Hesarin mielipidepalstalla äiti valittaa, ettei lapsi halua pitää yhteyttä

Vierailija kirjoitti:

Hyvä vertaistukiketju meni ihan pilalle noiden monen sivun valemuistojankkausten takia. :(

Tämä yksi jankkaaja (varmaan tuo mainittu sisko) on ollut alusta asti täällä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ehkä lapsi on yrittänyt keskustella asioista, mutta äiti toistelee vain "kaikki tekevät virheitä", "aina olen parhaani yrittänyt" tai "ajat olivat toisenlaiset kuin nyt".

Mutta ajat olivat todellakin erilaiset. Esim. lapsen lyömistä pidettiin ennen normaalina ja jopa kasvatuskeinona ja sitä tapahtui paljon.  Ajat olivat toisenlaiset siinäkin mielessä, että ihmisillä oli vähemmän tietoa ja ymmärrystä lapsen kehityksestä tai ihmissuhteista ja psykologiasta. Jotkut lapset ovat erittäin herkkiä ja kantavat vuosikausia kaunaa jostakin, mikä on tapahtunut kauan sitten. Kuulijalle tulee joidenkin ihmisten kohdalla tunne, että kyseessä on henkilön oman psyyken vaikeudet eikä se, että  isä tai äiti läimäytti häntä  25 vuotta sitten. Tai että joku huusi hänelle pienenä. Joskus toivoisi suhteellisuuden tajua näihin juttuihin. Vrt prinssi Harry, joka on viime vuodet puhunut kauheasta lapsuudestaan. Ok, oli ikäviä asioita, mutta oli myös hyvää kuten turvattu toimeentulo, ravitsevaa ruokaa,  kivoja leluja ja mahdollisuus kohdata ihmisiä, jotka olivat kiinnostuneita hänestä. Harry ei edes tajua, että hänen veljellään oli samanlainen lapsuus.  Samoin Märtha Louise on valitellut miten hänellä oli vaikeaa lapsena. Myös hänen kohdallaan tuli ajatus, että se on hänen omaa pahaa oloaan eikä pelkästään vanhempien syytä.

Voisiko sen sijaan, että toteaisi vain että "ajat olivat silloin toiset" jatkaa sitä lausetta vielä, että nyt hän ymmärtää (viimeistään lapsen sanoessa sen), että se on ollut haitallista eikä hyvä kasvatusmenetelmä ja että hän on pahoillaan, että hän ymmärtämättömyyttään teki sellaista haittaa lapselleen ja että on hyvä, että lapsi tule kertomaan hänelle tuntemuksistaan. 

Niin. Huutamatta, että valemuisto valemuisto. Jotenkin ihmetyttää tuollainen puolen valinta, kaikki yhtä vastaan. Ne sisarukset voisi suhtautua neutraalimminkin, antaa yhden olla omaa mieltään. Sen että pitää liittoutua yhtä vastaan kertoo että jotakin siellä perheessä on pahasti pielessä, olipa äiti joskus ollut narkki tai ei.

Miten he on puolensa valinneet?

Ihan selkeästi ovat puolensa valinneet, että he ja äiti tätä yhtä hullua "valemuistoista" vastaan. Ei se olisi reilusti tehty, vaikka se yksi olisi hullu ja valemuistoinen. Eikä sisarukset voi oikeasti tietää, mikä asiassa on totuus. Moni niistä kenelle narsisti on mukava ovat perustellusti sitä mieltä, ettei narsisti tee mitään pahaa. Kun ei tee pahaa heille. On helpompi uhrata sisarus kuin myöntää, että ehkei se äiti ollutkaan reilu ja hyvä, ja ehkä jopa käytti päihteitä ja oli sekava.

Etkö sinä tiedä oletko narkki vai et? Etkö tiedä onko äitisi narkki vai ei? Sinäkö myöntäisit olevasi narkki vaikket ole, jotta lapsellesi tulisi parempi mieli? Mitä se ketään auttaa? Jos se äiti on ollut reilu ja hyvä, siskosi kelkkaanko sun pitäis hypätä? Miksi vain sen yhden ajatusta pitää tukea?

Missään terveessä perheessä siellä perheen sisällä ei ole tuollaisia aggressiivisia rintamalinjoja tyyliin jos et seiso joukoissani, olet minua vastaan.

Saati tarvetta muistaa kaikki tismalleen samalla tavalla kuten lahkossa, jossa aina on vain ja ainoastaan yksi totuus.

Ihan joka perheessä on yksi totuus asioissa, joissa ei ole kyse kokemuksesta. Miten sä voit muistaa eri tavalla sen onlo perheenjäsenesi narkki vai ei?

Ei ole. Normaalissa perheessä ymmärretään että kokemukset ovat erilaisia. Ihan jo sen takia että järkikin sen sanoo, pelkästään jo elämänvaihe ja vanhempien ikä ja sisaruksen asema siinä sisarussarjassa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä se perhedynamiikka on täysin vinksallaan jos siellä yksi kokee eläneensä painajaista, äiti ei muista mitään mutta sen sijaan kyllä kerää ympärilleen kaikki sen perhene muut jäsenet torjumaan tämän yhden kokemukset.

Ei ole kyse muistamisesta vaan siitä oliko hän narkki vai ei.

Kuka ja miten sen tietää? Vai luuletko, että jos joku ON narkki, hän piikittää lastensa nähden yleensä? Tuskin. Eli on ihan mahdollista sekä se että on narkki joka osasi salata sen lapsiltaan, tai sitten ei ollut ja toinen lapsi näki tai käsitti väärin. Emme tiedä, turha kinata.

Kyse on siitä, millainen se vanhempi on ollut vanhempana. Mun molemmat vanhemmat esim oli alkoholistejä, mutta isä heistä ei koskaan ollut väkivaltainen, toisin kuin äiti.

Pointti on, ettei kenenkään enää aikuisena tarvitse olla tekemisissä ihmisen kanssa, joka myrkyttää elämää. 

😅 Salaapas teineiltäsi piikittämisesi ja huumeaddiktio, puhumattakaan miehestäsi, työkavereistasi, sukulaisistasi ja ystävistäsi. Miksi on niin vaikea myöntää että kyseessä on vale? Eikö se sovi sinun pieneen maailmaasi?

En ole sanonut ettäkö hänen pitäisi olla tekemisissä. Hänellehän se muisto on todellinen ja sitä vahvistetaan edelleen tiettyjen ihmisten toimesta.

Joka viikko lehdissä kerrotaan vanhemmista, joille on tullut aivan uppo-outona asiana että oma lapsi on piikittänyt ties miten pitkään samassa asunnossa asuen.

Salaamisen epäonnistumiseen yhden lapsen kohdalla riittää, että on puhunut asioita kuvitellen ettei lapsi vielä ymmärrä vaikka on läsnä. Muiden kohdalla on mahdollisesti osannut varoa. Se yksi lapsi kasvaa koko ajan alusta asti täysin toiseen tietoisuuteen kuin muut eikä välttämättä edes tajua ettei muiden tietoisuus olekaan samanlainen.

Mutta se tulee heille esiin, täällä puhutussa asiassa se ei ole tullut kenellekään esiin eikä tälle yhdellekään ennenkuin yllättäen aikuisena, kotoa poismuuttaneena.

Todennäköisemmin hänellä on aina ollut paha olla dysfunktionaalisessa lapsuudenperheessään ja sitten jokin tapahtuma on vain katkaissut kamelin selän.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aivan järkyttävää nais- ja äitivihaa tällä palstalla. Oletteko itse olevinanne jollakin tavalla ylempänä - superäitejä?

Suomessa on ok katkaista välit äitiinsä ties mistäkin syystä. Suoranaista heitteilejättöä kiittämättömyydestä puhumattakaan. Projisoidaan kaikki oman elämän ongelmat äitisuhteeseen.

Samalla kärsivät kaikki sukulaissuhteet yhden itsekkään ihmisen valintojen vuoksi.

Tiesittekö muuten että Italiassa on tuomarin ratkaistava saako vanhemmat vieroittaa lapsenlapset isovanhemmistaan? Äitisuhteen katkaisija on siellä tutkinnan kohde.

Näin maissa jossa perheyhteyksiä ei niin vaan ole kulttuurin mukaista katkaista.

Menkää itseenne ja hävetkää. Miettikää mitä äitinne on saanut puolestanne kestää leimaallisenne kanssa.

Joskus voi tulla päivä että on liian myöhäistä mutta tekonne seuraa mukananne loppuelämänne ajan.

1. Käsky: Kunnioita isääsi ja äitiäsi.

Samaa mieltä. Järisyttäviä vihanpurkauksia täällä. Minusta hs kirjoitus oli asiallinen mutta näköjään triggeröi ihmisten traumat esiin.

Harvoin ne asialliset kirjoitukset silleen toimii. Siellähän kaikki kommentit ovat tismalleen samansuuntaisia kuin täällä.

Jos se kirjoitus olisi asiallinen, joku edes olisi samaa mieltä.

Lapsi voi myös sotkeentua päihteisiin, tai olla mt-ongelmainen sillä tavalla että katkaisee välit vanhempaansa ilman vanhemman syytä.  En tiedä mistä tässä jutussa kiikastaa, mutta on kyllä kumma jos lapsi on ns. normaali, ja vanhempi on normaali, mutta välit silti katkaistaan. Suorastaan taitaa olla ennenkuulumatonta sellainen. Minä luulin että minulle kävi näin kummallisesti, kunnes vyyhti aukeni.

Oma lapseni katkaisi välit minuun minua syyttäen, kun hän ei halunnut että hänen ongelmansa tulisivat minun tietooni. Hänelle sopi hyvin se että minä luulisin olevani syypää, jolloin en kaivelisi muita syitä vaan syyttelisin itseäni ja hän saisi rauhassa elellä elämää johon minulla olisi satavarmasti sanottavaa. 

Hän hankkiutui myöhemmin hoitoon, ja soitti minulle sieltä ja kertoi miten asia oli. 

Siihen asti olin todellakin syytellyt itseäni, mutta eipä se syyllisyys tuohon loppunut,  vaan sitten syytin itseäni siitä miten en ollut tällaista kuviota huomannut. 

Mutta yhtä kaikki, sain lapseni takaisin, ja se on tärkeintä mitä voin koskaan ikinä saada.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aivan järkyttävää nais- ja äitivihaa tällä palstalla. Oletteko itse olevinanne jollakin tavalla ylempänä - superäitejä?

Suomessa on ok katkaista välit äitiinsä ties mistäkin syystä. Suoranaista heitteilejättöä kiittämättömyydestä puhumattakaan. Projisoidaan kaikki oman elämän ongelmat äitisuhteeseen.

Samalla kärsivät kaikki sukulaissuhteet yhden itsekkään ihmisen valintojen vuoksi.

Tiesittekö muuten että Italiassa on tuomarin ratkaistava saako vanhemmat vieroittaa lapsenlapset isovanhemmistaan? Äitisuhteen katkaisija on siellä tutkinnan kohde.

Näin maissa jossa perheyhteyksiä ei niin vaan ole kulttuurin mukaista katkaista.

Menkää itseenne ja hävetkää. Miettikää mitä äitinne on saanut puolestanne kestää leimaallisenne kanssa.

Joskus voi tulla päivä että on liian myöhäistä mutta tekonne seuraa mukananne loppuelämänne ajan.

1. Käsky: Kunnioita isääsi ja äitiäsi.

Samaa mieltä. Järisyttäviä vihanpurkauksia täällä. Minusta hs kirjoitus oli asiallinen mutta näköjään triggeröi ihmisten traumat esiin.

Harvoin ne asialliset kirjoitukset silleen toimii. Siellähän kaikki kommentit ovat tismalleen samansuuntaisia kuin täällä.

Jos se kirjoitus olisi asiallinen, joku edes olisi samaa mieltä.

Lapsi voi myös sotkeentua päihteisiin, tai olla mt-ongelmainen sillä tavalla että katkaisee välit vanhempaansa ilman vanhemman syytä.  En tiedä mistä tässä jutussa kiikastaa, mutta on kyllä kumma jos lapsi on ns. normaali, ja vanhempi on normaali, mutta välit silti katkaistaan. Suorastaan taitaa olla ennenkuulumatonta sellainen. Minä luulin että minulle kävi näin kummallisesti, kunnes vyyhti aukeni.

Oma lapseni katkaisi välit minuun minua syyttäen, kun hän ei halunnut että hänen ongelmansa tulisivat minun tietooni. Hänelle sopi hyvin se että minä luulisin olevani syypää, jolloin en kaivelisi muita syitä vaan syyttelisin itseäni ja hän saisi rauhassa elellä elämää johon minulla olisi satavarmasti sanottavaa. 

Hän hankkiutui myöhemmin hoitoon, ja soitti minulle sieltä ja kertoi miten asia oli. 

Siihen asti olin todellakin syytellyt itseäni, mutta eipä se syyllisyys tuohon loppunut,  vaan sitten syytin itseäni siitä miten en ollut tällaista kuviota huomannut. 

Mutta yhtä kaikki, sain lapseni takaisin, ja se on tärkeintä mitä voin koskaan ikinä saada.

Miksi ihmeessä se vika pitää väkisin kaivaa lapsesta, kun idioottikin näkee ko kirjoituksesta, että kirjoittaja on täysin narsistinen ja päästään vialla?

Vierailija kirjoitti:

Hyvä vertaistukiketju meni ihan pilalle noiden monen sivun valemuistojankkausten takia. :(

Jatkossa kannattaisi mainita aloituksessa, että kyseessä on vertaistukiketju heille, jotka haluavat käsitellä omaa, samanlaista kokemustaan aloituksen kertomuksen pohjalta. Muuten tulee kutsuneeksi paikalle kirjoittajia, jotka pohtivat asiaa monelta kannalta tai jopa projisoivat omaa kipeää kokemustaan, jossa tarinan pahis onkin sun tarinasi uhri ja toisinpäin, kirjoituksen pohjalta

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ootteko koskaan miettineet minkälaisia traumoja teidän äideillä ja iseillä mahdollisesti on ja että ovat tehneet parhaansa niillä taidoilla jotka ovat hallinneet?

No ette varmaan kun maailma pyörii vaan sen oman navan ympäri.

Olen miettinyt, sekä omaltani että äitini kohdalta, ja oma lapseni on miettinyt myös. Silti aikuisena ihmisenä, jonka lapsikin on jo aikuinen, täytyy pystyä reflektoimaan omaa itseään sen verran, että ei syyttele viattomia ihmisiä siitä minkälainen itse on, ja pyytää anteeksi käytöstään, ja on valmis keskustelemaan ja kertomaan omasta lapsuudestaan, ja esittämään syyt miksi on toiminut väärin omaa lastaan kohtaan. 

Oma äitini on paikasta jossa ei ollut koskaan juoksevaa vettä, viemäriä eikä sähköä. Lapsilla ei ollut kenkiä tarpeeksi, ja tyttäret lähetettiin piikomaan jo ennen kymmentä ikävuotta. 

Ymmärrän täysin mitä kaikkea vaille äitini jäi, ja hän on kyllä tehnyt ison työn siinä että on lapsilleen tehnyt parempaa. Ei voi yhdeltä sukupolvelta vaatia mahdottomia, joten minä jatkan siitä mihin hän jäi, ja oma lapseni siitä mihin minä jäin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ehkä lapsi on yrittänyt keskustella asioista, mutta äiti toistelee vain "kaikki tekevät virheitä", "aina olen parhaani yrittänyt" tai "ajat olivat toisenlaiset kuin nyt".

Mutta ajat olivat todellakin erilaiset. Esim. lapsen lyömistä pidettiin ennen normaalina ja jopa kasvatuskeinona ja sitä tapahtui paljon.  Ajat olivat toisenlaiset siinäkin mielessä, että ihmisillä oli vähemmän tietoa ja ymmärrystä lapsen kehityksestä tai ihmissuhteista ja psykologiasta. Jotkut lapset ovat erittäin herkkiä ja kantavat vuosikausia kaunaa jostakin, mikä on tapahtunut kauan sitten. Kuulijalle tulee joidenkin ihmisten kohdalla tunne, että kyseessä on henkilön oman psyyken vaikeudet eikä se, että  isä tai äiti läimäytti häntä  25 vuotta sitten. Tai että joku huusi hänelle pienenä. Joskus toivoisi suhteellisuuden tajua näihin juttuihin. Vrt prinssi Harry, joka on viime vuodet puhunut kauheasta lapsuudestaan. Ok, oli ikäviä asioita, mutta oli myös hyvää kuten turvattu toimeentulo, ravitsevaa ruokaa,  kivoja leluja ja mahdollisuus kohdata ihmisiä, jotka olivat kiinnostuneita hänestä. Harry ei edes tajua, että hänen veljellään oli samanlainen lapsuus.  Samoin Märtha Louise on valitellut miten hänellä oli vaikeaa lapsena. Myös hänen kohdallaan tuli ajatus, että se on hänen omaa pahaa oloaan eikä pelkästään vanhempien syytä.

Voisiko sen sijaan, että toteaisi vain että "ajat olivat silloin toiset" jatkaa sitä lausetta vielä, että nyt hän ymmärtää (viimeistään lapsen sanoessa sen), että se on ollut haitallista eikä hyvä kasvatusmenetelmä ja että hän on pahoillaan, että hän ymmärtämättömyyttään teki sellaista haittaa lapselleen ja että on hyvä, että lapsi tule kertomaan hänelle tuntemuksistaan. 

Niin. Huutamatta, että valemuisto valemuisto. Jotenkin ihmetyttää tuollainen puolen valinta, kaikki yhtä vastaan. Ne sisarukset voisi suhtautua neutraalimminkin, antaa yhden olla omaa mieltään. Sen että pitää liittoutua yhtä vastaan kertoo että jotakin siellä perheessä on pahasti pielessä, olipa äiti joskus ollut narkki tai ei.

Miten he on puolensa valinneet?

Ihan selkeästi ovat puolensa valinneet, että he ja äiti tätä yhtä hullua "valemuistoista" vastaan. Ei se olisi reilusti tehty, vaikka se yksi olisi hullu ja valemuistoinen. Eikä sisarukset voi oikeasti tietää, mikä asiassa on totuus. Moni niistä kenelle narsisti on mukava ovat perustellusti sitä mieltä, ettei narsisti tee mitään pahaa. Kun ei tee pahaa heille. On helpompi uhrata sisarus kuin myöntää, että ehkei se äiti ollutkaan reilu ja hyvä, ja ehkä jopa käytti päihteitä ja oli sekava.

Etkö sinä tiedä oletko narkki vai et? Etkö tiedä onko äitisi narkki vai ei? Sinäkö myöntäisit olevasi narkki vaikket ole, jotta lapsellesi tulisi parempi mieli? Mitä se ketään auttaa? Jos se äiti on ollut reilu ja hyvä, siskosi kelkkaanko sun pitäis hypätä? Miksi vain sen yhden ajatusta pitää tukea?

Missään terveessä perheessä siellä perheen sisällä ei ole tuollaisia aggressiivisia rintamalinjoja tyyliin jos et seiso joukoissani, olet minua vastaan.

Saati tarvetta muistaa kaikki tismalleen samalla tavalla kuten lahkossa, jossa aina on vain ja ainoastaan yksi totuus.

Ihan joka perheessä on yksi totuus asioissa, joissa ei ole kyse kokemuksesta. Miten sä voit muistaa eri tavalla sen onlo perheenjäsenesi narkki vai ei?

Ei ole. Normaalissa perheessä ymmärretään että kokemukset ovat erilaisia. Ihan jo sen takia että järkikin sen sanoo, pelkästään jo elämänvaihe ja vanhempien ikä ja sisaruksen asema siinä sisarussarjassa.

Onko se kokemus että onko sun äiti narkki? Onko se kokemus että onko sun äiti uskovainen, opettaja tai sinisilmäinen?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä se perhedynamiikka on täysin vinksallaan jos siellä yksi kokee eläneensä painajaista, äiti ei muista mitään mutta sen sijaan kyllä kerää ympärilleen kaikki sen perhene muut jäsenet torjumaan tämän yhden kokemukset.

Ei ole kyse muistamisesta vaan siitä oliko hän narkki vai ei.

Kuka ja miten sen tietää? Vai luuletko, että jos joku ON narkki, hän piikittää lastensa nähden yleensä? Tuskin. Eli on ihan mahdollista sekä se että on narkki joka osasi salata sen lapsiltaan, tai sitten ei ollut ja toinen lapsi näki tai käsitti väärin. Emme tiedä, turha kinata.

Kyse on siitä, millainen se vanhempi on ollut vanhempana. Mun molemmat vanhemmat esim oli alkoholistejä, mutta isä heistä ei koskaan ollut väkivaltainen, toisin kuin äiti.

Pointti on, ettei kenenkään enää aikuisena tarvitse olla tekemisissä ihmisen kanssa, joka myrkyttää elämää. 

😅 Salaapas teineiltäsi piikittämisesi ja huumeaddiktio, puhumattakaan miehestäsi, työkavereistasi, sukulaisistasi ja ystävistäsi. Miksi on niin vaikea myöntää että kyseessä on vale? Eikö se sovi sinun pieneen maailmaasi?

En ole sanonut ettäkö hänen pitäisi olla tekemisissä. Hänellehän se muisto on todellinen ja sitä vahvistetaan edelleen tiettyjen ihmisten toimesta.

Joka viikko lehdissä kerrotaan vanhemmista, joille on tullut aivan uppo-outona asiana että oma lapsi on piikittänyt ties miten pitkään samassa asunnossa asuen.

Salaamisen epäonnistumiseen yhden lapsen kohdalla riittää, että on puhunut asioita kuvitellen ettei lapsi vielä ymmärrä vaikka on läsnä. Muiden kohdalla on mahdollisesti osannut varoa. Se yksi lapsi kasvaa koko ajan alusta asti täysin toiseen tietoisuuteen kuin muut eikä välttämättä edes tajua ettei muiden tietoisuus olekaan samanlainen.

Mutta se tulee heille esiin, täällä puhutussa asiassa se ei ole tullut kenellekään esiin eikä tälle yhdellekään ennenkuin yllättäen aikuisena, kotoa poismuuttaneena.

Todennäköisemmin hänellä on aina ollut paha olla dysfunktionaalisessa lapsuudenperheessään ja sitten jokin tapahtuma on vain katkaissut kamelin selän.

Miksi perhe olisi dysfunktionaalinen?

Mä olen ihan vain sanonut lapselleni että olen ollut monella tapaa huono vanhempi, ihan paska. Ei siinä tarvitse miettiä mitään molemminpuolisia kompromisseja. Se on sitten lapsen oma asia ymmärtääkö hän syyt siellä takana vai ei. Ei ole mun asia pyytää anteeksi selitellen, vaan keskustella ja kertoa omia tunteitani ja taustojani. Älykäs aikuinen lapsi kyllä ymmärtää itsekin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ehkä lapsi on yrittänyt keskustella asioista, mutta äiti toistelee vain "kaikki tekevät virheitä", "aina olen parhaani yrittänyt" tai "ajat olivat toisenlaiset kuin nyt".

Toisaalta, välillä kyllä se lapsikin on väärässä.

Minulla on yksi sukulaispoika, aikamies jo, joka pani välit poikki äitiinsä. Väittää mm. että muistaa täsmälleen ihan kaiken syntymästään saakka, siis kyllä, siitä hetkestä kun pää putkahti ulos. Ja häntä on niiiiin laiminlyöty. Keskustele siinä sitten...

Poikaparka on ilmeisesti niitä harvoja, joilla pössytteli laukaisee psykoosin, joka ei mene koskaan ohi. Oli nimittäin ihan normaali siihen saakka, että löysi ko. harrastuksen, sen jälkeen onkin sitten luettu tiilenpäitä sun muuta. Ja jutut tosiaan kautta linjan tuota "muistan kaiken syntymäni hetkestä lähtien" -tasoa.

Sama vale taas, uusversio.

Yksi psykoosin oireista on kuvitteleminen että itse tietää totuuden, jopa nimettömien nettipalstalaisten elämästä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ehkä lapsi on yrittänyt keskustella asioista, mutta äiti toistelee vain "kaikki tekevät virheitä", "aina olen parhaani yrittänyt" tai "ajat olivat toisenlaiset kuin nyt".

Toisaalta, välillä kyllä se lapsikin on väärässä.

Minulla on yksi sukulaispoika, aikamies jo, joka pani välit poikki äitiinsä. Väittää mm. että muistaa täsmälleen ihan kaiken syntymästään saakka, siis kyllä, siitä hetkestä kun pää putkahti ulos. Ja häntä on niiiiin laiminlyöty. Keskustele siinä sitten...

Poikaparka on ilmeisesti niitä harvoja, joilla pössytteli laukaisee psykoosin, joka ei mene koskaan ohi. Oli nimittäin ihan normaali siihen saakka, että löysi ko. harrastuksen, sen jälkeen onkin sitten luettu tiilenpäitä sun muuta. Ja jutut tosiaan kautta linjan tuota "muistan kaiken syntymäni hetkestä lähtien" -tasoa.

Sama vale taas, uusversio.

Yksi psykoosin oireista on kuvitteleminen että itse tietää totuuden, jopa nimettömien nettipalstalaisten elämästä. 

Tuon kirjoittajan tunnistaa selkeästi. Hän kirjoitti saman valeen, monena eri versiona.

Fakta, ei liity minuun mitenkään. Tiedä sitten kuvitteleeko hän olevansa jotenkin suvereeni kynäniekka, kun moista kuvittelee.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä se perhedynamiikka on täysin vinksallaan jos siellä yksi kokee eläneensä painajaista, äiti ei muista mitään mutta sen sijaan kyllä kerää ympärilleen kaikki sen perhene muut jäsenet torjumaan tämän yhden kokemukset.

Ei ole kyse muistamisesta vaan siitä oliko hän narkki vai ei.

Kuka ja miten sen tietää? Vai luuletko, että jos joku ON narkki, hän piikittää lastensa nähden yleensä? Tuskin. Eli on ihan mahdollista sekä se että on narkki joka osasi salata sen lapsiltaan, tai sitten ei ollut ja toinen lapsi näki tai käsitti väärin. Emme tiedä, turha kinata.

Kyse on siitä, millainen se vanhempi on ollut vanhempana. Mun molemmat vanhemmat esim oli alkoholistejä, mutta isä heistä ei koskaan ollut väkivaltainen, toisin kuin äiti.

Pointti on, ettei kenenkään enää aikuisena tarvitse olla tekemisissä ihmisen kanssa, joka myrkyttää elämää. 

😅 Salaapas teineiltäsi piikittämisesi ja huumeaddiktio, puhumattakaan miehestäsi, työkavereistasi, sukulaisistasi ja ystävistäsi. Miksi on niin vaikea myöntää että kyseessä on vale? Eikö se sovi sinun pieneen maailmaasi?

En ole sanonut ettäkö hänen pitäisi olla tekemisissä. Hänellehän se muisto on todellinen ja sitä vahvistetaan edelleen tiettyjen ihmisten toimesta.

Joka viikko lehdissä kerrotaan vanhemmista, joille on tullut aivan uppo-outona asiana että oma lapsi on piikittänyt ties miten pitkään samassa asunnossa asuen.

Salaamisen epäonnistumiseen yhden lapsen kohdalla riittää, että on puhunut asioita kuvitellen ettei lapsi vielä ymmärrä vaikka on läsnä. Muiden kohdalla on mahdollisesti osannut varoa. Se yksi lapsi kasvaa koko ajan alusta asti täysin toiseen tietoisuuteen kuin muut eikä välttämättä edes tajua ettei muiden tietoisuus olekaan samanlainen.

Mutta se tulee heille esiin, täällä puhutussa asiassa se ei ole tullut kenellekään esiin eikä tälle yhdellekään ennenkuin yllättäen aikuisena, kotoa poismuuttaneena.

Todennäköisemmin hänellä on aina ollut paha olla dysfunktionaalisessa lapsuudenperheessään ja sitten jokin tapahtuma on vain katkaissut kamelin selän.

Miksi perhe olisi dysfunktionaalinen?

Minä en tiedä _miksi_ se on dysfunktionaalinen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ehkä lapsi on yrittänyt keskustella asioista, mutta äiti toistelee vain "kaikki tekevät virheitä", "aina olen parhaani yrittänyt" tai "ajat olivat toisenlaiset kuin nyt".

Toisaalta, välillä kyllä se lapsikin on väärässä.

Minulla on yksi sukulaispoika, aikamies jo, joka pani välit poikki äitiinsä. Väittää mm. että muistaa täsmälleen ihan kaiken syntymästään saakka, siis kyllä, siitä hetkestä kun pää putkahti ulos. Ja häntä on niiiiin laiminlyöty. Keskustele siinä sitten...

Poikaparka on ilmeisesti niitä harvoja, joilla pössytteli laukaisee psykoosin, joka ei mene koskaan ohi. Oli nimittäin ihan normaali siihen saakka, että löysi ko. harrastuksen, sen jälkeen onkin sitten luettu tiilenpäitä sun muuta. Ja jutut tosiaan kautta linjan tuota "muistan kaiken syntymäni hetkestä lähtien" -tasoa.

Sama vale taas, uusversio.

Yksi psykoosin oireista on kuvitteleminen että itse tietää totuuden, jopa nimettömien nettipalstalaisten elämästä. 

Tuon kirjoittajan tunnistaa selkeästi. Hän kirjoitti saman valeen, monena eri versiona.

Fakta, ei liity minuun mitenkään. Tiedä sitten kuvitteleeko hän olevansa jotenkin suvereeni kynäniekka, kun moista kuvittelee.

No huonostipa tunnistat, sinut sen sijaan tunnistaa oikein helposti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aivan järkyttävää nais- ja äitivihaa tällä palstalla. Oletteko itse olevinanne jollakin tavalla ylempänä - superäitejä?

Suomessa on ok katkaista välit äitiinsä ties mistäkin syystä. Suoranaista heitteilejättöä kiittämättömyydestä puhumattakaan. Projisoidaan kaikki oman elämän ongelmat äitisuhteeseen.

Samalla kärsivät kaikki sukulaissuhteet yhden itsekkään ihmisen valintojen vuoksi.

Tiesittekö muuten että Italiassa on tuomarin ratkaistava saako vanhemmat vieroittaa lapsenlapset isovanhemmistaan? Äitisuhteen katkaisija on siellä tutkinnan kohde.

Näin maissa jossa perheyhteyksiä ei niin vaan ole kulttuurin mukaista katkaista.

Menkää itseenne ja hävetkää. Miettikää mitä äitinne on saanut puolestanne kestää leimaallisenne kanssa.

Joskus voi tulla päivä että on liian myöhäistä mutta tekonne seuraa mukananne loppuelämänne ajan.

1. Käsky: Kunnioita isääsi ja äitiäsi.

Samaa mieltä. Järisyttäviä vihanpurkauksia täällä. Minusta hs kirjoitus oli asiallinen mutta näköjään triggeröi ihmisten traumat esiin.

Harvoin ne asialliset kirjoitukset silleen toimii. Siellähän kaikki kommentit ovat tismalleen samansuuntaisia kuin täällä.

Jos se kirjoitus olisi asiallinen, joku edes olisi samaa mieltä.

Lapsi voi myös sotkeentua päihteisiin, tai olla mt-ongelmainen sillä tavalla että katkaisee välit vanhempaansa ilman vanhemman syytä.  En tiedä mistä tässä jutussa kiikastaa, mutta on kyllä kumma jos lapsi on ns. normaali, ja vanhempi on normaali, mutta välit silti katkaistaan. Suorastaan taitaa olla ennenkuulumatonta sellainen. Minä luulin että minulle kävi näin kummallisesti, kunnes vyyhti aukeni.

Oma lapseni katkaisi välit minuun minua syyttäen, kun hän ei halunnut että hänen ongelmansa tulisivat minun tietooni. Hänelle sopi hyvin se että minä luulisin olevani syypää, jolloin en kaivelisi muita syitä vaan syyttelisin itseäni ja hän saisi rauhassa elellä elämää johon minulla olisi satavarmasti sanottavaa. 

Hän hankkiutui myöhemmin hoitoon, ja soitti minulle sieltä ja kertoi miten asia oli. 

Siihen asti olin todellakin syytellyt itseäni, mutta eipä se syyllisyys tuohon loppunut,  vaan sitten syytin itseäni siitä miten en ollut tällaista kuviota huomannut. 

Mutta yhtä kaikki, sain lapseni takaisin, ja se on tärkeintä mitä voin koskaan ikinä saada.

Jos lapsi on narkomaani tai mt-ongelmainen, normaali äiti ei keskity silloin vellomaan omissa tuskissaan, vaan on ensisijaisesti huolissaan lapsestaan, ei siinä että onko hän juuri nyt saanut sen ainutlaatuisen äiti-lapsi-suhteen johon hänellä mielestään on oikeus.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ehkä lapsi on yrittänyt keskustella asioista, mutta äiti toistelee vain "kaikki tekevät virheitä", "aina olen parhaani yrittänyt" tai "ajat olivat toisenlaiset kuin nyt".

Toisaalta, välillä kyllä se lapsikin on väärässä.

Minulla on yksi sukulaispoika, aikamies jo, joka pani välit poikki äitiinsä. Väittää mm. että muistaa täsmälleen ihan kaiken syntymästään saakka, siis kyllä, siitä hetkestä kun pää putkahti ulos. Ja häntä on niiiiin laiminlyöty. Keskustele siinä sitten...

Poikaparka on ilmeisesti niitä harvoja, joilla pössytteli laukaisee psykoosin, joka ei mene koskaan ohi. Oli nimittäin ihan normaali siihen saakka, että löysi ko. harrastuksen, sen jälkeen onkin sitten luettu tiilenpäitä sun muuta. Ja jutut tosiaan kautta linjan tuota "muistan kaiken syntymäni hetkestä lähtien" -tasoa.

Sama vale taas, uusversio.

Yksi psykoosin oireista on kuvitteleminen että itse tietää totuuden, jopa nimettömien nettipalstalaisten elämästä. 

Tuon kirjoittajan tunnistaa selkeästi. Hän kirjoitti saman valeen, monena eri versiona.

Fakta, ei liity minuun mitenkään. Tiedä sitten kuvitteleeko hän olevansa jotenkin suvereeni kynäniekka, kun moista kuvittelee.

No huonostipa tunnistat, sinut sen sijaan tunnistaa oikein helposti.

Aivan turha lässyttää. Teet tuota samaa provotyyliä joka ketjussa. Keksit päästäsi ja riehut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta tuo viesti oli aivan asiallinen. No, kyllähän kunnon äiti -jutut oli vähän omituisia, mutta ehkäpä kirjoittaja halusi korostaa, ettei ollut mikään nisti tms.

Todennäköisesti tuo äiti onntehnyt paljonkin väärin, mutta kaipa hänellä olisi oikeus tietää, mitä hän tehnyt. Mutta kun ei tiedä.

Hänelle on aivan varmasti kerrottu, mutta hän ei kuuntele.

Minun aikuinen lapseni suuttui minulle kerran, ja lopetti viesteihin vastaamisen. Kyllä hän minulle kertoi, ja minä kuuntelin. Pyysin anteeksi, ihan aidosti. Mutta en saanut tehtyä tekemättömäksi.

Toiset ovat vain pitkävihaisia. Eli en ihan suoralta kädeltä väittäisi, ettei kuuntele.

Oisko tuossa muutama kuukausi mennyt. Isääänsä hän katkaisi kerran välit moneksi vuodeksi. Molempiin sittemmin korjaantuneet.

No tuo kirjoituksen äitihän ei kuuntele.

Hän väittää lapsensa muistavan väärin ja olevan mt-ongelmainen ja huumorintajuton.

Eli lapsessa kaikki vika ja hän itse on kärsivä uhri.

Jees. Ei ole äidin asia päättää kuka muistaa mitenkin. Hän voi esittää oman versionsa, miten hän itse asian muistaa, mutta ei pakottaa sitä faktaksi kenenkään toisen päähän. 

Mulla aikuinen lapsi koki montakin asiaa eri tavalla kuin minä, onhan hän ihan eri henkilökin, ja oli lapsi tuolloin. Hän muistaa myös asioita täysin väärin, siis tapahtuneita jotka eivät ole mennyt hänen muistikuviensa mukaan. En nyt tarkoita mitään ikäviä tapahtumia, vaan tapahtumia yleensä, esim. että oltiin reissussa tädin kanssa, vaikka tosiasiassa mukana ei ollu täti vaan mummo.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta tuo viesti oli aivan asiallinen. No, kyllähän kunnon äiti -jutut oli vähän omituisia, mutta ehkäpä kirjoittaja halusi korostaa, ettei ollut mikään nisti tms.

Todennäköisesti tuo äiti onntehnyt paljonkin väärin, mutta kaipa hänellä olisi oikeus tietää, mitä hän tehnyt. Mutta kun ei tiedä.

Hänelle on aivan varmasti kerrottu, mutta hän ei kuuntele.

Minun aikuinen lapseni suuttui minulle kerran, ja lopetti viesteihin vastaamisen. Kyllä hän minulle kertoi, ja minä kuuntelin. Pyysin anteeksi, ihan aidosti. Mutta en saanut tehtyä tekemättömäksi.

Toiset ovat vain pitkävihaisia. Eli en ihan suoralta kädeltä väittäisi, ettei kuuntele.

Oisko tuossa muutama kuukausi mennyt. Isääänsä hän katkaisi kerran välit moneksi vuodeksi. Molempiin sittemmin korjaantuneet.

No tuo kirjoituksen äitihän ei kuuntele.

Hän väittää lapsensa muistavan väärin ja olevan mt-ongelmainen ja huumorintajuton.

Eli lapsessa kaikki vika ja hän itse on kärsivä uhri.

Mistä tiedät vaikka olisikin? Uhri on usein ymmällään, kun ei tiedä mitä on tehnyt väärin. Tai sitten voi olla, että toinen on yrittänytkin selittää, mutta ei vaan pysty tunnistamaan itsessään niitä asioita niin ei ymmärrä, tai näkevät ne lapsensa kanssa eri tavalla. Eihän me tuota tapausta kukaan tunneta, niin ei kannata peilata ja projisoida liikaa omiin kokemuksiin.

Syyttelystä ole kenellekään koskaan mitään hyvää seurannut. Puoleen tai toiseen. 

En mä silti ymmärrä että joku vaivautuu Hesariin kirjoittamaan, jos toinen ei halua olla yhteydessä. 

Emme tiedä mitään mutta sen tiedät että äiti on varmuudella uhri?

Minä en usko että yksikään lapsi panee välejä niin, että äidille on oikeasti epäselvää, miksi hän niin tekee. Ellei äiti sitten ole sairaudentunnoton narsisti. Ja tuo kirjoittaja tuo kyllä selkeästi ilmi kaikki tyypilliset narsistiset piirteet, mitä ikinä äidissä voi olla.

Kyse taitaa kuitenkin olla tämän äidin omista kokemuksista ja omista muistoista ja tunteista, jolloin hän ei kykene kokemaan olevansa väärässä. Sama se voi olla sillä lapsellaankin. 

Jotta tilanteesta voisi päästä eteenpäin, täytyisi kyetä antamaan periksi omassa erinomaisuudessaan, nja nöyrtyä siihen että tämä nyt ei ole äidin selitettävissä ja parannettavissa oleva asia, vaan hänen tehtävänsä olisi kuunnella ja ottaa vastaan sekä pyytää anteeksi, VAIKKA kokisi itse ettei ole mitään anteeksipyydettävää. Lopullista ratkaisuahan tuo ei tuo tilanteeseen jos äiti vain esittää jotta saisi välit kuntoon. Lapsi varmaan tämän esittämisen  hänestä tunnistaisi. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä se perhedynamiikka on täysin vinksallaan jos siellä yksi kokee eläneensä painajaista, äiti ei muista mitään mutta sen sijaan kyllä kerää ympärilleen kaikki sen perhene muut jäsenet torjumaan tämän yhden kokemukset.

Ei ole kyse muistamisesta vaan siitä oliko hän narkki vai ei.

Kuka ja miten sen tietää? Vai luuletko, että jos joku ON narkki, hän piikittää lastensa nähden yleensä? Tuskin. Eli on ihan mahdollista sekä se että on narkki joka osasi salata sen lapsiltaan, tai sitten ei ollut ja toinen lapsi näki tai käsitti väärin. Emme tiedä, turha kinata.

Kyse on siitä, millainen se vanhempi on ollut vanhempana. Mun molemmat vanhemmat esim oli alkoholistejä, mutta isä heistä ei koskaan ollut väkivaltainen, toisin kuin äiti.

Pointti on, ettei kenenkään enää aikuisena tarvitse olla tekemisissä ihmisen kanssa, joka myrkyttää elämää. 

😅 Salaapas teineiltäsi piikittämisesi ja huumeaddiktio, puhumattakaan miehestäsi, työkavereistasi, sukulaisistasi ja ystävistäsi. Miksi on niin vaikea myöntää että kyseessä on vale? Eikö se sovi sinun pieneen maailmaasi?

En ole sanonut ettäkö hänen pitäisi olla tekemisissä. Hänellehän se muisto on todellinen ja sitä vahvistetaan edelleen tiettyjen ihmisten toimesta.

Joka viikko lehdissä kerrotaan vanhemmista, joille on tullut aivan uppo-outona asiana että oma lapsi on piikittänyt ties miten pitkään samassa asunnossa asuen.

Salaamisen epäonnistumiseen yhden lapsen kohdalla riittää, että on puhunut asioita kuvitellen ettei lapsi vielä ymmärrä vaikka on läsnä. Muiden kohdalla on mahdollisesti osannut varoa. Se yksi lapsi kasvaa koko ajan alusta asti täysin toiseen tietoisuuteen kuin muut eikä välttämättä edes tajua ettei muiden tietoisuus olekaan samanlainen.

Mutta se tulee heille esiin, täällä puhutussa asiassa se ei ole tullut kenellekään esiin eikä tälle yhdellekään ennenkuin yllättäen aikuisena, kotoa poismuuttaneena.

Todennäköisemmin hänellä on aina ollut paha olla dysfunktionaalisessa lapsuudenperheessään ja sitten jokin tapahtuma on vain katkaissut kamelin selän.

Miksi perhe olisi dysfunktionaalinen?

Minä en tiedä _miksi_ se on dysfunktionaalinen.

En mä sitä kysynyt. Miksi sä luulet että se olisi dysfunktionaalinen?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä se perhedynamiikka on täysin vinksallaan jos siellä yksi kokee eläneensä painajaista, äiti ei muista mitään mutta sen sijaan kyllä kerää ympärilleen kaikki sen perhene muut jäsenet torjumaan tämän yhden kokemukset.

Ei ole kyse muistamisesta vaan siitä oliko hän narkki vai ei.

Kuka ja miten sen tietää? Vai luuletko, että jos joku ON narkki, hän piikittää lastensa nähden yleensä? Tuskin. Eli on ihan mahdollista sekä se että on narkki joka osasi salata sen lapsiltaan, tai sitten ei ollut ja toinen lapsi näki tai käsitti väärin. Emme tiedä, turha kinata.

Kyse on siitä, millainen se vanhempi on ollut vanhempana. Mun molemmat vanhemmat esim oli alkoholistejä, mutta isä heistä ei koskaan ollut väkivaltainen, toisin kuin äiti.

Pointti on, ettei kenenkään enää aikuisena tarvitse olla tekemisissä ihmisen kanssa, joka myrkyttää elämää. 

😅 Salaapas teineiltäsi piikittämisesi ja huumeaddiktio, puhumattakaan miehestäsi, työkavereistasi, sukulaisistasi ja ystävistäsi. Miksi on niin vaikea myöntää että kyseessä on vale? Eikö se sovi sinun pieneen maailmaasi?

En ole sanonut ettäkö hänen pitäisi olla tekemisissä. Hänellehän se muisto on todellinen ja sitä vahvistetaan edelleen tiettyjen ihmisten toimesta.

Joka viikko lehdissä kerrotaan vanhemmista, joille on tullut aivan uppo-outona asiana että oma lapsi on piikittänyt ties miten pitkään samassa asunnossa asuen.

Salaamisen epäonnistumiseen yhden lapsen kohdalla riittää, että on puhunut asioita kuvitellen ettei lapsi vielä ymmärrä vaikka on läsnä. Muiden kohdalla on mahdollisesti osannut varoa. Se yksi lapsi kasvaa koko ajan alusta asti täysin toiseen tietoisuuteen kuin muut eikä välttämättä edes tajua ettei muiden tietoisuus olekaan samanlainen.

Mutta se tulee heille esiin, täällä puhutussa asiassa se ei ole tullut kenellekään esiin eikä tälle yhdellekään ennenkuin yllättäen aikuisena, kotoa poismuuttaneena.

Todennäköisemmin hänellä on aina ollut paha olla dysfunktionaalisessa lapsuudenperheessään ja sitten jokin tapahtuma on vain katkaissut kamelin selän.

Miksi perhe olisi dysfunktionaalinen?

Minä en tiedä _miksi_ se on dysfunktionaalinen.

En mä sitä kysynyt. Miksi sä luulet että se olisi dysfunktionaalinen?

Sitä sinä juuri kysyit. Ks yllä.