan käsittämätöntä että tällaista tarvitsee edes vääntää rautalangasta! Miten idiootti sinä olet?

Psykologillesi sun nyt kannattaa sanoa että hän ei ole kokenut kauttasi mitään eikä näin ollen saa sanoa mitään. Muu saa kertoa kokemuksistaan-vaikka vain kuunnelen koettuja- ihan rauhassa vaikka ne eivät olisikaan sun mielestä riittävän mainitsemisen arvoisia.

Se että joku äiti vuodattaa työkaverille/tuttavalle/naapurille/psykologille yksityisasioistaan ei tee työkaverista/tuttavasta/naapurista/psykologista minkään sortin kokijaa.

Merkillistä miten tää tarinaa taas laajenee...

Hän on vain joku jota haetaan hoviin/höynäytettäväksi/käsikassaraksi. Ja sitten joku todella on niin tyhmä, ettei tajua tätä.

Kukaan ei ole sanonut muuta kuin että kokemus se sekin on ja sen saa sanoa että* Olenpa seurannut vierestä*. Sä täällä arvioit mikä on totta ja mikä ei ja kuka saa sanoa ja mitä ja millä kokemuksella. Että kukahan ei tajua edes perus asioita?

Ei se edelleenkään ole kokemus.

Sivusta seuraaja seuraa sivusta. Ei koe.

Sulla mahtaa olla aika hurja elämä kun kaikkien muiden kokemukset on valetta, kaikki käyttää kaikkia hyväksi ja sä olet ainoa, joka kokee todellisia asioita. Nyt mä ymmärrän tarpeesi työntää nenäsi joka asiaan, se on sun elämän sisältö.

Ei tämä liity minuun mitenkään.

Faktoja.

Vale on vale.

Sivusta seuraaja ei ole kokija.

Olen seurannut sivusta miten veljeni teki hidasta kuolemaa. Tule mulle sanomaan etten ole kokenut asiaa, voin kertoa että sulle ei kovin monelta heru ymmärrystä. Nyt on se viimeinen aika lopettaa itsesi naurettavaksi tekeminen.

Sinä et ole kokenut kuolemaa. Olet seurannut sitä sivusta.

Jos vanhempi rääkkää lastaan, et sinä sitä rääkkiäkään koe. Seuraat sivusta.

Jos työkaveri tai turtava sössöttää sinulle miten hänellä on kamala lapsi, et koe yhtikäs mitään. Korkeintaan höynäytykswn.

Yritä nyt pysyä ketjun aiheessa sen sihaan että keksit näitä nythkyvaleita.

Sanoo ihminen, joka ei tee mitään muuta kuin mollaa kaikkia ja väittää kaikkea valheeksi. Sä et ole koko aiheesta sanonut yhtään mitään. Olet paitsi loukkaava, myös todella jumissa itsesi kanssa.

Vale on vale.

Sivusta seuraaminen on sivusta seuraamista, kirjaimellisesti, ei kokemista.

Sinähän tässä jumissa olet, kun ensin valehtelet suut silmät täyteen ja sitten jumitat jankkaamaan lisää nyyhkytarinoita, kun mokasit.

Arvasin että olet ihan täys trolli. Keksi parempaa tekemistä. Toivottavasti elämäsi ei jatku yhtä kurjana loppuun asti. Kun ensi kerralla katsot oikeudeksesi toisten kokemuksia vähätellä, toivottavasti teet sen kasvotusten.

En ole vähätellyt kokemuksia, vaan todennut, että sivusta seuraaminen ei ole kokemus ollenkaan.

Sen pitäisi olla kaikille itsestäänselvää ilman että sitä pitää kymmeniä kertoja toistaa.

Lue poika tutkimuksia: tutkitusti esim. äidin pahoinpitelyn katsominen vahingoittaa lasta henkisesti vielä enemmän kuin itse joutua pahoinpidellyksi. Ei vänkäyksesi liity edes aiheeseen.

Minä vastasin pösilölle, joka väitti tietävänsä että lapset ovat kauheita, koska hän on kuullut työkaveriltaan, että työkaverin lapsi on kauhea.

Pösilö ei ole todistanut yhtään mitään, hän on vain hönö, joka kuvittelee että työkaverin sana on totta ja jumalan sana ja työkaverin ns kokemus vieläpä yleistettävissä.

Ja sitten pösilö vielä sössötti, että on muka sivusta seurannut, mitä ei edes sitä ole tehnyt, vaan on vain kuunnellut jonkun horinoita.

Mitä sä sekoilet? Viesti kuului: Olenpa omakohtaisesti sivusta joutunut seuraamaan äidin ja lapsien välirikkoa, aivan naurettavasta syystä. Joo, ymmärrän jos jonkun äiti on ollut esimerkiksi väkivaltainen, lapsia laiminlyövä ihmishirviö, mut tavanomaiset, aikuisten väliset ristiriidat kyllä pitäisi selvittää eikä taantua lapsen tasolle oman äidin suhteen.

Missä tässä on työkaverilta kuulemisesta mitään?

Niin. Työkaveri/tuttuu jonka horinoita kuunnellut.

😅 Ja sä katsoit tän sun kristallipallosta?

Vierailija kirjoitti:

Ja tuota valetta ennen sama pösilö kertonut vaikka kuinka monta vastaavaa horinavaletta.

Sairas on.

Ei ole kertonut. Sinä olet ainoa massaviestittelijä täällä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minua pahoinpideltiin, siskoni meni huoneeseensa ja laittoi oven kiinni. Yleensä siskoni sanoo, ettei hän ole mitään nähnyt ja äitini sanoo, ettei ole pahoinpidellyt, ja sitten he yhdessä sanovat että olen kuvitellut koko asian ja minun pitäisi mennä hoitoon.

Silloin tällöin sisko kuitenkin alkaa avautua, miten rankkaa hänellä oli seurata jatkuvaa pahoinpitelyä, ja penää minulta, että häntä ei kukaan ymmärrä ja tue.

Eipä hirveästi herää sympatiaa. Ei kai kukaan ymmärrä ja tue, jos kiistää koko asian. Ja miksi minun pitäisi ymmärtää, miten rankkaa juuri hänellä oli, kun en itse saa mitään myötätuntoa? Minä oli kumminkin se, jota siinä pahoinpideltiin. Jos kysyn tätä, hän sanoo, että väkivalta oli minun vikani, olin ärsyttävä. Hän oli viaton uhri.

Tuli nyt vaan mieleen tästä vierestä kokijan jankkauksesta.

Sympatiaa ei tarvitse tuntea, mutta kyllä hän on kokenut perheesi trauman.

Aivan varmasti, eihän tuo mitenkään tervettä ole, että käsitys todellisuudesta muuttuu noin paljon edes takaisin. Mutta joku roti kumminkin. Voisin tuntea myötätuntoa, jos hän itse ymmärtäisi sitä myös tarjota. Eihän kumpikaan perheen lapsista ole syyllinen vanhempien väkivaltaisuuteen, se nyt on selvää. Mutta tämä yrittää ikään kuin vetää välistä, mielistelee äitiä sulkemalla silmänsä, ja silti haluaisi minulta tukea, ehkä jopa anteeksipyynnön siitä, että sillä lailla tulin koko ajan hakatuksi, että hänelle tuli paha mieli.

Eli kyllä, sivusta seuraaja voi toki traumatisoitua, mutta kyllä hän on myös ensi luokan turhankitisijä, jos pitää sitä omaa kokemustaan siinä ensisijaisena ja pahimpana. Siskossani näkyy paljon samanlaisia narsistisia piirteitä kuin äidissäni.

Siihen en ota mitään kantaa kumman kokemus nyt on pahempi tai miten ne koette, vielä vähemmän siihen mitä teidän nyt pitäisi ajatella tai saako kitistä. Kokemus se kuitenkin on ihan jokaiselle.

Mutta edelleenkään se ei ole sen vanhemman tuttavan/työkaverin tms kokemus, siis sen joka on sivusta seurannut.

Itse tapahtumat ei ole niin. Pointtisi?

Mitkä itse tapahtumat? Se vanhemman työkaveri/tuttava/naapuri ei ole millään tavoin kokenut yhtikäs mitään. Hän on täysin vain ja ainoastaan sen vanhemman tarinoiden varassa ja tämän potentiaalinen höynäytettävä.

Ihan käsittämätöntä että tällaista tarvitsee edes vääntää rautalangasta! Miten idiootti sinä olet?

Psykologillesi sun nyt kannattaa sanoa että hän ei ole kokenut kauttasi mitään eikä näin ollen saa sanoa mitään. Muu saa kertoa kokemuksistaan-vaikka vain kuunnelen koettuja- ihan rauhassa vaikka ne eivät olisikaan sun mielestä riittävän mainitsemisen arvoisia.

Se että joku äiti vuodattaa työkaverille/tuttavalle/naapurille/psykologille yksityisasioistaan ei tee työkaverista/tuttavasta/naapurista/psykologista minkään sortin kokijaa.

Merkillistä miten tää tarinaa taas laajenee...

Hän on vain joku jota haetaan hoviin/höynäytettäväksi/käsikassaraksi. Ja sitten joku todella on niin tyhmä, ettei tajua tätä.

Kukaan ei ole sanonut muuta kuin että kokemus se sekin on ja sen saa sanoa että* Olenpa seurannut vierestä*. Sä täällä arvioit mikä on totta ja mikä ei ja kuka saa sanoa ja mitä ja millä kokemuksella. Että kukahan ei tajua edes perus asioita?

Ei se edelleenkään ole kokemus.

Sivusta seuraaja seuraa sivusta. Ei koe.

Sulla mahtaa olla aika hurja elämä kun kaikkien muiden kokemukset on valetta, kaikki käyttää kaikkia hyväksi ja sä olet ainoa, joka kokee todellisia asioita. Nyt mä ymmärrän tarpeesi työntää nenäsi joka asiaan, se on sun elämän sisältö.

Ei tämä liity minuun mitenkään.

Faktoja.

Vale on vale.

Sivusta seuraaja ei ole kokija.

Vain minun kantani on oikea -tyyppi.

Minä seurasin sivusta kun serkkuni kävi veljeeni käsiksi, minä en kokenut sitä miltä tuntuu kun joku hyökkää päälle.

Minä kuitenkin koin sen miten pelottava, ahdistava, kaoottinen tilanne se oli ja muistan sen yhä tänäkin päivänä vaikka aikaa on kulunut varmaan 40 vuotta. Se on minun kokemukseni, eikä kukaan sitä kokemusta minulta poista.

Vieläkö täällä jauhetaan tätä paskaa?

Ihan samantyyppinen kokemus. Näin veljeäni paoinpideltävän kun olin nelivuotias. Vielä vuosikymmeniä myöhemmin näen tapauksen elävästi silmieni edessä, jos joskus tulee mieleeni. Koen myös saman pelon ja ahdistuksen tunteen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minua pahoinpideltiin, siskoni meni huoneeseensa ja laittoi oven kiinni. Yleensä siskoni sanoo, ettei hän ole mitään nähnyt ja äitini sanoo, ettei ole pahoinpidellyt, ja sitten he yhdessä sanovat että olen kuvitellut koko asian ja minun pitäisi mennä hoitoon.

Silloin tällöin sisko kuitenkin alkaa avautua, miten rankkaa hänellä oli seurata jatkuvaa pahoinpitelyä, ja penää minulta, että häntä ei kukaan ymmärrä ja tue.

Eipä hirveästi herää sympatiaa. Ei kai kukaan ymmärrä ja tue, jos kiistää koko asian. Ja miksi minun pitäisi ymmärtää, miten rankkaa juuri hänellä oli, kun en itse saa mitään myötätuntoa? Minä oli kumminkin se, jota siinä pahoinpideltiin. Jos kysyn tätä, hän sanoo, että väkivalta oli minun vikani, olin ärsyttävä. Hän oli viaton uhri.

Tuli nyt vaan mieleen tästä vierestä kokijan jankkauksesta.

Sympatiaa ei tarvitse tuntea, mutta kyllä hän on kokenut perheesi trauman.

Aivan varmasti, eihän tuo mitenkään tervettä ole, että käsitys todellisuudesta muuttuu noin paljon edes takaisin. Mutta joku roti kumminkin. Voisin tuntea myötätuntoa, jos hän itse ymmärtäisi sitä myös tarjota. Eihän kumpikaan perheen lapsista ole syyllinen vanhempien väkivaltaisuuteen, se nyt on selvää. Mutta tämä yrittää ikään kuin vetää välistä, mielistelee äitiä sulkemalla silmänsä, ja silti haluaisi minulta tukea, ehkä jopa anteeksipyynnön siitä, että sillä lailla tulin koko ajan hakatuksi, että hänelle tuli paha mieli.

Eli kyllä, sivusta seuraaja voi toki traumatisoitua, mutta kyllä hän on myös ensi luokan turhankitisijä, jos pitää sitä omaa kokemustaan siinä ensisijaisena ja pahimpana. Siskossani näkyy paljon samanlaisia narsistisia piirteitä kuin äidissäni.

Siihen en ota mitään kantaa kumman kokemus nyt on pahempi tai miten ne koette, vielä vähemmän siihen mitä teidän nyt pitäisi ajatella tai saako kitistä. Kokemus se kuitenkin on ihan jokaiselle.

Mutta edelleenkään se ei ole sen vanhemman tuttavan/työkaverin tms kokemus, siis sen joka on sivusta seurannut.

Itse tapahtumat ei ole niin. Pointtisi?

Mitkä itse tapahtumat? Se vanhemman työkaveri/tuttava/naapuri ei ole millään tavoin kokenut yhtikäs mitään. Hän on täysin vain ja ainoastaan sen vanhemman tarinoiden varassa ja tämän potentiaalinen höynäytettävä.

Ihan käsittämätöntä että tällaista tarvitsee edes vääntää rautalangasta! Miten idiootti sinä olet?

Psykologillesi sun nyt kannattaa sanoa että hän ei ole kokenut kauttasi mitään eikä näin ollen saa sanoa mitään. Muu saa kertoa kokemuksistaan-vaikka vain kuunnelen koettuja- ihan rauhassa vaikka ne eivät olisikaan sun mielestä riittävän mainitsemisen arvoisia.

Se että joku äiti vuodattaa työkaverille/tuttavalle/naapurille/psykologille yksityisasioistaan ei tee työkaverista/tuttavasta/naapurista/psykologista minkään sortin kokijaa.

Merkillistä miten tää tarinaa taas laajenee...

Hän on vain joku jota haetaan hoviin/höynäytettäväksi/käsikassaraksi. Ja sitten joku todella on niin tyhmä, ettei tajua tätä.

Kukaan ei ole sanonut muuta kuin että kokemus se sekin on ja sen saa sanoa että* Olenpa seurannut vierestä*. Sä täällä arvioit mikä on totta ja mikä ei ja kuka saa sanoa ja mitä ja millä kokemuksella. Että kukahan ei tajua edes perus asioita?

Ei se edelleenkään ole kokemus.

Sivusta seuraaja seuraa sivusta. Ei koe.

Sulla mahtaa olla aika hurja elämä kun kaikkien muiden kokemukset on valetta, kaikki käyttää kaikkia hyväksi ja sä olet ainoa, joka kokee todellisia asioita. Nyt mä ymmärrän tarpeesi työntää nenäsi joka asiaan, se on sun elämän sisältö.

Ei tämä liity minuun mitenkään.

Faktoja.

Vale on vale.

Sivusta seuraaja ei ole kokija.

Vain minun kantani on oikea -tyyppi.

Minä seurasin sivusta kun serkkuni kävi veljeeni käsiksi, minä en kokenut sitä miltä tuntuu kun joku hyökkää päälle.

Minä kuitenkin koin sen miten pelottava, ahdistava, kaoottinen tilanne se oli ja muistan sen yhä tänäkin päivänä vaikka aikaa on kulunut varmaan 40 vuotta. Se on minun kokemukseni, eikä kukaan sitä kokemusta minulta poista.

Jos sinä kuulet jotain niin että tuttava/työkaveri (tai mikä tuolla milloinkin valheessa se lähde on) kertoo sinulle jotain, sinä olet täysin ihan vaan ulkopuolinen, etkä sinä mitään koe tms vaan sinulle tuputtaa juttujaan se tuttava/työkaveri jne yksipuolisesti.

Tällaisella pösilöllä EI OLE KOKEMUSTA, hän on vain käytännössä juoruillut tämän tuttavan/työkaverin yms yksityisasioista ja lapsesta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minua pahoinpideltiin, siskoni meni huoneeseensa ja laittoi oven kiinni. Yleensä siskoni sanoo, ettei hän ole mitään nähnyt ja äitini sanoo, ettei ole pahoinpidellyt, ja sitten he yhdessä sanovat että olen kuvitellut koko asian ja minun pitäisi mennä hoitoon.

Silloin tällöin sisko kuitenkin alkaa avautua, miten rankkaa hänellä oli seurata jatkuvaa pahoinpitelyä, ja penää minulta, että häntä ei kukaan ymmärrä ja tue.

Eipä hirveästi herää sympatiaa. Ei kai kukaan ymmärrä ja tue, jos kiistää koko asian. Ja miksi minun pitäisi ymmärtää, miten rankkaa juuri hänellä oli, kun en itse saa mitään myötätuntoa? Minä oli kumminkin se, jota siinä pahoinpideltiin. Jos kysyn tätä, hän sanoo, että väkivalta oli minun vikani, olin ärsyttävä. Hän oli viaton uhri.

Tuli nyt vaan mieleen tästä vierestä kokijan jankkauksesta.

Sympatiaa ei tarvitse tuntea, mutta kyllä hän on kokenut perheesi trauman.

Aivan varmasti, eihän tuo mitenkään tervettä ole, että käsitys todellisuudesta muuttuu noin paljon edes takaisin. Mutta joku roti kumminkin. Voisin tuntea myötätuntoa, jos hän itse ymmärtäisi sitä myös tarjota. Eihän kumpikaan perheen lapsista ole syyllinen vanhempien väkivaltaisuuteen, se nyt on selvää. Mutta tämä yrittää ikään kuin vetää välistä, mielistelee äitiä sulkemalla silmänsä, ja silti haluaisi minulta tukea, ehkä jopa anteeksipyynnön siitä, että sillä lailla tulin koko ajan hakatuksi, että hänelle tuli paha mieli.

Eli kyllä, sivusta seuraaja voi toki traumatisoitua, mutta kyllä hän on myös ensi luokan turhankitisijä, jos pitää sitä omaa kokemustaan siinä ensisijaisena ja pahimpana. Siskossani näkyy paljon samanlaisia narsistisia piirteitä kuin äidissäni.

Siihen en ota mitään kantaa kumman kokemus nyt on pahempi tai miten ne koette, vielä vähemmän siihen mitä teidän nyt pitäisi ajatella tai saako kitistä. Kokemus se kuitenkin on ihan jokaiselle.

Mutta edelleenkään se ei ole sen vanhemman tuttavan/työkaverin tms kokemus, siis sen joka on sivusta seurannut.

Itse tapahtumat ei ole niin. Pointtisi?

Mitkä itse tapahtumat? Se vanhemman työkaveri/tuttava/naapuri ei ole millään tavoin kokenut yhtikäs mitään. Hän on täysin vain ja ainoastaan sen vanhemman tarinoiden varassa ja tämän potentiaalinen höynäytettävä.

Ihan käsittämätöntä että tällaista tarvitsee edes vääntää rautalangasta! Miten idiootti sinä olet?

Psykologillesi sun nyt kannattaa sanoa että hän ei ole kokenut kauttasi mitään eikä näin ollen saa sanoa mitään. Muu saa kertoa kokemuksistaan-vaikka vain kuunnelen koettuja- ihan rauhassa vaikka ne eivät olisikaan sun mielestä riittävän mainitsemisen arvoisia.

Se että joku äiti vuodattaa työkaverille/tuttavalle/naapurille/psykologille yksityisasioistaan ei tee työkaverista/tuttavasta/naapurista/psykologista minkään sortin kokijaa.

Merkillistä miten tää tarinaa taas laajenee...

Hän on vain joku jota haetaan hoviin/höynäytettäväksi/käsikassaraksi. Ja sitten joku todella on niin tyhmä, ettei tajua tätä.

Kukaan ei ole sanonut muuta kuin että kokemus se sekin on ja sen saa sanoa että* Olenpa seurannut vierestä*. Sä täällä arvioit mikä on totta ja mikä ei ja kuka saa sanoa ja mitä ja millä kokemuksella. Että kukahan ei tajua edes perus asioita?

Ei se edelleenkään ole kokemus.

Sivusta seuraaja seuraa sivusta. Ei koe.

Sulla mahtaa olla aika hurja elämä kun kaikkien muiden kokemukset on valetta, kaikki käyttää kaikkia hyväksi ja sä olet ainoa, joka kokee todellisia asioita. Nyt mä ymmärrän tarpeesi työntää nenäsi joka asiaan, se on sun elämän sisältö.

Ei tämä liity minuun mitenkään.

Faktoja.

Vale on vale.

Sivusta seuraaja ei ole kokija.

Vain minun kantani on oikea -tyyppi.

Minä seurasin sivusta kun serkkuni kävi veljeeni käsiksi, minä en kokenut sitä miltä tuntuu kun joku hyökkää päälle.

Minä kuitenkin koin sen miten pelottava, ahdistava, kaoottinen tilanne se oli ja muistan sen yhä tänäkin päivänä vaikka aikaa on kulunut varmaan 40 vuotta. Se on minun kokemukseni, eikä kukaan sitä kokemusta minulta poista.

Jos sinä kuulet jotain niin että tuttava/työkaveri (tai mikä tuolla milloinkin valheessa se lähde on) kertoo sinulle jotain, sinä olet täysin ihan vaan ulkopuolinen, etkä sinä mitään koe tms vaan sinulle tuputtaa juttujaan se tuttava/työkaveri jne yksipuolisesti.

Tällaisella pösilöllä EI OLE KOKEMUSTA, hän on vain käytännössä juoruillut tämän tuttavan/työkaverin yms yksityisasioista ja lapsesta.

Sinä keksit tämän päästäsi.

Sen mitä maltoin ketjua lukea, ja toki omaan lapsuuteeni verraten, olen huomaavinani eron ihan siinä, että kuinka lapsi on kokenut tulleensa kuulluksi ja nähdyksi sekä lapsena että aikuisena.

Itselläni on hyvin vahvaluontoinen isä, jonka vuoksi näin aikuisiälläkin olen vielä usein tuntosarvet pystyssä muiden ihmisten kanssa koettaen ymmärtää heidän syitään tehdä päätöksiä, ja vaikken yritä miellyttää muita kuin minun on vaikeaa ollut pitää puoliani asioissa, jotka ovat minulle tärkeitä. Lähinnä siis kapinoin edelleen tekemällä silti asiat kuten haluan, mutta en vaan kerro ja sitten hymyilen nätisti - se on selviytymiskeino.

Myöhemmin kuitenkin äitini kanssa olen asiasta keskustellut, (koska oireiluni luonnollisesti näkyy myös työelämässä. Parisuhteessa olen opetellut erikseen toimimaan, kuten aikuinen toimii, ei kuten nuorena olen selviytymiskeinona itsenäistyessäni oppinut) ja tullut asiassa ymmärretyksi sekä kuulluksi. Myös aikuistumisen aikana isäni luonne muuttui ikääntyessään pehmeämmäksi ja hän on ennen äitiäni ymmärtänyt minun olevan aikuinen, joten hän on kohdellut aikuisiällä minua kuin aikuista. Tuo kokemus vastuunottamisesta ja nähdyksi tulemisesta on parantanut paljon myös isäni ja minun välillä.

Asiat voisivat olla eri tavoin, jos aikuisiällä kokemustani edelleen vähäteltäisiin tai en olisi saanut kokemusta aikuisiällä, että minun mielipiteilläni ja itseäni koskevilla päätöksillä on merkitystä. Se yhdessä aikuisen ja keskustelutaitoisen puolison kanssa on auttanut minua itseni kanssa paljon.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minua pahoinpideltiin, siskoni meni huoneeseensa ja laittoi oven kiinni. Yleensä siskoni sanoo, ettei hän ole mitään nähnyt ja äitini sanoo, ettei ole pahoinpidellyt, ja sitten he yhdessä sanovat että olen kuvitellut koko asian ja minun pitäisi mennä hoitoon.

Silloin tällöin sisko kuitenkin alkaa avautua, miten rankkaa hänellä oli seurata jatkuvaa pahoinpitelyä, ja penää minulta, että häntä ei kukaan ymmärrä ja tue.

Eipä hirveästi herää sympatiaa. Ei kai kukaan ymmärrä ja tue, jos kiistää koko asian. Ja miksi minun pitäisi ymmärtää, miten rankkaa juuri hänellä oli, kun en itse saa mitään myötätuntoa? Minä oli kumminkin se, jota siinä pahoinpideltiin. Jos kysyn tätä, hän sanoo, että väkivalta oli minun vikani, olin ärsyttävä. Hän oli viaton uhri.

Tuli nyt vaan mieleen tästä vierestä kokijan jankkauksesta.

Sympatiaa ei tarvitse tuntea, mutta kyllä hän on kokenut perheesi trauman.

Aivan varmasti, eihän tuo mitenkään tervettä ole, että käsitys todellisuudesta muuttuu noin paljon edes takaisin. Mutta joku roti kumminkin. Voisin tuntea myötätuntoa, jos hän itse ymmärtäisi sitä myös tarjota. Eihän kumpikaan perheen lapsista ole syyllinen vanhempien väkivaltaisuuteen, se nyt on selvää. Mutta tämä yrittää ikään kuin vetää välistä, mielistelee äitiä sulkemalla silmänsä, ja silti haluaisi minulta tukea, ehkä jopa anteeksipyynnön siitä, että sillä lailla tulin koko ajan hakatuksi, että hänelle tuli paha mieli.

Eli kyllä, sivusta seuraaja voi toki traumatisoitua, mutta kyllä hän on myös ensi luokan turhankitisijä, jos pitää sitä omaa kokemustaan siinä ensisijaisena ja pahimpana. Siskossani näkyy paljon samanlaisia narsistisia piirteitä kuin äidissäni.

Siihen en ota mitään kantaa kumman kokemus nyt on pahempi tai miten ne koette, vielä vähemmän siihen mitä teidän nyt pitäisi ajatella tai saako kitistä. Kokemus se kuitenkin on ihan jokaiselle.

Mutta edelleenkään se ei ole sen vanhemman tuttavan/työkaverin tms kokemus, siis sen joka on sivusta seurannut.

Itse tapahtumat ei ole niin. Pointtisi?

Mitkä itse tapahtumat? Se vanhemman työkaveri/tuttava/naapuri ei ole millään tavoin kokenut yhtikäs mitään. Hän on täysin vain ja ainoastaan sen vanhemman tarinoiden varassa ja tämän potentiaalinen höynäytettävä.

Ihan käsittämätöntä että tällaista tarvitsee edes vääntää rautalangasta! Miten idiootti sinä olet?

Psykologillesi sun nyt kannattaa sanoa että hän ei ole kokenut kauttasi mitään eikä näin ollen saa sanoa mitään. Muu saa kertoa kokemuksistaan-vaikka vain kuunnelen koettuja- ihan rauhassa vaikka ne eivät olisikaan sun mielestä riittävän mainitsemisen arvoisia.

Se että joku äiti vuodattaa työkaverille/tuttavalle/naapurille/psykologille yksityisasioistaan ei tee työkaverista/tuttavasta/naapurista/psykologista minkään sortin kokijaa.

Merkillistä miten tää tarinaa taas laajenee...

Hän on vain joku jota haetaan hoviin/höynäytettäväksi/käsikassaraksi. Ja sitten joku todella on niin tyhmä, ettei tajua tätä.

Kukaan ei ole sanonut muuta kuin että kokemus se sekin on ja sen saa sanoa että* Olenpa seurannut vierestä*. Sä täällä arvioit mikä on totta ja mikä ei ja kuka saa sanoa ja mitä ja millä kokemuksella. Että kukahan ei tajua edes perus asioita?

Ei se edelleenkään ole kokemus.

Sivusta seuraaja seuraa sivusta. Ei koe.

Sulla mahtaa olla aika hurja elämä kun kaikkien muiden kokemukset on valetta, kaikki käyttää kaikkia hyväksi ja sä olet ainoa, joka kokee todellisia asioita. Nyt mä ymmärrän tarpeesi työntää nenäsi joka asiaan, se on sun elämän sisältö.

Ei tämä liity minuun mitenkään.

Faktoja.

Vale on vale.

Sivusta seuraaja ei ole kokija.

Vain minun kantani on oikea -tyyppi.

Minä seurasin sivusta kun serkkuni kävi veljeeni käsiksi, minä en kokenut sitä miltä tuntuu kun joku hyökkää päälle.

Minä kuitenkin koin sen miten pelottava, ahdistava, kaoottinen tilanne se oli ja muistan sen yhä tänäkin päivänä vaikka aikaa on kulunut varmaan 40 vuotta. Se on minun kokemukseni, eikä kukaan sitä kokemusta minulta poista.

Jos sinä kuulet jotain niin että tuttava/työkaveri (tai mikä tuolla milloinkin valheessa se lähde on) kertoo sinulle jotain, sinä olet täysin ihan vaan ulkopuolinen, etkä sinä mitään koe tms vaan sinulle tuputtaa juttujaan se tuttava/työkaveri jne yksipuolisesti.

Tällaisella pösilöllä EI OLE KOKEMUSTA, hän on vain käytännössä juoruillut tämän tuttavan/työkaverin yms yksityisasioista ja lapsesta.

Sinä keksit tämän päästäsi.

En.

Vaan kerron mitä pösilö kirjoitti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minua pahoinpideltiin, siskoni meni huoneeseensa ja laittoi oven kiinni. Yleensä siskoni sanoo, ettei hän ole mitään nähnyt ja äitini sanoo, ettei ole pahoinpidellyt, ja sitten he yhdessä sanovat että olen kuvitellut koko asian ja minun pitäisi mennä hoitoon.

Silloin tällöin sisko kuitenkin alkaa avautua, miten rankkaa hänellä oli seurata jatkuvaa pahoinpitelyä, ja penää minulta, että häntä ei kukaan ymmärrä ja tue.

Eipä hirveästi herää sympatiaa. Ei kai kukaan ymmärrä ja tue, jos kiistää koko asian. Ja miksi minun pitäisi ymmärtää, miten rankkaa juuri hänellä oli, kun en itse saa mitään myötätuntoa? Minä oli kumminkin se, jota siinä pahoinpideltiin. Jos kysyn tätä, hän sanoo, että väkivalta oli minun vikani, olin ärsyttävä. Hän oli viaton uhri.

Tuli nyt vaan mieleen tästä vierestä kokijan jankkauksesta.

Sympatiaa ei tarvitse tuntea, mutta kyllä hän on kokenut perheesi trauman.

Aivan varmasti, eihän tuo mitenkään tervettä ole, että käsitys todellisuudesta muuttuu noin paljon edes takaisin. Mutta joku roti kumminkin. Voisin tuntea myötätuntoa, jos hän itse ymmärtäisi sitä myös tarjota. Eihän kumpikaan perheen lapsista ole syyllinen vanhempien väkivaltaisuuteen, se nyt on selvää. Mutta tämä yrittää ikään kuin vetää välistä, mielistelee äitiä sulkemalla silmänsä, ja silti haluaisi minulta tukea, ehkä jopa anteeksipyynnön siitä, että sillä lailla tulin koko ajan hakatuksi, että hänelle tuli paha mieli.

Eli kyllä, sivusta seuraaja voi toki traumatisoitua, mutta kyllä hän on myös ensi luokan turhankitisijä, jos pitää sitä omaa kokemustaan siinä ensisijaisena ja pahimpana. Siskossani näkyy paljon samanlaisia narsistisia piirteitä kuin äidissäni.

Siihen en ota mitään kantaa kumman kokemus nyt on pahempi tai miten ne koette, vielä vähemmän siihen mitä teidän nyt pitäisi ajatella tai saako kitistä. Kokemus se kuitenkin on ihan jokaiselle.

Mutta edelleenkään se ei ole sen vanhemman tuttavan/työkaverin tms kokemus, siis sen joka on sivusta seurannut.

Itse tapahtumat ei ole niin. Pointtisi?

Mitkä itse tapahtumat? Se vanhemman työkaveri/tuttava/naapuri ei ole millään tavoin kokenut yhtikäs mitään. Hän on täysin vain ja ainoastaan sen vanhemman tarinoiden varassa ja tämän potentiaalinen höynäytettävä.

Ihan käsittämätöntä että tällaista tarvitsee edes vääntää rautalangasta! Miten idiootti sinä olet?

Psykologillesi sun nyt kannattaa sanoa että hän ei ole kokenut kauttasi mitään eikä näin ollen saa sanoa mitään. Muu saa kertoa kokemuksistaan-vaikka vain kuunnelen koettuja- ihan rauhassa vaikka ne eivät olisikaan sun mielestä riittävän mainitsemisen arvoisia.

Se että joku äiti vuodattaa työkaverille/tuttavalle/naapurille/psykologille yksityisasioistaan ei tee työkaverista/tuttavasta/naapurista/psykologista minkään sortin kokijaa.

Merkillistä miten tää tarinaa taas laajenee...

Hän on vain joku jota haetaan hoviin/höynäytettäväksi/käsikassaraksi. Ja sitten joku todella on niin tyhmä, ettei tajua tätä.

Kukaan ei ole sanonut muuta kuin että kokemus se sekin on ja sen saa sanoa että* Olenpa seurannut vierestä*. Sä täällä arvioit mikä on totta ja mikä ei ja kuka saa sanoa ja mitä ja millä kokemuksella. Että kukahan ei tajua edes perus asioita?

Ei se edelleenkään ole kokemus.

Sivusta seuraaja seuraa sivusta. Ei koe.

Sulla mahtaa olla aika hurja elämä kun kaikkien muiden kokemukset on valetta, kaikki käyttää kaikkia hyväksi ja sä olet ainoa, joka kokee todellisia asioita. Nyt mä ymmärrän tarpeesi työntää nenäsi joka asiaan, se on sun elämän sisältö.

Ei tämä liity minuun mitenkään.

Faktoja.

Vale on vale.

Sivusta seuraaja ei ole kokija.

Vain minun kantani on oikea -tyyppi.

Minä seurasin sivusta kun serkkuni kävi veljeeni käsiksi, minä en kokenut sitä miltä tuntuu kun joku hyökkää päälle.

Minä kuitenkin koin sen miten pelottava, ahdistava, kaoottinen tilanne se oli ja muistan sen yhä tänäkin päivänä vaikka aikaa on kulunut varmaan 40 vuotta. Se on minun kokemukseni, eikä kukaan sitä kokemusta minulta poista.

Jos sinä kuulet jotain niin että tuttava/työkaveri (tai mikä tuolla milloinkin valheessa se lähde on) kertoo sinulle jotain, sinä olet täysin ihan vaan ulkopuolinen, etkä sinä mitään koe tms vaan sinulle tuputtaa juttujaan se tuttava/työkaveri jne yksipuolisesti.

Tällaisella pösilöllä EI OLE KOKEMUSTA, hän on vain käytännössä juoruillut tämän tuttavan/työkaverin yms yksityisasioista ja lapsesta.

Sinä keksit tämän päästäsi.

En.

Vaan kerron mitä pösilö kirjoitti.

Ei kirjoittanut. Kuulostat ihan keskenkasvuiselta ton pösilö-hokemasi kanssa.

Kadun eniten elämässäni sitä etten katkaissut välejä sikiäjiini aikaisemmin :(

Vierailija kirjoitti:

Sen mitä maltoin ketjua lukea, ja toki omaan lapsuuteeni verraten, olen huomaavinani eron ihan siinä, että kuinka lapsi on kokenut tulleensa kuulluksi ja nähdyksi sekä lapsena että aikuisena.

Itselläni on hyvin vahvaluontoinen isä, jonka vuoksi näin aikuisiälläkin olen vielä usein tuntosarvet pystyssä muiden ihmisten kanssa koettaen ymmärtää heidän syitään tehdä päätöksiä, ja vaikken yritä miellyttää muita kuin minun on vaikeaa ollut pitää puoliani asioissa, jotka ovat minulle tärkeitä. Lähinnä siis kapinoin edelleen tekemällä silti asiat kuten haluan, mutta en vaan kerro ja sitten hymyilen nätisti - se on selviytymiskeino.

Myöhemmin kuitenkin äitini kanssa olen asiasta keskustellut, (koska oireiluni luonnollisesti näkyy myös työelämässä. Parisuhteessa olen opetellut erikseen toimimaan, kuten aikuinen toimii, ei kuten nuorena olen selviytymiskeinona itsenäistyessäni oppinut) ja tullut asiassa ymmärretyksi sekä kuulluksi. Myös aikuistumisen aikana isäni luonne muuttui ikääntyessään pehmeämmäksi ja hän on ennen äitiäni ymmärtänyt minun olevan aikuinen, joten hän on kohdellut aikuisiällä minua kuin aikuista. Tuo kokemus vastuunottamisesta ja nähdyksi tulemisesta on parantanut paljon myös isäni ja minun välillä.

Asiat voisivat olla eri tavoin, jos aikuisiällä kokemustani edelleen vähäteltäisiin tai en olisi saanut kokemusta aikuisiällä, että minun mielipiteilläni ja itseäni koskevilla päätöksillä on merkitystä. Se yhdessä aikuisen ja keskustelutaitoisen puolison kanssa on auttanut minua itseni kanssa paljon.

Samoin. Tosin vanhempi veljeni on samallainen ja olen huomannut että se vahvatahtoisuus oli vain näköalattomuutta, kokemattomuutta ja kyvyttömyyttä ottaa muut huomioon. Veljeni kanssa on vaikea olla. Jos et ole hänen kanssaan samaa mieltä, vaikka ihan jostain mitättömästä asiasta, hän alkaa öykkäröimään. Luonneviat on periytyviä näköjään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minua pahoinpideltiin, siskoni meni huoneeseensa ja laittoi oven kiinni. Yleensä siskoni sanoo, ettei hän ole mitään nähnyt ja äitini sanoo, ettei ole pahoinpidellyt, ja sitten he yhdessä sanovat että olen kuvitellut koko asian ja minun pitäisi mennä hoitoon.

Silloin tällöin sisko kuitenkin alkaa avautua, miten rankkaa hänellä oli seurata jatkuvaa pahoinpitelyä, ja penää minulta, että häntä ei kukaan ymmärrä ja tue.

Eipä hirveästi herää sympatiaa. Ei kai kukaan ymmärrä ja tue, jos kiistää koko asian. Ja miksi minun pitäisi ymmärtää, miten rankkaa juuri hänellä oli, kun en itse saa mitään myötätuntoa? Minä oli kumminkin se, jota siinä pahoinpideltiin. Jos kysyn tätä, hän sanoo, että väkivalta oli minun vikani, olin ärsyttävä. Hän oli viaton uhri.

Tuli nyt vaan mieleen tästä vierestä kokijan jankkauksesta.

Sympatiaa ei tarvitse tuntea, mutta kyllä hän on kokenut perheesi trauman.

Aivan varmasti, eihän tuo mitenkään tervettä ole, että käsitys todellisuudesta muuttuu noin paljon edes takaisin. Mutta joku roti kumminkin. Voisin tuntea myötätuntoa, jos hän itse ymmärtäisi sitä myös tarjota. Eihän kumpikaan perheen lapsista ole syyllinen vanhempien väkivaltaisuuteen, se nyt on selvää. Mutta tämä yrittää ikään kuin vetää välistä, mielistelee äitiä sulkemalla silmänsä, ja silti haluaisi minulta tukea, ehkä jopa anteeksipyynnön siitä, että sillä lailla tulin koko ajan hakatuksi, että hänelle tuli paha mieli.

Eli kyllä, sivusta seuraaja voi toki traumatisoitua, mutta kyllä hän on myös ensi luokan turhankitisijä, jos pitää sitä omaa kokemustaan siinä ensisijaisena ja pahimpana. Siskossani näkyy paljon samanlaisia narsistisia piirteitä kuin äidissäni.

Siihen en ota mitään kantaa kumman kokemus nyt on pahempi tai miten ne koette, vielä vähemmän siihen mitä teidän nyt pitäisi ajatella tai saako kitistä. Kokemus se kuitenkin on ihan jokaiselle.

Mutta edelleenkään se ei ole sen vanhemman tuttavan/työkaverin tms kokemus, siis sen joka on sivusta seurannut.

Itse tapahtumat ei ole niin. Pointtisi?

Mitkä itse tapahtumat? Se vanhemman työkaveri/tuttava/naapuri ei ole millään tavoin kokenut yhtikäs mitään. Hän on täysin vain ja ainoastaan sen vanhemman tarinoiden varassa ja tämän potentiaalinen höynäytettävä.

Ihan käsittämätöntä että tällaista tarvitsee edes vääntää rautalangasta! Miten idiootti sinä olet?

Psykologillesi sun nyt kannattaa sanoa että hän ei ole kokenut kauttasi mitään eikä näin ollen saa sanoa mitään. Muu saa kertoa kokemuksistaan-vaikka vain kuunnelen koettuja- ihan rauhassa vaikka ne eivät olisikaan sun mielestä riittävän mainitsemisen arvoisia.

Se että joku äiti vuodattaa työkaverille/tuttavalle/naapurille/psykologille yksityisasioistaan ei tee työkaverista/tuttavasta/naapurista/psykologista minkään sortin kokijaa.

Merkillistä miten tää tarinaa taas laajenee...

Hän on vain joku jota haetaan hoviin/höynäytettäväksi/käsikassaraksi. Ja sitten joku todella on niin tyhmä, ettei tajua tätä.

Kukaan ei ole sanonut muuta kuin että kokemus se sekin on ja sen saa sanoa että* Olenpa seurannut vierestä*. Sä täällä arvioit mikä on totta ja mikä ei ja kuka saa sanoa ja mitä ja millä kokemuksella. Että kukahan ei tajua edes perus asioita?

Ei se edelleenkään ole kokemus.

Sivusta seuraaja seuraa sivusta. Ei koe.

Sulla mahtaa olla aika hurja elämä kun kaikkien muiden kokemukset on valetta, kaikki käyttää kaikkia hyväksi ja sä olet ainoa, joka kokee todellisia asioita. Nyt mä ymmärrän tarpeesi työntää nenäsi joka asiaan, se on sun elämän sisältö.

Ei tämä liity minuun mitenkään.

Faktoja.

Vale on vale.

Sivusta seuraaja ei ole kokija.

Vain minun kantani on oikea -tyyppi.

Minä seurasin sivusta kun serkkuni kävi veljeeni käsiksi, minä en kokenut sitä miltä tuntuu kun joku hyökkää päälle.

Minä kuitenkin koin sen miten pelottava, ahdistava, kaoottinen tilanne se oli ja muistan sen yhä tänäkin päivänä vaikka aikaa on kulunut varmaan 40 vuotta. Se on minun kokemukseni, eikä kukaan sitä kokemusta minulta poista.

Jos sinä kuulet jotain niin että tuttava/työkaveri (tai mikä tuolla milloinkin valheessa se lähde on) kertoo sinulle jotain, sinä olet täysin ihan vaan ulkopuolinen, etkä sinä mitään koe tms vaan sinulle tuputtaa juttujaan se tuttava/työkaveri jne yksipuolisesti.

Tällaisella pösilöllä EI OLE KOKEMUSTA, hän on vain käytännössä juoruillut tämän tuttavan/työkaverin yms yksityisasioista ja lapsesta.

Sinä keksit tämän päästäsi.

En.

Vaan kerron mitä pösilö kirjoitti.

Ei kirjoittanut. Kuulostat ihan keskenkasvuiselta ton pösilö-hokemasi kanssa.

Kyllä kirjoitin. Tismalleen sen.

Hyvinvointi on kyllä kasvanut etäisyyden ottamisen jälkeen, mutta vieläkin näen painajaisia siitä henkisesti sairaasta porukasta.

Aloituksesta.

"Suoraan sanottuna en ihmettele. Minulla tulee tästä kirjoituksesta hyvin ikävä olo. Kirjoittava äiti puhuu lapsen 'harhaisista muistoista', mutta valittaa, että lapsi ei halua keskustella.

Minulla on hankala suhde vanhempiini. Olen juuri kokenut niin, että he eivät edes myönnä muistojani - ikään kuin olisin keksinyt kaikki traumani! Kun tarpeeksi kauan joutuu tällä tavalla tunnetasolla hylätyksi ja kuulemaan sen, ettei omat ajatukseni ja muistot ole todellisia, niin todellakin siinä haluaa ottaa etäisyyttä."

Onhan se hyvin mahdollista että kirjoituksessa on vastaavasta kyse. Kuitenkin on myös mahdollista, että lapsi ei ole kasvanut ja kypsynyt ottamaan aikuisen tavalla vastuuta itsellään ja on todella luonut itselleen valemuistoja, kokonaisen valelapsuuden. Minulla on sellainen sisarus. Meillä on kenties perinnöllinen alttius pahoittaa mielemme. Minäkin olen sillä tavalla kielteisellä tavalla yliherkkä, minkä koen tekevän elämästäni hieman ikävämpää.

"Kun tarpeeksi kauan joutuu tällä tavalla tunnetasolla hylätyksi ja kuulemaan sen, ettei omat ajatukseni ja muistot ole todellisi" ja sisareni ajattelee juuri tällä tavoin eikä sekään ole totta. Hylkääminen on hänen päässään. Todellisuudessa hän tahtoo pitää muita ja etenkin vanhempia syyllisinä elämänsä tilaan ja elää luomassaan maailmassa, missä vanhemmat todella ovat tehneet ja jättäneet tekemättä asioita, mitkä selittäisivät ja voisivat olla syitä hänen omiin ongelmiinsa.

On oikeasti aika hullua miten paljon ihminen pystyy valehtelemaan itselleen ja elämään sen mukaan.

Ja on oikeasti läheisenä aika turhauttavaa seurata sitä touhua kun ei kykene auttamaan. Sosiaali otti hänen auttamisensa asiakseen jo lapsena ja onnettomasti laaduton terapia vaikuttaa hänen ajatusmalliensa ja käytöksensä pohjalla hyvin vahvasti sekin. Käy joskus harvoin enää kotona hakemassa sääliä ja ikään kuin ripittäytymässä vanhemmille. Heti perään huomaa syyn triggeröityä ja alkaa vanhempien syyllistys. Vierailut päättyvät dramaattiseen kerjäämiseen, kiristykseen jne. minkä jälkeen lähtee syyllistäen itsesäälistä itkien narkkaamaan jonnekin...

Ihan kaikilla, joilla menee huonostikaan, ei välttämättä ole taustalla karua lapsuutta ja kasapäin karmeita traumoja. Osa on herkempiä suistumaan raiteiltaan kai.

Tää teksti voisi olla oman äitini kirjoittama. On niin yksi yhteen hänen puheidensa kanssa ja tuo pattitilanne-sanakin on sellainen, jota äitini paljon käyttää.

No, omalla kohdallani oli kyse perheen sisäisestä lapsen seksuaalisssta hyväksikäytöstä, isäni syypää. Hän myös yritti itsemurhaa 3 päivää ennen kun olin muuttamassa pois kotoa opiskelemaan ja joutui mielisairaalaan, tuohon aikaan vielä oli pitkät viikkojen hoitojaksot. Siellä ollessaan isäni myönsi tekonsa, pyysi anteeksi ja sanoi ajatelleensa tuolloin sairaita asioita.

No, äitini mukaan mitään hyväksikäyttöä ei ole tapahtunut. Isänikin on vuosien mittaan perunut anteeksipyyntönsä ja sanoi olleensa sekaisin hoitojakson takia.

En edes viitsi kertoa, miten loputtoman manipulatiivinen äitini on ollut. Mutta yrittänyt jopa viranomaiset usuttaa perheemme kimppuun. Lasussa sitten vein säästyneet uhkailukirjeet ja sanoin, että tällainen pullantuoksuinen mummeli niitä lasuja lapsistamme tehtailee, vaikkei ole nuorimmaista nähnyt koskaan ja ensimmäistäkin vain 1-vuotiaaksi asti ja molemmat tuolloin yli 10-vuotiaita. Lasu käski hakemaan hänelle lähestymiskiellon joka saatiin.

Äidilleni olen selostanut välien katkaisuun johtuvat syyt puhelimitse, kirjeitse ja meilitse, meilit itsellä yhä tallella. Äiti sanoo sukulaisille ettei voi ymmärtää mitä on tapahtunut, että mieheni on varmasti narsisti ja estää minua tapaamasta vanhempiaan ja on muuttanut ajatusmaailmani.

Itse en koskaan, ikinä, tule olemaan kummankaan vanhempani kanssa tekemisissä. Mun ei ole pakko, enkä halua. En aio edes hautajaisiin osallistua.

Äitini ei tajua, että mulla ei ole mitään pattitilannetta tässä. Elän elämääni, enkä suurimman osan aikaa enää edes ajattele vanhempiani. Asian olen työstänyt perin pohdin terapiassa. Pattitilanne on enää vain äitini päässä, ja hän pyörittää asiaa päivästä toiseen ja jauhaa omia salaliittoteorioitaan sukulaisille, olen kuullut.

Siinähän jauhaa ja tukehtuu siihen jauhamiseensa. En toivo varsinaisesti mitään pahaa hänelle, mutten varsinaisesti hyvääkään, he ovat tavallaan kuolleita ihmisiä minulle jo, lakanneet olemasta.

Jo 15 vuotta irtiottoa takana ja irtiotosta alkoi parantumiseni. Olin oikeasti erittäin huonossa kunnossa varsinkin viimeiset vuodet ennen irtiottoa. Ratkaisu pelasti henkeni.